Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Days Gone

Oliko platinan hommaaminen kuinka iso työ? Oliko sellaisia trophyjä joiden eteen joutuun jauhaa tuntikaupalla jotain?
Yksi vaivattomimmista platina trophyista mitä vastaan tullut. Omalla kohdalla muutama tunti päätarinan läpäisyn jälkeen paukahti. Ei muistaakseni ollut mitään grindaus trophyjä. esim. kerättävistä esineistä taisi vaatia vain 75%
 
Platina oli kyllä todella helppo. Vähän kuin siinä sivussa pamahti pelatessa. Viiden sekunnin "slaidaus" oli viimeisimpiä asioita, joita piti erikseen miettiä. Kerättävien suhteenkin tosiaan vaivaton kun ei vaadi kaikkea mutta jäi nyt vähän mietityttämään että mitä puuttuu ja mistä, joten enpä tiedä vaikka hakisi loputkin vaikka ei trophyt sitä vaadi. Tässä, kuten myös vaikka Spider-Manissa, ne kerättävät on kuitenkin ihan mielenkiintoisia juttuja eikä mitään bulkkikamaa.

Viimeiset trophyt oli itsellä tuon slaidin lisäksi leirien kumppanuustasot, 45 skillpointtia ja tapot eri nuolilla. Jännä muuten kun yleensä peleissä käytän aina jouskaria niin tässä valikoituikin tarkkuuskivääri erikoisaseeksi. Oli paljon kätevämpi leirejä tyhjentäessä että sai heti tarkkuusampujat pois pelistä.

Pitää todellakin harkita palaamista pelin pariin kun tulee se uusi vaikeustaso. Veikkaan jotain lisäriäkin ehkä tulevan. Onhan näissä Sonyn yksinoikeuksissa ollut melkein kaikissa vähintään se yksi lisäri.
 
Jouskari on kyllä tässä pelissä niin luokattoman huono ase, ettei ole jaksanut ollenkaan tuota käyttää. Todella epätarkka, huono kantavuus ja järjettömän vähän nuolia kerralla käytettävissä, erityisesti juuri noihin heikkouksiinsa nähden. Eihän tuota ole mitään järkeä käyttää verrattuna käytännössä mihin tahansa tuliluikkuun, johon saa äänenvaimentimen asennettua. Onkin meikäläisellä vielä tuo jouskaritrophy hankkimatta noiden parin sladi-trophyn lisäksi.

En kyllä millään ymmärrä miten olette tuon viiden sekunnin nitrosladituksen saaneet onnistumaan? Tuntuu, ettei ole tuohon mitään jakoa. On tehokkain ja nopein moottori toki käytössä, samoin tehokkain nitro, kaiken maailman aukeilla paikoilla olen yrittänyt, mutta ei vaan trophya tule, vaikka kuinka kerään vauhtia ja sladitan nitro pohjassa. Hitto jos jää tuollaisen epämääräisesti tehtävän trophyn takia platina tästä pelistä saamatta!
 
Suoraan sanottuna en tiedä miten tuo pitää tehdä. Ajelin vain ja kun trophy paukahti niin luulin että se olisi ollut se, missä piti ajaa tietty määrä/aika sivuluisua nitron kera. Tuli siis vain ajettua joka paikassa nitro+kaasu päällä ja jossain vaiheessa tuo sitten onnistui. En itse edes tajunnut että siinä tuli se jotenkin oikein tehtyä mutta peli näin koki käyneen.
 
Itse sain tuon nitro trophyn ekalla yrittämällä, paikaltaan kaasu ja ympyrä pohjassa ja siihen väliin nitro. Eli siis sellaista ”donitsi pyöritystä”
 
Itsellä tuli toisella peluu kerralla mielenkiintoinen bugi.. Kun piti hakea Mp3 soitinta, niin kesken kaiken tuli peura kentälle, jotain tapahtui, eikä zombit käyneet enää päälle ollenkaan.. Sai keskellä hordea vaan hakea soittimen ja lähteä reteesti pois..Kuumottava hetki..
 
Jouskari on kyllä tässä pelissä niin luokattoman huono ase, ettei ole jaksanut ollenkaan tuota käyttää. Todella epätarkka, huono kantavuus ja järjettömän vähän nuolia kerralla käytettävissä, erityisesti juuri noihin heikkouksiinsa nähden. Eihän tuota ole mitään järkeä käyttää verrattuna käytännössä mihin tahansa tuliluikkuun, johon saa äänenvaimentimen asennettua. Onkin meikäläisellä vielä tuo jouskaritrophy hankkimatta noiden parin sladi-trophyn lisäksi.

