Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Starfield

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dragonfly
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    pc xsx
Todella ikävää luettavaa parit edellista sivua. Ei toivoisi enää vuonna 2026 näkevänsä tällaista keskustelua pelin suorituskyky- ja kaatuiluongelmista. Varsinkaan sellaisen pelin kohdalla, joka on alunperin julkaistu jo vuosia sitten. Toki tässä täytyy muistaa, että kyseessä on Bethesdan tuotos ja kyseisellä studiolla on kuitenkin aika pitkä historia näiden bugien, murheiden ja suorituskykyongelmien kanssa. Ihan useamman laitesukupolven ajalta jopa. Olisihan sitä olettanut, että peli olisi julkaisussa edes pelattavassa kunnossa. 50 € on kova hinta purkkaviritelmästä, joka toimii, jos toimii ja korjataan joskus kuntoon, jos saadaan kuntoon.

Seuraava video on alunperin useamman konsolisukupolven takaa, mutta edelleen Bethesdan kohdalla ikävän ajankohtainen. Krediitit musiikista Fleetwood Macille, joka levytti ja julkaisi Little Lies-kappaleen alunperin vuonna '87.

Iski biisistä sellaiset kasarivibat, että varmaan Vice City laitettava tulille.
 
Ihan hyvin tuon Starfieldin pystyi jo kolme vuotta sitten pelaamaan läpi XSX:llä ilman sen suurempia bugiongelmia. Harmi toki, että pleikkarilla on noin paljon ongelmia. Viestissäsi näkyy sinänsä oikein hyvin katkeruutesi Microsoftia kohtaan. En usko, että samaa vuodatusta tulisi sinulta, jos MS ei olisi aikoinaan ostanut Bethesdaa pois kuleksimasta.

Turha sitä on sinänsä ihmetellä, että massiivisen laajoissa avoimen maailman peleissä, joissa on ihan helvetillisen paljon muuttujia, niin on sitten myös varsin paljon bugeja. Niin se on aina ollut ja tulee aina olemaankin. Toisille tämä tuntuu olevan isokin ongelma. Toiset taas ymmärtävät tilanteen ja pelaavat pelejä eteenpäin ilman hiekkaa kalsareissa. Ja jos taas bugit häiritsevät liikaa, niin pelejä ei oikein kannata julkkarissa ostaakaan. Ainakaan avoimen maailman pelejä. Ja jos julkkarissa pelin menee kuitenkin ostamaan, ja peli paljastuu liian bugiseksi omaan makuun, niin ei muuta kuin peli tauolle odottelemaan päivityksiä, ja pelaamaan muita pelejä. Turha sitä on bugeja jäädä itkemään.
 
Vähän kyllä liioittelet. Kymmenisen tuntia oon Prolla pelannut ja kerran on kaatunut. Suorituskykyongelmia ainoastaan isoissa kaupungeissa on ollut, ei mitään vakavaa.

Premium editionin ostin tässä viikolla 70€:llä. Jää vähäks aikaa kyllä tauolle kun Saros julkaistaan.
 
