HideoMiyamoto
Well-Known Member
Jos joku testaa niitä uusia vaikeustasoja niin jos viitsis raportoida tänne onko ne paljon helpompia. Peli olisi -50% tällä hetkellä niin olis oiva hetki ostaa.
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Lies of Pi:n löytyy myös Game passista, DLC:nkin voi tosiaan ostaa sinne suoraan. niin emopeliä ei tarvii ostaa jos ei halua.
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Ostan mielummin tämän pleikalle Pro ehostusten kera.
Mossy
Well-Known Member
Ei löydy enää, mutta 50 % alennuksessa myös Xboxin kaupassa. Itse pelasin tämän läpi aikoinaan GP:n kautta, joten nyt täytyisi sitten pullittaa 60 euroa lisäosasta.
aa pahus se on näköjään poistunut, no joo ei tuu kyllä sitten DLC:tä vielä ostettua, kun emo pelikin kesken ja muutenkin tässä pelattavaa niin pirusti, täytyy jossain vaiheessa tutustua sitten DLC:n
Tää on kyllä vittumaista. Sama tilanne itellä, että on joku ng+miljoona -save olemassa ja sitten pari jonnekin pitkälle speedrunnattua paskaa buildia. Eli ei mitään hyvin DLC:hen sopivaa. Saisi näissä tilanteissa kehittäjät tarjota jonkun sellaisen perustallennuksen, jonka voi ladata, joka on DLC:hen suunniteltu tasapainotetusti, niin voisi suoraan päästä asiaan.
Mossy
Well-Known Member
Pitikin kysyä, että onko tässä mahdollisuutta aloittaa jollain valmiilla ukolla, jolla pääsisi suoraan hyppäämään DLC:n pariin, mutta ilmeisesti ei?
Jep, toi on hieman ärsyttävä juttu. Itse aloitin ng+4 savesta vaan koska se oli jo tuolla loppu puolella että pääsi DLC:n kimppuun suoraan. En tiedä oliko kovin järkevää, kyllä tässä haastetta on reilusti riittänyt koska Dark Souls tyyliin dlc on selkeästi end game painotteista jo lähtökohtaisesti. Etuna tommosella savella pelatessa on se että resursseja on jo niin paljon jemmassa että voi respecata ja upgradeta suoraan uudet aseet tappiin jos niitä haluaa testailla. Uusi jouskari meni heti käyttöön, erittäin hyödyllinen ase.
Sellainen tuli mieleen (en ole kokeillut vielä), jos haluaa puhtaalta pöydältä aloittaa niin ottaa helpoimmain vaikeustason ja chillailee pelin tuohon DLC pisteeseen asti, valmistelee buildin ja heittää sitten vaikeustason ns. "normalille" ja jatkaa siitä. Säästää ehkä hieman aikaa ainakin. En ole tuota helpointa vaikeustasoa testannut mutta voisin kuvitella että se on aikalailla juosten läpi jos on jo aiemmin pelannut tätä.
Pari bossia tapettua DLC:stä ja sirkus alueella mennään. Varsinkin toi toinen pomo oli loistava mutta piti ottaa kyllä kaikki likaiset keinot käyttöön että sen sai alas. Normi vaikeustasolla mennään eli tuo "Legendary Stalker".
Sellainen tuli mieleen (en ole kokeillut vielä), jos haluaa puhtaalta pöydältä aloittaa niin ottaa helpoimmain vaikeustason ja chillailee pelin tuohon DLC pisteeseen asti, valmistelee buildin ja heittää sitten vaikeustason ns. "normalille" ja jatkaa siitä. Säästää ehkä hieman aikaa ainakin. En ole tuota helpointa vaikeustasoa testannut mutta voisin kuvitella että se on aikalailla juosten läpi jos on jo aiemmin pelannut tätä.
