koomikko
Well-Known Member
Minä sain pojaltani Shadow of the Erdtreen synttärilahjaksi. Hän haluaa epäilmättä pelata sen itsekin. Me pelasimme emopelin läpi lähes samassa tahdissa. Oli mahtavaa vertailla erilaisia taktiikoita samoihin pomoihin (minä juustotin ja hän voitti ne taidolla) ja yrittää epätoivoisesti yhdessä tulkita loren palasia. Ehkä pääsemme toistamaan tämän jaetun kokemuksen.
Mutta jotenkin paluu Lands Betweenin maisemiin ei tunnu pelkästään mukavalta idealta. Pääpelin peluusta on mennyt jo niin pitkään, että selkärankaan uponneen taistelun olen auttamatta unohtanut. You died -tekstiä tuijotellaan jälleen tiheään. Lumpsahdan Torrentin selästä alinomaan, kun napit eivät ole samat kuin Ass Creed -sarjassa. Uudelle alueelle hivuttautumisen pelko on jälleen syvällä selkäpiissä semminkin, jos on vähän enemmän kertynyt riimuja takataskuun. Vastaavasti Elden Ringin hienous, vapaus omien polkujen löytämiselle, ei tunnukaan tällä kertaa yhtä voimaannuttavalta. Ainakin alussa tunnen olevani ihan tyhjän päällä, kun ei ole mitään hajua minne suuntaan kannattaisi edes lähteä kokeilemaan, kun turpaan tulee kuitenkin. Ehkä se taas tästä. Fromiin on kova luotto emopelin myötä.
Mutta jotenkin paluu Lands Betweenin maisemiin ei tunnu pelkästään mukavalta idealta. Pääpelin peluusta on mennyt jo niin pitkään, että selkärankaan uponneen taistelun olen auttamatta unohtanut. You died -tekstiä tuijotellaan jälleen tiheään. Lumpsahdan Torrentin selästä alinomaan, kun napit eivät ole samat kuin Ass Creed -sarjassa. Uudelle alueelle hivuttautumisen pelko on jälleen syvällä selkäpiissä semminkin, jos on vähän enemmän kertynyt riimuja takataskuun. Vastaavasti Elden Ringin hienous, vapaus omien polkujen löytämiselle, ei tunnukaan tällä kertaa yhtä voimaannuttavalta. Ainakin alussa tunnen olevani ihan tyhjän päällä, kun ei ole mitään hajua minne suuntaan kannattaisi edes lähteä kokeilemaan, kun turpaan tulee kuitenkin. Ehkä se taas tästä. Fromiin on kova luotto emopelin myötä.