Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Battlefield V

Tuli ostettua veljelle lahjaksi tuolla Xboxin puolella tästä tarjouksesta, kun itseltä peli jo löytyy. Katsotaan kelpaako kun siellä konsoli ilmoittaa että tämmöisen saa ladata :D

Itsellä tähtäin on vasta siellä kevään Firestormin julkaisussa. Saadaan sarjalle uutta henkeä Battle Royalen myötä. Siitä voisi parhaimmillaan nousta jotain samaa asevelihenkeä kun olivat suomiserverit aikanaan IV:n ja III:n kohdalla.
 
Onpa iso ero nyt kun muuttivat TTK takaisin oikeaksi. Ostin tosiaan tämän betan hyvien kokemuksien perusteella ja satuin aloittamaan pelaamisen juuri silloin kun Time to Kill -arvoa oli nostettu. Olin ihmeissäni, kun ei tuntunut yhtään samalta kuin beta. No nyt tuntuu ja jengiä jälleen tippuu niin kuin pitää. Tämä on hyvää vaihtelua CoD WWII:n kanssa. Näitä voi pelata vaikka vuoropäivin :)

Tässä vielä henkilökohtaista todistetta eiliseltä, ettei enää tarvitse ampua lippaallista, jotta saa jonkun hengiltä. Ja myös siitä että uusi assaultin rynkky on hyvä. Vähän recoilia, mukavasti damagea ja bipod kaupan päälle.

Yhen matsin kerkesin aikasemmin tänään vetämään ja ihan hyvältä tuntui ja jostakin syystä kolahti jo tuon yhden matsin jälkeen kovempaa, kuin Battlefield 1.. Ehkä se johtui lumimapista :D

Onkos PS4 pelaajilla suosituksia asetuksiin liittyen vai vedänkö ihan defaulteilla?
 
Overture tapissa,ribeyrolles tapissa. Haulikolla kun jaksaisi mennä ja sen jälkeen vaihtaa snipuiluun.

Jaksaakos tässä odotella sitä BR modea edes saattaa olla hauskaakin. Black Ops 4 ja tämä BF V muodostaa kyllä kovan combon.

Molemmin puolin olis vielä bäfällä opittavaa codista ja toisinpäin.

Seuraavaa Battlefieldiä jo odotellessa. Hardlinestä asti nää tuntuneet jotenkin vähän puolivillaisilta kaikki, ei jaksa enään upottaa niitä pelitunteja.

Edes puolia mitä tuli vaikka Battlefield 4 pelattua. BF1 oli loistava peli ja tämä BF V vieläkin parempi.
 
Mitä sensitivity käytätte jostain syystä en vaan saa tuntumaan hyvältä , tää tuntuu niin erilaiselta kun bf1 ja codit mulla on aina ollu 4-4. Mutta bf5 tuntuu liian hitaalta tai nopealta en löydä sitä oikeaa , tässä on muutenkin niin paljon asetuksia et en edes tiedä puoliakaan ;)
 
Viimeksi muokattu:

Ite oon ihan vakio senssillä menny niiku joka pelissä :D kannattaahan sitä senssin ylös nostamista kokeilla ja palauttaa takasi jos ei miellytä.
 
Kannattaa perehtyä ja testata kontrolleja, niistä saa kyllä mieluisat jokaiselle. Etenkin advanced-säädöt ja fov-asetukset muuttavat osumista ja pelikokemusta melkoisesti. Siellä on kyllä aika hyvin kuvattu mitä mikin säätö vaikuttaa, esim. senssin kiihdytys tattia käännettäessä ja tattien deadzonet vaikuttaa paljon ja itelle defaultit ei ainakaan olleet hyvät.

Siihen vielä minimappia isommaksi ja eri aselajien kannalta zoomi kohdalleen, ads:ssa kaikki ylimääränen pois paitsi omien siniset napit niin eivät häiritse tähtäämistä niin alkaa olla hyvä käsitys mitä kentällä tapahtuu ja mistä vihua pukkaa.
 
Aikookohan Dice jossain vaiheessa korjata ajoneuvoihin liittyviä bugeja? Alkaa pikkuhiljaa nyppimään lentely ja vaunuilla ajelu, kun korjaaminen bugittaa molemmissa, eikä vaunuilla ammusasemilta aina saa paukkuja, vaikka kuinka "lataa". Serveripuolen ongelmia varmaan ovat, koska kyseisiin ongelmiin liittyy aina vahva kuminauhailu. Tällöin myös tähtäimen zoomaus hyppii edestakaisin, eikä pysy päällä vaikka L2 pysyy pohjassa. Tai menee päälle ,vaikka liipaisinta ei painakaan.

