Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Tositapahtumiin pohjautuva The Zookeeper's Wife kertoo Zabinskin perheen tarinan Toisen Maailmansodan aikaisesta Varsovasta. Eläintarhan omistava perhe päätyy sodan aikana piilottelemaan ja pelastamaan jopa 300 juutalaista aivan natsien nenien alta vaarantaen siinä oman turvallisuutensa. Koskettava tarina epäitsekkyydestä, uhrautumisesta, itsensä vaaraan laittamisesta ja natsien suorittamista kauheuksista sodan ja holokaustin aikana.


Hyvin samaan aihepiiriin sijoittuu myös elokuva Defiance(suom. Uhma), joka kertoo niinikään puolalaisen Bielskin veljeskatraan tarinan Toisesta Maailmansodasta. Veljekset uhmaavat natsimiehittäjiä ja saavat aikaiseksi jopa toista tuhatta juutalaista sisältäneen leirin Puolan metsiin, jossa he miehittäjiä piileskelevät ja pyrkivät vain selviämään sodasta. Koskettava kuvaus ajasta ja selviytymistaistelusta. Pääosaa elokuvassa näyttelee 007 - elokuvista tuttu Daniel Craig.


Vilpittömät ja suuret suositukseni molempiin elokuviin!
 
Nää watching partyt ovat nyt kuuminta hottia. Jos jotain niistä pitäisi kattoa, niin Pierce Brosnan ja GoldenEye kuulostaa kyllä kovalle kombolle. Elokuvahan on mainio ja parin ensimmäisen hetken perusteella tässä on ihan mielenkiintoista taustatarinaa mm. alun patobenjihypystä Piercen roolittamiseen.



Muoks. Lyhyt versio tämän linkin takana.
 
Viimeksi muokattu:
Jasper Pääkkönen vilahtaa Spike Leen seuraavan elokuvan trailerilla.

Eikös se itse ole sanonut, että ei esitä Törniä elokuvassa vaan jotain muuta hahmoa. Se lähti ilmeisesti jonkun saitin aprillipilasta ja yksi futisfoorumin jäsen lisäsi sen jälkeen maininnan siitä IMDB-palveluun. Sen jälkeen tarina on jäänyt elämään ja esim. IS uutisoi edelleen näin. :D
 
Taas on vanha komedia klassikko herätetty henkiin. Saas nähdä miten toimii. On se ainakin pirun outoa nähdä hahmot noin vanhan näköisinä :D

 
The Ninja Trilogy

Sisältää siis kolme elokuvaa joita pidetään ikonisen Sho Kosugin ninja trilogiana.

Leffat ovat...
Enter the Ninja (1981),
Revenge of the Ninja (1983)
Ninja III : The Domination (1984)

Eka leffa siis on siis nimeltään ... Enter the Ninja

Alkutekstit ovat yksinkertaisuudessaan tyylikkäät. Kunnon ninjailu fiilis tulee heti katsojalle.

Leffan alussakin aika pitkä action kohtaus, siis jos vertaa sitä koko leffan kestoon joka ei aivan hirmuisen pituudella pilattu ole. Eikä vielä mitään ole katsojalle selitetty. Musta- ja valkopukuinen ninja ottaa yhteen ja paikoissa jossa menevät on myös punapukuisia, kaksikko tuntuu taistelevan niin toisiaan kuin punapukuisia vastaan... melkein alkaa tulemaan jo Ninja Gaiden Sigma fiilis...

..hyvin nopeasti siitä kuitenkin selviää mistä kyse ja homma lähtee myös tarinallisesti rullaamaan sen toiminnan lisäksi ja rauoittuu melkoisesti, tuosta keskivaiheesta tulee vahvasti mieleen Shenmue pelisarja jotenkin erikoisella tavalla. Tämä on aika hyvin melkeinpä just eikä melkein sitä mitä itse toivon ninja leffalta ! tiedä onko kuinka realistista eikä sillain meikäläisellä väliä mutta äärimmäisen viihdyttävää ja itse voisin ostaa tämän tarinallisesti ja muutoinkin tuosta vain villeissä visioissani mitä sanaan ninja tulee... saas nähdä vielä suuremmat odotukset jatkoja kohtaan josko vielä entisestään parantaisivat !? Tässä se leffan keskikohta (joka on aika pitkä pätkä) on ehkä sitä vähiten ninjailua sinänsä, kun itse puvut loistavat siinä pätkässä poissaolollaan jne... kun taas alku ja loppu sitä ehtaa on. Joten sillain jää vielä suoranaiseen ninjailuun "parantamisen varaa" jatkoihin, mut sillain itse leffan kannalta tuo nyt ei lopulta niin kamalasti itseään häirinnyt, vaikka toki silmiin tietyllä tavalla pistikin, mut lopussa tuonkin asian suhteen kiitos seisoi ja mainio maku jäi.

"Vierailevina tähtinä", tai itseasissa jopa pääosassa on Franco Nero sekä Susan George. Franco Neroa ei meinaa aluksi noiden viiksien takia tunnistaa mutta kyllä ne kasvonpiirteet siitä selvästi kuitenkin alkavat hahmottua viiksienkin takaa. Mies tässä siis poikkeuksellisesti pääosassa, ilmeisesti niissä kahdessa seuraavassa Sho Kosugi on sit se päänäyttelijä (sekä oikeasti martial arts mestari, toisin kuin enempi "nyrkkisankari" Franco Nero, joka on mm. italowesterneistä tuttu naama pitkälti)... Sho Kosugin ura kuitenkin tästä leffasta lähti todelliseen liitoon ja nousukiitoon, toki mies tässäkin mukana muttei vielä se pääjeppe kuiteskaan.

Käsittääkseni nämä kaikki kolme leffaa vaikka "trilogiana" pidetään niin eivät sinänsä millään tavoin ole toisiinsa yhteydessä... elikkäs henkilöhahmot kaikissa leffoissa vaihtuu aina aivan totaalisesti, niin myös tarinat joilla ei kait suurempaa yhteistä kokonaisuutta kuten myös maisemat & tapahtumapaikat. Mut mistäpä tuota tietää vaikka jonkin yhteinen lanka vielä sieltä löytyisi !?

Tässä ekassa Neron esittämä jannu auttaa vanha sotakaveriaan pitämään plantaasinsa jossa myös leffan päämimmi on tuon hepun vaimo, kun ilkeät bisneslierot aikovat sen itselleen hyvällä tai pahalla kaapata erikoisine apureineen (koukkukäsi), lopulta he joutuvat kuitenkin palkkaamaan avukseen pahisninjan (Shu Kosugi).. jotta näiden kahden (Nero vs. Kosugi) hurja mittelö on lopulta väistämätöntä.

Jatkoja janoaa nähdä jo nyt vesikielellä. Eka oli ikään kuin tälläinen länsimaalainen versio ja visio, kiitos jo päänäyttelijän jne... saas nähdä tulisko jatkoista sitten astetta enemmän sellaiset itämaiset vibat !? Niin tai näin, niin aivan helskutin mainiota menoa, mutta aivan toisella tavalla ja tasolla kuin vaikkapa American Ninjat kaikilta osin, jotka olivat melkoista kalkkuna menoa kaikkinensa eikä suoranaista ninjailua niinkään, mutta tämä on monta astetta vakavampi viritys ja todella onnistunut. Loppuosa oli todella loistava ja jätti aivan mahtavan jälkimauan suuhun kun lopputekstit ruudulle vierivät

Ohjauksesta vastaa Menahem Golan. Kaksi muuta leffaa on ohjannut Sam Firstenberg.

Enter the Ninja trailer...


Cannon Filmisin ninjailun on tuonut nykypäivään Eureka Classics. Elikkäs Special Edition Collectionista löytyy kaikista kolmesta elokuvasta niin Blu-ray kuin DVD-versiot.. kuva ja ääni on tietysti käsitelty nykypäiväisemmäksi.. tekijöiden audiokommenttiraitoja laitettu saataville niitä halajaville. Parasta itse leffojen lisäksi on kuitenkin mainio Boolet lehdykäinen, jossa leffoista ja niiden teosta ja muuta tietoa hienojen kuvien kera kerrotaan tekstinkin muodossa.
 
Revenge of the Ninja (1983)

Tosiaan aiemmin siitä "kolmikon" ekasta tuolla tulikin kirjoiteltua.. tämä keskimmäinen ei siis millään tavalla jatkoa sille ekalla tarina- tai hahmovetoisesti.

Tässä ekan "pahiksena" ollut Sho Kosugi näytteleenyt pääosassa. Miehen perhettä Cho (Sho Kosugi) ja sukua alussa teurastetaan oikein urakalla.. mutta mies itse säästyy, isoäiti sekä pieni vauva. Hän päättää amerikkalaisen kaverinsa (Keith Vitalli) mukana lähteä Yhdysvaltoihin jossa vauva kasvaa lapseksi ja siitä sitten suurin osa elokuva on. Taitaa nimen perusteella tuo lapsi ninja Kane (Kane Kosugi) olla oikeasti tämän päänäyttelijän poika. Naispääosassa ollut Cathy (Ashley Ferrare) jolla suht iso sivurooli tässä ja ruutuaikaakin tulee kivasti, niin tämä kyseinen näyttelijä ei sitten paljon muissa leffoissa uransa aikana juurikaan näytellyt, vain toisessa leffassa ja jossain tv-sarjassa ja siinäkin vain yksittäisessä jaksossa.

Ninjana oleminen on tietynlainen sukuvelvoite joka kulkee suvussa.. erinäisten tarinankäänteiden takia lopulta tämä on nimensä mukaisesti Chon kostotarina, kun hänet on siihen pakotettu useamman tapahtuman takia.

Verrattuna ekaan leffaan tässä on toimintaa todella paljon enemmän, stuntit ovat astetta vauhdikkaampia ja lennokkaampia kuin myös taistelukohtaukset, johtuen varmaan siitä että pääosassa on nyt oikeasti todellinen martial arts huipputaitaja... kaikkinensa tappelut ovat raaempia ja tietyllä tapaa väkivaltaisempia joka näkyy... ei ensimmäinenkään mikään lasten leffa ollut mutta tässä sillä tunnutaan hetkittäin oikein mehustelevan, vaikka tietynlainen campmäisyyskin nykypäivänä on jollain tapa läsnä. Myös ninjan tavara- ja asevalikoima saa hitusen lisää kamaa..

..toki mikä lukuisissa taistelukohtauksissa voitetaan niin siellä karisma puolella hävitään, Franco Nero teki ensimmäisessä siitä omasta hahmostaan huomattavasti karismaattisemman kuin mitä Sho Kosugi hahmoistaan on tässä tehnyt ja liekö seuraavassakin, vaikea nähdä että mies yht'äkkisesti kolmannessakaan mikään karismaattinen luonnenäyttelijä olisi. Onneksi sinänsä tuossa roolissa ei sitä tarvitakaan mutta ero on kuitenkin selkeä, jos verrataan ekan leffan päähahmoihin, on tässä toki sitten paljon muita hahmoja mukana, jottei tämän parin keikistelijän kukkotappelu selvittelyksi jää.

Mainiota ninjailua tämä(kin) ! jonka parissa aika vierähtää vallan vikkelästi. Ilmeisesti kolmannessa leffassa mitä trailerin siitä etukäteen katsoi niin otetaan vähän yliluonnollisuuttakin ripaus mukaan, toistaiseksi näissä kahdessa ei tuota puolta ole juurikaan ollut.

trailer..
 
Ninja III : The Domination (1984)

Elikkäs samainen ohjaaja jatkaa puikoissa kuin kuka oli tokassa ”osassa”, Sam Firstenberg. Myös tässä jatkaa Sho Kosugi, joka kahdessa ekassa teki vahvasti nimeään tunnetuksi, mutta näyttelee kuitenkin aivan eri tyyppiä tässä leffassa, joten tarinallisesti aivan eri jutska tämä kuin aiemmat. Sit se isompi pommi on että tässä pääosassa on oikeasti yllättävästi nyt sitten random nainen (Lucinda Dickey) jonka takia puhtaita ja suoranaisia martial arts jutskia taas huomattavasti vähemmän kuin mitä toisessa (kakkosessa siis) leffassa oli, tosin löytyy tuotakin puolta ja tais toi mimmi olla jokin tanssija tyyliin oikealta ammatiltaan että ei se mikään puupökkelökään ole kroppansa hallinnan puolesta, toki jos ninjahuppu päähän vedetään niin tuolloihan stunttien käyttäminen on äärimmäisen helppo homma..