Ihan hyvin tuon Starfieldin pystyi jo kolme vuotta sitten pelaamaan läpi XSX:llä ilman sen suurempia bugiongelmia. Harmi toki, että pleikkarilla on noin paljon ongelmia. Viestissäsi näkyy sinänsä oikein hyvin katkeruutesi Microsoftia kohtaan. En usko, että samaa vuodatusta tulisi sinulta, jos MS ei olisi aikoinaan ostanut Bethesdaa pois kuleksimasta.
Sanallakaan en puhunut tai vihjannut mitään Microsoftiin tai Xboxiin liittyvää, eli kyllä nämä jutut ovat ihan oman mielikuvituksesi tuotetta. Ihan itse nämä 'katkeruudet' ja konsolisotailut nyt tänne toit. Pyydän ja toivon, että lopetat, ennen kuin aloitat yhtään enempää. Eivät kuulu tähän ketjuun, eivätkä omasta mielestäni ainakaan tuohon äänensävyyn edes koko foorumille. Minua eivät kiinnosta nämä alta lipan kuittailut ja kuvittelut tippaakaan, eli minusta et tappelukaveria nyt saa.
Turha sitä on sinänsä ihmetellä, että massiivisen laajoissa avoimen maailman peleissä, joissa on ihan helvetillisen paljon muuttujia, niin on sitten myös varsin paljon bugeja. Niin se on aina ollut ja tulee aina olemaankin. Toisille tämä tuntuu olevan isokin ongelma. Toiset taas ymmärtävät tilanteen ja pelaavat pelejä eteenpäin ilman hiekkaa kalsareissa. Ja jos taas bugit häiritsevät liikaa, niin pelejä ei oikein kannata julkkarissa ostaakaan. Ainakaan avoimen maailman pelejä. Ja jos julkkarissa pelin menee kuitenkin ostamaan, ja peli paljastuu liian bugiseksi omaan makuun, niin ei muuta kuin peli tauolle odottelemaan päivityksiä, ja pelaamaan muita pelejä. Turha sitä on bugeja jäädä itkemään.
En oikein ymmärrä tekosyytä sille, että open worldeille pitäisi antaa jotenkin enemmän anteeksi tai enemmän siimaa bugien suhteen. On niitä tullut pelattua ilman bugeja ja kaatumisiakin niin monia, ettei tuo tekosyy kyllä itselle uppoa. Hämähäkkimiehet ja Horizonit esimerkiksi olen pelannut lävitse ilman yhtäkään 'lentävää hevosta taivaalla' tai kaatumista, joista Bethesdan pelit ovat aika tunnettuja, ihan meemeiksi asti. Löytyypä noita täysin toimivia open worldeja multiplattareidenkin puolelta, jos Sonyn pelit eivät kelpaa. AC: Valhalla, Hogwarts Legacy ilman mitään ongelmia ja semi-open-world Dragon Age: The Veilguard ilman ongelmia kahdesti. Kaikki nämä olen kokenut ilman yhtäkään kaatumista, ilman yhtäkään rikki mennyttä questia.

Bethesdan pelit ovat itselle oikein tuttuja PS3-ajoilta asti. Sieltä asti ollaan jouduttu 'hyväksymään' nämä kaatuilut, lentävät hahmot, rikki menevät questit, joita ei saa suoritettua välttämättä loppuun mitenkään ja niin edelleen. Skyrimissä oli jossain päivitysversiossa sellainen 'kiva' pelin rikkova bugi, että menemällä hahmolla veteen ja sukeltamalla veden alle peli jumiutui aina. Ihan siis riippumatta siitä, missä kohtaa maailmaa tätä uppeluksiin menoa kokeili. Korjautui se sitten jossain myöhemmässä päivityksessä, mutta aika peliä rikkova bugi oli kuitenkin, joka vaikeutti oleellisesti pelissä liikkumista ja paikkojen tutkimista. Jossain tuon generaation Bethesda-tuotoksessa oli myös vakava tallennusbugi, joka korruptoi tallennuksen, kun tiedosto ylitti tietyn koon. En muista, oliko Skyrim, vaiko joku Fallout. Ja tähän tietysti päälle vielä ne 'satunnaiset' kaatumiset, joille ei koskaan löytynyt mitään varsinaista syytä.

Jos peli kaatuu toistuvasti jossain tietyssä kohdassa, tai suorituskyky kyykkää 'totaalisesti' jossain tietyssä kaupungissa tai vastaavassa, niin kyllähän se peli on silloin ainakin siltä osin rikki. Joku voi asian 'hyväksyä', joku toinen kuluttaja odottaa maksamansa tuotteen toimivan kunnolla. Tai toimivan ainakin niin, ettei pelissä eteneminen tyssää johonkin ohjelmointivirheeseen tai suorituskykyongelmiin. Itse olen sen verran tarkka ja vaativa kuluttaja, että ostan pelin pelatakseni sitä heti silloin, kun sen ostan. En maksa rikkinäisestä tai 'ehkä korjataan joskus kuntoon'-tason tuotteesta. Osalle kelpaa ja riittää keskinkertainen ja 'osin toimiva' tuote, osa haluaa rahalleen kunnolla vastinetta. Ehkä olen tosiaan noiden yllä mainitsemieni esimerkkipelien kohdalla tottunut liian hyvälle sitten. Sonyn ja sen studioiden vika, kun tekevät niin hyviä ja erityisesti niin hyvin toimivia pelejä.

