Soundtrack on yksinkertaisesti tylsä; suurin osa tunnareista on sata lasissa vedettyä Carmina Buranaa tarkoituksena alleviivata järkyttäviä pomomittelöitä. Ja mitä teki edeltäjänsä: kajareista kuului toisistaan erottuvia mutta silti selvästi yhtenäisen punaisen langan omaavia kipaleita, joissa oli yllättävästi koomisia sävyjä kontekstistaan irrotettuna. Ja - osittain juuri tästä syystä - saivat DeS:n mittelöt aivan oman ulottuvuutensa ja persoonansa (tarjoaisin maneaterille ja valekunkulle oluet koska tahansa). Hienoja kipaleita on mukaan silti mahtunut, muttei juuri toisistaan ja massasta erottuvia. Todella sääli.
Vaikeustaso oli pettymys. Tai no, muotoilen uudelleen: pettymys jos ottaa kyytiin haamun taikka parikin. Itselle Sif ja Capra jäivät yksin läpäiseminäni hyvin mieleen (~10 yritystä molempia) kun taas Quelaag, Gargoylet ja O&M menivät sukkana kun porukalla pelaili. Ottaa kaaliin aivan tolkuttomasti kun odottaa eeppisiä mättöjä, heikkouksien etsimistä, strategian hiomista, voittajaksi nousemista ja kaipuulla pahista jälkikäteen muistamista ja käykin niin, että kutsuttu kaveri painaa pomomonsun matalaksi silmien edessä zweihanderilla taikka drake swordilla, sähköllä maustetulla luonnollisesti. Huoh… Mainittakoon muuten etten aikanaan tajunnut hyödyntää DeS:ssa juurikaan peliseuraa ja tästä syystä koettelemus olikin melkoisen vaikea (ja palkitseva), olisi kai pitänyt jatkaa samaa linjaa.
DeS:ssa tietynlainen mystisyys (lue: ei kerrota mitä mikäkin/kukakin tekee) on vedetty vielä pidemmälle; NPC:den menosta näkyy vain vilaus ja motiivit jäävät usein hämäriksi, samoin kuin pomojen. Ja sitten on asioita joita ei vain voi tietää (kaaossisarusten tarina on musertavan surullinen, ensin vain on löydettävä salainen käytävä, käytettävä old witch’s ringiä ja tämän jälkeen plärättävä kymmenen sivua wikiä jotta ymmärtää yhteyden Noidan, kaaos-pedin ja siskosten välillä).
On jotenkin vaikea pukea sanoiksi sitä fiilistä minkä tarinankerronta jättää: toisaalta ihailen sitä miten pelaaja tietää ja ymmärtää pelimaailmasta juuri sen verran kuin ulkopuolisena seuratessa on mahdollista kun taas toisaalta soisin jokaisen pelille 50 tuntia uhraavalle suotavan sen vertaa tyydytystä ettei sitä tarvitse wikistä enää etsiä. En tiedä muista mutta itselleni tulee täydellinen cheaterhaxxxor -fiilis jos haluaisin tietää edes hieman vaikkapa mitä kyseinen covenantti pitää sisällään ennen kuin sille uhraa itsensä.
Nyt on huonot puolet tulleet ja vielä kun spoilereiden sisällä ollaan niin sitten niitä hyviä juttuja pähkinänkuoressa:
I) Pelattavuus on rautainen ja maailma on arkkitehtuurisesti fantastinen (3d-rakenne)
II) Capran voittaminen (ja ne ensimmäiset 4-5 yritystä jotka päättyivät alle kymmenen sekunnin, parhaimmillaan kolmen-neljän
III) Muutama huikea kipale, kruununaan täysin puskista tullut Gwyn
IV) Kaaossisarukset, joita symppasin niin etten hylännyt covenanttia liittymisen jälkeen, en vaikka olikin täysin turha lopulta
V) Jatkuva varpaillaan olo (vaikka itse pomot osoittautuivat pettymyksiksi, oli maailma itsessään vähän helkkarin haastava!)