Viimeksi pelatut pelit

[Deauxnim]

Olipa kiva artikkeli Tunicista @Ulukai. Tuli muistot mieleen kuinka viihdyin pelin parissa, ja kuinka erityisesti maailma hurmasi minut. Pelin haaste taisteluiden kanssa oli aika rasittavalla tasolla toisinaan, ja koin myös sen turhauttavaksi ettei aina tiennyt mennä. Olen kirjoituksesi kanssa hyvin paljon samoissa fiiliksissä, vaikka minulle ei tullutkaan mieleen jättää peliä kesken, ainakaan näin jälkikäteen ajateltuna. Aivan erinomainen kokemus, ja erityisesti meille jo vähän elämää (eli NES ajat) nähneille myös todella kova nostalgiapommi.

Hauskasti mietin myös samalla, kuinka Deaths Door oli kokonaisuutena minustakin parempi, vaikken jaksanutkaan plattaroida sitä kun pari trophya oli niin työläitä. Minä suosittelen molempia, tosin tunicia ehkä pienellä varauksella. Switch versiosta en tosin osaa sanoa mitään.

 

[shamaniac]

Death's Door on suoraviivaisempi ja ehkä sen takia "helpompi" tykätä mutta kyllähän Tunic on kehunsa ansainnut. Molemmat kyllä ihan loistavia mutta en laittaisi samalle viivalle kun Tunic on enemmän seikkailua ja tutkimista kun taas DD tuntuu paljon enemmän toimintapainotteisemmalta. Tai tällaiset fiilikset niistä on siis jäänyt. Tietysti Tunicissakin runsaasti taistelua on, että ei siinä, mutta vähemmän se mieleen jäi kuin se kaikki muu.

 

[Taik]

Absolum

Tulipa pelailtua tällainen peli läpi ja tämä olikin oikein positiivinen yllätys. Eli beat ’em up on yhdistetty roque liken kanssa. En ole mikään suurin beat ’em up genren ystävä, mutta tässä homma on oikein nautittavaa ja se istuu luontevasti rogue like muottiin. Hadesta pelanneille tässä on paljon tuttua ja selkeästi peli on ollut esikuvana. Ei tässä ihan yhtä syvä boon systeemi ole, kuin Hadeksessa. Myös tarina ja hahmot ovat aika mitäänsanomattomia verrokkiinsa nähden. Sarjakuvamaiset grafiikat ovat nätit. Kyllä itse sain tästä 18 tunniksi viihdettä, ilman platinan metsästystä.

 

[Dragonfly]

INDIKA
(pelattu: Xbox Series X)

Peli läpi.

Olin tästä joskus kuullut jotain kehuja, mutta en ollut peliin tutustunut. En siis tiennyt yhtään mikä minua odotti, kun pelin käynnistin. Ensikosketus oli ihmetyksen täyteinen shokki. Nunnallako tässä pelataan ja tehdään luostarissa jotain tyhjänpäiväisiä askareita? Onneksi peli kiihdyttää vauhtia nopeasti ja sitten olikin helppo ymmärtää miksi tästä on kuullut kehuja.

INDIKA on kummallinen. Vaikka se on päällisin puolin perinteinen kolmannen persoonan seikkailupeli, niin oudot kuvakulmat, pelin pohdiskeleva luonne, pahaenteisyys, ”värittömyys” ja muusta pelistä täysin poikkeavat pikseligrafiikkaiset osuudet tekevät siitä massasta erottuvan. Se on synkkä matka, joka vaikuttaa simppeliltä, mutta on jotain ihan muuta – niin tarinaltaan kuin pelimekaniikoiltaan. Usein jäin miettimään, että onpa hienoa kuinka moninaisia pelillisiä juttuja tähän on ahdettu. Samalla kun pohdin kilpaa päähahmo nunnan kanssa mikä on syntiä, ja kuka oikeasti määrittelee millainen ihmisen pitää olla. Erikoisuutta alleviivaa se, että pelissä kerätään kokemuspisteitä, mutta tekeekö niillä mitään?

