Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elden Ring

Justiin tuo on hyvä kuten firman muissa peleissä, pelistä saa tehtyä itselleen helpomman tai vaikeamman niin halutessaan ilman mitään erillisiä vaikeusasteita. Se tuo peliin erityistä vapautta.

Tuo myös vaikuttaa kyllä siistiltä että laajoja alueita saa käydä vapaaehtoisessa järjestyksessä. Ja tutkittavaa ja löydettävää varmaan tulee olemaan aika paljon. Ja hyvä että mennään vähän enemmän Soulsien suuntaan että erilaisia aseita yms on enemmän.
 
Toisin sanoen uskon, että peli tulee edelleen antamaan ihan tarpeeksi haastetta meille haastetta kaipaaville, mutta samalla on myös paremmin huomioitu ihmiset jotka eivät peleihinsä kaipaa samanlaista haastetta. Ja anteeksi toisto, mutta olen tyytyväinen, että tähän pelin helpottamiseen pyritään löytämään omaperäisempiäkin ratkaisuja kuin se vaikeusasteen säätö. Parempi, että ihmisten annetaan ensiksi kokeilla rajojaan ja katsoa kuinka hyvin he ensiksi pärjäävät "samoilla pelisäännöillä". Moni kumminkin yleensä aliarvioi taitonsa ihan arkipäiväisessä elämässäkin ja turhan helposti pyrkii menemään vain sieltä mistä aita on matalin. Joskus on ihan hyvä olla kannustin.
Todellakin, peliä voi helpottaa/vaikeuttaa monin eri tavoin. Tämä kuuluu niihin peleihin, jotka kannattaa ottaa julkaisussa, niin pelistä pääsee nauttimaan ilman kattavaa tietoa kaikesta mahdollisessa pelimaailmassa.

Kaikki muut Frommin pelit olen pelannut reippaasti julkaisun jälkeen, ja vaikka siinä on ajan säästämisen kannalta paljonkin järkeä, tämän pelin yritän pelata katsomatta liikaa ohjeita heti alussa.

Helppoahan se ei tule olemaan, koska on selvää, että striimajilta tulee paljonkin tietoa juuri julkkarin alla ja näitä 24/7 pelaajia, jotka ovat pelanneet pelin loppuun parissa päivässä, tulee olemaan useita.
 
Joo itsekin pian voisin mennä uutispimentoon tämän pelin suhteen. Itselle tämä tulee olemaan todellakin semmoinen peli minkä pelaan ilman ennakkotietoja. Sääli etten tehnyt näin muissa fromin peleissä ekaa Dark Soulsia ja Sekiroa lukuunottamatta.
 
Juuri pelailen new game+:ssaa Dark Soulsissa ja aika vauhdilla tuli pelattua Quelaagiin että pääsee laittamaan fast travelin Anor Londosta päälle. En oikein tiedä onko tuo uutispimento sitten miten hyväksi, tavallaan on, kun kuitenkin "SB veteraanina" tietää suunilleen fiksut kehitysvalinnat hahmolle, mutta toisaalta näissä peleissä on ollut paljon näitä "yes/no" tyyppisiä valintoja joista "väärä" voi karkoittaa NPC:n kokonaan.

On tämä hieno pelisarja...kuusi huippupeliä ilman isompia harha-askelia putkeen on kova saavutus. Joskus kai täytyy tulla se pakollinen puoli- tai täysfloppikin, mutta toivotaan, että Elden Ring ei olisi sitä.

Vaikka mieli tekisi Dark Souls 4:sta, niin kyllä Bloodborne ja Sekiro ovat osoittaneet että From kykenee uudistamaan kaavaa tavalla johon harva pelitalo pystyy. Siksi mieluummin kuitenkin Elden Ring.
 

Nämä uutiset saa kyllä hypen nousemaan entisestään. Vaikuttaa todella hyvältä ja mukavasti taitaa olla myös uusia vivahteita pelissä. Luulen, että pelin ollessa avoimempi myös uudenlaiset lähestymistavat taisteluihin on mahdollisia. Tätä kautta taistelut voi muuttua myös "helpommiksi" jos tilanteita lähestyy taktisesti eikä vain juokse miekka tanassa vihollisjoukkoon (vrt. Sekiron stealth mahdollisuudet).

Täytyy kyllä pelata vielä Sekiro, BB DLC ja Demon's Souls läpi ennen vuoden vaihdetta, jotta voi lähteä sitten kaikki Soulsborne -pelit vyön alla kohti uusia seikkailuja.
 
lbnr60o0vw571.png


Elden Ring voitti E3. :) Kauas on tultu ajoista kun näitä Miyazakin pelejä pidettiin niche-genrenä.

Myös G.R.R. Martin kommentoi lyhykäisesti peliä ja sen tekoa.