Tämä tästä tällä kertaa. Sen verran mennään ohi Starfieldin aiheen, ettei jankuteta tästä nyt tämän enempää. Modeilta ei mene hermot ja meillä kaikilla jää enemmän aikaa itse siihen pelaamiseen. En myöskään lähde mukaan yhtään minkäänlaiseen vinoiluun tai henkilökohtaiseen nokitteluun. Säästytään kaikki monelta harmilta, kun lopetetaan sellaiset, ennen kuin kunnolla ehditään aloittaa.
 
Tuli ammuttua ohjus ilmaan, mutta ei mitään tietoa mihin kohteeseen. :D
Tämä ohjusten laukaisutukikohta (Decommissioned UC Missile Silo) oli tosin Kryxin Suvorov-planeetan kuussa Nox:ssa eli saattaisi olla ollut sen Suvorovissa sijaitsevan vanhan vankilan suojaukseen liittyvää. Ehkä.
Tästä pelistä löytyy aina vain lisää uutta sisältöä vaikka pelitunteja on takana jo 1800 tuntia. :p
 
Turha sitä on sinänsä ihmetellä, että massiivisen laajoissa avoimen maailman peleissä, joissa on ihan helvetillisen paljon muuttujia, niin on sitten myös varsin paljon bugeja. Niin se on aina ollut ja tulee aina olemaankin.
No ei kyllä ole. KCD2, Death Stranding 2, Tsushima, yms. Ja jopa Cyberpunk saatiin lopulta korjattua. Ei ole yhtään sellaista mitä Bethesdan open worldit on. Itse ainakin ymmärrän valituksen kun Bethesdahan on oikein tunnettu siitä että open worldit on purkkarautalankavirityksiä.

Toisille tämä tuntuu olevan isokin ongelma. Toiset taas ymmärtävät tilanteen ja pelaavat pelejä eteenpäin ilman hiekkaa kalsareissa. Ja jos taas bugit häiritsevät liikaa, niin pelejä ei oikein kannata julkkarissa ostaakaan. Ainakaan avoimen maailman pelejä. Ja jos julkkarissa pelin menee kuitenkin ostamaan, ja peli paljastuu liian bugiseksi omaan makuun, niin ei muuta kuin peli tauolle odottelemaan päivityksiä, ja pelaamaan muita pelejä. Turha sitä on bugeja jäädä itkemään.
Niin kuin jo kirjoitin, on olemassa paljon open worldeja, joissa ei vastaavasti ole ongelmia. Jos Starfieldissä on vielä tässä vaiheessa on ongelmia, niin todellakin voi valittaa, sillä on tässä ollut aikaa jo ihan riittävästi saada peli kuntoon.

Toki pelaajien luulisi tietävän mitä Bethesdalta odottaa - ja osa siitä on jopa niiden "viehätystä" - mutta yhtä lailla asian kritiikin luulisi olevan ymmärrettävää eikä mitään "oma vika"-settiä - varsinkin kun niin monet open worldit ei samalla lailla ongelmallisia ole kuin Bethesdan.

Outer Worlds oli hyvä esimerkki siitä mitä saadaan aikaiseksi kun tehdään ns. Bethesda-peli toimivasti. Ei ollut mitään ongelmia ainakaan itsellä mutta saman studion Fallout New Vegas on taas tyypillinen Bethesda-peli bugeineen. Toki OW ei ollut open world mutta itse veikkaan että enemmän oli tekemistä pelimoottorin vaihdolla.

Voi tietysti ottaa asenteen että Bethesdan tietyllä pelimoottorilla tehdyt pelit on bugisia ja elää sen kanssa mutta ihan yhtä ok näkemys on kritisoida sitä että tuon moottorin käyttöä vain jatketaan ja jatketaan vaikka peleissä on aina sitten sen takia ongelmia.
 
New Vegasin tapauksessa tarvii muistaa, että pelin tehtiin 1.5 vuodessa. Siinä ei paljon taidettu yrittää korjata Bethesdan paska moottorin teknistä puolta. Bethesda kuitenkin nysvää peliensä kanssa ihan tuhottoman kauan ja lopputulos on aina sama buginen sotku. Ja sama tulee jatkumaan tulevan Elder Scrollsin kanssa. On ne sentään päässyt eroon siitä tallennus bugista, jossa kun tallennuksen koko kasvaa tietyn pisteen yli, pelin suorituskyky alkaa ottamaan osumaa.

