Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Deathloop

ACG:n arvio on aika kriittinen. Itse odottelen, josko tulisi Game Passiin vuoden päästä. Prey on edelleen pelaamatta läpi ja Dishonoredeissakin on pelattavaa, joten ei ole välitöntä tarvetta Arkanen peleille tällä hetkellä.
 
Siitä vielä yksi arvostelu omalta suosikki listalta, Gman antaa kattavan arvion pelistä ja oma fiilis on että jos tulee gamepassiin niin ehdottomasti kokeiluun. Mutta en laita roposiani tähän koska suurinosa Arkanen peleistä ei toimi itselle.

Vähän sama, taitaa jäädä hankkimatta vaikka Gigantin hinta ei olisi paha. Jotain syyspelattavaa olisi ihan mukava hankkia tähän väliin ja idea tässä kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, mutta oikeastaan 95% pelikuvasta mitä katsoo niin näyttää hyvin epämielenkiintoiselta. Ei kyllä kolissut Dishonoreditkaan eli turhaan kai tähänkään silloin aikaansa tuhlaa.
 
CohhCarnage tuossa parhaillaan striimaa tätä, katsellessa vähän kaksjakoiset fiilikset itselläni edelleen. Trailerit mielestäni antaneet vääristyneen (ja jopa huonomman) kuvan pelistä, niinkuin tässä olisi kauhea kiire paikasta toiseen koska se looppi loppuisi pian, mutta huomattavasti rauhallisempi paikkojen tutkimis meno tuntuu olevan. Ja nimenomaan tuo tutkimis puoli kiinnostaa, mutta sitten ärsyttää kun hahmo kulkee kokoajan ase tanassa, niinkuin tämä olisi räiskintäpeli (mitä se toki myöskin on).

AI vaikuttaa aika kehnolta; Cohh oli katolla ja vihut jonossa kiikkuu samalta kohdalta ylös katolle jonossa ja Cohh ampuu kaikkia päähän tähtäintä liikuttamatta.

Arvostelut kyllä pääosin ylistää peliä, että sikäli Gigantin hinnalla tämän voisi ottaa. Mutta kun ei ole mitään aikaisempaa kokemusta Arkanen peleistä, niin tuntuu kuin ostaisi sian säkissä. Että taitaa jäädä myös minun osalta myohemmälle hankinta, kun tässä on tullut/tulossa muutakin mielenkiintoista pelattavaa lähiaikoina (mm. Tales ja Judgmentin jatko-osa)
 
Yksi asia on heti alkuun täräytettävä pöytään. Siis mitä himputtia, Bethesda? Kun valikot tehdään konsolille, niin niihin ei laiteta Tom Clancy's Ghost Recon: Breakpointin kaltaisia "yritäpäs osua tähän valikkoon" -juttuja. Senkin pelin sekavia valikoita sieti vain oikein maistuvan coop-pelaamisen vuoksi.

Tässä joutuu aidosti tähtäämään valikoissa aivan liian tarkasti, eivätkä eri täpät edes meinaa reagoida aina, kun niitä koettaa säätää. Aikamoista amatöörimeininkiä valikoiden suhteen. Todella karmea ensivaikutelma kontrollien osalta. Ehkäpä itse peli on parempi, kunhan saa säädöt kohdilleen.

Niin ja tosiaan, keskiviikon striimissä klo 19 pelataan Deathloopia KonsoliFINin Twitch-kanavalla.
 
V2 oli arvostellut suomeksi ja tulos oli mm. IGN:n ja GameSpotin tapaan täydet pisteet:

Onko missään ollut kirjoittelua siitä, että kuinka pitkästi tässä vaikuttaisi olevan keskiarvollisesta pelitunteja edessä?
 
Onko missään ollut kirjoittelua siitä, että kuinka pitkästi tässä vaikuttaisi olevan keskiarvollisesta pelitunteja edessä?
Tämä sivu on aika hyvä, jos pelien kestot kiinnostaa.

Ja tässä toinen.

With decent exploring, maybe some side quests, and exploration you can expect about 15 hours from Deathloop.

To see everything, without any kind of guide, you’re easily looking at 40 to 50 hours.

Viimeksi muokannut moderaattori:
Yksi asia on heti alkuun täräytettävä pöytään. Siis mitä himputtia, Bethesda? Kun valikot tehdään konsolille, niin niihin ei laiteta Tom Clancy's Ghost Recon: Breakpointin kaltaisia "yritäpäs osua tähän valikkoon" -juttuja. Senkin pelin sekavia valikoita sieti vain oikein maistuvan coop-pelaamisen vuoksi.

Tässä joutuu aidosti tähtäämään valikoissa aivan liian tarkasti, eivätkä eri täpät edes meinaa reagoida aina, kun niitä koettaa säätää. Aikamoista amatöörimeininkiä valikoiden suhteen. Todella karmea ensivaikutelma kontrollien osalta. Ehkäpä itse peli on parempi, kunhan saa säädöt kohdilleen.
Piti oikein googlettaa video asiasta ja ymmärrän kyllä ongelman mutta jos tuo on ainoa/ainoita pelin miinuksia niin hyvin menee.

