Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dirt Rally 2.0 - Kisaraportit Yms.

Group B 4WD /Kreikka - Lancia Delta S4

Kreikka aikasta hyvin hallussa, joten odotukset korkeemmalla, kuin edellisessä kisassa. Normaaliin tapaa, eka säädin vähän autoa omaan näppiin sopivaksi. Kisassa EK1 meni ihan hyvin. Koitin ajaa enemmän siistillä linjalla, kuin revittämällä. Muutamia perus ajovirheitä tuli tehtyä ja yhteen neulansilmään pääsi kierokset tippumaan, Lancia hetken hyytyili siinä. EK2 on paremmin hallussa, mutta siellä tuli sitten yksi isompi virhe, kiveen osuessa. Selvisin siitä onneksi vetämällä liinat kiinni ja vauhdin pois, lopputulos ihan ok.

Tuossa koko ajo lyhykäisyydessään.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt ku eka kerran tarvisin tuota Kreikan rallia eli näihin clubiajoihin niin kysyn, että riittääkö se jos ostaa pelkän Kreikan rallin vai tarvitseeko nyt/tulevaisuudessa jotakin minkä takia pitäsi ostaa esimerkiksi se seasonpass 3+4.

Mielestäni vaikka kuinka perustelen aina näissä ajopeleissä hankintoja siltä kantilta, että ompa sitten oma korsi kasassa (ei korsikassa lol) tulevia pelijulkaisuja ja niiden kehitystä varten niin tässä dirt rallyssä on kyllä perin köyhää nämä dlc:t jos ei uusia ralleja lasketa, muutamia typeriä uusia tarroja pirsseihin. Ostin alunperin pelin deluxeversion ja se sisälsi seasonin 1+2, mutta näitä Kreikan ja muiden tulevien rallien sisältöä en pääse ajamaan.

Eli selityksien jälkeen, riittääkö se jos ostaa tuon 3 euroa maksavan pelkän kreikan rallin ajamaan tulevatkin clubiajot joissa tuo kreikka esiintyy vai voiko se olla jostakin muustakin kiinni tuo osallistuminen?
 
Voi ostaa erikseen ja pääset sitten ajamaan niitä klubikisoihin. Huom Suomi tulee huomenna ja muutama auto on tullut myös perus ralliin.
 
Tein uuden sarjan nyt kun Suomi tuli mukaan. R5 luokan autoilla ja automaatti myös valittavana, että kaikilla olisi mahdollisúus. Ei muuta kuin testaamaan!
 
On ollut pari viikkoa taukoa ajeluista, kun ratti hajosi ja sitä piti katsoa, mutta jäi muiden kiireiden vuoksi tekemättä. Tänään ehdinkin purkamaan tuota, puhdistelin vähän pölyjä pois ja kasasin takaisin. Sama ongelma tuossa edelleen on, ratti ei käänny sulavasti vaan vähän "hyppien". En tiedä olisiko se laakeri hajalla, muutenkin tekisi mieli hommata parempi ratti. No kävin pari pätkää ajamassa Suomea läpi, ja sen jälkeen yritin olemattomalla ajorutiinilla ja rikkinäisellä ratilla ajaa pari clubikisaa.

Flying Finn Australia

Alkuun meni ihan ok, mitä nyt hirveä määrä vaihtovirheitä ja pyörähdys, kunnes loppupäässä osui porttiin sillä seurauksella että mentiin tien toiselle puolelle ulos ja keula edellä aidan läpi. Syyläri rikki. EK2 kaatui kallio-osumasta sisäkurviin ja lopussa alkoi kone pätkiä. Kolmosella tuli pudottua rotkoon kahden puun väliin siten, että katsojat saivat työntää tielle, eikä pätkivällä koneella ollut kauhean kiva ajaa.
Huollossa tärkeimmät osat kuntoon, wheel geometry ja pari muuta jäi korjaamatta. EK4 lopussa kolahti aitaan ja meni rengas saman tien vanteelle asti rikki. Raahauduin maaliin ja siirtymällä uusi rengas alle. Vitosen alussa sitten kävi ihmeellisesti, auto lähti yhtäkkiä vetämään oikealle ja osui puuhun, mistä saman tien terminal damage, syynä jotain alustaan liittyvää...

