Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Battlefield 2042 - uusi sukupolvi

Bäfän pääsuunnittelija lähtee pois Dicelta. Vastasi edellisestä Bäfä V ja tästä uudesta.
Tämähän voi olla hyvä juttu sarjan jatkon kannalta, jospa alettaisiin mennä taas oikeaan suuntaan.
Sieltähän on lähtenyt jo aikoja sitten ne oikeat BF-pääsuunnittelijat ja ylipäätään peli suunnittelijat (alkuperäiset DICE Stockholm porukat). En mä sitä kovin hyvänä ja lupaavana asiana pitäisi, kun on ilmiselvää, että vika on siinä miten studiota johdetaan.

Esim. 2019 lähtenyt oli antanut työpaikalleen murska-arviot ja nimenomaan johtamisesta. Hänen näkemyksen mukaan johdolla ei ole mitään käsitystä siitä millaisia pelejä pelaajat haluavat. Niin ikään tämän nimikkeen tekemisessä mukana ollut pelintekijä oli kritisoinut ylhäältä tulevia peliteknisiä ratkaisuja kysymällä pelaako hän edes itse, koska pyydetyt ratkaisut olivat niin käsittämättömiä. Vastausta ei saatu, mutta johto puuttui käytökseen, koska tuollainen puhe voidaan kokea loukkaavana. Battlefield 3:n aikoihin DICE tutki kannattaisiko pelaajamäärää lisätä, mutta tutkimusten ja analyysien tulos oli, että pelillisesti pelaajia tyydyttävin pelaajamäärä on 30-40 pelaajaa per puoli.

Noi on kaikki sellaisia kuvankaappauksia, jotka olen nähnyt twitteristä ym. Löytyvät esim. Redditistä. Ainakaan itsellä ei ole mitään epäilyksiä näiden totuuspohjasta, koska nähdyt ratkaisut tukevat näitä täydellisesti. On ilmeistä, että projektia johdetaan aivan päin helvettiä ja aivan väärillä päämäärillä ilman oikein mitään asiantuntemusta. Jo pelkkä tässä kunnossa pelin julkaisu on mitä täydellisin esimerkki päin helvettiä johtamisesta ja huonosta päätöksen teosta.
 
Joo samat lukenut twitteristä, enkä epäile itsekään etteikö pitäis paikkaansa. Näkeehän sen mihin on tultu jo ihan noista peleistä. Kaksi jälkimmäistä on menny vaan huonompaan kokoajan. Mutta parempi että ylimmästä johdosta lähtee noi nyt pois, jos sais suuntaa taas käännettyä. Eihän tollanen yhtälö voi toimia jos yksi ainut mielipide on se oikea ja kellään muulla ei ole mitään sanottavaa.

Jotenkin tuntuu et ois maailman helpoin tehdä hyvä Battlefield peli mistä suuri yleisö tykkäisi. Jengi diggaa hulluna pelaa vanhoja bäfiä uusilla graffoilla ja kaikki mitä porukka foorumeilla kirjoittaa ni siin ois ihan valmis paketti kun selvä signaali mitä pelaajat haluaa. Eikä tarvis edes tehdä vaan vanhaa peliä uusiksi vaan ottais jokaisesta jotain hyvää ja ihan hyvin vois olla legendaarisia vanhoja karttoja uusiksi päivitettynä myös mukana. Mutta ei, kun pakko koittaa keksiä koko hemmetin konsepti uusiksi ja sit ihmetellään et miksi ei tykätä
 
Onkos joku jo kerennyt kokeilemaan miten toimii nyt patchin jälkeen? Itse juuri asentelin PS5:llä päivityksen mutta testit menee myöhemmälle.

Eka matsi ei ainakaan vakuuta. Ei anna vaihtaa mitään loadoutia eikä edes näy koko loadouteja päivityksen jälkeen.
 
Ei vaan lähde vaikka tulee päivitystä. Enemmän tuli bugeja tilalle mitä oli ennen päivitystä. Vaikka kuinka on koittanut olla optimistinen ni on se pakko todeta että ei tosta touhusta tule yhtään mitään. Noi on dicella ja ea:lla aivan kuutamolla ton pelin kans.