Muuten ilmasota on aika hyvin tehty, ja silmät täytyy pitää auki. Jos joku pääsee taakse huomaamatta, niin kovasti saa töitä tehdä, että saa vihun karistettua. Pommareiden kk:t on kyllä vähän op, kun tuntuvat tekevän enemmän damaa, kuin kaksi 20mm tykkiä.

Muuten nämä kaikki BF V:n ongelmat on kyllä aika tuttua kauraa. Ihan samanlaista on ollut jo BF kakkosesta lähtien. Joku bugittaa, se korjataan ja rikotaan sitten jotain muuta. Vuoden päästä tämäkin lienee kuitenkin jo vallan pelattavassa kunnossa...

Oli muuten melkein järkyttävää huomata, kuinka paljon aikaa on käyttänyt vuosien varrella pelaamiseen, vaikken omasta mielestä pelaa edes kovinkaan paljon, lähinnä vain viikonloppuisin. Viikolla ei jaksa, eikä oikein ole aikaa. Pelkästään PS nelosella BF nelosta ja ykköstä yhteensä noin 2000 tuntia. Jeesus sentään...
 
Viimeksi muokattu:
Mitä sensitivity käytätte jostain syystä en vaan saa tuntumaan hyvältä , tää tuntuu niin erilaiselta kun bf1 ja codit mulla on aina ollu 4-4. Mutta bf5 tuntuu liian hitaalta tai nopealta en löydä sitä oikeaa , tässä on muutenkin niin paljon asetuksia et en edes tiedä puoliakaan ;)
Parasta tapa on nostaa kunnolla ja vähitellen tiputella jos siltä tuntuu näin niin ku yleisesti.
 
Eihän aikaisemmissa Battlefieldeissä ole ollut noin vahvaa aim assistia snipujen kanssa? Eilen testasin snipua, niin tähtäin liimautuu viholliseen ja seuraa sitä jonkun matkaa :eek:

Kaikki tommoset pitäisi olla automaattisesti pois..
 
Niin pitäis. Ite ainakin otin aim assistin pois, koska se liimaa niin vahvasti. Yrität ottaa ennakkoa sivuttain juoksevaan vihuun, niin aim assist laittaa vastaan ja yrittää liimata tähtäintä vihun päälle. Todella hankala yrittää liikkuvaan maaliin osua.
 
Mitä sensitivity käytätte jostain syystä en vaan saa tuntumaan hyvältä , tää tuntuu niin erilaiselta kun bf1 ja codit mulla on aina ollu 4-4. Mutta bf5 tuntuu liian hitaalta tai nopealta en löydä sitä oikeaa , tässä on muutenkin niin paljon asetuksia et en edes tiedä puoliakaan ;)

Sinne "test range":lle vaan hinkkaamaan säätöjä, kyllä se sopiva sieltä löytyy. Netti täynnä "assist" vinkkejä, ja kaikki erilaisia. Joten nuo tähtäyshommat on NIIN makuasioita, että on vaan löydettävä itse se sopiva.
 
Kiitos kaikille neuvojalle :)
Kyllä mä nyt löysin vähän paremman tuntoinen setupin , ongelma oli se stick aim acceleration tuntui huonolta se päällä ja pois;) niin laitoin sen 10% niin nyt on mulle aika hyvä
 
Eilen hommasin pelin ja muutamia tunteja pelasin, ihan hyvältä vaikuttaa.

Vaihdoin kaikkiin classeihin mieshahmot. Kuitenkin pilottina ja tankkerina ollessa oli joka kerta naishahmot äänien perusteella. Saako noikin jostain vaihdettua pois? Pikku juttu mutta hieman vaan häiritsee.
Muuttunee kun kulkuneuvojen kustomointi saadaan mukaan.

Lainaan omaa kk takaista viestiä. Nyt näyttäisi tulleen kulkuneuvojen kustomointi peliin, mutta edelleenkään ei voi vaihtaa vosuja pois kulkuneuvoluokista eli pakko pelata niillä?
 
Lainaan omaa kk takaista viestiä. Nyt näyttäisi tulleen kulkuneuvojen kustomointi peliin, mutta edelleenkään ei voi vaihtaa vosuja pois kulkuneuvoluokista eli pakko pelata niillä?
Ja tämä haittaa pelikokemusta miten? Eikös tämä ole ihan lukittu tuohon first person -kuvakulmaan? Äänetkin saa pois kaiketi halutessaan, mikäli ei syystä tai toisesta halua naisoletettujen ääniä kuunnella.
 
Kaipaan ainoastaan vastausta kysymykseeni, en muuta :)
 
Eikös sen helposti sieltä valikoista voi käydä toteamassa? Kun ei pysty, niin ei pysty. Näin on päättänyt nyt jokin taho jossakin.

Ok! Totesin, että sieltä valikosta ei pysty, mutta ajattelin varmistaa vielä jostain josko jostain sen saisi kuitenkin muutettua. Mikäs Nenää ottaa noin koville tänään?
 
Ylös Bottom