Gr B 4 4WD HC
Lancialla yksi testiveto jollain kreikan pätkällä ja ajamaan. Heti shakedownilla meni homma pipariksi. En muistanut, ettei siitä mutkasta voinut leikata, ja auto päätyi volttien saattelemana rotkon pohjalle. Sen verran paljon meni rikki, ettei lyhyessä huollossa saanut korjattua kuin tärkeimmät osat quick fixillä.
No pätkälle sitten, ja tuli ajettua pari mutkaa myöhemmin vastaavat voltit... Siinä kun vielä rengas puhkesi niin päätin jättää leikin kesken.

Pitää se uusi ratti hommata, voi olla, että ajelen tuolla vielä jonkin aikaa ja katson, jos Black fridayna tulee jotain tarjoukseen.
 
G29:n luulis tulevan ainakin tarjoukseen, kun myydään perus kaupoissa. Mikä ratti sulla nyt on?
 
Jes alkaa olla Flying Finn h2rwd -sarja tältä osin päätöksessään. Allekirjoittaneella ei hirveästi jäänyt muuta kuin luu käteen, sen verran kaikki syksyn kiireet puskeneet päälle.
Seuraavalle kaudelle oli puhetta B-luokan takavetosista, joten sillä lähdetään, mutta sitä ennen varmaan voisi vähän noita Suomen pätkiä fiilistellä eri kalustolla?
 
Alla H2 RWD Flying Finn -sarjan lopulliset tulokset. Kaikkien kisaajien pisteet löytyvät clubin sivuilta (https://dirtrally2.com/clubs/club/180324/standings/current).

Mestaruus PETE94, jonka kunniaksi on vielä mainittava, että tämä sankari missasi kaksi kokonaista kilpailua ja silti onnistui haalimaan pytyn!
Pisteiden valossa top 4 oli aivan omassa luokassaan. Kiitos kuitenkin kaikille osallistuneille!

Lisäksi oli oli testissä ensimmäistä kertaa tiimipisteet, mikä vähän meni puihin siinä vaiheessa, kun "oikean" elämän realiteetit astuivat kuvioon, eikä enää ollut aikaa joka kisan jälkeen pisteitä laskea.

Nyt kuitenkin lopulliset pisteet on laskettu (löytyvät alta) ja takavetoisilla H2RWD valmistajien mestaruus meni Fiatin nimiin vaivaisen pisteen erolla toisena tulleeseen Fordiin!

1PETE94173
2REIN8684169
3KRÖÖNHOLMI161
4EPITKANEN160
5KARIK134128
6FINGTR121
7MOGUZI99
8PASIVAINIONPERÄ95
9WOLFRAMJ95
10RETRONAUTTI92
11VELTSU7379
12JCARELIAN75
13STUXX6170
14TPP67
15TAKAVANNE43

TeamMonte CarloSwedenNew ZealandArgentinaPolandGermanyGreeceWalesUSASpainAustralia
Ford
36​
53​
59​
50​
37​
52​
40​
52​
46​
34​
56​
515​
Fiat
53​
40​
40​
48​
50​
35​
48​
48​
39​
52​
63​
516​
Opel
42​
31​
36​
32​
24​
15​
12​
32​
30​
30​
52​
336​
Renault
10​
0​
0​
0​
9​
5​
0​
0​
0​
0​
0​
24​
Seuraavaksi ajellaan ilmeisesti B-ryhmän takavetoisilla pidempää sarjaa.
 
Suomi-Sarja Jämsä VW Golf Kitcar

Ykköspätkä shakedownina ja säädöt Golfiin. Tuntui ihan ok säädöiltä ja kisaan.

