Mä oon naarannut feodaali-Japania nyt 25 tunnin edestä ja on aika väliraportin: Olen pelannut kaikki Ass Creed -sarjan pelit -- ainakin ne viralliset isot julkaisut. Kyllähän tämän sarjan pelillinen koukku jaksaa viehättää, jos kohta onneksi Ubisoft ei sentään ihan joka vuosi julkaise uutta peliä EA:n hengessä. Pelaaminen on niin miellyttävän vaivatonta, mutta myös kiistatta toisteista. Tuntuu kuin olisi Miragen jälkeen kotiin tullut -- mitä nyt maisemat ovat vähän erit ja muutama uusi pelillinen kikka.
+ Grafiikaltaan peli on järjettömän upea ammattilaisen PS5:ssa. Japani on mallinnettu kerrassaan hienosti! Vuodenaikojen vaihtelut tuovat kivan lisän. Valhallassa tuntui jotenkin hassulta, että osassa karttaa oli kesä, osassa syksy ja pohjoisessa talvi. Ehkä se oli vaan se brittiläinen meri-ilmasto.
+ Kahden päähenkilön välillä vaihtelu toimii paremmin kuin Syndicatessa. Olin ajatellut pelata pelin pääosin Naoella, mutta nyt huomaan tuon tuosta meneväni tankkimoodissa pääportista sisään, kun kerta sapelien kalisteluksi se niin helposti karkaa kuitenkin.
+ Tuntuu mukavan raikkaalta, että salamurhapelissä saa tuon tuosta päättää säästävänsä uhrinsa. Noinkohan jotkut säästämiset puraisevat nilkkaan myöhemmin.
+ Minä ihan tykkään tosta oletusasetuksesta tutkimusmatkailuun. Saa edes vähän seikkailun tuntua, kun pitää uudessa kylässä etsiä kohdetta tai kuunnella keskusteluja. Dragon's Age Veilguardissa turhauduin pelaajan jatkuvaan kädestäpitelyyn, kun seuraava way point oli aina metrin parin päässä (sen muuten sai asetuksista pois).
- Vaikka tehtävät on kirjoitettu ihan hyvin, niin mä olen täysin hukassa samalta kuulostavien nimien kanssa. Ei ole enää mitään aavistusta kuka on paha loordi ja kuka hyvis. Ihan sama näemmä, sillä loppuratkaisu on aina samannäköiseen linnaan soluttautuminen ja merkatun vastustan sujauttaminen katanavartaaseen.
- Järjetön ruimimistarve turhauttaa. Tsushiman aaveessa katana pysyi vaarallisena aseena alusta loppuun. Tuossa oli äskettäin yksi päävastustaja, joka melkein liioittelematta imi varmaan sata lyöntiä hurmeen maalatessa seinät ja sen jälkeen tuli vielä cutscene, jossa vastustaja ei näyttänyt edes olevan henkitoreissaan rankaisun jäljiltä.
- Tämän ketjun aiemman keskustelun perusteella pelaan avoimen maailman peliä ilmeisesti väärin, mutta minen jaksaisi grindata tasoja tekemällä pääjuonen kannalta turhia ipana puskassa tai kuolleen miehen koira valvoo hautaa -tehtäviä. Pakkohan niitä on tehdä, koska muuten happamaksi mennyt katana ei pure enää uuteen vastustajaan. Vähän häpeillen myönnän maksaneeni Ubille Odysseyssä nopeutetusta xp:n keruusta. Tiedän, että saan ihan varmasti rahoilleni vastinetta keskittymällä pelkkään pääjuoneenkin -- jos se vaan olisi mahdollista.
Vähän ehkä kuuma ote: mä en ole koskaan vihannut Animus-ulottuvuutta. Mun mielestä se on ihan jännä kehyskertomus näille historiallisille retkille. Tässä Shadows'issa sitä tuntuu olevan kyllä kovin vähän, jos lainkaan.