Palasin itse Immortalsin lisäreiden pariin ja siinähän on samaa "hiiriohjausta" padilla kuin mitä tässä tuntuu olevan. Voisi toteuttaa paremminkin mutta toisaalta eipä niissä valikoissa kauaa mene kun painaa alussa "continue" ja on taas pelissä. Voisi siis todellakin olla paljon toimivammin toteutettu ja toimii varmasti hiirellä selkeästi paremmin mutta aika pieni juttu. Enkä itse koe että en jotenkin osuisi padilla mihinkään mutta ehkä sitä on sitten niin konsolipelailija että on tottunut siihenkin sohimiseen.

Ei ideaalia mutta kenties vähän härkänen tehty kärpäsestä?

PS. Taitaa jäädä itsellä Gigantin tarjoukset käyttämättä kun eivät saa paikalliseen liikkeeseen tuota tilattavaksi. En minä ala yli viittä euroa maksamaan postikuluja kun voisi käydä hakemassakin. Ihme hommaa muutenkin kun vähenee vain myymälöiden määrä joissa tuota voi varata: eilen oli muistaakseni 22 ja tänään 19. No, eipä tuo haittaa kun ei muutenkaan voisi pelata konsolin uupumisen vuoksi.
 
Gigantista 49.95 eur tilaa ja nouda iltapäivällä, jes peliä löytyi, kuuden aikaan hakemaan "anteeksi varaamaasi kappaletta ei enää ole"...

Onko tämä pelaavien mielestä seitsemänkympin arvoinen ostettavaksi storesta?
 
Ensimmäiset neljä tuntia takana. Mietteitä listana:

  • Vaikka Arkane osaa tehdä pelejä hienosti laitteistollaan, alkaa heidän game engine näyttämään ikänsä viimein.
  • Käsikirjoitus on alun perusteella aivan loistava. Hahmot ovat karismaattisia ja mysteeri vie mukanaan.
  • Toiminta on hävyttömän hauskaa jopa alkupään aseilla, mutta mitä pidemmälle tarina etenee sen mielikuvituksellisemmiksi aseetkin muuttuvat.
  • Musiikki on 6/5
Itse en ole vielä pettynyt. Katsotaan miten tarina ja pelattavuus kantaa seuraavat parikymmentä tuntia.
 
Täällä kans aikalailla samat fiilikset kyllä. Tosin omaan makuun myös kivannäkönen peli.

Ei ole kyllä ihan vastaavanlaista peliä tullut pelattua aiemmin vaikka ihan perus pelattavuus onkin hyvin paljon Dishonoredin tyylistä. On hienoa, kun jotkut tekijät vielä osaavat tehdä pelejä, jotka luottavat siihen, että pelaaja osaa ajatella myös omallakin päällään ja annetaan löytää ja kokea asioita itse.

Pitkästä aikaa kyllä taas peli, jota ei olisi malttanut millään lopettaa. Aivan täysin koukussa kyllä ja Arkane ei pettänyt tälläkään kertaa. :)
 
Gigantista 49.95 eur tilaa ja nouda iltapäivällä, jes peliä löytyi, kuuden aikaan hakemaan "anteeksi varaamaasi kappaletta ei enää ole"...
Mitäh? :D Luulin että homma ei toimi koska tuo varaus ei toimi paikalliseen liikkeeseeni (enkä usko ettei siellä sitä olisi) mutta muualla sitten vielä varattu peli vain hävinnyt :D

Onko tämä pelaavien mielestä seitsemänkympin arvoinen ostettavaksi storesta?
Mielestäni mikään peruspeli ei ole tuon arvoinen. Mutta jos lähdetään siitä että onko laadukas jne. niin vaikuttaisi olevan. Vaatinee ehkä kuitenkin että Arkanen peleistä tykkää niin on varmempi ostos. Mutta noin yleisesti en aio maksaa mistään peruspelistä 70 euroa. Spessuversiot sitten erikseen.
On hienoa, kun jotkut tekijät vielä osaavat tehdä pelejä, jotka luottavat siihen, että pelaaja osaa ajatella myös omallakin päällään ja annetaan löytää ja kokea asioita itse.
Aika hyvä huomio siitä mikä Arkanen peleissä usein niin viehättää. Siellä on hoksaamisen riemua jne.
 
Viimeksi muokattu:
Deathloop taas ei ole missään vaiheessa kiinnostanut pätkääkään, kun siinä on juuri niitä rakenteita mitä en peleihin kaipaa, eli tuota saman toistoa loopissa ja jatkuvasti hahmoasi jahtaava supervihu. Ihan helvetin ikäviä elementtejä nuo peleissä ja on todella ärsyttävää, että ovat saaneet niin kovan suosion, että niitä vähän väliä peleihin lykätään. En tule kyseistä peliä varmaankaan koskaan ostamaan, ellei sitten joskus alle kahdella kympillä saa jostain alesta. Todennäköisesti silloinkin harkitsen kahteen kertaan ostamista.
Tämä ei nyt ehkä ole niin vahvasti roguelike ja saman toistoa kuin luulet.

Ylös Bottom