INDIKAssa ei taistella. Siinä saatetaan juosta pakoon, mutta enimmäkseen ratkotaan etenemistä estäviä pulmia. Suurin osa aivopähkinöistä on kohtuullisen helppoja, mutta samalla oivaltavia ja toisistaan kiitettävän erilaisia. Vastaan tuli useita tilanteita, jossa yhtä pulmaa varten esiteltiin uusi pelimekaniikka, eikä sitä sen koomin käytetty uudelleen. Tämä oli erittäin virkistävää.

Tämä on yksi niistä peleistä, joista on helppo puhua taiteena. Se on lyhyt ja tarkoin harkittu. Se saa ajattelemaan. Vain noin neljän tunnin kestollaan, INDIKA tarjoaa enemmän ihmetystä ja tunnetta kuin moni tuplasti tai triplasti pidempi peli.

 

[Poro24]

INDIKA

Kiitoksia. Mukavaa, kun tulee vastaan täällä tälläisiä pelejä, joista ei ole ikinä kuullut, mutta kiinnostus herää saman tien. Meni omalle toivelistalle odottamaan ostoa.

Itsellä työn alla Life Is Strange 2, joka vaikuttaa ekan episodin perusteella upealta (ja hieman poliittisesti latautuneelta) seikkailulta. Jopa paremmalta, mitä ensimmäinen osa. Täytyy kirjoitella lopullisia mietteitä joskus, kun on pelattu läpi.

 

[m_vierimaa]

Kiitoksia. Mukavaa, kun tulee vastaan täällä tälläisiä pelejä, joista ei ole ikinä kuullut, mutta kiinnostus herää saman tien. Meni omalle toivelistalle odottamaan ostoa.

Itsellä työn alla Life Is Strange 2, joka vaikuttaa ekan episodin perusteella upealta (ja hieman poliittisesti latautuneelta) seikkailulta. Jopa paremmalta, mitä ensimmäinen osa. Täytyy kirjoitella lopullisia mietteitä joskus, kun on joskus pelattu läpi.

Polittiikka näkyy vähän turhankin selvästi läpi. Itselläkin se on jäänyt kesken, osin juuri siksi että peli etenee todella hitaasti ja kantavaa teemaa tuputetaan vähän joka käänteessä. Ensimmäinen ja Before the Storm olivat kyllä loistavia.

 

[HideoMiyamoto]

Monster Hunter Stories PS5

Piti alunperin skipata tämä ja vetästä suoraan kakkos osa ennen kolmosta kun ei näillä tarinallisesti ole juuri mitään sidoksia toisiinsa. Mutta koska peli tuli PS plussaan niin ajattelin että katsotaan nyt millainen se ensimmäinen osa on.

Teknisesti peli on ruma ja kömpelö. Se on alkujaan 3DS peli mutta resoluutiota ja frameratea nostettu mutta lopputulos ei paljon silmiä hivele isolta ruudulta. Ääninäyttely on ok mutta pelissä on niin paljon typeriä hahmoja että en jaksanut kuunella suurinta osaa.

Pelttavuudeltaan tämä on vuoropohjainen roolipeli yhdistettynä Monster Hunteriin, eli siis vähän kuin Pokemon. Keräät monstereita joiden kanssa taistelet toisia monstereita vastaan. Joka ikinen monsu jonka saat tiimisi toimii myös pelin ratsuna ja lentävät monsterit voi lentää ja se on kyllä aika hieno hetki kun ekan kerran nouset ilmaan ja silti koko peli vaan jatkaa toimintaansa normiilisti. Tämä on kadonnut taide nykyajan roolipeleistä missä saa lentää ympäri karttaa ja näkee sen siellä alla samanlaisena kuin siellä jalan kulkiessa. Onneksi tämä sarja ei ole luopunut perinteistä kiiltävien grafiikoiden jahtaamisen johdosta.

Taistelut on vuorpohjaisia kivi paperit sakset tyyliset missä lähes jokaiselle iskulle on vastaisku ja pelaajan pitää opetella miten mikäkin monsteri taistelee ja hyödyntää tätä infoa sitten omalla vuorollaan lyöden oikean vastaiskun jolla saa sittrn enemmän damagea vihuun kun se saa sinuun. Nämä vastakkain lyönnit siis tapahtuu jos monsteri tähtää sinun hahmoasi ja jos tiedät arvaat oikean lyönnin saat tehtyä enemmän damgea kun monsteri ja jos arvaat väärin niin monsteri tekee sinuun enemmän damagea. Eli siis hyvin strateginen systeemi missä monsujen isku järjestys pitää opetella varsinkin myöhemmin pelissä.

MHS 1 suurin ongelma on se että toinen osa tekee kaiken niin paljon paremmin. 3DS grafiikat vs Switch on valtava harppaus teknisesti ja kakkos osa näyttää edelleen hyvältä. Isommat alueet ja vähemmän latasruutuja luo paljon eheämmän kokonaisuuden.

Hahmot kakkosessa on paljon paljon parempia ja sen tarina on jopa vakavasti otettava. Taisteluita jotka on yksi ensismsmäisen osan parhaita puolia on syvennetty entisestään kun sinulla voi olla kolme asetta samaan aikaan vs yksi. Sinula voi olla kaveri hahmo taisteluissa mukana myös jolloin hahmoja on yhteensä 4 vs 2. Peli auttaa sinut alkuun paljon paremmin tutoriaaleilla ja antamalla monsuja. Siinä on yö ja päivä vaihtoehto ja jotkut tehtävät voi tehdä vain yöllä.

Jos tässä ekassa osassa olisi hyvät hahmot ja tarina voisin suositella sitä mutta kun ne on aika pöhlöä huttua niin melkeen sanoisin että hypätkää suoraan 2. Ainut syy kokea ensimmäinen osa on että voit sitten nähdä ja vertailla miten paljon parempi se toka osa on ja se toisaalta saa sen näyttämään paljon paremmalta kuin että suoraan hyppäisit siihen ilman vertailupohjaa.

 

[templar]

Dragon Quest I & II HD-2D Remake (ps5)

DQ sarja on ollut kulttuurisessa merkityksessään tuttu, originaalia Dragon Warrioria olen emulaattorilla joskus pelannut n. tunnin verran. Ensimmäistä Dragon Quest Heroesia pelannut myös joitain tunteja vuosia sitten. Mutta siinäpä ne konkreettiset pelaamiset. Kovan luokan Final Fantasy fanina oli jo korkea aika tutustua genre kantaisään.

Graafisesti nämä ovat sitä nättiä HD-2D tavaraa mitä Square Enixiltä on tullut enemmänkin. Hyvään ääninäyttelyyn ja musiikkiin yhdistettynä, nämä ovat audiovisuaalisesti sellaista jrpg karkkia että oksat pois.

Pelillisesti homman nimi on vuoropohjaista taistelua, dungeon crawlausta, maailmankartalla samoilua ja tarinallisten osuuksien katselua. Varsinkin ykkönen on aika simppeli peli koska siinä ei ole kuin yksi pelattava hahmo. Ajallisesti sen läpäisyyn meni 25 tuntia. Kakkosessa on isompi 4 hengen party, joka tekee taistelustakin huomattavasti taktisempaa. Sen läpäisyyn meni 45 tuntia. Kakkosessa löytyy myös runsaasti post-game sisältöä.

Taistelu, kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan, on miellyttävää ja pomo taisteluissa yllättävänkin taktista. Pelasin normi vaikeustasolla (vaikeustasoja on kolme valittavissa) ja haastetta riitti ihan kivasti. Siitä pidin.

Tarina on aika yksinkertaista ja käsittääkseni sitä on molemmissa peleissä jonkin verran venytetty. Ihan kivat mukiinmenevät tarinat mutta tuntui välillä että dialogi jatkuu turhan pitkään. Varsinkin kun tyyli on sitä vanhan englannin thou-art soperrusta. Tarina yrittää antaa vaikutelman että se on monimutkaisempi tai syvällisempi mitä se todellisuudessa on.

Joka tapauksessa oikein mainioita roolipelejä. Hienosti tuotu pala jrpg historiaa nykyaikaisilla ominaisuuksilla kaiken kansan nautittavaksi.