Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Cities: Skylines

Vastaus: Cities: Skylines

Miten olet onnistunut koulujen kanssa pitämään porukan ”ei koulutettuna”?

Mulla oli ekassa kartassa ihan eripuolella alueita joihin en edes pistänyt kouluja laisinkaan ja vieläpä alueen sääntöihin se, että työ menee koulun edelle tms. Näiden vieressä tehdasalueet ja silti työntekijöitä ei ollut.

En keksinyt muuta, kuin että ovat kaikesta huolimatta painellet metrolla toiseen kaupunginosaan kouluun.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Rakennan alueelle pelkästään peruskoulun. Työmies ei kirjoja kaipaa.

Mulla oli siis siten, että omalla saarellaan kaupunginosa, jossa ei ollut edes ala-astetta. Kaupungin politiikka vielä sellainen ettei niiden pitänyt mennä kouluun. Saarelta ainut tie vei teollisuusalueelle. Teollisuusalueen toisella puolen alkoi välittömästi toinen tälläinen samanlainen kaupunginosa.

Teollisuusalueen kolmannella sivulla alkoi iso toimistoalue (jossa työntekijöitä piisasi). Vastaan tämän jälkeen tuli ekat muut asuinalueet, joissa sitten kouluja oli tarjolla erilaisia. Ja koulutus infoissa nämä ”työläisten alueet” oli punaisena, eli koulujen ei pitänyt yltää sinne asti.

Metro näiden välillä oli, joten siksi aloin epäilemään että menevätkö sinne kouluun, tai kauppoihin töihin ennemmin, kuin viereen tehtaille.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Tänään ylitettiin 70,000 asukkaan rajapyykki. Menoja alkaa olla kaupungin budjetissa jo siihen malliin, jotta on saanut nostaa hiukan veroprosentteja. Savupiippuun en ole uskaltanut koskea, antaa elää omaa elämäänsä. Duunari on palkkansa ansainnut, ja sitä tuetaan matalalla prosentilla teollisuudelle.

Tässä pääsee kevyellä pensselillä maalaamaan taivaanrantaa oman ihanneyhteiskunta puitteissa. Muuttujia löytyy, enemmänkin saisi olla.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Itse taas tänään pelailin siten, että asuinalueilla oli 7% verot, kaupoilla 13 ja teollisuudella 14-15%. Tästä tuli joku trophykin, kun teollisuuden ja asutuksen välinen veroprosentin ero oli yli 5% yli vuoden ajan.

Menin muutoin vain vähän sössimään raha-asiat ja meinasi konkurssia puskea, joten jouduin ottamaan saven parin tunnin takaa. :/

Tosiaan eilen ja tänään rakentanut uutta kaupunkia ja nyt todella paljon rauhallisemmalla tahdilla. Periaatteessa eka kaupunki tuli 1,5 päivässä 70k:n ja nyt tuota on kaksi päivää rakennettu ja ollaan muutamassa tuhannessa vasta.

d501f9330886c0a2a9253d4219ac3241.jpg

Tällä taktiikalla vain rahat on loppu kokoajan. Edelleenkään ei ole esim poliisia laisinkaan, eikä kouluja.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Mikä kartta tuo on? Tuo järvi keskellä meinaan tarjoaisi paljon hienoa mahdollisuutta.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Oisko ollu lagoon shore[emoji848]

Ok, täytyy testata joskus. Siihen saisi hienon keskustan ympärille.

Itse kaipaisin sitä, että joka kerta uusi peli (samalla kartalla) alkaisi randomisti. Siellä menisi aina eri reittejä motarit ja rautatiet ja se aloitus alue olisi aina myös eri.

Karttojen määrä siis riittäisi todella pitkälle, kun alkutilanne olisi aina eri.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Miten olet onnistunut koulujen kanssa pitämään porukan ”ei koulutettuna”?

Mulla oli ekassa kartassa ihan eripuolella alueita joihin en edes pistänyt kouluja laisinkaan ja vieläpä alueen sääntöihin se, että työ menee koulun edelle tms. Näiden vieressä tehdasalueet ja silti työntekijöitä ei ollut.

En keksinyt muuta, kuin että ovat kaikesta huolimatta painellet metrolla toiseen kaupunginosaan kouluun.