Toimiessaankin kauheeta sekasotkua. Joo kaveriporukalla saa ihan ok matseja mutta aivan liikaa kaikkea. Liikaa pelaajia, liikaa ajoneuvoja. Ei saa mitään kontrolloitua peliä aikaseksi, kun käytännössä oot kokoajan piiritettynä joka puolelta. Ei ihme että ne aikoinaan luopui ideasta tehdä yli 64 pelaajan servuja, se ei vaan toimi. Vaikea nähdä että tosta tulee sen parempaa millään päivityksillä. Ei tarvi enää haaveilla 40/5 tai 50/5 statseista jalkamiehenä. Ihan sama kuinka hyvä oot ollu pelaa, tossa ei vaan enää toimi.

Pitää alkaa seuraavaksi testa portalin puolella jos löytyis järkeviä servuja pienemmillä pelaajamäärillä. Muussa tapauksessa asennettava bäfä V takasin et on edes jotain pelattavaa.
 
Muutaman tunnin pelailin eilen päivityksen jälkeen ja jostain syystä en osunut mihinkään, en edes paikallaan oleviin ukkoihin ?
Serverit vaikutti olevan tukossa/hukassa koska sai odotella välillä pitkäänkin että pääsi pelaaamaan. Pingi pyöri siellä 70 nurkilla mikä varmasti vaikuttaa myös osumiseen.
 
Ei vaan lähde vaikka tulee päivitystä. Enemmän tuli bugeja tilalle mitä oli ennen päivitystä. Vaikka kuinka on koittanut olla optimistinen ni on se pakko todeta että ei tosta touhusta tule yhtään mitään. Noi on dicella ja ea:lla aivan kuutamolla ton pelin kans.

Toimiessaankin kauheeta sekasotkua. Joo kaveriporukalla saa ihan ok matseja mutta aivan liikaa kaikkea. Liikaa pelaajia, liikaa ajoneuvoja. Ei saa mitään kontrolloitua peliä aikaseksi, kun käytännössä oot kokoajan piiritettynä joka puolelta. Ei ihme että ne aikoinaan luopui ideasta tehdä yli 64 pelaajan servuja, se ei vaan toimi. Vaikea nähdä että tosta tulee sen parempaa millään päivityksillä. Ei tarvi enää haaveilla 40/5 tai 50/5 statseista jalkamiehenä. Ihan sama kuinka hyvä oot ollu pelaa, tossa ei vaan enää toimi.

Pitää alkaa seuraavaksi testa portalin puolella jos löytyis järkeviä servuja pienemmillä pelaajamäärillä. Muussa tapauksessa asennettava bäfä V takasin et on edes jotain pelattavaa.
Itsekin perun aikaisemmat fiilikset pelin betaa testanneena, Steamin versio lähti refundiin vähän pelin launchin jälkeen.

Mutta ihanko oikeasti pidät peliä huonona jos ei saa noin hurjia kill streakeja? Päinvastoin kuulostaa siltä, että Dice on sentäs siis jotain saanut korjattua. Bäfässä melko tympeetä ollut aina ne servut joissa tietyt charrut vetää just ihan älyttömä K/D ratioita.
 
En toki pidä killstreakin takia huonona, mutta tiedän millä tasolla pitäisi liikkua jos peli toimii. Kovalla harjoittelulla on vuosien myötä saanu käännettyä et matsit on ruvennut menee reilusti plussalle ja alkanu osuu noilla tateilla pleikalla. Tuskin sekään on idea että tehdään sellainen peli et kaikki pelaajat on pakosti yhtä hyviä ja korjataan se sillä et kukaan ei osu mihinkää tai laitetaan niin paljon porukkaa servulle et kenenkään on mahdoton selvii 10 sekuntia pidempään.

Vähän sama jos juoksisi 100m 9 sekuntiin useimmiten ja ostat uudet lenkkarit etkä enää pääse edes alle 11 sekunnin millään, huonot kengät, jotainhan niis on sillon vialla olihan vertaus, mutta ehkä pointti selviää.

