Se ei tee pelistä epäreilua ja paskasti suunniteltua jos et pääse kenttää kuolematta läpi.
En pääse minäkään ja vikassa kentässä kuolin taas likemmäs 40 kertaa, koska se kentän loppu on kohtuu vaativa, mutta checkpoint on just ennen sitä ja kentän loppu on heti sen jälkeen ja tuo osuus taitaa kestää alle minuutin.
Olet väärässä, sillä kyllä se tekee. Olen käytännössä kasvanut tasohyppelyiden parissa ja pelannut niitä ihan helvetisti ja jos ei meikäläisellä onnistu edes kentän läpäisy kuolematta, niin kyllä silloin on pelissä jotain vikaa.
Toki sitten on pelit kuten Celeste ja Meat Boy mutta ainakin Celestessä piti päästä ihan viimeisiin maailmoihin että piti myöntää ettei kyvyt enää riitä täydelliseen läpäisyyn.
Ja jos nyt joku väittää että "no Crash menee tuohon samaan kategoriaan Celesten ja Meat Boyn kanssa" niin ei. Yksinkertaisesti: ei, se ei mene. Sitä ei ole missään kohtaa suunniteltu samalla tapaa kuin nuo, vaan se on suunniteltu paskasti. Isoin ongelma on nimenomaan se, että sen vaikeustaso on ihan liian korkealla jo perusasioissa ja hyvin alusta lähtien.
Ymmärtäisin jos kaiken kerääminen olisi haastavaa mutta jo kenttien läpäisy on ihan paskaa. Donkey Kongeissa on tehty todella hyvin se, että pelkkä pelaaminen ja kenttien läpäisy onnistuu kyllä pienellä vaivalla mutta haaste tulee sitten erikoiskentissä ja keräiltäviä kerättäessä. Ja ne on myös pelattu täysin läpi, tietysti, sillä olen pelannut varmasti kaiken vähänkin merkittävän tasoloikan mikä vain eteen on tullut.
Joku battletoads ja ghost & goblins on epäreiluja, koska sulla on vain muutama elämä ja sitten on pakko aloittaa peli alusta kun continuet loppuu ja nekin pakottaa aloittamaan koko kentän alusta.
Itse asiassa jopa Battletoadsin koen reilummaksi kuin Crash 4:n ja olen pelannut Battletoadsia jo silloin originaalina. Crashin vaikeustaso tuntuu juuri samalta kuin kolikkohallipeleissä, jotka piti tarkoituksella tehdä kettumaisen vaikeiksi ja sen kautta epäreiluiksi.
Enkä mä todellakaan ole mikään super hyvä pelaaja. N-sane trilogyn kohdalla ainoa mikä oli ihan ok oli kolmonen.
Ykkösen ja kakkosen kanssa mä raivosin ja kirosin ja grindasin elämiä ja samaa olisi tämän kanssa jos pelaisin classic moodilla.
Ykkösen pelasin joskus pleikkarilla läpi mutten kerännyt kaikkea. Myöhemmin kokeilin sitä uusintaversiota ja ihmettelin että miten olen sellaista paskaa jaksanut ikinä pelata. Ihan hirveä jo se ohjaus ja neloseen olivat onnistuneet yhtä paskan tuntoisena sen saamaan.
Ihan samoin mä olen vaikka rayman origins ja legends peleissä kuollut kymmeniä kertoja, mutta niissäkin on loputtomat elämät sekä fiksut checkpointit joten ne pystyi pelaamaan läpi ilman vitutusta eikä nekään tuntuneet epäreiluilta.
Nämä pelit olen itse platinoinut. Niissä on reilu ja asiallinen vaikeustaso vaikka haastavia ovatkin. Lisäksi niissä se vaikeustaso kasvaa kuten pitää eikä hyppää melkein heti alussa sellaiseksi että tulee ns. "raivolopetus".
Ovathan nuo Crashit suurimmaksi osaksi varsin vaikeita. Tosin itselleni ne olisivat ärsyttävän vaikeita vain, jos jumiutuisin niissä äärimmäisen hyvään suoriutumiseen. Platinat ja trophyt muutenkin on syytä unohtaa ja pelata täysin ilman pakonomaista suorittamista, niin silloin noista peleistä voi mielestäni saada jotain positiivista irti.
Ei noissa tarvitse edes jumiutua mihinkään äärimmäisen hyvään suoritukseen. Ne vain on täynnä sellaista paskaa, mitä ei nykypeleissä tarvitsisi olla. Käytännössä ne kentät pitää muistaa ulkoa jos haluaa pärjätä.
En minä jaksa pelata pelejä, joissa ei voi pärjätä muuten kuin opettelemalla kentät ulkoa. Peli saa haastaa ja olla vaikeakin mutta sen pitää tehdä se reilulla tavalla. Crash (ainakaan nelonen) ei sitä todellakaan tee.
