Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Viimeksi pelatut pelit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pelle
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Red Dead Redemption 1
Alkup. julkasun tienoilla kun tän viimeks pelasi niin hyvin oli unohtunu asioita, toki mappi oli tuttu, mutta tehtävissä ei aina ollut varma miten jatkuu. Pelasin pc:llä grafiikkamodeilla höystettynä ni oli ihan nätti jopa, suurilla freimeillä.
Heppa nyt käänty ku laiva ja korkeuseroissa vähän tönkköä liikkumista, mutta olihan tää hyvä, "taas" kerran! Juosten tuli mentyä.
 
Brothers: the tale of two sons remaster (ps5)

Tämä julkaistiin alunperin xbox360:lle ja ps3:lle ja alunperin tämä oli puhdas yksinpeli jossa sä ohjaat vanhempaa veljestä vasemmalla tatilla ja käytät vasenta liipaisinta ottamaan kiinni asioista ja oikea tatti sekä liipaisin ohjaa pikkuveljeä.
Tähän versioon lisättiin lokaali co-op, mutta mä pelasin tän kaverin kanssa sen pleikkarin share play systeemin kautta ja homma toimi hyvin poislukien se kuinka share play yhteys menee poikki aina tunnin välein, mutta onneksi sä voit vaan laittaa sen uudestaan päälle ja homma jatkuu just samasta kohdasta joten en teidä mikä pointti tuolla on.

Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt tämä oli huimasti kivempi kokemus kuin aikoinaan yksin pelatessa ja tässä huomasi myös samoja mekaniikkoja mitä käytettiin paljon myöhemmin split fictionissa kuten se jossa veljekset on köydellä toisissaan kiinni ja toisen täytyy pitää seinästä kiinni samalla kun toinen heilauttaa itsensä toisen pidikkeen luo. Tuo oli ihan kuin se "mato" osuus split fictionissa.
Pituutta tällä oli vain 3-4 tuntia, mutta tälleen kaverin kanssa pelattuna kyllä sen 8e ale hinnan arvoinen mitä tämä maksoi.
 
pelle sanoi:
Brothers: the tale of two sons remaster (ps5)

Tämä julkaistiin alunperin xbox360:lle ja ps3:lle ja alunperin tämä oli puhdas yksinpeli jossa sä ohjaat vanhempaa veljestä vasemmalla tatilla ja käytät vasenta liipaisinta ottamaan kiinni asioista ja oikea tatti sekä liipaisin ohjaa pikkuveljeä.
Tähän versioon lisättiin lokaali co-op, mutta mä pelasin tän kaverin kanssa sen pleikkarin share play systeemin kautta ja homma toimi hyvin poislukien se kuinka share play yhteys menee poikki aina tunnin välein, mutta onneksi sä voit vaan laittaa sen uudestaan päälle ja homma jatkuu just samasta kohdasta joten en teidä mikä pointti tuolla on.

Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt tämä oli huimasti kivempi kokemus kuin aikoinaan yksin pelatessa ja tässä huomasi myös samoja mekaniikkoja mitä käytettiin paljon myöhemmin split fictionissa kuten se jossa veljekset on köydellä toisissaan kiinni ja toisen täytyy pitää seinästä kiinni samalla kun toinen heilauttaa itsensä toisen pidikkeen luo. Tuo oli ihan kuin se "mato" osuus split fictionissa.
Pituutta tällä oli vain 3-4 tuntia, mutta tälleen kaverin kanssa pelattuna kyllä sen 8e ale hinnan arvoinen mitä tämä maksoi.
Klikkaa laajentaaksesi...

pelle sanoi:
Brothers: the tale of two sons remaster (ps5)

Tämä julkaistiin alunperin xbox360:lle ja ps3:lle ja alunperin tämä oli puhdas yksinpeli jossa sä ohjaat vanhempaa veljestä vasemmalla tatilla ja käytät vasenta liipaisinta ottamaan kiinni asioista ja oikea tatti sekä liipaisin ohjaa pikkuveljeä.
Tähän versioon lisättiin lokaali co-op, mutta mä pelasin tän kaverin kanssa sen pleikkarin share play systeemin kautta ja homma toimi hyvin poislukien se kuinka share play yhteys menee poikki aina tunnin välein, mutta onneksi sä voit vaan laittaa sen uudestaan päälle ja homma jatkuu just samasta kohdasta joten en teidä mikä pointti tuolla on.

Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt tämä oli huimasti kivempi kokemus kuin aikoinaan yksin pelatessa ja tässä huomasi myös samoja mekaniikkoja mitä käytettiin paljon myöhemmin split fictionissa kuten se jossa veljekset on köydellä toisissaan kiinni ja toisen täytyy pitää seinästä kiinni samalla kun toinen heilauttaa itsensä toisen pidikkeen luo. Tuo oli ihan kuin se "mato" osuus split fictionissa.
Pituutta tällä oli vain 3-4 tuntia, mutta tälleen kaverin kanssa pelattuna kyllä sen 8e ale hinnan arvoinen mitä tämä maksoi.
Klikkaa laajentaaksesi...
Onko tässä myös couh Coop possibility? Ilmeisesti hommasit pelin joskus aiemmin, nyt näyttää 20e olevan Pleikan kauppapaikalla
 
Juu siis saman sohvan coop on se ainoa tapa, mutta tuon play sharen avulla voi siis pelata myös noita saman sohvan co-op pelejä kaverin kanssa netin yli.
Eli tuo toimii ihan niin, että party chatissa vaan valitsee share play ja sitten voi valita pelaako kaveri sun sijasta vai pelaatteko yhdessä.

Ja tuo oli tarjouksessa muutama viikko sitten, mutta se tuntuu olevan melkein parin kuukauden välein tarjouksessa joten se saattaa tulla tarjolle vielä tän vuoden puolella.
Kannattaa heittää wishlistille niin näkee helposti koska se on tarjouksessa.
 
