Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Jarmo Hänninen

New Member
Pakkohan tästä on polli pistää pystyyn ja keskustellakin asiasta samalla, sillä vuokrasin eilen elämäni ensimmäistä kertaa DVD-leffan ja vieläpä R-Kioskilta. VHS-leffoja olen viimeksi vuokrannut varmaankin vuosina 1999-2000 ... muistaakseni. Mutta minkälaisia vuokraustottumuksia sinulla on? Vuokraatko elokuvia usein, miksi vuokraat ja mistä... vieläkö vuokraat VHS-elokuvia? Ohessa on myös pikkukyssäri siitä, mistä useimmin vuokraat leffasi... mukana kolme suurinta ketjua eli R-Kioski, Makuuni ja Filmtown...

No, kuitenkin vuokrasin eilen Hellboyn ihan vain sen vuoksi, että leffa tuli vuokralle (tosin hieman ennemmin kuin nyt eli 5.1.2005) huomattavasti aikaisemmin kuin se tulee myyntiin (28.1.2005) eli en vain yksinkertaisesti jaksanut odottaa myyntipäivää enää, sillä sarjis on kahlattu läpi jo niiiiiin monta kertaa. Tänään voi olla, että vuokralle lähtee jotain muuta tai sitten pidän vuokraamiselle useamman vuoden tauon. Opiskeluaikoina vuokrattiin elokuvia aivan sikana sattuneesta syystä ja syy oli usein tekemisen puute.

Mutta entä työ muut sitten?
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Itse pääsääntöisesti vuokraan DVD -levyt. Itselleni ostan sitten vain itseäni kiinnostavia elokuvia, kun tulee jotakin rahan arvoista. Paljon vaikuttaa myös Extrat, mitä levyllä on.

Leffat vuokraan paikallisestia Filmtownista, koska tässä kaupungissa siellä on parhaat valikoimat. Tosin ennen johtui siitä, että matkaa himasta vuokraamoon oli noin 50m. Nykyisin enemmän, mutta vanhoista tavoista ei pääse eroon.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Makuunista saa kaksi leffaa halvemmalla kuin R-Kioskista, joka nostaa hintojaan koko ajan - reilun vuoden aikana melkein eurolla... Eli Makuuni. On lisäksi hyvin lähellä.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Täh? Voiko DVD-levyjä vuokratakin? :eek: Mitähän kaikkea sitä vielä keksitään?

Vakavasti: En ole ikinä vuokrannut yhtään DVD-levyä. VHS-aikana leffoja tuli joskus 80-luvulla vuokrailtua, sillä silloin myyntivideoita oli tarjolla aika niukasti, ja hinnat olivat hirmuisia. Viimeksi olen tainnut videovuokraamossa asioida vuonna 1992.

Ei minulla mitään elokuvien vuokraamista vastaan ole, mutta jotenkin on vaan helpompaa poimia katsottavaa omasta hyllystä kun tekee mieli nautiskella kotona elokuvasta, kuin lähteä videovuokraamoon.

DVD:t ovat myös siinä mielessä mukava media, että virheostoksista pääsee yleensä huuto.net:issä varsin vaivattomasti eroon, eikä kertakatselulle näinkään tule hintaa juuri vuokraamokäyntiä enempää.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

VHS:ä on jonkin verran tullut vuokrattua, mutta yhtä ainutta DVD-elokuvaa en ole koskaan mistään vuokrannut. Myöskään lainannut en ole viittä elokuvaa enempää. Tämä johtuu paljolti siitä, että haluan hyvät elokuvat hyllyyni, ja koitan yleensä välttää sellaisia elokuvia, joiden oletan olevan huonoja - näin ollen vuokraamot eivät oikein tarjoa mitään; se hyvä elokuva tulisi kuitenkin ostettua, ja huonoa nyt ei viitsi pirukaan ruveta vapaaehtoisesti katsomaan.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Kyllähän sitä tulee aika paljon vuokrattua leffoja -- ja lähinnä siis dvd-julkaisuja. Itsellänikin on yleensä sellainen periaate, että vain jo ennalta ja tavalla tai toisella hyväksi havaitut elokuvat hankin omaan hyllyyn. Yritän kuitenkin päästä aina katsomaan ne mielenkiintoisimmat elokuvat valkokankaalta, joten mitenkään aivan joka viikkoista tuo vuokrauspuuha ei kuitenkaan ole.