PC puolella modaajat sentään korjaa niitä. New Vegas on käytännössä peli kelveton ilman community patchia.
 
Joo kyllä se taitaa olla myös tuossa iänikuisessa pelimoottorissa vika. Toivottavastii seuraavaan peliin tekevät senkin suhteen parannuksia.
 
No ei kyllä ole. KCD2, Death Stranding 2, Tsushima, yms. Ja jopa Cyberpunk saatiin lopulta korjattua. Ei ole yhtään sellaista mitä Bethesdan open worldit on. Itse ainakin ymmärrän valituksen kun Bethesdahan on oikein tunnettu siitä että open worldit on purkkarautalankavirityksiä.

Niin kuin jo kirjoitin, on olemassa paljon open worldeja, joissa ei vastaavasti ole ongelmia. Jos Starfieldissä on vielä tässä vaiheessa on ongelmia, niin todellakin voi valittaa, sillä on tässä ollut aikaa jo ihan riittävästi saada peli kuntoon.

Toki pelaajien luulisi tietävän mitä Bethesdalta odottaa - ja osa siitä on jopa niiden "viehätystä" - mutta yhtä lailla asian kritiikin luulisi olevan ymmärrettävää eikä mitään "oma vika"-settiä - varsinkin kun niin monet open worldit ei samalla lailla ongelmallisia ole kuin Bethesdan.

Outer Worlds oli hyvä esimerkki siitä mitä saadaan aikaiseksi kun tehdään ns. Bethesda-peli toimivasti. Ei ollut mitään ongelmia ainakaan itsellä mutta saman studion Fallout New Vegas on taas tyypillinen Bethesda-peli bugeineen. Toki OW ei ollut open world mutta itse veikkaan että enemmän oli tekemistä pelimoottorin vaihdolla.

Voi tietysti ottaa asenteen että Bethesdan tietyllä pelimoottorilla tehdyt pelit on bugisia ja elää sen kanssa mutta ihan yhtä ok näkemys on kritisoida sitä että tuon moottorin käyttöä vain jatketaan ja jatketaan vaikka peleissä on aina sitten sen takia ongelmia.
Yksikään mainitsemasi open world peli ei ole laajuudeltaan ja muuttujiltaan läheskään sitä mittaluokkaa, kuin Bethesdan pelit. Tämä toki kaikella kunnioituksella, koska nuo kaikki ovat toki sinänsä hienoja pelejä. Bethesdan peleissä ei riitä 200 tuntia koluamaan kaikkea sisältöä mitä niistä löytyy. Ja ne sivutehtävätkään eivät todellakaan ole yhtä geneerisiä, kuin noissa kaikissa muissa peleissä. Siellä on syy ja seuraus suhteita ja valintojen tekemistä ihan eri tasolla, kuin muissa mainituissa peleissä.

En silti sano, ettei noissa muissakin peleissä valintoja ole, mutta silti ei lähellekään sitä määrää mitä Bethesdan peleissä löytyy. Olen tehnyt esim. Cyberpunkissa lisäriä lukuunottamatta ihan kaiken mahdollisen, ja samaa pätee myös Ghost of Tsushimaan. Cyberpunkissa tuohon meni juurikin se 200 pelituntia, ja Tsushimassa meni n. 150 tuntia. Fallout 4:ää ja Skyrimiä on kumpaakin tullut vedettyä yli 400 tuntia, eikä läheskään kaikkea ole vielä tullut nähtyä ja koettua. Starfieldiäkin olen pelannut yli 200 tuntia näkemättä vielä läheskään kaikkea mitä pelistä löytyy. Jos roolipeli kiinnostaa minua, koluan sen yleensä ajan myötä lähes kokonaan. Bethesdan pelit ovat tosiaan laajuutensa ja muuttujiensa osalta ihan eri levelillä kuin muut roolipelit tai avoimen maailman pelit, enkä sinänsä tällä viittaa automaattisesti siihen, että olisivat sen verran parempia kuin muut pelit, mutta niiden tekemiseen menee enemmän aikaa ja valtavan muuttujamäärän takia bugejakin tukee väistämättä helpommin kuin muissa peleissä.

