Vastaus: Armeijassa
Unohdatte nyt kokonaan kaliberin vertaillessanne patruunan mittoja. Ja eiköhän se Suomen kansanarmeijan perusta ole nykyään kuitenkin se RK-95, vaikka toki käytännössä kuuskekkosen kanssa sama eläin onkin.
Mutta eihän tosiaan Yhdysvaltojen .223-kaliberi todellakaan mikään ihmeellisempi paukku ole, ja useissakin tapauksissa raskaan ajoneuvon renkaat jää todellakin puhkomatta, siinä missä mm. useimmat AK-sarjalaiset tai M14 käyttävät .300 ja .308-kaliberia, jonka voima on huomattavasti suurempi. Toisaalta myös AK-74:n käyttämät 5.45:t tunnetaan maailmalla todella ilkeinä läpäisijöinä hieman FN FiveSevenin käyttämän 5.7-millisen tapaan.
Eivät Nato-patruunat silti mitään aivan susia ole.
Georgia ja Suomi = täysin eri asia. Georgian ja Venäjän välejä on kovasti hiertänyt Etelä-Ossetia, lisäksi Georgia on entinen Neuvostoliiton osa. Yleensäkin "around that neck of the woods" slaavilainen veri on aina kiehunut helpommin eri osapuolilla, kuin Karjalankannaksen suunnalla.
Kyllä, Georgia on entistä itäblokkia. Tämä ei kuitenkaan rakenna mitään merkittävää pesäeroa Suomeen, sillä aivan yhtä lailla Venäjä on uhkana myös Suomelle, ellei huomattavasti enemmän. Olihan käytännössä vain tuurista (ja Kekkosen taitavasta politiikasta) kiinni, ettei Suomi liittynyt Itäblokin iloiseen joukkoon. Ja minkäköhän Euroopan naapurimaan kanssa Venäjä on kautta historiain kärhämöinyt ehdottomasti eniten? Aivan, Suomen.
Kaikki tämä on kuitenkin täydellisen irrelevanttia, sillä emme voi perustaa turvallisuuspoliittisia ratkaisuja mutu-tuntumaan siitä, minkä yhteiskunnan jäsenillä kiehuu veri eniten.
Tiiviimpi yhteistyö ei takuulla vieraannuttaisi Suomea länsimaista samanlailla, kuin mitä Natoon liittyminen Venäjästä. Miksi on niin vaikea kuvitella Suomen tekevän yhteistyötä Venäjän ja lännen kanssa samaan aikaan? Puolueettomuus on aina ollut Suomen ulkopolitiikan valtteja ja tällä hetkellä varaa olisi mielestäni lähentyä Venäjän kanssa. Nyt Suomen voi nähdä olevan puolueellinen lännen suuntaan.
Itseasiassa kyllä vieraannuttaisi. Vaikka kylmä sota onkin ollutta ja mennyttä, on sen jäänteet pysyviä vielä pitkän aikaa. Suomi on käytännössä itä-Euroopan ainoa maa, joka on tämän periodin jälkeen aktiivisesti lämmitellyt suhteitaan Venäjään Moldovan sun muiden lisäksi. On ymmärrettävä, että Venäjä ja länsimaat eli käytännössä Yhdysvallat eivät missään tapauksessa ole kavereita keskenään edes kylmän sodan päätyttyä. Tiivis yhteistyö Venäjän kanssa taas ihan oikeasti liittäisi Suomen käytännössä tämän piiriin, eli vaikka pinnan alla kaikki näyttäisikin olevan ihan kunnossa, on tämä signaali länsimaille erittäin haitallinen Suomen kannalta. Myöskin voi kysyä, että haluammeko olla käytännössä kaikkien lännestä löytyvien maiden riveissä, vai nuoleskella Venäjää pyllistäen samalla kaikille muille? Minulta kysyttäessä ainakin vastaus on selvä.
Tämä tietysti jättää sen ongelman, että suurin osa Suomen kansalaisista ei edelleenkään usko Venäjän uhkaan, vaan tätä tosiaan pidetään ihan vilpittömänä liittolaisena ja fuusiot tämän kanssa olisivat pelkästään hyödyllisiä. Jotain kuitenkin kertonee tilanteesta se, että selonteoissa Suomen ainoana turvallisuusuhkana nähdään toistuvasti Venäjä, eikä mikään muu maa.
Mitä tulee Suomen puolueettomuuspolitiikkaan, niin tämä on rehellisesti sanottuna mielestäni pelkkä vitsi. Nyt ollaan siinä tilanteessa, missä kumpikaan osapuoli ei ole tyytyväinen Suomen pelleilyyn, ja päätöksiä olisi tehtävä. Esimerkiksi jo todellisesti sisäpiireissä oleva Nobelinkin työstään saanut Ahtisaari kertoi Suomen puolueettomuuskoheltamisen näkyvän jo negatiivisesti länsimaisissa valtioissa.
