Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Cyberpunk 2077

Ei jumalauta että täällä lähtee joillaki vähä vitusti yli.

Tarina, hahmot ja dialogi on parasta ehkä no koskaan mitä oon videopeleissä nähny.

Ja itse en muuta odottanut.

CP77 joutuu pelaamaan silkkihansikkain ja silmälaput silmillä, tehtävästä toiseen suorittaen, jos siitä haluaa nautti kunnolla.

Silloinkin joutuu nielemään kasan bugeja ja keskeneräisyyttä. Lisäksi, jos erehtyy matkalla ihailemaan maisemia yhtään tarkemmin, niin huomaa millainen rikkinäinen purkkaviritys kyseessä.

Monessa jutussa huomaa, että siihen on ollut alunperin tarkoitus tehdä jotain siistiä, mutta homma on jäänyt ihan alkutekijöihin. Se on jätetty kokonaan toteuttamatta, tai toteutettu ihan ala-arvoisesti. Esim julkisen liikenteen pysäkkejä löytyy, mutta se on jätetty kokonaan pois. Liikenne kulkee raiteilla + poliisin ai = ei takaa-ajoja :D Moottoritiellä 2d liikenne häviää ensin kauevempana ja ilmestyy lähempänä takaisin miten sattuu ja alkaa lopulta bugaa kunnolla. Tapahtumat kaupungilla ei etene yleensä mihinkään, trauma-tiimi vain katoaa silmien edestä, kun olleet paikoillaan riittävän pitkään. Poliisin pidätys tien sivussa ei etene mihinkään jne.

Niin kuin sanoit, tietyiltä osa-alueilta CP77 on todella hyvin tehty, mutta loppuosa pelistä on täysin keskeneräinen, eikä lähelläkään julkaisu kuntoa. Jos vertailee vaakakupissa hyviä ja huonoja puolia, niin peli jää tässä kunnossa pakkasenpuolelle.
 
Viimeksi muokattu:
Keskeneräisyys paistaa läpi myös tehtävistä ja narratiivin suunnitelusta. Alkupäässä varsinkin on selvää, ettei CD Projekt oli yksinkertaisesti ehtinyt/onnistunut/huomannut korjata dialogia, jos tehtäviä suorittaa omassa järjestyksessä. Tämän takia tyypit, joita tapoit alkupäässä peliä, ovat hengissä jälleen myöhemmin ilman että kukaan reagoi asiaan. Kuten Bloombergin artikkelissa mainitaan, tämä olisi tarvinnut vielä ainakin kaksi vuotta kehitystä ollakseen valmis.
 
Tulee myös Anthem hyvin vahvasti mieleen kun sen kanssa tehtiin tismalleen samanlailla, feikki kuvaa näytettiin ja sitten luotettiin Bioware taikaan. Lopputulos molemmissa tapauksissa keskeneräinen raakile josta voi nähdä sen potentiaalin jos vaan olis tehty kunnolla.
Anthemista tulikin mieleeni että CP77 vielä luvassa se monipeli ja käsittääkseni yksinpelien DLC ja lisäosien piti kannatella pelaajien mielenkiinto vuoteen 2022 saakka mutta taitaa tämän monipeli kokea saman kohtalon kuin Anthem eli pelaajat eivät jaksa odottaa vuosia vaan siirtyvät muihin peleihin.

Kovat on ajat CDPR:llä seuraavat pari vuotta ja tämä varmaan vaatisi samanlaisen tempun kuin mitä Square teki FFXIV kohdalla.
 
Vaatisi, mutta onko sille tarvetta kun peli myy silti, tosin en väittäisi että CP77 on ihan samantasoinen rimanalitus kuin FF XIV 1.0 oli, tässä kun on kuitenkin toimiva peli joka joltain osin on ihan top tier tasoa. FF XIV oli täydellinen rimanalitus joka asiassa paitsi grafiikoissa joissa oli menty täysin överiksi, ne oli sitten läpsästy FF XI pelimakaniikkojen päälle niin täydellinen floppihan sieltä tuli.
 
tosin en väittäisi että CP77 on ihan samantasoinen rimanalitus kuin FF XIV 1.0
No jooh, tässä ei sentää tarinoita/hahmoja/pelimoottoria tarvitsi laittaa uusiksi ja kaupunki pintapuolisesti huikean näköinen/kokoinen niin noi jättäisi entiselleen mutta kaikki muu revittäisin irti ja suunniteltaisiin uudestaan ja luvatut ominaisuudet mukana.

Sitten vuonna 2022 yhdessä monipeli version kanssa julkaistaisin uudestaan, ne ketkä omistavat jo fyysisen version vanhasta cyberista niin saisivat käyttöoikeuden sillä pelilevyllä että uusi versio pelistä ladattaisin konsolille Live/PSN kautta.

Tämä kyllä siirtäisi seuraavan Witcherin julkaisua vuodella tai kahdella mutta näin ainakin CDPR voisi vähän pestä kasvojansa ja koska näen tässä pelissä niin valtavan potentiaalin olla paljon parempi ja siksi mielestäni ansaitsisi uuden tulemisen.

E:
Löysin tuosta FFXIV:stä tälläisen videon:
 
Jälkiviisaana voisi sanoa että olisivat vain tehneet uuden Witcher pelin jossa pääosissa olisi ollut vaikka Ciri. Ehkä tuokin peli nähdään vielä, mutta kyllä siihen ainakin se 4 vuotta menee. Kyllä ne tulevat pelit myöhästyy tämän Cyberpunkin keskeneräisyyden takia ainakin yhden vuoden.
 
