Vastaus: Titaanien taisto vuosien takaa: N64, Saturn ja PS1
En lähde veistelemään vääntävien herrojen tahdissa, mutta yksitoista vuotta sitten henkkoht hankittu ja nelisen vuotta aktiivikäytössä ollut Nintendo 64 -konsoli oli todella ahkerassa käytössä ja sitä kautta kaukana floppikonsolista. Muut saavat toki analysoida myyntikäyriä ihan vapaasti. Eihän se ole pois niiltä, jotka ovat nauttineet monivuotisesta peli-ilosta laitteen parissa.
Laitetaan oma, vähän intiimimpi ja seikkaperäisempi korkkaus Nintendo 64 -maailmaan:
Muistan hyvin ostoa edeltävät tapahtumat, kun joskus herran vuonna 1997 Prisman kauppareissuilla tuli Nintendo 64 -standilla lähes joka shoppauskiesi pelattua pitkät tovit ja aina samaa peliä. Pelinä pyörivä
Turok: Dinosaur Hunter naulitsi kertalaakista miehen kymmeniksi minuuteiksi konsoli-FPS:n pyörteisiin. Olin ihan myytyä käteen istuvan ohjaimen, näyttävän graafisen ulkoasun, sujuvan pelattavuuden ja verevän toiminnan keskellä. Ilmoitin vaan äipällä, että nyt lähtee tuo konsoli ja tuo peli matkaan. Ja niin läks. Hintaa tuli tinkimällä vähän päälle 2000FIM (konsoli itsessään maksoi 1695FIM, jos oikein muistelen.
Kotona iskin laitteen käyttövalmiiksi 34" Schneider-televisioon(hih, toimii vieläkin), stereopiuhat vahvariin ja Turokia tiskiin. Mitä pidemmälle Turokia pelasin, sen enemmän jäin koukkuun audiovisuaalisesti ihan ensimmäiseen todella nautinnolliseen FPS-peliin (PC:tä en vielä tuolloin omistanut). Pääpelihahmo ähki ja puhisi kiipeillessä, haukkasi ilmaa veden alta noustessa ja oli muutenkin pelin tiimellyksessä hyvin mukana, vaikka tarinallisesti dinosoturin tie jäikin ohkaiseksi. Pelikentät olivat esihistorialliseen viidakkoteemaan hyvin sopivia, vaihdellen laajoista trooppisista metsäalueista ja maanalaisista vesionkaloista synkkäsävyisiin luolastoihin. Erilaisten vihollisten määrä ei ollut hirmusuuri (vajaa kymmenen), mutta kaikki olivat suhteessa fyysiseen rakenteeseensa erinomaisesti mallinnettuja sekä animoituja. Tunnelmallinen ja monipuolinen viidakkorumpujen sävyttämä musiikki, kaptivoiva äänimaisema ja munakkaat aseet antoivat lisäksi pelille omaleimaisen jäljen, josta en voinut olla pitämättä.
Hauskimpana bonuksena vihollisyksiköitä pystyi usuttamaan toistensa kimppuun väistämällä näiden hyökkäyksiä sopivasti joukkorähinöissä, jolloin toisiaan vahingossa raapaisseet yksiköt jäivät mättämään toisiaan. Aika näppärää -97 -pelille. Väkivalta oli Nintendo-julkaisuksi muutenkin hävyttömän roisia ja leimasi vahvasti pelitapahtumia. Ihmisvihulaisia pystyi ampumaan muun muassa kaulaan, jolloin nämä jäivät pitelemään verta ruiskuttavaa valtimoaan, kaatuen lopulta kuolon korinoissan maahan. Tai jykevillä kranaatinheitinosumilla, jotka heittivät parkuvia sotureita hillittömien verivanojen ja kaarien siivittämänä ympäriinsä. Ei voinut kuin tykästellä. Pelissä oli heikotkin hetkensä ylenpalttisen sumutehosteen, yliannostellun tasoloikkapuuhastelun sekä futuristiseen suuntaan kääntyneen loppukenttädesignin kanssa, eikä pelissä ollut minkäänlaista moninpeliä, mutta lopputulos oli silti omaan makuun täyttä rautaa.
Tässä nyt jotain piskuista täsmähistoriapalaa Nintendo 64 -ensikokemuksista ja fiiliksistä ensimmäisen N64-pelin kanssa. Laittelen myöhemmin lisää tunnelmointeja, mutta en ehkä ihan näin pitkäselosteisesti, niin ei mene kaikilla koko loppuvuotta lukiessa. N64-pelien hinnat olivat kyllä aivat järjettömiä...muistan kun kävin hakemassa Jyväskylän Pelikeskuksesta pari peliä (futuristinen prätkähurjastelu Extreme-G ja toisen nimeä en jaksa muistaa) hintaan 900FIM(!) ja sain vielä molemmista 50 markkaa kappalealennusta. Eli noita myytiin erikoispelikaupassa hilpeään 495FIM kappalehintaan. Ei voi edes ymmärtää, miten paljon rahaa noihin peleihin tuolloin menikään...huh huh. Etenkin kun pari vuotta myöhemmin tuli hankittua Nintendo 64:n kylkeen vielä Playstation-laatikko Resident Evilillä ja Tekken kolmosella varustettuna. Voi pelillistä auvoa ja uppotyhjennettyä lompakkoa. Noh, näistä myöhemmin lisää.
PS. Sen verran pitää noista Nintendo 64:n tarjoamista äänistä sanoa, että suhteessa modulin tilaan nähden niin äänethän olivat monissa peleissä erinomaisia. Esimerkiksi tuossa yllämainitussa Turokissa (joka oli siis ensimmäisiä N64-julkaisuja) oli jo varsin laadukas stereo-äänimaailma, joka täytti asiallisen kotiteatterin kautta kuuntelutilan vaivattomasti ja puski vieläpä kohtuullisen muhkeaa bassoa erään nimeltämainitsemattoman ydinlatausaseen kautta. Mutta opinions vary ja niin pois päin.
