Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Final Fantasy VII Remake

Läpi se nyt viimein pärähti täälläkin. Noin 90 tuntia kesti seikkailu ja melkein kaikki sivujutut tein, poislukien Gold Saucerissa minipelejä sisältävän sivutehtävän, ei vaan hermot riittänyt. Myös korttipelit jäi lopulta vaiheeseen ku piti pusertaa tarina läpi ennen Dragon's Dogma kakkosen tuloa.

Ja olipahan kyllä puserrus! Peli kyllä vei mukanaan ja oli FF7-fanille suuri unelmien täyttymys. Paljon parempi tämä Rebirth on kuin Remake oli. Tutut hahmot heräsi eloon mukavasti, vuorovaikutus oli kultaista, taistelut hiottuja ja taktisia... Ja ne musiikit.. ihan 10/10 musat. Sivutehtävää oli mukavasti, joskin hyvin itseään toistavaa, poislukien pari poikkeusta. Kaiken silti jaksoi ihan hyvin tehdä. Pitkä on nyt aika seuraavaa osaa odotellessa. Hard-mode on luultavasti itselle liikaa, mut pitänee sitäkin kokeilla jossain kohti.

Lopusta omat mietteet:
Vaikka matka oli huikea, oli loppu se suurin pettymys. Mielestäni ihan liian sekavaa settiä, joka herättää vain enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Varsinkin kun 95 % pelistä mentiin originaalin mukaisesti, niin lopussa vedettiin sillisalaatiksi kaikki. Pitää taas YouTubesta ihmetellä jonkun viisaamman mietteet, että mitä tuossa edes tapahtui.

Aerithin "kuolema" ei niin säväyttänyt, joskin muutama kohtaus pisti kyllä nieleskelemään. Muutoin toi multiversepaska on kyllä niin yöh. Zackin rooli oli kans kyllä ihan kysymysmerkki, oliko ees niin tähdellinen olla mukana?

Ja ehkä suurin pettymys omalle läpipeluulle oli kuitenkin
että 70 tunnin Tifan liehittelyn jälkeen pääsin treffeille Red XIIIn kanssa :D
 
Ja ehkä suurin pettymys omalle läpipeluulle oli kuitenkin
että 70 tunnin Tifan liehittelyn jälkeen pääsin treffeille Red XIIIn kanssa :D
En haluaisi heittää suolaa haavoihin, mutta kannattaa vaikka Youtubesta katsoa tuo Tifan deitti. Menetit nimittäin jotain todella erityistä :D
 
Ja Japanissa syntyvyys on ollut laskussa 70-luvun alkupuolelta lähtien. Ei taida Tifa tai muutkaan naiset nyt kyllä auttaa tässä syntyvyysongelmassa ainakaan siellä naisellisten naispelihahmojen luvatussa maassa. Kyllä se syntyvyys on parhaimmillaan kun teknologian taso ja ihan yleisesti elintaso ovat matalalla.

montakohan lasta @Ganken meinasi nyt laittaa uuniin Tifan inspiroimana? ;)
Eipä tarvinne Tifan takia minun laittaa pullaa uuniin, olen minä jo osuuteni tehnyt. Ei vaan nykyään monet tunnu saavan aikaiseksi ilman apuja...

Ei niin mitään aavistusta mistä johtuu jos Japanissa syntyy vähän lapsia. Ei naiset peleissä TIETENKÄÄN kaikkea ratkaise mutta ei lännessä ainakaan asiaa auta että kaikissa peleissä mitä täällä tehdään on naisilla enemmän karvaa ja isommat lihakset kuin miehillä. Nykyää on syrjintää jos miehellä on parta ja hän auttaa naista. Minä sanon tottakai oikealle syrjinnällä ei mutta tämä ei ole oikeaa syrjintää. En tuomitse mitään.
 
Ei niin mitään aavistusta mistä johtuu jos Japanissa syntyy vähän lapsia.

Liian hektinen elämä on ainakin yksi syy. Kannattaa katsoa tubesta vaikka paolo from tokyo kanavan videoita.
Ihan sama viettääkö se päivän jonkun lähetin, kokin, automekaanikon tai oikeastaan minkä vaan kanssa niin yleensä tyypit herää joskus kuudelta aamulla, tekee aamutoimet, lähtee töihin ja sitten kotona ollaan joskus 6-7 aikaan illalla jonka jälkeen illallinen ja ehkä tunti tai pari jotain mitä voisi kutsua rentoutumiseksi ja sitten nukkumaan.
 