Ei ne tarvii edes metroa kun ne varppailee ympärikaupunkia, huomaa hyvin kun klikkaa jotain autoa tai asukasta ja seuraa jonkunaikaa ne voi seistä monta viikkoa paikoillaan kunnes varppaavat kohteeseensa.

Ei taida pleikkarin tehot oikeen riittää tämänkaltaisiin peleihin vaikka rankallakädellä on karsittukin ominaisuuksia, Tropicokin tilttaa täysin siinä 4-5 tuhannen asukkaan kohdalla. Mutta on tää ihan kivaa ajankulua ja onneks ostin ton pc version silloin kun sen 8€ sai jos tekee mieli vähän isompaa ja toimivampaa kaupunkia suunnitella.

Mahtaako käydä Tropicot tänkin kanssa et on heti enskuussa plussapelinä.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Mä oon useampia seuraillut kyllä, kun muksut tykkää sitä katsella, eikä ole moista tullut vastaan. Ps4 pro tosin itsellä.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Ei ole ongelmia ollut pelin pyörimisen kanssa. Joskus huomaa ruudunpäivityksen notkahtelevan kun liikkuu kattoja pitkin, muuten ollut ok. Ei mitään tiletyksiä ym.

Todella addiktoivasta pelistä kysymys, vienyt myös lähipiiriä mennessään. Omassa Metropolissa budjetissa pysytty kun viivan alle on pian kertynyt jo miljardi dollaria plussaa. Varaan rahaa suuriin hankkeisiin ja kenties kokeilen reipasta veronalennusta yrittäjille, tämä tosin edelyttää työttömyysprosentin nostamista sieltä 3 %, jotta on mistä ammentaa työvoimaa.

Luonnonmullistuksia ei tässä perusversiossa ilmeisesti sitten ole? Alussa pelkäsin pyörremyrskyjä ja tuhotulvia, mutta loistaneet poissaoloillaan.
 
Luonnonmullistukset tuli johonkin myöhempään dlc:hen vasta. En kyllä itse niitä kaipaa ja olen jo välillä meinannut, että otan yön pois käytöstä kokonaan myös.

Itse nyt rakentelen Turkua ja väkeä on vasta noin 11-12k, vaikka olen torstaita asti rakentanut. Olen pitänyt pelin pyörimässä käytännössä kokoajan, mutta hitaimmalla nopeudella. Rahaa on kokoajan todella vähän ja joudun odottelemaan todella kauan aina, että saan mitään järkevää rakennettua.
Edelleen mennään myös puhtaalla tuulivoimalla..tai no ei ihan. Jätteenpolttolaitokset kun tuottaa myös sähköä, mutta ne on melkein pakko kartalle tietyssä vaiheessa tukkia.

Meinasi käydä kyllä kalpaten, kun en ollut rakentanut ollenkaan kouluja. Sit ku tuli kerrostalot tarjolle, niin pistin kerralla kaksi kaupunginosaa päivittämään niihin. Samalla niiden välissä olevan kauppa-alueen.

No siinähän kävi niin, että kaupungilta lähti yli 2k asukasta ja korkeat kaupat vaatiikin sit jo koulutettuja työntekijöitä, joita ei ollut tarjolla.

Oli pakko pistää kaikkien kaupunginosien politiikat pois päältä, kaikki budjetit minimiin ja nostin pariksi viikoksi kerrallaan verot pilviin. Sit laskin ettei porukka katoa ja kohta taas nostin. Samalla tuhosin taloja vimmattua vauhtia, jotta hylättyjen tilalle tulee uusia.
Lopulta kaupunki toipui ja nyt ollaan siitä tultu jo 6k ylöspäin väkiluvussa.

Nyt ongelmana on ollut se, että teollisuutta tarvittaisiin. Mulla ei ole tilaa laajentaa teollisuusaluetta, toisaalta kaupoille riittää juuri ja juuri koulutettuja työntekijöitä, joten toimistoja ei voi rakentaa.
Koulujen lisäämistä entisestään taas tarkottaisi teollisuusalueen ongelmia. Joten ole vähän nyt ongelmissa.