 
Ihan hyvin Elden Ring pärjäisi omillaankin ilmankin Martinia, vähän tarpeetonta Game of Thrones tekijän vaikutuksen hehkuttamista. Enemmänkin saa varoa ettei From Software japanilaisena ole alkanut liikaa kunnioittaa jotain GRR Martinin mielipidettä, joka on pelissä pöljä toteuttaa.

Mutta varmaankin sievoinen summa rahaa on suunnittelusta liikkunut, ja senkin käyttöä tarvii toki perustella merkittävällä vaikutuksella.
 
Ihan hyvin Elden Ring pärjäisi omillaankin ilmankin Martinia, vähän tarpeetonta Game of Thrones tekijän vaikutuksen hehkuttamista. Enemmänkin saa varoa ettei From Software japanilaisena ole alkanut liikaa kunnioittaa jotain GRR Martinin mielipidettä, joka on pelissä pöljä toteuttaa.

Mutta varmaankin sievoinen summa rahaa on suunnittelusta liikkunut, ja senkin käyttöä tarvii toki perustella merkittävällä vaikutuksella.
Onhan tuo markkinointimielessä aika kova myöskin. Game of Thrones ja sitä kautta George RR Martin on ollut isosti esillä viime vuosina. Vähän kuin ilmaista mainosta, kun vain kaverin nimen mainitsee pelin yhteydessä. Kiinnostus varmaan nousee sellaisillakin, jotka eivät ole Souls- sarjasta niin välittäneet tai olleet edes tietoisia.
 
eikö se kokopeli perustu george rr martin tekemää kirjaa tai vastaavaa silloin se saa määrätä aikapaljon mitä siihen tulee myös näin oo ymmärtänyt se
 
eikö se kokopeli perustu george rr martin tekemää kirjaa tai vastaavaa silloin se saa määrätä aikapaljon mitä siihen tulee myös näin oo ymmärtänyt se
Ei kai se mihinkään kirjaan perustu?

Enkä usko tämän olevan mitenkään tarinavetoinen peli ennen kuin toisin kerrotaan.
 
Totta kai Martinin nimi tuo pelille myös lisää näkyvyyttä mikä on varmasti tiedossa FromSoftwarellakin, mutta uskon silti, että tämä yhteistyö on ihan puhtaasti pantu aluille sen takia, että Miyazaki on Martinin aikaisempien töiden fani.

Ja onhan se mielestäni fakta, että Martin on myös aikamme parhaimpia "world buildereita" joten hän jos joku osaa rakentaa mielenkiintoiset ja monipuoliset taustat pelin lukuisille hahmoille. Käsittääkseni kumminkin pelin itse päätarinan idea on tullut Miyazakilta johonka Martin on sitten luonut sitä historiaa ja taustoja hahmoille.

Enkä usko, että Martinkaan ihan rahastusmielessä tähän projektiin on lähtenyt mukaan vaan siellä on varmaankin Miyazakin konsepti herättänyt mielenkiintoa Martinissakin. Näin ainakin tahtoisin uskoa, että kunnioitusta löytyy molempiin suuntiin ja se näkyy sitten myös lopputuloksessa.
 
VaatiVidya on tehnyt jo useamman videon pelistä, ihan mielenkiintoisia katsella jos ei haittaa pienet mahdolliset spoilerit. Toki videoissa on paljon myös puhtaita olettamuksia, mutta hyvin on tekijä ne perustellut.

 
Viimeksi muokattu:


Täysin puskista tuli kyllä nämä previewit. :)

Siis mikä hiton pointti tuossa otsikossa oli? Itselläni jäi ainakin BOTW kesken äärimmäisen tyhjän ja geneerisen pelimaailman, todella geneeristen ja tylsien vihollisten ja kokonaan erittäin nopeasti hajoavien aseiden takia. Soulsborne-pelit eivät ole mitenkään syyllistyneet mihinkään noista ikävistä jutuista joita BOTW:issa oli, eikä siihen toivottavasti syyllistytä Elden Ringissäkään. Todella typerää verrata Soulsborne-peliä BOTW:iin. Noissa kun ei, ainakaan toivottavasti, ole oikein mitään samankaltaisuuksia.
 
Viimeksi muokattu:
Siis mikä hiton pointti tuossa otsikossa oli? Itselläni jäi ainakin BOTW kesken äärimmäisen tyhjän ja geneerisen pelimaailman, todella geneeristen ja tylsien vihollisten ja kokonaan erittäin nopeasti hajoavien aseiden takia. Soulsborne-pelit eivät ole mitenkään syyllistyneet mihinkään noista ikävistä jutuista joita BOTW:issa oli, eikä siihen toivottavasti syyllistytä Elden Ringissäkään. Todella typerää verrata Soulsborne-peliä BOTW:iin. Noissa kun ei, ainakaan toivottavasti, ole oikein mitään samankaltaisuuksia.
Tuohan on vain sinun mielipiteesi BOTW:sta. Yleisesti BOTW taitaa olla aika pirun tykätty ja arvostettu mestariteos, jonka myös erittäin korkea arvostelukeskiarvo kertoo. Henkkoht toivoisin monenkin pelin ottavan etittäin paljon vaikutteita BOTW, kuten on myös ottanutkin onneksi. Otsikko taas yrittää sanoa sen, että Elden Ringistä voi muodostua Frommin BOTW eli firman paras peli ja mestariteos.
 
