Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Assembly

Vastaus: Assembly

Oi kokemuksia. Itselläni jo kait neljäs vuosi putkeen, etten mennyt Assyille. Elikkäs... kävin 1999, 2000 ja 2001. Ensimmäinen kerta ilman konetta, kaksi jälkimmäisempää koneen kanssa. Silloin oli tärkeintä päästä ultranopean netin ääreen edes pariksi päiväksi, että sai ladattua koneen täyteen kaikenlaista :D Tuo puoli onkin sitten romahtanut nyttemmin kun on jo tarpeeksi nopea kiinteä yhteys kotonakin.

Mitäpä tässä sitten, seuraillut ASMTV:tä ja naureskellut toimittajien korkealle ammattimaisuudelle. Odottelussa on Ah! niin ihana Short Movie compo (eli lähinnä entinen Wild Demo), jossa on usein loistavia videoita. Ehdoton kohokohta ollut assyilla.

Tutuksi jääneitä asioita on tosiaan kylmä lattia ja noiden käymieni vuosien tiukkuus olinpaikkojen suhteen... tulipa sitä pariin otteeseen nukuttua sellaisessa paikassa, jonne ei missään nimessä olisi saanut mennä. Sitten yhtenä vuotena kun olin penkeillä nukkumassa, heräsin siihen että lähelle alkoi tulla porukkaa ja puhuivat jotakin tavaroiden varastamisesta (kassi oli penkin alla). Oli kiva säikäyttää nousemalla nopeasti pystyyn murhailme kasvoilla ;) Tosin eipä siinä varastettavaa edes olisi ollut.
 
Vastaus: Assembly

Minä olen käynyt Assemblyillä yhden ainoan kerran. Se oli vuonna 2003. Aika meni irkatessa ja kaiken kukkuraksi sain niistä ilmastointilaitteista kauhean flunssan. Loppujen lopuksi tapahtumasta jäi positiivinen kuva. Demoja oli kiva katsella isolta skriiniltä ja tunnelma oli kaikin puolin hyvä.
 
Vastaus: Assembly

mä oon nukkunut 8 ja 6h.Herätys ei toiminut kummalakaan kerralla tai sitten en vaan kuullut. :) tarkoitus ois jättää tän vuoden assyt jotka ovat luultavasti viimeiseini nyt ainakin muutamaan vuoteen tänään kello 23-23.30 eli kompojen välissä.
 
Vastaus: Assembly

Morjens Assy-gurut. Onkohan mihinkään jo ilmestynyt mitään hyviä skabaan osallistuneita komboja/demoja/musiikka yms. Kiinnostaisi ainakin tuo "Lintu" mistä työ kaikki puhutte.
 
Vastaus: Assembly

Pepe90 sanoi:
mä oon nukkunut 8 ja 6h.Herätys ei toiminut kummalakaan kerralla tai sitten en vaan kuullut. :) tarkoitus ois jättää tän vuoden assyt jotka ovat luultavasti viimeiseini nyt ainakin muutamaan vuoteen tänään kello 23-23.30 eli kompojen välissä.

Kuten jo aiemmin sanoinkin, ekana yönä en nukkunut, tänä yönä nukuin noin 3h. Ja olen erittäin pirteä, ei mitenkään kummoisesti tärise.

Juu ei sitä kellonherätystä oikein kuule. Ekana yönä kun siellä katsomossa kävin istumassa hetken, kuulin kun jonkun kännykkä herätteli monta minuuttia (lähdin pois, kännykkä jäi herättämään). Kuitenkin meteliä on täällä ja siihen tottuu, niin ei herätystä välttämättä tajua vaikka kuinka olisi korvassa kiinni.
 
Vastaus: Assembly

Freestyle themed graphics-kompon parhaimmaksi nostaisin ehkä humoristisen Darth Reaganin ;) Aikaa ollut vääntää kuva 1.5 tuntia ja tulos on erinomainen.

Kilpailuun osallistuneet kuvat: [linkki]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Assembly

Tuo Kumoon on kyllä loistava. :D Yksinkertainen idea, mutta viihdyttävä ja haastava peli. Lisäksi se toimii moitteetta jopa omalla kannettavallani (1,4 GHz Pentium M, 512 Mb, Intel Extreme Gfx), mikä oli miellyttävä yllätys interaktiivisten objektien melko runsaasta määrästä huolimatta (ammuksetkin kertyvät huoneeseen). Tämä selkeästi vähentää PS3:n ankkademon vaikuttavuutta. ;)
 
Vastaus: Assembly

Kumoon on kyllä aivan mahtava! Ehkä turhan helppo? (kaverit vieressäkin menivät hetkessä kaikki kentät). Se on kyllä mukavaa että ne kudit eivät rupea haihtumaan pois, vaan niitä voi vielä töniä eteenpäin :cool: Hyvin myös astetta isommatkin seinät kaatuvat kun lentää niitä päin :p
 
Vastaus: Assembly

Nisupulla sanoi:
Freestyle themed graphics-kompon parhaimmaksi nostaisin ehkä humoristisen Darth Reaganin ;) Aikaa ollut vääntää kuva 1.5 tuntia ja tulos on erinomainen.

Kilpailuun osallistuneet kuvat: [linkki]

Ei sentään. Compo jossa on 1,5h aikaa on Fast Graphics, eikä tuo Freestyle josta puhuit.
 
Vastaus: Assembly

Näyttäviä esityksiä democompossa. Hattua pitää nostaa näille koodareille, harvalta löytyy taito tehdä jotain näin ainutlaatuista.
 
Vastaus: Assembly

Nisupulla sanoi:
Näyttäviä esityksiä democompossa. Hattua pitää nostaa näille koodareille, harvalta löytyy taito tehdä jotain näin ainutlaatuista.

Tosin ajankohta näille olisi mielestäni saanut olla aikaisempi, joku tunti "piti" noita katsella. Tähän aikaan ei oikein kaikki jaksa keskittymään. Hienoja olivat ei siinä mitään, sitä ei voi kieltää.
 
Vastaus: Assembly

Nyt jos vain olisi tarpeeksi hyvä näytönohjain kannettavassa, että toimisi jokin noista demoista nopeammin kuin pätk pätk pätk.
 
Vastaus: Assembly

Tällä hetkellä tekno pauhii metrin päässä arviolta 90 desibelin voimalla. Omat korvalaput kuulosuojaimina nyt.
 
Vastaus: Assembly

Itse ajattelin ottaa yhdeltätoista pient torkut jotta jaksaa valvoa sitten kunnolla. Pah. Heräsin 30min sitten :D Sinänsä hyvä saavutus kun patjana oli kaksi näitä Grand Standin penkkejä (kiinteitä) ja yksi iso kylmälaukku.
 
Vastaus: Assembly

Assemblyssä herääminen on kieltämättä joka kerta Oikea Kokemus [TM]. Harvemmin tulee herättyä yhtä oudolta tuntuvaan tilanteeseen.
 
Ylös Bottom