Sen olen nyt tässä toisessa kartassa huomannut, että toimii todella todella hyvin, että moottoritien varteen/ympärille teollisuusalue.
Sit sen jälkeen iso kauppa-alue.
Ja asuinalueet sitten näiden taakse. Eli asuinalueella ei ole ainuttakaan kauppaa.
Liikenne pysyy todella hyvin kurissa, sillä teollisuusalueen rekat ajaa vain motarille, tai kaupoille. Toisaalta porukka kulkee mulla töihin pyörällä, tai bussilla, eli siviililiikennettä ei ole juuri ollenkaan. Kaikista kaupunginosista pääsee fillarilla kaupoille ja tehtaille. Tein esim joen yli omat sillat kävelijöille, että pyörille ja porukkaa menee aivan julmetun paljon.

Vaikka asukkaita on vasta se 11-12k, niin taas alkaa olemaan kaupungilla kokoa aika paljon. Yksi yhden neliöalueen kokoinen teollisuusalue, kauppoja toisesta neliöstä puolet. Ja asuinaluetta 2,5 neliön verran. Kaupunginosia yhteensä 9, tai 10.

Tää on mulla näköjään se vaihe, kun haluaisin alkaa aina rakentamaan uutta aluetta. Se eka kartta nyt oli jo 9:ssä alueessaan ja porukkaa 70k, mutta tilaa oli paljon tehdä kaikkea, mutta kun kaikki sujuu liian hyvin, niin haluaa jotain uutta.

Kaupunki on aivan liian helppo saada toimimaan tuottavasti, eikä jostain syystä mun tiestö ruuhkaudu missään vaiheessa käytännössä ollenkaan, vaikka olen tehnyt täysin eri taktiikoilla kaupungit. Lainat viimeistään pelastaa aina, eikä niiden takaisinmaksu tuota päänvaivaa.

Tämän vuoksi olenkin miettinyt, että mitä tapahtuu, jos kauppojen/teollisuuden/ ihmisten tarve on siellä maksimissa, eikä asialle kauheasti tee mitään? Toki siis jos joku yksin on tapissa, niin seuraukset on -> tehtaat/kaupat sulkeutuu ilman työntekijöitä, tai työttömät asukkaat muuttaa pois.

Mut jos tasapaino on hyvä ja kaikkea vaaditaan lisää. Voinko siis tällä keinoin lähteä todella hitaasti rakentamaan pientä maaseutukaupunkia? Antais pelin rullata vaan ja vetäis pikkutarkkaa rakentamista samalla ja lisäis kaikkea täysin tasatahtiin, jotta kysyntä pysyy maksimissa kokoajan. Vai toimiiko noin?

Nyt tehty siis tämä oma pitäjä Tarvasjoki 70k kaupungiksi. Sen jälkeen Turku vasta neljän neliön alueen ja 11kk kaupungiksi, mutta nyt ois kova visio alkaa tekemään uutta kaupunkia.
Kahdessa ekassa o ollut tosi tarkkaa kaupunginosien kanssa, että ne on maantieteelliseltä sijainniltaan oikeassa kohdassa, eli ei ole kauheasti voinut joustaa.
Sen vuoksi nyt haluisin tehdä siten, että kaupunginosa ois joku pieni kaupunki Suomessa, tai kaupungin teollisuusalue tms. Ja sit kun rakennan sitä, niin katson kartasta miten tiet menee oikeasti ja mallinaan ne suht tarkasti peliin.

Eli jos nyt aloitan vaikka Turun Orikedon teollisuusalueesta, teen sen. Sit ku tarvitaan joku asuinalue ni teen sen sinne minne kartalle nyt sattuu sopivasti sopimaan. Sen jälkeen katon kartasta siihen Oriketoon nähden sopivan ilmansuunnan pelin alueen kanssa ja katon mitä paikkoja siellä ois tarjolla. Vaikka itäänpäin tehtäessä tulis joku Forssa tai Hämeenlinna, pohjoiseen Laitila, Pori, Uusikaupunki, Tampere, Loimaa tms. Niistä sit joku pieni asuinalue ja sen kaava peliin.