Vuokrauspaikkana toimii usein Makuuni -- koska olen hieman tottunut hylkimään FilmTowneja niiden hyllyjen sekavuuden vuoksi. Ainakin täällä päin olevissa FilmTowneissa ei juurikaan viitsitä kiinnittää huomiota mihin hyllyyn elokuvat palautetaan, ja lähes joka kerta jotain elokuvaa etsiessäni joudun aina kysymään sitä kassalta (ja muutaman kerran vieläpä sillä tuloksella, että vuokraamon tietokannat näyttävät elokuvan olevan paikalla mutta edes henkilökunta ei sitä hyllyjen sekamelskasta löydä). :) Toisaalta Makuunissa taas tuntuu olevan hieman suppeammat valikoimat...

Dvd-formaatti vuokrauskäytössä on sinänsäkin mielenkiintoinen lähinnä median herkkyyden vuoksi. Vuokrauskäytössä levyt naarmuuntuvat helposti koska ihmiset eivät aina jaksa pitää niistä huolta -- ja toiset dvd-soittimet hylkivät joitakin levyjä ihan ilman näkyvääkin syytä. Kun taas vhs-kasetti saa olla aivan hirveässä rupukunnossa ennen kuin elokuvasta tulee täysin katselukelvoton. En muista kertaakaan vhs-aikakautena palauttaneeni kasettia vuokraamoon siksi, että se olisi ollut katselukelvoton. Nykyään taas varmaan joka kymmenes vuokrattu dvd-levy hyppii soittimessa ainakin vähän... :)
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Joskus tulee haettua joku uusi DVD ärrältä, varmaan pari kertaa kuussa.... (ei täällä muualta sitten saakkaan vuokrattua).
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Jäsenkortti löytyy Filmtowniin, joten sieltä tulee useimmiten vuokrattua kerralla useampi. Makuuni on kyllä kuitenkin aika tasoissa tän asian suhteen ja yleensä vuokraan sieltä mikä ensimmäisenä eteen tulee :p
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Itse lainaan leffoja enemmän kuin ostan, ellei ole "ylimääräistä" rahaa jolloin voi ostaa leffan jos toisenkin.

Lainaan yleensä Makuunista, josta löytyy VIP-kortti tai sitten R-Kioskilta kun ei jaksa lähteä Hämeenlinnasta hakemaan.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Jos jotain sattuu vuokraamaan, niin Filmtownista se haetaan. Tuli hankittua sinne tuo VIP-kortti. Voisikin vuokrata jotain pitkästä aikaa kunhan uusi televisio saapuu kotiin :)
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Aihe liippaa aika läheltä toista ketjua, mutta vastataan nyt tännekin.

Itse katson leffat mieluiten teatterissa, tai sitten vuokraan. Elämäni aikana olen hankkinut muutamia DVD-leffoja omaksi, mutta pääsääntöisesti nekin ovat jääneet hyllyyn pölyttymään. Harvemmin saan kicksejä sellaisista pätkistä, jotka olen jo miljoonaan kertaan nähnyt. Kaupunkilaisyksiössä tilanpuutekin sanelee vähän ehtoja sen suhteen, mitä tavaraa voi hyllyynsä hankkia.

Vuokrauspaikkana suosin Makuunia. Lähin liike on parinsadan metrin päässä kotiovelta ja hinnat ovat kukkarolleni tarpeeksi edullisia. Myös kanta-asiakas -systeemi tuntuu mukavan palkitsevalta. Viimeisen VHS-leffani lainasin viime kesänä, kun DVD-soitin sanoi sopimuksensa irti. Nyt luovutin nauhurin pikkusiskolleni.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Filmtownista tulee joskus vuokrattua. En yleensä vuokraa uusimpia julkaisuja vaan odotan että ne saa halpoina paketteina. 7 eurolla kun saa 7 DVD-leffaa viikoksi. :)
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Itse olin ennen Makuunissa duunissa noin 3 vuotta. Tuona aikana tuli katsottua n. 1000 dvd:tä (testailin samalla dvd:tten ps2 "yhteensopivuutta" ;)) Tuon takia ei oma dvd-kokoelmakaan oikein karttunut, "kun aina voi ottaa senkin leffan duunista..."

