Alkaen tammikuu 2028 pleikkarille ei enää tehdä fyysisiä pelejä. Haistakaa vittu.
In response to shifting trends in consumer preference, new games will be released on PlayStation Store and at retailers in digital formats only.
blog.playstation.com
Tulee kyllä vaikuttamaan omaan pelaamiseen paljon. Nykyäänkin menen usein vähän myöhässä kun odottelen alennuksia, joten digitaalisten kanssa joutuu odottamaan vielä varmasti pidempään. Plus jää varmasti myös vähemmälle ostamiset, mistä toki voi löytää sellainen plussan ettei ehkä ole enää niin pitkä backlog. Eipä tuota mitään digiä huvita jonoon kerätä, ellei ole oikeasti todella isosta alesta ostettuja tapauksia eli esim. alle 10 euron pelejä tms.
No, käytännössä meinailee ehkä sitä että jää PS6 (ja muutkin digikonsolit) ostamatta ja pelaan vanhoilla niin kauan että backlog ja muu pelattava loppuu. Saatan myös vakavasti harkita hyppäämistä pc:lle sillä jos on digitaalista, niin ostan sitten mieluiten vaikkapa GoG:sta. Siinä kohtaa konsolipelaamisella ei ole enää minulle mitään sellaista annettavaa ettenkö voisi siirtyä pc:lle. Samalla avautuu paljon myös mahdollisuuksia modien ja muun kanssa mutta vaikka tähän parikin "plussaa" löysin, niin aika paskalta tuntuu että harrastus käytännössä pysähtyy/jämähtää ja jatkuu pc-pelaamisena.
Joo, näinhän se on. Xbox on ollut kokoajan syypää ja sitten käy näin.
Eipä sillä, nyt kun markkinajohtaja näin tekee, niin se on huono uutinen myös Xboxilla pelaaville. Olisi varsinainen ihme, jos Xbox ei seuraisi perässä.
Eihän sitä nyt voi kukaan kieltää että Xbox on aiemmin tehnyt näitä askelia runsaammin. Siksi siirryin itse ostamaan pelini pleikkarille. Muuten olisin voinut pelata Series X:llä, jonka myös ostin ennen PS5:sta. Enkä silti koe että Sony on joku hyväntekijä, ei vain ollut ehtinyt toimissaan yhtä pitkälle siinä kohtaa. Ei tämä yhtään yllätä kun ottaa huomioon miten Sony on mm. estänyt DS4-ohjaimet PS5-peleissä ja muuta typerää, joten ihan paskoja juttuja nekin on tehneet, ei vain ennen tätä isoa sontaläjää olleet tuominneet fyysistä näin pahasti.
Joo kaikki veivät alaa sinne. Tosin tuon kirpaisevan tappoiskun teki itse Sony jonka ajateltiin taistelevan jokaisen hyllyn täyttäjän puolesta. Saattaa muuten tulla ihan viihdyttävät seuraavat viikot kun seuraa internettiä. Fyysisen puolen soturit kun rupeaa uhriutuun youtubessa ja twitterissä. Moni saattaa jopa uhota lopettavansa pelaamisen..
Mistä tulee käsitys että joku pitäisi Sonya fyysisen puolustajana? Se ei vain ollut ehtinyt/uskaltanut tehdä vastaavia siirtoja vaikka varmasti kaikille oli selviö että digitaaliseen nämä kaikki on pikku hiljaa hivuttautumassa. Itse ainakaan en ole pitänyt mitään firmaa kaverina vaan siirtynyt aina sen palveluiden ääreen, joka on parhaiten omia preferenssejä palvellut. Pitkään se oli Sony ja on vielä siihen 2028 alkuun asti myös, eli niin kauan kuin fyysistä vielä saa. Sitten jää Nintendo, joka ei paljon auta kun en ala multiplattareita Switcheillä pelaamaan.
Siirryn siis pc:lle, koska konsolipelaaminen käytännössä loppuu. Siitä on karsittu tammikuussa 2028 kaikki se, miksi konsoleilla olen pelannut.