Tän pystyisin tekee jo tän Turku kartan kanssa, mutta kun alkais kaupunginosia vetää vieri viereen, niin menee ihan hullun hommaksi. Tuolleen, kun ne ei ole maantieteellisesti vierekkäin oikeasti, niin ei stressais tälläistä hullua. [emoji23]

Ja onhan tuossa se hyvä, että nää kaksi kaupunkia jää saveihin talteen, niin voin joskus palailla. Ei tällänen adhd malta olla kerrallaan samassa puuhassa noin kauaa. Ehkäpä ensi viikolla siis rakennetaan suomi aidoilla kaavoilla. [emoji23]

Peli on kyllä huikea, kadottaa ajantajun, imee lähipiirin tv:n ääreen lapsista vaimoon katsomaan mitä saan aikaiseksi, tai mitä ihmiset/autot pelissä puuhaa. Niitä o itsekin kiva seurailla. Ainut miinus tosiaan tuo äärettömän kova helppous ja poliittisten puolien vaikutuksen vähyys. Veroilla, tai millään muullakaan taloudellisella puolella/tilastoilla ei ole pienintäkään väliä tässä pelissä. Koskematta mihinkään, vain rakentamalla pärjäät ihan samalla tavalla. Julkista liikennettä voi heittää ihan mihin vain ja se toimii. Väärillä suunnittelukukkasilla ei ole negatiivisia vaikutuksia.
Tai sitten vain jotenkin luonnostaan osaan rakentaa järkevät kaavat kaupunkeihin, jotta ne toimii itsestään, mutta kyllä tää liian helppo on. Toki tää on just siks niin nautittava, mutta välillä kaipais vakavampaa touhua ja etenkin sitä tausta managerointia kaipasin ja sillä ei tässä tee mitään. 9/10 silti ja luvatut dlc:t tuovat hurjasti parannuksia ja hyvin pärjää ilman modeja, vaikka niitä kaipaankin.

Tärkeimmät ois maan muokkaus (nyt on turha miettiä ulkonäköä, kun ei voi muokata koneen outouksia) ja julkisen liikenteen oikea hallinta. Näyttää nimittäin typerältä, kun toisella linjalla tarvitaan lisää busseja, niin jonkun kaupungin ytimessä olevalla pikkulinjalla menee 18 bussia peräkkäin jonossa.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Sen olen nyt tässä toisessa kartassa huomannut, että toimii todella todella hyvin, että moottoritien varteen/ympärille teollisuusalue.
Sit sen jälkeen iso kauppa-alue.
Ja asuinalueet sitten näiden taakse. Eli asuinalueella ei ole ainuttakaan kauppaa.
Liikenne pysyy todella hyvin kurissa, sillä teollisuusalueen rekat ajaa vain motarille, tai kaupoille. Toisaalta porukka kulkee mulla töihin pyörällä, tai bussilla, eli siviililiikennettä ei ole juuri ollenkaan. Kaikista kaupunginosista pääsee fillarilla kaupoille ja tehtaille. Tein esim joen yli omat sillat kävelijöille, että pyörille ja porukkaa menee aivan julmetun paljon.
Huomasin kans et asuin alueet toimii tosi hyvin kun tekee korotetun moottoritie risteyksen ja sen ympärille kehätien mistä on neljäänsuuntaan yksi ramppi sisään ja ulos, plus rampit niille neljälle alueelle motareiden välissä. Sit sinne kehätien sisä puolelle jätehuolto, sairaala, taksi ja bussivarikko (+koulut jos haluaa). Kehätien ulkopuolelle kaupat, metro, palokunta ja poliisi sen jälkeen asuinaluetta bussiyhteyksineen. Koko höskä varustetaan kävelyteillä sekä puistoilla ja yhdistetään muihin alueisiin vain julkisella, motareilla ja kävely/pyöräteillä. Nyt haaveissa olis rakentaa toi motari risteyksineen maanalle jolloin sekin alue tulis hyötykäyttöön eikä aiheuttaisi melusaastetta. Ei nyt heti jaksa alkaa kyhäämään kun viime yö meni tehdessä 12 kaistasta moottoritietä halki kaupungin liittymineen.
 
Pistä kuva!
 
Vastaus: Cities: Skylines

Pistäs vähän kuvia tuosta ratkaisusta. En ihan ehkä osaa visualisoida tuota kokonaisuutta. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Itse vedin eilen mun Turku kartassa kaiken järkevästi avattavan auki. En tahalleen halua jotain monumentteja/rakennuksia siitä, että porukka hukkuu roskaan tms.

