Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Ulukai

Toimituksen jäsen
Ylläpitäjä
Oletko nähnyt viime aikoina elokuvia, joita haluaisit suositella muille? Oliko uusi Batman parasta ikuna ja haluaisit jakaa tätä ilosanomaa muillekin KonsoliFINin käyttäjille? Oletko nähnyt viime aikoina filmejä, joita suosittelisit välttämään kuin ruttoa? Eikö juuri televisiosta tullut Taikatossut ollutkaan se koripalloleffa, mitä odotit? Jos mitenkään mahdollista, niin kerrothan näkemästäsi rainasta edes muutamalla lauseella perusteluja.

Viime aikoina olen itse katsonut kolme sarjakuvafilmatisointia, joista voisi pari sanaa jakaa. Tänään tuli nähtyä The Dark Knight Rises (Yön Ritarin paluu), aiemmin kesällä ihastelin Avengersia ja pari viikkoa sitten kärsin läpi Spawnin.


The Avengers

Tämän vuoden odotetuin elokuva Batmonnin kanssa. Olin tätä odottanut kuin kuuta nousevaa, eikä tämä pettänyt odotuksia, koska omaan makuun kyseessä on yksi tämän vuoden parhaista näkemistäni filmeistä. Olen suht iso Marvel-sarjakuvien ystävä, joten aihepiiri toki oli mieleinen muutenkin. Seikkailussa pyörivät omia filmejään jo tähdittäneet hahmot, mutta hahmokatraasta kukaan ei tuntunut ulkopuoliselta, vaan joka hahmo sai ruutuaikaa. Erityisesti Mark Ruffalon suoritukselle pitää näyttää peukkua - kyseessä on mielestäni paras Bruce Banner/Hulk mitä Marvel-elokuvissa on nähty. Scarlett Johanssonin esittämästä Black Widowista en voi sanoa pahaa sanaa, koska olen mies. Eikun...

Toiveissa olisi vielä, että X-miesten ja Hämähäkkimiehen oikeudet palaisivat nykyisiltä omistajiltaan, niin saataisiin nämäkin hahmot ympättyä yhteen näiden filmien universumiin.


Spawn

Yksi surkeimmista katsomistani tekeleistä miesmuistiin. Spawn on sarjakuvana ja hahmona mielenkiintoinen, tuo vuonna 1997 tehty elokuva oli taas kaikkea muuta. Katsoin rainaa puolisen tuntia, jonka jälkeen rupesin tiskaamaan astioita ja annoin tuon pyöriä taustalla. Kuvottava, katselukelvoton kasa ryönää. En suosittele katsomaan.


Yön ritarin paluu

Tuli tämä nähtyä tänään ja kovin paljoa en halua tästä sanoa, etten vahingossakaan spoilaa mitään. Lyhyesti totean leffasta vain, että...

...en oikein osaa sanoa elokuvasta juuta tai jaata. Kyllähän tuon katsoi mielellään, mutta Avengers ja Yön Ritari olivat kumpikin enemmän omaan makuun. Käykäähän katsomassa ja kommentoikaa, jos teihin iski paremmin!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Ja käytetään sitten SPOILER-tagia, mikäli avaudutaan uutuusleffan tarinasta yhtään enempää!

Yön ritarin paluu

Tuli tämä nähtyä tänään ja kovin paljoa en halua tästä sanoa, etten vahingossakaan spoilaa mitään. Lyhyesti totean leffasta vain, että...

...en oikein osaa sanoa elokuvasta juuta tai jaata. Kyllähän tuon katsoi mielellään, mutta Avengers ja Yön Ritari olivat kumpikin enemmän omaan makuun. Käykäähän katsomassa ja kommentoikaa, jos teihin iski paremmin!

Olihan tuo ehdottomasti sarjan paras osa, mutta ei se silti tuosta täydellistä elokuvaa tee. Kakkonen oli Jokeria lukuun ottamatta aikamoinen pettymys itselleni, sillä tarina ei onnistunut kantamaan loppuun asti ollenkaan. Pituudesta pois ainakin puolisen tuntia, niin saattaisi nousta ykkösen ohi. Kolmonen oli ehkä vähän turhan varman päälle pelattu leffa, jonka tarina on sen verran luotisuora, ettei se juuri jättänyt ajatuksia pyörimään. Hienosti tehty leffa kuitenkin, joka lievästä keskivaiheen joutokäynnistä huolimatta viihdytti alusta loppuun mainiosti. Muutama dialoginpätkä aiheutti myös myötähäpeää, sillä irrallisten ja kornien lausahdusten ainoa tarkoitus tuntui olevan näyttää one-linereinä hyvältä. Tulipas näköjään hirveä määrä moitetta näin lyhyeen tekstiin, vaikka leffasta kokonaisuutena pidinkin. Hieno päätös hyvälle trilogialle, joskin yllätyksiä olisi voinut olla vähän enemmänkin, joten arvosanaksi voisi antaa sellaisen 4/5.