En kyllä millään ymmärrä miten olette tuon viiden sekunnin nitrosladituksen saaneet onnistumaan? Tuntuu, ettei ole tuohon mitään jakoa. On tehokkain ja nopein moottori toki käytössä, samoin tehokkain nitro, kaiken maailman aukeilla paikoilla olen yrittänyt, mutta ei vaan trophya tule, vaikka kuinka kerään vauhtia ja sladitan nitro pohjassa. Hitto jos jää tuollaisen epämääräisesti tehtävän trophyn takia platina tästä pelistä saamatta!
Itse taisin tuon saada lumisella alueella alamäkeen ajamalla ja sitten vain tekee tuon sladituksen.
 
Tulikohan omassa pelissä joku bugitus,.. palkkionmetsästys tehtävä joka alkaa jostain NERO asemalta jossa lähellä joku iso saha tms teollisuus (horde) alue. Menen sinne NERO asemalle ja siellä ukkeli huutelee jotain että "et saa minua kiinni" tms. ukkelia ei näy ja sitten se tehtävä ikoni hyppää pelialueen ulkopuollelle vuoristoon.. sitten jos menen uudestaan tuonne nero asemalle niin taas se ukkeli huutelee siellä, ikoni vaihtelee näiden 2 paikan välillä miten sattuu. Omituista..
 
Itse en ole Days Gonea vielä pelannut (ensi viikolla ostan), mutta varmaan 5h verran tullut streameista tuijoteltua ja vaikka tuossa pelissä on käytännössä kaikki meikän näköistä ja olen vielä suurehko pleikkarin fanipoika, niin ei tästä pelistä millään yli kasia parempaa arvosanaa pysty antamaan, ainakaan jos nyt halutaan ihan virallista peliarvostelijaa leikkiä joka ottaa myös huomioon teknillisen toteuksen ja vertailee tuotetta genrensä muihin peleihin.
Tulipa vihdoin pelailtua peli loppuun asti ja täytyy sanoa, että tuo kahdeksikko mitä uumoilin pelille alun perusteella streamista tuijotettuna ei sekään ihan kantanut maaliin asti vaan pakko oli lopulta pudottaa arvosana seiskaksi.

Pelissä on paljon hyvää mutta lähes yhtä paljon huonoakin. Yksinkertaisesti tämä tuntui liian isolta projektilta Bend Studion kokoiselle tiimille, jolla oli kyllä paljon ideoita mutta lähes kaikki niistä ideoista oli kusten juosten toteutettu. Käsikirjoituksestakin huomasi, että sen oli yksi (!) ihminen toteuttanut. Hyvin harvinaista tämän mittaluokan pelillä. Muutenkin hahmojen käyttäytymiset ja dialogit olivat välillä sen verran sekavaa seurattavaa, että pakko oli välillä naurahtaa toteutukselle vaikka kuinka totinen kohtaus olikin käynnissä.

Nautin kyllä pelistä lähes koko läpipeluun ajan, mutta silti jos miettii aikaa kun tämä julkistettiin 2016 E3-messuilla ja muistelen kuinka innoissani olin heti tuolloin pelistä, niin valitettavasti pieni pettymys tästä lopulta jäi. Potentiaalia oli, mutta toteutus ei ollut lähelläkään parasta mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
Mites tämä pyörii teillä jotka pelaatte Pro:lla? Itselläni normi PS4:lla isoimmat frame droppaukset tapahtuu moottoripyörällä ajaessa, tapahtuuko Pro:lla tuota frame droppailua? Tässä ajatellut jos hommaisi itsekkin Pro:n. Tässä kun on tarkoitus nyt ruveta ihan tosissaan pelaamaan Pleikkarilla ja jättää Boksi keräämään pölyä.
 
Jonkin verran tulee frame-droppailua varsinkin viimeisessä leirissä, mutta se näyttää olevan rajoittunut vain tuolle yhdelle alueelle leiriin ajaessa. Muuten sanoisin suhteellisen vakaaksi. Ainakaan en missään vaiheessa muista, että esim. taistelu olisi kärsinyt frameraten putoamisen vuoksi.
 