Ennen ykköspätkää laitoin vararenkaan kyytiin ja kokeilin shakedownin. Auto tuntui
oudolta 20 kilon lisäpainon jälkeen, joten reitille lähdettiin ilman varapyörää.
Ek:t 1 ja 2 tuli ihan ok, mutta kolmosella renkaat oli jo loppu ja auto aliohjasi pahasti.

Huollossa uudet renkaat alle ja yksipykälä kovempaa seosta.
Ek 4 tuli sitten pieni ulkoilu, jossa ei kauheesti aikaa tuhraantunut.
Ek:t 5-7 tuli sitten pumppailtua vähän liikaa, kun ei pätkät ollutkaan enään Dirtin jäljiltä
niin hyvin muistissa.
Maalissa kuitenkin, ilman mitään isompia koheltamisia.
 
Eilen illalla ehdin ekaa kertaa kokeilemaan pikaisesti Suomea muutaman pätkän verran ja haeskelin hieman säätöjä. Aika paljon saa näemmä vaihteita muuttaa ja jousitusta.
Onhan se vaan hieno ralli ajaa!

Tänään yhteistyökumppanin tarjoamalle lounaalle ja katsomaan FIN-RUS lätkämatsia, joten ajot taitaa jäädä lauantai aamupäivälle Suomen osalta. Huominen työpäivän jälkeinen aika taitaa mennä toipuessa...:D
 
Suomi-Sarja, Jämsä/ Seat

No niin, pitkään odotettu Ouninpohja viimein julkaistu :cool:

Paskuri lämppäriksi ja säädöt, alustaa aavistus ylös ja välitykset tappiin ja yrittämään muistella ulkomuistista reittiä.

Periaatteessa kisa meni ok, mutta ylläreitä tuli reitin varrella vastaan useita. Taitaa olla muutamassa kohtaa korkeus-erot kasvaneet ja mutkat tiukentuneet, joten vanhoilla linjoilla ajoon ei oikeen löytynyt luottoa:rolleyes:

Otetaan reenin kannalta tämä sarja, kyllä se siitä lähtöö.

EK7 räpellys jossa katkolla muutamaan otteeseen väärien ajolinjojen ansiosta. Pitäis varmaan kanssa ruveta ajeleen kisat pätkissä hinkkaamalla niin tulisi parempaa tulosta :eek:

Viimeksi muokattu:
4WD Suomi-Sarja /”Suomenmestari” - Kit Car

Pögötillä ajoin, koitin sitä säätääkin ennen kisaa, mutta puskutraktori on puskutraktori, vaikka voissa paistais :D

EK1: Alussa rytmi vähän hakusessa, meni yksi hyppy leveeksi ja sukelsi katsomoon. EK2-4: Meni omaan tasoon nähden ihan ok, ilman isompia tilanteita. EK5: Oli hyvää menoa, kunnes loppupuolella, hyppy pääsi yllättämään ja päädyin tukkipinoon, meni syyläri ja aikaa. EK6: ilman isompia tilanteita. EK7: Auto quick fixillä kuntoon, muuten meni pitkä pätkä hyvin, mutta puolenvälin tienoilla vetäsin hypystä jälleen leveeksi, pellolle ja tielle palaaminen meni vekslailuksi. Loppujen lopuksi tuli vähemmän ulosajoja kuin ajattelin, muistaapahan seuraavassa kisassa nuo paikat paremmin.

Edit. Yksi pätkä oli unohtunut välistä.
 
Viimeksi muokattu:
Suomi-sarja Suomi

Unohtunut kyllä pätkät aika pahasti ja sitten kun luulee osaavansa ne... Ja eihän tuolla voinut yhtään ajaa samoilla linjoilla ja jarrupaikoilla kuin DR1. Moni mutka kirrasi alta pois ja muutama pimeä nypyn ylitys väärällä linjalla suoraan pusikkoon. Rengas meni kahdesti yms. EK4 taisi olla ainut pätkä kun ei ihan kauheasti tullut häsellettyä. Jääpähän ainakin parannettavaa.
 
Ylös Bottom