..tässä tosiaan sitten otetaan yliluonnollista elementtiä (eräässä hetkessä mennään jo johonkin poltgeistin ja manaajaan suuntaan loikaten loikkauksia, tuonkin takia jo tästä tulee aikamoinen mustalammas tähän kolmikkoon ja todella paljon niistä kahdesta muusta eroava tekele) oikein kunnolla messiin mukaan, aiemmin tuota eri juuri ole ollut ja täysin maanpinnalista jutskaa ollut vain. Sinällään juonesta ei varmaan kantsi juurikaan mitään tarkemmin sanoa kuin että pohjimmiltaan toki taas kostotarina mut mitä vähemmän tämän tapahtumista etukäteen tietää niin sitä parempi oikeastaan.

Onhan nämä oman aikakautensa vähän kuin B-luokan leffoja mutta aivan älyttömän hyviä ja oikealla tavalla tuntuu nykyään osittain jopa campiltä vaikkeivat sitä oikeastaan olekaan. Erittäin viihdyttäviä ja tosiaan tänäkin päivänä oikein maukasta katseltavaa, asenne on näissä enemmän kuin kohdillaan. Tehdään rohkeasti sitä mitä tehdään eikä pyydellä mittään anteeksi keneltäkään, tämä kolmas siis ehdottomasti ”pöhköin” tapaus noista..

..mainiota on myös näissä kaikissa kolmessa leffassa, että oikeastaan ovat aika erilaisia kuitenkin ollen täyttä ehtaa ninjameininkiä. Kaiken muun hyvän lisäksi tämä nostattaa vielä nostalgian nälkäisesti intoa taas pitkästä aikaa koittamaan The Way of the Exploding Fist II peliä C64:lla, joka oli huikea sekin eikä vähiten käsittämättömien musiikkiensa takia. Mutta tosiaan nämä leffat vie suurinta osaa nykyajan niin sanotuista A-leffoista. Ehdottomasti taas uusinta katseluun aikanaan koko kolmikko ! :) Sitä jotain valloittavaa näissä vain yksinkertaisesti on.

trailer…
 
Viiltäjä (The New York Ripper) (1982)

Lucio Fulci tuo italialianen ohjaaja tuntuu olevan jonkin sorttisessa kulttimaineessa kauhuelokuvien saralla, nimenomaan giallo/trash tyylisten kait.. liekö enempi jotain zombie tyylisiä leffoja tullut mutta tälläinen New York collection sattui meikän kätösiin mukaan lähtemään. Se toinen leffa on Manhattan Baby joka näyttäis olevan enempi kummituskamaa ainakin trailerinsa perusteella. Mutta tässä kuitenkin naisia kovasti silpova ja paloitteva sarjamurhaaja teilaa ja poliisit koettavat tuon ”akuankka” äänellä puhuvan sekopään jäljille päästä, kun murhattujen lukumäärä jatkaa vaan kasvamistaan.

Lähikuvia näytetään paljon kun sakkia pistetään manan maille, näyttämättä tietystikään murhaajaa vaan ikään kuin tämän silmistä ja verirusseja pistetään melkoisella ruiskutuksella menemään. Leffa kait aikoinaan keräsi kohua naisvastaisuudellaan ja järjettömillä silpomisilla. Vaikkapa briteissä elokuva oli täysin pannassa aina vuoteen 2002 asti. Sittemmin siitä on tehty erilailla leikattuja versioita, näiden pitäis kait olla täysin leikkaamattomia mitä meikällä.

Näyttelijät ovat itselle täysin tuntemattomia, tiedä onko tunnettuja tuon aikakauden näyttelijöitä tai on Fulvin omaa vakiopoppoota johon ois luottanut leffasta toiseen, tosin en tiiä tekikö sit enempi muissa leffoissa italialaisten kanssa hommia kuin tässä taas amerikkalaisten.

Sinällään pohjimmiltaan tarina suht perus tuollainen keskinkertainen, jossa gorea reippaasti ja paljasta pintaakin vilautetaan ihan kunnolla verrattuna Hollywoodin vastaaviin, monta astetta uskaliaammin kuin Amerikan virkaveljissään, varmaankaan koskaan on ollu saatika tulee olemaan... oikeastaan todella paljon rohkeammin esitettynä. Myös nuissa himo- ja seksikohtauksissa käytetään paljon lähikuvia tehokeinona.. aivan kuten niissä väkivaltakohtauksissakin. Onhan tämä aika ”nasty and sadistic” versio jos aletaan vaikka johonkin Basic Instinctiin vertaamaan, joka lienee suurelle yleisölle huomattavasti tunnetumpaa kamaa. Tässä on kaikkea mahdollista huomattavasti paljon raadollisempana ja rankempana versiona.

Hollywood tauhkaa huomattavasti tiukempi, himokkaampi, seksikkäämpi, roisimpi, rankempi sekä rajumpi sarjamurhaaja jännäri pienimuotoisella gore kuorrutuksella.. sekä eroottisen pornahtavalla lisällä… toki ajoittain noi naisten kirkunat noissa murhauskohtauksissa onkin jo lähempänä camp näyttelemistä nykyaikana mutta sinällään inhottavaakin kamaa yhtä aikaa.

Yksi asia on varma, tämä elokuva jakaa mielipiteitä todella rajusti puoleen ja toiseen. Kaukana ollaan joka tapauksessa siitä perus Hollywoodista tässä tai vähän ei peru Hollywoodistakin.. mut kyl tämä jo vaikkapa aiemmin mainitun Basic Instinctin pistää viattomaksi pyhäkoululaiseksi ja sivustaseuraajaksi mitä eroottisiin trillereihin tulee sen verran paljon tiukempaa menoa on luvassa vähän kaikella osa-alueella ja huomattavasti enemmin tarjoiltuna. Leffan viimeiset ”kuvatkaan” eivät niin ja pokkaa sinne suuntaan vaan melkeinpä enempi pyllistää.

trailer…
 
Rollerball (1975)

Tulevaisuudessa, ei niin kaukaisessa.. ei ole enää sotia koska valtioidenrajat ovat hämärtynyt juttu, nyt ihmisiä pitää "omistuksessaan" suuret yhtiöt ja heidän lemmikkinä Rollerball nimisen lajin kuuluista pelaajat ja seurat... kaupungilla on oma seura jota sponssaa jokin yhtiä (esim. ruoka, energia...) Verenvuodatus tapahtuu sotatantereiden sijaan tässä brutaalissa kontaktilajissa jotta kansalle pystytään sirkushuveja tarjoamaan.

Jonathan E (James Caan) on noussut suureen suosioon kun on pelannut jo 10-vuotta kyseistä lajia huipulla, pidempään kuin kukaan koskaan aiemmin, mies on äärimmäisen pidetty legenda ympäri maapallon fanien niin omien kuin myös poikkeuksellisesti vastapuolenkin keskuudessa, mies kannattelee joukkuettansa kapteenina kohti ratkaisupelejä ja sitä kauan kaivattua mestaruutta ja he ovat selvinneet jatkopeleihin. Kuin salamaniskusta mies saa johtoportaalta kuulla että sponsorit haluavat hänen lopettavan käytännössä heti, miehen ura on korporaatiopamppujen mielestä kestänyt liian pitkään ja uusien tuulien aika puhaltaa kyseisessä lajissa, Jonathan ei itse suostu hyväksymään tuota asiaa millään. Mies itse päättää edelleen olla kantona kaskessa eikä päättää pelaajauraansa, onhan mies nousemassa ikään kuin lajiaan suuremmaksi tapaukseksi, yleisö rakastaa miestä niin paljon että hän on nousemassa ilmiönä näiden suuryhtiöiden yläpuolelle.. sitä vaan kaikki eivät sulata johtoportaikossa, he pelkäävät että tämä mies nousee lajia suuremmaksi.

Leffa on kuvattu Munchenissa elikkäs Saksan maalla, jonne on Olympiareena muokattu futuristiseksi peliareenaksi, dystooppinen kuvaelma lähitulevaisuudesta ja sen brutaaliudesta mihin urheilu on suurten firmojen käsissä mennyt kun siitä on tullut elämää suurempi voima, ja nuo firmat taistelevat samalla maailman hallitsemista omien seurojensa avulla.. pelaajien joutuessa pelkiksi pelinappuloiksi isommassa kuviossa, pääjeppeä painostetaan erinäisin keinoin lopettamaan, suorilla käskyillä, sääntömuutoksilla, "kajoamalla" hänen yksityiselämäänsä jne...

Pelikohtaukset ovat parhaimmillaan korkeaoktaanista toimintaa joka pureutuu katsojan luihin ja ytimiin. Peli on itsessään sekoitus ties mitä lajeja (rullaluistelua, motskareita) lisäten omia lisäyksiään, ei tämä nyt viruaalisessapelimaailmasta Speedballiakaan (pallo ja pistelaskujutska sinne suuntaan) ole mutta yleistunnelma vähän sen suuntainen kuitenkin.

Toki muitakin näyttelijöitä leffasta löytyy kuten hehkeästi hohkaava Maud Adams... John Houseman, John Beck, Moses Gunn, Pamela Hensley, Nency Bleier, Richard LePalmentier... ohjaaja on Norman Jewison.

Omanlaisensa kulttiklassikko eikä syyttä suotta. Kestää aikaa myös erittäin hyvin ! mainioita näyttelijäsuorituksia, pistää omalla tavallaan ajattelemaan yksilön omaa päätösvaltaa tai kuinka sitä pyritään poistamaan jos se aletaan kokea jo uhkana isompien pomojen keskuudessa. Parhaimmillaan pelikohtaukset ovat hengästyttäviä toiminnantäyteisiä adrenaliinipaukkuja katsojalle ja katsoja todella jännää päähenkilön puolesta oikein kunnolla. Tunnetta ja toimintaa piisaa välitettävän tässä elokuvassa katsojalle asti oikein urakalla. Näyttää myös hyvältä ja lavastus on äärimmäisen yksinkertaista mutta todella toimivaa samaan aikaan, rakennukset ja niiden sisukset, peliasut jne... hyvin pelkistettyä ja ajatonta, hitusen Alien mäisyyttä, toki tässä ei sitä kauhua ja ahdistavuutta mutta noin muutoin samaa fiilistä.

Musapuolella melkoisen paljon sellaista dramaattistakin urkuritykitystä, jossa NHL urkiritkin kalpenevat näiden rinnalla.

Arrowin julkaisemassa Blu-rayssä on makeat kääntökannet ja harvoin on näin vaikea päättää kumman puolen lopulta kääntää kansipuoleksi, kun ei viittis olla päivittäin sitä kääntelemässä
biggrin.gif
Sen verran ovat kuitenkin erityyliset mutta kovasti kutkuttelevat kumpainenkin.

Tästä on tehty myös remake vuonna 2002, joka on melkoisen totaalisen lytätty ja vähintäänkin ansaitusti, vaikka siinä on ollut (toiminta)ohjaaja"legenda" John McTiernan puikoissa.

"The Future is now - the future is Rollerball!"

trailer..
 
Herkules New Yorkissa (1969)

Liekö ensimmäinen rooli Arnold Schwarzeneggerillä Hollywoodin maailmoissa.

Leffa lienee kulttielokuva toden teolla, tai jos ei ole ! niin ainakin ansaitsisi olla :D

Idea on sinällään varsin höhlä, eikä elokuva yritä peitellä sitä puolta hetkeäkään. Herkules suututtaa iskänsä elikkäs Zeuksen ja Herkules päättää jääräpäisesi lähteä seikkailulle maanpinnalle jota myöskään monet muut kreikkalaiset jumalat eivät hyvällä katso ja lopulta päättävät viedä hepun voimat kostoksi.. tuolloin Herkules on hyvää hyvyyttään maan pinnalla onnistunut itsensä erilaisiin vedonlyöntikuvioihin itsensä mukaansa sotkea, oli miehellä voimat hallussaan tai ei.

Liekö komiikka tahallista vaiko tahatonta, veikkaisin vahvasti jopa jälkimmäistä, mutta todella toimii.. alkaa olla jo niin surkeaa ja laadutonta että menee kevyesti viihdyttävän puolelle :D Leffassa on leppoisa mainio yleisfiilis joka saa ajan kulumaan kuin siivillä ja katsojan olemaan huvitteena pitkät tovit. Muutoinkin pituudeltaan aika tiivis paketti ja leffan kesto ei peffaa penkissä puuduta liiaksi.

Näyttely on pökkelöä kaikkinensa mutta just tässä leffassa se toimii erityisen hyvin ! Herkulesta tosiaan esittää jo aiemmin mainittu Itävaltalainen lihaskimppu, todella mainion roolin vetää Pretzie (Arnold Stang) joka ystävystyy tämän uuden erikoisen tulokkaan kanssa, Zeusta esittää (Ernest Grave) ja mainittakoon vielä Nemesiksenä suomalainen (Taina Elg)... ohjauksesta vastaa Arthur Allan Seidelman.