Kyllä se toki itseekin nyppii kun sattuu servulle missä on hyviä pelaajia ja tukkaan tulee, mutta eihän se niiden vika ole ne vaan on harjoitellut ja tullut hyviksi. Toki pelaajia on erilaisia toiset räiskii huvikseen sama se miten menee, toiset tykkää pelata tavoitteellisemmin. Itse en hirveesti saa irti tällä hetkellä tosta pelistä kun ammut viittäkymmentä ja 6 kuolee koko matsissa ja oot ihan varma et ois pitäny tippua mut ei muka vaan osu tai tehoa.

Toinen homma on just toi, että tuo on vaan myös niin iso sekasotku että ei oo mitään väliä miten hyvä olet kun tulee vaan sekin fakta vastaan et 3 kopteria, pari tankkia, hooverit ja jeeppi ja 15 ukkoo on vähän liikaa yhdellä lipulla, siinä ei neljän hengen squadilla tehdä mitään ja varsinkaan kun suurin osa luodeista ei rekisteröidy osumaksi. Toistakymmentä vuotta Battlefieldiä kuitenkin jo takana ja jokunen tuhat pelituntia niin jonkunlainen tuntuma on ehtinyt tulla miten ehkä kuuluisi toimia.
 
Yrittänyt tässä muutaman päivän pelata tuota Bf Portalia Xboxilla niin, että on crossplay pois päältä ettei tarvitse tietokonepelaajia vastaan pelata.

Ongelma on se, että kun pelaan crossplay pois päältä niin servuissa on poikkeuksetta aina maksimissaan viisi pelaajaa yhteensä.

Onko kenelläkään tietoa, että onko vika servuissa vai voiko muka Portalin puolella olla vain niin vähän "crossplay off"- pelaajia, että servut ovat ihan tyhjillään.
 
En tiedä miten boxin puolella mut pleikkarilla on ainakin riittänyt pelaajia. Tuo crossplayhan on pakko pitää offilla kun ei kerran ole erillistä mahdollisuutta valita sieltä vain konsolipelaajia, pc:a turha sotkea konsoleiden sekaan
 
Vähän vaisulta tuntuu koko peli, kaikkea tuntuu olevan kauhen vähän ja toistuvasti samat aseet näkyy kentillä. Noh mitä enemmän tätä pelaan sen paremmin menee ja tästä pidän.

En nyt lynkkaa vielä mutten kohisekkaan.
 
En tiedä onko ikinä tullut vastaan bugisempaa peliä julkaisussa itselle, bugeja on ihan liikaa ja peli pyörii ainakin itsellä PC:llä tosi huonosti. Hyvä jos fps on tyyliin 70 kaikki lowilla.
Portal pyörii siedettävästi ja hazard zone myös, mutta breaktroughta ihan turha pelata tai conquestia. On kyl semmoista kaaosta toi 128 pelaajaa että ei mitään järkeä, ehdit spawnata ja kuolet heti.
Ehkä tää vuoden päästä on pelattavassa kunnossa.
 
Ainoa mitä itsellä on että mapit on hieman tylsähköjä. Esim jos vertaa vaikka neloseen niin siellä oli kauheasti erilaisia paikkoja jne, nyt tuolla laajoja tasankoja missä ei mitään elämää.
 
Tää oli ps5:llä ihan pelattava ennen päivitystä, oli pieniä ei niin häiritseviä bugeja. Nyt on kyl yhtä tuskaa kartalla näkyy ainoastaan oma squad pelkkinä vihreinä neliöinä, classeist ja aseist ei tiedä mitä on käytös kun on pelkkiä harmaita laatikoita. Ajoneuvojen lisukkeet lähtee pois matsien välissä itsekseen ym.
 
Jooh, onhan tää tätä itteään!

Otin seurantaan tämän ja katsotaan, että mihin jamaan saavat pelin fiksattua - jos saavat.

Helvetisti on työtä tehtävänä, mutta kyllä siellä ytimessä se Battlefieldi jossain on. Pirun mielenkiintoista seurata, että onnistuvatko kaivamaan sen sieltä kuonan alta miten hyvin esille! Aikaisempienkin julkaisut olleet enemmän tai vähemmän tuubaa, mutta moni on saatu kiillotettua hienosti ja niitä on tullut jauhettua tuhansia tunteja.

