Itse pidän siitä että pelien maailmoissa on vaaraa ja vapautta, mikä tarkoittaa siis käytännössä sitä että voit eksyä alueelle, jossa mörököllit vain katsoo vihaisesti ja kuolet. MUTTA. Se ei mieluusti saisi olla sitä että ne vihulaiset silti näyttää samalta kuin muualla, koska sitten se on vain sitä että identtinen sotilas voittaa vain siksi, että sen kuvakkeessa on pääkallo tai joku muu merkki tyypin kovasta tasosta.
Homman pitäisi ideaalisesti mennä niin, että pahat vastukset myös näyttää pahalta: ne näyttää siltä, että tuolle ei kannata alkaa kettuilemaan tai jos alkaakin, niin ei voi syyttää kuin itseään. Tämä toteutuu mielestäni loistavasti souls-peleissä ja taas vähemmän loistavasti peleissä, joissa samanlaisia vihollisia on joka puolella, jolloin erot vaikeudessa jää vain statistiikkaan. Sama hemmo voittaa vain koska sen taso on kovempi. Ja onhan soulseissakin toki myöhemmin rivityyppeinä joitain aiempia pomoja, jotka on sitä pomoa kovempia, mutta ei se ole samalla tapaa itseäni häirinnyt.
Näissä on myös ärsyttänyt se, että salamurhaus ei välttämättä tapa kerrasta. Koko homman idea, ainakin joskus ja/tai itselleni, oli että voi salamurhata jos pääsee tarpeeksi lähelle. Ja jos se ei onnistu, niin olisi edes jokin järkevä syy sille: haarniska tai jotain, mikä kertoo ettei ota täyttä osumaa jne.
Pidän itse peleistä, joissa on loogista ennustettavuutta: tietyn näköiset tyypit on aina yhtä kovia tai helppoja vastuksia. Ja voivat olla tietysti alussa kovempia, kunnes pelihahmo nousee ohi, mutta ei mieluusti niin että silti muilla alueilla samat "rääsyläiset" onkin yhtäkkiä ekan alueen samuraiden kestoisia uhkia.
Ymmärrän tietysti miten työläs tuota on toteuttaa mutta ärsyttää silti usein tuollainen. Joku Division oli ehkä pahin kun pääosumia sai ampua monta lipasta jos hahmolla vain oli tarpeeksi leveleitä.