Musat on kivaa kreikkalaistyylistä ja halusi tai ei ja todennäköisesti ei, niin mieleen jäävää pimputusta kuitekin, varsinkin tunnari joka soi useamman kerran.

Ehdoton kulttifilmi (itselleni) joka todella toimii mainiosti ja jaksaa jopa viihdyttää veikkei uskois. Pakollista kamaa hyllyssä jotta voi muistoja verestellä sopivin väliajoin :D

Traileriii...
 
Blindness

Varsin kovia nimiä taas kerran hankittu leffaan... Julianne Moore, Mark Ruffalo, Danny Glover, Gael Garcia Bernal. Ohjauksesta vastaa Fernando Meirelles joka on sellaisten yleisesti arvostettujen tuotosten takana kuin City of God ja Uskollinen Puutarhuri.

Homman juju on lievästi hitusen "scifimäiseen" tyyliin maalailtu tulevaisuuden epidemiallinen kauhukuva. Tällä kertaa ihmiset alkavat yksi toisensa jälkeen sokeutumaan. Sokeutuneet pistetään samaan kasaan ja hiljalleen alkaa toteutumaan että ihminen on se pahin olento päällä maan toiselleen ja vain "vahvimmat" elävät ja kusipäisimmät vievät huvin itselleen...

...eräs henkilö (hoitaja) jää kuitenkin näkeväksi sokevien hoitoasemalle, jonne kaikki sokeat lykätään surutta antamatta heille tarpeellista tukea henkisesti kuin muutenkaan... ajan kanssa ei ruokaa enää ole, ei tilaa elää, ei lääkkeitä ja paikat alkavat olemaan täynnä sontaa jne... pitkälti näkevän hoitajan kauttaan hommaa ihmisten käyttäymistä toista kohtaan tarkastellaan "ulkoisin silmin".

Tutkielmaa mitä ihminen tekee toiselle ja kohtelee toista jos toinen on pitkälti sinun armoillasi... järjestäytyykö ihmiset yhteen ryhmään selviytyäkseen vai nälviäkseen toinen toistaan...

...ihminen tekee paljon hyvää kuin myöskin pahaa, oli se millaisessa sitten millaisessa tilassa tahansa. Ehkäpä asiat olisivat hivenen erilailla jos kaikki olisivat sokeita mutta vallanhalu toista ihmistä kohtaan tulee ilmeisestikin elämään ikuisesti syvällä ihmisen sisimässä, toisissa vahvemmin ja toisissa löyhemmin...mitä tapahtuukaan kun elonjäämistaistelu alkaa vaatimaan anarkiaa sekä toisen alistamista jotta elossa pysyminen ja sen puolesta epätoivoinen taistelu olisi ylipäätänsä mahdollista.

Erilainen "katastrofileffa" kuin yleensä, tällä kertaa vihulainen ei ole sinänsä mikään yliluonnollinen ötökkä ulkoavaruudesta, tai maanpäällinen luonnonmullistus mutta sinänsä sitäkin pelottavampi uhka, jos toteen kävisi... muistuttaa hitusen 28-tyyliin zombie juttuja mutta paljon realistisemmalla otteella eikä vertalennättävällä kauhulla, toki psykologiseen jännityksen luomiseen tässäkin varsin mukavasti fiilistellään.

Tunteita ja erittäin paljon mietteitä herättävä elokuva, joka on yleensä erittäin mainion leffan tunnusmerkki. Ihmisyyttä ja yhteiskuntaa tutkiskeleva elokuva, joka pysäyttää katsojan...

..oikeasti leffa, joka kolahti ja hel*etin lujaa allekirjoittaneeseen. LEffan musiikeista piti vielä mainita että nekin todella uppoavat katsojan "luihin ja ytimiin" erittäin väkevästi ja lujaa pureutuen.

 
Viimeksi muokattu:
Ravenous - Erämää Syö Miestä (1999)

Elokuva sijoittuu vuoteen 1847 Elokuvassa tapahtuu juonenkäänteitä siihen tahtiin aivan heti alkuhetkistä asti ja vauhti vain kiihtyy mitä pidemmälle mennään että mitään järkeä niistä ei ole mitään vihjata. Kaikkein parasta jos elokuvan pääsee katsomaan sillain että ei ole siitä mitään kuullutkaan ja aivan täysin tietämättömänä tarinasta ja juonesta.

Dramaattista jännitystä, mustaa huumoria, ripaus kauhua (gorea, raakuutta), mystiikkaakin intiaanien näkövinkkelistä. Sitä kaikkea on tarjolla tässä elokuvassa niin että napa ritisee katsojan tätä ahmiessa. Tarinallisesti aivan huikeaa leikittelyä katsojan kera mutta ei kuitenkaan kustannuksella ! Musapuoli uppoaa todella taidokkaasti tunnelmaa entisestään syventämään, tunnelmanluonnissa aivan lyömätöntä kamaa ! musa luo omalla läsnäolollaan ilmaan leikittelyä, ahdistavuutta, jännittävyyttä sekä taitavasti niiden välillä vaihdellen aivan silmänräpäyksessä, kenties jopa taitavinta musiikinkäyttöä miesmuistiin.

Kovan näyttelijäkaartin ovat tähän koonneet... Guy Pearce, Robert Carlyle, David Arquette, Jeremy Davies, Jeffrey Jones, John Spencer, Neal McDonough, Joseph Runningfox, Bill Brochtrup.... ohjauksesta vastaa Antonia Bird. Nimilista on siinä mielessä yllättävän nimekästä kun jo tämä nyt johonkin pitäisi välttämättä kategorioida niin aikamoisen köyhän miehen budjetin kauhuleffa, jossa todella vinoutunutta jopa makaaberia huumoria. Musiikista vastaavat Damon Albarn sekä Michael Nyman ja todellista loistotyötä tekevätkin.

Sarjassamme leffoja jotka varmasti mennyt suurelta yleisöltä aivan täysin totaalisesti ohitse ja jääneet syyttä suotta "unohdetuiksi ja kadoksissa" oleviksi helmiksi. Varoituksen sanana että tämä ei ole mikään kokoperheen tai lasten leffa ! ei todellakaan. Rankkuutta aikuisempaan makuun ja pari kohtausta menee jo sairaan puolelle. Kuiteskin yksi kovimmista positiivisista ylläreistä mitä vastaan tullut, käsikirjoittajalla ollut kerrankin poikkeuksellisen hyvä päivä ja mies on oikealla alalla :) Twistausten kombomittari nousee aivan uusin sfääreihin…

trailer..
 
Moving Violations (Autokoulun Apuluokka) (1985)

Kannessa heti mainostetaan että on Poliisiopiston tekijöiltä. Tuo kommentti juontaa juurensa ohjaajaan joka on Neal Israel. Musiikkipuoli tuntuu olevan myös samoista maailmoista peräisin, sen verran samantyylistä rummuutusta heti alkaa tulemaan korviin kun leffa alkaa kuin mitä Pollariopistossakin.

Pääosissa on mm. charmantti huvittelija (John Murray) joka ei elämää liian tiukkapipoisesti ota ja omaa melkoiset puhelahjat, avaruustieteilija josta ei kieltämättä sitä ensitapaamisen jälkeen uskoisi (Jennifer Tilly), puolisokea mummeli (Nedra Volz)... ja monia muita mm. eräs punkkarin tapainen slasher ja gore leffojen intoilija ja moni muu… (Brian Backer, Wendie Jo Sperber, Ned Eisenberg, James Keach)... melkoisen kattavasti tässä sakkia haalittu kasaan.

”Tunariporukan” ajokortit napataan siis parempaan talteen jepareiden toimesta ja heidät lähetetään uudelleen autokouluun. "Vastassa" heillä on liikennekyttä (James Keach) joka tuntuu olevan ristiretkellä autokoululaisia vastaan ja ottaa kaiken viimeisen päälle jotta ylennyksen saisi joka on tuloillaan yhdessä naispuolisen kyttäparinsa (Lisa Hart Carroll) kera sekä tuomari (Sally Kellerman) suosiollisella avustuksella jos vain tuo tunarijoukko kuriin saadaan.

Täysin puhdasta crazy huumoria siis tarjolla, älyttömiä tapahtumia vedetään täysin ylivedetysti ja hihasta aivan tauotanta tahtia joten pohjimmiltaan tosiaan älytöntä ja aika tyhmääkin huumoria mutta se vaan toimii. Osumaprosentti ihan kohtalaisen hyvä vitsinvääntelyssä, joten leffaa katselee vallan mielikseen vaikkapa viikonlopun ratoksi :) Kiva annos hupaisuutta tarjolla siis, ilmoista viis. Kokoelmissa pysyy ehdottomasti ja silloin tällöin varmasti vielä katseluunkin menee. Kestänyt aikaa yllätävänkin hyvin.

Tekniseltä puolelta DVD:tä tarjolla kera masteroidun kuvan ja se ajaa asiansa kivasti, kuva selkeä, eikä lainkaan suttuinen.

trailer... itse elokuva paljon parempi kuin mitä tuo traileri tuossa antaisi odottaa…


-----------------------------------------------------------------------------------

Open Water (2003)

Äärettömän pienellä budjetilla - lähinnä säälittävät 130,000 dollaria kustantanut indie tuotos tuotti teattereissa 30 miljoonan dollarin edestä joten varsin mukavasti ja yllättäen voittoa sievoinen summa ja vähintäänkin ansaitusti ! sen verran huikeasta tripistä on kyse ihmismielen syövereihin tarjolla tunnelman puolesta.

Rakastavaiset lähtevät sukelteluretkelle hermolomalle, mutta sattuman kautta jäävätkin keskelle ei mitään elikkäs merelle ... alkaa hiljalleen iskemään mm. nestehukka, väsymys, uni, krampit, hemortuneisuus, todellisuudentajun pettäminen pikku hiljaa, toisen syytteleminen toisen tukemisen sijaan, vendenalaiset asukit luovat uhkaavan olotilan, pakokauhu ja vedeenvaraan joutuneina alkaa myös haita mukavasti siellä täällä pilkkopimeässä veden pinnalla vilahdella varsin vilkkaasti...

...kuten budjetista voi päätellä elokuva on äärimmäisen minimalistinen ulkoisilta puitteiltaan, kaksi näyttelijää (okei alussa toki vähän enempi kun itse sukeltemista aiheena pohjustetaan)... noh jos ei haiparvea, sekä vellova meri pimeässä...

...jep ja se meri todellakin velloo, jos tätä isosta kuvasta kahtelee niin voi alkaa jo merisairauden oireita sen alloilla keinuttelun jälkeen tuntua katsojassakin, sen verran todellisuudentuntuisesti homma on tehty ja kuvattu...

...kustannuskysymysten takia on pitäntyt käyttää kuvamateriaalina enempikin oikeita haita kuin robotti sellaisia ja mikäs sen parempaa tälläisessä indie tuotoksessa, nimittäin elokuvassa ei ole ainuttakaan erikoisefektiä mitä itse hai kaloihin tulee ! joten kaikki hait ja evät jotka elokuvassa esiintyvät ovat oikeita. Muutenkin kamerat ovat enempikin kotikutoisia amatööriharrastajien vehkeitä ja se näkyy kuvasta mutta fiiliksen luonnin kannalta elokuvan kantavin voima ja fiiliksen luojana enemmän kuin täydellisesti onnistunut "valinta"...

...myös kaksikko pääosassa on varsin nasevasti toisilleen sopivia ja heidän kemiansa todella paistaa heistä läpi alkusekunneista aina lopputeksteihin asti.

Niin no yhdeksi "pääosanesittäjäksi" voisi myös mainita meren (vesi) on myös tuotu erittäin onnistuneesti ahdistavana ja loputtomana ympärillä vellovana elementtinä tuomaan lisää ahdistusta ja kauhua.

Elokuva ihmisen eloonjäämistaistelusta ja halusta selviytyä siitä voittajana... vaan kuinka pitkälle se kantaa ? Siinä samalla tunteet pääosan kaksikon välillä seilaavat laidasta laitaan ja meno on kuin parhaimmissa vuoristoradoissa mitä tunneskaalan heilahteluihin toivon pilkahduksina tulee... kun äärimmäiseen hätään ja suorastaan toivottomaan tilanteeseen ovat joutuneet.

