Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Noup, itse olisin ottanut saman roskan käyttöön ja vienyt lapselta karkit laatikosta.
Mistä sait silber käsityksen, että meidän servun säännöissä lukee, että dart on kielletty? Tosin ollaan nyt alettu kickimään darttaajat suoraan pois. Aika selväähän se on, ettei darttia kukaan hyväksy, joten riskit luulisi darttaaja tietävän ilman varoituksia. Aiemmin ei kickitty, mutta pistettiin samalla voimalla takaisin, jonkun aikaa. Yleensä ne älysivät pian, että kannattaa pistää se dartti piiloon.Jos servun säännöissä on kyseinen kombo kielletty, ja on itse yksi admineista niin tuskin on kovinkaan aikuismaista rueta käyttämään moista kapistusta?
No jossittelin mutu tuntumalta, käsi virheen merkiksi nostetaan ylös täällä (tai valkoinen lippu). Silloinhan on ihan asiallistakin varoittaa darttaajia, kuten tuossa videossa teittekin. Luulisi olevan kyllä jakelussa nämä jo, kun kuukausi tolkulla noilla on hakattu ja DICE aikoo sen korjata pian. Empä ole servullanne käynyt koska käsittääkseni pelaatte normia ja itse melkeinmpä pelkastään HC:ta. Ei riitä taidot, sormet eikä lippaat normiin, eikä varsinkaan suomalaisten servuihin.Mistä sait silber käsityksen, että meidän servun säännöissä lukee, että dart on kielletty? Tosin ollaan nyt alettu kickimään darttaajat suoraan pois. Aika selväähän se on, ettei darttia kukaan hyväksy, joten riskit luulisi darttaaja tietävän ilman varoituksia. Aiemmin ei kickitty, mutta pistettiin samalla voimalla takaisin, jonkun aikaa. Yleensä ne älysivät pian, että kannattaa pistää se dartti piiloon.
Jes hyväPlayers will now spawn on the Radio Beacon looking in the same direction the Beacon is facing. The Beacon always faces in the direction the player is facing when it is planted. Previously the Beacon’s direction had no impact on the player’s spawn direction.
Added colorblind option for consoles .
Added colorblind icon for squad leader
Added the option for console server admins to show a symbol in the server browser signifying custom rules are in effect
Potential random audio crash fix
oikeasti mitä VI**TUA miksi tuota pitää mennä räpeltämäänIncreased the effectiveness of the Aim Assist at close range. Testing in Close Quarters proved our current assist to be inadequate in tight quarters.
Toissapäivänä tapahtunutta: Battlefield 3 - Oikea tapa bannia?
Mistä sait silber käsityksen, että meidän servun säännöissä lukee, että dart on kielletty? Tosin ollaan nyt alettu kickimään darttaajat suoraan pois. Aika selväähän se on, ettei darttia kukaan hyväksy, joten riskit luulisi darttaaja tietävän ilman varoituksia. Aiemmin ei kickitty, mutta pistettiin samalla voimalla takaisin, jonkun aikaa. Yleensä ne älysivät pian, että kannattaa pistää se dartti piiloon.
Onko Apphex teidänkin servulla admin? Vai mistä sait käsityksen, että puhutaan siitä?
Noup, ei ole meillä adminina.
Jatkoa tähän omaan kantaani on se etten jaksa todellakaan alkaa potkimaan porukkaa mihinkään ellei ihan oikeasti ole tarvetta siihen.
Taisi nyt olla kyse siitä että hihitys tarkoitti teidän FF-servua omissa viesteissään ja silber ja minä puhuimme Deviljoun serveristä, jolla kyseinen banniminen tapahtui ja jolla olen adminina. w/e
Jos et huomannut quotesin Inkkaria ja silberiä joka quotesi Inkkaria. Silber ihmetteli Inkkarin toimia meidän servulla (Inkkari mainitsi, että olisi ottanut itse dartin käyttöön). Inkkari nimittäin ON meidän servun admin. Saa ajatella vähän Rooroo.Onko Apphex teidänkin servulla admin? Vai mistä sait käsityksen, että puhutaan siitä?
Jos et huomannut quotesin Inkkaria ja silberiä joka quotesi Inkkaria. Silber ihmetteli Inkkarin toimia meidän servulla (Inkkari mainitsi, että olisi ottanut itse dartin käyttöön). Inkkari nimittäin ON meidän servun admin. Saa ajatella vähän Rooroo.
Taisi nyt olla kyse siitä että hihitys tarkoitti teidän FF-servua omissa viesteissään ja silber ja minä puhuimme Deviljoun serveristä, jolla kyseinen banniminen tapahtui ja jolla olen adminina. w/e
Kuka sinut on muka bannanut? Ei me muuta kuin kikata dartin käyttäjät. Ellet sitten ole jotain muuta tyhmää tehnyt, tai sitten olet tullut kikatuksi monta kertaa. Taitaa kolmesta kikistä tulla banni automaattisesti. En voi tosin sanoa mitään muiden, kuin minun ja zuken puolesta. Somali tuskin ketään bannailee, Inkkarista en tiedä.Niin, itse sain bannit FF-servulle, enkä edes kesken pelin. Tuli "perus" Lost connection to EA, ja seuraavalla päivällä kun FF:n peliin yritin, niin olinkin bannilistalla. Myönnettäköön, että massi saattoi lapasessa käydä, mutta eipä sitä tosiaan ole ko servulla kiellettykään. Ja ennenkuin kukaan tästä innostuu minua(kin) dissaamaan, niin todettakoon, että pelaan myös muilla luokilla ja aseilla. Servun omistajaa lakki kourassa lähestyin, jotta pääsisikö bannista. Nähtäväksi jää... Noita hyviä FIN/KFIN servuja kun ei ihan liikaa ole. Eikä se FF:n peli eilen täysi ollut, mutta kun...
Mulla on kyllä käynyt uskomattoman hyvä tuuri ton dartin kans, ku en näin yhtäkkiä muista kertaakaan kuolleeni siihen.. itse en ole edes unlockannu sitä ku en noista haulikoista pidä, usastakaan en ole edes koittanut.
Ei ole itellekkään tullut lähes koskaan vastaan - ehkä ihmiset ovat tajunneet sen olevan glitchi ja eivät sitä halua käyttää sen vuoksi. Onneksi ei ole niin iso ongelma kuin USAS oli.
Kuka sinut on muka bannanut? Ei me muuta kuin kikata dartin käyttäjät. Ellet sitten ole jotain muuta tyhmää tehnyt, tai sitten olet tullut kikatuksi monta kertaa. Taitaa kolmesta kikistä tulla banni automaattisesti. En voi tosin sanoa mitään muiden, kuin minun ja zuken puolesta. Somali tuskin ketään bannailee, Inkkarista en tiedä.
Hjyvä !!
Hihitys tietää sen yhden tapauksen minkä olen banninut ja sekin oli joku venäläinen kuka ei ymmärtänyt kun kauniisti kerrottiin ja varoiteltiin omasta käytöksestään herraa...
Paarma77, kerroppa psn nicci niin poistetaas tuo basku tuolta servulta.