Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dragon Age Origins

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Arszi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Katselin eilen hetken tätä peliä. Kaveri oli omansa saanut jo VG+:sta. Suurinta ihmetystä aiheutti se että peli ei ole siitä kauneimmasta päästä, mutta siltikin ruudunpäivitys on saatu pätkimään tasaisesti kaikkialla. Grafiikoiden ei niin väliä, värimaailmakin on ihan nätti, mutta tuo pätkiminen näytti siltä että alkaa jossain vaiheessa ottamaan päähän. Jos PS3:lla on vielä se parempi versio, niin sääliksi käy XBoxin omistajia. Ääninäyttely vaikutti ihan kivalta, mutta itse tarinasta ei uskalla tuollaisen vajaan tunnin perusteella sanoa juuri mitään. Haluaisin kuitenkin uskoa, että kyseessä on merkkitapaus roolipelirintamalla, eikä Bethesda-tyyppinen tunkki. Ehkä olen vain nyt tottunut liian hyvään Demon's Soulsin jäljiltä ;)

Täytyy vielä harkita peruuttaisiko oman ennakkotilauksen. Ehkä tähän vielä jossain vaiheessa saadaan jonkin sortin päivitys, joka korjaa tuota ongelmaa. Vaikuttaa vaan kovin huolimattomasti tehdyltä. Tai sitten kaverin pleikkari pääsee taas pian huoltoon...
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

tuo pätkiminen näytti siltä että alkaa jossain vaiheessa ottamaan päähän.

Voihan sperkele.. Onko se nyt niin huono se ruudunpäivitys? Itselläkin on ennakkovarattu, mutta gamestopista 2 peliä + 1€ tarjouksella niin ei voi edes peruuttaa. Eikä ole mitään muita pelejä jotka kiinnostaisivat niissä vaihtotarjouksissa...

Ne täällä keneltä peli jo löytyy, voisitteko kommentoida vähän sitä suorituskykyä? Kiitos etukäteen.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Ei ole kyllä minua alkanut häiritsemään parin päivän pelisessioissa. Ruudunpäivityksen kanssa olleet ongelmat ovat liittyneet välianimaatioihin ja sielläkin yksittäisissä kohdissa, ei niin että kokonaiset osuudet olisi tahmeaa katseltavaa.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Jos PS3:lla on vielä se parempi versio, niin sääliksi käy XBoxin omistajia.

Tähän ei varmasti yksiselitteistä vastausta ole, mutta ainakin IGN:n arvio meni näin:

Final Verdict
If you've got a console only, you'll still be able to fully experience the story and adventure of the game but you'll have an easier, action focused tale. The 360 and PS3 versions are virtually identical, but the 360 gets the slight nod for shorter loading times and smaller graphical hitches. However, both console versions are still enjoyable game experiences against the Darkspawn threat.

Eli siis mistään ihan hätkähdyttävästä ongelmallisuudesta ei pitäisi olla konsoliversioidenkaan kohdalla kyse, pientä häntimistä ja repeilyä siellä täällä, siis sitä ihan perinteistä kamaa näissä astetta laajemmissa kokonaisuuksissa.

Henkilökohtaisesti en edes ymmärrä mitkä asiat pelaajaa kiinnostaa, joka on valmis perumaan Biowaren pelin ennakkovarauksen vedoten johonkin toisarvoisiin graafiiin glitcheihin, sillä näiden pelien laadukkuus on paljon muutakin kuin teknistä osaamista - vaikka sitäkin on tähän mennessä löytynyt. Kannattaa lukea tuota XO-puolen ketjua, siellä on aika hyvin käyty läpi myös tätä "parjattua" teknistä puolta ja ainakin allekirjoittanut on saanut ihan hyvän käsityksen missä mennään näiltä osin.