Pari bossia tapettua DLC:stä ja sirkus alueella mennään. Varsinkin toi toinen pomo oli loistava mutta piti ottaa kyllä kaikki likaiset keinot käyttöön että sen sai alas. Normi vaikeustasolla mennään eli tuo "Legendary Stalker".
DLC kahlattu nyt perinpohjaisesti läpi. Olipahan huikean hyvä lisäri! Tuntimäärällisesti meni varmaan jotain 25 tuntia, ainakin ellei enemmän, joten 30 eur hinta on mielestäni ihan ok jos tämä tyyli vain nappaa.
Tarinallisesti Overture hoiti homman huomattavasti paremmin kuin pääpeli. Innostuin jopa lukemaan lorea läpäisyn jälkeen, mikä on suht harvinaista itselleni. Koska tässä matkataan ajassa taaksepäin niin tarina keskittyy erääseen pääpelissäkin mainittuun traagiseen tapahtumaan. Varsinkin viimeiset kaksi chapteria on erinomaisesti tehty tunnelman puolesta; kaunista, tunteikasta ja makaaberia tunnelmaa sekoitettuna. Hienosti pohjusti viimeistä taistelua, jossa antagonisti tuntui oikeasti uhkaavalta.
Viisi chapteria ja yhteensä 7 eri pomoa (+1 salainen pomo), joten sisällön puolesta ehkä n. puolet pääpelistä. Dark Souls tyyliin (muunkin kuin aikamatkustamisen osalta) tämä sisältää mielestäni kyllä kevyesti parhaimpia pelin pomotaisteluita. Yksi on hiukan vanhan kierrätystä ja viimeisen pomon toinen phase on lievästi sanottuna överi mutta muuten taistelut oli erittäin nautinnollisia ja hyvin tehty. Osaan pomo matseihin sai spectren kutsutta avuksi, osaan npc apureita, osaan taas ei mitään. Omaksi suosikiksi nousi ehdottomasti
, johon ei käsittääkseni saanut kutsuttua mitään apureita, joten piti vaan raakasti taas harjoitella liikeradat jne. Tapahtui taas se klassinen Souls pomon kaato, puolitoista tuntia harjoittelua ja epätoivoista kiroilua. Päivän tauko ja sen jälkeen menikin heti ensimmäisellä yrittämällä. Viimeisen pomon eka phase myös hyvä mutta toinen phase aivan överi, joten ei tullut mieleenkään että olisi ilman npc apuria sitä yrittänyt. Normi vaikeustasolla mentiin eli Legendary Stalker, ng+4 ja lvl lopussa 325. Vähän tuntui osa vihollisista tekevän jo liikaa vahinkoa mutta muuten vaikeustaso varsin passeli.
Elikkä, lisää sitä samaa Lies of P:tä mutta parempaa. Pidättäydyn edelleen mielipiteessäni että Lies of P on paras ei-Fromsoft Soulslike. Ehdottomasti odotuslistan kärkeen tämän Korealaisen lafkan tulevat pelit.
Sellainen kritiikki täytyy antaa tähän loppuun yleisesti Soulslike peleistä, viitaten nyt Lies of P Overturen viimeiseen bossiin ja myös Elden Ring SOTE:n viimeiseen bossiin. En tiedä onko kyse joku lievä Souls kyllästyminen mutta alkaa tuntumaan siltä että genre ei oikein kehity edukseen, lähinnä taisteluun ja varsinkin pomotaisteluihin viitaten. Kokoajan mennään vain nopeampaan ja agressiivisempaan tyyliin, joka ei välttämättä toimi enää niin hyvin. Tai, sanotaanko se saa kyllä käyttämään summon apureita ja muitakin likaisia keinoja, ei jaksa edes reilusti yrittää soolottamalla näitä tiettyjä pomoja kaataa. Kauas on tultu Dark Souls ykkösen ajoilta, jolloin (gimmick bosseja lukuunottamatta) kaikki vaikeat pomot oli reiluja ja kaikki opeteltavissa myös sellaisten pelaajien osalta, jotka eivät välttämättä omista yli-inhimillisiä refleksejä ja keskittymiskykyä. Se on hiukan sääli, koska reilujen pomotaistelujen opettelu on ainaki itselleni ollut se Souls pelien suola. Genren uuden yrittäjät voisi ottaa askelta taaksepäin ja tehdä peleistä ehkä hiukan hitaampia ja stretegisempia, eli enemmän sellaisia mitä ensimmäinen Dark Souls oli. Saattaahan sellaisia jo olla, en ole kaikkia tämän genren viime vuosien pelejä tsekannut. Jos löytyy hyviä vinkkejä niin saapi ehdottaa.
