Nyt olen pelaillut tätä kolmannelle alueelle, eli East Angliaan asti, keräten ja tehden kaiken mahdollisen jokaiselta alueelta ja... Täytyy sanoa että ei nämä alueet vielä ole tuntuneet niin kauaa vievän. Karttaakin kun olen katsellut, niin äkkiseltään vaikuttaisi ettei tämä ole edes niin massiivinen mitä Odyssey. Ilmeisesti kartta tai maailma on kuitenkin pelisarjan isoin mutta jotain tässä on eri tavalla nyt tehty kun hommaan ei menee ikuisuutta.
Ja toki kun puhun kolmannesta alueesta, niin se on kolmas itselleni. Olen aina tietysti valinnut helpoimman tason alueen seuraavaksi, joten koen että olen mennyt siis enemmän tai vähemmän oletusjärjestyksessä. Ja kun kirjoitin että olen kerännyt ja tehnyt kaiken, niin en ole tehnyt ja kerännyt kaikkea, sillä siellähän on jotain 160 tason vihulaisia ja muuta vastaavaa kivaa, jotka on selvästi tarkoitettu myöhemmin tehtäväksi. Montaa niitä ei kuitenkaan ole per alue, joten suurin osa kolmesta ekasta alueesta on siis nuohottu läpi.
Toki tässä on jotain kymmenisen aluetta jäljellä ja tuo East Anglia lienee pienimpiä, joten vielä ehtii se ähkykin varmasti jossain kohtaa iskeä. Olen kuitenkin tähän mennessä yllättynyt kuinka vikkelästi nuo "pallerot" saa käytyä läpi. Niissähän on siis niitä mysteereitä, aarteita sekä kerättäviä. Linnakkeissa ja muissa vietän tietysti aikaa vain sen verran että saan kamat ja tehtävät tehtyä.
Se mikä tässä ihmetyttää on aseiden päivitys. Odysseyssa tuli jatkuvasti hieman parempaa tai erilaista varustetta mutta tässä sitä on todella niukasti. Päivityksiinkin tarvitsee jotain matskua, jota ei tunnu ikinä olevan tarpeeksi - ainakaan tässä kohtaa kun olen ne päivitykset tehnyt, joita on voinut. Kaupoissakin tuntuu olevan jotain ihan whatever-tason kamaa. Alun kirveellä on siis pelattu tähän asti, sitä aina päivittäen kun on voinut mutta ihmetyttänyt siis että eikö tässä tule kuin niitä satunnaisia varusteita aarteista tms.? Niitähän on todella vähän. En ehkä kaipaa sitä aiempien pelien jatkuvaa varusterumbaa ja yltäkylläyttä mutta nyt tuntuu että vähän toinen ääripää tässä.