Dragonfly sanoi:
Keeper (Xbox Series X)

Keeper käynnistyi hitaasti, mutta nappasi otteeseensa pelin edetessä. Tykkäsin siitä miten peli kehittyi loppua kohden. Siinä missä alussa tuntui, että tätäkö tämä on loppuun asti, niin Double Finella olikin muutama kortti hihassa. Tunnelma säilyi kokoajan vahvana. Noin viiden tunnin kestollaan tämä on mukavan tiivis paketti, mutta samalla tuntui vähän lyhyeltä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Pidin kovasti Keeperistä, joka hieman kokeellisena taidepelinä sopii loistavasti GamePassiin. Peliä voisi kuvata myös jonkinlaiseksi kauniiksi kävelysimulaattoriksi, sillä pulmat on rakennettu niin, että peli etenee melkein kuin itsestään, kuitenkin niin, että pelaaja tuntee koko ajan tekevänsä jotakin. Kannattaa ehdottomasti napata tämä välipalaksi isompien pelien väliin, sillä kesto on siihen juuri passeli. Peli toimi loistavasti hitaan temponsa puolesta myös pilven kautta pelattuna. Itse pelasin tämän kokonaan puhelimen ruudulta.
 
The Last Caretaker (PC)

Tämän vuoden toiseksi koukuttavin peli tuli kuin varkain hyppysiini, heti Death Stranding 2:n jälkeen!
Tutustuessani peliin en edes tiennyt tämän olevan suomalaisten kyhäämä! Survival, crafting jne.

Voi pojat sitä fiilistä kun pääsi organisoimaan omaa laivaa ja kyhäämään infastruktuuria kuntoon seuraavaa seikkailua varten.
Myös muiden eri facilitien tilat oli vain pakko laittaa kuntoon ja pyörimään vähän kuin itekseen, tuottaen sähköä jne. Kaapeleita tulikin vedettyä jos jokunen metri. Kevyt perfetionismi saavutti jälleen oman mielen ja peli koukutti aina "loppuun" asti! Tällä hetkellä vain pc:llä ja n: 20h pelattavaa, joskaan se ei aivan itselle riittänyt.
 
Viimeksi muokattu:
Tomb Raider 2013

Nyt on hyvä aika aloittaa Tomb Raider koko sarjan pelaaminen ja aloitin ajallisesti siitä ekasta pelistä. Toki osassa peleistä tapahtuu asioita ennen tätä peliä mutta suurinosa tapahtumista kuitenkin tämän jälkeen.

Tämä on aina ollut itselle sellainen "inhokki" koska vuosien jälkeen kun saatiin uusi TR se ei ole mitään kuten vanhat pelit. Mutta luulen koska meillä on nyt lähes täydelliset remasterit olemassa en enää kaipaa tämän pelin kohdalla sitä vanhan koulukunnan gameplaytä. Eiköhän ne mitä meillä on riitä siitä.

Tämä osa ottaa paljon enemmän mallia Uncharted sarjasta mutta mielestäni nämä on pelinä parempia kuin Unchartedit. Naughty Dog osaa kyllä teknisen puolen ja tarinan kerronnan mutta pelattavuus ja kenttärakenne on aina ollut se selkeästi heikompi osa-alue. Tässä on paljon luonnollisempi kenttäsuunnittelu koska kun tulet alueelle et voi heti päätellä että jahas kohta taistellaan kun nämä esteet on aseteltu niin sopivasti ja on pulloja ja tiiliskiviä jokapaikassa.

Tarina ja Lara on tässä mielestäni tosi hyvin tehty ja kiva katsella pelin aikana kun Lara kasvaa pelin edetessä ja on ihan eri persoona kun lopputekstit rullaa. Myöskin Laran isähahmo on tosi hyvä. Toiseen ääripäähän myös mahtuu niitä ärsyttäviä tyyppejä kuten Reyes, monesti toivoin että voisin katkaista sen kaulan.

Tämä ei ole nyt eikä tule koskaan olemaan originaalin trilogian tasolla mutta se on silti hyvä peli, se antaa pelaajalle paljon enemmän tilaa hengittää kun Uncharted joka on yhtä toimintaa lähes kokoajan. Se näyttää meille erillaisen inhimillisemmän ja haavoittuvan Laran joka kokee todella kovia ja se kovettaa häntä jatkamaan eteenpäin.

Pelasin tämän PS5 prolla ja ainakin tämä PS4 versio pelistä on vähän buginen äänien suhteen, Audio balanssi on paska ja jotkut ääniefektit niin kovalla että ne vaan rätisee. Myöskin jonkinverran oli audion katkeamisia kesken hahmon puheen tai monsterin huudon.

Vähän buginen mutta todella hauska peli jota on rento pelata ja Laran temmellystä mielenkiintoista seurata. Olen tämän pelin pelannut niin monta kertaa että muistan kyllä jokaisen kohtauksen ja paikan kun sinne päästiin, silti jaksoi helposti sen 10h tähän taas kuluttaa ja odotan innolla Risen kimppuun pääsemistä.

Teknisesti peli on hivenen vanhentuneen näköinen. Onhan se pohjimmiltaan PS3 peli jota on vähän viilattu. Tosin Laran uusi hahmomalli erottuu kaikesta muusta paljon paremman näköisenä joka vähän häiritsee välillä. Mutta se pyörii ainakin vankat 60 fps next gen konsolilla.
 
Routine (pelattu: Xbox Series X)

Peli läpi.

Vuosi 1999. Pelaajan ohjastama nimetön teknikko löytää itsensä Kuussa sijaitsevalta avaruusasemalta. Hänet on kutsuttu korjaamaan maan(kuun)järistyksen aiheuttamia vaurioita. Tilanne on kuitenkin odotettua pahempi. Synkkä ja autioitunut avaruusasema huokuu pahaenteisyyttä. Missä kaikki ovat? Mitä on tapahtunut? Murhanhimoiseksi muuttuneet robotit eivät helpota mysteerin selvittämistä. Ehkä avaruuden pimeydessä piilee myös jotain robotteja kauheampaa.

Routine on ensimmäisen persoonan kauhupeli, joka nojaa vahvasti pulmanratkontaan. Toiminta jää taka-alalle, sillä pelaajan odotetaan pikemminkin pakoilevan ja väistelevän uhkia kuin säntäävän taisteluun. Tunnelma on onnistuneen painostava. Ei pelkästään siksi, ettei pelaajan ohjaama teknikko ole mikään toimintasankari, mutta myös pelin miljöön ansiosta.