Se on sanomatta selvää, että jos xbox malttaa pitää vielä fyysisestä kiinni niin seuraavan sukupolven voitto on jo hyvällä mallilla. Saattaa olla, että itsekin vaihdan leiriä. Eipä olekaan boxilla tullu pelattua sitten 360 kulta-ajan.
Itsekin vaihtaisin mutta hankala uskoa että tekisivät tällaista kun kerran jo siirryin pleikkarille kun Xboxilla väheni sisältö levyiltä ja nykyään pelejä tuntuu olevan jo vaikea saada edes fyysisenä.
Perustelit asiaa hyvin alla. Toisaalta kuluttajat ovat tätä ihan itse halunneet, tai ainakin kahdeksan kymmenestä kuluttajasta.
Tämä "kuluttajat haluaa tätä"-ajattelu on juuri sitä, mitä nämä firmat on ajaneet ja halunneet saada ihmisten päähän. Sehän ei varmasti vaikuta käyttäytymiseen yhtään että tuodaan digital only -konsoleita ja jätetään levyasema pois? Eikä se että eurolla kuussa sai pelata vuokrapelejä niin paljon kuin ehti?
Pitää olla aika naiivia ettei hoksaa että tätä kohti asiakkaita on ohjattu jo pitkään eikä se siis todellakaan ole mikään kuluttajien täysin itse keksinä preferenssi. Olkoonkin että moni digiä pitää fyysistä kätevämpänä ja siinä myös plussansakin on.
Toki tuo "kuluttajat on halunneet" on totta siinä mielessä, että ei enemmistö ole niin paljoa fyysisten häviäminen kiinnostanut että olisi vastaan laitettu. Onpahan vain silti huvittava ajatus että olisi kuluttajien toive eikä firmojen ajama asia.
Sama homma kuin operaattoreilla että "kuluttajat kaipaa lisää dataa ja nopeuksia" kun itse poistavat halvemmat ja vähemmän datan liittymät, jolloin ei voi valita kuin niitä, joissa on rajatonta ja nopeaa dataa (koska ne halvimmat vaihtoehdot on näennäisiä, joiden hinta/laatu-suhteen vuoksi niitä ei ole tarkoituskaan saada kaupaksi: sama homma kuin striimipalveluiden halvimmat alle FHD-laatuiset tilausmallit).
Pohdin, onko tämä täysi katastrofi vai ei? Mitä ongelmia tuli esimerkiksi leffojen, musiikin ja pc pelien siirtymisestä vain digitaaliseksi? Miten konsolien tilanne tulee eroamaan niistä? Voiko monopolikauppapaikka olla jatkossakin tai reguloidaanko sitä?
Totta kai monopolikauppa on jatkossakin koska oma alusta. Siinä on myös se ongelma kun konsolipelaamisesta poistuu yksi tärkeimmistä ostosyistä ja konsoli on enää paskempi PC. Ainakin minulle. PC:llä kun sentään voi valita mistä pelinsä ostaa. Sinne mitä varmimmin siirrynkin, ellei jotain ihmeellistä tapahdu.
Voikohan jatkossa pelejä säilöä halvoille pyöriville kiintolevyille vai loppuukohan niiltä tuki?
Pakkohan levyjä on jatkossa olla koska digikin vaatii tilaa mutta niiden hinta tuskin ihan heti on halpaa. Ellei sitten hypätä seuraavaan askeleeseen eli pelien striimaukseen. Siinä kohtaa ainakin jää itsellä melko varmasti pelaaminen pois ja pysyn wanhoissa teoksissa.
Sinänsä en näe suoratoistossa mitään pahaa. Jos vain haluan pelata pelin kerran läpi (esim. 15-40h), niin eipä minulla ole sitä silloin halua omistaa. Uskoisin tämän olevan yleisin tapa nauttia peleistä. Toki hintakin pitää olla sitten edullisempi kuin kovalevylle tallentuvan "omistusoikeudellisen" digitaalisen kopion.
Itse en tästä tavasta pidä mutta hinta tämän isoin ongelma tulisi olemaan. Ei varmasti tule nämä nykyhinnat juurikaan muuttumaan. Monet digiä kehuneet tulevat varmasti näkemään lopultakin sen ettei digin hinta mihinkään muuta vaikka fyysinen häviää. Miksi voittoa tavoittelevat firmat yhtäkkiä hyvää hyvyyttään laskisivat voittojaan kun voi saada enemmän?
Toivottavasti tämä digi only aiheuttaa sen, että jälkimarkkinoiden hävitessä ja vähintään osittain sen rahavirran siirtyessä alkuperäiselle myyjälle, pelien hintojen nousu olisi maltillista tai sitä ei edes tapahtuisi.
Näin voisi kuvitella ja toivoa mutta en jaksa uskoa tähän. Jos kuluttajat on tähänkin mennessä ostaneet nykyhinnoin, niin miksi laskea hintaa?
Harmillinen uutinen heidän kannalta, jotka olettivat Sonyn olevan kaveri ja olevan joku fyysisen median viimeinen saareke hyvää hyvyyttään - eikä voittoja maksimoiva markkinajohtaja. Massamarkkinat on digitaalisen kuluttamisen perään kääntynyt jo aikoja sitten, joten mikään yllätys tämä ei sinänsä ole kuplan ulkopuolella.
Onko tosiaan joku näin ajatellut? Sony vain oli parempi vaihtoehto fyysisten suhteen tähän asti, ei sen kummempaa. Siellä oli myös paljon paskoja päätöksiä ja juttuja. Samoin kuin Nintendollakin game-key cardit.
Äänekäs vähemmistö tästä tulee kyllä meteliä pitämään isosti, se on varmaa ja onhan näitä ennenkin käännetty. Nyt kuitenkin tämä on samaa jatkumoa kuin GTA VI, joten voi olla, ettei tämä enää käänny.
Itse en jaksa tästä tätä foorumia enempää "taistella". Sitä tiesi että tämä oli tulossa mutta vähän yllärinä tuli että "jo" nyt. En usko että fyysisten kannattajia on niin paljon että tämä laiva kääntyisi vaikka kaikki heräisi huutelemaan. Siellä on se 85 % joita ei vähempää voisi kiinnostaa.
Sonyn ilmoitus siirtyä täysin digitaaliseen myyntiin on alalle kuitenkin merkittävä virstapylväs, vaikka suunta onkin selvä ollut jo pitkään. PC-maailma on ollut digitaalinen jo pitkään, joten mikään alan mullistus tämä ei ole.
Eroaa kuitenkin merkittävästi sillä, että se ei ole suljettu alusta kauppapaikkojen suhteen. Voin valita mistä pelini ostan, joten hinnoissa on eroa siinä missä vaikka konsoleilla on ollut eroa digi vs. fyysinen.
Nyt tähän perään voisi tulla uutisia kilpailun sallimisesta digikauppojen osalta. Microsoftin tulevan konsolin osalta on huhuja kuultu, mutta varmistus olisi ehdottomasti tärkeää, jotta fyysisen median kuolema ei söisi kilpailua liian isosti. Ja jos nämä korporaatiot eivät tähän itse lähde, niin toivottavasti tähän sitten vaikka pakotetaan viranomaisten puolelta. Walled Gardenit ja monopolit ei meitä kuluttajia palvele.
Ei tule tapahtumaan. Sitä paitsi mikä sen pointti olisi? Siinä kohtaa konsoli olisi vain paskempi pc. Itse ainakin pelaisin pc:llä jos/kun konsolit on tuntemassani muodossa hävinneet.
Jos konsoleilla sallittaisiin muut kauppapaikat, ei niitä enää myytäisi yhtä halvalla, koska aiemmin juuri se monopolikauppa on ollut peruste sille, miksi laitteita on voitu myydä halvemmalla kuin pc:tä. Käytännössä siis konsoliraudan hinta mitä varmimmin nousisi merkittävästi, jolloin pc nousisi rinnalle vaihtoehdoksi, ellei suoraan jopa merkittävästi järkevämmäksi sellaiseksi.