Mutta hyvin bugeja on sitten ajan myötä korjattu Bethesdankin peleihin. Ainakaan itse en ole kokenut yhtäkään niistä pelikelvottomaksi - edes julkaisussa. En toki ole ollenkaan herkkis bugien kanssa, joten tietyllä tapaa minulla on eri lähtökohdatkin, kuin joillain muilla pelaajilla. Hyvin olen kaikista mainituista peleistä pystynyt nauttimaan heti julkaisusta alkaen, vaikka kaikissa noissa on bugeja sinänsä ollut. Myös kovasti pitämässäsi KCD2:ssa. Tämänkin sanon kaikella kunnioituksella, koska olen itsekin pitänyt pelistä todella paljon ja pelannut sitä lisäreineen jo yli 150 tuntia pääsemättä päätarinaakaan ihan vielä loppuun. Olisi toki mahdollista läpäistä päätarina varsin pian, jos haluaisin, mutta tutkin mielelläni koko pelimaailman ennen sitä. Tuossakin hienossa pelimaailmassa on alkanut kuitenkin sisältö tuntumaan aika geneeriseltä, verrattuna Bethesdan peleihin, eikä sitä todennäköisesti ole enää paljoa kokematta. Ihan eri mittaluokasta puhtuaan tässäkin tapauksessa, kun verrataan Bethesdan peleihin.

Ja joku Outer Worlds ei todellakaan kuulu tähän keskusteluun ollenkaan. Se on muutaman kymmenen tunnin pikkupeli verrattuna kaikkiin muihin mainittuihin peleihin. Sisällöltään ja kompleksisuudessaan ei siis ole lähellekään noiden muidenkaan pelien tasoa, saatikka, että olisi murto-osaakaan Bethesdan pelien sisällöstä ja muuttujista.

Sen vielä totean, että kyllä tuo Starfieldin bugisuus vaikuttaisi olevan nyt nimenomaan tuon Pleikkari-porttauksen ongelma. Sen olen huomannut, että pleikkarille portatuissa peleissä tuppaa olemaan enemmän ongelmia kuin boxin versioissa. Ylipäätään oma kokemukseni on, että pleikkari (minulla PS5 Pro) on huomattavasti herkempi kaatumisille ja virhetilanteille, kuin boxi (minulla XSX). Ainakin itselleni tulee pleikkaripeleissä ylipäätään huomattavasti useammin totaalisia kaatumisia kuin boxilla. Molemmilla konsoleilla pelaan suunnilleen yhtä paljon. Kun vertailuun ottaa mukaan vielä Switchin, niin on todettava, että sillä en muista pelin edes koskaan kaatuneen. Toki en pelaa sillä koskaan porttauksia, vaan ainoastaan Nintendon omien studioiden pelejä. Ja Nintendolla pitää sitten muistaa myös se, että pelit ovat ohjelmalliselta kooltaan pikkupelejä verrattaessa pleikkariin ja boxiin, joten vastaavaa määrää muuttujia ei oikein voi ollakaan kuin pleikkarin ja boxin peleissä. Suorituskyvyssäkään ei edes haeta peleissä samalla tavalla rajoja, kuin pleikkarilla ja boxilla, joten sekin vaikuttanee bugien ja kaatumisten vähäisyyteen.
 
Viimeksi muokattu:
Sen vielä totean, että kyllä tuo Starfieldin bugisuus vaikuttaisi olevan nyt nimenomaan tuon Pleikkari-porttauksen ongelma.
Ei kyllä pidä paikkaansa. Kyllä tässä pelissä oli reilusti bugeja myös PC:llä ja Xboxeilla julkaisussa.

Edit: Ihan siis tätäkin ketjua selaamalla löytyy useita mainintoja. Tässä vain yhdeltä sivulta koottuja kommentteja:

Harmillinen bugi Sarahin ja Sonan kanssa, mikä haittaa muiden tehtävien suorittamista.

mutta pelin lopussa tuli pari isompaa bugia, jotka estivät tehtävien etenemisen. Toinen tuli Ryujin faction questissa ja toinen ihan päätehtävässä. Toisessa jouduin käyttämään konsolikomentoa, jotta pääsin jatkamaan tehtävää

Pelimoottori oli varsin tönkkö ja peli kaatuili xsx:llä lähes päivittäin.

