Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ehdotuksia ja kysymyksiä

Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

Koskas kuullaan 10-vuotiskilpailujen tuloksia?
Taitaa mennä kuun loppuun, eli kunnes KonsoliFINin vuosikymmenen käyttäjä -kilpailu päättyy.

Emme taas(kaan) osanneet ajatella tarpeeksi pitkälle kilpailuja suunnitellessamme ja ottaneet huomioon sitä, että eihän palkintoja voida jakaa ennen kuin tiedetään, mille alustoille voittajat palkintonsa haluavat. (Meillä on siis erinäinen määrä erinäistä tauhkaa jaettavaksi erinäisille alustoille, ja näistä sitten koostetaan palkinnot.) Ja kun yksi kisa on vielä kesken, ei lopullista tilannetta tiedetä.
 
Tai osattiin ajatella, mutta tuo kilpailun takaraja päätettiin pistää pidemmälle kuin muiden skabojen, ihan järkevin perustein toki. Alun perinhän deadline oli suunniteltu juhlaviikkoa seuraavalle viikolle. Lisäksi tuo vastausten läpikäyminen, voittajien arpominen ja niin edelleen vie toki aikaa näiden muiden hommien ohella. Lisäksi osa palkinnoista ei saapunut kuin vasta juhlaviikon jälkeen.

Emme ole siis unohtaneet kilpailuja. Tulokset pistetään toivottavasti esille yhtenä settinä fanfaarien kera.
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

Tuubipätkän koodin voisi laittaa, että se sallii fullscreen moden. Näin ollen ei tarvitsisi aina mennä tuubiin videon kautta, vaan videon voisi halutessaan nähdä embedin kautta myös fullscreeninä.
 
Toiminee nyt KonsoliFIN 2010 -leiskassa.
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

Tuleekos jossain vaiheessa se sama homma, että omaa kauppaketjua pystyy uppaamaan vain viikon välein?
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

Tuleekos jossain vaiheessa se sama homma, että omaa kauppaketjua pystyy uppaamaan vain viikon välein?
Sama ohjeistus on edelleen voimassa. Ja päätettiinhän tuosta laajemminkin viime vuonna. Kaikkea on mahdotonta valvoa, joten jos kauppamiehet ymmärtäisivät jokseenkin noudattaa tuota yhtä nostokertaa seitsemän päivän väleinä, niin olisi kiva. Muussa tapauksessa joudutaan ohjeistamaan ja ylimääräisiä uppauksia poistamaan.

Suoraa teknistä rajoitusta nostoille ei ole työkalujen puitteissa olemassa. Jos sellainen löytyisi, niin mielellään otettaisiin käyttöön.

Eli: raportoikaa ylläpidolle, jos jollakulla karkaa nostolapanen hansikkaasta, niin annetaan pehmeitä rukkasia sitä mukaa takaisin. :)
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

Suoraa teknistä rajoitusta nostoille ei ole työkalujen puitteissa olemassa. Jos sellainen löytyisi, niin mielellään otettaisiin käyttöön.

Muistaakseni aikaisemmin (vanhemmassa vBulletin versiossa) oli niin, että jos yritti nostaa kauppaketjuaan, niin tuli teksti, että voit nostaa ketjuasi vasta "x" päivän päästä. Mutta tässä uudessa vBulletin versiossa ei ilmeisesti ole samaa hommelia mahdollista saada päälle?

Sori, jos on hieman sekavaa tekstiä, kun en oikein paremmin osaa selittää. :)
 
Ihan ymmärrettävästi tuikuttelit. :)

Kyseessä oli muistikuvani mukaan erillinen plugin, joka tuon toiminnon mahdollisti. Plugineja oli entisellä foorumilla enemmänkin ja taisivat vetää boardin muutamaan kertaan jopa juntturaan. Tähän uuteen vBulletin-versioon en tiedä löytyykö vastaavanlaista, mutta tuota voisi metsästää. XShava on näiden lisäliittimien osalta huomattavasti tietävämpi, joten hän valaissee aiheesta lisää.

Tervetullut olisi tuo ominaisuus, mikäli olisi saatavilla.
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

Kyseessä oli muistikuvani mukaan erillinen plugin, joka tuon toiminnon mahdollisti.

Tuo ominaisuus oli tosiaan plugini ja ei toimi tässä uudessa versiossa. enkä ainakaan vieä ole löytänyt korvaavaa. Pitää katsoa josko tuon saisi koodattua toimimaan tässä versiossa. Mutta toistaiseksi ei onnistu.
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

KonsoliFIN ja mainostaminen
- -
Sallittua: Mainostaminen on sallittua vain henkilökohtaisten myynti-ilmoitusten yhteydessä KonsoliFINin kauppapaikalla ja sitovien käyttöohjeiden puitteissa. Tällöinkin sallittua on vain yksityishenkilöiden omaisuudeksi katsottavien myynti- tai vaihtoartikkeleiden mainostus. Linkitykset muille harrastajasivustoille ja niiden sisältöön ovat aina tervetulleita asianmukaisen pohjustuksen kera.
- -
Terveisin,
KonsoliFIN Ylläpito

Eli, tämä oli myös tarjousketjujen loppu?
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

Eli, tämä oli myös tarjousketjujen loppu?
Ei missään nimessä. Kielto koskee vain (weppi)kauppojen työntekijöiden harrastamaa mainostamista. Tavalliset käyttäjät saavat edelleen ihan vapaasti linkata (weppi)kauppojen tarjouksiin, jos eivät ole näiden tahojen kanssa (työ)suhteessa.
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

Juu ilman muuta jäsenten tekemät tarjouslinkittelyt ja vastaavat ovat ok. Mikään ei tavallisen jäsenen vinkkelistä konkreettisesti muutu. Mainontalinjaus piti vain virallisesti tiedottaa mahdollisten epäselvyystilanteiden/ongelmien varalta. Tiedote siis linjaa ja rajaa mahdollisten kauppiaiden toimintaa foorumilla. Ihan huoleti voivat jäsenet jatkaa foorumilla eloaan. Eikä kauppiaidenkaan tarvitse säikähtää, mutta pelisäännöt kannattaa lukea kaiken varalta.

