Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Donkkeja ja kolmosia - Asiaa koripallosta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Fabre#4
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Fabre#4 sanoi:
Se on kuulkaas lukijat ja kuulijat sillä tavalla, että viime yönä vuohi saapui kotiin. Vuohi on siis goat, eli siis GOAT, eli siis the Greatest Of All Time, eli siis kaikkien aikojen paras, eli siis Michael Jordan. No kyllä te tajuatte, eikös niin? Jätin yöksi pelin sisään 1,38 miljoonan tarjouksen 99-tason kortista huippupäivityksin ja se oli korttiin riittänyt. Hieman yllättynyt olen, koska huonommillakin päivityksillä olleita kortteja olen nähnyt menneen 1,5 miljoonan huudoilla. Positiivinen yllätys siis tosiaan kaikkinensa. Oma kaikkien aikojen suosikkikoripalloilija ja aikalailla ylipäätään suosikkiurheilija, joten tässä nyt vähän henkseleitä paukuttelen, kun sain parhaan mahdollisen kortin tiimiin ilman yhtäkään peliin käytettyä lisäeuroa. Sen verran hyviä ja mukavia ilmaispelaajia kertynyt tiimiin viime aikoina ja juuri niille muille pelipaikoille, joten päätin myydä arvotavaran pois ja tähdätä tuohon Jouluna peliin tulleeseen korttiin. Edellisestä Jordanista omassa tiimissä onkin vierähtänyt jo melkein 1,5 vuotta, joten 'ilolla' maksoin, vaikka melkein kaikki rahat menivät nyt tuohon yhteen korttiin. Reilu 1,3 miljoonaa, vähän sain huudostani vielä takaisinkin. Ja kyllä se GOAT vaan on GOAT, ei voi muuta sanoa, kun vähän ehdin tuossa testailemaan. Huippupäivityksin ja MJ:n omine animaatioineen, niin ei voi valittaa. Hyppyheitto tietysti tosimaailman mukaan, kieli ulkona donkaten ja niin edelleen. Voi sanoa, että nuo edellisten omistajien lisäämät päivitykset tekevät tästä korttiyksilöstä jopa '99,5-tasoisen', kun on lisäilty kaikenlaista.

His Airness on täällä tullut esiteltyä useampaankin kertaan ja kiinnostuneille suosittelen erittäin lämpimästi sitä The Last Dance-dokkaria myös, mutta kerrataan nyt uraa tässä tekstimuotoisenakin lyhkäisesti. Greatest Of All Time tosiaan on aika hyvä ja hieno nimi ja saavutus henkilölle, jolla oli high school-aikoinaan jopa ongelmia mahtua oman koulun joukkueeseen. MJ varmaan suhtautui siihen ongelmaan henkilökohtaisesti ja päätti, että minähän tässä lajissa pärjään...Yliopistotasolla tulikin sitten heti jo ensimmäisenä vuotena mestaruus '82 North Carolina Tar Heelsin riveissä ja MJ muuten upotti mestaruuspelin ratkaisevan korin. Pieniä vivahteita ja fiiliksiä tulevaa ammattilaisuraa silmällä pitäen, tietäjät tietää! Ennen ammattilaisuraa MJ ehti myös johdattaa kesällä '84 USA:n maajoukkueen olympiakultaan aikana, jolloin USA ei vielä lähettänyt ammattilaisia olympiapeleihin.

Ammattilaisurahan alkoi Chicagossa, kuten kaikki tietävät, kesän '84 kolmosvarauksena. Tuohon aikaan kun ei uskottu siihen, että takamies voisi olla mestaruusjoukkueen takuumies, joten edellä varattiin pari sentteriä, joista nimekkäämpi omiinkin suosikkeihin kuuluva Hakeem Olajuwon. MJ kuitenkin vei vuoden tulokkaan tittelin noista kahdesta. 80-luvun jälkipuoli olikin Chicagossa Jordan Show, kun MJ paukutteli parhaimmillaan 35-37 pisteen keskiarvoja jopa 53 % heittotarkkuuksilla ja voitti siinä samalla myös parhaan puolustajan palkinnon '88. Historiaa siinä mielessä, että tuo kausi ja MJ on ainoa, jolloin sama pelaaja on voittanut niin pistekuninkuuden kuin parhaan puolustajan palkinnon samalla kaudella. MVP-pysti tuli myös 'siinä sivussa' voitettua samalla.

Joukkuetason menestys alkoi sitten 90-luvun alussa, kun Scottie Pippen kehittyi varteenotettavaksi kakkosvaihtoehdoksi. Ja kun menestyksen makuun päästiin, niin sitähän tuli sitten kolmena vuotena peräkkäin '91-'93 oikein roppakaupalla, joka kesä mestaruusbileet. Jokaiseen mestaruuteen liittyi myös joku ennätys tai tarina. '91 Chicago voitti Magic Johnsonin LA Lakersin ja niistä finaaleista muistetaan tiukat jatkoaikapelit ja ikoniseksi jäänyt double clutch lay up kieli ulkona, jossa siis MJ vaihtaa ilmassa liitäessään pallon oikeasta kädestä vasempaan ja veivaa sen levyn kautta koriin vastustajien vastusteluista huolimatta. '92 finaaleissa Chicago taas kohtasi Portlandin ja kyseisen kauden MVP-kisan kakkosen Clyde Drexlerin, jonka kanssa MJ pelasi samaa pelipaikkaa. Ennen finaaleita media vertaili kaksikkoa ja 'kehtasi väittää', että pelaajat ovat samasta muotista, mutta Drexler heittää paremmin kolmosia. Tähänpä MJ vastasi, että hän vain valitsee olla heittämättä niitä, koska ne eivät oikein tunnu sopivan hänen pelityyliinsä...Ja ensimmäisessä finaalimatsissa paukutti sitten 6 kolmosta sukkana sisään kovilla prosenteilla, joka oli tuohon aikaan ennätys yhdessä finaalipelissä. Ennätyksen tehtyään MJ pakitteli puolustukseen ja kohautti näkyvästi olkapäitään mediapöydän edessä. Tuon takia tuota ottelua kutsutaan korispiireissä lempinimellä The Shrug. '93 finaaleissa Chicago sitten kohtasi Phoenixin, jota tähditti tuon kauden MVP ja MJ: varsin hyvä ystävä ja niin ikään kesällä '84 liigaan tullut Charles Barkley. Ehkä MJ otti vähän henkilökohtaisesti tuon MVP:n 'menettämisen' ja paukutti tuohon finaalisarjaan ennätykselliset pistekeskiarvot.