Avaruusasema on mallinnettu upeasti. Paljas betoni somistaa seiniä ja sikin sokin levinneet tavarat kertovat äkkinäisestä lähdöstä ja paniikista. Rikkinäinen putki tiputtaa vettä ja vanhat putkinäyttöpäätteet hohtavat himmeää komentokehotteen hehkua. Loistelamput ja muut valonlähteet valaisevat liian vähän tunteakseen olonsa turvalliseksi, mutta juuri tarpeeksi, että näkee mihin on menossa. Erilaiset alueet ovat suunniteltu sokkeloisiksi, jossa ovet ja reitit aukeavat vähitellen löydetyillä turvakoodeilla ja vastaavilla. Uusia salaisuuksia paljastuu vähitellen siitä mitä asemalla on tapahtunut.

Routine odottaa pelaajalta paljon. Se ei ohjaa seuraavan reittipisteen luo. Se ei kerro ratkaisua pulmiin, eikä karttaa ole. Pelaajan on tarkkailtava ympäristöään, tutkittava paikkoja ja luettava tarpeellista tietoa tietokoneen ruudulta. Vaikka tykkään siitä ettei pelaajaa ohjata liikaa, Routine tuntui paikoin jopa liian "manuaaliselta". Immersion ja intensitiivisyyden kannalta mahtavaa, mutta välillä ei oikeasti tiennyt mihin mennä.

Äänimaailma on minimalistinen, mutta tunnelmaan sopiva. Autio avaruusasema on hiljainen, paitsi kun uhka lähestyy. Oli se robottien askeleet tai joku muu epämääräinen ääni. Pelin ambianssi kokonaisuudessaan on äärimmäisen onnistunut.

Xboxin pelikello näytti vähän reilua seitsemää tuntia, kun lopputekstit rullasivat ruudussa. Tämä tuntui näin painostavalle ja pelaajan hoksottimia jatkuvasti vaativalle pelille sopivalta pituudelta. Tunnelma on mainio ja mitä enemmän pelin tarjoamasta mysteeristä saa selville sen enemmän se kiinnostaa.

Tykkäsin.

Traileri vielä kaupan päälle:
 
Tormented Souls (PS5) - Ensifiilikset

Tämähän on siis sellaista oikein perinteistä Resident Eviliä mutta isommalla puzzle-painotuksella. Se tulee selväksi heti alussa. Ensimmäisten ressojen kanssa yhteistä on myös laatu, sillä välivideot on melkein kuin PS1-ajalta. Ääninäyttelystä on taas saatu vielä kömpelömpää ja huonompaa eikä siinä ole edes ressojen camp-fiilistä mukana.

Jossain arvostelussa kritisoitiin alussa nähtävää kohtausta, jonka ajattelin olevan lähinnä nykyaikaan kuuluva ylireaktio. No, ei se ihan väärässä ollut, sillä kohtaus oli todella irrallinen ja turha, joskaan en itse kokenut sitä niin karmeana mitä arvostelun perusteella odotin. Turha kyllä ja ilmeisesti koko kohtauksen perimmäineen syy oli saada ruudulle alastomuutta.

Toinen kritiikkiä saanut asia oli vanhan tyylin rajoitettu tallennus, jonka koin myös olevan turhaa valitusta, sillä hommahan kuuluu vanhoihin RE-peleihin. No, täytyypä sanoa että kyllä aika paljon tympi kun piti vetää uusiksi monen eri huoneen nuohous kuoleman jälkeen, joten jos tuollainen tallennus täytyy mukana olla, niin ainakin se on aina tuntunut jotenkin paremmin rytmitetyltä RE-peleissä.

Kauhua en tästä itse saa kauheasti irti. On siellä groteskeja näkyjä genren tapaan mutta ei ne itselle ole enää vuosiin toimineet. Lähinnä tuovat asiaan kuuluvaa tunnelmaa. Vihut on peruskuvastoa eli jonkinlaisia ihmiskokeita tai mutantteja, joilta puuttuu ehkä osa raajoista ja joihin on kiinnitetty tai kasvanut piikkejä tai muita ulokkeita. Ilmeisesti tässä vihollisia myös kannattaa ja voi tappaa sitä mukaa kun niitä kohtaa, sillä väistely ressojen tapaan tuntui huonolta vaihtoehdolta. Varsinkin kun vihut tuntuvat jäävän aina sen oven taakse, jonne menee, joten ne iskevät heti kun huoneeseen palaa. Ne on siis vähän pakko tappaa pois tai joutuu hyvin helposti stunlockiin.

Pelin välivideoiden grafiikkaa ehdin jo kritisoida mutta itse peli näyttää tarpeeksi hyvältä, mitä auttaa tietysti genreen kuuluva pimeys. Rosoisuus on myös tiettyyn pisteeseen asiaan kuuluvaa. Äänet ääninäyttelyä lukuun ottamatta on nekin kunnossa.

Pituutta tällä ei varmasti voi kovin paljoa olla, sillä tästä löytyy mm. pelaa peli läpi kolmessa tunnissa -trophy. Ja se on hyvä niin, sillä ei tällaiset nyt kovin montaa kymmentä tuntia kannatakaan kestää. Ei varsinkaan tällä laadulla.

Alun perusteella siis kovin hiomaton ja "b-luokan", vanhan ajan kauhuselviytyminen, jossa selviytymistä hyvin vähän oloisesti ja puzzleja senkin edestä. Se sopii minulle ja oli myös oston perusteena. Kyllä tämän parissa hyvin varmasti viihtyy ellei kritiikin kohteet tästä lisäänny tai pahene.
 
Tormented Souls - lisäfiiliksiä

No joo, onhan tämä ihan täyttä tavaraa. Ainakin meikäläisen peli on saanut ihan täysin mukaansa. En tiedä mikä näissä peleissä edes itseäni viehättää. Ehkä se on sellainen jatkuva tasainen edistyminen ja skaalan pienuus, kun ei juosta missään isossa open worldissä.

Tosin tämänkin kanssa olen pari kertaa katsonut läpipeluuohjeesta että missä jonkin esineen paikka on koska en vain enää muista enkä siinä kohtaa jaksa/halua käydä läpi kaikki paikkoja. Sellaisissa tilanteissa siis saatan asian tarkastaa kun saan jonkin palikan, jonka tiedän menevän johonkin aiemmin kohtaamaani koloon mutta en muista missä huoneessa se kolo on.

Eikä peli siis ole edes yhtä laaja mitä ensimmäinen RE mutta tässä on aika paljon puzzleja ja erilaista kamaa mukana ja hommia kesken, joten kun joku tavara löytyy johonkin ajat sitten nähtyyn reikään, niin ei sitä välttämättä enää muista että missä se on.

Paljon on huvittanut taas se, miten järkyttävät määrät salaovia ja ihmeellisiä puzzleja on joku/jotkut laittaneet kartanon täyteen. Ja sitten tietysti kuitenkin vielä niin, että ohjeet ja tarvittavat kamat löytyy niiden selvittämiseen. Eli laitetaan asioita piiloon mutta silti vihjeet kaikkien näkyville että vähänkin aivoja omaava ne ratkoo hetken miettimisellä. :D Mutta kuuluu genreen ja sitä nyt odottaakin.

Samoin pelin kartano - koska näissä pitää olla aina kartano - on huvittava sairaalaksi muutettuna, sillä ei sen kapeilla käytävillä nähtäviä sairaalasänkyjä pysty erityisen helposti liikuttelemaan, saati kääntelemään. :D

Jokin tässä kuitenkin itseäni viehättää ja kovasti. Lienen pelin loppupuolella ja on kyllä helposti ollut pelaamisen arvoista kamaa. Rajoitettu tallennuskin on ollut vähemmän rasittava kun siihen tarvittavia keloja on nyt kertynyt jo seitsemän kappaletta. Jossain kohtaa noita oli jo nolla ja alussa ihan tasaisesti mutta loppua kohden noita on tosiaan kertynyt jo vähän ekstraa. En usko että tulen noin montaa tarvitsemaan. Uusintakierroksiakaan ei ole tarvinnut erityisemmin ottaa vaikka olen tallennuksen jälkeen saattanut jatkaa "pienen kurkistuksen" eteenpäin, huomatakseni vain että olen taas pelannut sen verran paljon että pitää tehdä uusi tallennus ennen kuin lopettaa.

Spoilereihin pari huvittavaa juttua pelin tavaroista ja samalla gameplaysta. En suosittele lukemaan jos haluat säästää pienen yllätyksen niissä.

Pelissähän on sytkäri, jota pitää käyttää pimeässä tai hahmo kuolee. Tai niin oletan, sillä en ole kertaakaan antanut hahmon pimeyteen kuolla. Tämä kuitenkin johtaa siihen, että jos kohtaa pimeässä mörön, niin sitä ei voi ampua koska sytkäri on kädessä eikä silloin saa toista asiaa kätösiinsä. No, jossain kohtaa saadaankin lamppu, joka tulee rintaan kiinni, jolloin peli avautuu taas vähän enemmän kun pystyy käyttämään valoja ja ampumaan yhtä aikaa! Siis huh huh! Aivan älytöntä! :D

Mutta joo, koska en odottanut tuota, niin tuli itselle sellaisena positiivisena yllärinä ja muutti etenemistä merkittävästi.

Toinen huvittava seikka tavaroista on se, että joku tuolla kartanossa on tehnyt useita itse tehtyjä aseita ja jättänyt ne sinne lojumaan. Ei mitään hajua että kuka.

Loppuun pieni ja ehkä toisaalta itsestään selvä vinkki: kauhupelien tapaan kannattaa käyttää melee-aseita aina kun voi. Vihut siis maahan ja sen jälkeen kepakkoa tai vastaavaa perään. Säästää merkittävästi ammuksia. Alussa melee-asetta ei toki ole mutta kun sen saa, niin kannattaa muistaa aina vaihtaa heti kun mörkö makaa maassa. Tätä vaihtojumppaa saa tehdä niin paljon että tuohon olisi toivonut jo pikanäppäintä mutta käypä se noinkin. Aseita voi myös vapaasti vaihdella ja ladata vaikka kesken taistelun, joten sinänsä pikanäppäimelle ei ole tarvetta.

Mitä pidemmälle tätä on pelannut, niin sitä paremmalta tämä on tuntunut. Antaisin tässä kohtaa pelille melkein jo 7/10 vaikka toki tiedän että tässä on useita, varmasti yleisesti pelaajia ärsyttäviä seikkoja, jolloin oikeampi arvosana voisi olla 6/10. Mikä ei sekään mielestäni ole mitenkään huono, sillä kyllä pelissä ainakin itselle on niin paljon positiivista että menee jo piilotetuksi helmeksi itselleni.

Pitää alkaa jatko-osaa metsästämään. Ilmeisesti se on vielä tätä hieman hiotumpi tapaus, joten tuskin menee rahat senkään kanssa hukkaan.
 
Rise of the Tomb Raider 17h

Laran seikkailut jatkuu ja tällä kertaa vuorossa oli monien ylistämä trilogian keskimmäinen osa.

Kyllähän tämä alkaakin tosi vahvasti. Enemmän sitä Tomb Raider fiilistä, on upeita luolastoja ja hautoja mitä tutkia ja mietin että tämä on kyllä parempi peli kuin ensimmäinen.

Mutta mitä pidemmälle pääsi sitä vähemmän se tunne säilyi. Ensimmäisen osan suht sopivan kokoinen paketti on laajennettu paljon isommaksi peliksi missä on enemmän kaikkea ja lopulta se kääntyy peliä vastaan. Liikaa kaikkea pikku säätämistä ja liian isot alueet. Sivutehtäviä jotka nyt ei kauheasti herätä hurraahuutoja. Sekä peli muuttui loppuakohden vain enemmän ja enemmän toiminnaksi. Se ensimmäisen osan loistava tasapainotus seikkailun ja toiminnan välillä on poissa ja tämä on paljon enemmän Uncharted klooni ja kun lähdet tälle tielle niin eihän siinä ota kun nokkiinsa koska Uncharted tekee sen mitä se tekee paljon paremmin.

Lopussa on se aivan järjettömän pitkäveteinen action pläjäys missä pitää ratkoa pitkähkö pulma vielä keskenkaiken puhumattakaan järkyttävän surkeasta loppupomosta. Meinasin jo haudata pelin syvinpään helvettiin tämän takia mutta se on lopulta vain pieni osa kokonaisuutta joka lopulta on kuitenkin ihan ok.

Myöskin se yksinäisyyden tunne puuttuu tästä kokonaan kun jatkuvasti NPC hahmoja häärää ympärillä.

