No jaa. Riippuu vähän. Minusta se on aina ollut vähintäänkin huvittavaa että voi ihan miten haluaa viettää aikaa vaikka mikä maailmanloppu odottaisi parissakin tehtävässä.
Nytkin pelaan FF XVI:n lopputohinoita, joissa aukesi 11 sivutehtävää ja teen niitä niin, että edistän aina lähimpiä eli menee ihan miten sattuu ristiin rastiin. Mietin jopa hetken että pitäisikö yhtä kylän puolustusta jäädä immersion vuoksi tekemään ihan just heti, koska ne möllit on sinne hyökkimässä mutta ajattelin sitten että ei, tämä on pelilogiikkaa, kyllä ne minua siellä odottaa. Ihan kuten se loppumeininki odottaa nuo kaikki 11 sivutehtävää, jotka peli nakkais siihen kohtaan ympäri karttoja.
Jokin keskitie tuohon olisi tietysti ihan kiva saada. Ei sitä jaksaisi että koko ajan pitää stressata tehtävien epäonnistumisesta ja aikarajoista mutta on sekin vähintään huvittavaa että koko maailma odottaa jatkuvasti päähahmon toimia eikä mikään etene jos ei ole itse paikalla.
Ei minulla tuohon ole mitään hyvää ratkaisua mutta tuollainen merkintä on ihan ok. Toisaalta ehkä riittäisi että kerrankin hahmot ihan suoraan tarkoittaisivat sitä mitä sanovat: jos on kiire niin on kiire ja jos vihulaiset on portilla niin ne on, eikä ilmesty sinne vasta kun itse menee johonkin checkpointiin ne aktivoimaan. Ja kiireettömissä tehtävissä myös puheltaisiin rennommin, että kunhan vain ehdit niin käy keräämässä tuhat höyhentä, pliis.