Sen jälkeen on vähän harvemmin tullut vuokrattua leffoja, kun ei niistä oikeen aina jaksaisi maksaa. Lähellä tässä on kaksi Makuunia ja yksi Jees-video, joten noista käyn vuokraamassa aina.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Filmtown on tällä hetkellä ainoa käyttämäni DVD:tä vuokraava ketju. Pari kerta on Makuunia ja R-Kioskia tullut käytettyä, mutta syynä on ollut yleensä pieni paikkakunta - muita samaa tarjoavia liikkeitä ei ole lähellä ollut (esim. kesämökkikaupunki, jne.).

DVD:tä vuokratessa en ikinä vuokraa varmuudella hyviksi tietämiäni elokuvia, sillä ne aion ostaa. Yleensä varauksella johonkin elokuvaan suhtautumalla kannattaa elokuvan laadusta varmistua vuokraamalla. Joskus taas vuokraan tietäen täysin roskaelokuvan tai aivot narikkaan-tyylisen actionrainan. Tällöin DVD:n vuokraus toimii parhaiten.

Lähiaikoina on tullut vuokrattua mm.
- Terminator 3
- Pari Eastwoodin vähemmän tunnettua länkkäriä
- Rambo I
- jne.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Kuopiolaisesta Video Boss- vuokraamosta tulee elokuvat vuokrattua. Myös jokunen elokuva on Filmtownista tarttunut mukaan. Viimeisin taisi olla loistava Gothika...
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Enpä paljon vuokraile dvd:eitä. Se oikeastaan johtuu ensinnäkin siitä, että lähimpään "vuokraamoon" on matkaa varmaan ainakin 2 kilometriä ja sekin on vain tuollainen huoltiksen yhteydessä oleva vuokraamo, eli valikoima on yhden pyörivän telineellisen verran ja hinnat ovat aivan älyttömiä. Lähin kunnollinen vuokraamo on noin 30km päässä. Toisekseen senkään takia en tykkää vuokrata, koska mielestäni on kivempi kerätä leffoja hyllyyn. Elokuvien kohdalla paitsi niiden katselu, myös niiden kerääminen ja sen katseleminen kun kokoelma laajentuu, tuottaa jonkinlaista nautintoa.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Aikalailla Makuunista on tullut vuokrattua, en vuokraa enään VHS:ä, ainoastaan DVD:tä.

Jos elokuva on loppu DVD:nä hyllystä ja VHS jäljellä, en ota, odotan.

Tulee vuokrailtua aika aktiivisesti. Sanotaanko että kuukaudessa 6-1 elokuvaa. Vaihtelee aika paljon, monesti vlopussa tulee haettua pari leffaa kerralla tai sitten ei ollenkaan.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Eipä ole tullut dvd-leffoja vuokrailtua. Viimeksi on tullut vuokrattua leffa vhs-kasettina joskus pari vuotta sitten, sekin R-Kioskilta. Olishan tuossa noita videovuokraamoita lähellä Makuunista Filmtowniin, mutta eipä vain ole tullut vierailtua. Mieluummin lainaa kaverilta tai ostaa itselle.
 
Vastaus: DVD-levyjen vuokraustottumuksista

Eipä tule vuokrattua paljon mitään. Isoveli vuokrailee silloin tällöin ja yleensä käyttää paikallisen City Videon palveluita. Makuunista, Kotikatsomosta ja Film Townistakin on tullut kai joskus vuokrattua. Itse en ole omilla rahoillani vuokrannut, no way. Ei se ole lähsekään niin suuri nautinto vain katsoa se filmi, kun yleensäkin ostan elokuvat vasta niiden ollessa halvempia eli siinä 10 euroa ja halvempina. Ihan hyviä tarjouksia täältä kyllä löytyy ja varsinkin City Videosta. Makuunista on tullut haettua lähinnä irtokarkkeja hyvän valikoiman ansiosta, kun karkkikauppakin lopetti :(
 
Ylös Bottom