Kolme mestaruuden jälkeen iski perhetragedia, isän kuolema, koripallon lopettaminen ja siirtyminen baseballin puolelle puoleksitoista vuodeksi, jonka jälkeen kutina koriskentille kävi niin voimakkaaksi, että kesken kautta '95 paluu Chicagoon. Vähän oli 'ruosteista' meno ja kroppakin enemmän 'baseball-kunnossa', joten matka tyssäsi pudotuspelien toisella kierroksella Orlandoa vastaan. Tappion taisi MJ ottaa vähän henkilökohtaisesti, koska tarinoiden mukaan vain paria päivää myöhemmin MJ olikin jo salilla treenaamassa seuraavaa kautta varten. Kesän aikana tehtiin/viimeisteltiin myös Space Jam-elokuva. MJ:llä oli WB-studioilla oma koriskenttä, missä hän treenaili ja kutsui tuttuja 'NBA-kavereita' pelaamaan. Tarinoiden mukaan alkupäivät filmattiin ja illat pelattiin, kovaa.

Kaudelle '96 MJ olikin sitten kunnossa ja Chicago laittoi ennätykset uusiksi: runkosarja 72 voittoa ja vain 10 tappiota. Ennätys joka kesti kauteen '16 asti, kun Golden State Warriors voitti 73 runkosarjapeliä. Tosin Chicago vei oman kautensa lopuksi mestaruuden, Warriors ei. '96 finaaleissa Chicago kukisti Seattle SuperSonicsin, jota tähditti kauden paras puolustaja Gary Payton ja yltiöatleettinen iso laituri Shawn Kemp. Paytonin puolustus pakotti MJ:n hänen uransa heikoimpiin finaalitilastoihin, mutta Chicago voitti silti 4-2. '97 finaalit muistetaan ottelusta numero viisi, joka tunnetaan nimellä The Flu Game. MJ siis pelasi ruokamyrkytysoireista kärsivänä sarjan Utahia vastaan ollessa 2-2, nakutti 38 pistettä ja Chicago voitti ottaen johdon 3-2 ja voittaen lopulta 4-2. '98 kausi olikin sitten se Viimeinen Tanssi, kun jo kauden aikana kävi selväksi, että joukkue tulee hajoamaan kauden jälkeen. Mestarivalmentaja Phil Jacksonin sopimusta ei jatketa, pelaajien ja organisaation johdon välillä on havaittava kuilu. Finaaleissa Utah haki revanssia ja pakotti Chicagon aivan äärimmilleen. Selkävaivoista kärsinyt Pippen toimi kuudennessa pelissä 'houkutuslintuna', kun MJ nakutti 45 pistettä Chicagon voittaessa yhdellä pisteellä. Ottelun viimeinen minuutti on piirtynyt monen aikalaisen muistiin ikuisiksi ajoiksi: Chicago on tappiolla 3 pistettä, kun tullaan aikalisältä. MJ saa pallon, ajaa ja viimeistelee nopeasti kakkosen. Seuraavassa Utahin hyökkäyksessä MJ tuplaa oikea-aikaisesti Karl Malonen ja riistää häneltä pallon. Kuljettaa sen hyökkäysalueelle ja tarkistaa kellon, joukkuekaverit levittävät laitoihin, jotta MJ:lle jää maksimaalisesti tilaa. Harhautus toimii ja vapaahko keskimatkan hypäri aukeaa, sukkana sisään! 5 sekuntia kellossa ja Chicago johtaa yhdellä! Aikalisä, Utahin hyökkäys, heitto viimehetkillä rautoihin, Chicago voittaa! Kuudes mestaruus kahdeksaan vuoteen ja MJ:n finaalisaldo puhdas, kuusi mestaruutta kuudesta!

Tuohon loppui Jordanin Chicago-ura, mutta kesällä '01 hän teki vielä paluun Washington Wizardsin riveissä kahdeksi vuodeksi. Kutina pelata vielä oli liian kova. Enemmänkin 'omaksi ilokseen', faneille ja joukkueen pelaajien mentoroinniksihan nuo kaudet menivät, mutta silti hienoja vuosia nekin. Polviongelmia oli varsinkin jälkimmäisenä vuotena aika paljon ja varsin kauas jäätiin pelillisesti parhaista vuosista, mutta silti molemmilla kausilla yli 20 pisteen keskiarvot, kun ikää oli jo 39-40 vuotta. Ehkä se ura olisi loppunut täydellisemmin, jos tuo ikoninen viimeinen heitto Chicagon paidassa olisi oikeasti ollut se viimeinen, mutta saivatpa fanit nauttia vielä kaksi vuotta extraa Jordania, joten ei käy valittaminen. Itse seurasin Washingtonin vuosiakin hyvin innokkaasti. Sieltäkin jäi muistoihin useampia hienoja 40+ pisteen esityksiä noinkin korkeassa iässä vielä.