  • Like
Reactions: Zod
Mites tämä pyörii teillä jotka pelaatte Pro:lla? Itselläni normi PS4:lla isoimmat frame droppaukset tapahtuu moottoripyörällä ajaessa, tapahtuuko Pro:lla tuota frame droppailua? Tässä ajatellut jos hommaisi itsekkin Pro:n. Tässä kun on tarkoitus nyt ruveta ihan tosissaan pelaamaan Pleikkarilla ja jättää Boksi keräämään pölyä.
Ekalla pelikerralla oli prätkällä ajellessa ongelmia, mutta ilmeisesti päivityksiä tullut, kun toisella pelikerralla peli paljon vakaampi pelata.. PS4 Pro siis kyseessä..
 
  • Like
Reactions: Zod
Läpi tuli pelattua tämä muutama päivä sitten ja ei kyllästymistä tullut missään vaiheessa. Huikee peli ja tarinasta pidin myös.
Vielä ois tarkotus putsata mappi kaikista tehtävistä, laumoista ja kerättävistä jossain vaiheessa. Ja tietysti platinum siinä sivussa. Ja tuleehan sieltä se survival vaikeustaso ja jotain viikko challengejä päivityksellä jossain vaiheessa. Silloin täytyy ehdottomasti laittaa peli uudelle kierrokselle.
 
Voihan vitunvitunvitunvittu!!! Tuntikaupalla jo yrittänyt tuota sladitustrophyä, eikä vaan millään saa sitä. Katsonut YouTubesta mallia ja yrittänyt tehdä samalla tavalla, mutta ei vaan trophyä tule. Ei ole kyllä näin paljoa vituttanut varmaan minkään pelin kanssa, kuin tämän homman kanssa. Muuten loistava peli, mutta mitäs helvettiä tää nyt on? Kaikki muut trophyt helposti kerättynä, mutta tuota en vaan millään saa. Turhauttaa kyllä törkeästi!
 
No perskele, oletkos yrittänyt vaihtaa renkaita semmoisiin missä olisi huonompi pito?
 
Enpä ole kyllä. Milläs renkailla itse sait tuon trophyn?
En yhtään muista, mutta ei ne ainakaan ne parhaimman pidon renkaat ollut, kun taisin tuon trophyn jälkeen vielä päivitellä niitä.

Edit: Kävin katsomassa sun profiilia pleikalla, niin nyt olit näköjään saanut tuon sladitus trophyn :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
En yhtään muista, mutta ei ne ainakaan ne parhaimman pidon renkaat ollut, kun taisin tuon trophyn jälkeen vielä päivitellä niitä.

Edit: Kävin katsomassa sun profiilia pleikalla, niin nyt olit näköjään saanut tuon sladitus trophyn :)
Juu, menihän se sitten sentään. Oli kyllä hiton vaikeaa mulle. En muuten sittenkään muistanut vaihtaa renkaiden pitoa, mutta meni se näköjään sitten noillakin. En kyllä tuon homman logiikkaa ymmärtänyt. Tuntui, että vaikka kuinka monta onnistunutta yritystä olisi jäänyt vaan huomioimatta. No, onpahan nyt viimeinkin alta pois!

Vaan en sittenkään vielä saanut platinaa. Oli jäänyt huomaamatta, etten vielä ollutkaan saanut sitä 45:stä taidosta saatavaa trophya. No, eipä siinä mitään, muutaman horden kun vielä hoitelen, niin platina sieltä napsahtaa. Aika mukavasti hankittava platina tässä pelissä kyllä. Mitä nyt tuo sladitus-trophy oli kyllä ainakin itselleni aivan persiistä. Muuten kyllä ihan ilokseen noita trophyja on tullut suoritettua. Ja suurin osa tosiaan tulleet ihan normaalisti pelaamalla hoidettua.
 
Vähän harmittaa, kun on kaikki tehtävät 100% suoritettu ja tietysti platina-trophy, niin nyt ei ole mitään tehtävää enää pelissä.

Olisihan tuota vähän vielä jaksanut...
 
Jäin läpipeluun jälkeen ihmettelemään tuota kartan vasemmassa alakulmassa olevaa aluetta, että eikö sinne pääse ollenkaan? Aika iso alue jäi tuon sumun peittämäksi kartalle ja nyt vaivaa tuo, että pääseekö sinne jotain kautta :)
 
Ylös Bottom