Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Tässä oli hyvää meininkiä Foemanin ja Coustillen messissä aamulla. Perhanan harmi vain, ettei mikkiä löydy edelleenkään. Voitais ottaa näitä KFIN-pelejä muutenkin tässä tuon virallisen tapahtuman lisäksi.
Mikkiä ehdottomasti kehiin! Se on puoliruokaa. Haet halvalla X360:n perusmikin jostain kaupasta äkkiä.
yleisesti tuli ajateltua että kuinkahan pelin pelaamiselle on kehittynyt ajan myötä omat kuvioinsa sen suhteen, että kuinka peliä ns. kannattaa pelata.
Hieno puolustustaistelu eilen Oasiksessa!Suomalaislinja piti, vaikka viimeiselle B-laatikolle asti piti perääntyä. Tuo oli hyvä esimerkki siitä, kun kukaan ei antanut periksi armottomassa helikopteri/C4-huorien pyörityksessä. (Se killaKingkilla meni heti avoided-listalle)
Vaikka täytyy myöntää, että v*tutti, kun niillä toisilla laatikoilla vihu sai viimein räjäytettyä ne 7-8 virityksen ja 10 minuutin jyystämisen jälkeen vain 3 tikettiä jäljellä.![]()

... Lipun luona olevan kontin takana odottaa elämäni yllätysKolme vihulaista istuu siinä kuin kanat orrella selin minuun. Tönötän siinä kuin idiootti ja mietin kuumeisesti, että puukolla vai rynkyllä
Totean, että puukolla tietysti ja puukotan yksitellen jokaista niskaan
![]()
Sama asia ärsyttää. Ehkä syynä on se että peli on kuitenkin jo vuoden ajan ollut tarjolla, niin porukka pikkuhiljaa osaa lentämisen salat. Itse en ole ikinä jaksanut opetella ja ei tule helikoptereilla lenneltyä. Ainoastaan apukuskin paikalle tulee mentyä tarjoamaan rakkautta ilmasta Valkyrien tottakai soidessa taustalla.Mikäs muuten uusin muotivillitys on tämä helikopterihuoraaminen, alkaa olemaan melkeen joka pelissä lentäjä-ässä kaksikko joka vetää paskarinkiä esim. oasiksessa port valdesissa ja atacama desertissä. Pistävät ensin it-tykin paskaks ja sit alkaa se maailman vittumaisin paskarinkipyöritys, sitte kun lopulta saa munkilla osuttua tracerilla siihen pörryttimeen niin eiköhän sieltä pölähdä savut ja sinne lähti se traceri, siinä vaiheessa kyllä alkaa savuamaan korvien välissä. Välillä vaan ei keksi mitään lääkettä noitten taisteluhekojen pudottamiseen. Ehken vaan osaa.