Vastaus: E3 messut
Ei sillä, että Second Lifestäkään tiedän yhtään sen enempää, mutta ei tuo varsinaisesti kovin katu-uskottavalta kuulosta tuo Home, jos sitä tuolla nörttistrategialla on tarkoitus todistaa. Yhtä nörttiä sieläkin on "hillua". Ei silläkään, että tämä mihinkään liittyisi.
E3:sta jäi aika huono jälkimaku. Mitä uutta siellä kerrottiin? Oli jo useaan otteeseen hypetettyjä pelejä sekä Zapper. Kuinka moni täällä yllättyi oikeasti? Ennen E3 oli yllättävä tapahtuma, jossa lanseerattiin uusia pelejä, joista kukaan ei ollut kuullut. Ei enää. Ontto kuori jäi jäljelle. Puzzle Quest Live Arcadeen oli toisaalta aika suuri yllätys. Sekä myös PSP Litestä kerrotut tiedot vakuuttivat, vaikka pelikirjasto on vieläkin melko kankea (myin omani lähinnä tästä syystä pois), mutta loppujen lopuksi mikään ei sävättänyt kuten ennen vanhaan ns. "hyvinä aikoina". Tai sitten kaikki ovat aina pelanneet varman päälle ja muisti vain taas temppuilee. Ehkä aika on tosiaan kullannut niitä muistoja.
Eli pähkinänkuoressa:
PS3 taitaa jäädä edelleenkin hankkimatta, kun eivät tajua hintaa hinata sinne 500:n alle, eikä noista "uusista" hypeistä mikään aiheuttanut mitään ilon kiljahduksia. Varmasti ihan hyvää pelattavaa tulossa, ei siinä mitään, ei vaan mitään spesiaalia omalle kohdalleni. Panzer Dragoon (vai mikä se oli?) kiinnostaa toki hieman keskivertoa enemmän. Katsotaan nyt.
Wii jatkaa valitsemallaan linjalla. Hassuttelua yhdessä ja yksinään, mutta todelliset itseäni kiinnostavat huippujulkaisut antavat odottaa itseään. Toki Galaxy ja Metroid kiinnostavat, mutta ei ehkä ihan 280 euron edestä. Kuitenkin todistanut olevansa toimiva ja virkistävä konsepti, joten varmasti kiinnostus nousee sitä myötä kuin näitä Nintendon omia julkaisuita alkaa tippumaan. Ei yllätyksiä, siis.
Kovin pettymys itselleni oli tietenkin Mikkisoftan sessio. Ei siksi, ettei niitä kiinnostavia pelejä olisi esitelty tarpeeksi, vaan siksi, että pelasivat niin varman päälle. Lähes ainoastaan tänä vuonna julkaistavia pelejä - ei edes Alan Wakea tai Fable 2:sta! XO7 tapahtumassa toivottavasti sitten lisää tietoa tulevan vuoden peleistä?