Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
oho, kaksikko saa oman elokuvan.


En näe miksei elokuva voisi toimia, toki uutta tuotantokautta olisin itsekin ennemmin toivonut. Viimeinen tuotantokausi ei laadullisesti ollut enää lähelläkään kahta ensimmäistä, joten odotukset tälle ei itselläni ole kovin korkealla. Trailerin perusteella näytti visuaalisesti hienolta, mutta vähän tulee sellaiset cash grab -vibat.
 
En näe miksei elokuva voisi toimia, toki uutta tuotantokautta olisin itsekin ennemmin toivonut. Viimeinen tuotantokausi ei laadullisesti ollut enää lähelläkään kahta ensimmäistä, joten odotukset tälle ei itselläni ole kovin korkealla. Trailerin perusteella näytti visuaalisesti hienolta, mutta vähän tulee sellaiset cash grab -vibat.
Tulee mieleen esimerkiksi Stargaten (tai siis Stargåten) elokuvat, joiden tarpeellisuutta en myöskään oikein ikinä ymmärtänyt kun olisi mieluummin voineet vain tehdä samat asiat sarjamuodossa. En toki valittanut että sai lisää Stargatea mutta oudolta se tuntui ja tuntuu nytkin tämän kohdalla.

Nykyisin muutenkin ottaisin melkeinpä mistä tahansa mieluummin sarjan kuin elokuvan. Toki sillä ehdoin ettei tahallisesti venytetä sarjaksi vaan tehdään vaikka minisarja elokuvan sijasta. Tai jos kyse jostain pitkästä kirjasta saati kirjasarjasta niin sitten varsinkin ihan suoraan sarjamuotoon vain. Tietysti myös tuotantoarvot pitää olla kohdallaan.
 
oho, kaksikko saa oman elokuvan.


Valitettavasti Grogu pilaa koko fiiliksen, en vaan kestä tuommoista huonosti ja jäykästi animoitua yksitoikkoista "nukkea".. hahmossa ei vaan ole mitään kiinnostavaa.
Kas kun ei hessu hopo aiemmista star warseista tule grogun avuksi tekemään tästä täydellistä :D
 
Hämmästelin ton Dune ja Dune 2 leffan tossa uudella töllöttimellä. Olihan muuten erittäin hyvät elokuvat nuo. Jos ei tunne / tiedä yhtään mistä puhutaan niin vihjeenä annan että nuo on nautittava kyllä molemmat peräjälkeen. Eli ei ole irrallaan.
Katsoin Disney+ kautta ja oli kyllä laatutavaraa kuvanlaadullisesti.
Yritin etsiä mutta ei ainakaan minun Disney+:sta löydy noita leffoja.
 
Ykkönen on katsottavissa HBO Maxilla ja Viaplayssa ja kakkososa HBO Maxilla ja Netflixissä.
Joo, varmasti ne jostain voi katsoa mutta kun mainittiin Disney+, johon minulla olisi vielä tilaus hetken päällä.

En minä noiden takia jaksa alkaa useampaa palvelua tilaamaan. Kakkonenhan näkyi jo jostain perinteiseltäkin kanavalta ja sitten jos haluaisi katsoa molemmat striimaten niin ei ilmeisesti onnistu edes yhdellä palvelulla. Huoh.
 
Joo, varmasti ne jostain voi katsoa mutta kun mainittiin Disney+, johon minulla olisi vielä tilaus hetken päällä.
Juu, kommentoin lähinnä sitä että mistä löytyvät.
En minä noiden takia jaksa alkaa useampaa palvelua tilaamaan. Kakkonenhan näkyi jo jostain perinteiseltäkin kanavalta ja sitten jos haluaisi katsoa molemmat striimaten niin ei ilmeisesti onnistu edes yhdellä palvelulla. Huoh.
Onnistuu toki yhdellä tilauksella molempien katselu. HBO Maxilla.
 
Joo, varmasti ne jostain voi katsoa mutta kun mainittiin Disney+, johon minulla olisi vielä tilaus hetken päällä.