Yhteensä 15 kautta NBA-liigaa siis, joka toi 6 mestaruutta, 6 finaalien MVP-palkintoa(ennätys), 5 koko kauden MVP:tä, 14 All Star-valintaa(3 All Star MVP:tä), 2 olympiakultaa, ennätykselliset 10 pistekuninkuutta, vuoden tulokkaan titteli '85, paras puolustaja '88, 3 riistotilaston voittoa, 2 donkkikilpailun voittoa, Hall Of Fame-valinta tietenkin, NBA-juhlavuosijoukkueet 50 ja 75 ja niin edelleen ja niin edelleen. Ikoninen pelinumero 23 roikkuu jäädytettynä kolmen eri hallin katosta: North Carolina Tar Heels, Chicago Bulls ja Miami Heat. Kyllä vaan, Heatin organisaatio on kunnioittanut GOATia jäädyttämällä hänen numeronsa, vaikkei MJ koskaan pelannutkaan Miamin paidassa. Tämän takia eräs LeBron James joutui Miamissa käyttämään numeroa 6, joka muuten henkilöityy sekin vahvimmin aivan toiseen pelaajaan, nimittäin 11 mestaruutta voittaneeseen Bill Russelliin.


Klikkaa laajentaaksesi...

Mites tommonen koripallodiggari suhtautu urheilumaailmaa shokeeranneeseen vaihtokauppaan Mavsin ja Lakersin kesken?
 
kopolanpoika sanoi:
Mites tommonen koripallodiggari suhtautu urheilumaailmaa shokeeranneeseen vaihtokauppaan Mavsin ja Lakersin kesken?
Klikkaa laajentaaksesi...
Pyörittelen edelleen päätäni, että mitä Dallasin puolella oikein mietittiin. Toki jos Doncicilla on jotain vaivaa, mitä ei julkisuuteen kerrota, niin asia erikseen. Tai jos Doncic on suoraan sanonut, ettei aio jatkosopparia kirjoittaa, niin sittenkin asia on eri. Noin muuten en näe järkeä pitkällä tähtäimellä, että MVP-kandidaattitason Doncic treidattiin melkein päittäin Davisiin, joka on kohta jo 32v ja loukkaantumisherkkä. Davis on toki tällä hetkellä laatupelaaja, mutta Doncic vasta noin 25 vuotiaana olisi ollut pidemmällä aikavälillä parempi ja hyödyllisempi pitää, jos sopimusasiat ja muut olisivat olleet kunnossa.

Lakersin kannalta treidi tuskin parantaa menestysmahdollisuuksia välittömästi, koska joukkueen puolustus huonontui kaupan takia huomattavasti. Lisäksi Doncic ja LeBron ovat niin samankaltaisia palloa dominoivia ja koko ajan tarvitsevia pelaajia, että yhdessä pelatessaan kumpikaan tuskin saa itsestään parasta irti. Itse näen, että Doncicin hankinnalla Lakers valmistautuu jo tässä vaiheessa LeBronin jälkeiseen aikaan, joka varmasti koittaa viimeistään parin vuoden päästä. Doncic lienee se seuraava joukkueen johtaja ja tähti, joka vetää aina katsomot täyteen, riippumatta siitä, voittaako Lakers vai ei. Toki sillä oletuksella, että Doncic kirjoittaa jatkosopparin Lakersin kanssa.

Jos Davis pysyy kunnossa, on Mavericksillä tässä nyt pari kautta aikaa koittaa voittaa, mutta sen jälkeen alkaa väkisin uudelleenrakennus melkolailla ihan alusta. Lakers taas saanee tässä jatkumoa tulevaisuuteen. Doncicin ympärille on hyvä rakentaa tulevaisuutta, jos ja kun hän pitkällä tähtäimellä organisaatioon sitoutuu.
 
Nykypäivän treidikeskusteluista aikamatkataan jälleen kaaaaaauas menneisyyteen, kun tänään ajattelin esitellä teille jälleen henkilön, jonka kohdalla voidaan mainita termi ensimmäinen kahdenkin eri asian kohdalla. Kyseessä on siis henkilö ja pelaaja, joka kuuluu lajin ja NBA-liigan uranuurtajiin. Samalla hänen pelityylinsä oli myös sellainen, että se sopisi jopa nykypäivän liigaan, missä arvostetaan hyvin heittäviä isoja pelaajia todella paljon.

Bob Pettit oli ja on nimi, jota pidetään yleisesti ensimmäisenä power forwardin paikalla pelanneena supertähtenä. Ammattilaisura kesti 11 vuotta 1954-65 ja hän edusti koko sen ajan Hawks-organisaatiota, joka nykyään pitää Atlantaa kotipaikkanaan. Pettitin aikana tosin kotipaikkana oli ensimmäisen vuoden Milwaukee ja viimeiset kymmenen St. Louis. Tähän kirjoitukseen perehtyessäni opinkin, että Hawks-organisaatio on pelannut Milwaukeessakin ammoisina aikoina. St. Louis Hawksin kyllä tiesin etukäteen. NBA-historia on siinä mielessä mielenkiintoista, että ammoisina aikoina organisaatiot ovat vaihtaneet kotipaikkojaan huomattavan paljon. Näin enemmänkin perehtynyt voi siis helposti oppia uusia juttuja.