Ja onneksi kohta pääsee itsekin näkemään missä mennään, kun ensi viikolla se peli vihdoin julkaistaan myös PS3:lle. Ennakko-odotukset ovat kovat, jotka toivottovasti lunastetaan. Fantasiamaailma sinällään hieman mietityttää, en siis kuulu aihealueen ylimpiin ystäviin, mutta toisaalta Biowaren rautainen osaaminen on kyllä tullut todistettua jo useaan otteeseen. Eipä ole kertaakaan ennen kyseinen pulju pettänyt.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3]

Maanantaina tipahti postiluukusta tämä ja on imaissut kyllä mukaan erittäin hyvin. Vielä kun muistaisi syödä.. :rolleyes: Mua ei ole kyllä ollenkaan häirinnyt tuo ruudunpäivitys. Käsittääkseni pleikkarilla ongelma on juuri tuo ruudunpäivitys mutta Xboxilla on huonommat tekstuurit. Se on sitten makuasia kumpi häiritsee enemmän.

Kyllä taistelussa jotain taktiikkaa voi käyttää - tosin ei ole hirveästi tarvinnut. Välillä on kyllä joutunut juottamaan potioneja manuaalisesti muillekin partyn jäsenille.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Henkilökohtaisesti en edes ymmärrä mitkä asiat pelaajaa kiinnostaa, joka on valmis perumaan Biowaren pelin ennakkovarauksen vedoten johonkin toisarvoisiin graafiiin glitcheihin

En tiedä viittasitko tuolla minun viestiini mutta ennakkovarauksen peruuttamisella meinasin vain sitä että vaihtaisin boksi versioon, ikinä en pystyisi jättämään tätä ostamatta.

Mutta ylempänä Joonatin totesi että ruudunpäivitys on jopa niin huono että rupee ärsyttämään. Hänen mielestään siis. Se pistäisi jo vaihtamaan boksi versioon.

Ei grafiikoilla ole niin väliä mutta ruudunpäivitys on itselle kuitenkin melko tärkeä. Eihän se haittaa jos se on vain tietyissä kohdissa hieman matalampi mutta jos tökkii tasaisesti, niin eihän siitä pelistä sitten pysty kunnolla nauttimaan. IMO.

Täytyy lukea tuo Lens of Truthin Head2Head tästä pelistä niin siinä sitten viimeistään selviää että kuinka paljon peli nykii plegellä.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Vioista huolimatta tilasin pelin (eilen lähti tulemaan :)) ja odotan peliltä paljon. Pc:llä pelasin kotorin ja mass effectin ja jade empiren useampaan otteeseen läpi ja olivat parhaimpia kokemuksia vuosiin. Bioware ei petä :)
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Henkilökohtaisesti en edes ymmärrä mitkä asiat pelaajaa kiinnostaa, joka on valmis perumaan Biowaren pelin ennakkovarauksen vedoten johonkin toisarvoisiin graafiiin glitcheihin, sillä näiden pelien laadukkuus on paljon muutakin kuin teknistä osaamista.
Olen kaikkea muuta kuin grafiikkahoro, mutta ruudunpäivitys näytti oikeasti ala-arvoiselta. Hyviä kirjojakin on ikävä lukea jos joka kolmas sana on sutattu pois. Olin jopa päättänyt jo ennalta olla hieman fanipoika ja olla välittämättä pienistä vioista. Sacred 2:n kanssa hypittiin välillä hieman sen miellyttävän ruudunpäivityksen rajamailla, mutta tässä tosiaan omaan silmään näytti olevan jatkuvia ongelmia. En nähnyt kuitenkaan kovin pitkää pätkää pelistä, kuulemman kääpiöiden luolassa ongelma ei ollut yhtä paha kuin metsissä.

Sen verran moni on asiasta ollut eri mieltä, että enköhän tätä kuitenkin kokeile, kun pelille jonkin sortin ennakko-odotuksiakin tuli asetettua tarinan suhteen. Eroon pääseminen ei todennäköisesti ole kauhean vaikeaa, mikäli tuo tökkiminen näyttää edelleen liian inhalta. Useimmiten noihin vikoihin tietysti tottuu hieman.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Itselläni nyt 25h pelattuna Dragon Agea Xboxilla.