Aikaisemmat tekstit aiheesta täällä KonsoliFINissä:

⤞ Battlefield 2042:n avoimen beetan ruodintaa tulevaa julkaisua odotellessa
⤞ Satasella sontaa, tai: Battlefield 2042 on täällä!
 
Redditissä on ollut ihan mielenkiintoista ja uskottavaa huhua tämän Bäfän taustoista. Tämä ajatus kyllä tukee nähtyä tilannetta ja sen ongelmallisuutta, joten kerrotaan se nyt ikäänkuin omana pohdintana, koska olen lisännyt siihen vähän omia mausteita.

Tämän Battlefieldin oli alunperin tarkoitus olla pelkästään Battle Royale peli. Mutta 2 vuotta sitten (2019) Apex Legends pääse yllättämään ja oli niin vahva peluri BR-skenessä, että ei ollut EA:n mielestä sopivaa, että sille tuodaan omasta talosta kilpailija. Periaatteessa oli siis tarkoitus julkaista pelkkä Hazard Zone. Ilman Apexia meillä ei olisi multiplayer Battlefieldiä ollenkaan. Mutta koska Hazard Zonea jouduttiin rampauttamaan niin voimakkaasti, ettei se kilpailisi suoraan Apexin kanssa, jouduttiin tilannetta korjaamaan ja varmistelemaan Portalilla ja Multiplayer -pelimuodoilla. Tämä strategian muutos omalta osaltaan vaikutti siihen, että mukaan jouduttiin palkkaamaan uusia studioita tekemään näitä pelimuotoja ja sisältöä niille.

Itsestä tämä tuntuu yhtä aikaa sekä järjettömän käsittämättömältä ratkaisulta, mutta toisaalta tämän ajan ja hetken näkökulmasta suorastaan itsestään selvältä. En todella ymmärrä miten voi jollekin ihmiselle tulla mieleen, että Battlefield-pelisarja muuttuisikin yhtäkkiä BR:ksi. Etenkin kun ottaa huomioon epäonnistuneen Firestormin (joka taisi olla onnistuneempi kuitenkin kuin tämä rampautettu Hazard Zone). Itsestään selvältä tämä tuntuu siinä mielestä, että tämä tukisi vahvasti sitä miksi pelistä puuttuu niin mieletön määrä vanhoja multi-BF ominaisuuksia ja miksi peliin on tuotu operaattorit, jotka eivät tue ollenkaan multiplayer-kokemusta, mutta toimisivat hyvin BR-puolella. Myös mappisuunnittelu palvelee parhaiten juuri BR:ää. Kyllä asiakas kuitenkin odottaa peliltä nimeltä Battlefield nimenomaan multiplayeriä eikä battle royalea, niin miksi oi miksi? Miksi ei bäfää pidetty ja kehitetty bäfänä ja tehty sitten erikseen spinoffi BR-markkinoille. Vaikka "Battlepals" samalla fontilla, jos ko. franchisellä olisi pakko ratsastaa. Toisaalta tämä myös selittää miksi pelin kehityksestä on lähtenyt niin paljon alkuperäistä porukkaa pois tekemään omaa PvP FPS-peliä, koska ei tuo suunnitelma varmasti ole miellyttänyt alkuperäisiä DICE:n Battlefield-miehiä.

Samalla hämmästelen miten ei pystytty näkemään eikä hyödyntämään yhtään 2019 multiplayer menestystarinaa eli silloista Modern Warfarea, joka pystyi uudistamaan kyseistä pelisarjaa merkittävästi ja nimenomaan Battlefield-pelaajien makunystyröitä ohimennen hiplaillen. Tuntuu edelleen siltä, että siinä pelissäkin olisi parempi pohja toimivalle BF-multiplayerille kuin tässä nykyisessä on.

Mitenkähän muuten se teknologia demo mitä näyteltiin vuosi sitten? Jossa oli niitä toisen maailman sodan sotilaita ja vanha hajoava kerrostalo. Tässä pelissä kun ei ole vanhoja taloja eikä myöskään hajoavia taloja, niin tuli mieleen, että onkohan tosiaan silloin vuosi sitten ollut tilanne niin toivoton, että ovat repäisseet jonkun vanhan käyttämättömän Battlefield V -teknodemon ja sillä markkinoineet tätä tekelettä?
 