Pelissä oli potentiaalia olla paljon enemmän kuin mitä se lopulta on ja tämä saattaa olla trilogian huonoin peli. Joskin se on mainittava että päätarinan jälkeen pelattava Croft Manor DLC jätti todella hyvän maun. Siinä ratkotaan Laran isän mysteeriä ja se on 1-2h verran pelkkää tutkimista ja pulmailua.

Toinen DLC Baba Yaga on myös ihan ok, sen voi pelata koska vaan kun aukeaa koska ei liity päätarinaan mitenkään. Mukavana yllätyksenä hahmon jonka tapaat on näytellyt Aloyn ääni.

Yksi heikoimmista saagan peleistä jonka identiteetti on hukassa ja pelissä on ihan järjetön määrä turhaa toimintaa, varsinkin viimeinen kolmannes.
 
Metroid Zero Mission, Switch 2 GBA

Tämä on ensimmäisen Metroid pelin remake GBA konsolille ja sillä päätin aloittaa tämän sarjan kaikkien pelien pelaamisen.

Ensimmäinen Metroid on jo kovin vanha ja kangistunut peli joka soveltuu lähinnä HC pelaajille tai masokisteille. Tämä remake tekee valtavia muutoksia pelin systeemeihin ja samalla tekee siitä huomattavasti helpommin lähestytttävän nykypelaajille. Kartta, tallennus mahdollisuus ja helst sekä ammukset saa takaisin joka tallennus paikassa. Sulavemmat kontrollit ja tietenkin kokonaan uusiksi pistetty visuaalinen ja audio puoli.

Se on kohtalaisen lyhyt vaikka siihen on lisätty tarinaa ja pelattavaa aika paljon. Oma pelikello näytti 4h 10min pelin lopussa mutta toki Metroid peleissä kestää kauemmin kun pelikello näyttää koska tämä on vain hahmon ohjaamiseen kulutettu aika. Se ei siis laske esim. sitä kun pähkäilet kartassa minne mennä. Toki myös kaikki itemit keräämällä saa huomattavasti lisää peliaikaa, itsellä oli vain 64%.

Peli jäi lopussa kesken Prime 4 johdosta mutta loppupeleissä tämä oli huomattavasti parempi kokemus kuin uusin 3D Metroid. Pelin läpäistyään aukeaa myös og Metroid joten sitä voi tehdä sitten vertailuja jos kiinnostaa nähdä millainen se alkuperäinen oli.

Ainoat miinukset pelille tulee Äiti Aivo taistelusta koska se on aivan julmetun vaikea kaikkii muihin bosseihin verrattuna johtuen taistelualueesta joka on vain kaksi pientä palikkaa. Eikä tämä nyt olisi niin iso ongelma jos sua ei ammuttais 7 eri suunnasta samaan aikaan kun pitäis hyppiä ja ammuskella. Myöskin lisätarinan sniikkailu osuus on vähän niin ja näin miten siihen suhtaudun, selkeästi pelin heikoin osuus.

Kokonaisuutena Mestarillinen uusioteos ja suosittelen kyllä kaikille joilla on Switch tai Switch 2. Nyt pitäisi keksiä miten pelaa Samus Returnsia koska 3DS kauppapaikka on suljettu ja ei viitsisis fyysisestä paljon maksaa.
 
Sniper Elite Resistance (XSS)

Ensimmäinen fiilis pelin lopputekstien rullatessa näytöllä oli lievä pettymys. Ei siksi, että peli olisi varsinaisesti ollut huono. Tämä on sitä samaa kivaa sniputtelun, hiiviskelyn ja puhtaan räiskinnän yhdistelyä kuin sarjan edellisetkin osat. Ongelma onkin siinä, että tämä on nimenomaan sitä
samaa. Liian samaa. Pelisarjalle on karttunut jo sen verran ikää, että jotain uutta maustetta olisi odottanut. Nyt pelistä jäi aika vahva välipeli/lisäosamainen vaikutelma. Täytyy toivoa, että jos ja kun sarja saa jatkoa, seuraaja lyö pöytään jo uusia pelillisiä innovaatioita.

Merkittävin muutos aiempaan oli vähäeleisen ja möreä-äänisen Karl Fairburnen korvautuminen hieman puheliaammalla ja kevyttä huumorinpoikastakin viljelevällä Harry Hawkerilla, mutta tämäkään muutos ei itse pelaamisen vaikuta mitenkään: samalla tavalla ne tarkkuuskiväärit ja konepistoolit laulavat niin Hawkerin kuin Fairburnenkin käsissä. Mutta kuten sanottu, sinällään peli on toimiva ja viihdyttävä sekä ympäristöiltään mukavan vaihteleva edeltäjiensä tapaan. Jos on hiljattain pelannut nelosen ja/tai viitosen, ei tämän pelin kimppuun tarvitse välttämättä kiirettä pitää, vaan ehkä on parempi antaa edellisten pelikokemusten hieman unohtua taustalta.

AC Valhalla (XSS)

Massiivisten Assassin’s Creed Originsin ja Odysseyn seuraaja on entistäkin massiivisempi seikkailu, tällä kertaa viikinkiajassa Eivor-nimisenä hahmona, joka on pelaajan valinnan mukaan joko nainen tai mies (itse pelasin naishahmona). Valhalla on massiivisuudestaan huolimatta kuitenkin jonkin verran päässyt irti edellisiä osia vaivanneesta toisteisuudesta, ainakin mitä tulee sivutehtäviin. Päätarinan ideana on yksinkertaistettuna saada Englannin eri osia hallitsevia kuninkaita ja jaarleja oman uuden viikinkisiirtokunnan liittolaisiksi ja täten ottaa pala palalta hallintaan koko Englanti. Tarina kuitenkin alkaa luonnollisesti Norjasta, viikinkejä kun ollaan, ja tarinan aikana poiketaan aina Pohjois-Amerikassa saakka. River Raideja varten on erillinen karttansa, jossa painellaan laivalla jokia pitkin ja hyökkäillään niiden varrella oleviin kohteisiin. Hauskaa aikansa, mutta saman toistoa kuitenkin. Mahdollisuus on myös seikkailla huumaavien keitosten nauttimisen jälkeen myyttisissä Asgardissa ja Jotunhemissa, mutta näistä en muutamaa lyhyttä kokeilua enempää jaksanut innostua, God of War -pelisarja olkoon näitä varten.