En minä noiden takia jaksa alkaa useampaa palvelua tilaamaan. Kakkonenhan näkyi jo jostain perinteiseltäkin kanavalta ja sitten jos haluaisi katsoa molemmat striimaten niin ei ilmeisesti onnistu edes yhdellä palvelulla. Huoh.

Siis HBO Maxillahan ne näkyy molemmat, siellä on vielä kohtuuhintainen kk maksu jos ottaa vaan 1kk ni halvemmaksi tulee kuin esim vuokrata.
 
Joo, toki ne näköjään siis näkisi yhdenkin palvelun kautta mutta kun ihmettelin että miksei minun Disney+:sta noita löydy. En koskaan tilaa mitään palveluita useampaa kerralla kun en edes yhtä näistä käytä niin paljon että pitäisi päällä kovin kauaa. Disney nyt ollut poikkeus kun mokansa vuoksi sai vuoden 10 eurolla. Ja olen striimannut sieltä 10 kuukauden aikana 0 minuuttia. Nyt toki jatkoin Andorin kolmatta toista kautta että jos edes sen saisi katsottua.

Dyynit olisi voinut katsella samaan hintaan - muttei muusta palvelusta - mutta eipä ne tuolla ole vaikka niin mainittiin.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, toki ne näköjään siis näkisi yhdenkin palvelun kautta mutta kun ihmettelin että miksei minun Disney+:sta noita löydy. En koskaan tilaa mitään palveluita useampaa kerralla kun en edes yhtä näistä käytä niin paljon että pitäisi päällä kovin kauaa. Disney nyt ollut poikkeus kun mokansa vuoksi sai vuoden 10 eurolla. Ja olen striimannut sieltä 10 kuukauden aikana 0 minuuttia. Nyt toki jatkoin Andorin kolmatta kautta että jos edes sen saisi katsottua.

Dyynit olisi voinut katsella samaan hintaan - muttei muusta palvelusta - mutta eipä ne tuolla ole vaikka niin mainittiin.
Siinä on erehdyksessä sanottu Disney+. Nuo leffat eivät ole olleet ikinä siellä.
 
One battle after another sai taas miettimään, näytettiinkö meidän salille vitsinä joku eri versio leffasta, kun tämä pökäle on saanut suunnilleen kaikilta muilta täysin estotonta ylistystä.

Ihan karseaa kohellusta. Huumori on todella lapsellista ja lähinnä halpoja visuaalisia gägejä. Leonardo DiCaprio mölisee tuttuun tyyliinsä ja on pihalla kaikesta ärsyttävyyteen asti. Usko loud = funny -kaavaan on ollut vahva ainakin päätähden mielessä.

Kaikki näyttelijät keskittyy niin tyystin omiin yli vedettyihin huippusuorituksiinsa, että joukkuepelaaminen on selvästi unohtunut ja kaikki kohtaamiset tuntuu irralliselta ja etäisiltä. Yksikään ihmissuhde koko leffassa ei ollut uskottava ja se on oikeasti jo jonkinlainen saavutus.

Sean Penn tarinan pahiksena on iljettävyydessään omaa luokkaansa ja malliesimerkki edellä mainitusta ongelmasta. Omalla tavallaan kyseessä on Pennin äärimmäinen taidonnäyte, mutta kun hahmo laitetaan samaan kohtaukseen muiden kanssa, se on kuin yrittäisi sekoittaa öljyä ja vettä: Kaikki hylkii toisiaan, vaikka tarina kuinka koittaisi hämmentää näitä yhteen.

Ja käsikirjoittaja-ohjaaja koheltaa näyttelijöidensä mukana sen minkä ehtii. Juoni poukkoilee sinne sun tänne ja luulee varmaan käsittelevänsä nykyajan kipukohtia nokkelasti, mutta sekin jää yksiulotteisten silmäniskujen tasolle.

Paul Thomas Andersonin kultti taitaa olla todellisuutta. Andersonilta on lupa odottaa suuria, mutta tämän uralta löytyy silti yhtä paljon huteja kuin täysosumia. Nyt tuli ehkä pahin huti tähän mennessä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli katseltua tuoreimmat Alien-elokuvat sarjaa ajatellen vaikka tuskin niiden näkeminen sitä varten olisi edes pienimmissä määrin pakollista ollut. Yleensä ottaen voi todeta että olisin pärjännyt hyvin näkemättäkin.