Eilisen aikana kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista, rakensin muunmuassa 6 normaalia ja 2 isoa lentokenttää, sekä 8 satamaa. [emoji23]

Samalla vain rakentelin kaikkea lisää ja lopulta meni siihen, että kun rahaa oli..aina ku tuli ruuhka, ratkaisin uudella tiellä yksittäisen autoilijan ongelman. Eli yhden risteyksen ympärille 200 siltaa ja 200 tunnelia. [emoji23][emoji23] samoin satamat tuli ison rinteen alapuolelle, joten jäätävällä silta sokkelolla noustiin serpentiinitietä pitkin ylös.
Väkeä oli lähes 100k parhaimmillaan, mutta meni vähän into kun rahaa tuli kokoajan +70k. Lätkin kaikki erikoisrakennukset vaa sinne tänne ja teitä miten sattuu.

Joten tänään alkoi uusi kaupunki taas rakentumaan. Katselin googlella eri puolelta suomea paikkoja joissa itse olen asunut, tai muuten tuttuja paikkoja. Niistä yksittäisiä kaupunginosia/asuinalueita. Samoin teollisuusalueista.

Rakensin mahdollisimman tarkasti kaavat sen mukaan ja peli käyntiin. Konkurssi tuli. [emoji23] Aloitin uusiksi ja rakensin hieman vähemmän alkuun, nyt ollaan 1500 asukkaassa vasta, mutta koitan edetä vielä hitaammin ja panostaa esim katujen puustoja, pyöräteitä jne.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Kuvia ekassa risteys korotettuna lopuissa nyt kun risteys maanalla. Tossa on nyt ruuhkaa kun on liikaa kauppoja täytyy vaihtaa osa niistä toimistoiksi.

Edit. Hyvä kun tuli laitettua noi kuvat bongasin niistä et unohdin ton metron laittaa takaisin, ei välttämättä tarvikkaan vähentää kauppoja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Cities: Skylines

Kuvia ekassa risteys korotettuna lopuissa nyt kun risteys maanalla. Tossa on nyt ruuhkaa kun on liikaa kauppoja täytyy vaihtaa osa niistä toimistoiksi.

Edit. Hyvä kun tuli laitettua noi kuvat bongasin niistä et unohdin ton metron laittaa takaisin, ei välttämättä tarvikkaan vähentää kauppoja.
Hyvä että pistit kuvan, aikamoinen taideteos [emoji1] En ihan tuolla tasolla vielä ole kyläpahasissani mutta tuohon on hyvä tähdätä.
 
Vastaus: Cities: Skylines

Tein oikean elämän mukaan nyt alueita uuteen karttaan ja täytyy sanoa, että se ei toiminut sitten yhtään..ei yhtään.

Jos muutoin pääsee 70-100k asukkaaseen ilman ruuhkia, niin nyt on painittu niiden kanssa 1500 asukkaasta asti. Nyt vasta 9k asukasta ja ihan täysi h€&vetti irti. Nuo oikean elämän ratkaisut on ihan katastrofaalisia ja liikenne jumittaa välittömästi.

On kyllä ihan käsittämättömiä risteyksiä jossain. Otin lopulta taiteilijan vapauden ja yritin paikkailla..auttoi ehkä 500-1000ihmisen kasvuun, mutta sitten purin jo paljon pois ja paikkailin liilenneympyröillä. Taas auttoi hetkeksi, mutta pulassa olen. :D
 
Noita ruuhkia syntyy väkisinkin kun tässä ei vielä ainakaan saa sammutettua noita turhia liikennevaloja ja laitettua stop merkkejä pääkatujen varteen. Toinen mikä aiheuttaa ruuhkaa on kun esim. liikenneympyröissä ne ei osaa noudattaa liikennesääntöjä vaan pysähtyvät ympyrään odottamaan oikealta tulevia tuloksena täyskatastrofi, siksi ne liittymät ympyröihin täytyy olla tällähetkellä yksisuuntaisia järjestyksenä ensin ruuhkaisin sisään sit ulos ulos ja sisään jolloin se risteys vie ihan älyttömästi tilaa mut vetää kyllä kuin junan vessa ennenvanhaan. Kolmas syy on noi bussilinjat kun ei saa itse päättää bussien määrää.
 
Ylös Bottom