Toinen vähän aikaa sitten katsottu leffa, The Road, oli melkoisen massiivinen tapaus. Maailman synkkyys ja epätoivo vetosi todella vaikuttavasti, eikä pätkä päästänyt katsojaansa helpolla. Mikäli esimerkiksi Fallout 3:n maailma säväytti hyvällä tavalla, niin tuossa on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen tuotos. En nyt ehkä kuitenkaan ensitreffeillä silti näyttäisi. :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Elokuvasuosittelut

No, jatketaas Dark Knight Rises arvioilla:

Mielipiteitä elokuvasta? Valitettavasti en niitä pysty järjellä esittämään, kun oli sen verran mielen räjäyttävää meininkiä. Siis käsittämättömän upea leffa. Nolan todellakin ylitti itsensä tällä. Ajattelin alkuun ettei tämä voi olla niin hyvä kuin Batman Begins(, joka on mielestäni parempi kuin Dark Knight) mutta elokuva tuli ja pyyhki lattiaa Beginsillä. Uskomattomia juonenkäänteitä, mind-fakkaavia paljastuksia, upeita roolisuorituksia ym. Spoilereita huippukohdista:

Suurin shokki koko elokuvassa oli se, että Miranda olikin Talia al Ghul!! Pohtisinkin kesken elokuvan, kun Bruce luuli tajuavansa, että Bane olisi Rasin poika mutta eihän Rasilla ole poikaa oikeastaan missään sarjiksessa ym. Mutta silti Talia yllätti täysin. Toinen loistava shokki oli se, että Blake olikin ROBIN! Ja sitten tietenkin se, että Crane ja Ras tekivät pienen taustaroolin elokuvassa jota en ollenkaan aavistanut. Ainut valituksen aihe elokuvasta on ihan loppu, jossa Alfred näkee Bruce ja Selenan siellä kahvilassa. Siis niin korni loppu kuin mahdollista mutta toisaalta se vähän kuuluu Nolanin repertuaariin (esim. Inceptionin lopussa pyörivä hyrrä). Ja mies katsojan näkökulmasta: Hathawayn Catwomanissa ei ollut mitään valitettavaa.

Sekavaa tekstiä, tiedän mutta aivot on niin jäässä tuon elokuvan jälkeen ja sen sulattelu vie aikansa.

PS. Kiljusin kuin pikkutyttö, kun Teal'c... eikun siis Christopher Judge tuli esiin ja sanoin jotain.

------

Ja tähän ketjuun pitää sitten tietenkin läimäistä (ennen kuin Paavi tai kukaan muu ehtii) se ehdottomasti maailman paras elokuva eli Under Siege (Kaapaus Merellä). Ihmiset saa esittää vastaväitteitä mutta itselleni tuo leffa on vaan paras. Seagal mättää porukkaa loistavasti ja Tommy Lee Jones tekee loistavan roolisuorituksen ehkä sekopäisimpänä pahiksena ikinä.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Suurin shokki koko elokuvassa oli se, että Miranda olikin Talia al Ghul!! Pohtisinkin kesken elokuvan, kun Bruce luuli tajuavansa, että Bane olisi Rasin poika mutta eihän Rasilla ole poikaa oikeastaan missään sarjiksessa ym. Mutta silti Talia yllätti täysin. Toinen loistava shokki oli se, että Blake olikin ROBIN!

Heh, niin ne kokemukset vaihtelevat. Mirandaa en osannut Taliaksi vielä alussa yhdistää yhdistää, mutta asia selkiytyi heti, kun Bane esitettiin Rasin pojaksi. Toki sillä on aika paljon vaikutusta, että elokuvien peruskliseisiden mukaisesti alussa läheinen naishahmo on noin 99% varmuudella petturi. Sarjakuvat eivät ole itselleni tuttuja, mutta Arkham Cityn jälkeen perhesiteet olivat aika helposti yhdistettävissä toisiinsa.

Robin ja Blake tuli myös yhdistettyä varsin ajoissa. Yllättävän ison roolin sai kuitenkin Ihmepoikakin, mikä oli ihan jees. Hivenen turhan selviä juonikuvioitahan tuossa oli, mutta toisaalta kun universumi on entuudestaan kohtuullisen tuttu, niin väkisinhän yllätykset jäävät vähän munattomiksi.