Vähän sama. Bugit estää joidenkin tekemistä, joten odottelen josko ne korjattaisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kyllä pidä paikkaansa. Kyllä tässä pelissä oli reilusti bugeja myös PC:llä ja Xboxeilla julkaisussa.
Itse pelasin julkaisussa, ja en sen enempää bugeja huomannut kuin muissakaan avoimen maailman peleissä. Kaikissa noissahan niitä väistämättä on. Mikään bugiton en toki väittänyt pelin silloin olleen. Mihinkään pahoihin bugeihin en kuitenkaan todellakaan törmännyt pelattauani peliä julkaisusta reilut 200 tuntia. Ja yhtäkään kertaa ei peli kaatunut dashboardille, joka kuulemma on ongelmana ollut pleikkarilla. Muutenkin on kahden käden sormilla laskettavissa kaikkien peleissä kokemieni dashboardille kaatumisten määrä boxilla, kun taas pleikkarin kohdalla on puhuttava kymmenistä kerroista. Väittäisin liittyvän ylikuumenemiseen, joka vaikuttaisi pleikkarilla tapahtuvan helpommmin kuin boxilla.
 
Lisäsin tästä ketjusta yhdelta sivulta esimerkkejä ongelmista aiempaan kommenttiini.

Se on hyvä että sinulla ei ollut ongelmia, mutta monella muulla oli. Kuten aina Bethesdan pelien kanssa.

Edit: ja sitten vielä ihan artikkeleina pelin kaatuilusta Xboxilla 2023 JA 2024:

Mutta jos yhdellä ihmisellä Suomessa toimi hyvin niin silloinhan peli pyöri täydellisesti kaikilla :D
 
Pieniä ongelmia toki oli, kuten kaikkien muidenkin avoimen maailman pelien kanssa on ollut niitä pelatessani. Mitään pelaamista estävää en kuitenkaan Starfieldissä joutunut kokemaan. En tosiaan yhtäkään kaatumista dashboardille, tai minkäänlaista tallennusbugia kohdannut. Tuollaiset ovat jo sitten pahoja pelaamista estävää tai hajottavia bugeja. Itseäni eivät oikeastaan muut bugit juurikaan haittaa, koska onhan bugeja kaikissa peleissä. Jos niistä vetäisi herneen nenään aina, niin eihän sitä voisi yhtäkään peliä edes pelata.

Näissä on toki ihmisillä herkkyyseroja. Osa meistä lähinnä nauraa joillekin pienille kummallisuuksille, joita bugit voivat hetkellisesti peleissä aiheuttaa ja sitten vaan jatketaan hyvillä mielin pelaamista. Toiset taas saavat hiekkaa kalsareihin esim. pienistäkin pelin ulkoasua hetkellisesti oudoksi muuttavista asioista. Tuollaisilla ei ole itselleni mitään merkitystä. Mutta pelin jotenkin rikkovat bugit ovat asia erikseen, ja jos minulla jossain pelissä todella harvoin on sellaisia ilmennyt, niin sitten on peli yleensä jäänyt tauolle odottamaan korjausta päivityksillä.

Voin käsi sydämellä vannoa, että en ole törmännyt konsoleilla pelatessa Bethesdan peleissä yhteenkään tällaiseen bugiin, ja olen yli 1000 tuntia kuitenkin pelannut konsoleilla Bethesdan pelejä. Toki aikoinaan, kun vielä pelasin PC:llä, törmäsin Fallout 3:ssa bugiin, joka esti pelissä etenemisen kokonaan. Tuo tapahtui kymmenien tuntien pelaamisen jälkeen joten oli kieltämättä turhauttavaa. Sama bugi ei sitten onneksi tullut vastaan, kun pelasin saman kohdan aloitettuani XSX:llä Fallout 3:n pelaamisen ja pelattuani myös sillä kymmeniä tunteja.
 
Lisäsin tästä ketjusta yhdelta sivulta esimerkkejä ongelmista aiempaan kommenttiini.

Se on hyvä että sinulla ei ollut ongelmia, mutta monella muulla oli. Kuten aina Bethesdan pelien kanssa.

Edit: ja sitten vielä ihan artikkeleina pelin kaatuilusta Xboxilla 2023 JA 2024:

Mutta jos yhdellä ihmisellä Suomessa toimi hyvin niin silloinhan peli pyöri täydellisesti kaikilla :D
Jep, sama virsi, kun Cyberpunkinkin kanssa. Aivan katastrofaalinen julkaisu, josta uutisoitiinkin todella paljon jne mutta ”ei se sen bugisempi ole, kun muutkaan open world pelit”. :D

En tosin tämän pelin bugisuudesta osaa kamalasti sanoa onko ihan kuitenkaan samaa mittakaavaa mutta keskivertoa bugisempi kuitenkin ihan kaikilla alustoilla.
 
Mitään pelaamista estävää en kuitenkaan Starfieldissä joutunut kokemaan. En tosiaan yhtäkään kaatumista dashboardille, tai minkäänlaista tallennusbugia kohdannut.
Edelleenkin, olet vain yksi pelaaja miljoonien joukossa. Todella suurella määrällä pelaajia taas oli paljon ongelmia myös Xboxilla, joten on aivan turha yrittää selittää että ongelmat ovat vain PS5 porttauksessa.

Itsella peli kaatui useamman kerran Xboxilla ja kerran sain sellaisen bugin joka esti etenemisen ja piti ladata yli 5 tuntia vanha tallennus että se korjaantui.

Se että sinulla pyöri peli hyvin ei tarkoita että se pyöri kaikilla hyvin.
 
En nyt puhunut kuitenkaan ainoastaan tuosta yhdestä pelistäkään, vaan tosiaan yli tuhannesta tunnista Bethesdan pelejä ja nimenomaan XSX:llä. Pleikkarilla en ole pitkään aikaan enää edes pelannut Bethesdan pelejä, koska niissä minulla oli jo silloin aikoinaan enemmän kaatuiluongelmia, kun vielä pleikkarilla kyseisiä pelejä pelasin. Siksi en tosiaan noita Bethesdan pelejä enää pleikkarilla pelaa lainkaan.

XSX:llähän nuo vanhemmat Bethesdan pelit on myös voinut pelata, koska ne ovat taaksepäin yhteensopivia. Se kun on pelannut vanhoja pelejä paremman suorituskyvyn laitteella, kuin mille pelit oli aikoinaan tehty, on myös ilmeisesti auttanut siinä, että minkäänlaisia kaatumisongelmia ei ollut kymmenien tuntien pelaamisessani Fallout 3:ssa. Ikävä kyllä omat kokemukseni osoittavat, että sinänsä pleikkarin pelit ovat selvästi herkempiä kaatuiluun, kuin mitä XSX:llä pelaamani pelit. Tuhansien tuntien pelaamisella olen kummallakin konsolilla nämä huomiot tehnyt.

Yhtenä turhauttavana kaatuilukokemuksena tulee heti pleikkarilla mieleen Spider-Man Remastered, jossa tuli varsin usein kaatuilua dashboardille. Toki ongelmat tulivat lähinnä 120 fps:llä pelatessa. Silti aika turhauttavaa, että kun ominaisuus pelata 120 fps pelejä on konsoliin tehty, niin sitten sen kanssa pelaaminen aiheuttaakin usein toistuvaa kaatuilua.
 
Sen vielä totean, että kyllä tuo Starfieldin bugisuus vaikuttaisi olevan nyt nimenomaan tuon Pleikkari-porttauksen ongelma.
En nyt puhunut kuitenkaan ainoastaan tuosta yhdestä pelistäkään, vaan tosiaan yli tuhannesta tunnista Bethesdan pelejä ja nimenomaan XSX:llä.
Kyllä sinä juurikin puhuit Starfieldistä ja sen PS5-porttauksesta. Hieman huvittavaa että aiemmit syytit toista käyttäjää Microsoft-vastaisuudesta ja sitten täällä yrität Starfieldin bugisuuden ja kaatuilun pistää PS5:n porttauksen piikkiin. Starfield nyt vaan on buginen ja kaatuileva peli kaikilla alustoilla.
 
Ylös Bottom