Niin juu homma kait jollain tavalla ainakin pohjautuu tositapahtumaan. Jotta tämä ei sitten ole todellakaan mikään Deep blue sea, ei hyvässä eikä varsinkaan pahassa.

Maineensa veroinen, todellinen huikea tuotos ! Loistava kaikin puolin, yksi parhaimmista "trilleistä" ja vau se tapa millä elokuva kokonaisuudessaan toteutettu ! Sanotaanko vaikkapa näin että Tappajahai vaikka mainio leffa sekin toisella tapaa oli, tuntuu tämän jälkeen kuin "pikkulasten satuleffalta" tähän hyytävään "tunnelmapaukkuun" verrattuna.



--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Koomikkojen Kuningas (The King of Comedy) (1982)

Rupert Pupkin (Robert DeNiro) on mies joka surkean säälittävä koomikko mutta uskoo täysin omiin kykyihinsä "muista välittämättä", mies haluaa Jerry Langfordin (Jerry Lewis) tapaiseksi yleisömagneetiksi sekä palvotuksi henkilöksi. Siinä sivussa mies rustailee "omissa maailmoissaan" ties mitä kun koettaa tehdä unelmiensa naiseen Rita (Diahnne Abbott) vaikutusta. Lopulta miehen idolisointi menee jo sairaalle tasolle ja hommasta tulee siinä sivussa mustaa komediaa, vaikkei mitään suoranaista yltiöllistä vaihdetta vitsien tasolla tykitäkään.

Kun fanitus menee yli hilseen ja järki lähtee hommasta, paitsi itsensä "kajahtaneen" mielestä, hinnalla milllä hyvällä mentaliteetilla mennään kun koomikkojen kuningas sekoaa (ei toki omasta mielestään) ja saa uusia ideoita idolinsa varalle. Mies saa hengenheimolaisensa Masha (Sandra Bernhard) mukaansa suunnitelmaansa joka tulisi nostamaan hänet todella tähteyteen, sinne mistä mies on aina haaveillut tai pikemminkin itsestään selvyytenä pitänyt. Robert DeNiro vetää mainion roolin ja varsinkin lopussa sitä osaa arvostaa entistä enemmän millä tavalla sen jaksaa vetää, mutta vähintään yhtä hyvin oman roolinsa vetää tämä hänen hengenheimolaisensa (Sarah Berhard).

Karua menoa, mutta oikeasti aikamoisen naseva kuvaus mihinkä "fanitus" voi pahimmillaan johtaa hieman päässä viiraavan fanin johdolla mutta elokuva lähtee poluille joilla vedetään kuitenkin sen verran yli ettei katsoja täysin ahdistu.

Ohjaaja Martin Scorsece on tehnyt todella mainion elokuvan, joka on tainnut aika totaalisesti jäädä miehen "muiden töiden" varjoon ja kaikkinensa vailla huomiota. Ehkäpä se vain tehtiin ennen kuin tämä oli tavallaan ajankohtaista, kuten nyt on todellakin on aiheellinen ja täydellisen ajankohtainen.

Loppua janoaa nähdä miten se tulee päättymään... elokuvallisesti tässä on selkeästi kolme pointtia, alku-, keskikohta ja loppu. Loppu onkin täydellinen ja kruunaa koko homman ! niiiiin tätä päivää kuin olla ja voi. Elokuvassa kierrokset nousee tasaiseen tahtiin, kun homma etenee mutta tietty rauhallisuus (kyyninen melankolisuus, joka tuo myös huumoriaspektia) säilyy koko ajan mikä on hyvä ettei lähdetty juosten kusemaan ja hörheltämään joten homma pysyy kasassa loppuun asti.

Elokuva joka paranee vuosi vuodelta ! se on harvinaista herkkua se.

trailer...


--------------------------------------------------------------------------------------------

The Adventures of Robin Hood (1938)

Viimeisen päälle tyylipuhdas lempeä veijarikomedia ja omalla tavallaan jonkinsorttinen klassikko ihan ansaitusti.

Vaikka hommassa hurttia huumoria on ja positiivisuuden kautta mennään, niin on leffassa myös se tylympikin puoli esitelty ja vaikkei veri lennä niin kyllä siinä populaa menehtyy ja jouskilla räiskitään välillä enempikin sakkia kumoon, myös miekkailu- ja actionkohtaukset ovat varsin vauhdikkaita ja selkeitä.

65-vuotis DVD juhlajulkaisussa on pistetty kuvat ja äänet nykyaikaan ja kyllähän tämä hyvältä näyttää, varsinkin väriloista on jotain todella pirtsakkaa !

Leffa sisältää sen melkeinpä perinteisemmän kaavan, mitä hahmokaartiin ja muutamaan ikoniseen kohtaukseen tulee, mutta toimii tänäkin päivänä erittäin hyvin. Tuttuja hahmoja piisaa ja heidät heti bongaa ja tunnistaa mainiosti. Näyttelijöinä mm. Errol Flynn, Olivia De Haviland, Basil Rathbone, Claude Rains.. Ohjaajina toimivat Michael Curtiz ja William Keighley.

Musapuolikin on vallan vetävä ja voimallisen seikkailullinen, siitä vastaa Erich Wolfgang Korngold, aikoinaan Oscar pystinkin mies tästä itselleen pokkasi.

Kyllähän tämä ehdottomasti Robin Hoodista noin ylipäätään yhtään kiinnostuneelle on pakko kokoelmissa olla. Vaikka aivan erilainen visio onkin kuin mahtava kasari sarja Robin of Sherwood. Kummallekin tulkinnalle ehdottomasti oman jalansija on olemassa elokuvahyllyssä. Viattoman ja hellyyttävän seikkailullista tarinaa, joka pelittää yllättävän hyvin tänäkin päivänä Sitä niin kutsuttua Hollywood magiaa & myyttiä parhaimmillaan.

Yllävänkin mainiot extrat ja sille oma levy omistettu Special Editionissa... kattava & mittava & loistava, mielenkiintoinen noin tunnin pituinen pätkä leffan teosta ja paljosta siinä ympärillä. Erikseen vielä Technicolorista melkoisen mittava "estittely" jne... todella mainiota kamaa ja positiivinen ylläri ! Pelkästään näiden takia jo ehdottomasti hankinnan arvoinen.

trailer... JuuTuubi kuvanlaatu aivan kaamea tuossa, verrattuna remasteroituun ja colorattuun DVD-levyllä olevaan kuvaan...
 
Ei Nimeä (Sin Nombre) (2009)

Loistava elokuva ! ehdottomasti yksi parhaimmista elokuvista mitä koskaan nähnyt :) pitkään tätä aikoinaan emmin että katsoakko vai eikö, luojan kiitos lopulta päätin katsoa, äärettömän paljosta olisin muuten elokuvanautintojen saralla jäänyt paitsi.

Realistinen, voimakas, sydäntäsärkevän todentuntuinen olematta kuitenkaan liian imelä, brutaali, kaikkea mitä elämä itsessäänkin.

Suosittelen ! todellinen mestariteos ja ohjaajana (Cary Joji Fukunaga) on samainen heppu joka ohjaa tulevan James Bondin joten sen takia siihen sitten vähän on odotuksiakin ladattu.

Niitä elokuvia että on jo niin huikean hyvä että sanattomaksi meinaa vetästä, aivan kuten tarina lopulta itsestäänkin jo tässä. Kaikki palaset vaan klikkaa vuoronperään tässä aikamoisen täydellisesti yhteen ja lopputulos on mestarillinen taideteos elokuvamaailmassa. Jos jostain on pakko nillittää niin musiikit eivät ehkä ole siellä aivan huipulla jos verrataan muihin huikeisiin elokuviin.

traileri..

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hei me lennetään! (Airplane!) (1980)

Yksi crazy huumorin uranuurtajia ! mahtava jo tuolloin ja legendaarinen nykyään :D eikä syyttä suotta ja vailla ansiota. Kepeää jopa herttaista ajoittain, sopivan pölhöä ja irroittelevaa samaan aikaan. Kuitenkin samaan aikaan käsittämättömän hillityn ja hallitun oloinen katselukokemus, ei tule sellaista sekametelisoppaa joka tuuttais joka suunnalta tavaraa katsojalle ja se paljous alkais jo ahistaa... sillain jotenkin selkeä rauhallisuus tässä läsnä vaikka aivan tajutonta huumoria isketään koko ajan katsojalle.

Aivan hemmetin hauska alusta loppuun ! tulee kestämään aikaa aivan loputtomiin, ei ole vanhentunut päivääkään. Toki jos lentokoneet ja ilmailu edes etäisesti kiinnostusta herättää niin tuon kivan lisän mutta ilman sitäkin pärjää mainiosti. Tässä loksuu ja naksuu niin käsittämättömän moni asia yhteen saumattomasti että häkeltyneenä taas saa ihmetellä mitä mestariskolmikko David Zucker, Jerry Zucker & Jim Abrahams ovatkaan aikaan saaneet, tämä taiskin olla heidän ekansa.

Eipä tähän hirveästi voi sanoa kuin että kannattaa katsoa jos genre yhtään kolahtaa niin varmasti hymyilyttää ja naurattaa useasti tämän elokuvan aikana ja viittauksia toki muihinkin aikakautensa leffoihin löytyy joka sekin ihan hauska juttu siinä sivussa "seurata".

Näyttelijöinä mm. Robert Hays, Julie Hagerty, Lloyd Bridges, Peter Graves, Kareem Abdul-Jabbar, Leslie Nielsen, Lorna Patterson, Frank Ashmore...

Jatkoakin seuras (Hei, taas me lennetään! / Airplane II : The Sequel) , samoilla pääosannäyttelijöillä ja päätekijöillä... uusina tähtinimiä joukkoon porhaltaa lisäksi mm. William Shatner sekä Sonny Bono.

trailer....


------------------------------------------------------------------------------------------------------

Top Secret! (1984)

Pakko sanoa että nämä ohjaaja käsikirjoittajat ovat kyllä neroja omassa genressään :D kolmikko Jim Abrahams, David Zucker, Jerry Zucker pistää sellaista surkuhupaisaa ja yksinkertaista, jopa äärimmäisen hölmöä huumoria mutta jumankeuta että se jaksaa huvittaa ja jopa naurattaa kerta toisensa perään, ei mahda mitään... tuona aikakautena toki oli muutama muukin jotka tämän genren huikealla tavalla nimiinsä klaarasivat, tavalla ettei nykyajan yrittelijöillä ole valitettavasti ollut mitään jakoa haastaa heitä...

...aika joka ei enää palaa, vaikka nykyajan jepet koettavat välillä tuon kolmikon mainioita tuotoksia "kopioida", niin valitettavasti läheskään samalle tasolle ei vaan yksinkertaisesti päästä ei sitten millään...

...tällä kertaa parodioinnin kohteena ovat erityisesti sota leffat mutta myös Elvis leffat kera musikaalin saa oman osansa, kuten agentit. Perinteiseen tapaan vitsejä tykitetään aivan tauotta ja liukuhihna tahteja ja häkellyttävän useaan kertaan katsojan suupielet taas kerran näiden herrojen tekeleen edessä väkisinkin virneeseen venyvät. Jälleen kerran todistetaan että nerous ja hulluus ovat vallan lähellä toisiaan, varsinkin kun se huumorinmuotoon vielä puristetaan.

Ai niin tällä kertaa pääosissa Val Kilmer (lieneekö ensimmäisiä valkokankaalla esiintymisiä hänelle), Lucy Gutteridge...

Ei ole edes tekijöidensä läheskään parasta settiä mitä ovat tuottaneet mutta sitlti todella huvittavan muikeaa jälkeä :) Omaan genreensä puhdasta laatukamaa, muttei parasta.

traileria....


---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Good Luck Chuck (2007)

Kantta kun kahtelee niin good sanan oo - kirjaimet kortsuja ja alempana lukee "tahmea rakkaustarina" niin mitäköhän tuosta voisi päätellä...

..ainakin komeadiallista romanttista hömppää katsojalle tarjotaan. Pääosakaksikoksi on valitttu Dane Cook sekä Jessica Alba.. jälkimmäinen tuntuu kaikenlaisissa äänestyksissä miesten päiväunien kohteena vuodesta toiseen pyörivän mutta meikän makuun tuo naikkonen ei nyt niinkään ole, okei onhan sillä ihan jees kroppa.

"Tarinana" on äijä joka saa joka yöksi uuden naisen vierelleen, jotta tämä nainen seuraavana päivänä tapaisi sen unelmiensa miehen joka ei siis tämä sälli ole ... päättääkö mies ottaa riskin tai mitä ylipäätään tehdä kun tapaa naisen johon todella tulisesti rakastuu mutta entäpä jos liian itniimi suhde ajauttaakin naisen naimisiin jonkun muun kanssa.. kun kirouksen pienenä päällensä sen kaltaisen sai.

Ajoittain ihan höpsön energinen vauhtikomedia.. jossa Alba esittää kömpelöä toheloa jota kautta fyysinen komediointi on otettu vahvasti esille... heppu taas hoitelee enempi supliikkipuolen.. kun koetetaan katsojaa virkeälle ja iloiselle mielelle saattaa..

..okei onhan vitseissä sinällään kierrätystä melkoisestikin (kliseiden sitä perinteistä kierrättelyä) tämän aihealueen vastaavista poimittuina, ah niin tuttuja turvallisia. Toimii kuitenkin ihan kelvollisesti tässä tuotoksessa.. ja huomattavasti hauskempi kuin tuollainen nykymuottiin kasattu teinikomediointi jossa paljon navanalus(ta-huumoria) käsitellään tavalla tai toisella.

Ihan hauskahkon katselmuskerran tarjosi, osa vitseistä toki siellä mauttomuuden rajoilla vaelteli, kuten aina tälläisissä mutta jotenkin sellainen hyvänmielen ja hyväntahtoisuusde hakuisuus välittyi vahvasti koko leffan ajan.. sinällään jakautuu hieman "kahteen osioon", alkupuolella keskitytään enempi komediointiin ja lopussa taasen enempi annetaan tilaa sille kliseiden täytteiselle romanttiselle puolelle...

...periaatteessa sitä samaa kuin niin moni muukin höpsöttelyhörhöily mutta tämän parissa sentään suht'koht mukavasti viihtyi.

trailer…


-----------------------------------------------------------------------------------------------

Merirosvoradio (The Boat That Rocked) (2009)

Homman takana on kohtuullisesti Notting Hillissä sekä melkoisen hyvin Rakkautta vain komedioissa onnistunut Richard Curtis.

Tällä kertaa 60-brittein saarten liepeillä merellä seilailee laiva joka pistää eetteriin rock/pop- musaa tauottamasti.. äärettömän suosittua musaa, harmi vaan että valtio ei sitä radioista suostunut virallisesti soittamaan joten porukan piti ottaa "oikeutta omiin käsiinsä". Tuolle radiolähetyslaivalle lähetetään "paha poika" turvaan maailman houkutuksilta kuten tupakalta j apäihteiltä, jota jäbikkä on kuulemma pahamaisesti opetellut koulussa polttamaan..

..vaan eipä voitaisi poikaa kehnompaan paikkaan pistellä, siis jos laivan miehistöstä pitäis mallia otella raitistumisen merkeissä... sex, drug & rock'n'roll kun ei ole aivan tuulesta temmattu sanonta. Porukka kun tosiaan vietää varsin vapaamielistä elämää aluksellaan.. ja käypä laivassa aina ajoittain muutama pääosin naispuoleinen kuuntelijakin kutsuvierailuilla..

..kerran joukkoon eksyy myös eräs valtion pistelemä vakooja joka haluaa saada porukan liriin jotta koko radioasema jouduttaisiin lopettamaan ja jotain lainvastaisia todisteita heitä vastaan saataisiin kerättyä. Kanava kun alkaa olemaan jo hitusen liian suosittu ja samalla liian härskiä meininkiä valtiolliseen menoon sanoinkuvainnollisesti elokuvassa kuvattuna..

..vaan olikohan äidin mielessä sittenkään pistellä poikaa sinne raitistumaan, vaiko kenties jotain muuta ?

Leffa muistuttaa jonkisen verran tekijöiden edellistä tuotosta (Rakkauta vain) kun elokuvassa on sinällään pääsosanesittäjiä melkoinen liuta, varsinkin laivan juontaja(miehistö) on melkoisen sekalaista vapaamielistä seurakuntaa.. homma ei kuitenkaan samalla tavalla hajoa miljoonaan erisuuntaan koska itse tapahtuma paikka varsin pieni ja tiivis laiva vain..

..muutoin paljon henkilöhahmoja, erittäin paljon perusbrittäläistä elikkäs hitusen räävitöntä mutta aah niin iskevää pienieleistä mutta makoisasti nauruhermoja kutittelevaa huumoria.. niin ja annos reippaan iskevää musaa, joka on omalla tavallaan eräs elokuvan keskeisistä "päähenkilöistä" mikään musikaali tämä ei nyt sentään kuitenkaan ole.

Kaiken nautittavuuden sekä viihdyttävyyden kruunaa aiemmin mainittujen asioiden lisäksi myös näyttelijäkaarti josta löytyy mm. Philip Seymour Hoffman, Bill Nighy, Rhys Ifans, Nick Frost, Kenneth Branagh sekä moni moni muu.. joten varsin kovaa brittipoppoota rooleissa.

Varsin tasapainoinen.. viihdyttävä & piristävä.. hillityn hallittu onnistunut sketsikokoelma-komedia, lisättynä musiikillisellä mausteella.

trailer…


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Periskooppi Pystyyn (1996)

Hulvattomat kreisikomedioinnit viedään tällä sukellusveneen sielunmaisemia ja elämätä sekoittamaan totaalisen järjettömällä kouhotuksella, pysyykö pinnalla vai uppoaako koko leffa pohjaan kuin kivi.

Elikkäs vanha merimiespatu ei saa aivan toivomaansa kalustoa vaan vanhan paskan rohjakkeen, jonka miehistö on vähintäänkin omalaatuista ja vetää onnettomuuksia kuin magneetit toistaan puoleensa liukuhihnatuotannolla..

..elokuva alkaa aika hitaahkosti tämän tyyliseksi komediaksi vaan alku on yllättävänkin asiapitoista pulinata ja pohjustusta.. mutta kun vene miehistöineen pääsee vauhtiin alkaa hauskaksi tarkoitettuja tapahtua sattumaan toki edelleenkin yllättävän hiljakseltaan.. ja dialogipainotteisesti.. joten viimeisen crazyvaihde jää laittamatta silmää ja jonkinmoinen "tolkku" hommassa kuitenkin pidetään verrattuna genrensä kaikkein järjettömimpiin suoirtuksiin.. pitkälti tuon takia kun vetelee tietyllä tavalla "kultaisella keskitiellä" eikä lähde rajoja koettelamaan (jonka tuloksena tulee joko todella legendaarinen tuotos tai totaalisen paska), joten ei ole genressään läheskään se paras edustaja mutta ei myöskään myötähäpeällisen paskakaan.. vaikka heikompaan osastoon selkeästi itsensä lukitseekin.

Näyttelijäkaartista löytyypi muutama tutumpi nimi muista ympyröistä kuten Rob Schneider, Lauren Holly, William H. Macysekä Kelsey Grammer. Ohjauksesta vastaa itselleni totaalisen tuntematon nimi David S. Wardin muodossa.

Osui ja uppos, harmi vaan että tällä kertaa omaan lootaan ammuttu torpedo bemrangina takas paluupostina kopsahti.. sen verran väsynyttä menoa kaikkinensa. Hahmoista pari on ajoittain hetken jopa hauskoja kun onnistutut sutkautus joskus harvoin kohdilleen osuu.. pari hahmoista taas on lähinnä ärsttäviä ja pois luotaansatyönnättäviä joka kerta kun ruudulle ilmestyvät ja suunsa avaavat.

trailer…
 
Ben X (2007)

Hollantilaista ja belgialaista alkuperää olevaa leffa joka kertoo nuoresta tyypistä, hitusen autistisesta, joka on totaalisesti hurahtanut nettiroolipeleihin (Archlord) ja muutoinkin varsin sisäänpäin sulkeutuneesta kaverista mitä noin muutoin sosiaalisuuteen ulkomaailman kanssa tulee..

..koulussa kiusataan hitusen rankemmin ja äitikin tuntuu siinä sivussa ärsyttävästi huolta asioista kantavan.. onhan pojalla omasta mielestä kaikki varsin kelvollisesti ollut omasta mielestä.. tosin jokin päivä hänellekin mitta tulee täyteen kiusaamisesta ja jotain väistämättömästi tulee tapahtumaan. Ainoa tuttu pojalle on eräs toinen pelaaja nettibittimaailmasta, jonka kanssa he eräänä päivänä aikovat yllättäen tavata oikein livetysten..

..välillä leffa pomppaa aikajaksollisesti toiseen aikaan ja muut kertovat mielipidettään että jotain on tapahtunut .. mutta elokuva on vasta sitä kohti rauhassa menossa... välillä taas näytetään pelistä tilannetta joka vertaa tilannetta tosimaailmaan välähdyksinä ja erittäin taidokkaalla tavalla.. erittäin mainiolla tavalla esitettynä jotta naulaa mukavasti katsojan mielenkiinnon vaikkei itse aihepiiristä sinänsä välittäisikään.

Elokuva pitäis perustua ihan ttositapahtumiin..

..ajatuksiaherättävä ja tietyllä tapaa "ajankontainen" tutkielma, joka ei sinänsä turhaa kuitenkaan paasaa ja pakkosyötä katsojalle mitään.. vaan esittää niin henkilöt kuin asiat varsin realistisessa valossa ja erittäin jänskällä tavalla kerrottuna joka napsaa katsojan kuin katsojan mukaansa.. ja lopputekstien jälkeen laittaa ajattelemaan.

Elokuvallisesti koskettava kuvaus syrjäytymisestä, selviämisestä, koulukiusaamisesta ja yleensä tästä ajasta.. Millaista on elämä, josta kukaan ei kiinnostu ennen kuolemaa ? ainoa henkilö ja maailma joka on kiinnostunut on se joka näkyy tietokoneruudulta mielikuvitusmaailmasta joka on vallan ottanut.. vai onko sittenkin elämää ja mahdollisuutta selviytyä tässä reaalimaailmassa kenties, jos oikea henkilö sattuu samalle elonpolulle osumaan oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan kuin vahingossa ?

Eipä ole kyseinen leffa turhaan erinäisillä festivaaleilla kunniamainintoja keräillyt. Kailkilta osin upea elokuva, joka on vielä tiivistetty sopivan tiiviiseen pakettiin mutta mitään ei ole kuitenkaan tarvinnut karsia kokonaisuudesta. Maailmalla kuitenkin paljon kiitosta saanut ja niittänyt niin kriitikoilta kuin peruskatsojiltakin.. kotomaassamme tainnut aivan totaalisesti jäädä vaille mitään huomiota joka varsin surullista sinänsä, sen verran laadukas ja sykähdyttävä elokuva kuitenkin kyseessä.. pääosanesittäjä ("kuka lie") tekee vähintäänkin sykähdyttävän roolisuorituksen..

..niin ja elokuvan loppu on suorastaan häkellyttävää neroutta ! :)

trailer..


-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Sisareni Puolesta (My Sister's Keeper) (2009)

Ilmiömäinen Abigail Breslin jälleen vauhdissa, tällä kertaa esittää nuorta 11-vuotiasta tyttöä joka tajuaa että hänet on ainoastaan "laitettu alulle" sen takia että voisi olla luovuttajana (verta, kantasoluja) leukemiaa sairastavalle sisarelleen..

..hiljalleen murrosikää lähestyvä likka ei aiokaan tyytyä kohtaloonsa vaan haluaa hallita omaa kehoansa, kun hänen olisi seuraavaksi luovuttava toisesta omasta munuaisestaan. Tyttö päättää ottaa apuun jopa asianajajan ja käy "taistoon" omaa perhettä vastaan, jotta saisi olla oma itsensä ja päättää omasta kehostaan. Äiti on valmis tekemään ihan mitä vain eikä suostu hyväksymään pikaista kuolemaa vaan joutuu painimaan omien tuntemuksien kanssa mikä olisi sairaalle tytölle lopulta parasta, onko äiti valmis tekemään järjellä eikä aina vain tunteella päätöksiä.

Mainiota draamaa ja moraalista sekä eettistä pohdiskelua upeilla näyttelijäsuorituksilla varustettuna.. Abigailin lisäksi löytyy vanhempina Alec Baldwin ja Cameron Diaz.. myös Joan Cussack, Jason Patric, Sofia Vassilieva "löytyvät perheestä"..

..jota kuolemansairaan tytön tila säätelee erittäin vahvasti. Perheen sisäiset ristiriidat nousevat vahvasti tapetilla ja hommaa seuraa mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Hommasta tulee varsin rönsyilevä ja moniulotteinen tutkielma kun tytön ympärilläkin olevat ihmiset joutuvat vaikeaan tilanteeseen joutuessaan "valitsemaan" puolensa. Hajoaako kaikki täysin palasiksi ja pirstaleiksi vai tuleeko koko jutusta lopusta perhettä yhdistävä asia ? Entäpä kaiken tunnemyrskyjen keskellä olevan sairaan tytön ajatukset kaikesta ympärillä tapahtuvista asioista ja kaikesta luopumisesta, sen hyväksymisestaä / sen vaikeudesta ?

