Oma 100 % digitaalisuus alkoi v. 2017 aikana. Sen jälkeen on vain yksi fyysinen peli tarttunut laariin, ja sekin kaverin pakottamana, kun hän löysi Dark Souls 3:n käytettynä superhalvalla ja halusi pelikaverin siihen.
Se on pistänyt silmään, että vaikka fyysistä mediaa myydään paljon digitaalista vähemmän (kuten mainittu PS5-tilasto: 80 % digi, 20 % levy), tuntuu kuin prosentit olisivat täysin päinvastoin, mitä ihmiset ovat mieltä täyteen levyttömyyteen siirtymisestä. Sen verran kova älämölö käy esimerkiksi jokaisessa YouTube-trailerissa, jotka ovat Sonyn tekemiä.
Vaikka itsekin olen tottunut todella pieneen kulutukseen esimerkiksi sen kautta, että käytä matkustamiseen enempää kuin työmatkojen kuukausilipun verran rahaa, ja en harrasta vaikkapa autoilun ylellisyyksiä, niin se fiksuin kommentti mainittiin jo aiemmin ketjussa, eli paljonko on pelistä valmis maksamaan.
Vaikka rahaa olisi ostaa uusia pelejä tuosta noin vain, niin tuntuuhan se "80 €" perhanan korkealta, vaikka siihen saisi kausipassia, ties mitä extroja ja vielä DLC-paketin päälle.
Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, miten tässä lopulta käy. Ihmisillä on tunnetusti pitkä muisti tietyissä asioissa.