Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Ollaan entistä lähempänä sitä pistettä, että tämä salaliittoteoria on totta:Seuraava askel on se, että tekoäly lukee tekoälyn kirjoittamat artikkelit, joista samainen tekoäly oppii kirjoittamaan uusia artikkeleita. Jos luulitte että Internet oli jo aiemmin pilalla, tekoäly pyytää pitämään oluttaan.
Eihän tuo enää edes kuulosta salaliittoteorialta kun enemmän tai vähemmän voi olla (tai on) jo totta. Toki tuossa teoriassa taisi olla jotain vähän kauempaa haettuakin juttua mutta se, että ihmisten tekeminen vähentyy ja tilalla on botteja ja tekoälyä, alkaa olemaan jo melko pitkälti arkipäivää.Ollaan entistä lähempänä sitä pistettä, että tämä salaliittoteoria on totta:
Kuollut internet -teoria – Wikipedia
fi.wikipedia.org
Sama myllerrys jatkuu myös yhteistyökumppanien puolelle. IO Interactive kertoo, että yhteistyö ulkopuolisen kumppanin kanssa on tullut päätökseensä Project Fantasy-pelin osalta. En ollut kuullutkaan koko pelistä aiemmin. Bloomberg tietää kuitenkin kertoa, että kuka tämä yhteistyökumppani oli. Sitä tuskin tarvitsee täällä erikseen mainita.
![]()
Xbox Pulls Out of ‘Project Fantasy’ Video Game From IO Interactive
The ‘007: First Light’ makers had teamed up with Xbox for the new video gamewww.bloomberg.com
blog.playstation.com
En olisi ikipäivänä uskonut, että Playstation tekee tällaisen ilmoituksen ennen Xboxia. Huh huh. No nyt sen tietää, että ei varmasti tule Xboxillekaan kovin kauaa levyllä pelejä. Aivan varmasti seuraavat perässä, kun siinä säästää niin paljon kustannuksissa.Alkaen tammikuu 2028 pleikkarille ei enää tehdä fyysisiä pelejä. Haistakaa vittu.
![]()
Physical disc production ending in January 2028 for new games releasing on PlayStation consoles
In response to shifting trends in consumer preference, new games will be released on PlayStation Store and at retailers in digital formats only.blog.playstation.com
Jatketaan vielä pohdintaa. Tämähän on ajankohdaltaan otollinen PS6:n julkaisun kannalta. Voidaanko siis tästä päätellä, että PS6 on täysin digitaalinen konsoli? Onko siihen edes saatavilla levyasemaa erillisenä lisälaitteena, kun kerran näin rankasti lyövät fyysisten pelien liinat kiinni?
Jep. Miksihän EU ei näihin kauppapaikkoihin tartu samalla tavalla mitä iOS puolella missä vaativat, että sovellukset pitää pystyä hankkimaan muualtakin, kun App Storesta.Voisin tämän hyväksyä jotenkin JOS Sony vapauttaisi digipelinsä myyntiin muutakin kautta kuin oman kauppansa. Sillä tavalla hinnoissa olisi edes jotain kilpailua ja ehkä voisi jatkossakin säästää edes vähän. 80 euron pelejä en tule täyteen hintaan diginä ostelemaan ikinä joten alennuksia odotellessa ja jos Sonny päättää alkaa niistäkin kitsastelemaan niin sitten joko loppuu pleikkarilla pelaaminen siihen tai käytän vaihtoehtoisia keinoja.