En tiedä onko pleikkarilla sama juttu, mutta boxiversiossa grafiikat ovat melko kehnot etenkin origin storyjen aikana. Pelin edetessä bugit ja grafiikat parevat huomattavan paljon.
Ei kannata tehdä grafiikoista tai ruudunpäivityksestä ongelmaa, koska pelin sisältö on timanttia. Jos pelit kuten Baldur's Gate, Neverwinter Nights tai KOTOR ovat tuttuja, voin suositella tätä avosylin. Pelin dialogit ovat ykköskamaa ja juonenkuljetus todella koukuttavaa. Pelattavaa löytyy siis helvetin paljon, itselläni nyt tuo 25h pelattuna ja 19-20% prosenteissa.

Taisteleminen ja oman hahmon kehittäminen on loistopuuhaa. Kannattaa antaa DA:lle aikaa sytyttää. Aluksi homma tuntuu hieman karkealta.

Roolipelaaja ei parempaa peliä voisi toivoa.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Joonatin ja Zaroff, pahoittelut väärinymmärryksestä. Nopeasti reagoituna ymmärsin ongelmaksi nimenomaan tekniseltä osastolta tuon grafiikan, en ruudunpäivitystä, joka tosiaan saattaakin jo olla ongelmallisempi puoli huonosti toteutettuna. En itse edes ollut mistään lukenut, että ruudunpäivityksen kanssa ongelmia olisi ollut ihmeellisemmin, mutta sittenhän sen näkee, kun pelin saa.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Nykiikö tämä peli yhtä paljon kuin mitä Oblivion ps3:sella? Ajattelin konsoliversion pistää tilaukseen, vaikka vuodenvaihteessa tulisikin ostettua kunnon pelikone. :)
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Nykiikö tämä peli yhtä paljon kuin mitä Oblivion ps3:sella? Ajattelin konsoliversion pistää tilaukseen, vaikka vuodenvaihteessa tulisikin ostettua kunnon pelikone. :)
Oblivionia en enää varsinaisesti muista. Näin sen vain pikaisesti julkaisun jälkeen. Muistaakseni jokaisessa tähänastisessa arvostelussa on kuitenkin sanottu, että peli kannattaa ostaa PC:lle, jos siihen vain mahdollisuus on. Taistelusysteemi kai toimii hiirulaisella asteen verran paremmin, peli on kauniimpi ja sulavampi jos koneesta löytyy potkua ja vihollisetkin kai toimivat fiksummin. Tulin nyt itsekin harkinneeksi että lainaisi tyttökaverin Vista-levyjä, asentaisi sen koneeseen bootcampilla ja vaihtaisikin alustaa tämän pelin osalta.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Mikäs päivä tämän pitäisi Suomessa ilmestyä PS3:lle? Yritin tuolta julkaisulistalta kaivaa, mutta siellä tätä ei enää näkynyt.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Mikäs päivä tämän pitäisi Suomessa ilmestyä PS3:lle? Yritin tuolta julkaisulistalta kaivaa, mutta siellä tätä ei enää näkynyt.
Joo sori, yritän ehtiä tänä viikonloppuna pistämään ainakin Pleikkaripuolen julkkarit kuntoon.
Pohjoismaissa pelin pitäisi ilmestyä 19.11. kuten Saksassakin.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Kiitokset tiedosta! Pitääpä käydä kiikuttamassa vaihtopelit tuonne GameStoppiin sitten ajoissa.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Aijaih, olin ihan siinä uskossa että peli ilmestyy Euroopassa 17. päivä, no eipä tuo kovin shokeerava tieto ole. Pari päivää joutuu taas odottamaan enemmän.
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Ketkä ovat jo peliä pelanneet, löytyykö co-oppia netin kautta tai samalta istumalta kaverin kanssa? Hienointa on lähteä kaverin kanssa oman soturin kanssa sotapolulle!
 
Vastaus: Dragon Age Origins [PS3 Hype]

Ketkä ovat jo peliä pelanneet, löytyykö co-oppia netin kautta tai samalta istumalta kaverin kanssa? Hienointa on lähteä kaverin kanssa oman soturin kanssa sotapolulle!

Peli on täysin yksinpeli ja ei edes kaipaa minkäänlaista co-oppia kylkeen.
 
Ylös Bottom