Pettit oli siis ensimmäinen nelospaikalla pelannut supertähti. Yliopistossa hän pelasi sentteriä, mutta ammattikentille tullessaan huomattiin, että hän oli aavistuksen 'kevyt' sen ajan senttereitä vastaan, joten hän siirtyi selkä koriin päin pelaavasta sentteristä kasvot koriin päin pelaavaksi hyökkääjäksi ja tekikin sen erittäin onnistuneesti. Hän oli aikalaisekseen poikkeuksellisen hyvä heittäjä ja erittäin taitava hankkimaan vastustajille virheitä, joka toi hänelle paljon vapaaheittopaikkoja. 206 senttinen ja 93 kiloinen Pettit sopisi varsin hyvin jopa nykypäivän liigaan.

Ketä kutsutaan supertähdeksi lienee aina vähän makuasia, mutta kahdessa faktassa Pettit oli ja on yksinkertaisesti kiistämättä ensimmäinen. NBA-liiga on jakanut MVP-palkinnon vuodesta 1956 eteenpäin ja Pettit voitti jaetuista palkinnoista ensimmäisen ja lisäksi vielä toisen 1959. Tämän lisäksi Pettit oli ensimmäinen uransa aikana 20 000 tehdyn pisteen ylittänyt pelaaja. St. Louis Hawksin hän johdatti finaaleihin neljästi ja kerran mestaruuteen keväällä 1958. Tuo mestaruus on edelleen Hawks-organisaation ainut. All Star-valinta hän oli joka vuosi, siis 11 kertaa, ja voitti myös All Star-ottelun MVP-palkinnon ennätykselliset 4 kertaa. Ennätyksen hän jakaa edesmenneen Kobe Bryantin kanssa. Pettitin pelinumero 9 on jäädytetty Hawks-organisaation toimesta.

Pettit päätti uransa huipulla 33 vuotiaana ja siirtyi pankkialalle, joten siltä pohjalta hänen urakeskiarvonsa ovat yhdet kaikkien aikojen kovimmista: 26,4 pistettä ja 16,2 levypalloa per ottelu. Parhaimmillaan jopa 31,1 pistettä ja 20,3 levypalloa per ottelu. Pettit on NBA-historian yksi kolmesta pelaajasta, jotka ovat keskiarvoilleet yli 20 pistettä ja yli 20 levypalloa kauden aikana(Wilt Chamberlain ja Jerry Lucas ovat kaksi muuta). Hall Of Fameen Pettit valittiin 1970 ja hän on yksi neljästä legendaarisesta nimestä, joka on valittu kaikkiin NBA-juhlavuosijoukkueisiin(25, 35, 50 ja 75). Muut kolme ovat jo täälläkin esitelty Bob Cousy, Bill Russell sekä George Mikan. Bob Pettit täytti viime joulukuussa kunnioitettavat 92 vuotta ja on Cousyn jälkeen toisiksi vanhin elossa oleva NBA-mestari.

Peliin Pettit sai 98-tason kortin tammikuun alkupuolella ja olen siitä asti vilkuillut, josko tulisi eteen tilannetta, että kortin hinta asettuisi itselleni sopivalle tasolle. Pari iltaa sitten näin kävi ja lisäsin legendan ilolla tiimiin tuomaan nelospaikalle kokonaisvaltaista hyökkäysdominanssia ja laadukasta puolustusta ja levypallopelaamista. Kun takamiehistössä on Jordanin ja Waden kaltaisia atleettisia korille ajajia, niin on todella edullista, että hyökkääjät voivat samalla levittää kauemmas ja tuoda lisää heittouhkaa. Sitä Pettit tekee aivan erinomaisesti, varsinkin nykyhintaansa nähden. Vapauttaa siinä samalla lisätilaa muille operoida.


 
Kun omia suosikkipelaajia listataan ja mietitään, niin power forwardin paikalla tulee mieleen oikeastaan vain yksi nimi, Charles Barkley. Aika rajusti 'alimittainen' pelaaja, joka silti kahmi enemmän levypalloja kuin moni kaikkien aikojen listalla oleva sentteri ja lisäksi viimeisteli pisteitä hurjia määriä jopa 60 % heittotarkkuudella. Ja kaikki tämä 'vain' 198 senttisenä pelaajana, jossa on kuuleman mukaan jopa pari senttiä ylimääräistä mittaa. Aktiiviuran jälkeen Sir Charles tai Chuck tai The Round Mound of Rebound, kuten hänen lempinimensä kuuluvat, on hän toiminut vuosikymmeniä tv-lähetysten kasvoina ja äänenä sanomassa sen, mitä keskiverto NBA-fani ajattelee ja tuntee. Jo peliuransa aikana hän sanoi aina sen, mitä ajatteli ja siksi häntä onkin aina niin 'rakastettu'.

Peliuralla jäi mestaruus voittamatta, koska 90-luvulla Bullsia ei voittanut käytännössä kukaan. MVP-palkinto tuli silti '93 ja vuonna '90 Barkley hävisi niukimmista niukimmin historian tiukimman MVP-kisan Magic Johnsonia vastaan. '92 Dream Teamissa Barkley oli itse asiassa se pelaaja, joka paukutti tiskiin kovimmat ottelukohtaiset keskiarvot. Parhaimmillaan 28,3 pistettä, 14,6 levypalloa, 5 syöttöä, 2,2 riistoa ja 1,6 torjuntaa per peli power forwardina, joka oli vähintään 5 senttiä lyhyempi kuin pelipaikan pelaajat olivat hänen aikanaan keskimäärin.