Kyllä tämä vaatii pikapuolin lisää sisältöä. Aseiden määrä on naurettava ja kentät on omaan makuun perseestä. Breakthrough oli bf1 kaikkinensa täyttä timanttia. Immersio oli muutenki omaa luokkaansa ko pilli vislas, miehet huusi ja pommit paukku. Täsä taasen esim kaleidoscopesa on päätetty laittaa toinen lippu pilvenpiirtäjän katolle.. Täysin aivotonta räiskintää ko hyökkääjät yrittää nousta hisseillä ylös ja parhaimmillaan 6 helikopteria pörrää ympärillä. Sen lisäks puolustajat tilaa tankeista lähtein katolle passiin. Muutenki tuo basesta taisteluun ravaaminen syö rotan lailla ko oot minuuttitolkulla juossu vain saadakses snipusta tai little birdin ohjuskasetista. Aim assist ja se saatanan voice chat ois myös tarpeen.
 
Tuhoutuvan ympäristön puute tekee tästä jo aika vastenmielisen kokonaisuuden. Tähän kun lisää 128 pelaajan matsin kartassa jotka ovat täysin autioita ja täynnä pelkkää aakeeta laakeeta, muistuttaa kokonaisuus jotakuinkin suurta joukkoa apinoita nussimassa kilpaa palloa.

En nyt viitsi edes mainita specialisteja jotka tuovat oksennuksen maun suuhun.
 
Sen verran tätä on nyt tullut hakattua että ei voi kuin olla samaa mieltä muidekin kritisoijien kanssa. Aika täysin on noiden päivitysten varassa miten paljon tätä jaksaa kiinnostaa pelata. Seuraava pitäisi olla iso päivitys ja olis syytä jo mennä pelattavampaan suuntaan. Edellinen ainakin itsellä, alustana ps5 aiheutti vain lisää ongelmia ja vit...uttaa vielä enemmän pelata. Tyhmintä on vielä et oikeesti haluis pelata uutta bäfää ja sitten alat pelaa ja 5min päästä muistat miksi se alkaa ottaa aivoon. Portalin puolella oli jollain pienemmällä hc servulla ihan ok matseja ottaen kaikki bugit huomioon, mutta siellä ei taida muuta kuin level nousta niin aika hukkaan menee sekin ennenkuin on saanut avattua edes suurimman osan tavaroista.

Jotenkin on kyllä usko koetuksella että saavat tästä mitään järkevää aikaan, tuntuu että ovat aivan kuutamolla ja nekin mitä yritetään korjata menee ihan vihkoon. Ei tuossa riitä että laitetaan tyyliin hit reg kuntoon, tarvitsee ihan oikeita muutoksia kuin laittaa pelkät bugit kuntoon jos tuosta suht ok haluaa.

Miksei voisi olla pelaajan valittavissa haluaako pelata 128 vai 64 servuilla ihan ilman portaliakin. Vanhat konsolitkin kuitenkin tukee vain tuota pienempää määrää myös.

Mikä idea on muuten valita tuolle hahmolle luokka, vaikka assault tai medic kun voi kuitenkin kaikki kamat vaihtaa mihin haluaa, miksi se edes on valittavissa, vai enkö nyt vain ole tajunnut jotain?
 
Kyllähän nämä järjettömät linjaukset tukee mainiosti teoriaa siitä että peli ei ollu fläppitaululla alunperin täsä muodosa. Jos nyt aivan perusasioitaki ajattelee niin täsä asetelmasaki mennään yli ymmärryksen. Joo 2 suurvaltaa taistelee niinkö aina ennenki mutta kaikelta karkaa pohja näiden parjattujen operaattoreiden kautta. Olit sitte jenkki tai ryssä niin vierellä juoksee samat Angelit ja Paikit. Kaiken lisäks mikäli oon oikeen ymmärtäny Telluksella on menny asiat jo pidemmän aikaa päin helvettiä ja silti näillä sotilailla riittää huumorintajua matsin päätteeks hokea nuita naurettavia fraaseja.
 
Ylös Bottom