Lisäsin vielä tarjouslinkityksistä maininnan tiedotteeseen, niin ei jää epäselväksi tuo kohta:

Tavallisten jäsenten tekemät tarjouslinkitykset, samoin kuin muiden harrastajasivustojen sisältöön annettavat linkit, ovat aina tervetulleita asianmukaisen pohjustuksen kera.
PS. Tonta jo yllä evästikin.
 
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

On taas tullut oltua pimennossa foorumin osalta pidemmän aikaa, ilmeisesti osto/myyntiosion tutkailu vaatii sisään kirjautumisen? Mistä lähtien moinen on ollut voimassa? Ja vielä kysäisen että onko tästä mainintaa missään säännöissä tjsp? Pikaisella tutkailulla en ainakaan huomannut, toki sen huomaa viimeistään kun koettaa katsoa esim. myyntiketjua.

/kääliö

Edit: Toki ymmärrän syyn ja ihan hyvä sikäli onkin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä

On taas tullut oltua pimennossa foorumin osalta pidemmän aikaa, ilmeisesti osto/myyntiosion tutkailu vaatii sisään kirjautumisen? Mistä lähtien moinen on ollut voimassa? Ja vielä kysäisen että onko tästä mainintaa missään säännöissä tjsp? Pikaisella tutkailulla en ainakaan huomannut, toki sen huomaa viimeistään kun koettaa katsoa esim. myyntiketjua.

/kääliö
Kauppa-alueen siirtäminen vain sisäänkirjautuneiden nähtäväksi on uusin suojautumislisä huijareita vastaan. Muutaman päivän ollut näin. Tarkoitus on ehkäistä satunnaishuijareiden etsiytyminen foorumille aiemmin kaikille näkyneen kauppapaikan houkuttelemana. Siksi alue näkyy vastedes vain rekisteröityneille ja sisäänkirjautuneille jäsenille.

Lisäksi kaavailemme siirtää kauppa-alueen omaksi yhteisökseen johon vanhat jäsenet voivat vapaasti liittyä, mutta jonne uudet vastarekisteröityneet kauppiaat joutuvat anomaan erikseen pääsyä. Nämä kaksi toimenpidettä yhdessä lisäävät kaupankäynnin turvallisuutta ja vähentävät huijareiden intoa ensinnäkin löytää ja toiseksi pyrkiä ylläpidon suorittaman tarkastuksenvaiheen läpi kauppapaikalle. Luonnollisestikaan asetelma ei ole ihanteellinen, mutta kauppapaikan suojaamiseksi kompromissi on pieni.

Myös maksullisia turvamekanismeja ollaan mietitty, mutta koetamme ensin foorumityökalujen sallimissa rajoissa edetä. Kauppapaikan siirto omaksi yhteisökseen on vielä vaiheessa, joten siksi ilmoitusta ei olla vielä tehty. Teemme sen kun homma valmis.
 
Vastaus: 3D - pelaamisen tulevaisuus?

3D:sta on tehty useampiakin uutisia, oliko joku syy jättää tekemättä tästä?
Joo. Eilen oli Nordisk Filmin bileet ja siellä oli kaikki KonsoliFIN-hotshotit, eli kukaan ei ollut kirjoittamassa uutista. :p
 
Vastaus: 3D - pelaamisen tulevaisuus?

Joo. Eilen oli Nordisk Filmin bileet ja siellä oli kaikki KonsoliFIN-hotshotit, eli kukaan ei ollut kirjoittamassa uutista. :p

Ihmettelin vain miksei tästä ollut mahdollista tehdä uutista, kun aihe kuitenkin on ajankohtainen, muitakin uutisia eilen julkaistiin ja vielä päälle luulin, että sinäkin uutisen voit halutessasi julkaista.

Ymmärrän kyllä ettei tuollaisella uutisella haluttu pilata juhlatunnelmaa ;) (ellei sitten kyseessä ollut sarkasmi)
 
Vastaus: 3D - pelaamisen tulevaisuus?

Ihmettelin vain miksei tästä ollut mahdollista tehdä uutista, kun aihe kuitenkin on ajankohtainen, muitakin uutisia eilen julkaistiin ja vielä päälle luulin, että sinäkin uutisen voit halutessasi julkaista.
Mahdollistahan se on toki niin minulta kuin keltä tahansa muultakin, jonka tittelistä tuo KonsoliFIN Toimitus löytyy.

Ei tässä nyt mistään ilonpilaamisesta ole siis kyse. Siitä nyt puhumattakaan, että meillä olisi jokin "3D:stä ei saa kirjoittaa negatiivisia uutisia" -linjaus. Kaikkea ei aina vaan ehditä/jakseta/muisteta. Uutisia kuitenkin kirjoittaa lähes yksinomaan Oliver ja Paavi, ja kumpainenkin olivat tuolla iltaa viettämässä. Eilisen muut uutiset oli siis jo aamupäivältä.
 
Ylös Bottom