Charles Barkley on se yksi nimi, jota todennäköisesti en koskaan tule 2K-pelisarjassa saamaan, koska hän on pitänyt vuosi toisensa jälkeen päänsä olla antamatta oikeuksiaan pelisarjalle. 2K:lla on oikeus käyttää jokaista aktiivista NBA-pelaajaa sarjassaan, koska oikeus tulee NBA-lisenssin mukana, mutta lopettaneiden pelaajien kohdalla oikeuksista pitää neuvotella lähes 'henkilökohtaisesti' pelaajien tai heidän etujärjestöjensä kanssa. Barkley on sanonut, että 2K:n pitäisi maksaa miljoona dollaria/vuosi 'lopettaneiden pelaajien yhdistykselle' saadakseen käyttää häntä pelissä, mutta multimiljardiluokan Take Two/2K on vuosi toisensa jälkeen kieltäytynyt noita 'karkkirahoja' maksamasta. Siksi emme yhtä kaikkien aikojen kovinta mestaruudetonta pelaajaa todennäköisesti 'koskaan' pelissä näe, mikä on suurensuuri sääli.

Yllä oleva esittely ja vuodatus toimikoon esipuheena seuraavalle videolle. Täällä useampaan kertaan kehumani Clayton Crowley on jälleen tuottanut huippuluokan läpileikkauksen yhdestä omasta suosikkipelaajastani. Charles Barkleyn ura videomuodossa, olkaa hyvä!

 
NBA-finaalit ovat kutkuttavassa 2-2 tasatilanteessa viime yön jälkeen ja monessa mielessä altavastaajana sarjaan lähtenyt Indiana Pacers tarjoaakin hienon ja kunnon vastuksen runkosarjan kovimmalla recordilla selvittäneelle Oklahoma City Thunderille. Hienoa nähdä finaalisarja, jolla on arvoa. Indiana selvisi finaaleihin Itäisen Konferenssin nelossijalta pudottaen matkalla runkosarjassa paremmin sijoittuneet Clevelandin ja New Yorkin, joten jonkinlaisesta tuhkimotarinasta voidaan jo nyt puhua, vaikka mestaruus jäisikin voittamatta. Finaalireissu on 70-luvulta liigassa mukana olleelle Pacers-organisaatiolle toinen. Edellisen kerran joukkue oli finaaleissa vuonna 2000, jolloin se taipui Los Angeles Lakersille. Oklahoma on myös nykyisen kotipaikkansa aikana toista kertaa finaaleissa, edellinen reissu vuonna 2012 päättyi tappioon Miami Heatille. Organisaatio sinänsä on kuitenkin jo mestaruuden voittanut, sillä ennen Oklahomaan muuttoaan organisaatio piti kotipaikkanaan Seattlea ja toimi SuperSonics-nimellä 1967-2008. SuperSonics voitti mestaruuden kertaalleen vuonna 1979.

Pieni finaalikatsaus toimi tässä nyt 'tekosyynä' ketjun nostolle ja parille pelaajaesittelylle videopelin puolelta. Kaksi Boston Celtics-legendaa, joilta löytyy yhteensä 11 mestaruussormusta, joka on aika komea luku. Lähdetään liikkeelle hankinta- ja kronologisessa järjestyksessä ja esitellään ensin herra, jolta löytyy 8 mestaruutta yhtä monelta finaalireissulta, joka on ennätys. Hän on voittanut eniten mestaruuksia häviämättä yhtäkään finaalisarjaa. Kyseessä on John "Hondo" Havlicek, joka edusti koko uransa 1962-78 Bostonia ja on yhä edelleen tänäkin päivänä 26 395 (runkosarja)pisteellään organisaation eniten korisukkaa onnistuneesti heiluttanut pelaaja. Pelipaikkana 196 senttisellä monipuolisuusihmeellä oli niin small forward kuin myös shooting guard ja lisäksi hänet draftattiin yliopistouransa jälkeen myös NFL:n puolelle, mutta koripallo oli Havlicekille se ykköslaji. Pelityyliltään Hondo oli väsymätön tiimipelaaja, joka muovautui aina siihen roolin, jota joukkue ja voittaminen häneltä tarvitsi. Aikalaisten mukaan Havlicekin kunto oli niin hyvä, ettei tämä tuntunut 40+ peliminuutin aikana väsyvän ollenkaan ja hänen vartioimistaan kuvailtiin täysipäiväiseksi yleisurheilutreeniksi, koska hän pysyi ja jaksoi liikkua ja juosta ympäri kenttää käytännössä koko ajan. Kun Havlicek omaksui joukkueen johtoroolin varsinkin hyökkäyksellisesti 60-luvun lopulla alkoi tilastoihin kertyä varsin legendaarisia lukuja: parhaimmillaan 28,9 pistettä, 9 levypalloa ja 7,5 syöttöä per ottelu. 16 vuoden uralta kertyi siis erittäin kunnioitettavat 8 mestaruutta, 13 All Star-valintaa, yhteensä 11 tähtiviisikko- ja 8 puolustusviisikkovalintaa, finaalien MVP-pysti '74, sekä valinnat NBA 35, 50 ja 75 juhlajoukkueisiin. Luonnollisesti Hall Of Fame-valinta myös vuonna '84 ja pelinumero 17 jäädytetty Celticsin kotiareenan kattoon. Viimeisinä elonvuosinaan Havlicek kärsi Parkinsonin taudista ja menehtyi siihen huhtikuussa 2019 79 vuoden iässä.

Seuraava hankinta ja Celtics-legenda aikalailla jatkoi siitä, mihin edellinen uransa lopetti. Ison laitahyökkääjän paikalla pelannut Kevin McHale edusti niinikään koko uransa Bostonia 1980-93 ja oli tuona aikana voittamassa kolmea mestaruutta ja finaalireissujakin kertyi niiden lisäksi useita. 208 senttinen McHale muistetaan ja tunnetaan varsin jättiläismäisestä sylivälistään ja pitkistä raajoistaan. Pelaajana hän oli erittäin tehokas ja aikalaiset usein kuvailivatkin häntä vastaan korin läheisyydessä pelaamista kuin kidutuskammiossa olemiseksi. Vaikka McHale ei koskaan ollutkaan mikään atleettinen donkki- tai hyppykone, oli hänellä silti iso kasa erilaisia liikkeitä kääntää ja vääntää pallo koriin ohi tai yli vastustajan. Numerotkin alleviivaavat hänen tehokkuuttaan, sillä McHale kuuluu ääriharvinaiseen joukkoon pelaajia, jolta löytyy yli 60 % pelitilannetehokkuus ja yli 80 % vapaaheittotehokkuus samalta kaudelta. Parhaimmillaan keskiarvoihin kertyi 26 pistettä, 10 levypalloa ja 2,8 torjuntaa. Mestaruuksia kertyi siis 3(1981, '84 ja '86), joista varsinkin kahdessa jälkimmäisessä hän oli aivan kriittisessä roolissa. 7 All Star-valintaa, 6 puolustusviisikkovalintaa, 2 parhaan kuudennen miehen palkinnon voittoa. Jalkavaivat haittasivat menoa 80-luvun lopulta asti ja pakottivat uran loppumaan 'vain' 13 vuoden jälkeen. Valinta NBA 50 ja 75 juhlavuosijoukkueisiin kuitenkin tuli ansaitusti, kuin myös Hall Of Fame-valinta 1999. Pelinumero 32 on luonnollisesti jäädytetty Celticsin toimesta sekin.




 
Nostellaanpa tätäkin ketjua ylemmäs muutamalla pelaajaesittelyllä ja lähdetään liikkeelle nimestä ja pelaajasta, jonka mukaan itse The GOAT, Michael Jordan, muokkasi omaa peliään. Tarinoiden mukaan seuraava nimi oli vähän niinkuin MJ:n 'nuoruuden idoli'. David Thompson oli ja on nimi, jota pidetään USA:n ammattilaiskenttien yhtenä ensimmäisistä ilmavista donkkikoneista. Yhdessä tietysti Tohtori Julius Ervingin kanssa. 193 senttinen yltiöatleettinen kakkospaikan pelaaja vietti ammattilaiskentillä noin kymmenvuotiseksi jääneen tehokkaan uran. Yliopistomestari North Carolinan joukkueesta '74 ja sittemmin sekä NBA:n että ABA:n ykkösvaraus kesältä '75. Uransa hän päätyi aloittamaan Denver Nuggetsin nutussa ABA:n puolella, mutta siirtyi yhden kauden jälkeen koko organisaation kanssa NBA:n puolelle, kun liigat yhdistyivät. Tähtipelaaja välittömästi ammattilaiskentille päästyään ollen ABA/NBA All Star-valinta '76-'79 ja samaan aikaan johdattamassa Nuggetsia playoffeissakin pitkälle, kertaalleen ABA-finaaleihinkin asti. Korikuninkuustaistelu The Iceman George Gerviniä vastaan kaudella '78 huipentui viimeisen kierroksen otteluihin: Thompson nakutti viimeisellä kierroksella hurjat 73 pistettä, mutta hävisi tittelin parin pisteen erolla.

Tuon jälkeen ura alkoi kääntyä jo laskusuuntaan jalkavaivojen takia. Nilkat ja polvet eivät tuntuneet kestävän atleettista pomppimista. Samalla hiljainen ja pienestä yhteisöstä kotoisin oleva Thompson jäi koukkuun huumeisiin, kun loukkaantumiset ja supertähteydestä johtuneet paineet ja suosio olivat kova paikka. Tuohon aikaan hänellä oli myös koko liigan rahakkain sopimus. Tiet Denverin kanssa erkanivat kauden '82 jälkeen ja Thompson löysi itsensä Seattlesta pelaamasta, kuinkas ollakaan, yhdessä tuolla peliketjun puolella useampaan kertaan mainitun Jack Sikman kanssa! Ura päättyi kuitenkin jo noin puolentoista kauden päästä, kun New Yorkin pelireissulla Thompson kaatui yökerhossa ja rikkoi polvensa. Tutkimusten mukaan hänet työnnettiin alas portaita. Hän oli lopettaessaan vasta 29-vuotias. Parhaimmillaan tilastoihin kertyi 27,2 pistettä, 6,3 levypalloa ja 4,5 syöttöä. Ilmavasta ja lennokkaasta pelityylistään Thompson sai lempinimen Skywalker. Pelinumero 33 on jäädytetty Nuggets-organisaation toimesta.

Pelin puolella tarttui viime yönä huutokaupasta omaan tiimiin legendan 96 pink diamond lähes miljoonan kolikon hinnalla, mutta hauskaa on tänään ollut. Tässä versiossa ei vielä näin lennokkaita donkkeja näkynytkään, joten voi olla hankintaan tyytyväinen. Heittääkin osaa erinoimaisesti ja puolustuksessa todellinen vikkeläliikkeinen herhiläinen. 'Content creatoreiden' on ihan turha tulla väittämään, että olisi 193 senttisenä liian pieni. Atleettisuus ja pomppu on sitä luokkaa, että blokkaa viitisen senttiä pidempienkin vastustajien heittoja ja kahmii levypalloja!

