Dragon Quest XI

kopolanpoika

Active Member
Tuli ostettua tämä peli Gigantista 30e hintaan, kun en malttanut jäädä venailemaan Switch versiota.

15h takana ja ai että onpahan taas kerran tullut istuuduttua loistavan pelin äärelle. Ensimmäiset 5h meni aika sumussa, koska taktiikka oli automaattipeluutuksella ja ihmettelin kun hahmot heittää tulitaikaa ja muuta ilolientä peliin ihan itsekseen ja pelaaja on täysin sivustakatsojan roolissa koko taistelussa. Olin jo XC2 tottunut, että kaverit huitoo itsekseen, mutta tämä järjestelmä tuntui olevan vielä potenssiin kaksi mitä tulee pelaajan ohjattavuuteen.

Sitten löytykin oikea setuppi, että pääsee itse peluuttamaan pelaajia ja taas oltiin ns. tavanomaisen äärellä ja pari tuntia myöhemmin huomasin, että itseasiassa tämä itsetaisteleva järjestelmähän on nerokas, siinähän siirryttiin ns. pelaajan paikalta koutsiksi taka-alalle ja etsitään kuhunkin perus taisteluun vain sopivat komennot, jolloin aikaa säästyy huomattavasti taistellessa noita perus tientukkijoita vastaan.

Ainoat selkeät miinukset on taistelun alkaessa nykypäivän mittarilla pitkä siirtymisaika, koska aina esitellään vastassa oleva örkkimörkki ennen kuin pääsee taistelemaan. Myös latausikkunat siirryttäessä paikasta toiseen venyy toisinaan pitkiksi (malttamattomalle).

Ehdotonta bonusta siitä, että juokseminen onnistuu alusta saakka ja ei ole mitään staminamittaria, musiikit ovat todella ärsyttävän tarttuvia rallatuksia ja ääninäyttelykin on hyvää.

Ai mitä mieltä olen ilotulitteista? No niin kauan kuin minulle tarjoillaan tälläistä herkkua pelitarjonnan muodossa niin senkus kiellätte, en minä niitä jouda katsomaan kuitenkaan :D
 
Viimeksi muokattu:

JTahti

Well-Known Member
Nyt on tullut pelattua post-gamen jälkeisiin uusiin lopputeksteihin asti. Post-gamessa on kuulemma vaikeita vastustajia, niin rupesin tehogrindaamaan netistä löytyvillä ohjeilla.
Ryhmään päähenkilö, Erik, Jade ja Sylvando. Etsitään joku helppo vastustaja ja jätetään vain yksi henkiin ja sitten puolustetaan niin kauan, kunnes päähenkilö, jade ja Sylvando on pepattu. Sitten hakataan jäljellä oleva hirviö ja mennään tallentamaan. Sitten mennään uudestaan tappelemaan ja tehdään ensitöiksi elektro light pep power liike. Jos käy tuuri, paikalle tulee kolme metallilimaa, jotka Erik hoitaa critical claim liikkeellä. Jos käy huono tuuri ja tulee robotteja, hoidetaan robotit nopeasti ja valitaan return to title ja ladataan tallennus jos kävisi uudella kerralla parempi tuuri.

Grindasin teho-ohjeilla tasolle 90 ja sitten menin metsästämään varusteita post game loppupomoa vastaan. Tuo post-game tuntuu vähän lisäsisällöltä eikä Sylvandokaan sekoile siinä entiseen malliin. Mun mielestä voi lopettaa pelaamisen noihin ensimmäisiin lopputeksteihin, koska niiden jälkeen tuleva sisältö ei ole niin erikoista. Pelikellossa oli joku 90 tuntia uudessa lopussa.
 
Täällä mittarissa oli 54h kun (ensimmäiset) loppukuvat rullasi ruudulla.
Nyt on pelattu siihen saakka, että sain Ultimate Keyn ja pääsin avaamaan kaikki ne arkut mitkä oli kuumotelleet lukkojen takana. Vähän meinaa ähky alkaa tulla kun pitäisi alkaa grindailee, että pärjää automaatti-vaihteella. Tuota samaa kikkaa kokeillut, mutta Jade ja Sylvando tahtoo peppaa niin hitaasti, että hermo menee, katsoin, että n. 20min menee yhteen tuollaiseen sykliin. Lisäksi saan aina kolme perus metalliliimaa, mutta se yksi kerkee aina karata, koska Erik hoitaa toisen ja Jade toisen, mutta pääheppu feilaa aina. Tipsejä tähän? Itse saan noista n. 120k expaa/kertaa, eli levelit per nokka.

Täytyy kyllä arvostaa pelin pituutta, pelihän vasta "alkaa" loppukuvien jälkeen :D
 
Hitaammille peppajille kannattaa loitsia accelerate Sylvandolla, niin ne saa vähän nopeampaa kiinni. Mullakin käy usein niin että joku metallilima pääsee aina karkuun, mutta jo yhdestä tulee niin paljon expaa että kunhan saa edes yhden kiinni niin sekin on jo jotain. Päähenkilöllä mahdollisuudet paranee falcon slashilla, (kaksi normaalia lyöntiä) ja sword dancella (neljä normaalia lyöntiä) Joka lyönnillä on aina mahdollisuus krittiseen osumaan. Sword danceen pitää olla aika korkealla levelillä, kun kyky puussa pitää avata paljon luukkuja.
 
Marauder

Member
Täällä mittarissa oli 54h kun (ensimmäiset) loppukuvat rullasi ruudulla.
Nyt on pelattu siihen saakka, että sain Ultimate Keyn ja pääsin avaamaan kaikki ne arkut mitkä oli kuumotelleet lukkojen takana. Vähän meinaa ähky alkaa tulla kun pitäisi alkaa grindailee, että pärjää automaatti-vaihteella. Tuota samaa kikkaa kokeillut, mutta Jade ja Sylvando tahtoo peppaa niin hitaasti, että hermo menee, katsoin, että n. 20min menee yhteen tuollaiseen sykliin. Lisäksi saan aina kolme perus metalliliimaa, mutta se yksi kerkee aina karata, koska Erik hoitaa toisen ja Jade toisen, mutta pääheppu feilaa aina. Tipsejä tähän? Itse saan noista n. 120k expaa/kertaa, eli levelit per nokka.

Täytyy kyllä arvostaa pelin pituutta, pelihän vasta "alkaa" loppukuvien jälkeen :D
Omista pelailuista jokunen kuukausi, mutta muistelisin että käytin niitä itemeitä (pep pip?) joilla saa samantien pep powerin aktiiviseksi, ja herolla on se kyky millä saa pep powerin aktiiviseksi. Kannattaa myös se speed spell laittaa ennen kuin kutsuu metalli limat ja Sylvandon "Ladies first" skillillä voi siirtää vuoronsa Jadelle. Myös se Heron-Jaden-Erikin pep power skill millä saa tupla xp:t kannattaa tehdä.
 
JTahti

Well-Known Member
Myös se Heron-Jaden-Erikin pep power skill millä saa tupla xp:t kannattaa tehdä.
Hallelujah. Tuo oli eräässä oppaassa, mutta siinä on riski että tulee robotteja. Suosittelen ennemmin että jättää hallelujahin väliin ja kun päähenkilö, Jade ja Sylvando on pepattu niin menee tallentamaan.
 
Marauder

Member
Halleluja
Hallelujah. Tuo oli eräässä oppaassa, mutta siinä on riski että tulee robotteja. Suosittelen ennemmin että jättää hallelujahin väliin ja kun päähenkilö, Jade ja Sylvando on pepattu niin menee tallentamaan.
Itsellä ei ikinä tullut roboja tuossa, ja tuo kuitenkin puolittaa grindauksen määrän.

Oma level grindaus oli siis:
1. Peppaa Heron, Sylvandon, Jaden ja Erikin. (Itse grindasin siellä ison puun metsässä, missä ne kukka vihut parantavat tiimiä kokoajan.)
2. Tallentaa tottakai
3. Taisteluun aiemmin mainitulla porukalla.
4. Ensin tuo Hallelujah (Hero-Erik-Jade combo)
5. Sitten herolla skillillä pep power uudestaan aktiiviseksi ja Jade käyttää pep itemin. Sillävälin Syl/Erik (en muista tarkalleen mitä skillejä kummalakin oli) speed up skillillä ryhmän nopeus maximiin.
6. Sitten Hero-Syl-Jade combolla summonataan metallit.
7. Erik ja Jade käyttää critital skillejä, Syl antaa "Ladies first" -skillillä oman vuoronsa Jadelle, ja Hero kahdella miekalla parhaimpia iskuja mitä löytyy.

Näin itse sen 30 levua sain nopeasti. Tässä toki täytyy olla tietyt skillit avattuna ja niitä pep pip itemejä taskussa (casinolta saa ostettua, ja muistaakseni king metal slimet niitä tais aina pudottaa).

Mutta varmasti muitakin helpompia keinoja löytyy.
 
Viimeksi muokattu:

JTahti

Well-Known Member
Ahaa, eli jos itemeillä ja kyvyillä pepataan hahmot heti uudestaan hallelujahin jälkeen, niin sitten robotit ei ole ongelma. Luulin että pitää puolustaa tupla aika peppiä odotellessa ja sitten koetellaan onnea että tuleeko robotteja vai metalleja.
 
kopolanpoika

Active Member
Nyt on ysiysiin paukutettu kaverit, muutama häärää vielä 80 puolella koska...

... tuli grindattua silleen, että tapatin kaks tyyppiä ja sitten Jade ja Syl kaksistaan kehiin ja pelkkää defendiä, tarvittaessaa heelaaja kolmanneksi, sitten kun saavat pepit niin hero mukaan ja peppaus skillsi. Sen jälkeen talletus, taisteluun, Sylviksellä accelerate ja sitten Jadella electro light pepperi. Sitten kun tina limat tulee niin Erikillä critical, Jadella lightning trust, herolla sword dance. Sylvillä toivoin vain että eivät lähde lätkimään.
Jos tuli botit vastaan niin tapoin ne, latasin seivin tallentamatta ja uutta matoa koukkuun. Ainut ongelma oli, minkä huomasin vähän myöhään oli se, että jos tyyppi on kuollut niin ei saakaan expaa vaikka lukee, että kaikki saavat, joten pari hahmoa jäi kehitettäväksi vielä matkan varrelle.

Homma oli alkuun aika hidasta ja yksi sykli vei n. 13-18min levelien ollessa välillä 55-76, mutta kun sain herolla 77 lvl täyteen niin sitten yksi kolmesta tinasta oli joka kerta King versio ja silloin enää ei lähteneet karkuunkaan, jonka jälkeen yhdestä kolmen satsista sai 3 leveliä jokaiselle tyypille. Tässä vaiheessa kellotin syklin pituudeksi 6-8min.

Itellä hero ei osunut kertaakaan kriittisesti koko aikana Sword dancella tai falconilla. :D
Mulla on myös Syl nyt 99lvl ja kaikki avattu, mutta tuo ladies first skillsi ei satu silmään vieläkään,
ilmeisesti käytävä optikolla.

Ite koin että tuo hallelujah pepperi oli hitaampi kehitys keino, koska siitä sai vähemmän expaa kuin tinoja valamalla. En ole kasinolla kerennyt keräämään omaisuutta niin ei ollut varastossa pep pippejä

Kiitos tipseistä, nyt sitten kohti uusia haasteita!
 
HideoMiyamoto

Well-Known Member
Switch version sisällöstä lisää tietä, siihen tulee 16 Bit modi, uudelleen tehty soundtrack (Orchestral), aikasemmin mainittu japanin kieli ja uusia tarinoita pelin sankareista. Julkaistaan syksyllä.

varmaan joutuu uudelleen pelaamaan jo tuon Japani äänien ja soundtrackin takia.
 
Ylös Bottom