Päätarina jakaantuu eri maantieteellisiin alueisiin sijoitettuihin tarinakokonaisuuksiin, ja näiden tavoitteena on siis saavuttaa kyseisiä alueita hallitsevien vallanpitäjien luottamus, jotta vastaperustettu viikinkisiirtokunta saa tukevamman jalansijan Englannista. Tarinoissa
on ihan mukavasti vaihtelua ja yllättäviäkin käänteitä, mutta myös aika puuduttavia episodeja mahtui sekaan.

Sivutehtävät, jotka edeltävissä AC-peleissä ovat olleet paljolti sitä surullisenkuuluisaa copypaste-täytettä, ovat nyt huomattavasti mielikuvituksellisempia. Geneeristen vihollisleirien tuhoamisten sijaan nyt esimerkiksi autetaan sytyttämään esitysrekvisiittana
toimiva talo palamaan, etsitään sikojen ulostekasoista avainta, pelastetaan lemmikkikettu palavasta talosta tai käydään nyrkkihippasille kansalaisten hauskanpitoon liian nuivasti suhtautuvan kirkonmiehen kanssa. Nämä world eventin nimellä kulkevat tehtävät on siis
laadittu paljolti pilke silmäkulmassa, ja toinen toistaan koomisempiin hahmoihin ja tilanteisiin pääseekin tutustumaan.

Sivutehtävinä on myös erilaisia hallusinaatiohaasteita, runomittelöitä (flyting) sekä virtuaalitodellisuuteen sijoittuvia tasoloikkia. Nuo tasoloikat suorittaa muista tehtävistä poiketen nykyaikaan sijoittuva hahmo Layla, joka siis Animuksen välityksellä kokee Eivorin seikkailun. Tasoloikat olivat varsin viihdyttäviä ja vähän aivojumppaakin vaativia puzzleja, muista sivuaktiviteeteista en kauheasti jaksanut innostua, vaikka niitä kohdalle osuessa vaihtelevalla innolla tulikin tehtyä.

Peli on ulkoasultaan varsin näyttävä, joskin lumisen Norjan vuoristoisuus ja siitä johtuva jatkuva kiipeileminen ylös ja alas kävivät vähän hermoille. Onneksi pääosa seikkailusta kuitenkin tapahtuu Englannissa. Keskiaikainen Englanti on hienosti mallinnettu linnoineen, luostareineen ja kaupunkeineen. Vihollisia voi tuttuun tapaan tuhota joko salamurhaamalla tai suoralla taistelulla, joka on perussimppeliä AC-hutkintaa. Parista edellisestä osasta poiketen aseiden ja suojusten ylitarjontaa ei enää ole, vaan uusia aseita löytää suhteellisen harvoin, ja pelissä
keskitytäänkin olemassa olevien aseiden päivityksiin enemmän. Tätä pidin oikein hyvänä uudistuksena, sillä aiemmissa peleissä aseiden päivittämiselle ei ollut oikeastaan lainkaan tarvetta, kun jatkuvalla syötöllä tuli vastaan tehokkaampaa tappovehjettä.

Peli on todella pitkä, mutta varsinaista ähkyä ei kesken pelin kuitenkaan iskenyt. Sen sijaan ”lopputekstien” rullatessa näytöllä päätin kuitenkin, että pieni tauko Assassin’s Creed -peleistä on nyt paikallaan. Aivan kiitettävää arvosanaa en pelille pysty antamaan, mutta kasin helposti.

Ghost of Tsushima (PS5)

Samurai-teema ei ole koskaan ollut itselleni mitenkään läheinen, mutta paljon positiivista olin tästä pelistä lukenut, ja kun kyseessä on vielä Sonyn yksinoikeuspeli, niin olihan tämä kuitenkin ”pakollista” pelattavaa, ja lopulta sitten joulukuun pimeydessä otin pelin työn alle. Ensimmäiseksi kiinnittivät huomioni pelin upea ulkoasu ja silkkinen ohjattavuus, mutta hyvin pian kävi ilmi, että peli toisti ikävän paljon itseään. Yritin mielessäni pitkään taistella vastaan, mutta lopulta oli pakko tunnustaa itselle, että pelin parissa oli ajoittain jopa tylsää. Sivuaktiviteeteissa on kovin vähän variaatioita, kettujen perässä juokseminen käy äkkiä tylsäksi. Temppeleihin johtavat tasoloikkaradat olivat kuitenkin mukavia.

Onneksi kuitenkin tarinapuoli on kunnossa. Pelin henkilöhahmot on hyvin käsikirjoitettu ja taustoitettu, ja jokaisella päähahmolla on oma sivutarinapolkunsa. Nämä hahmojen omat juonipolut nivoutuvat hienosti osaksi tarinakokonaisuutta, eli ne eivät tunnu vain irrallisilta, päälle liimatuilta täytteiltä. Käsikirjoitustiimille siis iso hatunnosto. Toki tarinatehtävätkin olivat aika pitkälti sitä samaa kylien ja linnakkeiden tyhjentämistä mongolitunkeilijoista, mutta taistelupuoli kuitenkin toimii ja katanalla on näyttävien liikesarjojen avulla mukavaa lähettää vihollisia vehreämmille aroille. Myös pitkäjousella on hauska ampua vihollisia etenkin pitkän matkan päästä, siinä kun on mukavasti potkua, joka välittyy hienosti nuolen mäjähtäessä kohteeseensa. Tahtopistesysteemi on hieno oivallus, sillä sen myötä taistelussa voi kuolon porteiltakin muutaman onnistuneen iskutorjunnan tai väistön myötä palata takaisin täyteen iskuun, eikä peli siis ole menetetty silloinkaan, kun energiapalkki on lähes tyhjä. Jälkeenpäin tosin mietin, että ehkä olisi vaikeustasoksi pitänyt valita vaikein, sillä hieman turhan helppoa oli taistelu normivaikeustasolla.

Jos kärsii open world -ähkystä, ei tähän peliin välttämättä kannata ensimmäiseksi tarttua, sillä tämä kärsii kyllä aika pahasti kyseisen genren perisynneistä. Jos taas ähky ei vaivaa, niin kyseessä on yksi sukupolvensa näyttävimmistä peleistä miellyttävällä ohjattavuudella, kaikin puolin toimivilla pelimekaniikoilla sekä ennen kaikkea hienolla ja erittäin koskettavalla tarinalla.
 