Toinen uusi lisäys tiimiin on niinikään ykkösvaraus ja jonka ura nivoutuu yllä olevaan siinä mielessä, että Thompsonin käydessä kohti lopettamistaan liigaan sisään kesän '81 ykkösvarauksena tuli 198 senttinen pieni laituri Mark Aguirre, jota voidaan pitää Dallas Mavericks-organisaation ensimmäisenä huippunimenä tai 'supertähtenä'. Vai miltä kuulostaisivat luvut 29,5 pistettä, 6 levypalloa ja 4,5 syöttöä kaudella '84, jotka toivat pistetilaston kakkostilan? Aguirre oli Dallasin hyökkäyksen ykkösnimi käytännössä koko vuosikymmenen ja hilaamassa laajennusrganisaatiota liigan pohjamudista kertaalleen jopa konferenssifinaaleihin asti, missä Mavericks haastoi dynastia Showtime Lakersin ihan tosissaan. Tiet erkanivat kesken kauden '89 treidin kautta, kun pelaaja ja organisaatio eivät enää nähdeet asioita samalla tavalla ja Aguirren tie vei Detroit Pistonsin riveihin ja osaksi pahamaineista Bad Boys-joukkiota. Rooli pieneni Dallasin ykköstykistä osaksi porukkaa ja jopa penkiltä tulevaksi pisteruiskuksi, mutta se tuotti joukkuetasolla menestystä: Detroit ja Aguirre voittivat kaksi peräkkäistä mestaruutta '89-'90. Piakkoin tuon jälkeen Bad Boys alkoi hiljalleen pelaaja kerrallaan hajota ja samaan aikaan Aguirren tehot myös laskivat. Hän pelasi Detroitissa kauden '93 loppuun ja piipahti Los Angelesissa 'umpisurkean' Clippersin riveissä yhden kauden, ennen kuin lopetti '94. Saavutuksiksi jäi siis kaksi mestaruutta Detroitin paidassa ja kolme(3) All Star-valintaa Dallasin riveissä.

Aguirre päätyi omaan tiimiin tuossa varsin yllättäen ja varoittamatta torstai-illalla. Breakout-taulua viimeistelin tulevan viikonlopun sisältölisäysilmoituksia odottaessani ja nappasin varsin randomisti viimeiseksi palkinnokseni taululta 87+ Hidden Gem-pakan, kun ei parempaakaan ollut tarjolla. 87-89 tuosta pakasta käytännössä aina tulee, mutta tällä kertaa kortti hehkui ja heilui timantin värisenä, eli 92-94 tulossa. Small forward ja Dallas Mavericks ruutuun ja siinä kohtaa osasinkin jo arvailla, että 80-luvun legenda sieltä varmaan taitaa tulla. Olin oikeassa. Kiva yllätys oli tämä, vaikka toki nimi ja pelaaja ennestään tuttu jo olikin. Skywalkerin tultua tiimiin Aguirre hoitaa nyt omassa porukassa tuota 'Detroitin rooliaan', eli johtaa penkkiviisikon tehoilua ja tekeekin sen erittäin tehokkaasti. Nopea hypäri tekee tuhoa ympäri kenttää ja atleettisuus riittää viimeistelemään niin pakittaen kuin myös korille ajaen. Huippuluokan scoraaja ihan ilmaiseksi!

@Kale lle maininnat ja terveiset, että kirjoitinpa tämän nyt vaihteeksi tähän ketjuun. Laitetaan alle vähän videomuisteloita pistenikkareista, jos jotain lukijaa sattuu kiinnostamaan.


 
Fabre#4 sanoi:
Nostellaanpa tätäkin ketjua ylemmäs muutamalla pelaajaesittelyllä ja lähdetään liikkeelle nimestä ja pelaajasta, jonka mukaan itse The GOAT, Michael Jordan, muokkasi omaa peliään. Tarinoiden mukaan seuraava nimi oli vähän niinkuin MJ:n 'nuoruuden idoli'. David Thompson oli ja on nimi, jota pidetään USA:n ammattilaiskenttien yhtenä ensimmäisistä ilmavista donkkikoneista. Yhdessä tietysti Tohtori Julius Ervingin kanssa. 193 senttinen yltiöatleettinen kakkospaikan pelaaja vietti ammattilaiskentillä noin kymmenvuotiseksi jääneen tehokkaan uran. Yliopistomestari North Carolinan joukkueesta '74 ja sittemmin sekä NBA:n että ABA:n ykkösvaraus kesältä '75. Uransa hän päätyi aloittamaan Denver Nuggetsin nutussa ABA:n puolella, mutta siirtyi yhden kauden jälkeen koko organisaation kanssa NBA:n puolelle, kun liigat yhdistyivät. Tähtipelaaja välittömästi ammattilaiskentille päästyään ollen ABA/NBA All Star-valinta '76-'79 ja samaan aikaan johdattamassa Nuggetsia playoffeissakin pitkälle, kertaalleen ABA-finaaleihinkin asti. Korikuninkuustaistelu The Iceman George Gerviniä vastaan kaudella '78 huipentui viimeisen kierroksen otteluihin: Thompson nakutti viimeisellä kierroksella hurjat 73 pistettä, mutta hävisi tittelin parin pisteen erolla.