Alien: Covenant
Ihan perushommaa kauhuleffoissa eli alku on parasta ja kiinnostavinta. Sitten kun päästään planeetalle, niin on ihan jees siihen asti että Alien on irti. Minkä jälkeen, kuten aina kauhuleffoissa, kaikki kiinnostavuus häviää. Loppu on niin kaavamaista Alienia kuin olla ja voi. Näissä kun pitää aina olla se "huh, selvittiin - mutta ei selvittykään, sillä äärimmäinen viimeinen taistelu tulee vielä"-homma.

En tiedä, ei nämä leffat ehkä ole meikäläiselle. Kaikki jännitys ja mielenkiinto häviää siinä kohtaa kun aletaan riehumaan ja juoksemaan.

Alien: Romulus
Lähtökohdiltaan mielenkiintoisempi ja olisin toivonut että koko Alien olisi jätetty hommasta pois ja uhka olisi ollut jotain uutta ja tuoretta. Nytkin kaava on sama "öö, mitä täällä tapahtuu, mitä hittoa, ei iik, mikä tuo on, mikä TUO on, jne" ja katsoja tietää ja tuntee kaiken, minkä vuoksi mikään ei yllätä tai jännitä. Johan näitä olentoja on tuijoteltu vuosikymmeniä. Alku on taas parempaa kun hommat avautuu ja on rauhallisempaa jännitettä. Sitten paska tai Alien osuu tuulettimeen ja lopun saakin katsella sitä mitä nämä on olleet aina. Alienia. Kaavassa taas myös se "huh, selvittiin ja pahuus jäi taakse mutta yllätys, yllätys - ei jäänytkään vaan lopputaistelu, mitä katsoja ei varmasti arvannut".

Voisin todeta että jos on katsonut kaksi ensimmäistä Alienia, joissa ekassa se jännitys/kauhu ja toisessa action, niin ei niistä enää enempää tai ainakaan mitään uutta tunnu saavan irti. On yritetty kaikenlaista alkuperäkertomusta, hybridejä ja muuta mutta kaikki aina lässähtää kun tulee se tylsä iänikuinen alieeni ruutuun.

Pelinä Romulus olisi voinut olla huikea mutta vielä huikeampi ilman tietoa mitä siinä tapahtuu. Olisit ollut osa nuoria, jotka haluavat parempaa tulevaisuutta ja lähtevät tutkimaan hylättyä avaruusasemaa, missä onkin jotain ikävää vastassa. Sen kun olisi toteuttanut Alien: Isolationin tyyliin niin olisi ollut melko loistava.

Jos tuo kulunut kaava ei häiritse ja tykkää Alienista niin kyllä nuo silti genressään toimivia leffoja oli molemmat. Ei vain ehkä ole meikäläisen juttu. Tykkäisin enemmän että myös katsoja joutuu ihmettelemään eikä tiedä kaikkea etukäteen. Ei Alienit jaksa enää ihmetyttää tai jännittää kun tietää niiden toiminnasta yhtä paljon kuin jostain kissoista ja koirista. Se on se mysteeri mikä jännittää eikä Alienissa ole siitä mitään jäljellä.

Alienin maailmassa on itseäni mielenkiintoisempia aiheita mm. Weyland-Yutanin meiningit, joten voisivat tehdä elokuvan jossa Alien jätetään kokonaan pois ja W-Y:n hommista olisi jotain tuoretta. Koko yhtiöhän on kuitenkin oikeastaan koko Alienin toiminnan ylläpitäjä. Ei varmaan Alien-faneille toimisi tai kiinnostaisi yhtään mutta meille, jotka on olentoon kyllästyneitä voisi tuoda jotain tuoreempaakin.

Mutta seuraavaksi se sarja. Ehkä siinä on onnistuttu jo vähän rikkomaan kaavaa enemmän, tai jotain.
 
  • Love
Reactions: rap
Ylös Bottom