Itse olen nyt valtaisan pitkän ajan jälkeen aloittanut toisen läpipeluun. Tällä kertaa Final Draft + DLC:t. Pelin uudelleen aloittamista on oman näkemykseni mukaan estänyt juuri se, että peli on niin iso "järkäle" ja tunnelmaltaan paljolti raskas, että se vaatii oikean mielenmaiseman pelaamista varten. En ole (edelleenkään) mikään erityinen kauhupelien ystävä. Vertailuna ykköstä olen veivannut lukuisia kertoja, sillä se on kuitenkin tunnelmaltaan kevyt toimintarymistely.
Nyt pidemmän ajan jälkeen sitä jaksaa taas yllättyä, miten taiten tehty tarinankerronnan mestariteos peli on. Metakerronta, videoklipit, grafiikat, musiikit jne. Tämä on aivan omaa luokkaansa ja Suomessa tehty upea taideteos. Tunnelman osalta gameplayssa on menty oikeaan suuntaan tarinaan sopien, mutta silti mietin, miten tästä eteenpäin. Toiminta on pelin heikoin osuus, mutta se palvelee toki riittävästi tarinankerrontaa.
DLC:stä olen nähnyt tähän mennessä pari Night Springs episoodaa. Olen ollut yllättynyt siitä, että sisältö on niinkin hyvin integroitu itse peliin. Luulen, että juuri tuo Night Springs DLC on paremmin nautittavissa pitkin peliä pieninä annoksina kuin, että jos sen vetäisi erillisenä kokemuksena putkeen.