Tulee myös Anthem hyvin vahvasti mieleen kun sen kanssa tehtiin tismalleen samanlailla, feikki kuvaa näytettiin ja sitten luotettiin Bioware taikaan. Lopputulos molemmissa tapauksissa keskeneräinen raakile josta voi nähdä sen potentiaalin jos vaan olis tehty kunnolla.

Capcom oli myös aikoinaan hyvä esimerkki millaiselta Resident Evil 5 piti näyttää:

Eipä ollut suuria vihollis joukkoja eikä ahdistavia tilanteita. Paljon uskoteltiin että peli tulee seuraamaan nelosen jälkiä.
 
No joo tuo ressu 5 traileri nyt oli feikattu näyttämään kauhupeliltä, mutta se sentäs on napattu suoraan pelistä sellaisenaan kuin on, mutta annettu täysin väärä kuva. Siitä puuttuu kokonaan se tärkein elementti, SHEVA CHRIS SHEVA CHRIS! Coop partneri yksin pelatessa pilasi koko pelin. Tosin tuollaisia feikki trailereita tarjoillaan elokuvistakin jatkuvasti joista välittyy täysin erilainen tunnelma kuin mitä lopputulos on.
 
Betaversio on ihan eri asia kuin feikki. Aikoinaan tuota selitelliin sillä, ettei sen ajan konsolit pystynyt pyörittää noin montaa objektia samanaikaisesti. Pelistä julkaistiin kuitenkin PC-versio, jonka Mercenaries-minipeliin lisättiin No Mercy-tila, jossa tuo oli jo mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo Bloombergin artikkelihan vahvistaa liki kaiken, mikä johti tämän sössimiseen. Kaiken kaikkiaan huonosti vedetty projekti, huonosti johdetussa firmassa. Ja liian iso pala kakkua syötäväksi liian pienessä ajassa, liian pienellä porukalla.

Ja tuo alkuperäinen tavoiteaikataulu (2022) myös tukisi ton hölmön roadmapin aikataulua.
 
Jep, tulee mieleen Castlevania: Lords of Shadow 2 joka myös sössittiin, kun studion johdolla oli oma visio pelistä ja sehän oli sitten paljon huonompi, kuin ensimmäinen Lords of Shadow.

Studion johdolla vain nousi päähän The Witcher 3 tuoma menestys ja sen takia mentiin metsään ja pahasti. No aika näyttää, että onnistuvatko pelastamaan studion maineen vai ei.
 
Tämä 17.97e nyt Kärkkäisellä.. Muutenkin Xbox ja Switch pelejä tosi halpaan hintaan siellä nyt..

Älkää ikinä kukaan ostako Kärkkäiseltä mitään. Tuollaisten periaatteiden ihmistä ei pidä tukea millään tavalla.
 
Jep, tulee mieleen Castlevania: Lords of Shadow 2 joka myös sössittiin, kun studion johdolla oli oma visio pelistä ja sehän oli sitten paljon huonompi, kuin ensimmäinen Lords of Shadow.

Studion johdolla vain nousi päähän The Witcher 3 tuoma menestys ja sen takia mentiin metsään ja pahasti. No aika näyttää, että onnistuvatko pelastamaan studion maineen vai ei.
PC version on ainakin muuten hyvä vaikka tietysti bugia löytyy ja ne voi ajan mittaa onneksi korjata
 
Viimeksi muokattu:
Itse ennakkotilasin pelin hiukan ennen julkkaria, kokeilin pari tehtävää ja sit se unohtu... Kunnes nyt torstaina päätin taas vähän kokeilla, ja en sitten muuta sen jälkeen olekaan tehnyt kuin pelannut.

Suorituskykyongelmia ei oo tullut XSX:llä vastaan, 1 pelin keskeyttävä bugi ja toinen 12000 maksava bugi tullut vastaan, muut pikkubugit ei ole elämää haitanneet.

Vahvoja tarinoita joita vaan oli pakko tutkia lisää oli varsinkin sivutehtävissä.

Päästoori on kyllä harmillisen lyhyt... Enää on siitä viimeinen rynnistys tekemättä

Jos tästä tulee kakkososa Witcher-tyyliin ni ostoon menee heti.

...nyt pitää laittaa sirkkakintaat kouraan ja lähtee repimään kurkkuja auki kakkiaisilta....
 
Itsellä kyllä XSX kanssa on välillä melkoista tökkimistä.. pääosin rulla 30fps moodissa ok mutta sitten välillä jotkut käännökset tms aiheuttaa kuvan päivityksen nyökkäystä. 60fps sama mutta tippuu huomattavasti useammin.
Hakkeroinnin huipputasolla tulee lisäksi tuo ping ongelma, paljon pingattavalla alueella ping saattaa kaataa koko pelin tai jumittaa kuvan 5s ajaksi kun kohteita löytyy vaikkapa 100..

...ja silti, jotenkin peli vetää vaan tekemään jokun seuraavan tehtävän, ja seuraavan... Oma taso on noin 43 ja 50. Hakkerointi ja craftaus on tullut molempien järkevään maksimiin tehtyä, nyt sitten bodyä lisää että saa parempaa kromia..
 
Viimeksi muokattu:
Kyse lienee vain siitä, että luvattiin Ferrari, saitkin Fiatin. Onhan molemmat autoja ei siinä mitään, mutta kyllä kukaan ei ottais Fiat autoa mukisematta vastaan.
Itse lopetin satuihin, joulupukkiin sekä myyntimiesten ja markkikointikoneistojen puheisiin uskomisen jo pikkupoikana. Suosittelen samaa kaikille muillekin, niin tulee vähemmän pettymyksiä elämässä. Varsinkin peliskenessä...
 
Ylös Bottom