Tarinallisesti Overture hoiti homman huomattavasti paremmin kuin pääpeli. Innostuin jopa lukemaan lorea läpäisyn jälkeen, mikä on suht harvinaista itselleni. Koska tässä matkataan ajassa taaksepäin niin tarina keskittyy erääseen pääpelissäkin mainittuun traagiseen tapahtumaan. Varsinkin viimeiset kaksi chapteria on erinomaisesti tehty tunnelman puolesta; kaunista, tunteikasta ja makaaberia tunnelmaa sekoitettuna. Hienosti pohjusti viimeistä taistelua, jossa antagonisti tuntui oikeasti uhkaavalta.
Viisi chapteria ja yhteensä 7 eri pomoa (+1 salainen pomo), joten sisällön puolesta ehkä n. puolet pääpelistä. Dark Souls tyyliin (muunkin kuin aikamatkustamisen osalta) tämä sisältää mielestäni kyllä kevyesti parhaimpia pelin pomotaisteluita. Yksi on hiukan vanhan kierrätystä ja viimeisen pomon toinen phase on lievästi sanottuna överi mutta muuten taistelut oli erittäin nautinnollisia ja hyvin tehty. Osaan pomo matseihin sai spectren kutsutta avuksi, osaan npc apureita, osaan taas ei mitään. Omaksi suosikiksi nousi ehdottomasti
Lumacchio
Elikkä, lisää sitä samaa Lies of P:tä mutta parempaa. Pidättäydyn edelleen mielipiteessäni että Lies of P on paras ei-Fromsoft Soulslike. Ehdottomasti odotuslistan kärkeen tämän Korealaisen lafkan tulevat pelit.
Sellainen kritiikki täytyy antaa tähän loppuun yleisesti Soulslike peleistä, viitaten nyt Lies of P Overturen viimeiseen bossiin ja myös Elden Ring SOTE:n viimeiseen bossiin. En tiedä onko kyse joku lievä Souls kyllästyminen mutta alkaa tuntumaan siltä että genre ei oikein kehity edukseen, lähinnä taisteluun ja varsinkin pomotaisteluihin viitaten. Kokoajan mennään vain nopeampaan ja agressiivisempaan tyyliin, joka ei välttämättä toimi enää niin hyvin. Tai, sanotaanko se saa kyllä käyttämään summon apureita ja muitakin likaisia keinoja, ei jaksa edes reilusti yrittää soolottamalla näitä tiettyjä pomoja kaataa. Kauas on tultu Dark Souls ykkösen ajoilta, jolloin (gimmick bosseja lukuunottamatta) kaikki vaikeat pomot oli reiluja ja kaikki opeteltavissa myös sellaisten pelaajien osalta, jotka eivät välttämättä omista yli-inhimillisiä refleksejä ja keskittymiskykyä. Se on hiukan sääli, koska reilujen pomotaistelujen opettelu on ainaki itselleni ollut se Souls pelien suola. Genren uuden yrittäjät voisi ottaa askelta taaksepäin ja tehdä peleistä ehkä hiukan hitaampia ja stretegisempia, eli enemmän sellaisia mitä ensimmäinen Dark Souls oli. Saattaahan sellaisia jo olla, en ole kaikkia tämän genren viime vuosien pelejä tsekannut. Jos löytyy hyviä vinkkejä niin saapi ehdottaa.