Tuon jälkeen ura alkoi kääntyä jo laskusuuntaan jalkavaivojen takia. Nilkat ja polvet eivät tuntuneet kestävän atleettista pomppimista. Samalla hiljainen ja pienestä yhteisöstä kotoisin oleva Thompson jäi koukkuun huumeisiin, kun loukkaantumiset ja supertähteydestä johtuneet paineet ja suosio olivat kova paikka. Tuohon aikaan hänellä oli myös koko liigan rahakkain sopimus. Tiet Denverin kanssa erkanivat kauden '82 jälkeen ja Thompson löysi itsensä Seattlesta pelaamasta, kuinkas ollakaan, yhdessä tuolla peliketjun puolella useampaan kertaan mainitun Jack Sikman kanssa! Ura päättyi kuitenkin jo noin puolentoista kauden päästä, kun New Yorkin pelireissulla Thompson kaatui yökerhossa ja rikkoi polvensa. Tutkimusten mukaan hänet työnnettiin alas portaita. Hän oli lopettaessaan vasta 29-vuotias. Parhaimmillaan tilastoihin kertyi 27,2 pistettä, 6,3 levypalloa ja 4,5 syöttöä. Ilmavasta ja lennokkaasta pelityylistään Thompson sai lempinimen Skywalker. Pelinumero 33 on jäädytetty Nuggets-organisaation toimesta.

Pelin puolella tarttui viime yönä huutokaupasta omaan tiimiin legendan 96 pink diamond lähes miljoonan kolikon hinnalla, mutta hauskaa on tänään ollut. Tässä versiossa ei vielä näin lennokkaita donkkeja näkynytkään, joten voi olla hankintaan tyytyväinen. Heittääkin osaa erinoimaisesti ja puolustuksessa todellinen vikkeläliikkeinen herhiläinen. 'Content creatoreiden' on ihan turha tulla väittämään, että olisi 193 senttisenä liian pieni. Atleettisuus ja pomppu on sitä luokkaa, että blokkaa viitisen senttiä pidempienkin vastustajien heittoja ja kahmii levypalloja!

Toinen uusi lisäys tiimiin on niinikään ykkösvaraus ja jonka ura nivoutuu yllä olevaan siinä mielessä, että Thompsonin käydessä kohti lopettamistaan liigaan sisään kesän '81 ykkösvarauksena tuli 198 senttinen pieni laituri Mark Aguirre, jota voidaan pitää Dallas Mavericks-organisaation ensimmäisenä huippunimenä tai 'supertähtenä'. Vai miltä kuulostaisivat luvut 29,5 pistettä, 6 levypalloa ja 4,5 syöttöä kaudella '84, jotka toivat pistetilaston kakkostilan? Aguirre oli Dallasin hyökkäyksen ykkösnimi käytännössä koko vuosikymmenen ja hilaamassa laajennusrganisaatiota liigan pohjamudista kertaalleen jopa konferenssifinaaleihin asti, missä Mavericks haastoi dynastia Showtime Lakersin ihan tosissaan. Tiet erkanivat kesken kauden '89 treidin kautta, kun pelaaja ja organisaatio eivät enää nähdeet asioita samalla tavalla ja Aguirren tie vei Detroit Pistonsin riveihin ja osaksi pahamaineista Bad Boys-joukkiota. Rooli pieneni Dallasin ykköstykistä osaksi porukkaa ja jopa penkiltä tulevaksi pisteruiskuksi, mutta se tuotti joukkuetasolla menestystä: Detroit ja Aguirre voittivat kaksi peräkkäistä mestaruutta '89-'90. Piakkoin tuon jälkeen Bad Boys alkoi hiljalleen pelaaja kerrallaan hajota ja samaan aikaan Aguirren tehot myös laskivat. Hän pelasi Detroitissa kauden '93 loppuun ja piipahti Los Angelesissa 'umpisurkean' Clippersin riveissä yhden kauden, ennen kuin lopetti '94. Saavutuksiksi jäi siis kaksi mestaruutta Detroitin paidassa ja kolme(3) All Star-valintaa Dallasin riveissä.

Aguirre päätyi omaan tiimiin tuossa varsin yllättäen ja varoittamatta torstai-illalla. Breakout-taulua viimeistelin tulevan viikonlopun sisältölisäysilmoituksia odottaessani ja nappasin varsin randomisti viimeiseksi palkinnokseni taululta 87+ Hidden Gem-pakan, kun ei parempaakaan ollut tarjolla. 87-89 tuosta pakasta käytännössä aina tulee, mutta tällä kertaa kortti hehkui ja heilui timantin värisenä, eli 92-94 tulossa. Small forward ja Dallas Mavericks ruutuun ja siinä kohtaa osasinkin jo arvailla, että 80-luvun legenda sieltä varmaan taitaa tulla. Olin oikeassa. Kiva yllätys oli tämä, vaikka toki nimi ja pelaaja ennestään tuttu jo olikin. Skywalkerin tultua tiimiin Aguirre hoitaa nyt omassa porukassa tuota 'Detroitin rooliaan', eli johtaa penkkiviisikon tehoilua ja tekeekin sen erittäin tehokkaasti. Nopea hypäri tekee tuhoa ympäri kenttää ja atleettisuus riittää viimeistelemään niin pakittaen kuin myös korille ajaen. Huippuluokan scoraaja ihan ilmaiseksi!

@Kale lle maininnat ja terveiset, että kirjoitinpa tämän nyt vaihteeksi tähän ketjuun. Laitetaan alle vähän videomuisteloita pistenikkareista, jos jotain lukijaa sattuu kiinnostamaan.


Klikkaa laajentaaksesi...

Ai että hyviä pelaajanostoja siinä!
 
Sinun täytyy kirjautua tai rekisteröityä voidaksesi vastata.
Ylös Bottom