Tarina ihmisarvosta .. sen "määrittelemisestä". Pehmeän kaunis tarina, joka kuitenkin vakavoituu kun tilanne sitä vaatii.

Ohjaaja Nick Cassavetes tekee varsin ikävästä aiheesta erittäin elämäniloisen ja samaan hengenvetoon myös surullisen tarinan joka antaa kaikille osapuolille tilaa antaa oman näkemyksensä kukkia ja perustella ne .. vie katsojan vahvasti mukanaan sortumatta kuitenkaan juurikaan "lässyyn", joka on mainio taidonnäyte ohjaajalta hänen kyvyistään.

Leffa on romaanin pohjalta tehty mutta ilmeisesti eroaa siitä kuitenkin suht paljon, siitä kuitenkin varsin poikkeuksellista että hyvin moni kirjan lukenut kuin myös leffan nähnyt on kehunut kumpaistakin tuotosta erityisen paljon vaikka eroavaisuudet kait varsin suuret ovatkin.

Täyttä laatua ! vaikkei nyt täysin unohtumaton teos sentään.

trailer…


----------------------------------------------------------------------------------------------

District 9 (2009)

Suhteellisen pitkään vääntivät tehdäänkö Halo-pelisarjasta myös leffasovitusta mutta lopulta kävi toteen niin että Peter Jackson ei tulisi sellaista tekemään.. mutta vääntelyn ja kääntelyn jälkimainingeissä syntyi sitten todella yllättävä tuotos, jotta onneksi niin tällä kertaa voitaneen sanoa ! Sen verran onnistuneesta tykityksestä on tässä leffassa kuitenkin kyse. Peter Jackson on tuottajana tälle sci-fi elokuvalla, ohjauksesta vastaa Etelä-Afrikkalainen veikkonen Neill Blomkamp, jolle tämä on esikoispätkä mitä oikean leffan tekemiseen tulee.

Eräänä päivänä Johannesburgin päälle ilmaantuu parkkiin avaruusalus.. mitään ei mene sisään eikä tule vuosiin ulos. Lopulta ihminen päättää murtautua sisään ja katsastaa mitä alus sisältää.. sieltä löytyykin hitusen ihmisen ja ravun risteytyksen raadollisen raastavan "aidon näköisiä" otuksia jotka ovat pahasti nälkiintyneitä ja varsin raihnaisessa kunnossa.. otukset tuodaankin maahan rajatulle alueelle asustelemaan.

Leffa alkaa hyvin "dokumentaariseen" tyyliin (ja jatkuukin sen oloisena lähes läpi elokuvan keston, myöskin kotikutoisen käsivarafilmin fiilis on koko ajan vahvasti läsnä) toteutettuna kun erinäiset ihmiset kommentoivat mitä mieltä ovat viime aikojen tapahtumista ja oudoista uusista asukkaista.. toiset tuntuvat olevan kiinnostuneita niistä, toiset suhtautuvat rasistisesti.. kolmannet haluavat tutkia niitä.. neljännet haluaisivat karkoittaa ne jonnekin kauas..

..yleisesti ottaen sotilaspuoli on niiden aseista kiinnostunut.. armeija haluaa alistaa ja pitää homman käsissä jotteivat liikaa lisäänny ja kohtelee niitä enempi kuin saastaa ja ihmisslummilaisia, jollain tapaa pakolaisia, joilla ei juurikaan mitään oikeuksia ole ihsmisyyyden maaimassa..

..eräs ylimielinen "reportteri" häätää rapuotuksia vailla mitään perusteita antsimaiseen tyyliin, armeijan sotilaat suojanaan.. siinä sivussa saapi vahingossa jotain mystistä mönjää päälleensä ja alkaakin mutantoitumaan..

..jätkä päätetään pitää hengissä koska on apuna muukalaisten aseiden tutkinnassa.. vaan jätkä ei itse ole halukas yhteistyöhön.. joten hänet pakotetaan, alistetaan ja sorretaan vaille ihmisoikeuksia heidän valtion alaisuuteen.. eikä tapeta koska hänestä sattuu olemaan jotain hyötyä valtiolle..

..heppuli kuitenkin pääsee puoliksi mutantoituneena karkuun ihmisten luota ja ujuttautuu otusten slummeihin, ainoa toivo selviytyä miehellä ovat nämä otukset joita kohtaan mies aiemmin on ollut totaalisen tunteeton ja alistavainen.. armeijan miestä jahdatessa omiin tarkoitusperiinsä ja hänen vaimon koettaessa epätoivoisesti saada oikeutta miehelleen jatkaa elämäänsä, slummeistä löytyy myös rikollisjoukkoja ihmisten muosdossa jotka ovat valmiita rahasta tekemään mitä vain jne..

..jos elokuva oli tuohon asti raakaa sanomaa (rotusorto, ihmisten täysin tunteeton hyväksikäyttö omaksi edukseen jonka kohteeksi tässä joutuvat avaruudesta tulleet oudot "pakolaiset") ja jopa synkkää dramaattisuutta, niin lopussa aletaan menemään sitten yllättävänkin runsaan rymistelytykityksen saralla ja meno sekä meininki muuttuu aivan totaalisesti..

..niin tai näin.. mitä pidemmälle elokuva etenee niin sitä enempi nämä "raakalaismaiset" otukset osoittavat huomattavasti enempi inhimillisyyttä ja "ihmisyyttä" toista kohtaan kuin mihin ihminen kykeni ja pystyi heille suomaan.

Siinä mielessä harvinaista scifiä (hyvin kaksijakoista sellaista.. erittäin sanomallinen alkupuolisko joka on synkkä ja rajuhko katselma, hitusen perinteisempi toiminallisen loppupuoli sitten) kun otukset eivät ole vihamielisiä ja homma ei ole heti täyttä teurastus sotaa ihmisten ja muukalaisten välillä..

..alkupuolisko vahvaa tarinankerrontaa ja hyvin raskasta aihetta vetää..

..miljöö on valittu ja tehty upeasti ja mielenkiintoiseksi paikaksi.. elokuva sisältää varsin inhottavia, ahdistavia ja vastenmielisiä kohtauksiakin jopa sadistista kyynisyyttä.

Aivan alun jälkeen leffa nappaa kuitenkin erittäin tiukasti mukaansa ja naulitsee katsojansa ihmettelemaan kuinka näin outo sekoitus eri genrejä voi toimia näin pätevästi yhteen hiileen puhaltaen.. eikä tiukka ote katsojasta hellitä hetkeksikään ennen lopputekstejä.. sen verran syvälliseksi katsojan suhde päähenkilöön saadaan alkupuolella väsättyä, siihen loppupuolen melkoista rymistelymuutosta silmällä pitäen.. tosiaan kesken elokuvan tyylilaji totaalitäärisen muodonmuutoksen kokeekin ja noin muutoinkin kaikkinensa elokuva on "melkoinen sillisalaatti".

Ehdottomasti katsomisen arvoinen ja hemmetin positiivinen ylläri !

..jos oli Children of Men varsin mainio scifi viritelmä niin jopa astetta paria tiukempaa ja "pidemmälle vietyä" menoa tässä tarjolla. Kyseiset elokuvat ovat tietyllä tavalla aika samantyylisiä mutta kuitenkin aivan totaalisen eri puusta veistettyjä.

trailer..


-------------------------------------------------------------------------------------------------

Eastern Promises (2007)

Yllättävän pienimuotoinen väsäelmä itämafian touhuilusta Lontoossa, joka kuitenkin tempaisee matkaansa ihan mukavasti.

David Kronenberg jatkaa väkivaltansa puolesta siinä mihin a History of Violencessa jäi.. sitä ei lopulta ole kovin paljoa elokuvassa mutta kun on niin erittäin raadollista ja iljettävän näköistä, aivan kuten olisi oikeastikin.. nuo kohdat jäävät kummittelemaan mieliin aivan toisella tavalla kuin jossain "ramboilussa" jossa jätkiä pistetään manalan majoille matkaamaan liukuhihnatahtia.

Elokuva nojaa hiljalleen avautuvaan juoneen, joka ei kovin kiero korkkiruuvi ole mutta saa odottamaan mitä tuleman pitää kuitenkin tarinan rauhallisesti edetessä. Muutoinkin elokuva panostaa hyvin paljon pitkiin dialogeihin jotka ovat kelpo tavaraa ja pitääkin olla jottei pitkäveteiseksi valahtaisi yleisilme näinkin paljon höpinää sisältävässä trillerissä.. tai pikemminkin puhdasta draamaa jopa ajoittain..

..sen verran vakuuttavasti ja kylmäkiskoisesti Viggo "Aragorn" Mortensen roolinsa vetää.. rikollisperheen uutena apulaisena hoitelee jotta uuden "perheensä" hyväksynnän osalleen saisi ja olisi kuin osa perhettä .. onpa miehellä myös takataskussaan muutamia salaisuuksia jemmattuna.. ja Mortensen on kuin luotu tätä roolia varten.. tatuoituna hemmona jonka tatuoinnit kertovat miehen eletyn elämänkaaren siihen mennessä..

..toista pääosaa esittää sairaalassa erään syntyvän lapsen pelastanut ja sen kontolleen saava sairaaanhoitaja (Naomi Watts) joka sekaantuu vahingossa asioihin joihin ei päivanvalolla ole asiaa.. Naomin esittävä naikkonen kun uskoo ennen kaikkea ylitse kaiken pelkkään hyvyyteen maailmassa täysin sokeasti ja on kuin aurinkoinen energinen päivänpaiste ja todella räikeä kontrasti alamaailman vailla omatuntoa olevien tyyppien rinnalle. Myös alamaailman venäläisperheen pääjeppe itse mister tyyneys (Armin Mueller Stahl) joka huokuu jokaisella solullaan niin lempeyttä kuin kovuutta samanaikeisesti ja hänen poikansa räjähdysherkkä liehuva liekinvarsi (Vincent Cassell) ovat suuressa roolissa myös.

Musapuoli toimii myös ja on varsin kiehtova yhdistelmä tunnetun länsimaisen säveltäjän (Howard Shore) perinteistä mahtipontisuutta yhdisteltynä venäläisiin perinnemusiikkeihin.

Rauhallinen ja harkittu kokonaisuus puhdasta rikosdraamaa raadollisesti ihmisyyden arvosta ja perhesiteistä mitä tulee rikolliseen organisaatioon ja kenties hitusen Venäjän suuntaan kallistuen .. lopputuloksena parempi kuin mitä etukäteen uskalsi odottaa.. vaikka lopussa lähdettiinkin hitusen "suuren yleisön kosiskeluun"-ko ?..

..niin tai näin.. alusta loppuun erittäin suoraviivaista (katsojaystävälläistä) vailla sen (elämää)suurempia megaspektaakkelimaisia paisutteluita jotka ähkyyn asti katsojan helposti voisivat saada. Yksinkertainen näpsäkkä pienimuotoisuus on tällä kertaa erittäin toimiva konsepti ja rujon "kaunista".

trailer..


--------------------------------------------------------------------------------------------------

I C U (2009)
"I spy with my little eye something beginning with YOU!"

Australialainen elokuva jonka on ohjannut Aash Aaron. Tosiaan mainitsemisen arvoinen asia lienee se että Margot Robbien ensimmäisiä leffarooleja. Samaisen ohjaajan vuotta aiemmin tullut Vigilante lienee se ihka ensimmäinen virallinen ja tämä sitten se toinen "heti perään".. kyseinen ohjaaja ei sitten paljon muuta olekaan ohjaajana luonutkaan valkokankaille tai tv-levitykseen kuin kyseisen kaksikon.

Margot Robbie on yksi pääosan esittäjistä, toki tässä niitä useampi muukin voitaisiin tuon tittelin haltijaksi kruunata.. tietysti yksi varteenotettava kandidaatti, tai lukuisat kandidaatit voisivat olla myös leffan "turvakamerat", joiden avulla ja kustannuksella sarjamurhaaja erityisesti pääse leikittelemään.

Alussa pistetään katsojaa hieman miettimään tokaisemalla tekstin muodossa että näitä "pimeitä tiirailijoita" on tälle tellukselle ihmisrodun saattelemana "siunaantunut" yllättävän paljon, joten hyvinkin mahdollista että juuri sinuakin seurataan tiirailuun sopivilla välineillä ! siis muunkin kuin valtion taholta ja hitusen hämärä jepellä hitusen ikävämmät jutut mielessä kiiluen....