Eipä tarvinne Tifan takia minun laittaa pullaa uuniin, olen minä jo osuuteni tehnyt. Ei vaan nykyään monet tunnu saavan aikaiseksi ilman apuja...
Miksi ulkopuolisena edes miettiä mitä muut tekee tai on tekemättä? Tai jos miettiikin, niin miksi tehdä tökeröitä yksinkertaistuksia, kuten että "ei tunnu saavan aikaiseksi" kun kyse luultavasti on monilla valinnasta, elämäntilanteesta tai molemmista.

Tympein tuossa nyt kuitenkin on se että ikään kuin lasten tekeminen olisi jokin velvollisuus/oletus ("osuus"), johon kaikkien on tähdättävä. Ei ole ja monestakin syystä.
 
Pariksi päiväksi jättää ketjun rauhaan ja seuraavan kerran kun luet niin täällä keskustellaan lapsien syntyvyyden laskusta ja pohditaan syitä sille. Piti ihan tarkistaa olenko jo vauva.fi puolella.

Saavuin tänään gold sauceriin ja ainakaan vielä ei juonessa pohdita näin isoja kysymyksiä
 
Varoituksen sana, että loppupuolen sivutehtävä "Can't Stop Won't Stop" on mennyt rikki viime päivityksen yhteydessä. Yksi osuus bugaa, vaikka täytät vaatimukset. Että ei kannata tuhlata aikaa, ennenkuin saavat korjattua.
 
Max läpäisi pelin eilen ja satuin katselemaan striimiä juuri silloin. Hänellä oli aika mielenkiintoisia teorioita pelin lopusta.

Yksi mielenkiintoisimmista oli se, että Cloudin lopussa näkemä Aerith on todellisuudessa Jenova. Cloud on luonut päässään itselleen vaihtoehtoisen todellisuuden, jossa Aerith selvisi, mutta todellisuudessa Jenova/Sephiroth käyttää tätä hyväksi ja on ottanut Aerithin muodon Cloudin mielessä. Kolmosessa Sephiroth manipuloi Cloudia käyttämällä hyväksi tätä Aerithia, jonka vain Cloud näkee. Ihan mielenkiintoinen teoria ja monet pointit kyllä puoltavat tätä. Täytyy myös antaa krediittiä Maxille siitä, että käytännössä kaikki hänen teoriansa osoittautuivat oikeiksi Rebirthissä.

Mutta siis tähän tämä nyt johtaa, kun peli on niin monitulkintainen, että varmasti aina 3. osaan asti tullaan näkemään mitä villeimpiä teorioita. Tätä varmasti myös Square on halunnut, että lopetus aiheuttaa debattia, jota tullaan käymään aina seuraavaan peliin saakka. Itseäni tämä ei sinänsä haittaa, jos Square onnistuu oikeasti viimeisessä osassa naulaamaan lopetuksen siten, että se käy järkeen, niin antaa palaa vaan. Tähän taas itselläni ei kovin suurta luottoa ole :D. Oma kritiikkini lopun suhteen kohdistuu enemmänkin siihen, että kaikella tuolla epämääräisyydellä vesitettiin se tunteellinen lataus, mitä loppu olisi voinut tarjota. Ajatuksena hyvä, toteutuksena ei.
 
Max läpäisi pelin eilen ja satuin katselemaan striimiä juuri silloin. Hänellä oli aika mielenkiintoisia teorioita pelin lopusta.

Yksi mielenkiintoisimmista oli se, että Cloudin lopussa näkemä Aerith on todellisuudessa Jenova. Cloud on luonut päässään itselleen vaihtoehtoisen todellisuuden, jossa Aerith selvisi, mutta todellisuudessa Jenova/Sephiroth käyttää tätä hyväksi ja on ottanut Aerithin muodon Cloudin mielessä. Kolmosessa Sephiroth manipuloi Cloudia käyttämällä hyväksi tätä Aerithia, jonka vain Cloud näkee. Ihan mielenkiintoinen teoria ja monet pointit kyllä puoltavat tätä. Täytyy myös antaa krediittiä Maxille siitä, että käytännössä kaikki hänen teoriansa osoittautuivat oikeiksi Rebirthissä.

Mutta siis tähän tämä nyt johtaa, kun peli on niin monitulkintainen, että varmasti aina 3. osaan asti tullaan näkemään mitä villeimpiä teorioita. Tätä varmasti myös Square on halunnut, että lopetus aiheuttaa debattia, jota tullaan käymään aina seuraavaan peliin saakka. Itseäni tämä ei sinänsä haittaa, jos Square onnistuu oikeasti viimeisessä osassa naulaamaan lopetuksen siten, että se käy järkeen, niin antaa palaa vaan. Tähän taas itselläni ei kovin suurta luottoa ole :D. Oma kritiikkini lopun suhteen kohdistuu enemmänkin siihen, että kaikella tuolla epämääräisyydellä vesitettiin se tunteellinen lataus, mitä loppu olisi voinut tarjota. Ajatuksena hyvä, toteutuksena ei.
Katoin kans tän livenä ja myöhemmin kelailin Maxin mietteitä lopusta.

Kieltämättä mielenkiintoinen teoria on, ja paljon kyllä näin jälkikäteen muutamaan kertaan ton lopun kattoneena olisi tästä viitteitä. Toki arvailuja vaan siihen asti että totuus paljastuu. Mut jäi kyllä itelleki nyt jälkeenpäin olo, että Cloudia tässä kairataan hanuriin ihan urakalla, ja toi vikan cutscenen Aerith oli hieman outo mun mielestä.

Jaan myös ton kriitikin, että tää sekava loppu hieman vesitti niitä isoimpia fiiliksia ja säväyttäviä kohtia. Esimerkiksi myös Biggsin "kuolema" ei tuntunu missään ku ei taas ottanu selvää että minkä aikajanan ukko ja oliko tuollakaan niin väliä :D Aerihin kuolemassa sama, olisi ehkä voitu suoraviivaisemmin toi ite kohtaus näyttää, niin ois enemmän tehoa ollut.

Ja lisäks nyt puuttui se veteen laskeminen - kohtaus kokonaan.. tosin kaipa se käy järkeensä ku Cloud Aerithin näkee vielä elävänä tuossa, niin ei viitti hymyilevää naista laskea lampeen :D ois ehkä liian outo kohtaus ollut. Ehkä tää kohtaus nähdään sit kolmososan alussa jossain muodossa.
 
kovaa settiä nimittäin playstation youtube channel ja SE on julkaissut making of videon FF7 Rebirthin tekemisestä ja ilmeisesti näitä on myös tulossa jatkossa lisää, itseä ainakin kiinnostaa valtavasti nämä making of videot peleistä.




Laitetaas tohon alle myös toinen mielenkiintoinen video nimittäin Max ja Easy Allies käyvät yhdessä läpi FF7 Rebirthin Spoilereita ja spekuloivat jatkoa, kovaa settiä myös sekin

 
Viimeksi muokattu:
Täältä myös iso suositus making of videoille, Squaren kanavalta löytyy jo (kaikki?) 4 jaksoa.
Matt Mercer aiemmin paneelissa kertoi miten luuli äänittävänsä vain random npctä, kunnes äänityskopissa lävähti totuus ketä hahmoa pitäisi äänittää. Sekin näytetään näissä videoissa.

Tarkoitus oli ottaa etäisyyttä Rebirthiin ensimmäisen läpipeluun jälkeen, mutta olenkin nyt melkein joka päivä pikkuisen end game haasteita tahkonut. Ja nyt tuli hard modekin aloitettua. Aikalailla sama tuntuma kuin Remakessa, ei sinällään vaikea, kunhan löytyy vahvimmat materiat ja varusteet, ja osaa hyödyntää niitä. Itemejä ei tosiaan pysty taaskaan valitettavasti käyttämään, MPtä ei saa lepopaikoista, mutta Chocobo stoppien penkit antaa MPt takaisin. Hard mode myös tuntuu paljon suoraviivaisemmalta kun kaikki nuo intelit (tornit, combat challenget yms.) ja minipelit mitkä teki ekalla läpipeluulla on jo valmiiksi tehtynä. Sivutehtäviäkään ei tarvi resetoida, mutta kannattaa koska niistä saa hard modella manuscriptejä.
 
260 tuntia myöhemmin platina ja kaikki play logi tehtynä!

Tätä on käytännössä hakannut koko maaliskuun putkeen. Hardin vaikeustasoa oli nostettu verrattuna remakeen erityisesti tiettyjen bossien suhteen, joten helpolla ei tästä saa platinaa.