Crane oli ehdottomasti positiivinen yllätys, samoin viittaus Crociin.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Heh, niin ne kokemukset vaihtelevat. Mirandaa en osannut Taliaksi vielä alussa yhdistää yhdistää, mutta asia selkiytyi heti, kun Bane esitettiin Rasin pojaksi. Toki sillä on aika paljon vaikutusta, että elokuvien peruskliseisiden mukaisesti alussa läheinen naishahmo on noin 99% varmuudella petturi. Sarjakuvat eivät ole itselleni tuttuja, mutta Arkham Cityn jälkeen perhesiteet olivat aika helposti yhdistettävissä toisiinsa.

Robin ja Blake tuli myös yhdistettyä varsin ajoissa. Yllättävän ison roolin sai kuitenkin Ihmepoikakin, mikä oli ihan jees. Hivenen turhan selviä juonikuvioitahan tuossa oli, mutta toisaalta kun universumi on entuudestaan kohtuullisen tuttu, niin väkisinhän yllätykset jäävät vähän munattomiksi.

Crane oli ehdottomasti positiivinen yllätys, samoin viittaus Crociin.

Jatketaan nyt vielä Bäty-spoilausta:

Nuo paljatukset olisin itsekkin tajunnut varmaankin nopeammin jos olisin ruevnnut niitä miettimään mutta, kun elokuv kiisi eteenpäin kuin rasvattu salama niin eipä siinä ehtinyt paljoa miettiä. Blake oli hieno hahmo. Luulin aluksi, kun se tuli gordonille siellä katolla juttelemaan, että on joku ihan pieni sivuhahmo ja elokuvassa vain sen takia, että Nolan halusi Joseph Gordon-Levittin leffaan.

Ja tuli mietittyä siinä kohtaa, kun joku kysyi, että näkyikö viemärissä jätti-krokotiileja, niin että oliko se Killer Croc-viitaus vai ainoastaan perus-urbaanilegenda-viittaus.

Rupesin jälkeen päin miettimään, että kuinka paljon tällä tarinalla on yhteistä Batman Returnsin kanssa, kun siinäkin oli jotain juttua jostain energiavoimasta, siinä Serenasta tuli Catwoman ym.

Lopusta vielä sen verran, että petyin oikeastaan kun Batman ei kuollut. Arkham City spoileria:
Ehkä ne tajusi, että ei voida Batman-universumin kahta päähenkilöä tappaa reilun puolen vuoden sisään (Arkham Cityn loppu)
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Project X : Project X (2012) - IMDb

Paras party-leffa mitä koskaan nähnyt, täydet viisi tähteä. Kuvaus enimmäkseen "olalta" ja tämä sopii hyvin tähän youtube-aikakauteen. Kyseessä klassiset facebook-bileet, jotka lähtevät vyörymään kohti hallitsematomatonta kaaosta. Tähän on koottu varmaan kaikki bile-kliseet mitä keksiä voi, osan ollessa tuttuja jo ihan omasta takaa :D Palkittu useammalla MTV Awardsilla.

[video=youtube;1Rl1TJG17Wk]http://www.youtube.com/watch?v=1Rl1TJG17Wk[/video]
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Postataan nyt tällekin foorumille jotain uusimmasta Battosta.

- Sarjan paras osa, upea lopetus hienolle trilogialle. Mun silmissä kolmonen paras, ykkönen toiseksi paras ja ylihypetetty TDK kolmanneksi paras. Ei sillä - kaikki ovat mun silmissä aika lailla 5/5-kamaa.
- Michael Caine on tehnyt erinomaista työtä joka osassa, mutta nyt pankki räjähti lopullisesti. Todella emotionaalisia kohtauksia Brucen kanssa. Huimaa työtä.
- Miranda-twisti tosiaan oli hyvin ennalta-arvattava aiheeseen tutustuneena ja Cotillardista kuvia siinä lopun ruskeassa takissa nähneenä.
- Blakesta oli paljon huhuja etukäteen ja niiden realisoituminen oli meikälle selvää viimeistään siinä vaiheessa, kun Bruce sanoi autossa Blakelle, että kuka tahansa voisi olla Batman. Blake oli yllättävänkin hyvä hahmo ja ensimmäisen (vai toisen etunimen) Robiniksi ihan hieno kunnianosoitus mm. Dick Graysonin ja Tim Draken hahmoille. Mutta eihän toi sen enempää ollut, eli aiemmat viestit joissa puhutaan jostain Blaken "paljastumisesta" "Robiniksi" on aika outoja.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Ja tähän ketjuun pitää sitten tietenkin läimäistä (ennen kuin Paavi tai kukaan muu ehtii) se ehdottomasti maailman paras elokuva eli Under Siege (Kaapaus Merellä). Ihmiset saa esittää vastaväitteitä mutta itselleni tuo leffa on vaan paras. Seagal mättää porukkaa loistavasti ja Tommy Lee Jones tekee loistavan roolisuorituksen ehkä sekopäisimpänä pahiksena ikinä.