Kyllähän tässä omalta osaltaan on Rear Window ollut yksi esikuvista, vähemmän yllättäen tässä kuitenkin todella monta astetta pervompi tiirailumeininki keskiössä... sittemmin mm. Open Windows tuota tyyliä ihan kivalla tajulla uudisti ja omaan tyyliinsä vielä paremmin istuvaksi muokkasi.. Kansissa mainitaan myös Saw, ilmeisesti se lähinnä sen takia kun leffassa on sadistinen sarjamurhaaja, vaikka ei kyllä kovin yksi yhteen kyllä Jigsawin kanssa tuo stemmaile ja puzzleile sillä on niin erilaisia kuitenkin kuin tuo saha leffa, erityisesti ideoiltaan ja juoneltaan... vai liekö sitten lopussa sinne suuntaan pieni niiaus ja kumarrus suoritetaan...

...ilmeisesti tarkoituksena ois noilla vastenmielisillä gore kuralla saada joko julkisuutta tai sitten katsojaa hätkähdytettyä, nyt kyllä hätkäytellään niillä ihan väärällä tavalla katsojaa.. niitä tuntuu tulevan ihan puskista ja ilman mitään tolkkua mitä h*l*vettiä oikein tapahtuu ja miksi ? aivan tolkutonta ja sinällään suht vastenmielistä jutskaa pusketaan ihan puskista ilman mitään varoituksia, toki sitähän se oikea ja aito väkivaltakin on mutta tässä se tuntuu niiiiiin päälle liimatun oloiselta kuin olla ja voi että eikä istu kokonaisuuteen kyllä yhtään... nuo kohtaukset jättävät kerta toisensa perään äärettömän kylmäksi ja tunteettomaksi katsojan niitä todistellessa...

..näyttely ja fiilis kokonaisuudessaan on koko ajan todella kotikutoisen oloinen, minkä syynä lienee se että ilmeisesti melkeinpä kaikille näyttelijöille tämä oli heidän eka/toka leffaprojektinsa näyttelijöinä... siltä osin tästä enempikin tulee melkeinpä koko ajan mieleen että tämä on jokin totaalisen amatööri harrastelijaporukan näytelmäharjoituksia, nimittäin muutaman tyypin rinnalla niin Salkkareiden näyttelijöille vois jaella Oscar pystejä näihin verrattuna. Toki meikäläistä tuo nyt ei sinänsä haittaa, joissain tapauksissa tuo voi olla jopa hyväkin asia.

Ai niin musapuolesta tulee mieleen aika paljon peli nimeltään Hotline Miami.. eikä asiassa auta myöskään ne värit jotka ovat kuin toinen toiseltaan pöllittyjä.. tosin tässä huomattavasti enempi leikitellään värimaailmoilla kautta linjan, vaikkei noin muuten noilla mitään yhteistä juurikaan ole. Musat ylipäätään ovat aika räväkät kauttaaltaan ja käytetään paljon tehokeinona kun niitä yht'äkkiä kuin salamakirkkaalta taivaalta päräytetään soimaan.. muutoinkin itse musiikki on hyvin erityylistä kuin missään.. mitään sinfoniaorketereita on turha odotella saatika levylautasella puhkikulutettuja ajanhermolla liiteleviä hittejä.

Leffa joka on tyylipuhtaasti C-luokan kulttikamaa. Jollain tapaa tätä vois ehkä verrata James Cameronin leffaan Piranha II joka oli joka osa-alueella ihan käsittämättömtöntä sontaa ja mitäänsanomattomuutta pahnan pojimmaiseksi littaantuen, tämän voisi helposti lykätä samaan korin tuotokseksi ja sielun velkeksi mutta ! tämä toimii kuitenkin huomattavasti paremmin kaikilla osa-alueilla ! "roskiskaman" eliittikerhoa tämä leffa, kotikutoisuutta hohkaten.. tässä mennään jo sillä "kuuluisalla" tavalla, elikkäs paskalla tavalla jo hiiissataan hyvän puolelle.

trailer…
 
Täällähän on varsinaisia helmiä sekä klassikoita (sekä ihan vieraitakin) filmejä arvoitu. :D Kuvausten perusteella kiinnostaisi osaa päästä katsastamaankin.

Helmistä puheen ollen tässä samalla, ellen ole tästä jo tässä aiemmin maininnut: jos joku bongaa jossain palvelussa vuoden 1976 elokuvan Murder by Death, niin huikatkaa. Suomeksi joku nokkela keksinyt tuon upean nimen kääntää muotoon Murha, murha, päästäkää etsivät irti!, mikäli tuolla nimellä tulee vastaan. Trailerin perusteella sopisi omaan elokuvamakuun kuin nyrkki silmään, vaikka osa hahmoista nyt on mitä on.

 
Batman Year One

Toki sarjakuva vieläkin kovempaa kamaa mutta animaationakin vallan jees tämä, toki lähinnä vain itse tarinan takia, ei niinkään muun toteutksen mitä animointiin tulee ja visuaalisuuteen.

On kyllä sinänsä muutama aika mielenkiintoinen ääninäyttelijä ja eräs vallankin roolituksensa puolesta... hauskasti myös tämän animaation todellinen päätähti ja kaiken keskiössä on James Gordon.

Bruce/Batman : Ben McKenzie elikkäs tämä heppu nimittäin näyttele sittemmin tv-sarjassa nimeltä Gotham tuota Jim Gordonia todella hyvin !

Jim Gordon : Bryan Cranston joka lienee tutuimmaksi tullut tv-sarjasta Breaking Bad

Selina/Catwoman : Eliza Dushku itselleni tutuimmaksi tullut kelpo tv-sarjasta Dollhouse mutta on myöt ollut Buffy, Vampyyrintappajassa, Angel sarjoissa kans.

Itse animaatio on tarinallisesti todella mainio ja iskevä kaikessa yksinkertaisuudessaan (Frank Miller pistää parastaan) ja tarpeeksi uskollinen alkuperäiselle sarjakuvalle :) toki sarjiksen kuvittanut David Macchiavellin taidetta ei tässä nyt yksi yhteen kopioida mutta ihan ok lopputulos vaikka onkin sitä copypasteä mitä DC käyttää käytännössä kaikissa animaatioissaan jo pidemmän aikaa, kokonaisuus tuntuu olevan animaatiossa astetta valoisampi ja ei läheskään niin painostava ja ahdistava kuin mitä sarjakuvassa, joka tekee siitä toki sitten paremman siltä osin ja luo sen lopullisen niitin kokonaisuuteen joka kruunaa koko hommelin. Sarjakuvana legendaarista kamaa ! animaationa ok mutta visuaalinen anti ei kuitenkaan aivan yllä sarjakuvan tasolle, ei sit millään. Tarinallisesti sentään mennä aika yksiin tässä !

Batman Year One traileri

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Batman : Hush

Tälläinen animaatio tällä kertaa sitten ilmestynyt osittain juhlistamaan Batmanin 80-vee taivalta.

Viime aikoina tullut vallan kiitettävästi näitä tunnetumpia Batman sarjiksia myös animaatioelokuvina kuten todella mainiot Dark Knight Returns Part 1 sekä Part 2 .. vaikka niissäkin se kuvitus/animaatio ei ole siellä päinkään yksi yhteen. Mut nekin sentään tarinallisesti aika orjallisesti seuraavat lähdematskuaan.

Nimittäin mm. tämä Hush ja aiemmin tullut The Killing Joke on piirrosjälkensä myötä aikamoisen erilaista kamaa kuin mitä alkuperäiset ja lähdematskuna olevat sarjakuva klassikot ovat.. varsinkin jälkimmäisessä vielä todella hämmentävästi alkuun tehty "aivan jotain muuta" lisäkamaa ihan irrallisesti alkuperäiseen verrattuna...

...tuollaisissa tapauksissa jos on niihin alkuperäisiin sarjakuviin kovasti tykästynyt niin voi olla todella paljon sulateltavaa kun homma näyttää jo itsesään niin totaalisen erilaiselta. Mielessä jo tuon takia vaikea yhdistää että sama juttu. Ja noissa tapauksissa kyllä sarjisten taide vie selkeästi selätysvoiton.

Itseltäni löytyy Hush sarjakuvan muodossa kovakantinen 15th Anniversary Deluxe Edition. Jim Lee tuossa vastannut piirroksista ja tosiaan aivan erinäköistä kamaa ! vaikkapa jo itse Batmania ei piirrosjäljen perusteella juurikaan samaksi henkilöksi edes "tuntisi". Tarinallisestikin tässä on yllättävän paljon muutoksia, käytännössä koko tarina on aivan totaalisesti muutettu ! siis täh ja häh !!!???...

…tarinan puolesta tämä on todella karsittu versio tuohon megasarjikseen verrattuna, tässä animaatiossa mm. Killer Croc kokonaan poistettu jne... Vähän sama homma oli tarinallisesti myös Under the Red Hood animaatiossa verrattuna sarjakuvaan. En tiedä miten tätä enää edes pystyy tuolla Hush nimellä kutsumaan.

Blu-rayn mukana tulee kuusi kappaletta ihan hienoja ja tyylikkäitä taidekortteja mikä kiva juttu, niitä mukava sormissa hypistellä ja katsella, varsinkin kun ne ovat Jim Leen piirtämiä ja sarjakuvaan pohjautuvaa taidetta ! Jonkisen verran myös digitaalista extra ja spessu matskua johon täytyy jokin päivä ehdottomasti myös tutustua.

Melkoisen paljonhan tässä on Batmanin lisäksi myös "vierailevia tähtiä" mm. Teräsmies, Nightwing, Kissanainen, Poison Ivy, Jokeri, Two-Face, Bane (suomennettu Turmio nimellä tässä), Harley Quinn, Scarecrow, Clayface, Lady Shiva, Batgirl, Lois Lane... ja tukku muitakin todella tunnettuja ja nimekkäitä lainmolemmilta puolilta.

Aänirooleissa mm. Jason O'Mara, Jennifer Morrison, Stuart Allan, Sachie Alessio, Geoffrey Arend, Chris Cox, James, Garrett, Adam Gifford, Rebecca Romjin, Jerry O'Connell...

Kyseiseen sarjikseen ihastuneelle tämä ei ole "Hush", niin paljon muutoksia tehty tarinallisesti (oikoen todella paljon ja jopa "eri polkuakin" välillä hypähdellen) ja erityisesti vieläpä visuaaliseen otteeseen. Muille ihan katseltava mutta ei tämä kyseisen sarjakuvan tasolle oikein yllä ja ole edes haastajaksi sille. Mut kyllähän tästä noi "kumpaisetkin" versiot toki mielellään omistaa.

Batman : Hush trailer


--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Batman : Gotham by Gaslight

Tuttuja ja turvallisia hahmoja on useampia mutta osa ovat myös aikamoisen erilaisessa roolissa tässä kuin yleensä ja hyvä niin että on lähdetty tekemään oikeasti jotain aivan muuta. Jotta useamman henkilön osalta todellista vaihtoehtomeininkiä tämä.

Äänirooleissa mm. Bruce Greeenwood (Batman), Jennifer Carpenter (Selina Kyle), Anthony Head (Alfred Pennyworh), Yuri Lowenthal (Harvey Dent), Scott Patterson (James Gordon), William Salyers (Hugo Strange), Tara Strong (Marlene), Kari Fuhrer (Pamela Isley ja Barbara Gordon), Bruce Timm (Arkham Radio Man)...

Homma pelittää yllättävän hyvin ja aina vähän varautuneena itse ollut tälläisiä kohtaan kun "eri maailmoista" naitetaan tyyppejä, tälä kertaa myös totaalisen eri aikakauteen kuin perinteisesti... tällä kertaa siis Batman lähtee nappaamaan kiinni vallan kuuluisaan Viiltäjä Jackia (Jack The Ripper), sinänsä homma tarjoilee jopa yllättävän pätevän vision siitä kuka kyseinen mystinen mies aikanaan saattoi olla...

...itse Bättis on enemmän kuin kotonaan tuollaisissa maisemissa ja tunnelmissa, joten siltä osin ei mitään hätään, olo on lepakkomiehelle vallan kotoisa heti alusta alkaen.