Taloudellinen yhteistyö voisi avata Venäjän markkinat entistäkin toimivammin Suomen yrityksille, ja maamme voisi erilaisin sopimuksin todella roimasti hyötyä talousyhteistyöstä Venäjän kanssa.
Tämä riippuu taloudellisen yhteistyön laadusta. Jos Suomen elinkeinotaloutta aletaan asettamaan riippuvaiseksi Venäjästä, tulokset voivat olla katastrofaaliset. Toisaalta tietynlainen kauppa Venäjän kanssa ei ainakaan toistaiseksi vahingoittaisi Suomen taloutta.
Sotilaallisella yhteistyöllä Suomi voisi päästä ostamaan Venäjältä uusinta aseteknologiaa halvemmilla hinnoilla solmimalla pitkäaikaisia sopimuksia asekauppojen keskittämisestä. Kriisitilanteissa Venäjä voisi tarjota Suomelle todella tehokasta apua.
Taaskin näkökantani Venäjän uhkaan iskee tässä pahasti vastaan, sillä jos puolustusvoimamme ovat riippuvaisia Venäjän toimittamasta tavarasta, voi Venäjä katkaista hanat milloin tahansa lamauttaen Suomen puolustusta pahastikin. Esimerkkiskenaario: Suomi tekisi kaupat aseteknologiasta Venäjän kanssa -> sopimukset muiden maiden kanssa jäädytetään (vaikkapa ihan Kremlin vaateen takia) -> yllätys yllätys, luvattua teknologiaa ei näy missään kuin NH-90-koptereita ikään -> kriisin sattuessa hukassa ja kusi sukassa, jos sanakikkailun sallii.
Ja kuten
Smirre totesikin, Suomen kalustoa on aivan mahdotonta ja turhaa ruveta enää linjaamaan Venäjän vastaavan kanssa.
Mutta siitä päästäänkin kriisien sattumiseen. Jos kriisi on Suomen ja Venäjän välinen, niin eipä siinä paljoa Venäjältä varmaankaan vastaan tulla. Jos taas tällainen sattuu Suomessa (kuten vaikkapa tjuhmien äärioikeistolais-tsuhnujen kapina), niin mikäpäs se mieluisampaa, kuin lähettää muutaman tuhatta OMON-jantteria partoimaan esimerkiksi Helsingin kaduille oikein luvan perästä.
Kärjistin nyt huimasti edellisessä kappaleessa, mutta viesti varmaan tuli selväksi: ei Venäjä yhteistyötä mitään huvikseen tai hyvästä sydämestään ehdottele.
Kun Suomi kirjoittaa Naton papereihin nimen, hommat pysyy samanlaisina, mutta päästään jopa käyttämään Naton palveluita hyväksi. Ihan samanlainen nykyisenkaltainen Venäjä yhteistyö jatkuisi oli Suomi Natossa tai ei. Venäjä uhittelee ja toivoo, että täällä pysyy vellit housussa.
Hyvinhän tuo Venäjä käy tänäkin päivänä kauppaa Nato-maiden kanssa.
Tämähän on juurikin se, mitä Nato-liitosta seuraa. Ei Venäjä hylkää yhteistyötä Suomen kanssa näin pinnallisesti ihan vain murjottaakseen, sillä edelleenkin pimento Suomen toimista voisi olla hyvinkin epäedullista. Miksiköhän Venäjä haluaa Suomen pysyvän poissa Natosta muuta kuin sen takia, että tämä loukkaisi sen tunteita? Aivan, Suomi on turvallisuuspoliittisesti huomattavasti merkittävämpi tekijä liittyessään Natoon. Ja sitähän itänaapurimme eivät tietysti halua, kun Suomi on kerran jo ollut lukuisien vuosikymmenien ajan sellainen kiva marionetti, joka vinkaisee aina kun vähän murahtaa.
Tietysti dilemmana Naton kanssa on vielä jäsenmaksut sekä resurssien käyttö kansainvälisiin tarkoituksiin, mutta näiden kanssa pitääkin pohtia Naton hyötysuhdetta verrattuna nykyisiin liittoihin, YK:hon ja EU:hun. Mitä saamme
konkreettisesti takaisin verrattuna omaan kontribuutioomme?
Olen oikein yllättynyt kuinka asiallista keskustelua tänne on tullut tällaisesta tunteita herättävästä asiasta. Siitä pisteet kaikille kirjoittajille.
Tämä on tosiaan todella hienoa, että voidaan keskustella hyvässä hengessä ja ystävinä tällaisestakin aiheesta foorumimme puitteissa. Näinhän tämän pitäisikin olla; suomalaisiahan me kaikki.
Vaikka asehullu en ole, niin tämän keskustelun seuraaminen on melko viihdyttävää. Jatkakaa...