Alan Wake Remastered (PS5)

AW ollut pitkään backlogissa ja kun kakkonenkin ehti jo tulla ps+ peliksi niin viimeistään silloin päätin että kyllä tämä nyt täytyy pelata läpi. Varsin nätti ja tunnelmallinen peli mutta vanhahkon teoksen merkkejä on ilmassa, ehkä eniten gameplayn osalta. Suoraan sanottuna gameplay on aika tympeää roskaa. Ekan kolmen tunnin jälkeen oli jo hieman olo että ei jaksa enää lampun kanssa sohia ja ampua tylsääkin tylsempiä vihollisia. Tunnin tai pari yhtenä iltana viikossa -tahdilla tämä kuitenkin eteni mukavaa vauhtia. Tarina ja tunnelma veti mennessään, ne onkin ehdottomasti AW:n parasta antia.

Käsittääkseni gameplay on ihan jotain muuta ja parempaa Alan Wake 2:ssa, joten odotan innolla että pääsen myös sen pariin jossain vaiheessa. Pelattavuus 0/5, tarina/tunnelma 5/5!
 
templar sanoi:
Alan Wake Remastered (PS5)

AW ollut pitkään backlogissa ja kun kakkonenkin ehti jo tulla ps+ peliksi niin viimeistään silloin päätin että kyllä tämä nyt täytyy pelata läpi. Varsin nätti ja tunnelmallinen peli mutta vanhahkon teoksen merkkejä on ilmassa, ehkä eniten gameplayn osalta. Suoraan sanottuna gameplay on aika tympeää roskaa. Ekan kolmen tunnin jälkeen oli jo hieman olo että ei jaksa enää lampun kanssa sohia ja ampua tylsääkin tylsempiä vihollisia. Tunnin tai pari yhtenä iltana viikossa -tahdilla tämä kuitenkin eteni mukavaa vauhtia. Tarina ja tunnelma veti mennessään, ne onkin ehdottomasti AW:n parasta antia.

Käsittääkseni gameplay on ihan jotain muuta ja parempaa Alan Wake 2:ssa, joten odotan innolla että pääsen myös sen pariin jossain vaiheessa. Pelattavuus 0/5, tarina/tunnelma 5/5!
Klikkaa laajentaaksesi...

Mielestäni pelattavuus oli mukavam simppeliä. Varsinkin nykyään sellaista aina välillä kaipaa.

Toki kakkonen oli paljon parempi. Se oli semmoinen, mitä ykkösen olisi pitänyt olla.
 
stammy sanoi:
Voi Remedy. Tuli viimein kokeiltua FBC: Firebreakia, joka on studion fanina ollut kokeilulistalla. Positiivisena puolena täytyy sanoa, että pelissä on paljon omaa charmia ja jo lyhyen session aikana syntyi mukavia hetkiä ihan randojen kanssa. Yhteistyöpelissä kaikki tuntuivat puhaltavan mukavasti yhteen hiileen. Tästä haluaisi tykätä, ja näen myös sen potentiaalin pinnan alla. Itse ampumisen tuntuma oli hyvä, ja Remedy on saanut sen hyvin kohdalleen, vaikkei studiolla ole paljoa FPS-kokemusta.

Mutta herran jumala tuo peli on rikki. Sehän on ollut markkinoilla nyt jo parisen kuukautta, joten launchin bugit on varmaan liiskattu? Mitä vielä; pelin matchmaking ja nettikoodi eivät yksinkertaisesti toimi. 4/5 peli heitti minut johonkin rikkinäiseen peliin, jossa olen esim. jumittunut kattoon. Yksi onnistuneemmista yrityksistä päättyi lentämiseen ulos pelistä tekniikan puolesta ja yhdestä pelistä minut potkittiin ulos ilman syytä. Tässähän ei vaikuta servereitä olevan, vaan homman pitäisi pyöriä jonkun randon hostaamana.

Näin rikkinäiseen peliin en ole "julkaistuna ja valmiina" 40 euroa myytävänä pelinä ikinä törmännyt. Aivan käsittämättöntä, että tämä on voitu julkaista tällaisena ulos.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tuli annettua pelille uusi mahdollisuus, kun jälkijunassa luin, että peliin oli tullut isompi Breakpoint päivitys muutaman kuukautta sitten. Hieno juttu! Samalla luin, että Remedyn toimari oli lähtenyt mäkeen ilmeisesti Firebreakin takia. Ei hieno juttu!

Täytyy sanoa, että nyt tuli pelattua hauskoja pelejä. Grindiä on helpotettu olennaisesti ja nyt kaikki pelaamisen kannalta tarpeelliset gadgetit ovat heti käytössä, mikä tekee pelistä kerta heitolla monipuolisemman. Tehtäviä on tuotu lisää ja lisäksi niissä on vaihtelevia sivutavoitteita, joten kierrokset eivät ole täysin samanlaisia. Peliseuraa löytyy kohtalaisesti ja matchmaking yhdistää nopeasti. Hyvänä ominaisuutena party pysyy lähtökohtaisesti kasassa seuraavaan peliin, joten hyvän porukan löydyttyä voi luukuttaa useamman peliä.

Melko eeppistä on laittaa Yötön yö soimaan boomboxista, joka houkuttelee Hiss-laumat luokseen, ja tykitellä niitä pulttilukolla.

Pelissä käsittääkseni yksi pelaaja on hosti ja jos tämä lähtee tai yhteydet menevät solmuun, niin peli päättyy siihen. Joku host migration - ominaisuus tarvitsisi olla tämän estämiseen.

Mutta yllätyksekseni on todettava, että tätä tullee vielä pelattua ja odotan seuraavaa päivitystä (Rogue Protocol tms.), jossa tulee jonkinlainen horde/roguelike - moodi.
 
Tales of vesperia

Pitkään ollut ostettuna Tales-sarjan pelejä useampi. Mutta olen pelännyt, etten pidä taistelusysteemistä niin saanut odottaa vuoroaan. Nyt kuitenkin rohkaisin mieleni ja aloitin sarjan pelaamisen Tales of vesperiasta.

Aavistukseni osui oikeaan taistelusysteemin suhteen. Aikamoista kuraahan tuo oli ja hyvin puuduttavaa. Onneksi peli oli kuitenkin helppo niin ei liiemmin haitannut. Sama ongelma on myös joissain muissa hyvissä pelisarjoissa.

Tarina ja hahmot kannatteli peliä hyvin eikä kyllästymistä tullut. Tarinoiden takia pelejä pelaan. En pelimekaniikkojen. Pelin kesto oli mielestäni hyvin mitoitettu sen suhteen, ettei jäänyt vajaaksi muttei myöskään liian pitkä.

Kaiken kaikkiaan positiivinen aloitus Tales peleihin. Saa nähdä miten Vesperia sijoittuu sarjan muihin peleihin nähden. Seuraavaksi todennäköisesti Tales of berseria.

8/10
 
Tormented Souls 2

Tämä ensinnäkin on vähän kuin RE2 verrattuna RE1, eli enemmän toimintaa ja kartanosta mennään kaupunkiin/kylään. Peli on myös selvä jatko-osa siinä mielessä että se alkaa mielestäni jopa liian aikaisin pistämään örmöä ja toimintaa eteen. Ei näin, vaan enemmän sitä rauhallista uhkaa alkuun, kiitos.

Melko pian pelin alkupuolella myös esitellään tämän pelisarjan helposti rasittavin vihulainen. Tai no, ei se ole siinä mielessä rasittava että olisi vaikea mutta niitä haulikkoja vaativia mörköjä tuli ykkösessä vasta paljon myöhemmin tai vähemmän. Tässä sellaisia lyödään tasaiseen tahtiin eteen alusta lähtien. Lisäksi niiden "yllärikikka" kuluu ensimmäisen kokemisen jälkeen, sillä ne tykkäävät ilmestyä jo tutkittuihin paikkoihin.

Aseita on ihan merkittävästi enemmän vaikka en edes ekassa käyttänyt kuin paria luottopyssyä, jonka vuoksi ainakin yksi jäi erittäin vähälle käytölle. Tässä on jo nyt suunnilleen pelin puolivälissä 4-7 asetta, riippuen laskeeko lyöntivälineet aseiksi. Panoksia taas sekä on että ei ole. Tuntuu että luottoase, eli haulikko, kärsii ainakin pelin puolivälissä ammuspulasta. Muihin aseisiin sitten onkin enemmän kuteja mutta ihmekös tuo kun niille on ollut vähemmän käyttöä. Pelissä kun on aika vähän tilanteita, joissa pärjää heikommilla aseilla.

Puzzleja pelissä on ykkösen tapaan mutta vähän on fiilis että niitä olisi vähemmän. Ehkä se johtuu siitä että ammuskelua ja toimintaa tuntuu olevan enemmän?

Pelin kaavahan on hyvin samanlainen kuin ensimmäisessä. Mennään paikasta toiseen ja vähän erilaiseenkin paikkaan/tilaan, jossa sitten tehdään asioita päästäkseen eteenpäin. Peruskaava myös RE-peleissä, eli kamoja oikeisiin paikkoihin ja puzzleja ratkotaan.

Pimeys on muuten tämän pelin hauskin pelielementti, sillä ampuahan ei voi kun on sytkäri esillä. Pimeässä taas pitää olla sytkäri, sillä muuten kuolet siihen pimeyteen. Tämä aiheuttaa sen että pelissä pimeydestä tykkää, sillä siellä ei yleensä ole taisteluita koska ei voi käyttää aseitakaan. Hauskaa, miten kauhupelissä alkaa pitää pimeästä. Heti kun tulee sytytettävä kynttelikkö tai valoisa alue, tietää että jostain hyppää mörkö. Tai kun saa valot vaikka generaattorista päälle.

Pelin tapa ymmärtää onko hahmo pimeässä on myös vähän rikki ja sitä voi huijata. Jos hahmo seisoo edes hieman siluettina, niin ettei katoa pimeyteen, voi ottaa sytkärin pois käytöstä. Tätä olen hyödyntänyt usein maljakoiden rikkomiseen. Maljakoista ja laatikoista siis saa varusteita. Usein ne myös estävät etenemisen, sillä eihän nyt ihminen pysty pariksi sekunniksi pimeässä huitaisemaan asioita, vaan "it's too dark to do that" tms. Pimeään ei kuitenkaan heti edes kuole, vaan siinä on sekunnin tai parin hetki aikaa sytyttää sytkäri tai muu valo.

Tämä sama pimeys-homma oli jo ekassa ja pidin siitä silloinkin vaikka se myös vähän huvittava onkin.

Väistö on myös merkittävä juttu tässä, sillä kun sen oppii, on siitä paljon hyötyä. Mitään souls- tai sekiro-hommaa se ei ole mutta vähän pitää katsoa missä kohtaa vihu hyökkää että ei liian aikaisin tai myöhään väistä. Voitin ekan pomon pelkällä vasaralla koska väistö toimii niin hyvin. :D Ja se pomo oli siis vaikea ensin mutta kun tajusin videoilta miten helppo sillä on pelata, niin olihan se pakko testata. Ei se ekalla todellakaan mennyt mutta kun hommaan pääsi sisään niin helppo juttu. Kuvakulmien vaihtumiset oli oikeastaan se pahin ongelma koko taistelussa, sillä hahmo saattoi painua takaisin kohti pomoa kuvakulman vaihtuessa ja ottaa osumaa. Tankkiohjaus tuohon toki olisi auttanut mutta kun nykyaikaisempi ohjaus on muuten niin paljon vikkelämpi.

Tykkäsin ekasta pelistä enemmän jos nyt tässä vaiheessa pelejä vertaan mutta oikein hyvin olen viihtynyt tämänkin parissa. Ehkä vähän turhan paljon sellaista väkinäistä jatko-osan meininkiä on, eli "enemmän on parempi", jolloin on heti alusta lähtien mörköjä ja taisteluita enemmän. Ykkösen yksinkertaisempi meininki vain jotenkin viehätti. Eikä tämä nyt niin merkittävästi parempi peli ole teknisestikään.

Mikäli ekan parissa viihtyy, niin kyllä tämäkin kannattaa pelata, sen voin sanoa jo nyt.
 
Sinun täytyy kirjautua tai rekisteröityä voidaksesi vastata.
Ylös Bottom