Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Olisivat huonommankin hahmon valita elokuvaa varten, minkä lisäksi itse Morbius-hahmo näyttää vilaukselta juuri siltä, miltä pitääkin. Ja Letokin mielestäin tuohon sopii. Ainoa pöhköys tuossa on tuo Sony, eli kiusoitellaan kovasti Hämähäkkimiehellä, mutta itse hahmo ei filmissä ole. Joudutaan kaikkia mahdollisia muita asioita vilauttelemaan hahmon ympäriltä. Katsokaahan viimeiset pari sekuntia ja julistetta yhden katukuvan taustalla.

Enihuu, varovaisen kiinnostunut tästä.

 
Studio Ghiblin ohella myös muuta animaatiota iskee Netflixiin. Nimittäin Pokémon: Mewtwo Strikes Back - Evolution, ensimmäisen täyspitkän Pokémon elokuvan remake. Julkaisu ilmeisesti 27.2.2020.

 
The Peanut Butter Falcon

Tuli nähtyä eilen kyseinen filmi tietämättä kyseisestä rainasta etukäteen yhtään mitään. Pääosassa downin syndroomaa sairastava nuorukainen, joka haaveilee showpainijan urasta. Ei ehkä olisi tullut nähtyä ilman Finnkinon mysteerinäytöstä, mutta hyvä että tuli bongattua. Oli meinaan todella lämminhenkinen kokemus, jota kehtaa suositella, mikäli premissi ei pelota. Ja humoristinen myös, tuli naurettua useammat kerrat!

Muissa päärooleissa Shia LaBeouf ja Dakota Johnson, ansaitsevat peukut kumpikin. Jotenkin nyt viimeistään olen alkanut digata LaBeoufin näyttelemisestä niiden kamalien Transformersien pilattua oman mielikuvan kaverista. Ja niin, tuossa elokuvassa oli yksi meikäläisen suosikkiartisteista, Yelawolf, kohtuullisen isossa roolissa, mitä en myöskään tiennyt etukäteen. Oli tosi mainio ylläri.

Jos tuo filmi yhtään kinostaa, niin diggasin tästä lyhykäisestä making of -tyylisestä videosta. Filmi tulee ensi-iltaan 14.2.

 
Olen pitänyt Fast and Furious elokuvista tähän mennessä, siinä on ollut ylä ja alamäkiä. Itse pidin jopa FF 8 mutta tämä uusin näyttää vievän hommat niin överiksi että ei oikeen iskenyt tämä traileri, sitten vielä se lopun paljastus... että mitä ?

 
Kaksi uutta peliaiheista kauhuelokuvaa tulossa. Silent Hill ja Project Zero aka. Fatal Frame. Molemmat elokuvat ohjaa ensimmäisen Silent Hill elokuvan tehnyt Christophe Gans, itse tykkäsin ekasta SH niin paljon että se kuuluu ihan alltime parhaiden kauhuelokuvien listalle joten tästä olen innoissani.

 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti tämä on hyvä, Disneyn animaatio on yksi parhaista mitä ovat tehneet ja tässä on ainesta todella eeppiseen elokuvaan. Ainoastaan häiritsee että elokuva on englanniksi mutta sen nyt ymmärtää koska Disney. En tiedä kuinka paljon animaatio otti vaikutteita tosielämän Mulanista, mutta tämä näyttää olevan "realistisempi" versio siitä.

 
Näin eilen yhden viime aikojen suosikkifilmeistäni. Ihan toki ehkä vaan sen takia, että tykkään ohjaajan tyylistä todella paljon? Tiedä häntä, mutta iski omaan makuun todella kovaa.

Nimittäin The Gentlemen, ohjaajanaan Guy Ritchie. Pääosissa heiluivat muun muassa Matthew McConaughey, Charlie Hunnam sekä Colin Farrel, joista kaikista diggaan näyttelijöinä noin muutenkin. Lisäksi Hugh Grant esitti hauskasti limaisen roolin. Pakko sanoa, että filmi oli todella guyritchiemäinen Guy Ritchie -elokuva, mikä on vain ja ainoastaan iso kehu. Jonkin verran vissiin jakanut mielipiteitä tämä, mutta itse nautin joka hetkestä! En osaa edes varmasti sanoa kaikkia syitä miksi, mutta huumori ja näyttelijäsuoritukset olivat todella omaan mieleen.

Suosittelen, hieno filmi. Ensi-illassa elokuvateattereissa 21.1. Traileri alla, mutta toki spoilailee jonnin verran. Itse asiassa aika paljonkin spoilereita videolla, joten en suosittele katsomaan kovin pitkään.

(Jojo Rabbitista pidin toki vielä enemmän, mutta se on omassa päässä mulla ihan omassa kategoriassaan.)

 
Viimeksi muokattu:
Dragon Quest elokuva Flixissä, täytyy pistää katsoen.

EDIT: Tuli katsottua elokuva ja voi pojat kun olikin hyvä. Keskinkertaisen NiNo Kunin jälkeen en odottanut paljoa mutta yllätti totaalisesti. Loistava DQ art tyyli on upeaa katsottavaa ja sarjalle tutut musiikit sinfonia versioina upeata kuunneltavaa. Juoni on otettu Dragon Quest V pelistä ja nyt kun sen on kokenut näin, olisi upeaa jos pelistä tulisi remake mutta enpä usko. Hahmot oli kanssa huippuja ja tutut viholliset marssi ruudulla. 5/5 kaikille DQ faneille ja ehodoton suositus myös muille anime harrastajille.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli nähtyä Sonic the Movie! Arviota pitäisi etusivulle tulla heti vaan kun saa mietteet ulos päästä tekstimuotoon. o_O
 
Aiemmin tänään julkaistiin Petrin hyvä teksti Craigin Bond-elokuvista...


...ja nyt tuli tämänmoinen uutinen.


SATSUMAAKO?
 
Mistä vetoa, että Jim Carrey on Sonic The Movien paras puoli? Tuo yksi lyhykäinen klippi tuossa tekstissä on jo itsessään aikamoisen upea.

Omasta mielestä Carrey oli leffan heikoin puoli.

Ei vaan enää naurata tuo kyseisen herran ylivedetty "komedia". Oli se muksuna ihan hauska The Mask/Ace Ventura/Sähköputkimies aikoina, mutta ei jaksa enää kiinnostua tuosta, että vetää edelleen samaa roolia, kuin 20 vuotta sitten.
 
Uutta Candyman leffaa tulossa ja tämä on ilmeisesti suoraa jatkoa ekalle leffalle.




Juuri eilen katsoin tuon ekan Candymanin ja onhan se edelleen hyvä leffa, mutta noi osat 2 ja 3 oli semmoista paskaa, että hyvä kun niitä ei oteta tässä uudessa huomioon.
 
Google play elokuvissa nyt tosi hyviä leffa tarjouksia. Esim uusin it 4k hdr 5.99e
 
Netflixistä tuli eilen katsottua tuo viime perjantaina ilmestynyt Platform. Oli varmaan parhaita tänä vuonna nähtyjä elokuvia, eli vahva suositus täältä. Netflix tarjosi heti alkuun rainalle englanninkielistä ääniraitaa, mutta vaihdoin kyllä välittömästi takaisin espanjaksi.

 
Ylös Bottom