Kirjoitan niin etten spoilaa, mutta platinan vaikein haaste, eli Brutal 6; olisin toivonut tässä ennemmin samanlaista superbossia kuin miten Yuffie DLCssä tehtiin. Nyt kun täsät on tehty 5 ottelun maratoni niin tuossa meni itsellä sellainen 10 tuntia ennenkuin sai kaikki mekaniikat kohdilleen. Ei siinä, hienoa se on kun sen saa tehtyä.

Nyt on hyvä aika palata taas takaisin elämän pariin, avata verhot, käydä lenkillä muuta. Kaikki on nyt annettu. Toivottavasti ei tarvitse odottaa seuraavaa osaa kovin pitkään.

Edelleen TOP3 parhaat pelit kautta aikojen.
 
Eilen meni viimein läpi ajassa 93 tuntia. Loppupuolella alkoi tulla jo ähky ja sivutehtävien ym. tekemistä piti vain vähentää. Ekaa aluetta lukuunottamatta mitään muuta ei tullut tehtyä 100%. Mahtava peli kokonaisuudessaan.

Suurimmat kritiikin aiheet on juurin noiden sivutehtävien itseään toistavuus ja "checklista-maisuus", mutta kuten taisin aiemmin todeta, tämä on ylipäänsä modernien pelien kirous ja ongelma, ei koske pelkästään Rebirthia.
Toinen kritiikki: Pari loppu aluetta tuntui jotenkin hutiloiduilta, onkohan tullut aikataulu paineet vastaan? Esim. Rocket Townin, Bone Villagen puuttuminen. Temple on Ancients tuntui aivan överin pitkitetyltä ja viimeinen chapter olikin sitten bossi taistelu maratooni. Tämän rytmittämisen olisi voinut hoitaa huomattavasti paremmin.

Tarinasta voisi sanoa sen verran että pidin siitä kyllä. Remaken jälkeen oli odotettavissa että käsikirjoitus ei jatka täysin tuttua kaavaa, joka on mielestäni hyvä juttu. Arvostan enemmän sitä että on oikeasti tehty jotain uutta, joka jättää vanhoille faneillekin yllätyksellisiä elementtejä tarinaan. Saman yli 25 vuotta vanhan tarinan uudelleenkertominen olisi ollut tylsä ratkaisu. Toki, tämä uusi käsikirjoitus aiheuttaa hallaa tietyille kohtauksille esim. Aerithin kuolema, jonka tavallaan ymmärrän miksi osa faneista on näreissään. Tämä ikoninen kohtaus ei tuntunut Rebirthissa yhtään niin merkitykselliseltä monestakin syystä. Eri teorioita lopusta liikkuu mutta itse tulkitsin sen niin että Aerith elää toisessa universumissa. Symbolisestikin tähän viitattiin monella tavalla. Tämä oli minusta jotenkin ilmiselvää ellei jotain plot twistiä ole tarkoituksella piilotettu kuten jo mainittu Jenova vaihtoehto. Joka tapauksessa selkeästi tarkoituksella jätetty sekavaksi.

Suurin pettymys tarinallisesti oli Cid hahmona, joka ei mielestäni vastannut lainkaan alkuperäistä roolia yhtään. On varmasti laskelmoivasti ajateltu että olisiko alkuperäinen Cid enää nykypäivänä kovinkaan pidetty hahmo, ei olisi välttämättä kaupallisestikaan järkevää sisällyttää sankariporukkaan sellaista hahmoa, heh. Toki, paljon on varmasti jätetty 3. osaa ajatellen mutta Cid jäi valitettavasti todella pintapuoliseksi nobody hahmoksi verrattuna esim. Vincentiin, jolla oli kohtauksia huomattavasti enemmän.

Täytyy nyt ottaa toistaiseksi taukoa pelistä ja palata myöhemmin keväällä sen pariin tekemään loput jutut ja mahdollisesti Platina hankkimaan, mutta nyt tuli jotenkin niin ähky ettei pysty. Hieno peli kuitenkin ja osasi jättää mukavan kutinan odottamaan 3. osaa, varsinkin tarinallisesti.
 
Sanotaan että nuoriso on niin lumoutunut peleistä ettei kirjat maistu, mutta minua tympii sivutehtävät nyt sen verran että olen lukenut kirjoja. Chapter 4 menossa ja 22 tuntia pelattu.
 
Ylös Bottom