Onhan tuo hyvä elokuva, mutta ei kuitenkaan paras. Seagalin tähdittämistä leffoista kuitenkin taitaa olla se paras.



Hyvä, paha ja outo (2008) - IMDb
Ei, Clint Eastwood ei näyttele tässä elokuvassa. Tämä on Etelä-Korealaisten versio tuosta vanhasta lännen klassikosta. Varmaan yksi parhain ja hauskin elokuva jonka olen nähnyt. Kolme Korealaista lainsuojatonta, Japanin armeija, sekä Kiinalainen rosvojoukko kaikki jahtaavat vanhaa Venäläistä kulta aarretta.
[video=youtube;OzNnCK5cd8Q]http://www.youtube.com/watch?v=OzNnCK5cd8Q[/video]


K18:
Hobo with a Shotgun (2011) - IMDb
Jos pidit elokuvasta Machete, niin varmasti pidät tästäkin. Rutger Hauer (mm. Batman Begins ja Sin City) esittää pummia joka päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä, kaupungissa joka on täynnä rikollisuutta, korruptiota, hyväksikäytettyjä prostituoituja, sekä jopa pedofiili joulupukki.
[video=youtube;ASomc2O6eqY]http://www.youtube.com/watch?v=ASomc2O6eqY[/video]


I Spit on Your Grave (2010) - IMDb
Uusinta versio 70-luvun klassikosta, jossa raiskattu nainen kostaa raiskaajilleen. (Ei heikkohermoisille!)
[video=youtube;2zU3U-9B3fE]http://www.youtube.com/watch?v=2zU3U-9B3fE[/video]

Onhan näitä paljon hyviä leffoja, tässä nyt muutama lähiaikoina nähty.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Kyllä se Prometheus kannattaa käydä kurkkaamassa jos on yhtään Aliens fani.

Viikko sitten katsottiin tuollainen animaatio kuin Mary and Max tyttöystävän kanssa, molemmat tykättiin leffan aussihuumorista.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

The Human Centipede 1 & 2.

Ensimmäinen osa on perushyvän kauhustelun paremmalla puolella, klassikkokamaa ehdottomasti. Upea päähenkilö (tohtori kuka_nyt_olikaan) vetäisee itsensä klassisten Freddyjen, Leatherfeissien sun muiden pahisten seuraksi mörkömaailman kirkkaaseen kärkeen. Omalla tavallaan ainakin. Centipede 2 sen sijaan kiilaa modernin kauhuelokuvan vielä tiukempaan kärkeen. Ehdoton klassikko, vaan ei heikkovatsaisille. Päähenkilö/pahis on nerokas peräkammarin hikinen, pieni ja lihava hirviö, omalla tavallaan sympaattinenkin. Loistavia hahmoja, mustaa huumoria ja oksennusrefleksejä vähemmän hellästikin koettelevaa väkivaltaa. Mustavalkoisuus tuo toiselle osalle vielä oman esteettisen silauksensa.

Nämä kaksi elokuvaa ovat kuin yö ja päivä, enkä uskonut, että upean ykkösosan jälkeen homma voisi mennä vielä paremmaksi. No, se meni, vaikka samassa sarjassa ei enää painitakaan. Ohjaaja on kertonutkin ykkösosan olevan My Little Pony verrattuna kakkoseen, minkä voin kyllä allekirjoittaa. Kolmososaa odotellessa! :)

Ps. Ekaa osaa mainostettiin 100-prosenttisesti lääketieteen mukaiseksi, toista 100-prosenttisesti epälääketieteelliseksi. Hauskaa. Se on. DIY-kamaa. Sydän.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Taas kuuden vuoden tauon jälkeen päätin käväistä teatterissa elokuvaa katsomassa. Niin, ja Batmanhan sitä tuli katsottua. Olihan tuo vähän varman päälle pelattu jatko-osa, josta ei lopulta jäänyt mitään merkittävää käteen. Pitkäkin oli mokoma, mutta mielellään sen silti loppuun saakka katsoi. Niin, ja niitä spoilerikkaampia yksityiskohtia:


Ihan leffan alkumetreillä hämmensi surkeasti CGI:llä tehty tarjotinkupoli, mutta onneksi sokista toivuttiin nopeasti. En oikein missään vaiheessa saanut kiinni pääjuonen loogisuudesta. Etenkin se fuusioreaktorikikailu meni jälleen sille "heitetään jotain hienoja sanoja peräkkäin, jotta katsojat eivät uskalla kyseenalaistaa" -linjalle. Olisiko tavallinen ydinpommi tai vaikka vetypommi ollut sitten vähemmän jännä?

Nolanin Batman-leffoissa olin tyytyväinen siihen, että touhu edes jossain määrin pidettiin uskottavuuden rajoissa tuon supersankaritouhun osalta. Ei sillä, ettenkö nauttisi siitä, kun Bat-mies mättää porukkaa turpaan ja örisee perään jotain ihmeellistä. Tulihan sitä pieniä kylmiä väreitä, kun Zimmerin Batman-teema paukautti ääneen ja Lepakkomies palasi takaisin toimintaan. Silti, leffahan kokonaisuudessaan oli enemmän Bruce Waynen tai Gothamin tarinaa kuin varsinaisesti Batmania ratkomassa rikoksia ja pieksemässä pahiksia.

Baneen en ole pahemmin muissa teoksissa tutustunut, mitä nyt Batman and Robinissa ja Arkhamissa friikkimäisemmillä versioilla oli omat sivuroolinsa. Aika klassinen kaksintaistelu Banen ja Batmanin välillä nähtiin, vähän niin kuin vaikka Rockyn ja Clubber Langin: Lepis piestiin maanrakoon, mutta sitten treenimontaasia pystyyn ja uudella raivolla kehiin. Pidin Banen möreähköstä ja kivasti soljuvasta puhetyylistä, sopi hyvin pahikselle.

Kissanaista vaivasi vähän sama ongelma kuin Arkham Cityssäkin. Kirjoittajille hahmo taitaa tarjota jonkinlaisen oikeutuksen huonoon dialogiin ja köyhiin one-linereihin. Okei, kuultiinhan niitä muidenkin hahmojen suusta, ja loppujen lopuksi ihan kiva nainen Kissakkaasta paljastui. Kliseistä poiketen hänellä ei ollut tosin yhtään kissaa.

Talin rooli tarinassa ei tosiaan mikään kamala yllätys lopussa ollut, kun siitä merkkejäkin leffan aikana vilauteltiin. Loppu oli aavistuksen vesitetty, kun haluttiin jälleen kerran vääntää katsojille rautalankaa. Niin, ja se loppukohtaus meni vähän kornin puolelle.

Sivuroolin hahmoista oli hauska taas bongailla tuttuja näyttelijöitä nähdyistä televisiosarjoista. Stargatesta nähtiin Teal'cin ohella myöhempien kausien presidentti, The Wiresta Bunny ja Carcetti, Dexteristä puolestaan Quinn. Teal'cin rooli jäi vähän pieneksi, mutta tähän kuulemma vaikutti osittain se, ettei häntä suunnitelmista poiketen voitukaan pistää Hardyn kanssa samaan kohtaukseen, kun Judge olisi ollut mokomaa isompi. Melkein jo innostuin, että Teal'c ja Batman ottaisivat yhteen, mutta ei ihan.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Itsekin kävin eilen uuen Batmanin kattomassa ja nyt kyseessä on melkoinen säännön vahvistava poikkeus, sillä vaikka leffa olikin ihan hyvä, oli se kuitenkin itselleni lievä pettymys. Spoileria alla:

Siihen asti leffa vaikutti vielä hyvältä, kun saatiin itse Batmankin viimenään kehiin. Harmillisesti riemua ei kauan kestänyt kun ukko piestiin ihan 6-0 ja leffa ikääkuin alkoi alusta uudestaan ja vielä hitaammin. Kunhan Batman saatiin jälleen takaisin ruutuun loppurymistelyjen ajaksi parantui leffakin, kunnes sitten loppu latisti tunnelman tehokkaasti. Kyllä Batmanin ois pitäny jatkaa toimintaansa, kun kerran sai ittensä jälleen iskuun.

Banesta sen verran, että oli ehkäpä tylsin ja ärsyttävin pahis missään Batman -leffassa. Hahmo oli hyvin näytelty, mutta kalju köriläs Darth Vaderilta pöllityssä hengityssuojaimessa ei kyllä vastaa omaa käsitystäni Batman -leffan pahiksesta, ei sitten niin millään. Vaikka Nolanin Batmanit tietynlaiseen realismiin pyrkivätkin, olisi Banesta voitu kuitenkin hieman sarjakuvamaisempi tehdä tai käyttää jotain aivan toista hahmoa. Batmanin lentohärvelissä oli sarjakuvamaisuutta vaikka kuinka, joten miksi sitä ei riitä pahiksiin?

Leffan pituus ei itseäni häirinnyt, mutta outona pidin sitä, että lähes kolmen tunnin Batman -leffassa itse Batmanin ruutuaika oli karkeasti arvioituna vain hieman reilut puoli tuntia.

Hyvinä puolina mainittakoon ääniraita, näyttelijät ja näyttävät toimintaosuudet. Hauska juttu oli myös Teal'cin pistäytyminen ruudussa, ei puuttunut kuin se, että mies olisi tokaissut "indeed". Kuten Paavikin huomasi, Stargatessa presidenttiä näytellyt äijä näytteli presidenttiä myös tässä.

Kaiken kaikkiaan arvosanaksi antaisin 3 / 5. Batman Begins on itselleni 4:n tähden arvoinen ja Dark Knight 5:n tähden, joten näistä kolmesta heikoimmaksi tämä valitettavasti jää, vaikkei huono olekaan.

Mielenkiinnolla jään odottamaan ketkä ovat vastuussa seuraavista Batman -leffoista ja siirrytäänkö niissä takaisin sarjakuvamaisempaan menoon, vai pysytelläänkö astetta realisitisemmilla linjoilla. Entäs jos vaikka jotain siltä väliltä?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Elokuvasuosittelut

spoilerit spoilereihin, pliiz? itsekin meinasin vielä käydä katsomassa nahkaviittaan pukeutuneen miehen...
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Tulipahan nyt tuon Synkeän Ritarin Noususuhdanteen innoittaman katsottua Batman Begins taas vaihteeksi. Omalla kohdalla kieltämättä odotukset olivat aikoinaan aika pohjissa, kun Beginsin ensimmäistä kertaa näin. Osittain varmasti senkin takia avausosa onnistui vakuuttamaan. Vaikka tuo päätösosa nyt todella viihdyttävä leffa olikin, tuntuu, että siinä vähän potentiaalia missattiin.

Kolmannessa leffassa nuo pahistelut tuntuivat vähemmän perustelluilta kuin ensimmäisessä osassa, ja juoni oli vähemmän yhtenäinen. Toki päätösosassa Bane ja kumppanit vain jatkavat varjoliigan tavoitteen metsästämistä, mutta Beginsissä paremmin pohjustettiin Gothamin korruptuneisuutta. Lisäksi vikassa leffassa tuo varsinainen kaupungin haltuunotto tapahtui vähän turhankin helposti. Kaikki poliisit juoksivat kuin päättömät kanat sinne viemäreihin, ja yllättäen koko paikka olikin Banen jengin hallussa.

Visuaalisesti Dark Knight Rises oli kuitenkin aika huikea. Ja olihan siinä juonikuviossakin havaittavissa vähän vivahteitä näistä nykyajan Occupy Wall Street -liikkeistä ja luokkataistelusta, vaikka ne lopulta aika taustalle jäivätkin.

Niin ja tosiaan tuo Cainen Alfred oli aika väkevänä koko trilogiassa.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Pahoittelut noista spoilertagien unohtamisesta! Niinhän siinä käy, kun sormet huurussa naputtelee, että se olennaisin, eli tässä tapauksessa juurikin ne spoilertagit, unohtuvat. Onneksi modet oli nopeita, täytyy kuitenkin olla itse jatkossa tarkempi:)

Täälläkin katseltiin eilen Batman Begins arviolta seitsemännen kerran läpi ja hölmön näköistä Bat-mobiilia lukuunottamatta leffa on rautainen. Tässä trilogian avauksessa sarjakuvamaisuuttakin on vielä selvästi mukana, realistisemmasta otteesta huolimatta, mikä on itselleni plussaa. Seuraavaksi täytynee loogisesti katsoa The Dark Knight, jälleen kerran.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Ehdottomasti kannattaa katsoa elokuvat Tropa de Elite 1 & 2. Suomessa ovat jääneet todella vähälle huomiolle, mutta kansainvälisesti elokuvia on palkittu. Ei jättänyt kumpikaan kylmäksi. Elokuvat käsittelee Rio De Janeiron kaupungin korruptoituneiden poliisien, huumejengien ja kaupungissa toimivan poliisin BOPE-erikoisyksikön toimintaa faveloissa.

Lisäksi ilmeisesti elokuva Onibus 174 aka Bus 174 elokuva liittyy myös näihin kahteen leffaan, se on kuitenkin allekirjoittaneelta vielä näkemättä.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Taas kuuden vuoden tauon jälkeen päätin käväistä teatterissa elokuvaa katsomassa. Niin, ja Batmanhan sitä tuli katsottua. Olihan tuo vähän varman päälle pelattu jatko-osa, josta ei lopulta jäänyt mitään merkittävää käteen. Pitkäkin oli mokoma, mutta mielellään sen silti loppuun saakka katsoi. Niin, ja niitä spoilerikkaampia yksityiskohtia:

... Loppu oli aavistuksen vesitetty, kun haluttiin jälleen kerran vääntää katsojille rautalankaa. Niin, ja se loppukohtaus meni vähän kornin puolelle.

...

Mitä loppukohtausta tarkoitat? Sitäkö, kun Bruce istuu firenzeläisessä kahvilassa Selinan kanssa ja nämä sattuvat Alfredin näkökenttään? Tuollahan vain varmistettiin, että Wayne todellakin selvisi, jottei loppu jäänyt miksikään arvailuksi, kuten Inceptionissa. Ja Alfred'han kertoi tuosta vuotuisesta Firenzen matkastaan, joten luonnollisesti Wayne halusi törmätä "sattumalta" tuolla kahvilassa Alfrediin ja näyttää, että on elossa sekä että kaikki on hyvin. Sai Alfred'kin rauhan, kun nyyhkytti jo siinä Waynen hautakivellä aiemmin... Mielestäni erittäin hieno ja onnistunut lopetus. Mielestäni se olisi ollut paljon kliseisempi lopetus, että Batman olisi vain yksinkertaisesti uhrannut itsensä kaupungin puolesta räjähtämällä pommin mukana. Nyt homma meni niin, että kaupungille uskoteltiin näin ja Gotham sai oman sankarinsa, samalla kun Wayne pääsi elämään normaalia elämää ja luonnollisesti myöskin uutta alkua hakeva Selina oli täydellinen valinta siihen elämänkumppaniksi Waynen rinnalle.

Jos taas tarkoitat aivan viimeistä kohtausta, jossa John Blake löytää Lepakkoluolan... Tuo loppuhan oli juuri täydellinen. Gotham sai uuden sankarinsa, sillä eihän Batman olisi voinut vain "kuolla pois" ja jättää Gothamia vartioimatta, sillä kyllä niitä rikollisneroja riittänee vielä Banen jälkeenkin. Mahtaakohan Nolan suunnitella joskus Robin Begins -elokuvaa? :p


Ja sitten vielä omaa kommenttia The Dark Knight Rises -leffasta:

Aivan loistava elokuvahan tämä kieltämättä oli! Joillain osa-alueilla päihitti jopa mestarillisen The Dark Knightin. Hans Zimmerin eeppiset sävellykset loivat tunnelmaa, kun juonenkäänteet toisensa perään tulivat aina täysin yllättäen puun takaa.

Bane ei hahmona yltänyt luonnollisesti lähellekään Heath Ledgerin Jokerin tasoa, mutta ohitti tämän kuitenkin eräällä osa-alueella; lihaskimppu oli nimittäin vieläkin ovelampi suunnitelmineen - todellinen "criminal mastermind", kuten voitaisiin todeta. Kaksi muuta uutta hahmoa, partiopoliisi John Blake (Joseph Gordon-Levitt) sekä Selina Kyle (Anne Hathaway) olivat myös oiva lisä hahmokatraaseen. Molemmat (yllättäen myös Hathaway) näyttelivät myös hyvin. Plussaa vielä Kissanaisen pepusta.

Nolanin Batman-trilogia sai ansaitsemansa päätöksen ja pahemmilta kliséiltäkin vältyttiin. Pituutta leffalla oli sopivasti (lähes 3 tuntia) ja loppupuolella toivoin jopa, ettei leffa vielä päättyisi. Kokonaisuudessaan aivan mahtava paketti, joka ei kuitenkaan yllä aivan edellisosan tasolle, mutta ansaitsee arvosanakseen...

4.5/5.0
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Plussaa vielä Kissanaisen pepusta.
Kyseinen sitaatti ilman mitään erityistä syytä.

Batmannin Paluu oli aivan huikea leffa. Täydellinen paketti, jossa toimii kaikki. Ainakin itselläni unohtui kaikki muu ympäriltä, kun leffa imi täydellisesti sisäänsä. Sitä vaan nautittiin joka kohtaus hirveessä euforiapuuskassa ja lopputekstien rullatessa lähdettiin takki tyhjänä himaan. Näitä leffoja tulee just se yks neljässä vuodessa, joten nauttikaa joka sekuntista!

Sanottakoon että trilogian päätös ylitti hyvin monelta osin The Dark Knightin, mikä ei ole ihan vähän sanottu.
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Jatketaan Batmonni-vääntöä spoileritagien alla.

Itselle päällimmäisenä Batmonnista jäi suuhun pettymys. Samaan pakettiin oli ahdettu niin paljon tavaraa, että kohtauksesta toiseen pompittiin liian nopealla vauhdilla. Toivon, että tästä julkaistaan super-special-extended-edition, jolla on pituutta samoin tein vaikka viisia tuntia. Tähän versioon Christopher Judgelle voisi vaikka antaa toisetkin puolitoista vuorosanaa, koska tuo nyt nähty esitys jäi niin puolitiehen, että pahaa teki. Buu. Tuo asiasta ja kohtauksesta toiseen hyppiminen oli se isoin miinus, eikä leffa oikein iskenyt kokonaisuutena.

Oli leffassa hyvääkin jonkin verran. Plussapuolina pidän sitä, että monia asioita, joiden piti tapahtua ja joiden halusin tapahtuvan, tapahtui. "Robin-paljastusta" odotin, se tapahtui. Selänrikkomista odotin, se tapahtui. Talia al Ghulin paljastumista odotin, se tapahtui. Bane oli pahiksena hyvä, ei tosin Jokeri-hyvä, mutta hyvä. Hahmon ääni oli päheä ja nyt pahis oli esitetty ns. oikein, eli älykkäänä lihaskasana. Bättis-tunnari on vieläkin todella mainio. Kissanainen miellytti silmää jokaisesta kuvakulmasta. Game of Thronesin Pikkusormen näkeminen CIA-miehenä oli hauska ylläri. Crane tuomaroimassa oli todella hyvä ylläri.

Tuo -WaLuigin- mainitsema viittaus Killer Crociin lienee vain tuo kysymys, että löytyykö viemäreistä tappajakrokotiilejä?

Arvosanaksi rainalle 3/5
Mielestäni heikoin näistä kolmesta...
 
Vastaus: Elokuvasuosittelut

Tuli helteisen lauantai-illan päätteeksi käytyä katsomassa Prometheus, kun sitä vielä tuolla Sellossa pyöritettiin. Ajankohdan ansiosta pääsin nauttimaan kirjaimellisesti yksityisnäytöksestä, sillä olin ainut henkilö 28-paikkaisessa salissa. Prometheus oli minulle myös ensimmäinen 3D-leffa, ja yllätyin positiivisesti. Tehoste ei häirinnyt käytännössä lainkaan, mitä nyt lievää haamuilua oli kuvan reunojen yksityiskohdissa havaittavissa. Ei se myöskään tuonut erityisemmin lisäarvoa kokemukselle. Ei tuosta ehkä lisää pitäisi maksaa.

Prometheus itsessään oli sitten melko kova pettymys. Scifin ja avaruusolioiden suurena fanina odotin paljon elokuvalta, mutta eihän se onnistunt oikein mitään muuta tarjoamaan kuin hienoa visuaalisuutta. Juonessa ainakin lähtökohtaisesti asetettiin tavoitteet huomattavasti korkeammalle kuin vaikkapa Alienissa, mutta ei sinne perille koskaan päästy. Kohtauksissa Davidin kanssa nähtiin vilauksia jostain syvällisemmästä. Useimmat dramaattisiksi tarkoitetut juonenkäänteet olivat hämmentävän kömpelöitä ja kliseisen ennalta-arvattavia. Joissakin kohtaa tuntui, että elokuvasta puuttui pieniä palasia. Sen kummemmin pohtimatta pisti jo leffaa katsoessa monia epäloogisuuksia silmään, vähän syvällisemmin pohtimalla ja tarkastelemalla niitä löytyisi varmasti lisää. Näyttelijät hoitelivat hommansa sentään ihan hyvin. Stringer Belliä eiku Idris Elbaa olisin nähnyt mieluusti enemmänkin (ilman paitaa). Kyllähän tuon katsoo sellaisena popcorn-viihteenä.
 
Ylös Bottom