Visuaalisesti eroaa kieltämättä taas aivan totaalisesti siitä sarjakuvaversiosta, kuin yö ja päivä. Poikkeuksellisesti kuitenkin niin kummatkin (niin sarjis kuin tämä animaatio) kuitenkin omalta osaltaan onnistuneita visioita, ehkä sarjiskuvitus pelittää vielä hitusen paremmin tunnelmanosalta. Todella mainio sivuloikka, niin sarjakuva versiona kuin nyttemmin myös animaationa, ehdottomasti kokoelmiin kantsii kumpikin hankkia jos Batman yhtään iskee.

Gotham by Gaslight trailer....


---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Batman : The Killing Joke

Hieman yllättäen tarina ei ole täysin tuttu ja turvallinen sieltä sarjakuvan maailmasta .. nimittäin animaation alkuun on lisätty peräti 30minsan pätkä joka sisältää pitkälti Batgirlin touhuiluja, toki Batman oleellisesti mukana. Sinällään suht pitkäkin pätkä kun leffalla yhteensa on kestoa 1h17min. Toki itse The Killing Joke tarinahan on varsin kompakti ja tiivis paketti sarjakuvana.. joten kun se käynnistyy niin se on menoa sitten alusta loppuun, juurikaan mitään ylimääräistä ei tarinassa ole eikä sellaista kaivata... tarina on paketti joka sisältää kaiken oleellisen, eikä mitään liikaa ja ylimääräistä mukaan tuputettuna...

...tähän animaatioon tuo lisätty osuus ei nyt mitään ihan sekunda kamaa ole mutta huomaa kyllä että "tasollisesti" liikutaan silti suht eri mittasuhteissa kuin itse oikeaan tarinaa tulee. Sinällään aika yllättävääkin matskua kuitenkin sisältää eikä ole mitään lasten kamaa sekään.. nimittäin päätyypä siinä Batman ja Batgirl oikein seksiä harrastamaan yhdessä (kyllä luit aivan oikein !) ja muutenkin action kohtaukset ovat suht väkivaltaisia.

Sinällään animaatio on sitä samaa kuin muutkin animaatiot, mutta aikamoisen kauaksi jäädään sarjakuvan piirrosjäljestä valitettavasti :( joka on äärimmäisen olennainen osa sitä sarjakuvaa ja itse Tappavaa Pilaa ! suorastan 100-0 tulee nyt turpiin sillä osa-alueella, niin paljon on tyyli muuttunut heikompaan suuntaan... varsinkin uhkaavuus ja painostavuus joka välittyy katsojalle todella käsinkosketeltavan hienolla tavalla sarjakuvassa, on aivan toista luokkaa itse sarjakuvassa kuin mitä tässä "kevyt"animaatiossa on. Tuota koetetaan toki sitten äänimaailma korvata ja ääninäyttelijöinä ovat tutut tyypit... Kevin Conroy (Batman), Jokeri (Mak Hamill), BarbaraGordon (Tara Strong), Jim Gordon (Ray Wise).

The Killing Joke tarina itsessään on äärimmäisen selkeä ja vahva. Pureutuu selkeästi ja poikkeuksetta katsojansa luihin ja ytimiin.. vaikka Jokeri on se hahmo joka koko shown pystyyn pistää ja homman liekkeihin lehauttaa, Batman toki siinä vastapainona jota ilman kumpikaan ei olisi mitään, niin erittäin suurta roolia saa tässä myös poliisipäällikkö Jim Gordon jota Jokeri on viimeisimmällä tempauksellaan ja ideoinnillaan ajamassa lopullisesti hulluuden partaalle ja miehen järjen pirstaleiksi posauttamaan...

...ihan kiva visio tässä myös tuo kuinka Jokeri olisi "syntynyt", elikkäs on hitusen nössö perheensä eteen kaiken tekevä luuseri stand up koomikko joka kerta toisensa perään nauretaan pihalle lavalta yrittää epätoivoisesti saada vaimonsa ja tulevan lapsensa elätettyä..

..päätapahtumapaikka tässä on myös mainio. Tuollainen hylätty ja vanha huvipuisto jossa riittää hyvin matskua luoda varsin makaaberi ja hullu ympäristö varsin monipuolisesti.

Jos pitäisi valita sarjakuvan ja tämän animaation välillä. Niin kyllähän SE sarjakuva vie tällä kertaa helposti ja erittäin selkeästi homman nimiinsä. Toki tälläiselle Batman keräilijälle kuitenkin pakko kamaa, kun kaikkea muutakin Bättis kamaa löytyy niiiiiiiiin paljon ja laajalti, mutta jos ei ole sarjakuvaa lukenut ja vain tämän animaation nähnyt, niin ei varmasti tule ymmärtämään minkä takia se on niin korkealle arvostettu tekele ! Brian Bollandin mahtavaa jälkeä ja tekosia arvostaa tämän jälkeen aivan toisella tavalla.

Lisäreistä löyty vajaa parikytäminsanen jossa pohditaan itse sarjakuvaa mitä se on merkannut tämän animaation tekijöille nimenomaan Jokerin kantilta katsottua ja sitä kuinka Jokeri muuttui The Killing Joke sarjakuvan myötä. Toinen bonuspläjäys on musiikista liittyen tähän leffaan ja pituudeltaan reilu kymmenen minsaa.... lisäksi paljon previkoita ja sneek peekejä muihin DC Comicsin animaatioihin, itse asiassa tosi paljon.

trailer…


-------------------------------------------------------------------------------------------

Batman VS Teenage Mutant Ninja Turtles

Oudot ninjat ovat tulleet rötöstelemään Gothamiin ja Batman päättää pistää heille stopin ja samalla selvittää keitä he ovat...

...Batman on törmännyt täysin uuteen tuttavuuteen nimeltä Shredderiin joka haluaa jotain Wayne teknologiaa itselleen pölliä...

...samalla pahiksia kuten Pingviiniä ja hänen porukoitaan pistää nekkuun oikein urakalla oudot kilpikonnat, jotka vertailevat New Yorkia ja Gothamia keskenään.. mitähän ihmettä sitä tällä kertaa oikein tapahtuu !?

Kyseessä siis suht uus Warner Brossin animaatio Batman VS Teenage Mutant Ninja Turtles nimi viittaisi että nämä "oudot otukset" laitettaisiin peräti vastatusten !? mut eikös kumpaisetkin tahollansa ole hyvisiä ja rökitä pahiksia duunikseen... kyllähän ne alussa vastakkainkin ovat kun vielä tuiki tuntemattomia toisilleen ovat mutta matkan varrella tutustuvat ja sitten hynttyyt yhteen laitetaan luonnollisesti.

Batman on luonnollisesti oma itsensä, elikkäs tässä sopiva jörökölli mutrusuu ja Kilpparit vetävät suht hersyävällä huumorilla omia juttujansa jotka tässä yhteen naitossa pelittää yllättävän hyvin. Sanailu on ihan hauskaa ja varsinkin tuon Oranssi nauhaisen kilpparin eleet ja kaikesta lapsenomainen innostuneisuus tarttuu väkisinkin katsojaan hymänmielen muodossa Michelangelo ilmeisesti kyseessä siis.

Alussa mätkiskelyissä näytetään suht yllättävästi ja useamman kerran oikein kunnon hidastusta, alkoi epäilyttämään että onko tässä jotain Matrix tyyliä alettu käyttämään visuaalisena apukeinona mut se oli vain alun hömpötystä joka ei pidemmälle jatkunut.

Tarinallisesti homma vedetään jo vähän turhan överiksi omaan makuun ja alkaa olla jo vähän turhan tuhti annos ELÄIMELLISYYTTÄ kehissä, jos leffan kahtoo niin valttämättä näkee mitä tuolla tarjoitan... iso konkkaronkka konnakoplaa on Gothamista tarjolla mutta osittain se "pilataan" tuolla eläimillä leikittelyllä sitten.. voi olla että joihinkin uppoaa mut ei meikään. Onneksi tuossa taas loppupuolella maltetaan luopua ja tuosta keskikohdan harharetkeilystä päästään taas takaisin oikeille raiteille.

Mikähän tuo ihme kärpäsotus tuossa sit oikein on ? onko se joku Turtlesien maailmasta paikalle pölähtänyt ? vai joku ihan uus keksitty hahmo vain tätä varten ? vai joku kunnianosoitus Kärpänen elokuvalle ?

Ai niin Troy Baker on tässä sekä Batmanin että Jokerin äänenä. Muista perinteisistä sit mukana ainakin Tara Strong joka on monesti luovuttanut äänensä Harley Quinnille.

Ihan katseltava muttei mitenkään ikimuistettava. Perusmeininki siis suurimmissa määrin, ei kuitenkaan kutkuttele mitään klassikkoon viittaavaa statusta itselleen.

trailer...


Batman and Teenage Mutant Ninja Turtles | DC Daily Comic Book Club
https://www.youtube.com/watch?v=3tQ4-SIoqeM&t=5s
----------------------------------------------------------------------------------------------------

Batman vs. Dracula

WB Kids kamaa tämä, joten oletuksena voisi heti kättelyssä luulla että mitään ylitsevuotavan tummasävytteistä synkkyyttä ei olis tulossa, vaikka melkoisen verenimijän Lepakkomies tässä kohtaakin. Tuohon Kids juttuun nähden tämä on kuitenkin yllättävän synkkä animaatio, paljon lähempänä jotain Burton visioita kuin Adam West tyylisiä hullutteluja. Joten ihan ehtaa DC kamaa tarjolla ! eikä sen kannata antaa olla minään esteenä katsomiselle varttuneemmallekaan väelle., melkeinpä päinvastoin ! vaikea tajuta kuinka tämä voi olla kannessakin Warner KIDS mainostettua tavaraa, häkellyttävää.

Ääninä Rino Romano (Batman), Peter Stormare (Dracula), Tara Strong (Vicky Vale), Tom Kenny (Penguin), Kevin Michael Richardson (Joker, harvemmin on tainnut tummaihoinen olla Jokerin äänenäkään), Alistair Duncan (Alfred Pennyworth)... Äänien puolesta näytteleminen ei nyt mestarillista ole mutta hyvin kaikki oman leiviskänsä tässä hoitavat ja ei juurikaan nokan koputtamista siellä osastolla vaikka aika eri ääniä kuin yleensä tosin Tara Strong on sittemmin enempi Harley Quinnin äänenä kunnostautunut mut tässä aivan toisessa roolissa. Kaikki kuitenkin tosissaan ottaneet duuninsa. Ohjaajia on kaksi tällä Michael Goguen & Seybg Eun Kim.

Dracula on päättänyt imaista koko Gotham Cityn kaupungin asukkaat omaksi armeijakseen kun pitkästä aikaa taas ihmisten ilmoille pääsee vahingossa viipottamaan ja tehdä kaikista asukkaista alamaisiaan, saaden heidät omaan hallintaansa.

Visuaalisesti suht peruskamaa sinänsä mutta tykkäsin kyl ja toimiva kokonaisuus, sen verran on synkänoloista kuitenkin värimaailmaltaan ja pelkistetyltä piirtojäljeltään ja sehän tähän sopii mainiosti joten siltäkin osin hyvinkin positiivinen maku jäi etukäteisodotuksiin nähden. Ainoita ihmetyksen aiheita on tuo miltä Jokeri tässä näyttää, muistuttaa joltain japanilaiselta animemanga zombie look'-' likeltä.

Musiikkien osalta tämä ehkä eniten eroaa normi Batman piirretyistä, aika erityylistä äänimaailmaa ja musiikkia tarjolla. Mut mikäpä siinä, ei nekään juurikaan häiritse ja toimii hyvin tunnelmaluomisessa.

Intensiivistä ja ehtaa Batman animaatio kamaa, suhteellisen yllättävältä taholta/tekijöiltä, yllättävän hyvä ! kokonaisuus todella toimii vähänkään jos on kallellaan siihen suuntaan että ylipäätään Batmanistä tai animaatioista pitää niin ehdottomasti pakkohankinta ja katsottavaa.

Liiankin "hyvin piilotettu" helmi Warner Brossilta, pakko myöntää. Taatusti mennyt todella monelta täysin ohitse (ilmestynyt jo vuonna 2005), todella monelta sellaiselta jotka tästä varmasti tulisi tykkäämään.

Trailer...


------------------------------------------------------------------------------

Näitähän vielä riittais aika paljonkin, siis animaatio Batmaneita ihan leffoina kuin myös sarjoinakin… kaikki mahdollinen kun on tullut kokoelmaan haalittua :) mutta jospa nuo tähän pläjäytykseen nyt tällä kertaa riittäis...

...noissa on muuten aika monessa melkoisen hyvät extrat. Aika mielenkiintoisia ja kattavia haastatteluita aiheesta ja muuta kivaa bonusta. Toki noi saatavilla vain jos hankkii levylliset versiot kokoelman täytteeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom