Siis ymmärtäisin, että olisi vaikka saman verran suosittu, kuin vaikkapa CoD, mutta että on noin paljon suositumpi kuin kaikki muut pelit, niin se kyllä vaan menee minulla yli hilseen. Itsekin olen oman poikani kanssa kokeillut Fortnitea pelata, mutta meillä kävi niin, ettei poikakaan pelistä innostunut, joten meillä sen pelaaminen ei paria kolmea pelikertaa enempää jatkunut. Poikaa on kiinnostanut paljon enemmän pelata vaikkapa Destiny 2:ta tai Elden Ringiä. Toki jälkimmäisessä häntä alkoivat tosissaan ärsyttää meidän peliin puolivälin jälkeen jatkuvasti änkeneet ammattilaisinvaderit, joiden kanssa meillä alkoivat eväät loppumaan. Ensimmäisellä puolikkaalla invadereita piestiin mennen tullen meidän buildeilla ja aika hyvin siihen mennessä toimineilla taktiikoilla. Mutta tosiaan myöhemmin tuli jo niin inhottavia invadereita, että ymmärrän kyllä, miksi pojalta meni maku hommaan. Eikä häntä ainakaan ainakaan vielä kiinnosta noin vaikeita pelejä yksin kuitenkaan pelata, vaikka silloin toki välttyisi invadereilta.