Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Yleinen pelialan uutisketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JTahti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tästä en olisi niin varma. Olen nyt viimeisen viikon käynyt näitä lukuja läpi ja esimerkiksi Insomniacin vuotaneet tiedot kielivät siitä, että fyysinen media, varsinkin yksinpelien saralla, myi ihan viime vuoteen asti erinomaisesti. Esimerkiksi Spider-Man 2 ja God of War Ragnarok olivat yli 50% fyysisesti myydyistä kappaleista. Ongelmaksi on muodostunut se, että valtaosa pelaajista ostaa vain yhden tai kaksi peliä vuodessa ja monet käytettyinä, jos vain mahdollista. Vielä pitää tarkemmin syynätä lukuja ja odottelen vastauksia parilta huomattavasti fiksummalta ammatilaiselta, mutta tästä toivottavasti juttua ensi viikolla, jahka palaan reissusta.
En usko, että Sonyllä oltaisiin niin tyhmiä, että pelataan uhkapeliä yli puolella asiakkaista. Uskon, että siellä on aika paljon tarkemmat luvut noista, kun mitä meillä on saatavilla ja nämä luvut ovat niin vahvasti digiin kallellaan, että tällainen liikku nähtiin kannattavaksi.
 
Kyllähän ne digimyynnit saadaa näyttämään hyvältä kun lasketaan myös kaikki indie pelit mitä ei levyllä oo koskaan saanutkaan + dlc:t, kaikki ilmaispelit jne. Tässä halutaan vaan poistaa jälkimarkkinat kokonaan ja monopoliasemassa hinnoitella pelit mieleisekseen, plus jäsenyyden hintaa on hyvä kans nostaa siinä samalla, pelaajia tässä ei kyllä ajatella yhtään. Kallis harrastus tulee kyllä konsolipelaaminen olemaan tulevaisuudessa paystationilla, joka sekin jo yksistään tulee maksamaan sen 1000€+
 
Ei tässä ole kyse siitä, että saadaan joku asia näyttämään hyvältä. Vain Sony tietää nuo tarkat luvut myös pelkkien pelien myyntien osalta ja on ynnäillyt mikä on heille kannattavaa ja millaisen riskin ovat valmiita ottamaan. En vain usko, että Sony uhkapelaa yli puolella asiakkaista, kyllä ne todelliset, tarkat luvut näyttää aivan varmasti vahvemmilta digin kannalta, että tuo riski on koettu sopivaksi ottaa.

Jälkimarkkinoista halutaan päästä eroon ja monopoliasemaakin varmasti tavoitellaan ja hinnat todnäk tulee nousemaan, siitä olen samaa mieltä. Se taas ei ole mikään uutinen, että tällaiset jättifirmat ei ajattele pelaajia yhtään. Ei tietenkään ajattele, kun tasan sen verran, että miten saadaan niiltä pelaajilta mahdollisimman paljon massia taskuun. :D
 
En usko, että Sonyllä oltaisiin niin tyhmiä, että pelataan uhkapeliä yli puolella asiakkaista. Uskon, että siellä on aika paljon tarkemmat luvut noista, kun mitä meillä on saatavilla ja nämä luvut ovat niin vahvasti digiin kallellaan, että tällainen liikku nähtiin kannattavaksi.
Tämä sinun näkemyksesi vain tukee sitä kantaa, että ihmiset on nimenomaan saatu jo uskomaan tiettyyn jakautumaan ja lukuihin, jonka kautta Sonyllekin on ihan sama onko ne luvut 85/15 vai 50/50 jos ihmisillä on jo yleiskuva (ja sinun tapainen näkemys) että kyllä sen digin on pakko olla ylivoimaisesti edellä kun eiväthän ne nyt mitenkään kehtaisi tehdä tällaista muuten.

Homma pohjaisi siis siihen, että fyysisten kannattajille saadaan kuva että ovat 15 prosentin vähemmistössä, jolloin on sama hypätä sieltä enemmistön kelkkaan ja digiä ostavaa enemmistöä ei ilmeisesti tämä vähempää voisi kiinnostaa, oli luvut mitä tahansa. Tai jos kiinnostaa, niin sitten lähinnä siltä kannalta että "pakkohan niiden digiostojen on olla niin isot kuin taho X väittää".

Sonyllahan on tässä valtit taskussa kun ei meistä kukaan tiedä mitä ne luvut on ja kuten jo todettu, niin digimyyntejä voi helposti vääntää haluamaansa muotoon. Sitten kun GTA VI ilmoittaa olevansa vain digiä, niin siinä kohtaa voidaan ottaa vaikka pienellä riskilläkin tällainen veto.
 
Jos myyntien jakauma todella olisi 50/50, niin tällainen muutos Sonyn suunnalta kuulostaisi kyllä uhkarohkealta. Tosin samaan aikaan voidaan kysyä paljonko on myyntivoiton jakauma fyysinen vs. digi. Vaikka kappalemyynti olisi 50/50, niin voisiko se tarkoittaa kaikkien välillisten kulujen jälkeen 70/30 tai jopa 80/20 jakauma siitä paljonko rahaa tulee sisään?

Sen jälkeen jos laskevat, että fyysisten ostajista x prosenttia ostaa kuitenkin PS6:n ja jatkaa digin parissa, niin lopullinen rahallinen menetys ei ole niin suuri. Ihan paskaahan tuo on, mutta jos nyt yrittää pohtia, miksi Sony näin tekisi vaikka fyysinen vs. digi olisi lähellä 50/50 jakaumaa. Varsinkin kun siinä samalla poistetaan käytettyjen pelien markkina pois yhtälöstä, jolloin pelien kappalemyynnin pitäisi periaatteessa pitkässä juoksussa kasvaa. Jokainen kun joutuu ostamaan pelin uutena suoraan digikaupasta.
 
No aika paksua on, että Sony luottaisi johonkin hypoteettiseen uskomukseen ja uhkapelaisi yli 50% omasta pelaajakunnastaan sen varaan. En usko tuohon hetkeäkään. Kyllä siellä on tuo homma ihan pikkusen varmemmalla pohjalla, että tähän uskallettiin lähteä. Ja millä tapaa tuo kantani tukee yhtään mitään? Luuletko fiksuna kaverina ihan oikeasti, että Sony lähtee uhkapelaamaan yli puolella pelaajakannastaan ilman vahvoja perusteita. Ei siihen todellakaan riitä se, että Sony uskoo ihmisten uskovan, että digitaalinen on suositumpaa. :D Eihän tuossa ole mitään järkeä.

Enemmän tässä haisee se, että fyysisen suosijat koettaa epätoivoisesti tarttua oljenkorsiin siitä, ettei suurinosa pelaajakunnasta, niinkuin on käynyt elokuvien ja musiikin kanssa, olisi siirtynyt digitaaliseen mediaan peleissäkin.
Jos myyntien jakauma todella olisi 50/50, niin tällainen muutos Sonyn suunnalta kuulostaisi kyllä uhkarohkealta. Tosin samaan aikaan voidaan kysyä paljonko on myyntivoiton jakauma fyysinen vs. digi. Vaikka kappalemyynti olisi 50/50, niin voisiko se tarkoittaa kaikkien välillisten kulujen jälkeen 70/30 tai jopa 80/20 jakauma siitä paljonko rahaa tulee sisään?

Sen jälkeen jos laskevat, että fyysisten ostajista x prosenttia ostaa kuitenkin PS6:n ja jatkaa digin parissa, niin lopullinen rahallinen menetys ei ole niin suuri. Ihan paskaahan tuo on, mutta jos nyt yrittää pohtia, miksi Sony näin tekisi vaikka fyysinen vs. digi olisi lähellä 50/50 jakaumaa. Varsinkin kun siinä samalla poistetaan käytettyjen pelien markkina pois yhtälöstä, jolloin pelien kappalemyynnin pitäisi periaatteessa pitkässä juoksussa kasvaa. Jokainen kun joutuu ostamaan pelin uutena suoraan digikaupasta.
Ei tuota silti positiivisen puolelle saa millään ja tuosta päätöksestä aiheutuva mainehaitta siihen päälle niin en vain jaksa uskoa tuohon jakaumaan puolet ja puolet.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai noita myyntejä tarvitse arvuutella kuin sellaisten nimikkeiden kohdalla, joista on molemmat versiot saatavilla samaan aikaan. Ja näistä pitäisi saada laajemmin dataa kuin vain muutaman nimikkeen kohdalla. En usko tässäkään vertailussa tosin fyysisen median kannattajien olevan enemmistössä tai edes tasoissa digin kanssa, mutta ihan niin suuri ero tuskin on kuin mitä annetaan ymmärtää. Fyysisen median kannattaja kun olet vain silloin, kun ostat levyn kaupasta. Digitilastoihin riittää, että ostat lisäsisältöä, sinulla on tilauspalvelu vaikka vain nettipelaamista varten, ostat Fortnite-rahaa ym. Onhan tähän ollut enemmän kuin vähän ohjausta yritysten puolelta, valitettavasti valtaosa vain on mukisematta ottanut tällaisen vastaan. Nyt vuosien päästä fyysisen median päätepysäkin lähestyessä esitetään yllättyneitä, että miten tässä näin pääsi käymään. Suurimmalle osalle tämä ei merkitse yhtään mitään, niin kuin se ei ole merkinnyt tähänkään saakka.

Digitaalinen vs fyysinen myynti on yleisellä tasolla hyvin tiedossa, samoin lisäsisältöjen ja tilauspalveluiden dollarivirrat. Ongelmana on tosiaan erottaa näistä yllämainittu jakauma, koska vain se on reilu vertailu. Vaikka fyysisten kappaleiden myynti ei ollut viime vuonnakaan ihan nappikauppaa (70 miljoonaa kopiota ~ 830 miljoonaa dollaria*), oli se sitä kaikkeen muuhun verrattuna. Tämä ei ilmeisesti riitä, vaikka konsoleistakin valtaosa myytiin levyaseman kera.

*https://www.thegamer.com/playstation-makes-twice-as-much-digital-vs-physical-games/
 
Viimeksi muokattu:
Ei tuota silti positiivisen puolelle saa millään ja tuosta päätöksestä aiheutuva mainehaitta siihen päälle niin en vain jaksa uskoa tuohon jakaumaan puolet ja puolet.
Joo, kaukana positiivisesta. Joo ja en minäkään usko että jakauma on ihan niin, mutta lähinnä pohdin, että vaikka jakauma ei olisi ihan niin rankasti digiin, niin tämä suuntaus voisi silti olla Sonyn puolelta "helppo" järkeillä.
 
Ei kai noita myyntejä tarvitse arvuutella kuin sellaisten nimikkeiden kohdalla, joista on molemmat versiot saatavilla. Ja näistä pitäisi saada laajemmin dataa kuin vain muutaman nimikkeen kohdalla. En usko tässäkään vertailussa tosin fyysisen median kannattajien olevan enemmistössä tai edes tasoissa digin kanssa, mutta ihan niin suuri ero tuskin on kuin mitä annetaan ymmärtää. Fyysisen median kannattaja kun olet vain silloin, kun ostat levyn kaupasta. Digitilastoihin riittää, että ostat lisäsisältöä, sinulla on tilauspalvelu vaikka vain nettipelaamista varten, ostat Fortnite-rahaa ym. Onhan tähän ollut enemmän kuin vähän ohjausta yritysten puolelta, valitettavasti valtaosa vain on mukisematta ottanut tällaisen vastaan. Nyt vuosien päästä fyysisen median päätepysäkin lähestyessä esitetään yllättyneitä, että miten tässä näin pääsi käymään. Suurimmalle osalle tämä ei merkitse yhtään mitään, niin kuin se ei ole merkinnyt tähänkään saakka.

Digitaalinen vs fyysinen myynti on yleisellä tasolla hyvin tiedossa, samoin lisäsisältöjen ja tilauspalveluiden dollarivirrat. Ongelmana on tosiaan erottaa näistä yllämainittu jakauma, koska vain se on reilu vertailu. Vaikka fyysisten kappaleiden myynti ei ollut viime vuonnakaan ihan nappikauppaa (70 miljoonaa kopiota ~ 830 miljoonaa dollaria*), oli se sitä kaikkeen muuhun verrattuna. Tämä ei ilmeisesti riitä, vaikka konsoleistakin valtaosa myytiin levyaseman kera.

*https://www.thegamer.com/playstation-makes-twice-as-much-digital-vs-physical-games/
Tuota todellista eroa ei tiedä, kuin nämä firmat, jotka noita palveluita pyörittää eli Sony, MS ja Nintendo. Kaikki muu on huhuilua, ”vuotoja” ja arvailua. Siksi en usko, että Sony on lähtenyt tähän hommaan noiden diginsuuntaan vääristävien lukujen pohjalta ja pidän sitä aivan naurettavana jos joku noin uskoo.

Ainut miten tuohon voisi edes jokseenkin uskoa on se, että Sony on vain yksinkertaisesti niin ylimielinen markkinajohtajan asemassa, että uskoo pelaajien seuraavan heidän mukanaan kaikkein röyhkeimpienkin liikkujen perässä. Tuota ylimielisyyttä kieltämättä on ollut vahvasti näkösällä siitä asti, kun PS4 lähti menestymään. Ensin otettiin nöyryyttä PS3 julkaisufiaskolla ja heti, kun päästiin taas johtavaan asemaan niin alkoi ylimielisyys paistaa lävitse. Mutta en silti usko, että Sonykaam olisi noin ylimielinen mitä moni täällä tuntuu kuvittelevan.
 
Kaikilla konsolivalmistajilla varmasti kastuu housut, kun kaikista vaihtoehdoista juuri Sony ilmoitti virallisesti tästä jo vuosia sitten harrastukseen hiipineestä linjasta. Mikäli Xbone olisi aikanaan menestynyt omalla alkuperäisellä konseptillaan, fyysinen media olisi kuollut jo tuolloin. Toisin kuitenkin kävi, ja tähän pisteeseen on kuljettu monen pienemmän polun kautta:

- "Kaikki on netissä niin ihan sama on ladata julkaisupäivän päivitys, että pääsee pelaamaan levyversiota."
- "Mulle on ihan sama, kunhan pääsen pelaamaan."
- "Ostan pääasiassa digiä."
- "Tilauspalvelu DAY ONE(tm)"
- "Ostin digiversion, koska pääsen pelaamaan sitä kolme minuuttia ennen virallista julkaisua."
- "Ostin tähän peliin kausipässin."
- "Onpa kiva tää sulkahattu, jonka ostin vaan parilla eurolla mun hahmolle."
- "Pelaan vain nettipelejä."
- "Onhan se Key Card parempi kuin ei mitään."

=

Täysin digitaalinen tulevaisuus.
 
Kaikilla konsolivalmistajilla varmasti kastuu housut, kun kaikista vaihtoehdoista juuri Sony ilmoitti virallisesti tästä jo vuosia sitten harrastukseen hiipineestä linjasta.

Vaikka jostain syystä pitää keksiä syylliseksi Sonyn päätökselle joku muu kuin Sony, niin en tiedä miksi tämä olisi Nintendolle ja Microsoftille mikään housujen kastelija. Heilläkin on kyllä tiedossa ne aivan samat faktat omista myynneistään ja asiakkaista, joiden varassa voivat näitä päätöksiä tehdä, huolimatta siitä mitä Sony tekee. Ja sama toisinpäin.

En tiedä mistä se johtuu, että useampikin nimimerkki ei pysty ymmärtämään, että me olemme tässäkin sukupolvessa eläneet maailmassa, jossa on sekä fyysinen että digitaalinen versio pelistä, joten nämä yritykset kyllä saavat tarkkoja tietoja myynneistä. Ihan siis sen pääpelin osalta. Ei arvauksia, tietoa.

Toki voihan se olla, että Sony on kuin onkin niin ylimielinen, että siirtyminen 2028 täyteen digiin on suuri virhe ja upottaa koko PlayStationin, koska suurinosa ei suostu tähän, mutta uskon tähän vasta kun näen. Veikkaan ettei näin ole ja että tämä parantaa Sonyn mahdollisuutta subventoida tulevaa konsoliaan lähemmäksi kuluttajan kipupistettä.

Se on kuitenkin selvää, että kuluttajat massamarkkinoilla eivät pääosin ole mitään fanaatikkoja, jotka tekevät mitä vaan Sony heille työntää. Jos digi ei maistunut nyt, niin ei se maistu myöskään myöhemmin vain siksi, että Sony pakottaa sen pariin. Nyt sitten punnitaan kuka tässä on oikeassa.

**

Mielenkiintoisimman tilanteen alalle saisi nyt sillä, että joku mahdollistaisi koodien eteenpäin myymisen. Silloin käytettyjen markkinat toimisi edelleen, mikä varmaan on sen suurimman osan syy ostaa fyysisiä levyjä. Toisaalta, mitäpä tästä esimerkiksi Sony hyötyisi, mutta saahan sitä toivoa.

Taitaa tämä toive ja digitaalisen kaupankäynnin kilpailun avaaminen konsoleilla molemmat olla lähinnä fantasiaa, mutta näillä liikkeillä myös kuluttaja tästä siirtymästä voisi hyötyä.
 
Mielenkiintoisimman tilanteen alalle saisi nyt sillä, että joku mahdollistaisi koodien eteenpäin myymisen. Silloin käytettyjen markkinat toimisi edelleen, mikä varmaan on sen suurimman osan syy ostaa fyysisiä levyjä. Toisaalta, mitäpä tästä esimerkiksi Sony hyötyisi, mutta saahan sitä toivoa.
Valvehan tienaa valtavia määriä rahaa käyttäjien välisistä kaupoista ottamalla prosenttiosuuden hinnasta itselleen. CS skinit jne.

JOS digipelejä pystyisi alkaa myymään niin Sonyhän pääsisi tällä tavalla käytetyn markkinan rahaan käsiksi. Käytännössä samasta koodista saisi rahaa uudestaan ja uudestaan.
 
Oma kuvitelma on ainakin näiden kahden yhdistelmä, uskottelu 80..85% digi johtajuudesta -> lauma saadaan uskomaan että digidigi digi ja sitten se että sonylle riittää että vain osa fyysisten ostajista siirtyy digiin koska jo sillä saadaan ensinnäkin ensiosto kate nostettua (+30%?) ja käytettyjen menetetty kate otettua. Jos peli kierää käytettynä 3-4x niin jo 1/3 jos noista saadaan ostamaan digi niin siinäpä se. Sitten vielä tuohon tulevat asiakkaat digi-only avauksen jälkeen niin johan siinä tuloa onkin. Sonylla on siis varaa hylätä osa levy asiakkaista.

edit: koodien uudelleenmyynti ei tietty tule kysymykseen, silloin koko uusien digi myynti romahtaisi rajusti.
 
uskottelu 80..85% digi johtajuudesta -> lauma saadaan uskomaan että digidigi digi
Ei välttämättä tosiaan ole noin korkea prosentti, mutta kyllähän digi on jo enemmistö. Gamestopit ovat monista maista jo sulkeneet ovensa ja muut peliliikkeet myyvät enemmän muuta tilpehööriä nykyään. Ei tällaista muutosta olisi tapahtunut jos enemmistö ostaisi edelleen kaiken fyysisenä.
 
JOS digipelejä pystyisi alkaa myymään niin Sonyhän pääsisi tällä tavalla käytetyn markkinan rahaan käsiksi. Käytännössä samasta koodista saisi rahaa uudestaan ja uudestaan.

Sitä kieltämättä voi toivoa, että nämä yritykset näkisivät tuon juurikin näin, eikä ehkä realistisemmin niin, että he menettävät rahaa tuossa. Mutta kuten sanottu, toivottavasti joku tätä lähtisi kokeilemaan kuluttajien hyväksi.
 
JOS digipelejä pystyisi alkaa myymään niin Sonyhän pääsisi tällä tavalla käytetyn markkinan rahaan käsiksi. Käytännössä samasta koodista saisi rahaa uudestaan ja uudestaan.
Jos tässä pohtii ennemmin fyysisen median harrastajan näkökulmasta, niin tämä jälleenmyynti on vain yksi osa kokonaisuutta. Yksi fyysisen median valttikorteista on se, että levylle/moduulille laitettu sisältö ei muutu. Se ei välitä esimerkiksi umpeutuvista musiikkilisensseistä. Jos levy toimii kuten Key Card, tämä ominaisuus menetetään.
 
Ylös Bottom