Vaikkei BOTW kiinnosta niin kyllä tämä nyt alkoi kiinnostamaan entistä enemmän. Jos siis maailma vähän leviää siitä perus Dark Souls kaavasta. Tuskin ihan identtisesti kuitenkaan.
 
Tuohan on vain sinun mielipiteesi BOTW:sta. Yleisesti BOTW taitaa olla aika pirun tykätty ja arvostettu mestariteos, jonka myös erittäin korkea arvostelukeskiarvo kertoo. Henkkoht toivoisin monenkin pelin ottavan etittäin paljon vaikutteita BOTW, kuten on myös ottanutkin onneksi. Otsikko taas yrittää sanoa sen, että Elden Ringistä voi muodostua Frommin BOTW eli firman paras peli ja mestariteos.
Ei se nyt ihan pelkästään minun mielipiteeni ole, vaan kyllä peliä on juuri noista mainitsemistani seikoista moitittu varsin monen peliä pelanneen toimesta. Katso vaikka tuon edellä postatun twiitin kommentteja. Toki moni on nähnyt pelin kiistämättömät hyvät ominaisuudet niin hyvinä, että ovat sitten pitäneet sitä jopa mestariteoksena, vaikka noita mainitsemiani kiistämättömiä puutteita on havaittu.

Lisäksi Zelda-peleillä on niin vankkumaton pelilegendan maine ja valtava fanittajakuntansa, joka antaa anteeksi isojakin virheitä Zelda-peleissä, kunhan niitä hyviä ja toivottuja ominaisuuksia selvästi kuitenkin on. Näin mielestäni kävi myös BOTW:n kohdalla.

Joka tapauksessa, piti BOTW:ista tai ei, niin nuo mainitsemani ongelmat pelissä ovat kiistämättömiä, vaikka niiden painoarvosta voidaan toki olla montaa eri mieltä. Mitään sellaista hyvää ominaisuutta en kuitenkaan BOTW:ista kyllä löydä mitä haluaisin nimenomaan Elden Ringiin. Tai no, ehkä nuo kieltämättä vaikuttavat fysiikat ja pelimaailman monipuolisuus nimenomaan fysiikoiden osalta saattaisi sellainen ominaisuus olla. Sekään ei silti mikään erityisen tärkeä tai hieno juttu ollut minulle, vaan meni enemmänkin sellaiseksi tekniikkademomaiseksi kikkailuksi, joka alkoi joissain tilanteissa jopa ärsyttämään. Vähän samaan tapaan kuin Far Cry 2:ssa aikoinaan, hienoa pelifysiikkaa, mutta ikävä kyllä huonoa ja tylsää pelimaailman rakenteen suunnittelua ja kovasti paljon laajat alueet tyhjää täynnä. Pelattavuudessa myös kummassakin varsin suuria puutteita, joten siinä mielessä ihmetyttää kummankin pelin saamat kehut. Mutta tosiaan niitäkin on varsin paljon joita kummankin huonot ominaisuudet häiritsevät varsin paljonkin.

Joka tapauksessa minua häiritsee kyllä ylipäätään se, kun pelejä aletaan kovin vahvasti lokeroimaan ja vertailemaan johonkin tiettyyn peliin, vaikka kyseinen peli olisi mestariteos omasta mielestänikin. Mielestäni on paljon hedelmällisempää puhua nimenomaan pelin ominaisuuksista ja perustella miksi joku ominaisuus on hyvä ja miksi joku toinen vastaavasti ehkä huono.
Vaikkei BOTW kiinnosta niin kyllä tämä nyt alkoi kiinnostamaan entistä enemmän. Jos siis maailma vähän leviää siitä perus Dark Souls kaavasta. Tuskin ihan identtisesti kuitenkaan.
No juu, toki itseänikin sinänsä kiinnostaa kovasti tuo laajempi pelimaailma. Kunhan se ei ole samalla tavalla valtavan laaja ja suurelta osin tyhjää täynnä ja todella geneerinen, jota BOTW todellakin on. En kuitenkaan usko From Softwaren tuohon syyllistyvän, mihin BOTW:issä pahasti syyllistyttiin, joten on tässä itsellänikin odotukset todella korkealla tuon laajemman ja avoimemman pelimaailman takia.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom