Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

Bandidas (2006)

Jossain välissä markkinoille tälläinenkin western luikahtanut mutta mennyt minulta aivan ohitse. Ilmestynyt siis vuonna 2006 ja western leffahan tämä on mutta komediallinen parodia joita aikojen saatossa on jokunen tullut muttei ihan valtoimenaan missään vaiheessa.

Tällä kertaa buutsit jalkaansa vetääkin sankaritaret Salma Hayek & Penelope Cruz. Kummallakin kieltämättä lienee tietyllä tavalla verenperintöä sopivasti ”tuonne suuntaan”. Leffassa 1800-luvun lopun Meksikossa temmelletään. Miespääosissa ovat Steve Zahn, Dwight Yoakam, Sam Sheppard…

Kaksi näistä suht erilaisista taustoista.. rikkaan pankkiirin tytär sekä köyhä talonpoikaisnainen kohtaavat kun eräs rahalaitoksen mahtimiespirulainen pistää toimillaan kummankin elämän ahtaalle.

Kaksikko ottaa ensin yhteen keskinäisen kissamittelöinnin merkeissä toisistaan mittaa mutta ajautuu lopulta yhdessä pistämään rahanahneelle kampoihin ja opetella ryöstämään miehen omistamia pankkeja. Itse pääpiru lopulta päättää tulla nappaamaan tämän kuuluisan kaksikon joka tunnetaan nimellä Las Bandidas. Mukana menossa on myös Sherlock Holmesmainen poliisi, jonka ase Villissä Lännessä ovat poikkeuksellisesti aivot sen perinteisen kuudestilaukeavan sijaan, tosin miehen aivot tuntuvat näiden naisten välissä ”sulavan” kerta toisensa perään kun mimmit kerta toisensa perään ohjakset käsiinsä ottavat.

Leffan taustajoukoista löytyy Luc Besson. Sentään ranskalaisuus ei paista niin vahvasti läpi kuin vaikkapa miehen Taxi elokuvista läpi (toki noiden tasolle ei kyllä valitettavasti hupaisuudessa ylletä lähellekään), mut kyllähän tästä lievästi miehen patongin tuoksuinen ja ominainen huumori kuitenkin pikkaisen taustalla pilkahtelee, toki vain ajoittain ja kokonaisuus jää jotenkin hitusen väljähtäneeksi.

Huumori on pitkälti sellaista yltiöpositiivista ja läsnä pienin väliajoin. Liiaksi hitusen turhan peruskauraa (eikä kunnolla uskalleta tai haluta revitellä) ja suhteellisen nopeasti unohtuvaa vitsiä on mukana, muutama mainio sekaan mukaan mahtuu mutta se ei riitä jotta tästä mitään unohtumatonta teosta saataisiin aikaiseksi täysipituisesta leffasta. Siellä täällä yksittäisiä hyviä hetkiä mutta kokonaisuus jäi vähän vaisuksi silti, tai ajoittain hitusen pitkäveteiseksi.

Säveltäjänä toimii Eric Serra, joka ei tässä ole ensimmäistä kertaa, eikä myöskään viimeistäkään kertaa .. ei todellakaan siis Luc Bessonin leffojen parissa tekemisissä. Löytyypä miehen listältä eräs yllättäväkin pomppaus, nimittäin 007 ja Kultainen Silmä.

Ohjauksesta joka tapauksessa vastaa kaksikko Joachim Rönning ja Espen Sandberg.

trailer…


------------------------------------------------------------------------------------------------

Alice Through the Looking Glass (2016)

Tim Burton on taas viimeaikoina ahkeroinut suunnalla jos toisella, tosin näihin enempi vähempi goottisatujen maailmoihin mies tuntuu todellakin hurahtaneen.. painokoneet seis ! nimittäin ensimmäinen ylläri tulee että toisin kuin eka leffa niin tätä ei olekaan sittenkään ohjannut Tim Burton.. tässä nimittäin ohjaajan pallilla patsastelee James Bobin, joka on ohjaillut viime aikojen Muppet elokuvat. Taustalla tuottajana TBurton kuitenkin edelleen häärää.

Aikoinaan joskus sen ekan leffan kahtelin, näin kun alkaa miettimään niin pakko myöntää että juurikaan mitään siitä ei ole enää mieleen ja jäänyt ja mitään siitä muista, lähinnä se että oli varsin keskinkertainen.. mut ei oikein yhtään kohtaustakaan mieliin palaa vaikka kuinka koettais pinnistellä...

...sen verran nyt sentään muistuu mieleen että paljon kuitenkin samoja näyttelijöitä ja henkilöitä on, vaikkei sen tarkemmin muistakaan mitä kenellekin henkilölle aikoinaan edes tapahtui ! Mia Wasikowska (Alice), Johnny Depp (Hatter Tarrant Hightopp), Helena Bonham Carter (Iracebeth), Anne Hathaway (Mirana), Sacha Baron Cohen (Time), Rhys Ifans (Zanis Hightopp), Matt Lucas (Tweedledee/Tweedledum)...

...joten onko tämä nyt sitten jatkoa ? tässä kohdassa takakansi rientää hätiin. Nimittäin tietää kertoa että... Lissu matkustaa taaksepäin ajassa pelastaakseen Hullun Hatuntekijän ja saa huomata, miten aiemmat tapahtumat ovat muokanneet hänen ystäviensä (ja vihollistensa) elämää. Pitäisikö tuosta koettaa sitten pähkäillä että olisko tämä sitten jonkinsorttinen "prologi" sille ekalle leffalle peräti ? Niin tai näin niin väittää myös että tulee olemaan tarina anteeksiannosta, perheestä ja ystävyydestä.

Vitsiä väännettään yllättävänkin paljon, aika puhtaasti on dialogiapohjaista vitsien nikkarointi. Tietynlaista sanahelinöillä leikittelyä, pienimuotoisena mutta silti useamman kerran toistuvana ilmiönä esiintyypi vierailevana tähtenä.

Visuaalisuus on viimeisen päälle sliipattua meininkiä ja sitähän sitten riittää. Elokuvahan on kokonaisuudessaan melkoista erikoistehosteleikittelyä.. vaihtelee ihan jees näköisestä oikeinkin upeaan... kuitenkin hitusen hengettömäksi kokonaisuudeksi jääden. Vaikkapa joku Edward Saksikäsi kaikessa roisoisuudessaan ja "yksinkertaisuudessaan" vie tätä mennen tullen.

Tarinassa on ajoittain ihan potentiaaliakin.. varsinkin tuollainen etkot meininki antaa paljon mahkuja tuoda entistä tutummiksi tulleita hahmoja ja heidän taustojaan paljon, kuten tässä vaikkapa Hullun Hatuntekijän perhettä ja tulee hetkiä että nyt tää lähtee todellakin lentoon mut, ei niin ei, ei vaan jaksa vaikka kuinka siipiänsä räpyttelys ja silmämuniansa katsoessaan pyörittelis. Homma jää hitusen haljakaksi, vaikka palikat ovat periaatteessa kohdillaan ja yritystä piisaa...

...jokin vaan jää uupumaan että tälle oman sielunsa menettäisi. Toki visuaalisesti ajoittain kyllä huikeaa todellisuuspakoa oikesasti satumaiseen maailmaan. Toki tässäkin jokin ikivanha ja legendaarinen Labyrinth suoriutuu hommasta vieläkin paremmin, kiitos ne aaaah niin iki-ihanat nuket.. tietsikalla on kuitenkin aina tietsikalla tehty ja vaikka kuinka hohtais, kiiltäis ja ois viimeisen päälle siloteltu niin aina siitä vähän sitä fiilistä tuppaa puuttumaan, vaikea sanoa miksi mutta niin se vaan on.

trailer…


---------------------------------------------------------------------------------------------

Warm Bodies (2013)

Kerrankin jotain oikeasti uutta idean tynkästä zombie rintamalta !

Maailma siis jakautunut kahtia zombien asuttamaan osioon ja ihmisten asuttamaan paikkaan siellä puristuksissa.

Zombiet ovat välillä nälkäisiä ja hamuavat ihmisaivoja ravinnokseen, niin myös tarinamme sankari, joka ei kuitenkaan olekaan aivan perus zombie. Vaan pystyy hitusen kommunikoimaan edelleen puheella.. ja näköjään tuntemaankin ainakin yksinäisyyttä ilman toista zombie jutustelukumppania..

..ihastuupa sitten zombie poikanen kerran elävään tyttöön ja pelastaa tämän ja ottaa seurakseen..

..siitäpä sitä sitten kehkeytyy pienimuotoista huumorintynkästä (ei kovin suuressa osassa kuitenkaan tuo komediallinen puoli), sekä hitusen normaalista poikkeavaa rakkaustarinaa.. vaikka sellaiseksi sokeriseksi se lopulta sitten päätyykin.

”Ihan mukavaa” vaihtelua zombie rintamalla, ja tosiaan vaihtelua sinne genreen. Jo nuoresta näyttelijänuraa tosissaan aloitellut Nicholas Hoult on pääosassa ja likkana on ainakin vielä hitusen tuntemattomampi nimi Teresa Palmer, toisin kuin hieman nimekkäämpi John Malkovich joka myös elokuvasta löytyy.

Sellainen tarina se.

trailer…


-----------------------------------------------------------------------------------------

Underworld : Evolution (2006)

Maailma on muuttunut Eskoseni, ihminen ei olekaan enää kukkulankuninkaana ja ruokaketjun yläpäässä vaan enempikin katoava ja todella uhanalainen ellei jo kokonaan kadonnut laji. Eläimiä ei tunnu enää juurikaan olevan missään, rakennuksetkin enempi raunioita ja linnakkeita kuin taloja.. kaikin puolin maailma on nykyään jotain aivan muuta kuin mihin ollaan totuttu.

Veljekset kuin ilvekset ? no ei sentään vaan veljekset kuin ihmissudet ja vampyyrit, kummatkin ovat aikojen saatossa valta-asemaan hamunneet päästä muiden kustannuksella.. ja veljeksistähän tuo on liikkeelle lähtenyt, paljastaa tämä leffasarjan toinen elokuva heti alkutekijöikseen. Ai niin onhan sitten toki perusihmisiä mutta ne ovat sitä jotain siellä välissä, varsin mitäänsanomatonta sakkia kun kovemmat voimat ottavat mittaa toisistaan..

...ensimmäisessä elokuvassa, tämä on siis sarjan toinen elokuva ! pääsankaritar (hemaisevan seksikäs Kate Beckinsale), joka itse enempi vampyyrien sukua alkoi erään ihmisen kanssa vaeltelemaan niin vampyyrien ja ihmissusien välimaastossa, koska tämä ihminen oli risteytys kumpaakin elikkäs vampyyria ja ihmissutta.. myös mystisesti tässä saattaisi olla jotain suurempaa kehkeytymässä kaikkien kannalta... samalla mimmi tuli petetyksi omiensa joukoista ja ikiaikaiset valheet alkoivat paljastua....

...tässä toisessa elokuvassa startataan suoraan siitä mihin ensimmäisessä päädyttiin. Elikkäs vampyyrimimmi Selene (Kate Beckinsale) haluaa paljastaa ja kertoa "maailmalle" kaikki ikuiset valheet joiden varjossa he ovat eläneet täysin sinisilmäisiä kaiken heille syötetyn puppumössön kiltisti itse kunkin lusineena ja satsin kuravettä vielä päälle hörppineenä... siinä sivussa hän on ekassa leffassa joutunut oman sakkinsa erään todella suuren henkilön liiskamaan manan majoille.. pakottaen hänet nyt pakoilemaan tämän risteytyneen hepun (Scott Speedman) kanssa ja yhdessä tuumin koettava janota lisää infoa näiden "rotujen" historian hämäristä ja syistä miksi he sotivat ... onko kaikki heille kerrottu pelkkää valhetta vain ? miksi sotia ?

Niin ja tosiaan heti kättelyssä voidaan kuitenkin niin sanotusti ne ns. perinteiset vampyyrit ja niiden myytit unohtaa, nämä verenimijät (jeps, terävillä kulmahampailla saa vielä verenpuppuamaan ja se heille maistuu kyllä, joten jotain vanhaa uskomustakin tässä kuitenkin vielä ripauksen verran tallella on) tuntuvat olevan enempi mustaan nahkaan pukeutuvia, tuliluikkuihin (pistooli, konepistooli) luottavia astetta korkeampina itseään pitäviä tyyppejä kuin astetta raadollisemmat ihmissudet.

Näyttelijöistä pitänee mainita aina mainio Bill Nighy, joka on kyllä huomattavasti ensimmäisessä leffassa suuremmassa roolissa kuin tässä. Derek Jacobi joka esittää isukkien isukkia... Kate Beckinsale tosiaan keskittyy olemaan tiukassa tummassa nahkapuvussa ja mimmille koetelleen välillä paremmalla ja välillä heikommalla menestyksellä erinäisiä toimintakohtauksia eteen tuoda, toki astetta inhimillisempänä ilmestyksenä tässä kuin ekassa... jotta kuvakulmat ja mimmin tiukka tummanpuhuva kiiltävä nahka-/lateksiasu aina uuden entistä tiukemman ulottuvuuden löytäisi katsojien verkkokalvoilta.

Kaikki on todella tummaa ja synkkää ! musta on vahva muotiväri puvustuksessa... päivä ei paljon paistattele tässä elokuvassa, tosin vampyyreille ja ihmissusille ei varmaan niin väliäkään, vaikkeivat aurinkoisille picnic reissuille pääsisikään... toki nämä uudet "sekasikiöt" sitten voivat jo päivänvalossa vaikka pusutellakin... "valotkin" ovat lähinnä sitä varten olemassa jotta hahmojen naamoista kalpeita ilmestyksiä saataisiin luotua.. tai no eivät edes varsinaisesti kalpeita ole vaan haalean hailakan sinisävytteisiä todella usein. Tietysi punasita väriä on kans ajoittain ihan riittämiin, eikä tarvitse kovin kummoisia päätelmiä tehdä mistä se tähän elokuvaan mukaan pulppuaa...

Ensimmäinen elokuva alkoi vähän niin ja näin että mitäköhän siitä seuraa, lopulta paransi hitusen loppua kohti ja ihan kelpo katseltava siitä lopulta esiin kuoriutui. Tässä toisesssa taas tarinallisesti (vaikka tässä nimenomaan sitä enempi valotetaankin noin yleisesti koko tämän maailman kannalta) ollaan vähän jääty paikalleen polkemaan eikä sellaista uuden ns. löytämisen riemua katsojalle välity ja hinkua saada tietää lisää, päästä jännäämään miten pääosakaksikon elämänpolku etenee, siis mitä ensimmäisen leffan loppupuoli erityisesti tarjosi.

Hahmoihin on suhteellisen vaikea samaistua kun kaikki ovat enempi vähempi sieluttomia ja tympeitä oman etujensa ajajia.. tässä leffassa hahmot tuppaavat poikkeuksetta olemaan "hyviksii", pahiksii ja rumiksii yhtä aikaa, tosin itse misulista viimeisintä ei saada aikaiseksi millään tässä elokuvassa, ei ei edes niillä vampyyrinkulmahampailla...

....toivottavasti homma saa kuitenkin vielä tulevissa elokuvassa vähän itseään napattua niskasta kiinni ja tuotua vähän sielukkuutta peliin ! ... ensimmäisen leffan lopussa koko hommaan ja maailmaan alkoi siinä edes jollain tasolla päästä kiinni ja matkaan mukaan.... nyt jää turhan sieluttomaksi ajoittaisien verikekkeröintiä ei niinkään makeaksi välipalaksi. Elokuvasta itsessään on todella vaikea saada otetta ja ei oikein tiedä että mitä tässä lopulta on lähdetty hakemaan vai onko enempikin tehty summamutikassa nyt jotain ...jotain joka vois teineille näyttäyä oikein uber coolina ja koetetaan jonkin sorttinen hatara juonentynkäkin saada mukaan väkipakolla sudittua...

..kuiteskin kuten sanottu, niin matka ja "iänikuinen" vääntö kuitenkin jatkuu (siis vielä useammankin leffan voimin)...

Neljähän (nyt viisi) näitä on aiemmin.... Underworld 2003, Underworld : Evolution 2006, Underword : Rise of the Lycans 2009, Underworld Awakening 2012 ... tullut mitä tuo Legacy Collection sisältää ja sittemmin tuli vielä Underworld : Blood Wars 2016 pienen "tauon" jälkeen.. tai no "tauko ja tauko", keskimäärin kolmen vuoden välein näitä anina vuodesta 2003 pukannut ja nyt viimeisin maleksi nelisen vuotta, elikkäs vuoden pidempään ennen ilmestymistään kun muut aiemmat kolmen vuoden välein tulleet.

trailer…
 
Jo Nesbo's Headhunters (2011)

Kannessa mainostellaan kahdenkin seikan turvin, elikkäs perustuu johonkin hitusen kuuluisamman kirjailijan romaaniin ja leffojen saralta tekijöiltä pitäis olla kokemusta sellaisesta hitusen suuremmasta trilogiasta joka kertoi eräästä likasta jolla oli lohnaritatskoja. Joten odotukset eivät noiden asioiden jäljiltä voi olla kovin alhaiset.

Pääosaan tai "toiseksi" niistä on sitten haalittu Nikolaj Coster-Waldau joka on kiirinyt melkoiseen maailman maineeseen nyt sitten näyttelijä ja hyvin pitkälti kiitos siitä kuuluu hänen mukana olemisestaan sellaisessa suht tunnetussa tv-sarjassa kuin Game of Thrones.

Onkos leffasta sitten saatu tällä kertaa irti, vai onko enempikin noilla nimillä ratsastelua ja patsastelua ?

Kyllä vain eipä tarvitse tälläkään kertaa pettyä... tosin tuosta Stieg Larssonin väsäämästä trilogiasta jäädään kyllä jälkeen, samoin kuin Jussi Adler-Olsenin romaaneihin perustuvista leffoista (Vanki, Metsästäjät ja toivottavasti noista vielä lisää tekevät...).

"Tämän tyyliset" leffat kyllä tuo Tanska/Ruotsi/Norja akseli handlaa aivan saakelin taidokkaasti ! harmi että tässä junassa Suomi jää sitten aivan lähtötelineisiin ja eikä pääse missään vaiheessa millään tavoin lähimaillekaan, mitä siis tämän genren leffoihin tulee.. toki jos jotain balsamia noille haavoille hakee niin siinä on kyllä Hollywood kanssa ihan lirissä näiden teosten kanssa. Nämä ovat astetta rankempia, raadollisempia, lihallisempia, seksikkäämpiä toki onhan niille sliipatuille ja silotelluille Hollywoodmaisille myös tilausta, hyvä että vaihtelua tarjolla ja tyylillisesti sitten vähän kepeämpääkin väliin jotta ei liian ahdistavaksi touhu menis pidemmän päälle kuitenkaan.

Sinällään jos tätä verrataan noihin aiemmin mainittuihin kirjailijoihin ja niistä tehtyihin elokuviin niin tämä eroaa niistä jo melekoisesti...

....toki ihan pohjimmiltaan kaikissa on jonkin sortista kissa ja hiiri leikkiä mutta tässä jo lähtökohdat todella erilaiset ja siihen suuntaan vielä entistä otollisemmat ja siltä osin tähän saadaan huomattavasti enempi jopa action leffan vaikutteita (tosin action ei ole tässä sitä hollywoodmaista kuitenkaan, vaan enempi jännityspohjaista) kuin noissa muissa täysin puhtaissa rankoissa ja teemallisesti hyvinkin tummissa vesissä uivissa trillereissä.

Tässä siis heppu (Aksel Hennie) tekee hitusen hämärähommia (lähinnä taulujen parissa), jotta saisi oman lavean elämäntyylinsä kustannettua ja samalla upean vaimonsa (Synnöve Macody Lund) siinä rinnalla pidettyä pitkälti hulppean omaisuutensa ansiosta. Toistaiseksi jätkä on pysynyt keikoillaan hyvinkin piilosilla ja siihen pyrkinyt että hommat hoituvat niin että kukaan siinä sivussa vahingoitu. Tällä kertaa mies tutustumaan uuteen heppuun joka tuntuu tulleen osittain samoille apajille, kyseistä heppulia näyttelee siis (Nikolaj Coster-Waldau). Tästä alkaa sitten leikki tulella, jossa ei enää kenenkään henkikultakaan ole hirmuisen kallista kauppatavaraa.. hiljalleen homma alkaa lipsua pääjeppejen lapasista.

Elokuvassa muuten näyttelijät puhuvat norjaa.. tosin puhutan audion saa myös englanniksi mutta heittää ns. huulisyncan ihan päin hemmettiä ja hupaisan näköistä kun suu käy ihan eri tahtiin ja tavalla (on tehty muutenkin poikkeuksellisen hengettömän kuuloiseksi joten dubbaajat on kyllä ihan ala-arvoista duunia lorvailleet), tekee äärettömän surrealistisen tunnelman, jos siihen vielä lisäksi laittaa enkkuteksitykset niin ne on ihan erit kuin mitä ne enkuksi puhuvat, aivan tajuton sekamelska siis :D joten antaa ehdottomasti puhua vain norjaa ja sitten pistelee enkkutekstitykset, jos ei siis suomitekstityksiä satu olemaan, kuten ei meikäläisen levyversiosta löytynyt.

trailer…


-------------------------------------------------------------------------------------

Pete ja Lohikäärme Elliot (2016)

Näyttääpä olevan Disneyn tuotanto, joten kovin rankkaa grillausta ihmisten kustannuksella tuskin on luvassa lohnarin suunnalta, vaan enempi jokin satumainen tarinako lie ? ainakin ikäraja sen viimeistään vahvistaa jos ei mikään muu. Ilmeisesti tämä on jokin uusintaversio ja alkuperäinen kait 1970-luvulta, tuo oli kait animaatio-musiikki-seikkailu sit.

Ihan kelpo näyttelijäkaartia haalittu CGI-lohnarin rinnalle taivalta tekemään. .. elikkäs Bryce Dallas howard, Karl Urban, Robert Redford ja kannessa mainitaan myös Oakes Fegley ja Wes Bentley keitä lie ovatkaan... niin juu nämä saa myös pupua pulputtamaan Suomeksikin niin halutessaan. Ohjauksesta vastaa David Lowery, on muuten myös kynäillyt itse tarinankin leffaansa.... miehen aiemmat ohjaustyöt ei paljon kelloja kilisyttele tai kumauttele, toki tainnut editorina enemmän toistaiseksi uraansa luoda ainakin CV:nsä perusteella.

Kaikki perinteiset raaka-aineet ovat kasassa perustavanlaatuiseen Disney keitokseen... ripaus uhkaavuutta, ripaus surua, ripaus toivoa, ripaus opettavaista... tosin mitään noista ei oikein saada sitten sellaiseen muotoon loihdittua että ne luihin ja ytimiin myös katsojalleen uppoaisi...

...Yllätys oli kuitenkin Melkoinen kun homma perustuu periaatteessa ihan nykyaikaan, eräällä luonnonsuojelualueella on kuulemma ollut iät ja ajat olemassa metsien kätköissä lohikäärme. Tarina itsessään oli kyllä oikeasti jotain uutta ja en kyllä yhtään osannut odottaa tuollaista tulevaksi tuollaisessa muodossa ja varsinkaan aikakaudessa... tosin noin muutoin tarina on miljoona kertaan tuttua huttua ja juttuakin. Siinäkin tulee ajoittain mieleen että tässä koetellaan väkisin ja vängällä vääntää jotain uutuuden uutukaista junnu versiota legendaarisista jutskista kuten Tarzanin ja Viidakkokirjan "yhteenliittämistä" ja tehdä uutuuden uljas uudelle sukupolvelle niistä sovellettu ja muokattu versio.

Todella nuorelle väelle suunnattu tämä kieltämättä (toki siihen nähden lörpöttelyn suuri määrä vähän kummastuttaa) ja vaikka meikäläiselle tämän tyyliset keskimäärin ihan kelvollisesti yleensä maistuukin niin jotenkin tuntuu että tälle leffalle meikä oli jo hitusen liian vanha... vaikkapa Dragon's Heart - Viimeinen Lohikäärme (se eka) iski meikäläiseen ihan älyttömän paljon paremmin, niin aikoinaan kuin tänäkin päivänä.

Ei oikein meikäläiseen uponnut, varsinkin alkupuolisko leffasta on ihan liian hitaasti liikkeelle lähtevää ja lämpenevää tavaraa. Valitettavasti itselleni tuo lohikäärme jättää lopulta todella kylmäksi ja yllättävän mitäänsanomattomaksi, lopussa alkaa jo vähän edes yritystä olla mutta suurimman osan aikaan ei juuri mitään sen suurempia sympatioita, empatioita tai edes vihaa niskaansa saa ladattua.

trailer…


----------------------------------------------------------------------------------------------

The Disappointments Room (2016)

Pohjimmiltaan varsin perustavanlaatuista juonikuviota tuttuudessaan siis kauhutrillerille tarjolla. Aviopari (Kate Beckinsale ja Mel Raido) päättää heidän viisivuotiaan lapsensa kanssa lähteä etsimään rauhaa elämäänsä kun ovat kaupungin melskeeseen ja vauhtiin kyllästyneet ja onhan siellä taustalla jotain muutakin sitten viel...

Sopiva talo löytyy hieman syrjemmältä. Aikanaan vintiltä tuntuu myös löytyvän mystinen ovi... ja noin muutoinkin homma tuntuu menevän askel askeleelta yhä enenevissä määrin henkimaailman hommiksi... tosin homma on lopulta poikkeuksellisen järkeenkäypää kamaa, joten sinällään liiallisella yliluonnollisuudella ei tässä lähdetä revittelemään..

...ai niin toki myös perustuu jollain tasolla kuulemma ihan tositapahtumiin sit, ainakin "myyntipuheiden" mukaan. Tällä kertaa homma niputetaan lopussa sen verran nippuun tavalla että voi hyvinkin noin olla todenperäisyyden osalta, hommaa ei ole lähdetty liikaa revittelemään.

Ohjauksesta vastaa DJ Caruso.

Hitusen epätasainen viritelmä. Pituutta ei kovinkaan tolkuttomissa määrin joten homma etenee aika vinhaa tahtia ajoittain, silti loppu tulee aika pikaisen oloisesti rykäsemällä. Loppu tietyllä tapaa kertoi mitä tapahtui mutta jätti kuitenkin kaiken totaalisen auki, tällä kertaa suht toimivalla tavalla, ainakin jos sitä todellisuuteen viittaavuutta haluaa korostaa.. Keskivertoa peruskamaa kaikkinensa. Tuntuu että tekijöillä on ollut ihan kiva idea mistä ammentaa mutta läheskään kaikkea siitä ei olla lopulta saatu puristettua kasaan itse filmille asti.



---------------------------------------------------------------------------------------------

Teenage Mutant Ninja Turtles : Out of the Shadows (2016)

Welmuilevat Welikullat Wauhdissa !

Harmi vain että tämän version huumori ei oikein uppoa meikäläiseen kuin lämmin veitsi voihin, liian usein tekee tiukkaa ne kohdat löytää missä pitäis hymähdellä ja naurahdella vaikka totaalisen kieliposkella tämä on tehty ja tarkoitettu nautittavaksi kaikessa älyttömyydessään.

Megan Fox jatkaa April O'Neillin roolissa (hyvä niin) ja täytyy sanoa että tummat hiukset on kyllä omiaan tämän mimmin tyyliin, ei blondatut kiitos. Uutena jeppenä mukaan sekaantuu vanginvartija jota näyttelee Stephen "Oliver Queen" Amell.

Yksi äärimmäisen suuri ongelma on itselleni että en kyllä millään opi erottamaan noista kilppareista kuka niistä on kuka !? onko niillä jokaisella oma erityinen identiteettinsä, vähän kuten vaikkapa Lucky Lukessa Daltonin veljeksissä, että yksi on toope, yksi porukan aivot, yksi pahansisuinen sisupussi ja siihen tyyliin... tämä nelikko jää itselleni varsin" yhdeksi" mössöksi vailla tarttumapintaa mistä kiinni napata.. harmi sillä niin kovasti näistä pizzaa napostelevista kilpparikörmyistä olisi mukava pitää ! :)

Ehkä yritän vielä uudemman kerran ja lisukkeeksi se eka leffa sieltä historian hämäristä kyytipojaksi kans.

Toimintaa riittää suht kivoissa määrin ja ajoittain on rahaakin poltettu ja se kyllä näkyy ! toki kuuluukin.. toiminnalliset pätkät aina sen hetken ajan kyllä ajavat asiansa mutta mitenkään pitkäkestoisempaan muistiin ei kyllä tulenpalavasti polttomerkkinä jää elämään. Olihan tämä nyt hippusen, tai no oikeastaan aika reilustikin viihdyttävämpi rymistely kuin mitä se ensimmäinen leffa oli tässä ”uudelleen tulemisen aallossa”, jokunen vuosi tätä aiemmin ilmestyessään.. se haki itseään ja paikkaansa vielä tätäkin enemmän ja hapuilevammin.

trailer…
 
Rapa-Nui – Pääsiäissaarten salaisuus (1994)

Aikoinaan tapahtui jotain erikoista eräällä syrjäisellä saarella, asioista ”kiistellään” edelleen ja erilaisia näkemykisä on itse kullakin mitä tuollon tapahtui ja täyttä varmuuttahan ei asioille koskaan tule. Toki erinäisiä ”vedenpitäviä” päätelmiä kyllä.

Tässä esitellään yksi visio mita tuolloin tuolla saattoikaan tapahtua. Kevin Costner tuottaa tämän ja tekee yhteistyötä Kevin Reynoldsin kanssa joka siis ohjaa tämän ja kaksikko toisilleen varsin tutuksi tuli Robin Hood – Varkaiden Ruhtinas elokuvan tiimoilta.

Suuressa roolissahan on tässä nuo hitusen erikoiset nenäpatsaat, jotka sinällään varsin kuuluisia ovat ja omalla tavallaan tunnistettavan ikonisia tekosia. Toki leffa ei mitään pelkkää patsastelua ole tai niiden ihailua vaan on siellä pari heimoakin paikalla, jotka eivät oikein toistensa kanssa toimeen tässä tule pidemmän päälle kun jokainen haluais olla just se päättävä elin vallan huipulla, tosin tässä lefffassa vielä pääsääntöisesti suht asiallisesti kättä vääntävät herruudesta keskenänsä. Klaanit (joita useampikin) haluaisi tosiaan kaikki olla se johtava esimerkki muille ! Ihmisnäyttelijöinä siellä patsaiden seassa sukeltaa mm. Jason Lee Scott, Sandrine Holt, Esai Morales…

Kyllä vain koolla oli tuolloin väliä, patsaiden siis erityisesti ! :) kun tuo kyseinen kysymys edelleen tuntuu ihmisiä mietityttävän ja kummastuttavan suuresti omaa legendaansa elävän. Yllättäen yläosattomuutta leffassa oli yllättävänkin antoisasti tarjolla, jopa ihan pääosaa myöden. Toki siellä toisessa päässä sitten paikat peiteltiin varsin tehokkaasti.

Pääsiäissaarten kunniaksi ja patsaiden niin tämän kyllä katsoi ihan mielellään. Elokuvallisesti sinänsä ei mitään erikoista tarjolla, sellainen ihan kiva seikkailuelokuva kuitenkin kokonaisuudessaan. Riittääkö se kuitenkaan, noh tällä kertaa mulle riittää ja pidän kokoelmissa :) vaikkei nyt tämä siellä huipulla tuulen tuiskeessa paikkaansa koetakaan puolustaa kukkulan kuninkaana muita yrittelijöitä takasin sieltä tuuppien.

Esittää kuitenkin oman näkemyksensä menneen ajan tositapahtumalle ja kyllähän se jo itsessään kiehtoo. Toki tässä on aika paljon sitten viihdyttävyysaspekteja mukaan tuotu, perinteisin leffakeinoin (jotta tyyliin mitään Apocalypton realistisuutta tässä ei haeta edes vähää alusta), mutta ei ne mua kuitenkaan pääse varsinaisesti häiritsemään. Ihan jees tosiaan :)

trailer…


----------------------------------------------------------------------------------------------

Tamara (2005)

Pohjimmiltaan vallan tuttuja kuvioita tämä "teini"kauhujännäri tallustelee.. takakannessakin jo mainitaan mm. Carrie, Final Destination ja I Know What You Did Last Summer elokuvat.. joten tuskin kovin suurta yllätystä juonikuvion kera on tulossa vaan tietänee jo aika hyvin etukäteen mitä tuleman pitää.

Pääosan misuna on Jenna Dewan(sittemmin myös Tatum ja liekö vielä sittemmin ei enää Tatum) ja muut ei sitten allekirjoittaneelle paljoa sanokaan ei nimellisesti kuin ei kasvollisestikaan.

Leffassa Tamara ei kovin suosittu ole muiden opiskelijoiden keskuudessa, vaikka koettaa parhaansa mukaan olla häiritsemättä muita.. muut tuntuvat aina kuitenkin kaiken likasangon mimmin niskaan suihkauttavan, vaikka sitten ilman mitään syytä. Toki opettajat mimmin tietoja arvostavat ja siitäkö hissukka saa vaan lisää lokaa niskaansa ja omaksi ikäväkseen mimmi myös erääseen opettajaan ihastuu silmittömästi ...

...mutta jostain (selviää leffan katselemalla) saa aivan uutta virtaa yllättäen elämäänsä ja mitan tullessa täyteen päättää mimmi antaa samalla mitalla takaisin, tai no jos muut keskittyivät enempi henkiseen hiostamiseen ja hiillostamiseen- Päättääpi Tamara antaa sitten enempi fyysisesti takaisin satikutia häntä loukanneille ja maahan kerta toisensa perään henkisellä puolella talloneille kiusaajilleen. Hommassa on myös hyppysellinen yliluonnollisuutta noituuden muodossa mutta mihinkään syvemmälle sen syövereihin ei kuitenkaan lähdetä oppoutumaan saatika sukeltamaan.

Perustavanlaatuista ns. teinikauhusettiä. Genressään ihan ok mutta ei mitenkään yllätä tai kallista venettä suuntaan tai toiseen, siis genren jonkin leffan jo katsoneena, tietää melkoisen hyvin mitä saa ja tuleman pitää. Ihan ok katseltavaa, jos lajityyppi iskee, muille ei hirveästi tarjottavaa.



--------------------------------------------------------------------------------------------------

Fast & Furious 8 (2017)

Menee hippusen verran liian väkinäiseksi ja teennäiseksi, sen verran kova yritys ja liikaa puristusta tekijöillä tuntuu olevan, vaikka tälläisessä ei sitä kuuluisi olla alkuunkaan.

Tarinallisesti aivan huuhaata ja vaikea jopa pysyä perässä jos vanhat leffat eivät ole lähimuistissa... toki edellisestä leffasta taitaa olla suurin osa tyypeistä mutta taitaa muutama olla ihan ekastakin leffasta. Tyyppejä tässä leffassa on todella paljon, aivan liikaa. Ajoittain jo tuntuu että tässä yritetään jotain ihmeen Mission Impossible kopiota vääntää ja pyöritellä kasaan, harmi vain että tanko josta sitä väännetään on umpiterästä ja melkoisen vaikeaa väänneltävää… kokonaisuus on enempi umpimähkäistä hakuammuntaa siitä missä mennään ja mihin mentäisiin.

Tuntuu että kaikkea venytetään, venytetään ja venytetään vaan venyttämisen ilosta ja aivan liikaa... oli se sitten vauhdikasta autolla ajelua, toimintapätkää jossa mätetään menemään, turhanpäiväistä löpinätä jota kautta koetellaan jotain tunnetta ilmeisesti peliin, tai leipäläpi muuten vain suoltaa jotain mikä ei jaksa kiinnostaa alkuunkaan... melkoisen kylmäksi kokonaisuus jää, oltiin sitten mitä tahansa touhuamassa. Aina kun jokaista asiaa vielä pistetään kerta kiellon päälle niin leffassa on suht monta puuduttavaa kohtausta, tai sellaista jotka alussa saattaa hetken pitää otteessaan mutta sitä väännetään niin pitkää että suupieliä alkaa väkisinkin haukotuttaa. Rytmitys on siltä osin aika pahasti hakoteillä.

Rahaa on kyllä autokohtauksiin poltettu kiitettäväksi ja niissä kohtauksissa ei todellakaan olla pihistelty, tosin niistäkään ei olla lopulta oikein mitään kovin muistettavaa saatu aikaiseksi.

Täysin aivottomaksi kesärymistelyksi tämä on tehty mutta valitettavan sekavanoloinen sillisalaatti tästä siltikin tuli. Kaikkea on ihan liikaa väkisin pitkiteltynä ja leffallakin on lopulta mittaa vartin päälle kaksituntisen joka on aivan liikaa tälläiselle kesärymistetylle vailla päätä ja häntää. Harmi odotin tältä kuitenkin hitusen enempi, varsinkin kun Charlize Theron hääräsi roistona mutta siitäkin on paras terä onnistuttu häkellyttävän hyvin tylsyttämään..

..tämän tyylisiä roistoja on viime aikoina ollut aika paljonkin mutta tällä kertaa sentään autot tuovat toki oman pienen lisänsä soppaan. Mut viimeaikojen peruskaavan mukainen roisto joka koettaa taas tuoda mahdolliset tulevat pelot jos ei esille niin pitää ne pinnalla, siltä osin mitä tulevaisuuden elektroniikka voipi tuoda tullessaan myös ongelmia pidemmän päälle ihmiskunnalle ja niille viattomille kaduntallaajille.

Valitettavasti on nyt haaskattu ja hukattu se potentiaalinen poikanen joka tässä olis ollut... mut kun ei lähde niin ei lähde, ainakaan meikäläisen makunystyröitä hellimään juurikaan.

trailer…


-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mission Impossible : Fallout (2018)

Täyteen ahdettu ja ähkytetty toimintapläjäys ja melkoisen pitkäkin kestoltaan.

Alkaa tulla ajoittain jo enempi James Bond mieleen, vaikka ajoittain astetta "realistisemmin" kutenkin mitä vaikkapa "pahojen poikien" määrään tulee, vaikka ryhmäactionia on tässäkin ajoittain tarjolla mut enempi hieman pienemällä porukalla aina kerrallaan kuiteskin.. toki poislukien Daniel Craigin Bondit jotka ovat täysin toista maata kuin ne aiemmat. Tosin realistisuus siinä mielessä kyllä tästäkin jo aika kaikonnut, sen verran ahkerasti ja vinhasta saavat stuntmiehet ja (ainakin kovasti mainostetusti) Tomppa Cruise pääosassa huhkia menemään.

Homman pelastus on se että pitkästä aikaa toimintakohtaukset ovat todella selkeitä ! eivätkä viimeaikojen tyyliin epämääräisiä pimeitä ja nopeita leikkauksia joista äärimmäisen vaikea saada kunnolla selkoa.

Toimintaa sitten riittää tosiaan vaikka missä ja millä tavalla, varsinkin moottoroiduilla ajoneuvoilla tykitetään välillä menemään pitkästä aikaa suht selkeästi ja vauhdikkaasti vaikkakin aivan toisella tyylillä kuin Baby Driverissa. Eräästä toimintakohtauksesta tuli mieleen melekoisen palajon Uncharted 2 ja siitä eräs kohtaus.

Ryhmänä pitkälti viime aikoina tutuksi tulleet velikullat, jotka myös huumorinkukkasta tasaisin väliajoin tälläkin kertaa kastelevat. Uutena isona nimenä joukossa mukana tällä kertaa Henry Cavill. TCruise luonnollisesti häärää taas pääosasssa ja juoksee ja pomppii sekä koheltaa hengästyttävällä tahdilla tästä toimintapätkästä toiseen...

...tunnusomaiset jutskat toki myös mukana, erityisesti naamioilla leikittely, joka on ollut kyseistä tv-sarjaa myöden jo olennainen osa, iät ja ajat.

Mut jos tätä nyt vertaa vaikka ekaan Tom Cuise IM leffaan, niin kyllähän tämä on käytännössä puhdas nykyaikainen toimintaähky verrattuna siihen (puhumattakaan telkkusarjoista), mut onneksi toiminta on näyttävää ja suht maittavaa vaikka Hollywoodin peruskikkailua pitkälti näyttävyyden takaamiseksi ylläpidetään, siihen nähden varsin vauhdikkaan ja onnistuneen positiivinen toiminta. Ohjauksesta vastaapi Christopher McQuarrie.

Musiikkien mahtipontisuus on nostettu aivan uudelle tasolle, tuntuu että vähän väliä on korvakäytäviin tarjolla todella megalomaanista ja painostavaa tai jännittävää musaa tarjolla. Tokihan tuttu ja turvallinen tunnarikin ajoittain tunnelmaa taustalla luo, vaikka melkoisesti on jo muokattua versiota tarjolla siitä aivan alkuperäisestä.

Mission: Impossible - Fallout - Official Trailer
 
Juoppohulllun päiväkirja (2012)

Absurdi, järjetöntä koheltamista ja vouhotusta .. alusta sinne viimeiseen pisaraan & tilkkaan saakka.. alussa varsin onnistuneesti mutta harmittavasti vauhti hiipuu matkan varrella aivan totaalisesti lerpsahtane, ei näyttelijöiden osalta mutta katsojan kyllä.

Siihen nähden että homma on aivan älytöntä "hölmöilyä ja öykkäröintiä" alussa oli muutama oikeasti hauska juttu ja alkupuoliskon ihan hyvin viihtyi mutta sitten kun olis tosissaan pitänyt alkaa heittämään lisää bensaa liekkeihin niin oltiin jo hiilloksilla hiipumassa aika äkkisihahtaen.. homma hiljalleen hiipui sen saman jankkaamiseksi & junnaamiseksi sitten.. tosin ihan loppu oli varsin jees, siitä pointsit kun ei turhaa lähdetty silittämään katsojan päätä ja hommaa väkisin vääntämällä kaunistamaan, vaan reteesti vaan loppuun asti ekasta hetkestä käteen jäädyllä uskalluksella.

Sellasta.. kaikkinensa erikoinen elokuva.. sillä tavalla hyvä että on uskallettu koettaa vähän riskilläkin vetää aivan uusia uria. Osittain onnistuttu mutta muutamaan kantoonkin karautettiin. Omalaatuisuudesta toki plussaa.. katsoi muttei enää toista kertaa. Sen verren synkissä sielunmaisemissa tuntuu suomalainen perusmies ajoittain viinan huuruissa seilaavan.. ainakin jos tämän elokuvan versioon on uskominen.

trailer..


-----------------------------------------------------------------------------------

Safe Haven (2013)

Niin perus"trilleri" kuin olla vain voi, tosin välillä koettaa mennä taas yltiösiirappisuuteen "romantiikan" osalta.. lopulta kuitenkaan osaamatta päättää kumpi koettaa olla ja nyt jää ajoittain sitten leijailemaan pahasti sinne keskelle harharetkille, tai no lopulta se homma löydetään mutta aivan liian pitkään siihen kesti, ennen kuin tämä leffa oikeasti alkoi ja vei mukanaan.

Alussa mimmi pakenee poliiseja ja oikein mitään selkoa ei aluksi välähdyksistä ota mitä ois tapahtunut, misuliini pääsee karkuun ja asettuu sivukylälle syrjäiseen mökkiin asustelemaan.. samalla kun painajaiset menneesät vainoavat ja välähdyksittäin tulevat.. samalla kylässä mimmi tapaa komean ja mukavan hepun jonka kanssa välit ehkä alkavat lämmetä ajan mittaan.. samalla kun poliisit koettavat saada mimmiä paikallistettua.

Pääosassa on varsin viehkeä tapaus noin ulkoiselta söpöydeltään (Julianne Hough, jonka karismaattisuudesta taas näyttelijänä ei välttämättä viel ole kovin vahvoja näytteitä, vaikka Rock of Ages elokuvan melkeinpä ainoita todellisia valopilkkuja energiallaan olikin), miespääosaa esittää Josh Dushamel. Tarina koettaa ajoittain säikytellä, välillä on aika mitäänsanomatonta jaarittelua joten mitään kovin napakkaa dialogia on turha odotella varsinkaan alkupuolella leffaa.. ohjauksesta vastaa Lasse Halsström joka on onnistunut muutaman melkoisen hehkutetun leffan saamaan aikaan joten siinä mielessä tämä oli kyllä hiukan kepoinen esitys.. varsinkin reilun ensimmäisen tunnin ajan.. loppu nelkytäminsaa oli jo sitten huomattavasti tiukemmin otteessaan pitävää.. okei loppu nyt jonkisen verran pelasti mutta harmittavasti reilu tunti siinä tuherrettiin menemään ja usko jo ainakin meikältä meni että tästä elokuvasta olis jotain lopulta kuoriutunut mutta kyllä sieltä lopulta jotain irti saatiin, vaikka sitä peruskliserytinää, joka on jo useampaan otteeseen aiemminkin nähty.

trailer…


------------------------------------------------------------------------------------

Mahtava Oz (2012)

Aikoinaan kun tulivat Harry Potter ja Taru Sormusten Herrasta leffat ihmisten ilmoille niin näitä fantasia satuja on alettu tuppaamaan joka kolosta pihalle melkoista tahtia ! joko perinteitä kunnioittaen tai aika usein niitä omaksi ilokseen muutellen. Tosin tuohon voinee yksi suuri syy olla nuo kehittyneet erikoisefektit, jotta vähän helpompi nykyisin tehdä melkeinpä mitä vain noiden satujen maailmojen puolesta, kuin aiemmin on ollut.

Tällä kertaa ois tällainen satu sitten uutena versiona tupattu.. itselleni kuitenkin entuudestaan täysin tuntematon tarinan kuin hahmojensa osalta.. joskus jotain ohimennessä kuullut mutta ei juuri mitään tietoa. Joten tiedä sitten onko tämä kuinka muunneltua verrattuna alkuperäiseen ?

Noitina/velhoina tässä leffa näyttäis olevan Michelle Williams, Mila Kunis ja Rachel Weisz joten voiko tämä olla huono ? pääosan jeppena häärää James Franco ja ohjauksesta vastaa yleensä ihan kelpo Viihdettä tekevät Sam Raimi taas vaihteeksi ohjaajanpallinsa kököttäen. Mussiikkia korvia hivelevästi ilmoille luritetaan Danny Elfmanin valvoman silmän katveessa.

Sitä hyvän ja pahan satumaista vääntöhän tämä peruspohjimmiltaan on. Mustavalkoinen alustus satumaiselle matkalle on ihan ok, kestää yllättävänkin pitkään.. elikkäs tuollainen tämän telluksen osittain luikurimainen taikuri vääntelee menemään ja sitten selviääkin että kun oikeaan paikkaan pääsee niin jätkällä on kuin onkin oikeasti hitusen suurempiakin taikoja siellä hyppysissään, tai sit ei.

Itse Ihmemaa on todellisellä karkkivärillä kuorrutettua hyvin tietokonepelimäisen näköistä, ei juurikaan realistisuuden hakuista hattaraa..

..tarinaltaan suht perinteiseen Disney meininkiin niin ennen kuin heppu pystyy sankarin buutsit täyttämään, täytyy puoliluihin oppia hitusen saamaan ryhdikkyyttä selkärankaansa kuin toimiinsa., toki mukaan soppaan on tipautettu ilkeitä sukulaisia/perheenjäseniä. Tosin musiikki yllättävän pienessä osassa..

..erikoitehosteisiin ja "tietsikkalavasteisiin" on varmasti palanut melkoinen tukku riihikuivaa.

Valitettavan ponnettomaksi kokonaisuus silti jää.. okei se posliinimimmin näytti tosi hyvältä ja herttaisen suloinen (eikä siellä nyt ajatella sit kaksimielisesti), mut siinäpä se..

..alku lupasi toki enemmän mutta kuten niin monesti niin vauhti sit lopulta hyytyi sen verran että mihinkään ihmeisiin ei ylletty. Ehkäpä sen Sam Raimin kantsis tosiaan nykyään jättää ohjaukset vähemmälle kun paras terä tuntuu hyppysistä kadonneen ja keskittyä sinne tuotantopuoleen kun siellä on viimeaikoina ollut huomattavasti kovemmat näytöt :)

trailer..


---------------------------------------------------------------------------------

The Ten (2010)

Nappasee pohjakseen Kymmenen Käskyä, joista sitten tekee jonkin sorttia erinäisiä tarinoita ja täysin ylitse ampuvia piloja jokaisesta vuoronperään.

Näyttelijöinä vilisee melkoisen tunnettuja nimiä.. Jessica Alba, Winona Ryder, Paul Rudd, Adam Brody, Famke Janssen, ..

Huumori lähinnä mautonta eritäin mauttomalla tavalla.. aina siellä seassa jokin pilkka osuu kohteeseensa mutta todella harvakseltaan, vähän kuin löytäis niitä kuuluisia neuloja sieltä heinäsuovasta.. suurin osa vitsestä lähinnä myötähäpeää ja hohhoijaa elämyksiä herättää vaikka yritystä piisaa kosolti.

Ei napannut ei.

trailer…


------------------------------------------------------------------------------------------------

Journey 2 : The Mysterious Island (2012)

Joo'o.. mitäköhän sitä tästä sanois aika erikoinen tapaus..

..ilmeisesti homma koettaa jollain tasolla olla erään legendaarisen Jules Verne kirjan Salaperäinen saari leffaviritelmä muttei kuitenkaan sitten ihan tosissaan ja tuo monta muutakin siihen soppaan..

Joskus mulle on iltasatuna pienenä kyseistä kirjaa muistaakseni luettu mutta on niin hatarat muistikuvat siitä että oliko se sitten tällainen ihan satuhömppä kuin tässä jossa eläimet siis muuttaneet kokoaan, norsut ovat pieniä ja mehiläiset isoja jne...

Erikoisefektit eivät oikein minuun uppoa, jotenkin pinnalle liimatun-näköiseksi jäävät kauttaaltaan ja allekirjoittaneen jättävät poikkeuksellisen kylmäksi niiden osalta..

..tuossa leffan nimessä on 2 elikkäs tämä on ilmeisesti jokin jatko osa ja eka oli ilmeisesti Matka Maailman Keskipisteeseen (jos en nyt aivan väärässä ole).. tuota käsittääkseni kovasti mainostettiin 3D leffana mut en ole sitä en kolomi- kuin en kaksiulotteisenakaan nähnyt..

..joten vaikea sanoa onko tämä sille jatkoa kuinka paljon ja liekö toi ykkönenkin ois johonkin Jules Vernen kirjaan sitten perustunut tai jotain ? Tämän leffan lopussahan on harvinaisen suora viittaus mitä tuleman pitää jos matka vielä jatkuu.. Asiaan enempi vihkiytyneet osais varmaan asiaa paremmin valaista kuin tällainen ummikko.

Elokuva on kuitenkin todella erikoinen tapaus.. näyttelijöistä löytyy mm. Michael Caine, Dwayne ”The Rock” Johnson sekä syy miksi tätä aloin katsomaan elikkäs Vanessa Hudgens :D näistä muista en tiiä onko tuttuja tyyppejä mutta käsittääkseni tuo pääosanesittäjä "Jeppe" on ainaskin sieltä aiemmasta tuttu tai jotain.. nimeä en muista, siis näyttelijän tai roolihahmonkaan..

..elokuvan dialogi on vallan yllättävää jopa hämmentävää ! hahmot lähinnä keskittyvät nälvimään toisiaan minkä kerkiävät olivat sitten sukulaisia toisilleen tai tuntemattomia.. todella oudon fiiliksen luo leffaa ja siinä mielessä vaikea oikein arvioida että tätä perheen pienimille ois tarkoitettu, kun taas muu huttu olis juuri niille suunnattu ja vähänkään aikuisempi ei oikein saa mitään irti, paitsi tajuaa tuon ironisen toisten nokittelun, jota siis käsittämättömästi koko dialogia täynnä.. kait se koettaa humoristista olla mutta itse koin sen lähinnä vaivaannuttava ja puuduttavana myötähäpeän tunteena kaikkia leffan hahmoja kohtaa.

Pakko myöntää että elokuva oli todella paljon kaikkea muuta kuin mitä olisin odottanut, mutta suurin osa ei todellakaan positiivisella tavalla.

trailer…
 
Ivanhoe (1982)

Ilmeisesti Sir Walter Scottin kirjaan perustuu, itseasiassa kyseinen kirja ollut mulla iät ja ajat mutta ei ole tullut koskaan sitä luettua, taitaa siinä kansikuvakin olla juuri tästä elokuvasta napsastu, tästähän on myös huomattavasti aiemminkin tehty (1952) leffa aiheesta.

Takakansi tietää kertoa tällä kertaa selkeällä ja selvällä Suomen kielellä että olis eeppinen tarina ajattomasta rakkaudesta ja urheista ritareista. Elikkäs se perinteinen juttu siis ! mutta siitä me viis kun tätä katsotaan :)

Hypää ajassa aina vuoteen 1194 Siellä ratari Wilfred Ivanhoe (Anthony Adnrews) on tullut takaisin ristiretkien ihmeellisestä maailmasta. Mies halajaa saada takaisin rakkaansa (Olivia Hussey) johon aikoinaan ihastui ja rakastui mutta tilanne muuttunut sittemmin miehen retkeilyjen seurauksena. Siinä sivussa myös kierotunut liittouma suunnittelee kruunun riistämistä sen oikealta omistajalta, joten siltäkin osin ois vähän sivuduunia tiedossa, jotta kuninkuus pysyisi oikeissa kätösissä, eikä joutuisi vääriin käsiin.. muitakin nimekkäitä näyttelijöitä vielä löytyy kuten James Mason (ei tosin itselleni) mutta ollut Oscar ehdokas aikoinaan ja sitten toki astetta tutumpi myös meikäläiselle, nimittäin Sam Neill, ai niin on siel John Rhys-Davies kans.

Puhtaasti tarinallisesti tässä on todella paljon samankaltaisuutta Robin Hoodin kanssa, toki sitä iloista joukkoa ei ole niin paljon tukena mutta noin muutoin. Elokuvanakin muistuttaa, Robin Hood leffoja monilta määrin. Onneksi kuitenkin myös tarpeeksi eroavaisuuttakin ! :)

Hönkii ja huokuu mainiota seikkailua ja ritarimeininkiä aitoon vanhan ajan tyyliin :) Todella kivaa ja positiivista katseltavaa. Tulee melkoisesti melkoisen legendaarinen Defender of the Crown peli tästä mieleen, turjanaiset jne… :) Kerrankin oikein kunnon turnajaista ! :) todella hienoa, pointsit siitä ehdottomasti, Ritarin Tarina leffassa sitä kans jonkusen verran ja yllätävän pätevää siinäkin ! mutta tässä vielä huomattavsti enempi ja aidommin sekä sitä kautta tiukempi paketti tuota meininkiä, mikä onkin leffoissa melkoisen harvinaista herkkua.

Tämä oli mainio löytö menneisyydestä, jonka nyt vasta näin ensimmäisen kerran ja enemmän kuin hyvin aikaa kestänyt leffa :) Rakkaus, viha, ennakkoluulo niistä aineista on pohjimmaltaan tämän tarina luotu, tarinallisesti lopulta yllätävänkin kiehtova tapaus.

trailer…


----------------------------------------------------------------------------

Silent House (2012)

Tarina karkaa tyystin lapasesta ja on lopulta ihan sekopäistä ja tolkutonta huuhaata, missä ei valitettavasti ole oikein päätä eikä häntää, ei hyvällä eikä huonolla tavalla.. okei lopussa kyllä jonkinsorttinen selitys hommalle annetaan, mutta päällimmäisenä jäi fiilis että matka sinne ei tämän leffan parissa ollut sen arvoinen vaan pikemminkin ajan haaskaamista.. niin joo tää kuulemma perustuu joihinkin tositapahtumiin.

Se minkä takia ylipäätään tuli katsottua tämä maininta kannessa että on Open Water elokuvan ohjaajalta, kyseinen elokuva on aivan huikea ! mutta eipä ole salama toista kertaa samaan paikkaan iskenyt sen verta heikko tuotos tämä tuohin verrattuna on.

Alussa annettaisiin vähän vihjeitä että oisko vanhaa kunnon kummitustaloa peräti tulossa ja oisko äänimaailmaan panostettu oikein kunnolla uhkaavuuden luontikeinona.. mutta homma vesittyy ihan muihin juttuihin..

..elokuvaa mainostetaan että on otettu yhdellä otolla mitä on melkoisen vaikea uskoa, ellen ensin näe lentäviä lehmiä tuolla taivaalla. Tosin käsivaralla tätä on todella paljon kuvattu ja varsinkin elokuvan alussa meinaa tulla huono olo kun kamera heiluu niin vallattomasti.

Joopa joo.. melkoinen pettymys lopulta.

trailer..


----------------------------------------------------------------------------------

Die Hard (5) A Good Day to Die Hard (2013)

Jotain uutta pitää aina keksiä ja tällä kertaa on sitten John McClanen poika otettu (tytär asiathan tulivat jo 4.0:ssa hoideltua enempi vähempi kuntoon) menoon mukaan ja paukkurautojen paukkuessa ja räjähdysten maata vapisuttaessa ympäri tuntuvat kaksikon sisällä myös " vellovan" kovasti tunteiden vuoristorata kun koettavat taas ystävystyä kun terroristitorjunnan lomassa on isukkina oleminen jäänyt vähän vähemmälle.

Joo, tämä ei oikein enää sillain tunnu Die Hardilta, en oikein tiedä ehkä se on tuokin että Brucessa alkaa toi ikäkin näkyä ja muutenkin hepun pitäisi olla "muinaisjäänne" ja yksinäinen susi heppu ei vain sovi nykyaikaistettuihin toimintaleffoihin, itse pidän Ykköstä ehdottomana action leffojen yhtenä suurista legendoista.. Kakkonen ei ollut niin hyvä kokonaisuus mutta jotenkin siitä kuitenkin itselleni irtosi yllättävän kovat Die Hard fiilikset ja sitä kautta pidän siitä yllättävän paljon ! :) Kolmosessa lähdettiin jo vähän "sivuraiteille" ja ei enää niin Die Hard fiiliksiä ollut vaikka noin muutoin pidin leffasta kyllä todella paljon ! :) kyllä Tiernan sille päälle sattuessa tiukkaa toimintaa ja jännitystä osaa näköjään luoda, kun mieshän juurikin tuon ekan ja kolmannen ohjannut..

..nelonen tuntui sitten olevan enemmän sellainen erikoisefektihöpötys ja ehkä se Brucen kaljukin jo jollain tasolla vieraannutti McClanen hahmosta, vaikka hienoa että tuollaisen roolin on saanut että sitä kuvataan tuollain koko ajan vanhenemaan päin olevana samana heppuna sitä mukaan kuin näyttelijäkin siinä vanhenee, siitä ratkaisusta toki pidän ja paljonkin.. jotenkin tulee väkisinkin mieleen oi Max Payne pelit, siis tuon kolmannen pelin kaljuuden osalta.

Uusia tuulia tällä kertaa mukaan menoon ja meininkiin on haettu myös tapahtumapaikalla, joka ei aiempiin verrattuna enää poikkeuksellisesti tapahdukaan siellä Tähtilipun luvatussa maassa, vaan Venäjällä.

Kaikesta huolimatta onhan tässä vielä ripaus jäljellä sitä "alkukantaisten" toimintaleffojen henkeä & asennetta, mutta vain ihan pieni ripaus ja aikamoisen hengetön ja vaatimaton tekele kyllä, verrattuna niihin kolmeen ekaan niin melkoinen romahdus kyllä tason osalta :( Ajoittainen lapsenvahti tästä terroristien kyykyttäjästä onkin sit nykyisin tehty.. eikä sinne kolmen ekan fiiliksiin enää ylletä vaikka näköjään kuinka yritettäisiin.

Kaukana ollaan parhaiden päivien tasosta, sellainen nykyajan "hohhoijaa" perustoiminta, jollain kahjolla tavalla haluaahan tämän edelleen kuitenkin nähdä, kun kuitenkin sitä Die Hard nimeä siinä kantaa, vaikkakin numero jo siinä edessä liian isoksi kasvanut onkin.

Menneisiin päiviin verrattuna kuitenkin hengetöntä (tai sitten sitä on vaan itse tullut vanhaksi, pois se minusta, laadukas action iskee edelleen pirun lujaa !) vaikka tässä räjähdykset ovat suurempia, äänekkäämpiä ja niitä on enemmän, sekä pelti rytisee ajoittain melkoisesti..

.. toimintakohtauksiin on kulutettu tässäkin taatusti rahaa ihan tajuttoman paljon enemmän kuin niissä kolmessa ekassa varmaan yhteensä. Kuitenkaan tässä ei oikeastaan yhtäkään mieleenpainuvaa hetkeä tästä löydy sieltä toiminnanpuolelta, jota kolme ekaa tarjos useammankin kohtauksen edestä, niistä vallan olemattomista budjetista (jos tähän vertaa) huolimatta.

trailer…


-------------------------------------------------------------------------

Obsessed (2009)

Suhteellisen perinteinen jännärintapainen tuotos.

Perheen kohti kukoistusta etenevä elämä uusine asuntoineen ja työmahdollisuuksineen (herkkupeppu Beyonce ja aina mainio ja tyylikäs Idris Elba) häiriintyy hiljalleen kun kuvioihin tulee ulkopuolinen nainen miehen työpaikalta touhuamaan (Heroes sarjasta tuttu räväkkä horatsu, Ali Larter)..

..joka vaikuttaa aluksi (liiankin) ystävälliseltä ja mukavalta mutta tunkeilevalta tapaukselta.. kaikkinensa kelpo lisältä heidän elämäänsä rikastuttamaan mutta hyvin nopeasti varsinkin naisten välillä alkaa sukat yhä mustemmiksi muuttumaan samalla kun naisesta alkaa yhä ronskimpia ja sekopäisempiä piirteitä paljastumaan kun on mieheen totaalisen sairaalla tavalla hurahtanut..

..joka vääjäämättä johtaa kohti vaalean ja tumman kissan todellista kisutappelua.. kunhan sekopää on ensin saanut rakastavaiset kyyhkyläiset suivaantumaan toisilleen omilla sairaanloisilla keksinnöillään.

Erittäin ennalta-arvattavissa oleva perusjännäri, jota tähdittää pari vetävännköistä kimulia..

..tämän tyylin ehdottomaan eliittiin kuuluva Käsi joka kehtoa keinuttaa, teki tämän aikoinaan "tämän" aivan helvetin hyytävällä tavalla ! kiitos pitkälti Rebecca DeMornayn huikean roolisuorituksen josta tihkui ruudun läpi katsojaan hyytävyys ja ne silmät, jotka oikeaasti pelottavaa paloa hehkuivat.. toki kyseisessä elokuvassa oli tarinankin osalta katsojaa huomattavasti tiukemmin mukaansa nappaavia käänteitä ja juonikuvioita mukana kuin tässä suoremmassa ja yksioikoisemmassa "nahistelussa".

trailer…
 
Zorro (1975)

Italiaanojen väsäämä versio Zorrosta vuodelta 1975. Tosin päätähti ilmeisesti pöllästy Ranskan puolelta tähdittämään tätä, Wikipedia kertoi että kyseinen Alain Delon olisi ollut aikakautenaan yksi suurimmista eurooppalaisen elokuva-alan seksisymbooleista ! muita aikakautensa nimiä sieltä suunnalta oli tässä mm. Stanley Parker, Ottavia Piccolo, Moustache, Adriana Asti, Marino Mase, Enzo Cerusico…

Ohjauskesta vastaa Duccio Tessari.

Niin tai näin niin elokuva on yllättävän mainio ! :) Tässä on jotenkin saatu fiilis moneltakin osin kohdillleen. On sopivasti huumoria ja pilkettä silmäkulmassa, hitusen tummempaakin sävyä väliin, takaa-ajo, taistelua… onpa leffassa yksi aivan huikea erikoistehoste hampurilainenkin :D repesin ihan totaalisesti sille, efektimaakarilla on ollut melkoista suuruudenhulluutta ilmassa tai sitten on muuten vaan halunnut revitellä.. tai sitten hampuralaiset nyt vaaan olivat jotain vallan muuta ennen muinoin :D täytyy pistellä kuva siitä lisäksi.

Mainio elokuva seikkailunnälkään, tarinallisesti toki suht perinteistä Zorroilua että siltä osin ei mitään ihmeitä tai yllätyksiä luvassa.. mutta vanhaa hyvän ajan seikkailuviihdettä senkin edestä ! se jos mikä on tänä päivänä todella paljon ja rare kamaa niin sanotusti :)

Tokihan yksi erittäin tunnettu Zorro leffa on sitten The Mark of Zorro (1940).. sit nämä pari uudempaa The Mask of Zorro (1998), The Legend of Zorro (2005) ovat ihan ok … mut jollain tapaa mä tälle (1975) versiolle lämpenin yllättävän paljon :) Onhan noita vielä muutama muukin tehty lisäksi ja parit tv-sarjatkin kans.

trailer…


---------------------------------------------------------------------------------------

Scooby-Doo meets Batman

Eipä ole itselleni kovinkaan tunnettu tämä Scooby-Doo. Jotain yksittäisiä hämäriä vilauksia joskus ohimenen nähnyt mut tieto lähinnä rajoittuu että lähinnä esiintyy animaatioissa ja on koira, liekö oikein käsittänyt… niin ja ainakin tämän alun perusteella aikamoinen poika napostelemaan kaikkea mahdollista mitä suuhunsa vain saa. Toki tuossa LEGO Dimensionissa oli kans asialleen omistautunut lisäpaketti, se tuli toki hankittua :D

Tämä leffa !? sisältää ilmeisesti kaksi pidempää tarinaa/jaksoa (40minsaa), tiedä onko nämä jostain sarjan jaksoja vai erikseen tehtyjä ”leffoja” sit. Ovat valmiiksi naurettuja joka tuli ainakin hyvin nopeasti selväksi. Lopussa tuosta vähän lisää !

Eka tarina……. alkaa kun sekalainen seurakunta… a’la Scooby (”puhuva” koira) ja isäntänsä ? (Shaggy), liekö vähän molemmat yksinkertaisia ? :D juttujensa perusteellla nimittäin… ovat joidenkin (ystäviä ?) muiden kanssa keskellä metsikköä nuotion ääressä. Scoobilla ja jepellä tuntuu olevan tavalla ja toisella vain yksi asia mielessä, RUOKA tauttako lie ! Yht’äkkiä paikalle pölähtää duona jonkun proffan kanssa Pingviini (pisinkö pituudeltaan lie) sekä itse Jokeri. Kaksikko tuntuu tunnistavan että nyt on pahat vierailla mielessä ja keitä nämä Gothamin konnat ovat… het perään heitä ilmestyy jahtaamaan Batman & Robin… Gothamin suojelivat ovat hyvin pitkälti käytökseltään, eleiltään ja jutuiltaan velkaa Adam Westin Batmanille vaikkeivat aivan yhtä napakkaan dialogiin ajoittain ylläkään, ehtaa camp-meininkiä kuitenkin…

…proffa pitää pelastaa kaksikon kynsistä ja niin Batman & Robin sekä Scooby-Doo ”joukkoineen” päättää lähteä häntä pelastamaan, tosin aluksi kumpikin omia reittejään ja tässä seurataan aluksi Scoody-Doota ja vastaan tielle asettuu mm. trollela, dryadeja (puuotuksia).

Ajoittain ihan hupaisaakin ”höhlänhöpöä”huumoria. Sisältää paljon lapsellista sanallista höpsötystä, tahvojen ja uunojen seurassa ja seassa. WB Kids tuotoksesta kyse että mitään roisia vitsejä turhan odotella. Välillä kieltämättä pistää vähän vanhemmankin katsojan hymähtelemään, sen verran ”tyhmää” juttua välillä tulee :D

Elikkäs kun netistä vähän selkoa otti niin tämä on tosiaan Scooby-Doo sarjasta jota tehtiin kaksi kautta vuosina 1972/1973 Kahdessa jaksossa on vierailevina tähtinä tosiaan Batman ja Robin ja ne siis tähän levylle koottu... näyttää monesti vierailevia tähtiä olevan noissa muissakin jakoissa mm. Addams Family, Laurel & Hardy, The Three Stooges, The Harlem Globetrotters, Dick Van Dyk…

trailer…


---------------------------------------------------------------------------------------------

X-Men Apocalypse (2016)

Bryan Singer ohjaajana taasen peuhaamassa "omien" lempilapsostensa seurassa, mitä siis elokuviin tulee juuri näiden X-menien kohdalla.

Taitaa olla tämän toisen tulemisen kolmas osa nyt sitten tämä... tai jos ei osa niin ainakin kolmas elokuva.. alkaa jo näissäkin menemään hitusen sekaisin, varsinkin jos aina vähän pidempiä taukoja pitelee elokuvien välissä.. tälläin alkaa jo pidemmät aikajatkumotkin olemaan hukassa että mikä on mitäkin aikaa ja mitä on missäkin tapahtunut ja mitä ei ole... joten silta osin vähän sekavaa sillisalaattia ja soppaa saattaa olla tiedossa jos aiemmat elokuvat eivät juuri ole alle katsottuina... alkaa ne pienemmät juonikuviot ja yksityiskohdat aika hyvin olla unholaan painuneet kun isommankin kokonaiskuvan kanssa on tekemistä saada se kasattua.

Tämä nyt on siinä mielessä ihan jees leffa että jos hahmot edes jollain tapaa joskus tuttuja ja vaikkeivat olisikaan entuudestaan niin tähän pääsee ihan yksittäisenä elokuvanakin suht kivasti messiin.. osittain johtuen siitäkin että on noita paria aikaisempaa vielä huomattavasti toimintapainotteisempi ja välillä homma meneekin melkoiseksi erikoisefektien ilotulitukseksi, vain sen takia että se näyttää tai ainakin pitäisi näyttää todella messevältä sinne sohvalle, penkillä tai missä ikinä lie katsoja lymyileekään.

Edellinen leffa oli aivan loistava, siinä kivasti myös kerrottiin koko konkkaronkan alkutaipaletta kivasti ! vähän sit jaoteltiin ketkä olis ns. hyviksii ja ketkä pahiksii ja osa siltä väliltä.

Tässä on sitten aika pahisten koettaa ottaa maailma valtaansa kun ihka ensimmäinen mutantti ikuisten aikojen saatossa saa pienet päivätorkkunsa loppuun ja ihmettelee mitä ihmiset ovat saaneet aikaan maapallolla sillä aikaa ja päättää että täysin turha rotu ovat ja aloittaa oman puhdistuksensa, ensin keräten oman apurinsa rinnalleen.. toisessa vastanurkkauksessa tietysti näitä tyyppejä joiden mukaan ihmiset nyt sen verran kuitenkin mukavia ovat, vaikka mutantteja kaltoin tuppaavat kohtelemaan mutta säästämisen arvoinen roikalekansa kuiteskin heikkouksineenkin.

Tarinahan on sitä aikojen alusta tuttua, varsinkin tämä ikuinen suuri pahuus, joten siltä osin ei mitään uutta ja muutenkin tämä tuntuu todella valitettavan ponnettomalta ja mitäänsanomalta esitykseltä verrattuna edelliseen leffaan, joka tosiaan oli aivan loistava. Tässä on kyllä valitettavasti sitten tehty melkoinen kyykkäys ja vaikka leffan kahtoikin niin lähinnä pettymys siitä pintaan jäi, sen verran korkealle oli toiveet tätä kohtaa nousseet, kiitos pitkälti kuuluu edelliselle leffalle… omat ansiot tällä on aika köyhissä kantimissa.

trailer…


--------------------------------------------------------------------------------------------------

Justice League : Throne of Atlantis (2015)
"Blood is thicker than water"

Ei kyllä hajuakaan onko näissä DC-animaatioissa Justice Leaguen osalta jotain yhteistä punaista lankaa sillain että olis tarkoitus ne jossain tietyssä järjestyksessä kahtella vai voiko pomppia sinne sun tänne niiden osalta !? ja olisivat kaikki vähän kuin omia kokonaisuuksiaa !?

Piirrosjälki näyttäis olevan tätä "nykyaikaa" jota näissä viime aikojen New 52! sarjan animaatio Lepakkomiehissä on ollut. Toki niissä ns. legendaarisissa esim. Year One tai The Dark Knight Returns on sitten taasen hitusen erilaista, enempi sen alkuperäisen taitelijan mukaista jälkeä (Frank Miller) ja kunnioitusta mukana.

Tässä on kyllä jo ihan kunnolla ja leffamaisesti panostettu noihin alkuteksteihin.. itse tarinassa rauhaa rakastava Atlantiksen kuningatar hallitsee tavalla johon sota ei kuulu millään tavoin.. hänellä on kaksi lasta, veljekset joista toinen on "hyvä" (Arthur) ja toinen "paha" (Orm) on nähnyt tarpeeksi pahuutta maan päällä eläessään ja haluaa että ihmiset maan päällä joutuvat noista niin synkeistä teoistaan ja välinpitämättömyydestä luontoa ja maapalloa kohtaan vastaamaan teoistaan.. joten jätkä päättää alkaa hamuta päästä keinolla millä hyvänsä Atlantiksen valtiaaksi jotta sen sotajoukot voisi valjastaa omiin tarkoitusperiinsä maailmanvalloituksessa...

...samalla kun osa Oikeuden Puolustajista on kuskaamassa hyvis veljeään hakemaan oikeutta ja valtaa itselleen jota toivottavasti oikein osaisi käyttää. Tällä kertaa tässä "joukkueessa" maailman puolesta temmeltää Batman, Superman, Wonder Woman (Rosario Dawson), Green Lantern (Nathan Fillion), Shazam (Sean Astin), The Flash, Cyborg ...... sekä Arthur (Aquaman), Mera... hahmoista tässä nyt jollain tapaa esitellään näitä meren alla olevia tyyppejä mutta noin muutoin on parempi olla hahmot hallussa entuudestaan toki vaikkapa tuo Shazam on kyllä aikamoisen harvinaisuus oikein missään, Cyborg on nyt tuloillaan hitusen enempi mutta taatusti monelle täysin tuntematon tyyppi ja eikä hänestä tässä kyllä selkiydy sen enempää, noh joitain erikoistaitoja joita sillä on tulee kyllä esille.

Kyllähän tämän suht kivuttomasti kahteli... kertakatseluun ja keskivertosakkiin ylti muttei sen enempiä tarjoa kuitenkaan... pituutta tunti & vajaa vartti siihen päälle lisäksi.

Ohjauksesta vastaa Ethan Spaulding.

trailer…
 

Liitetiedostot

  • hamppari.jpg
    hamppari.jpg
    899,7 KB · Lukukerrat: 0
Shogun Assassin (1980)

Verinen kostoreissu, siitä tämä tarina on tehty. Elikkäs ei keksi pyörää uudelleen. Isällistä alkuvoimaa koston riuduttamassa miehessä, poika joka on samalla hänen suurin vahvuus ja heikkous.

Vainoharhainen ja sekopäinen shogun-heppu tappaa ”kaverinsa” vaimon. Tämän takia Ronin ei jää laakereilleen lepäämään vaan Lone Wolf päättää lähteä kiertäväksi palkkasoturiksi ja saada jahdattua lopulta kaikki tieltään ja saada kostonsa. Mukana hepulla on kiertolaiselämässä sekä kostoreissulla mukana pieni lapsi Daigoro nimeltään (jolla on aseistettu lastenvaunu !), joka ilman äitiä siis jäi ja se ultimaattinen tavoite tulee tosiaan olemaan tuo lapsen äidin tapon kostaminen samalla mitalla.

Matkan varrella tuo Shogun julli lähettää lukemattomia ninjaryppäitä (myös naisninjoja) kostajan tielle ja niistähän sitten verisiä vääntöjä syntyy melkoisesti ja tasaisin väliajoin. Tässä kohtaa voisi varmastikin painottaa sanaa verisiä taistoja. ”Valkonutut” muuttavat poikkeuksetta väriään punanutuiksi ilman pesukonettakin ja linkousta.

Verisuihkuja ja vanoja kun piisaa niin leffa oli alussa mm. Norjassa kokonaan kielletty ja useimmissa maissa sai ilmestyessään korkeimman mahdollisen ikärajan. Elokuvassa toki mässäillään näyttävillä verisuihkuilla ja irtoraajoilla, tavalla jolla splatter leffatkin alkavat jo tulla vihreäksi kateudesta siinä rinnalla.,, toki tämä on oman aikakautensa tuote tuolta osin, irtoraajat, irronneet nakkisormet sun muut eivät ole mitenkään hirmuisen realistisen näköisiä tai muutenoin inhottavalla tavalla tehtyjä erikoisefektejä… joten siltä osin suht pliisuakin kamaa tänä päivänä sit.

Toiminta kohtauksissa on kuitenkin tyyliä ja sähäkkää sähikäismeninkiä, sitä ei voi kiistää ! jotta jos veriroiskesuihkeet pystyy suodattamaan ja pitämään niitä olennaisena osana tätä samurai meininkiä, niin itse toimintakohtauksiin tuskin tulee pettymään. Itselläni kansitekstit tietävät kertoa että kysymyksessä on Uncut versio, joten ketsuppipulloa puristellaan oikein täydellä teholla, rystyset valkoisina !

Intensiivinen (erityisesti taistelut) elokuva kostoretkestä. Isä ja poika ovat keskenään varsin vähäsanaisia mutta silti heidän välillään hehkuu todellista lämpöä, tämä kaksikko antaa pitkälti aseiden puhua puolestaan tässä tarinassa.. mutta myös eleillään pystyvät tuomaan katsojalleen heidän välistä sanantonta hellyyttä :) joka onkin mainiota kontrastia hurmehenkiselle toiminnalle. Siltä osin elokuva esittelee ja tarjoilee kaksi eri puolta katsojalleen. Tämä pikku jeppe on mainio tässä leffassa ja toimii samalla myös kertojana ! :) Ei tämä toki mikään täysin unohtumaton mestariteos vailla vertaa mutta todella hyvä !

Ohjauksesta vastaa yhteistyössä niin länsimainen heppu (Roberts Houston), kuin myös itämainen jeppe (Kenji Misumi).. tai pikemminkin ilmeisesti tämä länsimäinen heppu tehnyt tässä oman leikkauskensa tuosta tuosta itämaalaisen hepun tekemästä Baby Cart nimisestä klassikkoelokuvasarjasta.

Makeata mannaa mahan täydeltä ! tämä on vaikkapas Ghost of Tsushima odotukseen. Tässä mennään eikä meinata kohti vääjäämätöntä päämääräänsä.

trailer…


--------------------------------------------------------------------------------------------

Saw II (2005)

Onhan tämä kieltämättä hitusen sairasta ja ajoittain oikeasti epämiellyttävää katseltavaa, ajoittain vastaan tulee todella epämiellyttäviä ideoita (hyi he*vetti) mutta jollain todella sairaalla tavalla ne myös toimivat ja saavat silti katsojan pysymään naulittuna ruudun ääressä.. joten omalla tavallaan todella taitavasti tehtyä pimeyttä.

Tämä jatko tehtiin kuulemma tuosta vain, todella nopsaan ja lähdettiin aluksi vailla mitään ideaa että jatkoa oltais ylipäätään tehty...

...siihen nähden tarinallisesti, tosi sairaasti toki, toimii oikeasti ihan h*lv*tin ja pelottavan hyvin ! Kun seonnut jäbä jakaa edelleen oman käden oikeutta ja pistelee lait ns. uusiksi omiin nimiinsä samalla myös kertoen mitä kaiken takana on ja etsii hyväksyntää vinksahtaneille teoilleen. Hahmoihin jotka pikku hiljaa selventyvät kuka kukin on ? kerkiää oikeasti vähän turhankin hyvin kiintymään kun tällaisen tyylisestä leffasta kyse, jos vain sattuvat tovia pidemmälle elokuvassa hengissä pysymään.. toki jo ensimmäisestä leffasta mukana tuodut hahmot/jutut/asia/ideat on saatu häkellyttävän toimivalla tavalla tuotua mukaan tähän.

Ensimmäiseen verrattuna reviiriä hitusen laajennettiin. Porukka kun oli lirissä siinä enempikin yhdessä huoneessa niin nyt ollaan sitten hitusen suuremmalla porukalla jo talossa ja huoneita on useampia. Myös vanhoja tuttuja naamoja ensimmäisestä elokuvasta on yllättävän paljon ja ne saatu tuotua myös kivuttomasti tähän mukaan eritysesti tarinallisesti. Kivasti myös saadaan hitusen porukkafiilistä mukaan, kun jokainen ihminen tuollaiseen todella poikkeukselliseen tilanteeseen hitusen erillä tavalla reagoi, jotta ehkäpä katsoja saattaa myös jollain tapaa sympatiansa jonkin hahmon niskoille tipauttaa siinä sivussa.

Jos kestää melkoisen rankkaa meininkiä ja kuvastoa välillä niin onhan tämä huomattavasti parempi kuin uskalsi odottaa. Sadistisuuden raja-aitoja ei nimittäin vain varovasti kolkutella ja kepillä jäätä koetella, vaan ne ylitetään heittämällä.

Ai niin ohjaaja vaihtui tähän ensimmäisestä elokuvasta, toki myös ekan leffan ohjaaja kertoo mietteitään hitusen tämän leffan extroissa.

Varmasti elokuvia jotka todella jakavat mielipiteitä, näistä joko oikeasti pitää ja mielellään seurailee, tai sitten suunnileen pitää vastenmielisimpänä p*sk*na suunnilleen ikinä ja sama pätee taatusti sarjan kaikkii osiin aivan ensimmäisestä sinne aina seitsemänteen asti.. tosin taitaa olla jo kahdeksas leffa nyt sitten tauon jälkeen tekeillä ja paluuta siltä osin vielä tulossa.

trailer…


------------------------------------------------------------------------------

Saw III (2006)

Ohjaajana on tässä sama heppu kuin mitä oli kakkosessakin, leffaan pituus on kasvanut siitä tiukasta vajaasta puolentoista tunnin paketista jo lähemmäksi kahteen tuntiin. Kyllähän tuon lisääntyneen pituuden myötä on jonkin verran sellaisessa todellisessa intensiivisyydessä & armottomassa hektisyydessä menetetty, mitä pari ekaa tarjoilivat herkeämättä, tosin pituus on käytetty eri hahmojen syventämiseen sitten oikein urakalla mikä nyt ei välttämättä huono juttu ole.

Tämä III alkaa juuri siitä mihin II päättyi. Joten jos ei ole kakkonen alla katsottuna niin on melkoisen ulapalla ihan alussa missä mennään, kun taas edellisen nähneet tietävät heti tasan tarkalleen missä mennään ja ovat kuin kotonaan .. Kakkoseen pystyy hitusen helpommin pomppaan suoraan, vaikkei ykköstä olisikaan nähnyt mutta auttaa siinnäkin suunnattomasti se ykkönen pohjalla katsottuna.. toki tämä kolmonenkin heti sen alun jälkeen ottaa aika uuden suunnan hitusen yllättäenkin, samoin tässä myös palataan välillä jopa ykkösen juttuihin ja niihinkin tulee lisää selvyyttä jne... joten sillä tavalla yllättävän monitasoista kerrontaa ja mainiosti ovat saaneet ujutettua näitä palasia näin jälkikäteenkin koko ajan lisää jotka tilkitsevät menneitä asioita vielä entistä tiukemmin kasaan.

Leffat ovat myös melkoista mielen myllerrystä ajoittain ns. "saako paha palkkansa" ? ja nyt ei ole mitään "fairy tale" pohdintaa tuon osalta vaan ihan puhtaasti sadistisella pohjalta liikkeelle lähdetty, joten näkökulma tuohon on hieman eri kuin yleensä. Tosin tuo lienee myös pientä armahdusta katsojalle jotta ei välttämättä itse potisi niin suuren suurta syyllisen tunnetta että tälläistä ylipäätään kahtoo ja siitä saattaa jopa Viihdyttävällä tavalla nauttiakin.. sitä kautta ei tässä ihan ehkä vielä aivan totaalisen läpimädän pahuuden asteelle sit ylletä kuten vaikkapa mitä eräs Serbian Film taasen on, joka ei tarjoa katsojalleen edes tuon vertaa henkistä armahdusta..

..pakko myöntää että muutamassa yksittäisessä kohdassa tuli mielen David Cagen & Quantic Dreamin tekemä peli Heavy Rain. Lienee porukka ainakin tämän elokuvan kahtonut ja pari ideaa napannut siihen.

Ihan pohjimmiltaan nämä ovat toistaiseksi olleet pitkälti "saman kierrätystä", jotta siihen nähden uusia haarautumia on tapahtumien muodossa tuotu niin enemmän kuin vähemmän tutuille hahmoille eteen pähkäiltäväksi.. onneksi ei täysin pelkäksi totaalisen silmittömäksi gore/sadistisuus mättämiseksi ole jäänyt, vaikka sitä toki piisaa ja sitä pitää pystyä sietämään jos näistä aikoo missään muodossa nauttia.. toki pitäisikö sanoa että "harmittavasti" siihen kyllä "turtuu" tietyllä tavalla ihminen yllättävän nopeastikin, jos sitä hitusen suuremman annoksen lyhyen ajan sisään kahtoo...

...noh niin tai näin niin.... ovat kyllä toistaiseksi yllättävänkin erilaiseksi katsomiskokemukseksi kaikki kolme muotoutuneet, joka ollut mukava jutska huomata ehdottomasti...

...saas nähdä miten tulevissa ? vielä tietynlainen uudestisyntyminen ja uudelleenviehätyksen voima on saatu pidettyä mukana. Kolmen leffan jälkeen kyllä ollut todellakin kovaa kamaa sananmukaisesti monellakin tavalla.

trailer…


-----------------------------------------------------------------------------------------

Pirates of the Caribbean : Salazar's Revenge (2017)

Aikoinaan ensimmäinen Pirates of the Caribbean leffa oli meikäläisen makuun jopa erittäinkin mainio vanhan koulukunnan tyylinen seikkailuelokuva :) jota muistelee vielä vuosikymmentenkin jälkeen lämmöllä. Sen jälkeiset elokuvat ovat menneet melkoisen jyrkässä laskusuhdanteessa jyrkkää alamäkeä vierien ja vauhti vain kiihtyen (elikkäs osat 2, 3 ja 4)... homma meni yhä puisevammaksi ja "erikoisemmaksi" josta alkoi uupua yhä enenevissä määrin niin niin toimintaa, seikkailua kuin huumoriakin.. homma meni varsin vinksahtaneeksi Jack Sparrow (Johnny Depp) show tasolle joka ei vaan enää jaksanut mukaansa tempaista, ekassa leffassa se tosiaan kantoi mainiosti (kun Sparrow vielä yksi sivuhahmoista oli vaikka mukavasti ruutuaikaa toki saikin) mutta sen jälkeen homma lähti tekijöidensä lapasesta ja homma meni päämäärättömäksi hohkailuksi joka ei sitten oikein kolahtanut enää yhtikäs kenenkään.

Pidemmän hiljaiselon jälkeen homma on taas viritytelty uudestaan valkokankaille. Ei kuitenkaan varsinaisesti reboottauksen merkeissä (mikä olisi ollut nykypäivän se toinen trendeistä) vaan tällä kertaa homma on siis jatkoa edellisille, tosin tyrskyt jos toiseksin on merellä ehtineet laivat kokea siinä välissä...

...tuolta osin tulee hyvin paljon mieleen tämä viimeisin suuntaus Star Wars elokuvissa... elikkäs vanhat naamat ovat enempi tai vähemmän muuttuneet myyttisiksi legendoiksi kun uudet nuorukaiset valtaavat tantereen ja lähtevät joko etsimään mystisesti kadonneita legendoja tai sitten vaikkapa vain yksinkertaisesti etsimään vanhempiaan ... elikkäs vanhoista naamoista mukana enempi tai vähempi paremmassa tai kehnomassa kunnossa ja samalla suuremmis tai pienemmissä rooleissa tällä kertaa ovat mm. Orlando Bloom, Keira Knightley, Johnny Depp, Geofrey Rush... joten laatunäyttelijöitä riittää kyllä edelleen uusien tulokkaiden rinalle Javier Bardem, Brenton Thwaites, Kaya Scodelario...

Hönkii henkeä ilmoille suht kivasti sen ekan leffan hengess :). Ei toki sille tasolle yllä ja vaikka ilman tätäkin oltais pärjätty niin varsinkin ekan leffan ystäville tämä on katseltavaa matskua.. toki mitään uutta ja yllättävän virkistävää sinänsä on turha odotella mutta vanhoista mausteista on vielä suht kelpo sekoitus saatu aikaan.. mut oliskohan tämä nyt sit kuitenkin tässä, vaikka Disney sen Star Warsin tuntuu uudestaan pinnalle nostaneen ja uuteen lentoon saanut, niin tämän juuret eivät kuitenkaan ole niin vahvat sieltä menneisyydestä kuin sen toisen sarjan sit joiden voimalla se kuitenkin pitkälti edelleen pötkii. Niin ja juu, kyllä vaan Bruckheimer on kyllä taas rahaa polttanut ihan tuosta vain melkoisen tukun.



------------------------------------------------------------------------------------------------

Fading Gigolo (2013)

John Turturro on mies joka on käsikirjoittanut tähän elokuvaan tarinan, John Turturro on mies joka on ohjannut tämän elokuvan.. John Turturro päättää heittäytyä todelliseksi naistenmieheksi leffassa jos asia oikein kaunihisti koklataan mainita kierrelen ja kaarrellen..

…ei olisi ihan kaukaa haettua varmaakaan, jos John Turturro olisi saanut valkata "petikumppaninsa" tähän lefffaan elikkäs lefffan naispääosan esittäjät, jotka siis ovat mm. Sofia Vergara, Sharon Stone, Vanessa Paradis.. muut miespääosan roolit lienee myös John Turturro valinnut sillä menossa mukana ovat Woody Allen sekä Liev Schreiber.

Aika hauskasti sinällään näin jälkikäteen elokuvan näkemisen jälkeen tulee mieleen että nuo roolit on taatusti jaettu juuri sen mukaan mitä osaavat parhaiten itsestään esitellä ;) tai millä tavalla esiintyä ja näytellä.

Sinällään hassua ajatella että tässä leffa näyttelee Woody Allen, mutta mies ei ole leffaa ohjannut. Tiedä sitten kuinka hyvin kulisseissa mies on malttanut tällä kertaa siinä pelkässä omassa näyttelijän lestissään pysytellä. Kokenut ammattimies varmasti hommansa hoidellut mallikkaasti..

..no ainakin sekalainen joukko juutalaisia leffassa pyörii, alussa hitusen humoristisemmassa roolissa mutta loppua kohti sitten sukelletaan todella syviin asioihin..... joten siltä osin varmaankin miehellä näppinsä ainaskin pelissä ollut.. varsinkin loppua kohti tuo juutalaisuus todella nostaa päätään ja siitä tuleekin sitten esille suht paljon noin ylipäätään tietoa taatusti useampikin täysin uusi asia, jos ei ole heistä aiemmin paljoa juurikaan mitään tiennyt...

Musiikit leffassa eivät ole ihan perinteistä tätä päivää ja enempikin "tuulahdus menneisyydestä" tai sitten niin korkea yläluokkaistasoa että hitusen maallisempi on näistä aika ulalla, noh okei jazzahtavuus sen jo luo.

Itse elokuva on ihan ok. Joitain puolihauskoja letkautuksia, jotka eivät varsinaisesti edes vitsiksi asti yllä, vaikka komediaksi on luokiteltu.. melkoisesti höpisemistä ties mistä (sananlasku siteerauksissa varmasti hätyytellään jonkin sortin ennätystä mitä paljouteen tulee), varsinkin Vergaran ja Stonen höpinöissä on kieltämättä melkoista kuumotusta ilmassa puheenaiheesta riippumatta :) ..

..elikkäs siis Turturron esittämä hahmo päättää auttaa rahapulassa olevaa kaveriaan (Woody Allen) ja Allen päättää sitten alkaa tämän "agentiksi" bisneksissä jossa päätetään naisilta rahat parempaa talteen napsia olemalla heidät hurmaamalla ja toki siinä sivussa myös lihalliset himot täytellä. Melkoinen soppahan siitä väkisinkin syntyy kun kaiken maailmat tunteet kaikilla joka suuntaan sinkoilevat vuoronperään..

..sinällään leffan ideasta huolimatta mitään paljaanpinnan festivaalimaisia ilotulitusnäytäntöjä ei kannata ruudun täydeltä kovin hirveästi kuitenkaan odotella.. ne pakolliset peruslepsut "rakastelut" toki löytyvät perinteiseen HolyWuudie tyyliin toteutettuna.. mut mikäpäs siinä kyllähän noita leffassa esiintyviä naisia kahtelee enempi kuin mielellään, puvustuksesssa kuin puvustuksessa.

Erittäinkin leppoisaa mutta hitusen alakuloista viihdykettä, ilman suurempia räiskyttelyitä.. jopa suorastaan melankolisen apaatista menoa toveja jos toisiakin.

Tää nyt sit oli tällainen... tällä kertaa...

trailer…
 
Doctor Strange (2016)

Mies ja viitta... supersankari... voisipa siis olla melkeinpä kuka tahansa melkoisesta kavalkadista poimittuna. Tämä heppu ei kuitenkaan ole Kuka Tahansa lekuri tai edes Muinainen Suomalainen Valelääkäri. Vaan Marvelin maailmoista ilmoille pompsahtanut Doctor Strange (Benedict Cumberbatch). Niin ja se viitta, se ei olekaan tällä kertaa vain pelkkä rekvisiitta.

Todella pitkä tovi mennään Tohtorin koulutuksessa (Tilda Swinton, Chiwejel Ejiofor)... hitusen liiankin pitkä ja hetken jo alkaa tuntumaan että onko elokuvan se juttu tämä sitten mutta kyllähän siitä sitten actioniinkin edetään.. kuitenkin miehen menneisyys ja varsinkin "uudelleensynty" käydään sitten oikein viimeisen päälle ajan kanssa läpi.. hitusen yllättävästi käy sitten lopulta niin että tuo alkupuoli on se mukaansa selvästi nappaavampi, pienellä huumorilla höystettynä.. sitten kun päästään sinne actionin ja vihujen osastolle niin harmittavasti homma lopahtaa sitten.

Vihujen joukkio on hitusen tylysähkö poppoo (Mads Mikkelsen), joka on mielestäni elokuvan se suurin ongelma vaikkei hommaa tuhookkaan.. jotenkin jäävät hitusen tylsimyksiksi ja mitäänsanomattomiksi, vaikka toki pienen huumoripläjäyksen yhdessä kohti heistä se pääbossein tarjoileekin.. ajoittain menossa on mukana myös entisen kirurgin likkaystävä (Rachel McAdams), lääkäri myöskin.

Kauan siinä menikin ennen kuin alettiin oikein kunnolla Inception leffasta tuttua "maailman taivuttelua" harrastelemaan... nyt sitä sitten on kuin onkin tässä tarjolla monenkin leffan edestä.. erikoisefektien ilotulis on välillä sitä luokkaa että ei ihan heti vastaavaa nopsaan välttämättä mieleen tule, siis tässä mittakaavassa ja juuri tuolla mainitulla asialla sitten leikitellään ja mehustellaan useaan otteeseen. Osittain myös action perustuu siihen, toki muuhunkin, niin henkiseen kuin fyysiseen rymistelyyn sit kans vielä lisäksi.

Kohtalaisen katseltava, erityisesti alkupuoli. Harmi ettei homma kuitenkaan kantanut ihan koko aikaansa, vaikkei nyt varsinaista kyykkäystäkään nähty onneksi... parannettavaa jäi jos jatko-osa vielä joku päivä sieltä ilmoille putkahtaa.

trailer…


---------------------------------------------------------------------------------------------------

Spider-Man Far From Home (2019)

Itse en ole sen suurin ystävä että tässä pittäis nyt Endgamet ja kumppanit olla välissä katsottuna myös näin Spidey fanienkin. Koska edellisessä Hämähäkkimiehen omassa leffassa oltiin erinomaista pataa Iron-Manin kanssa ja se oli siinä yllättävänkin (omasta mielestä hitusen turhankin suuressa roolissa, vaikka mainio elokuva olikin), mutta tuossa välissä tämä side on nyt sitten katkaistu ja Iron Mania enää heti alkuteksteistä lähtien vain muistoissa kiitellään kun parin muun supersankarin kanssa oman henkensä luovutti jotta tellus saisi jatkaa elämäänsä. Sillain itse kuitenkin tykkäisin että nämä supersankarit tosiaan pidettäis vain enimmäkseen niissä omissa leffoissa eikä suunnlleen kaikki vierailis vähän kaikkien leffoissa vuoronperään.

Toki tuolla on nyt niin paljon taottu rahaa että tuskin tuo suunta tuosta muuttuukaan... vaikka laatu ois kuinka kova niin itselläni se aina hitusen tietyllä tavalla latistaa menoa....

...todella kiva tuo maisemanvaihto ja että Peter Parker (Tom Holland) lähtee Eurooppaan ja tuo ihan uutta ilmettä ja vaihtelua maisemiin. Kunhan se jää tälläiseksi harvinaiseksi yksittäisiksi tapauksiksi niin vallan jees ja mainiota :) ettei miehestä nyt maailman ympärysmatkaajaa aleta tekemään :D noh okei kyllähän tässäkin jo hitusen Euroopan tourneeta vedetään ja Italiassa aluksi ollaan aina Venetsian kanaaleita myöden ja kyllähän siellä sitten rymistellään melkoisen vedenvoimalla tietsikkaefektitykittelyn kera ja bittinikkarit on taatusti olleet ylitöissä, pauhu on melkoinen kun ensimmäinen todella mittavanluokan toimintakohtaus täräytetään eetteriin... sitten porhalletaan Pariisiin jossa kunnon karnevaalimeininkiä esitetään niin että näkyy ja kuuluu vähän kauemmaksikin leffateattereihin takapenkkeihin... Hollantilaisille futisfaneille vähintään Littipeukkua ja oikein reippaammanlaisesti pystyyn ja vetääpä itse Peterkin kyseisen maan futismaajoukkuepaita päällänsä tässä ! :) loppurysäyksen paikaksi on valittu Lontoo..

..tietysti jos se Suomeen tulis missä harvakseltaan vähänkään korkeampia rakennuksia ois niin ois siinä Hämiksen sinkoilulle aivan uudet haasteet, lumi ja kylmyys saattais vaatia villahousut :D vanhoilla kunnon trikoosankareilla olis ollut kalsarietu :)

Tony Stark on vahvasti ollut apuna näissä uusissa superuberhyper hitech puvuissa, itse melkein lämpenen vähän vanhemman mallisille puvuille enempi kun aikoinaan jonkin verran sarjiksia luki, mut kyllähän tuohon hiljalleen tottuu mutta aluksi aina hitusen oudolta toi puku tuntuu ja vähän liiankin tulevaisuuden visioilta. Tosin tässä tuolla puvuilla leikittelyä jo itsessään päästään harrastamaan sitten oikein reippaamanlaisesti.

Huumoria on kivasti kuten Tom Hollandin näyttelemissä on tähänkin asti ollut, poika vetää mainiosti tuollaisena nuorena teinipoikana hormonien ja jännityksen kanssa töpeksivänä jannujunnuna mainiosti ja sellaiseen ihan perusteinielämän huumoria saakin mainiosti ujutettua sekaan, niin Hämiksen kuin myös Peterin kohtauksiin.

Saas nähdä tottuuko sitä Peterin tätiin tässä versiossa koskaan, kun sitä tässä Marisa Tomei esittää, jotenkin hitusen liian hottis, kun vertaa siihen mitkä mielikuvat sieltä vanhemmista sarjiksista meikäläiselle aika vahvasti ovat painautuneet…

…myös tämä ihastusmimmi on aika erityylinen mikä yleensä, kuin myös aiemmissa leffoissa ennen Hollandia . Nick Fury (Samuel L. Jakcson) löytyy... joku vesivihu (tiesikkaveijarit) & laavamömmeli (tietsikkajannut) sama otus lie, Mysterio (Jake Gyllenhaal) on kait ihan tuttu sarjiksista mutta mulle aika tuntematon joten noita sarjiksia missä tämä esiintynyt jäänyt meikältä väliin aika tehokkaalla tavalla. Ihan ok, vaikkei läheskään parhaimpien vihujen tasolle yllä mitkä meikäläinen tuntee Hämähäkki universumista oikein noista tämän leffan pahiksista mikään, toki hänen etunaan kelpo näyttelijä joka vetää rooliaan ihan mukavasti ja roolihahmokin saa kummasti lihaa luidensa ympäri mitä pidemmälle edetään mut ei vaan sykähdytä samalla tasolla kuin useampi muu roisto meikäläistä.

Laadusta nyt ei tässä hirveästi puutetta ole, jos Hämähäkkimies yhtään lähellä sydäntä niin kyllähän tämän kanssa viihtyy. Ei toki mullista mittään millään tavoin mutta ei tarviikkaan.

Puhtaasti hahmollisesti sekä niiden turvin, edellinen (Homecoming) vie homman nimiinsä näistä toistaiseksi meikäläisellä... taasen erikoisefektiräiskyttelyssä jota tässä tarjoillaan senkin edestä ! tai oikeastaan kaikkien aiempien Spiderman leffojen edestä yhteensä moninkertaisesti oikein urakoiden, mutta ei pelkät Eurooppalaiset maisemat riitä tätä viemään sen ekan Hollandin oman Spidermanin ohitse. Toki ei tämä hirmuisesti sitä kuitenkaan perässä tule.

Opetti muuten erään erikoisen asian toi Spidey... siinä oli halberd, tuo tuttu nimitys eräälle aseelle aikoinaan vaikkapa Runequest roolipelissä ja lukemattomista CRPG peleistä... mut tässä se oli suomennettu pertuska :) ehkä mä tuon hilparin olen joskus kuullut jos myös siitä suomenkielinen nimitys mut sekin ollut unholassa tovin meikän sanavarastosta kyllä.

trailer..

--------------------------------------------------------------------------------------------

Suicide Squad (2016)

Harley Quinn on ehdottomasti elokuvan tähti ja siihen rooliin on löydetty ulkoisesti sopiva näyttelijätär, Margot Robbiesta. Mikä parasta mimmi on lisäksi myös sisäistänyt hahmonsa kivasti.

Tässä sitten Jokeria nähdään aikamoisen säästeliäästi ruudulla, oikeastaan eipä juuri lainkaan. Jared Leton tulkinta tuntuu myös aika railakkaasti jakavan porukan mielipiteitä ja melkein kaikki vastaan, jokin yksittäinen puolesta puhujakin löytyy. Vähäiselle ruutuajalle on tarjottu ties millaista selitystä.. itse jonkisen verran noita uusia New52 sarjan Suicide Squad sarjiksia lukeneena (siis jos uuden aallon hommiin lähdetään surffailemaan), niin eihän Jokeria niissä ole laisinkaan esiintynyt, joten siltä osin hahmo ei kyseiseen "joukkoon" millään tavalla kuulu ja siltä osin ihan pätevä syy jättää hahmo niin pieneen rooliin, tosin aika hassua jos matskua on aika paljonkin kuitenkin kuvattu ja sitten leikelty lopullisesta versiosta pois... itse Jokeri siis on jollain tapaa ainakin ihastunut Harley Quinniin ja päättää lähteä omin toimin mimmiänsä pelastamaan kun tämä muun SS ryhmän kanssa "itsemurhatehtävälle" lähetetään.. noin muutoin Jokeri on tässä tuollainen pienimuotoinen rikollispomo...

...hahmojahan tässä on aivan liikaa, jotta parissa tunnissa niitä kaikkia kerittäisiin läpi käydä oikein pintaraapaisua enempää, joten suhteellisen moni tekee vain lähinnä pyörähdyksen ruudulla ja se siitä. Will Smith ei koskaan ole meikäläiseen näyttelijänä sen kummemmin kolahtanut, eikä meikäläistä haltioi tälläkään kertaa, tosin onneksi ei sen pahemmin tökikään tai jää kurkkuun kakistelemaan, mies siis esittää hahmoa nimeltään Deadshot ... Enchatress ei hahmona niinkään nappaa mutta Cara Delevigne saa kyllä naulittua silmät häneen, aina kun ruudulle ilmaantuu, siis jos omassa lookissaan on nimittäin tässä hänen maskeeraus on aika mitäänsanomaton...

...Amanda Waller (Viola Davis) on nainen joka kerää Suicide Squad porukan kasaan.. sille lätkäistään oma vahti nimeltää Rick Flag... maailmaa tällä kertaa pelastavien pahisten joukkoon (aiempien mainittujen Deadshot ja Harley Quinn) lisäksi kuuluvat niin Diablo, Katana, Killer Croc, Slipknot kuin myös Boomerang ...jotka eivät meikäläistä kovinkaan hirmuisesti hetkauta hahmoina eivät suuntaan eikä toiseen ja jäävät aivan statisteiksi tässä elokuvassa.

Jos tätä leffaa noihin sarjiksiin vertaa niin onhan tämä sitten lopulta tehty lähinnä koko perheen viihteeksi, nuo sarjikset ovat rajuudeltaan ja hurjuudeltaan aivan toista luokkaa ! ja meininki niissä on oikeasti melkoista rankkaa nirvanaa ! Tässä porukka on lopulta varsin leppoisaa ja lähinnä nimellisesti pahiksia mutta tuntuvat olevan enempikin hyviksii tai sellaista viittaa heille kovasti niskaan puetaan, kun ovat kaikki lähinnä väärinymmärrettyjä tyyppejä..

...jos tuon asetelman pystyy kestämään & suodattamaan ?! niin sellainen perusleffa sieltä Hollywoodista tämä sitten on lopulta. Vähän toki sekava ja pomppiva kun hahmoja niiiiiin tajuttomasti. Ajoittain tarjoaa yksittäisiä (mutta vain yksittäisiä) tyylikkäitä kohtauksia, muttei niinkään säväyttäviä... kokonaisuus tuntuu hitusen hajanaiselta... tiedä sitten onko enempi kysymys vain ohjaajan (David Ayer) kyvyttömyydestä luoda jotain todella eheää ja kiinteää kokonaisuutta vai tuliko sieltä ylemmiltä tahoilta sitten liikaa käskyjä millaisen, "kaikille jotakin tyyliin", lopullisen elokuvan pitää lopulta olla ja tekijöiden ei annettu tarpeeksi "vapaasti" revitellä...

...suht paljon on parjattu. Sen lisäksi että alkupuoli on melkoisen sekavaa höttöä ja totaalista ADHD pomppimista ties mihin... omalle kohdalle myös suuri ongelma on tuo leffan pahis ja sen alamaiset, ovat nimittäin sellaista lööperiä ettei mitään rajaa. Joten kunnollisen uhkaavuuden tunne jää pahasti uupumaan. Toimintaa on lopulta sitten yllättävän vähän. Moni piti tätä hitusen parempana kokonaisuutena kuin Batman v Supermania, itse olisin toista mieltä kuitenkin.. se oli kuitenkin kauttaaltaan selkeämpi ja ehyempi, vaikka omat pirstaleet siinäkin olivat katsojaa raapimassa.

Musapuoli tarjoaa sinällään melkoisen yllätyksen, mitään kunnollista omaa hovisäveltäjää tälle ei olla otettu vaan musapauhaa melkoisella listahitti tykityksellä, joka luo aika sekavanoloisen fiiliksen (varsinkin alkupuoli elokuvasta tuntuu olevan enempikin jokin MTV musavideopläjäys yhteen summassa liitettynä.. niin visuaalisesti kuin audionsa puolesta), todella rauhattoman ja "sekavanoloista" on alkupuolen meno kun homma pomppii sinne sun tänne ja miten sattuu.

Tuli sitten katseltua Extended Cut versio jolla on pituutta 134minuuttia, kun taasen teatteriversiolla 122minuuttia. Niin juu ja Marvellin puolelta on nyt sit DC napannut myös tuon että lopputekstien seassa vielä pientä jälkimaistiaista tarjolla.

trailer…


Tälläinen kirja tuli kans hankittua... joka on vallan tyylikäs ja noi "lisurit" tuolla sivuilla on todella laadukkaat ja mainiot :)
 
Viimeksi muokattu:
Siinä paha missä mainitaan (1991)

Tällä kertaa Bud Spencer vetelee omia polkujaan eikä luotto duona tunnektuksi tullut Terence Hill ole tässä elokuvassa mukana. Se ei kuitenkaan menoa haittaa. Sen verran kiva kattaus on saatu tälläkin kokoonpanolla aikaan :)

Tällä kertaa Bud esittää tavallista maanmatosta taksikuskia, joka on persaukinen aivan kuten hänen firmansakin. Muut rikkaammat haluavat hänen firmansa kelpotella pois tieltä jotta kilpailu alalla vähenisi. Vaan sattuupa mies kuin vahingossa ”voittamaan” lotossa melkoisen jättipotin. Siitä ei kilpailevat firmat ole innoissaan…

…vaan tuleepa vielä mukaan tähän ”taisteluun” hieman ylemmältäkin taholta osallistujia kun vaatimattomasti Jumala ja Paholainen alkavat myös asian tiimoilta vääntämään kättään ja ihmisraukat joutuvat heidän pelinappuloikseen.. kaksikko lähettää omat apulaisensa kuvioita sekoittamaan maanpinnalle. Joten ei ihan se tavallisin tarina tällä kertaa sepitettynä tässä elokuvassa, lisätty vähän ylempiä ja alempia voimia mukaan !

Kokonaisuudessaan rennon reteätä meininkiä, jota on kiva seurata sivusta :) ei toki elämää suurempaa mutta kurjuutta kuitenkin kummempaa ja reilustikin ! Kelpoa meininkiä siis.

Leffat jotka kuuluvat ehdottomasti Suomiprintteineen hyllyssä loistaa :D siis jo pelkästään noiden Suomi nimiensä ansiosta, jotka leffalootassa lukevat, kuten vaikkapas Banaanipojat Hula-Hula saarella siinä on sitä jotain !

trailer…


-------------------------------------------------------------------------------------------
War for the Planet of the Apes (2017)

Tämän uuden tulemisen ja trilogian päätösosa. Kaksi ensimmäistä leffaa ovat olleet todella hyviä ! Tämä kolmas on sitten hitusen erityylinen elokuva kuin kaksi aiempaa.

Apinat näyttävät tässä todella upeasti tehdyiltä ja laadukkailta, varsinkin ne kasvot ja niiden ilmeet, aivan uskomatonta jälkeä tekijöiltä ! Yleensä tälläiset ovat ryssitty aivan totaalisesti elokuvissa ja aina näyttäneet lähinnä huvittavilta kun tietokoneella on tehty, ehkäpä Klonkku todella harvinaisena poikkeuksena.

Hyvä muttei erinomainen kuten kaksi aiempaa leffaa olivat. Kivan lumiset ja talviset maisemat oli tässä tovin jos toisenkin, toki noin asetelmiltaan ja tapahtumiltaan ei kylläkään mikään mieltäylentävä tapaus... todella rankkaa ja synkeämielistä menoa.

Homma maltetaan pitää yllättävän pienimuotoisena eikä lähdetä tykittämään mitään yltiöpäistä megalomaanista menoa, joka sinänsä oli jopa pieni yllätys ! eikä lainkaan negatiivinen :) Pienimuotoinen tarina joka maistuu varmasti ajan saatossa enempi mutta tietyllä tapaa pienuudellaan yllättävä aluksi.

Niin tai näin, niin mainio trilogiahan tämä. Huomattavasti parempi kuin etukäteen uskalsi odottaa, joten odotukset ylittyivät ja kirkkaasti, mainio kolmen kopla.

trailer…


-----------------------------------------------------------------------------------------

Elle (2016)

Kovat oli odotukset kun saanut niin paljon kehuja ja jopa parkin kappaletta Golden Globeja pokannut ja niiannut itselleen.

Itselleni kuitenkin suuri pettymys, vaikkei mikään totaalinen floppaus nyt suoranaisesti ollut, omaan makuuni aika mitäänsanomaton lopulta vaikka loppuun asti sinänsä jaksoikin sentään katsella, jotta loppuratkaisun näki niin jotenkin todella väljähtänyt jälkimaku jäi ja vaihtoon tämä levy lähtee eikä kokoelmiin jää, kerran kahtoi mutta toista kertaa ei juurikaan enää huvita alkuunkaan... yksi vuoden suurimpia pettymyksiä meikäläiselle tämä.

Paul Verhoevenin tuotoksia siis.

trailer…


-------------------------------------------------------------------------------------------
Guardians of the Galaxy vol. 2 (2017)

Ensimmäinen leffa oli positiivinen ylläri, vaikkei siitä enää paljon näin vuosien jälkeen kyllä suoraan sanottuna muistakaan tarkemmin ottaen tapahtumien kulkua enää, toki hiljalleen joitain juttuja palautuu mieleen kun tätä jatkoa kahtelee.. sen verran kuiteskin että suht iloinen ja riemukas avaruusporhallus oli se eka ja sen merkeissä mennään tässäkin, välillä tuli etäisen visuaalisesti mieleen Mass Effect joka ei ollut huono juttu se, ei alkuunkaan.

Tälläkin kertaa homma on hyvin pitkälti värikylläistetty iloittelu hurvittelu, tuntuu ajoittain että tämä on tehty aivan totaalisesti kieliposkessa mutta kuitenkin aivan eri ääripäätä kuin mitä vaikkapa Deadpool siis huumorinsa osalta kuiteskin.. tämä on tälläistä koko perheelle suunnattua puujalkahirtehishuumori a’la Hollywood. Mikäpä siinä kyllähän nuo pitkälti jo hitusen kuluneita heittoja ovat mutta siltikin ihan hymyssä suin niille meinaa hymähdellä ja aika kivasti liitää kun leffaa katsoessa..

..toimintaakin jonkin verran sieltä täältä löytyy mutta siinä on yleensä melkeinpä enempi musiikki niissä osuuksissa kuitenkin pääosassa, toki erikoistehoste rymistely kans siinä sivussa ja värikyyttä piisaa, väreisä ei todellakaan olla säästely ja kitsasteltu.

Homman nimi on että nyt on perhe kaiken keskiössä, kun maailmaa ollaan taas pelastamassa kuin puolivahingossa.. sekalaisen seurakunnan tutut tyypit ensimmäisestä ovat pääosassa tässä, tai no mitä nyt Groot on junnukoossa uudestisyntyneenä huumorinpilkahduksena pakkaa sekoittamassa ja mikäpä siinä ! suht hyvin noihin kuitenkin kiintyy ja edes jollain tapaa sympaattisia ovatkin, vaikka toinen toistaan "yksinkertaisempia" tuntuvatkin olevan, ehkäpä se suurin syy onkin pidemmän päälle miksi heidän toilailuistaan alkaa jollain tasolla välittämään. Näyttelijöinä, enemmän ja vähemmän tunnistettavassa muodossa, tutut ja turvalliset.. Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Vin Diesel (ääni), Bradley Cooper (ääni), Kurt Russell, Karen Gillan, Ohjauksesta vastaa myös ekan avaruus"seikkailusekoilun" ohjannut James Gunn.

Aika kyllä kulkee melko leppoisasti tämän parissa. Iloluontoinen hurvittelu joka onnistuu siinä mainiosti mitä Men in Black aikoinaan yritti huomattavasti tummasävyisempänä ja sitä kautta itselleni täysin mitäänsanomattomana versiona ja unohdettavampana versiona. Ttässä tyyppeihin on saatu ihan toisella tasolla magneettisuutta aikaiseksi. Ei toki mitään unohtumatonta klassikko kamaa mutta vähintäänkin kelpo viihdettä.



--------------------------------------------------------------------------------------

Likainen Harry ja Murhapooli (1988)

Elikkäs viides ja sitä kautta viimeisin Likainen Harry leffa.

Poliisi nimeltään Harry Callaghan (Clint Eastwood) luottaa edelleen enempi aseensa puhevoimaan kuin omiin paatoksiinsa mitä suustansa päästelee rikollisille. Elikkäis erittäin herkästi magnum 44.aseseensa tarttuva Harry antaa pahiksille kyytiä tavalla tai toisella, yleensä mies varmistaa että rikollinen ei tule enää rikoksia uusimaan.. hyvällä tai pahalla, mieluummin jälkimmäisellä. Aika kinkkisiä tapauksiahan miehellä on jo tähän mennessä aiemmassa neljässä leffassa vastassa ollutkin.

Sarjansa lyhyin leffa tämä kestonsa puoleta, just yltää puoleentoista tuntiin.

Rikollispiireissä pyörii murhapooli nimityksellä kulkeva lista. Listalla on useampi julkkisten nimistä ja joku heistä aina kuolee ja oikein arvanneet saavat sitten vedonlyönnin kautta voittoja omiin taskuihinsa... nyt mm. filmikriitikon, talkshow isännän jne... lisäksi listalle on saanut myös Harry nimensä, liekö rikolliset liiaksi suuttuneet tälle tehokkaalle lainvalvojalle, joka nimenomaan kovista otteistaan on mainetta niittänyt uutisoinneissa kovien otteiden käytössä. Tuo kuuluisuudeksi tuleminen ja median valokeilassa paistatteleminen on myös täysin vastenmielistä itse Harry Callahanille, jota kautta saadaan myös kuuluisuuden varjopuolta tähän hitusen ujutettua noin teemallisesti vaikkei siinä juuri ryvetäkään.

Clint Eastwood vetää jo ruutinilla Harry roolin. Muutama yllättävä näyttelijänimi tässä myös mukana mm. Liam Neeson sekä Jim Carrey. Jälkimmäisen rooli tässä aika pieni mutta senkin se vetää omaan tapaansa täysin ylitse näytellen mutta liekö liiemmälti kuitenkaan muissa roolisuorituksissaan suoneensa ainetta pistänyt. Naispääosaa vetää Patricia Clarkson joka esittää hitusen ylitsepursuavan innokasta toimittajaa. Jos aiemmassa leffassa Harryn apuriksi istutettiin naispartneria niin tässä pariksi tulee aasialainen heppu (Evan C.Kim).

Tietyllä tavalla vähän turhankin tuttua ja turvallista Dirty Harryä tämä jo kieltämättä, tosin tämä on aiempia huomattavasti kevyempi (mielinen) versio, jotta sellaista puolittaista huumoria ja ylitse vedettyä kepeyttäkin tässä on, mitä ei juurikaan nuissa missään muissa leffoissa ollut aiemmin... ja tuo itsestään tekee tästä vähän sellaisen erikoisen verrattuna noihin muihin äärimmäisen synkkiikin ja rajuihin, varsinkin eka on leffa on melkoisen "karmivakin" yleistunnelmaltaan ja alkaa olla jo suht kaukana tämän yleistunnelmasta. Ei läheskään paremmasta päästä itse Likaista Harryä, vaan sieltä häntäpäästä. Toki tuo auto/"auto"/auto takaa-ajokohtaus on aika tiukkaa tavaraa tässä ja erittäin mainio kohtaus. Samassa meiningissä tuo San Franciscon kuuluisa katukin taas kerran tutuksi tulee.

Hitusen yllättävä on myös leffan tunnaribiisi ! joka vaikkapa tämän elokuvan trailerista vallan selväksi käy !

trailer... kera "Welcome to the Jungle" !
 
Todella pitkät tarinat supersankarihötöstä ja sitten jokin Ellen kaltainen monella tasolla hämmentävä tekele ohitetaan nopealla "oli pettymys"-lausahduksella o_O No, kuten moneen kertaan on todettu niin makuja on monia.
 
Highlander II – Renegade Version (1989)

Tämä Renegade Version on Director’s Cut. Elikkäs kun leffa aikoinaan ilmestyi oli homma melkoisen pahoissa rahallisissa ongelmissa ja se jouduttiin pistämään levitykseen, myöhemmin siihen on kuitenkin saatu lisättyä 19minuutin edestä matskua, tämä kokonainen ja pidennetty versio siitä teatteriversiosta on siis tällä Renegade versio nimellä.

Onhan tämä yksi kaikkien aikojen häkellyttävimmistä sekametelisopista ja esimerkki siitä kuinka kaikki hyvä mainiosta ekasta leffasta voidaan vetää pytystä alas ja tuoda tilalle täysin sekavaa höttöä.

Toki tässä Christopher Lambert jatkaa pääosassa ja Sean Connery on mukana menossa kans ja miehen roolihahmo saa hitusen ”lihaa luidensa ympärille”, tai no joo miten sen nyt ottaa :D Myös ohjaaja (Russell Mulchany) säilyy samana.

Ilmeisesti tuottaja kuitenkin muuttui ja halusi tehdä aivan käsittämättömiä muutoksia ja tuhota tai pikemminkin unohtaa kaiken sen mitä ensimmäisessä elokuvassa tapahtui ja ne pyyhittiin pois jotta siihen ylipäätään jatkoa pystyttäisiin tehdä, mikä ei nyt välttämättä ollut alunalkaenkaan se kaikista paras idea ja näyttelijät ja ohjaaja joutuivat rahannuorassa tekemään jotain mitä eivät olisi halunneet… pystyykö tuo 19 minuuttinen kuitenkin tuomaan hommaan järkeä ja parantaa juttua oleellisesti !? noh…

Elokuvassa on muutama niin käsittämätön kohtaus että ne on pakko ottaa jo huumorilla vaikkei mikään komedia olekaan tai niiden ole edes tarkoitus komediaa olla ja ne ovat ”parasta” antia sitten tässä elokuvassa ovatkin, vaikka se tuskin on tarkoitus olla aivan noin.

Musapuolella sentään Queen ”raikaa”, mutta sekin tässä äärimmäisen harvoin, suorastaan olemattomin soinnuin. Toki on tässä vaikkapa oopperaa tuotu mukaan sit :D

Todella sekava kokonaisuus, ensimmäisessä punainen lanka pysyi mainiosti koko ajan katsojan käsissä, oli iskevät hahmot, jännityksellä odotti mitä tulee tapahtumaan :) Tässä pompitaan tosi sekavasti siellä sun täällä mistään ei oikein meinaa saada kiinni.

Taistelukohtauksissa oli ekassa sellasita vimmaa ja brutaalisuutta oikealla tavalla ! siitä kumpus sellainen 1980-action leffojen vimma ja uhkaavuus totaalisen oikealla tavalla :) tässä ne on ryssitty aivan totaalisesti ihan huuhaata ja jotain ”surkeata komediaa” melkein kaikki tappelukohtaukset. Erikoisefektit, tietokoneella tehdyt on vedetty toiseen potenssiin surkeudellaan ja ovat kuin eri elokuvaa siellä taustamaisemana.

Kolmonen ja Nelonen tuossa kuitenkin katsomisvuoroaan odottavat ja onhan nekin toki katsottava, mutta onhan tämä yksi suurimmista kyykkäyksistä mitä on ekan osan jälkeen toiseen osaan tullut, vielä kun tekijät ovat samat niin siltä osin vielä harmillisempaa.

Kuuseen kurkotti mutta katajaan kapsahti.

Viihdeteollisuudessa kaikkien aikojen roimin pudotus siitä ekasta tähän kakkoseen. Kaikkien aikojen kyykkäys. Eikä mikään muu elokuva tai peli pääse lähellekään tälläistä.

Renegade version… hitusen tekijöiden kommenttia, ei siis trailer tuossa kyseessä…


-----------------------------------------------------------------------------------------------

Cult of Chucky (2017)

Seitsemän (tai oikeastaan kahdeksan kun nyt tuli myös reboot/remake) näitä on tullut siis. Kolme ”alkuperäistä” Child’s Play nimellä, sit lähdettiin pienen tauon jälkeen Chucky nimillä, toki Don Mancini ollut kaikkien elokuvien takana mikä hieno juttu ja kaikki sillain virallisella aikajanalla menevät..

..tästä viimeisimmästä en ole ihan varma mikä se on, jonkin sorttinen ”uusintafilmasointi” tuon tituuleerauksissa taitaa lukea. Mark Hamill muuten siinä ottanu äänenä Brad Douriffin paikan kait.

Tämä kuitenkin siis järjestyksessään seitsemäs elokuva.

Chucky nuken häröilyt sijoittuvat mielisairaalaan. Jonkisen verran on tällä kertaa viittauksia vanhaan jopa ensimmäisiin Child's Play leffoihin mutta myös ”viime aikojen” (Chucky leffojen) tyyppejä menossa mukana kiitettävästi... tämän takia siitä onkin sitten suunnattomasti etua, jos on aiemmat leffat joita siis tätä ennen peräti kuusi ilmestynyt, niin olisi pohjalla katsottuna.

Tällä kertaa Chucky toimii siis tietynlaisena terapianukkena, nukke joiden avulla mielisairaita koetellaan saada hoidettua parempaan kuntoon. Henkilökunta ei usko nuken pahuuteen mutta eräs tuttu henkilö joka potilaana on varma että kyseisestä nukesta ei tule mitään muuta kuin ruumiita ruumiiden perään.

Homma tuntuu nyt hyvin pitkälti paljon tummemmalta ja synkemmältä kuin koskaan aiemmin, jolloin synkkähuumori ollut osa meinnikiä, tällä kertaa huumorintynkäsiä vasta loppupuolella luvassa vanhaan tyyliin mutta alkupuoli mennän todella synkeissä ja syvissä verissä vailla huumorinkukkasta.

Brad Dourif jatkaa itse Chuckyn äänenä, muissa pääosissa mm. Fiona Dourif (lienevätköhän sukua toisilleen), Jennifer Tilly.... ohjauksesta vastaa Don Mancini, joka on pitkälti mies koko idean ja hahmon takaa (käsikirjoittaja) aina sieltä ensimmäisestä elokuvasta asti ! Heppu siis toimi osissa 1-4 käsikirjoittajan ja sittemmin myös ohjaajana 5-8, toki samalla jatkanut myös käsikirjoitusosastolla.

Nykyään alkaa olemaan vähän turhan paljon erinäistä kikkailua tarinallisesti (eikä homma ole enää aivan yhtä rentoa ja letkeää etenemistä) näissä aina on menty synkeissä vesissä mutta kolmessa ekassa leffassa oli jotenkin sellainen tietynlainen sydämellisyys myös mukana, joka on nykyään astetta karumpaa ja sitä kautta ehkä vähän "ilottomampaa" meininkiä vaikka jos aiemmat on nähnyt niin miksipäs tätä ei mukaan kokoelman jatkoksi nappaisi... jos tarinallisesti on menty hiljaksiin monimutkaisempien kiemuroiden pariin tapahtumien parissa, niin visuaalisesti tällä kertaa erittäin pelkistetty ja yksinkertaistettu kokonaisuus, välillä pari kohtausta tuo jo mieleen että onko tässä koetettu tehdä ns. taideleffaa, mut ei sentään

...kiva että Don Mancini on näinkin pitkään jaksanut tätä luomustansa jatkaa, välillä ollut muutama pidempikin tauko aina välissä mutta nyt on taas muutama tullut vähän vaihdikkaammin ulos.. kyllähän tässä viel henki kuitenkin pihisee eikä ole tarvinnut edes tekohengitystä sarjalle antaa... vaikka ne kolme "alkuperäistä" edelleen suosikkejani ovatkin, toki nostalgia varmasti myös tekee sille pilvelle vielä normaalia kirkkaammat reunat.

Child’s Play (1988)
Child’s Play 2 (1990)
Child’s Play 3 (1991)
Bride of Chucky (1998)
Seed of Chucky (2004)
Curse of Chucky (2013)
Cult of Chucky (2017)
Child’s Play (2019)


trailer…


-------------------------------------------------------------------------------------------------

Child's Play (I, II, III) (1988, 1990, 1991)

"Leffasarja" joka tarjoaa niin jännitystä, kauhua, mustaakin mustempaa huumoria kuin nykypäivinä yhä enenevässä määrin myös ”slasheriä”.

Ensimmäisessä (Child Play's) osassahan kerrotaan pohjustus tappajanukke Chuckyn synnylle, jolle Brad Dourif äänensä lahjoitti ja ensimmäisen osan alussa itsekin vielä näyttelee ennen nukkeen henkensä siirtymistä.

Elokuvathan on tietynlaista huumorilla höystettyä kauhua joka toimii varsin kelvollisesti nykyäänkin. Vanhan ajan nukke-efektit pelittävät varsin kelvollisesti ja tunnelmallisesti tänäkin päivänä ja tässä sarjassa taatusti paremmin kuin jos Chucky olis digitaalisesti luotu.

Ensimmäinen on varsin pätevä aloitus, toisessa pistetään suurempaa vaihdetta silmään kaikkea on vähän enemmän ja varsin onnistuneesti jotenka vallan mainio jatko-osa joka ylittää jopa ensimmäisen osan kieroudessaan, mustassa huumorissaan ja jännityksen luomisessa. Kolmosessa pompataan hieman eteenpäin ja kahdessa ekassa samainen poika on hivenen jo vanhempi joka siis yhdessä nukkensa kanssa pääosassa josta ei tunnu "kirveelläkään" eroon pääsevän. Kolmonen on ehkä tietyllä tapaa vanhan toistoa (toki täysin uudenlainen ympäristö jonne leffa viedään pelastaa varsin paljon) tietyllä tapaa ehkä jo hengetön mutta omat hetkensä silläkin on ja kertaalleen senkin kahtoo sen takia jotta tietää miten Chucyn koukerot jatkuvat...

...kolmen leffan jälkeen moni varmasti luuli tarinan olevan ohitse kunnes pitkän tauon jälkeen homma taaas herätettiin henkiin päivänokosilta ja lisättiin Jennifer Tilly joka myös esiintyy välillä itsenään ja välillä nuken muodossa kun Chucky (edelleen äänenä Brad Dourif) rinnalleen (nukke)kumppania halajaa ja sittemmin jälkikasvua. Homma tietysti näissä parissa uudessa muuttunut varsinkin kuvaukseltaan ja lavastukseltaan rankemmaksi (verta ja suolenpätkiä) koska elokuvien välissä sen verran monta vuotta vierähti luppoaikaa ja tietyllä tapaa tyyli myös näinä päivinä hieman muuttunut (ei tee kuitenkaan sinänsä eroa että joko uudet tai vanhat toistaan jotenkin parempia olisivat) mitä elokuvien tekoon tulee ja tietyllä tapaa yleiseen raakuuteen tulee... Yleinen tunnelma mitä Chuckyyn tulee kuitenkin säilynyt mainiosti läpi aikojen saaton ja helposti nämä uudetkin leffat noiden vanhempien perinnölliseksi jatkajaksi tunnistaa muitta mutkitta.

Hassua mutta homma menettää sillain "hohtoaan" hyvin pitkälti, jos katsoo vain yhden osan sieltä ja kenties toisen täältä.

Omassa genressään varsin onnistuneita tuotoksia (enempikin tietynlaista jopa kulttikamaa kuin peruskatsojalle tunnetumpaa tuotosta) joita tosiaan pitää katsoa pitkälti kokonaisuutena. Jos aihepiiri ei nappaa kunnolla kannattaa silloin kuitenkin leffoista pysyä melkoisen kaukana.

Child’s Play (1988) trailer…


Child’s Play 2 (1990) trailer…


Child’s Play 3 (1991) trailer…
 
Viimeinen Partiopoika (The Last Boy Scout) (1991)

Williksen Brucehan se esittää yksityisetsivää, jonka elämä ei oikein kulje kovinkaan mainiosti juuri tällä hetkellä. Jopa osa työnantajista koettaa päästä ”alaisestaan” eroon virittelemällä tapahtumia. Mies lopulta lyö hynttyyt yhteen Daman Wayansin esittämän hepun kanssa. Kaksikolla onkin vastassa urheilumaailmasta (amerikkalainen jalkapallo) uhkapelinsyndikaatit. Naishehkeyttä leffaan tuo mm. chelsea Field.. taitaapa Halle Berrykin pienessä roolissa vilahtaa.. tosin naisille ei tässä hirveästi tilaa anneta eikä niitä päästetä juurikaan kukkoilemaan.

Leffan viihdyttävyys ja imu perustuu pääosakaksikon keskinäiseen sanailuun ja vitsailuun. Se joko iskee tai ei. Nimittäin se on aikamoisen suoraa ja siltä osin raikas tuulahdus menneisyydestä nykyajan ummehtuneisuuteen, missä ei enää kestetä yhtään mitään… kuin korkeintaan oman peffan nuolentaa…

…tässä ei hirveästi kiertele ja kaartele asiat, vaan ne höpötetään suoraan vasten kaverin kasvoja, tässä ei siltä osin pumpulituppoja painella vasten katsojan kasvoja jottei herkkähipiä kokisi kolhuja. Nykyajan metoo, youtoo r2 ja miksei myös d2 ois kyllä aivan hiilena ja naamapunaisena rehottaen pitäisi puhetta että tälläistä ei voi sallia mitenkään enää Herran vuonna 2020

Toiminta on sellasita pienimuotoista ”rähinätä”. Niissä riittää rujoutta eikä pahemmin päätä sililtellä, ei katsojan kuin ei leffan henkilöidenkään. Suurempiin ylilyönteihin tai megalomaanisuuksiin ei singahdeta.

Ohjauksesta vastaa Tony Scott, joka tässä ihan hyvässä perusvedossa.

Pituutta löytyy 7 x vartti joten ihan suht sopivasti.

Buddy meininkiä mainiolla tavalla ja asenteella oikein viimeisen päälle. Elokuva alkaa hitusen turhan hitaasti, toki aivan täydellä rytinällä ei kyl tykitä missään vaiheessa.

Ärhäkkä & napakan ärjy ! :) Huuli lentää ja nyrkit viuhuu, nuista jos mistä tämä on kasattu. Kasarin ”jälkihiilloksilta” hiljalleen kypsynyt varsin maukkaaksi.. tosiaan kukkailut ja metoot kihisevät varmasti raivon partaalla tätä leffaa katsellessaan, sen verran tiukkaa sanoitusta sieltä tulee. Leffa lienee noiden tahojen mielestä pöyhkeän röyhkeä ilmestys. Vaikka ihan hyvä onkin niin se mystinen viimeinen silaus jää kuitenkin uupumaan.. mut se ei tarkoita sitä etteikö tätä ehdottomasti katso kannattais.

trailer…


----------------------------------------------------------------------------------

Hollow Man – Mies ilman varjoa (2000)

Tällä kertaa Verhoeven tykittelee pienimuotoista scifistelyänsä (Robocop, Total Recall, Starship Troopers) vaikka peruspuitteet miehen elokuvasta on varsin helposti napsaistavissa on elokuvissa kuitenkin mukavasti vaihtelua, varsinkin tällä kertaa kun Kevin Baconin esittämä "tiedemies"jätkä on näkymättömäksi muuttamisen tutkimuksissaan edistynyt harppovin askelin.

Elokuva sivumennen tutkailee hitusen miehen henkistä murenemistä samalla kun mies alkaa sanoin kuvainnollisesti katoamaan hiljalleen näkymättömäksi.. mielenterveytensä kanssa tarpomista&tempomista edes takaisin, jossa yrittää auttaa viehättävä tutkija-apulaisneitonen (Elisabeth Shue).. sekä pari muutakin tutkijaa..

..jollain tapaa tulee jopa legendaarinen kauhuklassikko Kärpänen mieleen tästä monenkin asian tiimoilta ja yhtäläisyyksiä riittää, tosin Kärpänen teki kaikki mahdolliset asiat monta kertaa hyytävämmällä ja katsojaansa purevammalla ja iskevämmällä tavalla ! joten tämä jää sen rinnalla varsin hailakkaaksi ja näkymättömiin hiljalleen hiipuvaksi tekeleeksi..

..sinällään mitään kunnon syvällistä draamaa ja tutkielmaa ihmismielen murenevasta katoamisesta fyysisen katoamisen myötä samaan tahtiin ei olla kuitenkaan lähdetty väsäämään, vaikka ainekset sinänsä olisikin olleet kasassa psykologisellakin tasolla varsin makoisat.. vaan aluksi päädytään enempi varsin perinteisen jännityselokuvan tunnelmointiin pieneleisillä ideoilla ja hitusen suureleisemmillä erikoistehosteilla.. kunnes lopussa mennään sitten täysin överiksi, kun aletaan väkivaltaa runsaan punaisen veren saattelemana yltiöpäisesti suoltamaan.

Kaikkinensa sellaista "perusviihdykettä" jota riittää markkinoilla kieltämättä yllin kyllin.. löytyy omat pienet hetkensät ja jännitysmomenttinsa kuten niin myös ne melkoisen mitäänsanomattomammat sekä myös tökeröt ja tylsät perusjunnaukset..

..tällä kertaa Verhoevenin tunnusmerkki puolittaiset paljaat ihmispinnat korvataan enempikin annoksella pervoutta.. liian hanakkaasti kuitenkin ajaudutaan erikoisefekteillä (näkymättömyyden eri tasoilla) leikittelyyn vaikka ne sinällään aika "jänskästi" toki hitusen muovisen oloisesti toteutettu onkin.. eivät ne jaksa kuitenkaan koko elokuvan ajan pitää mielenkiintoa ja jännitysmomenttia käsinkosketeltavasti yllä.. kaikkinensa pomppailee häiritsevän paljon ees taas, mitä kokonaisuuteen tulee.

trailer..


------------------------------------------------------------------------------------------

Poutapilviä ja Lihapullakuuroja (2009)

Suht viihdyttävä animaatio.

Ei mitään totaalista kokoaikaista makuhermojen kutkuttelua mutta ajoittain pistää kyllä hymyn melkoisen leveäksikin..

..mitään uutta ja ihmeellistä ei siinä että tarina sen perinteisen opetuksen elämään myös sisältää. Tosin harvemmin toki taivaalta ruokaa tuppaa niskaan satamaan joten ”aihealue” sinänsä on taas melkoisen eksoottinen ja pitää taas kumartaa tekijöiden suuntaan että tällaisesta totaalisen pöhköstä ideasta on lopulta saatu näinkin tasapainoinen elokuva aikaiseksi.. homma ei karkaa missään vaiheessa tekijöidensä lapasista eikä mene järjettömän vöyhöttämisen ja kouhottamisen tasolle (vaikka hommassa ajoittain ihan kunnolla revitelläänkin) kuten silloin tällöin animaatiot saattavat lipsua.

Ulkomaisista ääninäyttelijöistä löytyy mm. Anna Faris, James Caan, Bruce Campbell..

Kestää kepoisesti kertakatselun :) toisenkin… niin ja jatko-osakin tullut kans !

trailer…


-------------------------------------------------------------------------------------------

Wild Hogs (2007)

Kertoopi humoristissävytteisesti kun neljä "nörtti"veikkoa, jotka lyhyesti alussa esitellään päättävät vetästä oman "moottoripyöräkerhonsa" pystyyn ja lähteä pienelelle yhteiselle ajelulle.. tietämättä juurikaan moottoripyöristä tai kyseisestä kulttuurista mitään, pääasia että äijähömppää ylitöpositiivisessa merkeissä katsojalle lykätään miesten reissaillessa..

..alussa porukka meneekin löysät pöksyssä asenteella kuten ovat elämässään tottuneetkin, kunnes erään tapahtuman jälkeen alkavat röyhistelemään ja kukkoilemaan karjujen tapaan, jonka takia saavat vahingossa oikean pyöräjengin peräänsä henkikultaansa uhittelemaan.

Nelikkoa näyttelemään on saatu suht nimekkäitä "holiwuudi"koomikkoja kuten Tim Allen, John Travolta, William H.Macy sekä Martin Lawrence.. Niin pitänee vielä mainita että aina yhtä söpönseksyrintainen Marisa Tomei löytyypi kans leffasta.

Sellaista peruspuupäähuumoria odotettavissa, mitä jo näyttelijäkaarti ja heidän aiemmat tuotoksensa ottaen voisikin olettaa tulevan vastaan.. muutama hauska vitsi, jotka iskee ihan mukavasti.. muutama no jaa.. muutama ylivedetty mukahauskuus jotka eivät naurata.. muutama oikeasti säälittävän paska vitsiviritelmäyritelmä jolloin hymynkare vääntyy irvistykseksi ja haukotukseksi.. eli sitä perus hömppäwuudihöllyä kaikkinensa.. mukahauskaa törttöilyä.. toki William H Macy tuppaa poikkeuksetta tekemään halutessaan mistä tahansa näyttelemästään tyypistä oikeasti hauskan lahjoilla jotka miehelle on näyttelemisen saralla luotu..

..aihealue huomioon ottaen musan voisi olettaa olevan suuressa ja iskevässä roolissa elokuvassa. Siinäkään osastolla ei valitettavasti mihinkään ikimuistoiseen ylletä.. joku yksittäinen vetreämpi kuunnelmakohta mutta kokonaisuus jää aikamoisen hailakkaaksi.

Kokonaisuudessaan varsin jäykkä komedia/viritelmäyritelmä. Jälleen kerran mainio esimerkki kun koetetaan tehdä "jokaiselle jotain" mutta oikeasti kenellekään ei saada lopulta tehtyä oikein "yhtään mitään". Perin amerikkalainen punaniskameininki leffa yltiöpositiivisine hömpötyksineen, joka uppoaa tuolle puolelle suuren valtameren taatusti äärettömän hyvin.. täällä voipi asian suhteen sitten olla huomattavasti nihkeämpää.

trailer…
 
Bonnie ja Clyde (1967)

Aivan alkuunsa pyörii alkutekstien lomassa ja taustalla melkoinen määrä todella vanhoja valokuvia, melkein voisi luulla että tositarinasta kyse ja ilmeisesti nuo valokuvat oikeasti ovat tämän kyseisen kaksikon valokuvia tuolta ajalta kaukana menneisyydestä.. tai ainakin vois olettaa kun vähän siihen malliin siinä alkutekstien lopuksi kerrottais.

Faye Dunnway näyttelee todella mainiosti Bonnieta ja aivan herttaisen suloinen tapaus on tämä rikollinen tällä kertaa. Vaikkei Warren Beatty sitten taasen Clydenä aivan niin täysin vakuuta niin kaksikon välillä on todellakin kemiaa ja vetoivoimaa tässä joka välittyy heti alusta asti katsojalle saakka :) sivuosista löytyy mm. Gene Hackman sekä Oscar-voittaja Estelle Parson… tosiaan pelkästään puhtaasti kaksikon matka tämä ei ole sillä sukulaista myös siihen mukaan lyöttäytyy reissulle kans ja lisää poppoon joukkioksi ja enemmän kuin duoksi vain…

…tuo tietynlaisen herttaisuuden tuominen esille, tavalla jolla kaksikko tuodaan katsojalle. Voisi jopa saada hitusen skitsofreenisen olon katsojalle koska kuitenkin melkoiset rikolliset kyseessä kun homma meni koko ajan pidemmälle, jotka murhasivat aina ”headshotia” myöden ja ryöstelivät, kun nyt vaan sille tielle sattuivat lähtemään eikä sillä hetkellä parempaakaan tekemistä sattunut kätösissä olemaan. Varsinkin alkupuolen meno esitetään veikeänä velikulta meininkinä vailla huolenhäivää ja pilvenhattaraa taivahalla.. toki elokuvan edessä hommat alkavat hitusen muuttua puolella ja toisella.

Visuaalisesti elokuva on todela huikea näköinen. Hönkii ja huokuu todella railakkaasti tuulahdusta menneisyydestä mutta todella viristävä tuo tuulahdus ! :) Harvoin puhtaasti visuaaliselal tasolla osutaan näin keskellä maalitaulua.

Reissu joka kannatti näiden heppujen seurassa tehdä elokuvallisissa merkeissä. Ai niin oli niillä sukunimetkin Parker sekä Barrow … Tässä jos missä elokuvassa panokset kovenevat loppua kohden, aivan sanatarkasti. Mitä pidemäälle homma etenee niin poliisitkaan eivät enää pamputa vaan apuvat ensin ja kyselevät jälkeenpäin sitten kuulumisia… aluksi riittää pistoolit mutta siitä sen hiljalleen livutaan konepistoolien ihmeelliseen tuliluikkulaan.

Leffassa lienee The Endin jälkeen varmaan maailman lyhyimmät ja nopeimmat lopputekstit !

Bluuuureillä kuiteskin uusia 40th Anniversary Dokumentteja aiheeseen liittyen useampikin, mikä jottei niitä kahtelis :)

trailer…


-----------------------------------------------------------------------------------------

Levypallo (2005)

Suhteellisen perinteinen "koko perheen" urheilukomedia, koripallo tällä kertaa aiheena.

On koulun rupusakkijoukkue joka ei koskaan voita ketään ja koostuu varsin toivottoman oloisista pelaajista .. sitten saavat tuittupäisen ammattivalmentajan joka joutuu tekemään yhdyskuntapalvelua törttöiltyään pelien jälkeen päänuppi sauhuten kiukusta tuomareille..

..hiljalleen valmentaja oppii nykimään oikeista naruista nuorten kanssa ja bongailee käytäviltä aivan muista yhteyksistä mahdollisia vahvistuksia joukkoihinsa.

Lopulta rupusakki pelaa paremmin kuin yksikään ammattilaisjoukkue ikinä ja antaa heille aiemmin nauraneiden maistaa omaa lääkettään..

..joten ei uutta alla auringon. Ai niin myös erään pelaajan äiti vallan hemaiseva yksilö joten löytääpä valmentaja siinä sivussa kuolattavaakin ja motivaatiota saada joukkue voittoisaksi sakiksi muokattua.

Pääosassa suhteellisen nimekäs koomikko Martin Lawrence.

Ei onneksi kovin pitkä, vaikka suhteettoman pitkältä katselukokemukselta lopulta tuntuikin. Varsin nuorille suunnattu, hiemankaan varttuneempi sakki ei oikein näille vitseille kovin useasti varmastikaan hymähtele.

trailer…


------------------------------------------------------------------------------------

Ted (2015)

Idea on varsin mainio. Harmi että lopputulos toimii vain siellä täällä ja hetkittäin tuikahdellen.

On heppu (Mark Wahlberg) joka toivoo että sen rakas nallekarhu (äänenä leffan luoja Seth McFarlane, heppu mm. Family Guy piirrossarjan takaa) heräis henkiin ja niinhän siitä käykin ja heistä sitten toistensa rakkaimmat ystävykset kehkeytyvät. Vaan sitten eräs mimmi (Mila Kunis) tulee siihen kuvioon mukaan ja hommathan mutkistuvat.

Nalle on ajoittain varsin naiivi otus muita kohtaan, toki sitäkin lojaalimpi ystävä. Hommat perinteisen takaan menevät pitkin ja poikin, ristiin ja rastiin.. hermot palaa ajoittain ja sitten taas sovitellaan.. hommassa on yliviljelty helppoa ja perinteistä alapäähuumoria vaikka kuinka paljon..

..harmi että oikeasti totaalisiin naurunpyrskähdyksiin pistävät tilanteet ovat suhteellisen harvassa ja vitsit ovat monesti jo ennestään nähtyjä, tyyliin loppuun kaluttuja ja osa vajoaa "hoh hoijaa" tasoa, joka lienee kuitenkin "yläasteikäisiin" tai tuollaiseen todelliaseen "äijämeiningin" pauloihin täysin hirahtaneille hitusen paremmin uppoavaa huumoria kenties ? On siellä pari varsin napsakkaa ja kelvollistakin seassa mutta enempi ne ovat hitusen harvinaisempia poikkeuksia siellä seassa..

.. tosin pakko myöntää että lopussa saatiin mukaan hitusen koskettavuuttakin, joka tuli aika yllättäen elokuvan siihen astiseen antiin verrattuna. Aivan loppupuoli sitten pelasti paljon mutta kokonaisuutena itselleni jäi kuitenkin karvas maku. Aineksia ois ollut niin paljon viihdyttävämpään, hupaisampaan ja vielä hitusen koskettavampaan tuotokseen. Toki joku juuri joku nämä fiilikset itselleen elokuvasta saattaa saada.

Suht paljon yleisesti kehuttu, mutta meikäläiseen ei uponnut lähellekään niiden kaikkien hehkutusten vertaa. Ihan ok joo… vähän turhan pitkä, hitusen harmi.. elokuvalla oli hetkensä, mutta aivan liian harvassa. Toki ei tämä huono ole, mutta lopullinen iskevyys perustuu täysin kuinka tuon tyylinen huumori likainen uppoaa.

Ted trailer..


------------------------------------------------------------------------------------------

Secret Defense (2008)

Pääsi yllättämään puskista ! Ranskalaista käsialaa tämä tekele. Laadultaan pätevää trilleröintiä ! :)

Eräs nainen halajaapi opiskella ulkomaalaiskieliä mm. arabiaa.. samalla on hoidellut opintojaan huoran hommia harjoittelemalla. Erään kerran sattuu rakastumaan erääseen poikaan, joka sattuu olemaan erään Salaisen Palvelun jepen poika.. jeppe ei pidä poikansa ja tytön romanssista ja päättää ottaa heidät alaisuuteensa rankemman kautta koulutellen. Nainen koulutetaan osittain pakon sanelemana hämäräpuuhiin valtionsa hyväksi toimimaan..

.. jolla hänet pyritään ujuttamaan mukaan terrotisti vastaiseen organisaatioon urkkimaan tietoja lisää. Onko terroristit oikeasti uhkaamassa Ranskaa kuten ovat viime aikoina antaneet vihjeitä ja viitteitä ?

Lopulta kaikkien hämmästykseksi niin terroristit kuin valtion urkkijatkin ovat yllättävän lähellä toisiaan mitä rekrytointi tapoihin ja metodeihin tulee. Lopulta kaikki huijaavat kaikkia ja keneenkään ei pysty enää oikeasti luottamaan .. sekaan soppaan sotketaan myös hitusen siirtomaa-aikaista vihaa ja monikansallista roturasismia jopa "oman puolulaisten" keskenkin, uskontojen ja siirtomaakansallisuuksien sekamelskassa.. jossa mitellään voimia kyseenalaisin opein ja aivopesuin armotonta vastustajaa vastaan..
suoranaisin valehteluin, jossa yksittäinen ihminen on lopulta vain pelinappula jonka mahdollista menettämistä ei juuri kukaan ehdi suremaan kun uutta matoa ollaan jo koukkuun pistämässä vihulaisen syötiksi.

Kelpo näyttelijät, suht mukaansa tempaava ja eheä tarina (tosin tietynlaisen popcorn kuorrutuksen saaneena) joka jaksaa kantaa loppuun asti pitää otteessaan. Tosin tarina on melkoisen suoraviivainen ja asioita oiotaan paljon jotta rytmi pysyisi suhteellisen nopeana läpi leffan. Hahmoja on paljon, oikeastaan yksikään niistä ei lopulta nouse varsinaiseksi päähahmoksi vaan lukuisista sivuhahmoista melkein kuka vain voitaisiin luokitella tässä päähenkilöksi.

Kansiteksteissä hekutellaan että on "Eurooppalainen Syriana" eipä ole valtavetten takaista versiota tullut nähtyä mutta tämän mantereen versio oli sen verran kelpo katseltavaa että pitänee sekin sitten kahtella, kuinka paljon yhtäläisyyksiä niistä löytyykään sit.

Perinteinen ranskalainen trilleri, joka on hitusen ottanut vaikutteita Hollywoodin suunnalta. Onnistuneempi kokonaisuus kuin mitä uskalsi odottaa :)

trailer…


-----------------------------------------------------------------------------------

Kukaan tätä katsellut ? vaikutteita ilmeisesti ottanut peräti itse Blade Runnerista ! joten ihan mikään pikkuiruinen esikuva ole ollut… saanut Jussi patsaan Lavastus- ja kuvasuunnittelusta.

Odottais tälläinen tuolla hyllyssä katseluvuoroaan :)

Ovatko onnistuneet mitä tuossa ohjaaja kertoo tällä hakeneensa ja mihinkä pyrkineensä !? :)

LIPTON COCKTON - In The Shadows Of Sodoma Jari Halosen kertomana.
 
Yllätyin positiivisesti, kun ystäväni antoi minulle lahjaksi Tom Cruisen ja Morgan Freemanin hypetettömän rainan nimeltä Oblivion. En kerro sen enempää, mutta halvalla sen saa ja silti laatu on ihan yhtä hyvää kuin näiden herrojen aikaisemmissa leffoissa.
 
Laivue 633 iskee (1964)

Elokuva alkaa Norjasta, taasko Suomea syrjitään, kysynpähän vaan ? No joo, ei kyl tässä tapauksessa. Elokuva ainakin alkutekstien mukaan perustuu löyhästi muttei mitenkään orjallisesti todellisiin tapahtumiin, mitä maapallomme on aikoinaan todistaa, valitettavasti saanut. Nimittäin toisesta maailmansodasta ja sen saako natsit käyttöönsä raketteja eräässä kohdassa sotaa vaiko eikö.

Laivue 633 on ollut todella tehokas ja vetänyt putkeen 12 onnistunutta pommituslentoa. Porukka odottaa jo malttamattomana heille luvattua pientä lomaa keskellä kaiken sodan ankeuden mutta saavatkin kuulla sen olevan peruttu ja vastaan ei ole pullikoimista, koska he joutuvat siltä istumalta erityiskoulutukseen joka valmistaa heidät erityiseen operaatioon.. kun eivät hulluja ole, ei heitä tarvitse pidellä jännityksessä olla kertomatta mistä kyse yhtään pidempää aikaan vaan pääjeppe saa kuulla mitä heidän olisi tarkoitus tehdä ja siihen tuo ihan alun nopea Norja juttu sitten juontaan juurensa. H-hetkeen on kuitenkin 17 päivää aikaa valmistautua joten kiirusta pitää.

Pelkkää ilmateitse tapahtuvaa vehkeilyähän tämä ei kuitenkaan ole, jotta maanpinnallakin ”salaa” huseerataan ihan riittäämiin, jotta saatais niitä ilmassa liitelijöitä jeesattua omalta osaltaan.

Pääosissa kaksi Oscareita näyttelijänurallaan pokannutta tyyppiä elikkäs Cliff Robertson sekä George Chakiris. Toinen on laivueen johtaja ja samalla lentäjä, itse tätä tyyppiä näytellyt Robertson oli juttujen mukaan oikeastikin lentotaitoinen tyyppi ja kait taitavakin lentokoneen käsittelijä. Toinen taasen oli näistä jepeistä vastarintaliikkeen taistelija, joka omalta osaltaan auttoi sitten siellä maanpinnalla enempi joukkoja taistelussa natseja vasaan… myös naiskautta tuodaan leffaan kun he joutuivat käytännössä ”itsemurhatehtävää” lähteä suorittamaan ja siihen valmistautumaan.

Lentokohtauksia varten kunnostettiin lähes täydellisesti hävinneitä Mosquito pommikoneita, jotta kuvissa ne näyttäisivät upeilta ja aidoilta, kun tuohon aikaan ei tietsikalla pystytty hirveästi tekemään kovin kummoisia ja eipä ne nykyäänkään aidoille toki vertoja vedä alkuunkaan. Harmi että noita lentokohtauksia oli hitusen yllättävän vähänkin, sitten tuo ”vihertaustaa” vasten ohjaamokuvat erottuvat aika räikeästi, mutteivat pilaa toki leffaa. Välillä myös huomaa että käytetään kans pienoismalleja mutta on siellä sitä oikeatakin lentelyä ja oikeita koneita maassa ja silloin homma aina herää loistoonsa :)

Katseltava oli, ei toki mikään ihmeellisyyksien maasta tuleva tai sinne katsojansa viejä mutta kelpo elokuva.

trailer…


-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Mies San Fernandosta (Every Which Way but Loose) (1978)

Täs olis Eastwoodin Clintti vähän erilaisemmassa roolissa kuin yleensä tuppaa olemaan, tai no tietynlainen kovanaama mies on tässäkin mutta huomattavasti rennommalla ja letkeämmällä yleisilmeellä ja otteella kuin niin monessa muussa tunnetummassa teoksessaan on esiintynyt.

Sellaista stetsoni & buutsi kamaa sinänsä mutta ihan nykymaailmassa sinänsä Philo Beddoe (Clint Eastwood) ajelee ympäriinsä autollansa, auttaen perheensä autojen hinaus ja korjauspalvelua... joten mikäpäs siinä ympäriinsä ajellessa yhdessä Clyde nimisen lemmikkiorankinsa kanssa joka tuo omaleimaisuuden koko leffaan ja vallan paljon sympatiaa messiin mukaan. Mies rakastuu baarissa esiintyneeseen country-laulajaan ja siinä sivussa suututtaa moottoripyöräjengiä... mimmi joutuu esiintymien perässä kiertämään ja jatkamaan matkaa.. Philo päättää lähteä hänen peräänsä rakkauden roihahdettua aiemmin ja samalla välien selvittelyäkin pitäisi "pahisten" kanssa suorittaa. Samalla mies käy välillä laittomasti järjestetyissä nyrkkitappeluissa joissa vedonlyöntiä harrastetaan myöskin, mies päättää että otetaan turhat rahat pois kuljeksimasta siinä samalla kun melkoisen rautaiset rystyset miehelle on baareissa nojailussa kehittynyt aikojen saatossa...

...siitä se jonkin sorttinen road movie sitten käynnistyy ja etenee omalla painollaan... mimmin hakumatkalla on mukana hänen veljensä/ystävänsä kumpi lie !? sekä tämän hepun baarista mukaan pokattu mimmi eikä parene unohtaa aina luotettavaa orankiystävää :)

Ohjauksesta vastaa James Fargo... itsensä Clintin lisäksi näyttelijäkaartista löytyy mm. Sondra Locke, Beverly D'Angelo, Ruth Gordon, Geoffrey Lewis, Walter Barnes...

Leffa sai myös jatkon elikkäs Lällärit Lakoon (Any Which Way You Can) kahta vuotta myöhemmin ilmestyen, tämän jälkeen siis. Sekin pitää tässä joku päivä katsastelle kun kaksikko samaisessa boksissa tuli... nämä oon joskus ikuisuuksia sitten nähnyt telkusta mutta lähinnä tuo oranki ja nyrkkien hutkinta oli jäänyt päällimmäisenä mieleen ja sitähän tämä pitkälti on. Veri ei mätkiessä roisku vaan sellaista sarjistyylistä turpiinvetoa jossa iskuja kestetään luonnottoman paljon. Lemmikkiapuna tosiaan tuo sen mukavan ja tarvittavan huumoripainotteisen joka pistää hymyn huulille, vaikkei mitään täysin hulvatonta komediaa tämänkään mainion lemmikin kohdalla ole, kuitenkin ajoittain ihan hauska rennon letkeällä tavalla, kieltämättä. Toki kaikesta huumorista kuin muustakin paistaa sellainen "punaniska"meininki ja tuntuu että kaikkeen se sopivin ratkaisutapa on pistää nyrkit heilumaan kohti kaverin leukaperiä.

Viikonlopun tahi vapaapäivän letkeä luikautus, jonka siinä sivussa katselee mutta jolla ei sinänsä suuria elokuvallisia anteja ole katsojalleen tarjota, toki ei niitä nyt jää sinänsä kaipaamaankaan tälläisessä rentoutusfilmissä. Musiikki on vallan kantripainotteista ja olutta siemaillaan baareissa jne... tietynlainen amerikkalainen Cowboy "komedia" ajalta reilusti jälkeen Willin Lännen.. jollain tapaa voisiko sanoa Eastwoodin koko perheen leffa. Leffan ehdoton tähti on Clyde oranki ! :) myöskin Ruth Gordon vetää pääosan jepen äitinä mainiosti.

Ai niin mitähän lie sitten ihmisistä ja eläiten kouluttajista ja elokuvan käsikirjoittajista pitäis miettiä kun leffan aikana tuli selväksi että tuo eläin joka tuossa esiintyy osaa mainiosti näyttää keskisormea. Taidettu sille kaikkein olennaisin heti kouluttaa ”ihmisyydestä” ?

trailer..


----------------------------------------------------------------------------------

Solo : A Star Wars Story (2018)

Suhteellisen keskinkertainen seikkailuleffa joka jää oikeastaan kaikessa vallan keskinkertaiseksi parhaimmillaankin... jotenkin sieluttoman oloinen kokonaisuus, joka spin-offina omia menojansa polkee menemään avaruuden korpimaissa. Sen alkuperäisen trilogian sykähdyttävyydestä on kyllä valuttu aika paljon alaspäin vähän joka asiassa nyt sit.

Hetkittäin (liian harvoin) ihan viihdyttävä suht peruskliseinen puoliactionpläjäys (avaruusalustelullakin jonkisen verran rytistellään) jossa välillä sit lätty lätisee höpöttelyn muodossa kans ja vaikkapa tutut valkopukuiset Storm Trooperit tekevät sen että Star Wars tunnelmaakin ruudulle tulee niin jollain tapaa jää kuitenkin sellainen fiilis että tämä nyt vois olla vähän melkeinpä mikä sci-fi leffa / avaruudellinen satutarina tahansa, eikä sellaisenakaan toki miksikään klassikoksi itseänsä piiskaten hätyyttäisi. Ehkäpä myös mahtipontiset musat ja soinnut jäävät tässä uupumaan eritavallaan kuin pääsarjan teoksissa, välillä ne ujosti taustalla hiljalleen kuuluu mut kunnon mahtipontisuus on tipotiessään.

Itselleni ehkäpä suurin ongelma on se että Han Solo (tässä leffassa Alden Ehrenreich) on meikäisen silmissä yhtä kuin Harrison Ford ja mieshän ei pysty uhmaamaan aikaa ja nuortumaan tähän elokuvaan nuoreksi Han Soloksi. Joten vaikea saada leffan pääosan hepusta millään väännettyä mielleyhtymää kenestä on kyse.

Joonas Suontama (Chewbacca) on kyllä osunut melkoiseen kultasuoneen. Löytänyt roolin josta saa varmasti melkoisen kivan korvauksen kun karvapukunsa päälle vetäsee ja sillain roolikin on suht iso melkoisen mittakaavan elokuvissa. Ei kuitenkaan tarvitse julkisuudessa hirveästi patsastella ja iltapäivälehtien otsikoissa vieläkin vähemmän.. kerää rahat taskuunsa ja saapi rauhassa elellä mediapainesonnalta.

Suht nimekkäitä näyttelijöitä on noin muutoinkin mukana kuten Woody Harrelson, Emilia Clarke, Thandie Newton, Paul Bettany, Jon Favreau... ja ohjauksesta vastaa jopa hivenen yllättävästi Ron Howard.

Ei nyt oikein lähtenyt ja irronnut liitoon tavalla jolla olisin toivonut tämän lentoon pyrähtävän. Perushuttuhöttö siellä nykypäivän leffojen seassa.

traileri...
 
Look Who's talking - Triple Collection (1989, 1990, 1993)

Ekassa leffassa
- Look Who's Talking - Kirstie Alley esittää naista joka saa enempi vähempi suunnitellusti lapsen ja päättää sen yksin hoitaa, mukaan heti alkuun "ilmestyy" taksimies (John Travolta) , jonka kanssa sitten koheltavat vauvan kanssa menee, leffan edetessä vauvasta (puolessa välissä) vauva kasvaa lapseksi joka ei kuitenkaan vielä puhu vaan vauvan ja lapsen ajatusten äänenä (ääninäyttelijänä) toimii sitten Bruce Willis !, heppu aloittaakin duuninsa jo alkuteksteissä siittiönä kirmatessa höpötyksensä.

Komediaahan tässä tehdään, välillä vauhtia piisaa ja välillä mennään rauhallisemmissa merkeissä ja romanttistakin puolta rakennetaan enempikin kans siinä sivussa. Vauvan kommentit ovat ehdottomasti leffan parasta antia ja saava useammankin kerran katsojalleen hymynkareen huulille tai pistää hymykuopat duuniin jos sellaiset omistaa. Huumori ei mitään hirveän ronskia ole vaikka kaksimielisyyksiäkin yllättävän usein katsojalle tarjotaan.

Ajoittain perushauska, ajoittain hieman tyhjäkäyntiä myös ilmassa. Aivan kaikkea ei ole saatu puristettua irti mihinkä ois mahkut tässä tarjoiltu nimenomaan hauskuus tykityksen kannalta ollut mut sellainen rento viikonloppu katsottava. Ei mikään klassikko mutta jatkot kahtoo vallan mielellään tämän jälkeen kuitenkin.

trailer...



Homma siis tosiaan saanut myös kaksi lisäosaa, jotka pitää tässä tsekata kans kunhan kerkiää... Kaksi ekaa leffa on ohjannut Amy Heckerling ja sitten kolmannen Tom Ropelewski.

Look Who's Talking too (trailer)



Kolmannessa osassa sitten näyttäis olevan talviset tunnelmat ! ...

Look Who's Talking Now! (trailer)


----------------------------------------------------------------------------------------------

Stake Land (2010)

Ehtaa zombeilua, vaikka nimellisesti taitavat jonkin sorttisia vampyyreitä ollakin nämä viimeisimmät "maailman valloittajat". Toki samalla tietynlainen kahden henkilön road movie läpi heikossa hapessa olevaa Amerikkaa. Elikkäs "otukset" janoavat ihmisverta ja siellä täällä on ihmispesäkkeitä vielä jäljellä jotka koettavat epätoivoisesti selviytyä ankarista olosuhteista ja sekasortoisesta ankeasta tilanteesta tavalla tai toisella..

..ajoittain myös esittelee ajatuksia ilmaan, että kumpi sitten onkaan lopulta se pahempi ja epäinhimillisempi osapuoli. Ihmiset vaiko ne "zombiet", jos maailma tuossa jamassa olisi, säilyykö ihmisyys ? vai hämärtyykö raja-aidat ? Selviytymistaistelua, niin pienemmässä kuin suuremmassa mittakaavassa.

Noin yleisesti ottaen lavastajat ovat ilman mitään suurempia kikkailuja onnistuneet luomaan todella elävänoloisen maailman ja samalla myös äärimmäisen todentuntuisen. Pienen budjetin elokuvaksi suorastaan täydellisellä tavalla !

Goref(i/e)stailua piisaa tasaisin väliajoin rykästen katsojan silmille viskattavaksi ja keihääksi teroitetuilla puukepeillä kyllä tökitään menemään koko rahnan edestä sit, koska "vampyyrit", no joo myös aseista ylipäätään hiljakseen melkoisen huutava pula.

On tainnut kerätä ihan kehujakin joillain filmifestareilla. Omalle kohdalleni sitä suht perinteistä zombiemenoa, toki yleisesti ottaen varsin rautaisella ammattitaidolla tehtynä mutta eipä nyt sen suurempia yllätyksiä oikein millään tavalla kuitenkaan tarjoa. Tälläisiä nyt vaan on niin paljon ollut tarjolla viime aikoina, melankolista ankeutta. Liekö sselvästi ottanut oppia The Walking Deadilta ja on kyseisen sarjan hengenheimolainen.

Näyttelijät ovat itselle kaikki ihan tuntemattomia suuruuksia mutta onnistuvat vallan pätevästi poikkeuksetta rooleissaan. Tälläiseen elokuvaan sopii enemmän kuin mainiosti ettei ole ketään tunnettua naamaa siellä seassa pakkaa hämmentämässä ! :)

Maailma on tosiaan saatu näyttämään kieltämättä erittäin idyliseltä paikalta ja tällaiseen leffaan aika täydelliseltä joten lavastuksesta tosiaan täydet pisteet, noin muutoinkin näennäisesti kaikki on kohdillaan.. silti jotenkin ei vaan täysillä meikäläiseen kolahtanut, zombeilujen ystäville taatusti ihan pätevää kahteltavaa ja saanevat enemmänkin tästä irti ? Peruspätevä kaikkinensa mutta jotenkin hitusen sielutonta lopulta, yritys on ollut kyllä kova.

(Yli)annostus lodutotonta melankoliaa, turruttavuuten asti ulottuen.



-----------------------------------------------------------------------------------------


The Call (2013)
"There are 188 million 911 calls a year, this onemade it personal"

Suht intensiivinen vanhan koulukunnan jännäritrilleri, varsinkin alkupuolisko ! huomattavasti mukaansatempaavampi kuin mitä uskalsi etukäteen odottaa..

..erittäin suuri harmi kuitenkin että puolenvälin jälkeen sitten lähdetään lipomaan ja lutkuttelemaan oikein kunnolla sitä ehtaa ja liiankin tutun turvallista Hollywoodia ja homma lähtee sitten tielle joka on nähty jo niiiiin lukemattomat kerrat että laskuissa on seonnut jo ajat sitten, okei ihan ihan ihan ihan ihan loppu tarjoaa toki sitten vielä pienen jutskan silmänräpäyksen jos toisenkin verran, jota ei ois välttämättä osannut odottaa.

Kelpo näyttelijät, joista nimekkäimpinä Halle Berry ja Abigail Breslin.

Ihan ok. Breslin nyt vaan tuppaa aina olemaan vähintäänkin hyvä näytellessään käytännössä roolissa kuin roolissa :)

trailer...
 
Viimeksi muokattu:
Naked Weapon (2002)

Astetta rankempi versio Charlien Enkeleistä otaksuisin & olettaisin !? ei ole allekirjoittaneelle kovinkaan tuttua sakkia nuo Charlien porukat, ei erinäisiltä vuosikymmeniltäkään kun ovat aika ajoin pyörähdellet itseään esittelemässä enempi vähempi suuremmalle tai pienemmälle yleisölle. Noh ainakin tähän on otettu ripaus Hitmaniä, sekä Jennifer Lawrencen Red Sparrow ois tämän tyylistä…

…tässä kuitenkin sinällään ainakin näennäisesti ja tyylipuhtaasti hitusen enempi rankkuutta.

Elikkäs lapsia (tyttöjä) napsitaan ja viedään saarelle koulutukseen… koulutus on vähän sen tyylistä että vahvimmat ylipäätään siitä selviävät. Mimmit opetetaan taistelemaan, taktisuutta kiperissä tilanteissa käyttämään, tappamaan vihollinen ihan aidoissa treenitilanteissa tyyliin syö tai tule syödyksi, elikkäs treenissäkin jo taistelevat lopulta ”pääsy-/tulikokeessa” toisiaan vastaan ja muutama vahvin vain selviää ja jatkaa itse hommiin asti hengissä..

..mimmit opetetaan myös käyttämään naisen kehoa avukseen jotta miehet saatais herpaantumaan. Joitain ihan suht tiukkoja action kohtauksia tässä, myös paljasta pintaa pikkiriikkisen verran enempi kuin noissa länsimaiden veljissä ja tovereissa.

Taistelukohtauksissa on ajoittain outoa tönköyttä ja vaijerimenoa joka saa näyttämään ne erikoisilta eikä välillä kovinkaan realistisilta.

Kokonaisuus kuitenkin aikamoinen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hyvin nopeasti tämän unohtaa kun tämän katsonut, eikä katsoessakaan mitään suurempia elämyksiä ole tarjolla. Katsoi silti kertaalleen. Jotenkin tästä tulee paikallinen tv-elokuva mieleen muttei oikein aasialainen leffa vaan länsimaalainen johon on päälle liimatusti muutama aasialainen juttu sitten pläjäytetty näennäisesti..

..ajoittain jopa hituisen hämmentävä. Ei oikein tiedä onko tämä lintu vai kala ? ei edes päätöstekstien jälkeenkään. Tuntuu jotenkin että itämaalaiset ovat tässä tehneet länsimaalaisen elokuvan mutta silti ripauksia ja hyppeselliä laittanut vähän väliä lisukkeeksi sieltä omalta osaamisalueeltaan. Harmi että tämä yhdistelmä ei kokonaan sulaudu samaan pakettiin kovinkaan saumattomasti, vaan jää lähinä erikoiseksi tapaukseksi..

..ai niin tuo vaijerointikin hitusen hämmentää tässä, kuinka sitä siis käytetään.. tuntuu että vasta lopputaistossa on vaijeriveijarit valjastettu hommiin ja siihen asti ovat saaneet vetää rokulia. Mut yht’äkkiä se pärähtää kuin tyhjästä ihan nextille levelille, noin tämän elokuvan sisäisessä hierarkiasssa… ei toki verrattuna moniin muihin vaijerijutskiin.

trailer…


--------------------------------------------------------------------------------------------

Hotel Transylvania (2012)

Suht kattava kattaus ns. perusmonstereita koottu kasaan tähän leffaan, enempi sieltä historian hämärän alkuajoilta tuttuakin tutumpia tyyppejä kuin ihan viimeaikaisia "luomuksia". Hyvä niin sillä kyllä niissä tutuissa ja turvallisissa tyypeissä on enempi mistä irti ottaa jo pelkästään nostalgian tuomilla kliseillä leikitellä ja niitä puistatella sekä tietysti hitusen uutta katsontaa myös mukaan tuoden.

Idea ihan kelpo idea, elikkäs isukki Dracula päättää järjestää täysi-ikäisyyden saavuttavalle tyttärelleen (118v) kunnon synttärijuhlat ja vieraaksi on tietenkin kutsuttu liuta "tuttuja" hirviöitä.. joukkoon toki mahtuu yksi kutsumatonkin vieras, nuori ihmisen poika ja siitäkös Haloo Karpaateilla syntyy !

Ei ole mikään Disney tuotos, joten laulua ei luritella koko ajan katsojalle vaikka toki niitäkin muutama siellä täällä on mut lopulta suht harvakseltaan. Joka ei ole lainkaan huono juttu !

Vähemmän yllättäen huumori on suht viatonta ja mihinkään kovin hirmuisiin kauhun karmeuksien sfääreihin ei lähdetä edes yrittämään kurottamaan ja kuuta taivaalta hamuamaan mutta muutama vitsi uppoaa myös vähän aikuisempaankin makuun, jotka varmasti ihan nuorilta totaalisesti ohi porhaltavat kerta heitolla.

Ei mikään maailman kirjoja mullistava ilmestys mutta perushyvä animaatio jota kahteli varsin mielellään suurin into on tosiaan bongailla että keitä hirviöitä tosiaan mukana ja onko heistä saatu uudenlaista huumorikukkasta irti repästyä..

.. sen verran mielellään tosiaan tämän katseli että mitään inhokammotus reaktiota ei synny kun pitäis siten jatko levyasemaan syöttää, vaan ihan mielellään sitä odottelee ja senkin katselee. Joten kakkosta katseluun ! toki sen jälkeen myös kolmostakin !

Kaikin puolin tasapainoinen esitys

trailer…


-----------------------------------------------------------------------------------------------

Annabelle (2014)

Jos joku odottaa että tämä ois jokin Chuckin tapaista nukkeilua niin aika kauaksi siitä lopulta päädytään. Tämä on yllättävän hitaanpuoleinen trilleri (jopa hyvinkin realistisen hakuinen) sekä perinteiseltä kummitus(päänsisäistä vääntöä) jutulta vaikuttaa kuin enempi camp, komedia, "slasher" menoon turvautua Chuck on aivan toista genreä.

Puitteet periaatteessa kunnossa kaikin puolin ja näennäisesti kunnossa... tarina itsessään aika perinteinen, kiva että tapahtumien ajaksi on otettu pari vuosikymmentä taaksepäin nykyisestä ja varsinkin lavastus ja mikseipä myös puvustus ovat kohdillaan..

..jotenkin tästä kuitenkin jää sellainen, no jaa tässäkö tämä nyt sitten oli fiilis.. tuntuu jotenkin että elokuva ei oikein kunnolla pääse missään vaiheessa käyntiin (aivan alkua lukuun ottamatta)vaan junnaa puolivaloilla menemään vaikka kaasu olis pohjaan tallattukin, tuosta kertonee juuri se että leffan jälkeen ei mikään yksittäinen kohtaus jäänyt oikein mieleen millään tavoin...

...ei tämä nyt mikään totaalifiasko ole mutta aika nopsaan unohdettava teos kuitenkin, odotukset olivat huomattavasti korkeammalla.. en sitten tiedä, etu- ja takakansi tietävät kertoa että tämä elokuva (Annabelle) on The Conjuring (Kirottu) elokuvan nukkeen perustuva trilleri, tiedä sitten tuosta leffa että kuinka suuressa roolissa siinä elokuvassa tämä kyseinen nukke sitten on ? näin nopsaan vähän kommenttaja selaillut & trailerin siitä katsonut niin voipi olla huomattavasti vakuuttavampi tuo versio tästä elokuvasta.. tosin trailerin perusteella tuo nukke ei taida siinä hirveän isosti esiintyä mutta noin muutoin tuntuis jo siitä paljon yhtäläisyyksiä tähän elokuvaan löytyvän (mm .säikyttelytavasta jne...)

Pohjimmiltaan tämän kait pitäis jollain tasolla perustua ihan tositarinaan.. tuossa vaikkapa yksi uutisointi jossa hitusen verrataan tämän elokuva ja oikeiden asioiden eroja jne...
http://www.historyvshollywood.com/reelfaces/annabelle/
Täytyy myöntää että hitusen on eroja ulkonäöllisesti noissa nukeissa :D

...voinee sanoa tuo yllä oleva juttu onkin huomattavasti mielenkiintoisempi kuin itse elokuva, miksei myös levyllä olevat bonusjutskat ovat ihan mielenkiintoisia, tosin olisivat saaneet olla vielä huomattavasti veiläkin syvällisempiä ja kattavampia.

trailer….


-----------------------------------------------------------------------------------------------

Jeepers Creepers (2001)

Nuorisokaksikko, mimmi ja jätkä (Gina Phillips ja Justin Long) leikittelevät syrjäisellä sivutiellä muiden "kustannuksella" omia leikkejään ajankulukseen ja sattuvat tapaamaan hitusen erikoisemman tapauksen, jonka tovia myöhemmin epäilevät olevan hämärähommissa kun uudestaan tapaavat.

Siitä lähteekin sitten "kissa ja hiiri" leikittely, jossa nuorison henkikulta leikkikaluna. Toki aivan nuin pienimuotoiseksi kolmen hengen hippailuksi homma ei jää, vaan myös lähialueen asukkaita pääsee mukaan osaksi leikkittelyä.

Musiikit melkoista rompotusta, kun alkaa aina tasaisin väliajoin tapahtumaan jotain uhkaavaa.

Tämän tyylisiä leffoja riittää melkoisesti ja niitä aikojen saatossa tasaista tahtia siunaantunut ilmoille mutta kyllähän tämän kertaalleen kahteli, vaikka sen jälkeen todennäköisesti yhdellä jos toisellakin unholaan muistinsopukoista katoaa...

...jos tämän aivan täysin B-luokan höpöhömppänä ottaa niin sitten jopa ihan viihdyttävä ja pinnat siltä osin nousevat heti... saanut myös jälkeläisen elikkäs jatko-osan osakseen JC 2. Muuttuukohan siinä tyyli jne... vai onko täysin puhtaasti "sitä samaa" niin tarinallisesti kuin muutenkin tämä oli… näyttääpä sieltä jo jossain vaiheessa myöhemmin myös kolmatta osaakin pihalle puskeneen.

Making of... on peräti tunnin mittaan yltävä pläjäytys. Mikä on yllättäväkin juttu kun leffa lienee suurelle osalle täysin never heard kamaa.

trailer...
 
Alien (kokoelma - joku ekan leffan avaruusaluksen oven näköinen pakeointi)
(1979, 1986, 1992, 1997)


Sisältää siis neljä ensimmäistä leffaa.. erikseen levyllisen bonuksia, myös elokuvien levyillä on bonuksia ja sitten löytyy eri versioita itse elokuvista, siis ohjaajan sekä teatteri. Ensimmäisestä elokuvasta sarjakuvan :) Sekä todella mainiosti myös kaikista neljästä alkuperäiset julisteet, jotka eivät hirmuisen isossa koossa mut aika just passelin sopivassa ja todella alkuperäisen tyylikkäät ovat nuo kaikki julisteet ! :) todellista herkkua.

Toki sitten erikseen tullut vielä hankittua Prometheus, Alien Covenant ja jopa Alien vs. Predatorit.

Ekstroja on mukavasti, jokaisesta elokuvasta on erillinen bonuslevy jossa käsitellään Pre-Production, Production sekä Post-Production osiot jossa melkoisen laajasti käsitellään jokaisen leffojen tekemistä, niiden merkitystä ja ties mitä perinteistä exstraa... Sekä yksi erillinen bonuslevy jossa, joten mielenkiintoista katseltavaa riittää melkoisesti. Extrat ovat harvinaisen suorasanaisia ja asiat puidaan suoraan kiertelemättä ja kaartelematta, suoraan kerrotaan mitä ongelmia on ollut sun muuta mitä harvemmin extroissa näkee.

Noissa ohjaajanversioissa pitänee mainita että ekassa osassa se on lyhyempi ! kuin teattereissa esitetty versio, tosin uutta kuvamateriaalia siinä on vanhaan verrattuna. Kolmonen on taas täysin päinvastainen ja ohjaajanversio on lähemmäs puolisentuntia pidempi ja siinähän koko leffaelämys muuttuu melkoisesti. Kokonaan uudet kohtaukset tai muutetut/lisätyt löytää helposti paketin mukana tulleesta kirjasesta.

Elokuvat etenevät järjestyksessä ja jatkuvat periaatteessa tarinaa siitä kohdasta aina mihin edellinen on päättynyt, vaikka jokaiselle aina eri ohjaaja onkin ja omanlaisensa näkemys, eri ohjaajat pitävätkin kaikki elokuvat sopivan erilaisina ja vaihtelevina jotta kyllästyminen ei pääse iskemään ja homma toimii mainiosti. Kaksi ensimmäistä ovat aivan huikeita ! kolmas nousee ohjaajanversiona hyväksi ja tasapainoisen oloiseksi leffaksi josta kyllä pidän ihan suht paljon vaikka onkin lokaa niskaansa saanut tonneittain ja jopa se neljäskin ajaa omalla tavallaan asiansa visuaalisena tuotoksena ja "hyvin ranskalaisena" vaikka muutamassa kohdassa ei oikein lähtenytkään.


Leffoistahan ensimmäinen (Alien - Kahdeksas matkustaja) on legendaarinen trilleri ja ”kauhuleffa” (vähän kuin kummitus joka jahtaa ihmisiä suljetussa tilassa) mutta tuohon aikaan poikkeuksellisesti avaruudessa tapahtunutta sekä esitti naissankarin. Myös mainiot lavasteet tekevät elokuvasta edelleenkin omalta osaltaan äärimmäisen tunnelmallisen tapauksen ! Näinäkin päivinä leffa on armoton ja hyvin toimiva trilleri. Ohjaajana toimii Ridley Scott.

Toinen (Aliens) on taas melkoisen räväkkää toimintaa ja aivan hemmetin hyvin tehtynä ! Leffassa ei käytetä tietokone Alieneita ja se tuo leffaan upean tunnelman ja hyytävyyden ja actionia piisaa, alieneita todella myös riittää ja on täysin toisenlainen leffa kuin ensimmäinen mutta kumpainenkin melkoisia mestariteoksia alallaan :)

Kahdessa ensimmäisessä on paljon tyyppejä jotka ovat kummassakin elokuvassa mutta kolmoseen tulee siinä suhteessa sit melkoisesti muutoksia näyttelijöiden jatkumokaartissa. Onneksi päähenkilö säilytetään kuitenkin kaikissa neljässä samana, päähenkilön vaihtaminen jossain vaiheessa olisi taatusti vienyt uusimman leffan flopiksi mutta onneksi tuolta on onneksi vältytty.

Kolmas (Alien3) Ohjaajan pallille asteli David Fincher ensimmäistä kertaa urallaan ! Paluuta taas hyvin pitkälti ensimmäisen suuntaan ja jännittävään ”trillerimäiseen” menoon. Tällä kertaa muutos on se että Alieneita vastaan tällä kertaa Ripley on huomattavasti enempi aivan totaalisen yksin ja mukana olevat ihmiset ovat vankilaplaneetalla sankaritarta vastaan toisin kuin aiemmin. Kannattaa katsoa Ehdottomasti ohjaajan versio joka parantaa elokuvan tarinankerrontaa todella paljon ! tästä elokuvasta perusversio on todella karsittu ja pätkitty niin paljon että jo perustarinankuljetus kärsii. Ohjaajalla olikin melkoiset taistot leffantuottajia vastaan ja tuottajat veivät lopulta pidemmän korren mutta onneksi päivänvalon näkee nyt myös oikea täysi versio elokuvasta. Niin no lopussa toki tapahtuu jotain täysin uutta aiempiin verrattuna.

Elokuvien piti alunperin jäädä trilogiaksi.

Neljäs (Alien - Ylösnousemus) palaa taas edellisen osan tyyliin mutta ottaa genrekseen kakkosen tapaa ehkä hitusen toiminnallisemman suuntauksen, toki sinne asti toiminnan määrässä ei kuitenkaan sukelleta. Ohjaajaksi tuli Jean Pierre Jeunet. Elokuva on nelikosta se joka taatusti eniten jakaa mielipiteitä. Ensinnäkin etukäteen sarjan piti olla trilogia joten geenit apuun ja sitä apuna käyttäen "uusivanha" Ripley saatiin takaisin leffaan mukaan. Leffa ei pääse pelottavuudellaan eikä actionilla esikuviensa tasolle mutta muutaman varsin tyylikkään näköistä toimintakohtausta leffa pitää sisällään, sekä pari yllätystä niin Ripleyn kuin erään toisen uuden mukaan tullen päähenkilön kohdalla.


Nykyään nuita kaikenmaailman ”Megapakettia” saa jo niin edullisesti että jos jännitys & toiminta yhtään sci-fi ympäristössä kiehtoo niin en keksi mitään syytä jättää jonkin sorttista pakettia hankkimatta kokoelmaan, sen verta upeita leffoja tarjolla ja itseäni todella tässä nuo julisteet lämmitti todella, todella paljon mieltä ! :) Kaksi todellista mestariteosta, yksi ohjaajan versiona muuteltuna ihan kelpo visio sekä yksi hapuileva tuotos mutta katsottava sekin. Kaksi ensimmäistä nyt vaan lykkäs riman niin älyttömän korkeallet heti että vaikea sitä onko maailmanennätyksiä tuota vain hyppiä ja taivutella ja tosiaan mukavahko määrä extroja leffojen teosta jne... Kattava paketti H.R.Gigerin luomuksiin. Kelpaa !


Alien (1979) trailer


Aliens (1986) trailer


Alien 3 (1992) trailer


Alien Rersurrection (1997)
 
Robowar (1988)

Kyllähän se alkuperäinen Predator oli sen verran kovan luokan, jopa yllätys ei olisi hirmuinen jos sitä kopiois yks jos toinenkin yrittelijä virittelijä… ei ollut hirmuisen vaikea arvata että virallisen jatkon lisäksi myös B-luokan & roskaleffojen puolelta tulis sille erittäin vahva ”kopio”, jossa koetettais alkuperäisen magiikasta saada napattua edes osa omaan tuotokseen.

Tämähän sitten sit kyseistä roskisosasta on vimosen päälle. Porukkaa lappaa saarelle, jossa joku jeppe antaa tälle sakille jonkinsorttiset ohjeet tulevaa tehtävää varten.

Viidakko, aina mainio paikka mitä tulee toimintaan, jos se siis osaavissa käsissä tehdään. Tässä juonen ja tarinan kuljetus on melkoista reikäjuustoa ja tunnutaan että pompitaan melkoisen isoilla hypyillä yht’äkkisesti tarinassa eteenpäin. Noh kyllähän sieltä viidakon kätkösistä sitten se vihulainen löytyy, eikä ole vaikea arvata mistä leffasta tuo pahis on pöllästy tähän, toki sitä hitusen muutellen mutta aika olemattomasti sinänsä.

Ihan hupaisa roskatekele :D joka apinoi omalla tavallaan ja tasollaan sitä huikeaa alkuperäistä elokuvaa, joka kestää vuodesta toiseen ! mutta vaikea oikein sillain tähän suhtautua, sen verran päätöntä menoa tämä, en oikein tiedä että onko tämä tehty aivan täysin tosissaan vai flirttailua alkuperäiselle :D Tietylle mielentilatasolla/-taajuudelle tätä katsoessa pitää itsensä virittää, niin voi jopa viihtyä mutta jos tätä ei täysin puhtaana roskiskamana ota jo alkaessa katsomaan, niin sitten tämä ei juuri yhtään mitään muuta katsojalle ole.

Joko tälläistä arvostaa korkealle ja on viihdykettä sieltä parhaasta päästä tai sitten todellakaan ei ja alhaisinta roskajööteriä. Nautinto on täysin katsojanmielentilan ellei jopa ”-terveyden” varassa :D ..

..jos puhtaasti laatumittareilla tätä aletaan tarkastelemaan niin eihän tämä hääppöisesti päivänvaloa kestä. Itselleni toki aina silloin tällöin sinne väliin luikauttaen mukava, hauska jopa puhdistavan virkistävä katsella just eikä melkein tämän tyylinen oikeasti ”roska”filmi, mutta ei näitä kyllä putkeen kovin montaa kestäis koko aikaa tykitellä, sit alkais jo olla liian hapokasta. Toki tämä vaatii aika vahvasti pohjalle sen että se aito ja alkuperäinen Predator on oikeasti katsojan mielestä mainio elokuva ja sen osaa ulkoa kuin omat taskunsa, sit tästä voi jotain saadakin irti omalla tavallaan ja tasollaan :D tai sit pitää olla oikeasti sydämeltään ja sielultaan trash leffojen erittäin hyvä ystävä, sekin auttais tämän nautiskelussa.

Ohjaajana Bruno Mattei.

trailer…



Tämän tyylisten leffojen maailmasta 100%sesti innostuksensa ammentava Ville esittelee kyseisen leffan ! :) mitä tämänkaltaisiin leffoihin tulee, niin tämä mies jos kuka, todellakin tietää mistä puhuu kun mies näihin syventyy ja uppoutuu !


-----------------------------------------------------------------------------------------

Rampage : Big Meets Bigger (2018)

Rymistelyä tiedossa kun Dwayne Johnsonin näyttelemä hemmo kohtaa vähän isomman luokan köriläitä. Geneettiset testit (tai jotain) menneet vähän pieleen ja niiden seurauksena jättikokoisia petoja ottaa maapallolla yhteen, jättiläismäisen kokoisen gorillan lisäksi on myös sutta ja alligaattoria tarjolla superhyper jättikokoisina.. gorilla vähän kuin hyvis ja noi muut kaksi enempi pahiksia.

Kaippa tässä jollain tapaa on koetettu vähän King Kongin ja Godzilloiden jalanjäljissä tallustella ja ne todella löyhästi yhdistettynä erääseen videopeliin siinä sivussa, tämä pelipuoli tässä lienee pitkälti Chicagon tuhoaminen. Mitään olennaisen suurta yhteyttä tällä ei kuitenkaan tuhon videopeliin joka ilmestyi vuonna 1986

Homma menee melkoiseksi kohellukseksi kun paikkoja pistetään mäsäksi vähän isommalla kädellä. Tarinallisesti homma lähtee ihan lapasesta ja porukkaa on jos jonkinsorttista sakkia, kenestäkään ei oikein saa kuitenkaan katsojana mitään sen pitävämpää otetta vaan kaikki lipuvat liukkaana saippuana kätösen läpi. Naomie Harris siellä seassa on joku "tarinankertoja" siellä seassa mitä ihmettä tapahtuu.. löytyy armeijaa, salaperäistä valtion virastoa, sisar (Malin Åkerman) ja sen veli, avaruudesta olevaa mutatoivaa ainetta...

Alun sekava huuhailu miljooninen hahmoineen kun on saatu läpi kahlattua niin toimintakohtaukset ovat ajoittain ihan messeviä ja vähemmän yllättävästi spektaakkelimaisuutta hakien. Erikoisefektit ajavat ihan kelvollisesti asiansa, lähikuvissa jättikokoiset otukset näyttävät varsin mallikkailta mutta kaukokuvissa ei aina niinkään.

Päätöntä action kohellusta jossa mehustellaan paikkojen tuusan nuusaksi laittamisella ja tarjoillaan siinä määrissä että aika nopeasti alkaa ähky tulla ja homma puuduttamaan. Jotkut saattaavat viihtyä tälläisen parissa sen puolisentoista tuntia toki. Yhtään mitään järkevämpää varsinkaan tarinallisesti elokuvaltaan haluava tästä tuskin saa yhtikäs mitään irti, kun ne ei erikoistehosteetkaan nyt mitään ennen näkemättömän päräyttäviä ole. Puhtaasti suoranaisesti varsinaista toimintaa elokuvaahan tämä ei ole vaan enempi perustavanlaatuista tuhorymistelymutustelua ja sitä senkin edestä ja onhan siellä sitä jotain löpinätäkin seassa.

trailer..


-------------------------------------------------------------------------------------------

Mortal Kombat (1995)

Hommelin on ohjannut Paul W.S. Andersson joka on tainnut sittemmin näitä peleihin liittyviä elokuvia tehdä melkeinpä samaa tahtia Bollin Uwen kanssa, kiitos lähinnä useamman Resident Evil leffan jotka ovat meikäläiseltä näkemättä. Kumpaistakin ohjaajaa yhdistää se että lopputulos tuppaa olemaan parhaimmillaankin vain vallan keskinkertaista ja yleensä surkeata.

Tämä sentään on miehen sieltä paremmasta päästä ehdottomasti. Toki pelin fanit saivat melkoisia hepuleita ja itkupotkuraivareita kun peleille ominainen brutaalinen ultraväkivalta poistettiin elokavasta ja tehtiin teineille sopivaa menoa ja meininkiä. Tokihan peli juuri siihen hyvin pitkälti perustui ja sillä maineensa keräsi joten sillain ymmärrettävää. Jos aivan yletön väkivalta ei ole kaikki kaikessa niin sitten tämän kyllä kahtelee. Pelihän siis tappelupeli jossa turpakäräjien tarkoitus pistellä vastustaja suunnilleen palasiksi tai vähintään naama vedellä irti. Tarinaakin toki on.. oikeasti jopa ihan kunnollakin ! jos sitä jaksaa alkaa seuraamaan... yksinkertaistettuna sekalainen sakki populaa saatetaan enempi vähempi kyseenalaisin keinoin yhteen ja osallistumaan kaikkien aikojen turnaukseen jossa lopulta melkoiset panokset. Itse asiassa pelipuolelle taitaa reilut kymmenen peliä tähän mennessä tullut ja yleensä on porukat kehuneet että tarinapuoli on alusta asti aina näihin päiviin oikeasti mietittyä kamaa ja tarinallisesti etenevää...

...hahmoista varsinkin maapallon edustajat etunenässä Johnny Cage kumppaneineen laukoo kuivaa ja hurttia huumoria yllättävänkin paljon ja Raiden on kyllä melkoisen "omituinen" tässä muistikuvat sen verran hataralla pohjalla peleistä ja varsinkin niistä alkuaikojen ja sitten niiden pelailu jäänytkin aika olemattomiin että tuskinpa pelissä nyt ihan nuin kepeätä sanavarastoa viljelivät !?

Paljon tuttuja hahmoja pelistä Raiden (Christopher Lambert), Liu Kang (Robin Shou), Johnny Cage (Linden Ashby), Sonya Blade (Bridgitte Wilson, Kitana (Talissa Soto), Kano (Tervor Goddard), Scorpion (Chris Casamassa), Sub-Zer (Francois Petit), Shang Tsung (Cary-Horoyuki Tagawa), Reptile (Keith Cooke).

Musiikit on kieltämättä räväkät ja teknosyntikkatykitys raikaa melkoisella voimalla mut sopii mainiosti tähän. Varsinkin theme toimii erittäin hyvin ! joka kerta kun ilmoille kajahtaa raikaamaan.

Kuvanlaatu on teräväpiirtona itsessään vallan mainiota ja näyttää oikeasti hyvältä ! siis häkellyttävän suorastaa. Toki CGI kohtaukset ovat ennen parasta päivää nähneet ja menevät nykyään enemmän jo camp huumorina mutta toimivat nyt kuitenkin sen verran kuin tarvitsevat ja tuovat oman aikakautensa leiman tälle.

Itse mätkinnästä tosiaan puuttuu kaikki veri ja luiden rutimat ja murskaantumiset jne... mutta noin muutoin mätkinnässä kuitenkin ihan ytyä ajoittain on kun ottaa huomioon että tämä tälläinen lapsiystävällinen näkemys on. Huseeramiset kaverin naamavärkin kera näytetään myös suht selkeästi ja katsojakin pysyy hyvin kärryillä missä mennään ja mitä tapahtuu.

Tämä leffa vielä jatkonkin mutta ohjaajanvaihtumisen lisäksi vain kaksi päänäyttelijöistä (Robin Shou sekä Talisa Soto) suostuivat jatkamaan rooleissansa, joka kertonee sen elokuvan entisestään laskevasta tasosta. Niin tai näin niin oli tämä nyt jokseenkin katsottava kuitenkin... lähiaikoinahan on sitten tulossa piiiiiiitkän tauon jälkeen taas Mortal Kombat elokuvaa jonka on hehkutettu olevan esikuvalleen uskollinen. Joten saas nähdä pystyykö se sitten tämän pieksemään oikein kunnolla ? hitusen yllättäen, ei tämä nyt täysin toivoton tapaus kuitenkaan ollut, vaikkei suoranaista faniserviceä myöskään ollut... vaikka tokihan Flawless Victoryt sekä lukemattomat muut sutkautukset lausutaan ehtaan tyyliin alkuperäistä kunnioittaen !

Aimo annos guilty pleasure kamaa Mortal Kombat Kollektion paketti siis sisältää myös tuon toisen leffan joten kait sekin ois katsottava kuitenkin vaikka ilmeisesti se on vain yksinkertaisesti p*ska ja tylsäkin, tämä sentään meni p*skuudessaan jopa sinne viihdyttävän puolelle, jopa yllättävänkin selkeästi lopulta... jatkuukohan se noin tarinallisesti sitten suoraan mihin tämä loppui, ainakin lopetus siihen enemmän kuin vahvasti viittasi. Varsinkin B-luokan hupsutteluna menee, jos sellaisella odotuksella katsomaan lähtee

traileri...



Mortal Kombat : The Journey Begins

Homma on siis extrana matskuna tuossa ekan MK leffan Blu-ray levyllä, josta edellisessä viestissä itsessään enempi.

Elikkäs tosiaan Speciaaleissa on lisukkeena noin 40minsaa ei leffan tekemisestä vaan yllättäen jonkin sortin piirrettyä animaatiota (ja välillä häkellyttävästi myös tietsikka-animaatiota sekoittuen toisiinsa) tavaraa joka avaa juonta melkoisesti lisää selkeästi ja alkaa kun ihmiskolmikko matkaa laivalla kohti Mortal Kombat tapahtumaa. Tuotahan ei juuri itse leffassa ollut laisinkaan vaan se pompattiin tuosta vain. Tosin hassusti tässä maapallon kolmikko vääntää jo muita vastaan taistelua vaikka itse leffassa nuo hyypiöt tulevat vasta myöhemmin heille millään tavoin tutuksi.

Joten itsessään tuo lisää juonellista selkeyttä todella paljon mistä onkaan kyse ja mistä Mortal Kombat saanut alkunsa sekä monen hahmon osalta myös heidän menneisyyttään oikein urakalla jne... mutta on myös täysin poikkeava ja jopa irrallinen kuitenkin itse elokuvan tarinasta, joka sinänsä aika hämmentävää. Eräänä äänenä näytti mm. olevan Jennifer Hale.

Todella erikoisen hämmentävä pätkä mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen, vaikka itse animointi ja piirrosjälki ei kaikkein vakuuttavimmasta päästä olekaan.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

UNCHARTED - Live Action Fan Film (2018 Nathan Fillion)


Nathan Fillion is Nathan Drake in this live action Uncharted short film by Director Allan Ungar. Based on the video game series by Naughty Dog.

CAST
Nathan Fillion as Drake
Stephen Lang as Sully
Geno Segers as Diego
Mircea Monroe as Elena
Ernie Reyes Jr as El Tigre
Director: Allan Ungar
Writers: Allan Ungar & Jesse
.......
This film was independently produced and is strictly for exhibition. Not for profit. All characters and associated names and references are copyright and trademark of their respective holders.
 
Cobra – Lain vahva käsi (1986)
”Rikos on sairaus. Tässä lääke”

Todella tiivistä toimintaa, puhdasta napakkuutta !

Eipä ole tätä juonenkoukeroilla pilattu ei. Mikä on vain ja ainoastaan hyvä juttu tässä tapauksessa ! :) Tämä ei muuta lisäsälää kaipaa ympärilleen, ei yhtään. Ehtaa suoraa toimintaa, sellaista se lupaa katsojalleen ja sellaisen se täydellisesti tarjoilee, mitään ylimääräistä venkslailua ei harrastella mihinkään suuntaan.

Marion Cobretti (Sylvester Stallone) on mies kireissä farkuissa, joka pistää roistoille luun kurkkuun, halusivat he sitä tai ei. Kova kovaa vasten, eikä pelkää säästellä luotisateiden tarjoamista pahiksien suuntaan. Omatkin hitusen karsastavat tätä kävelevää ”kuolemaa”, jonka lähelle on vaikea päästä ujuttautumaan.. silti he miehen huomattavasti mieluummin haluavat omalle puolelleen kuin vastapuolella olevan, varsinkin kun tilanne alkaa liian kuumaksi käymään ja kärjistymään..

..naispääosassa on Brigitte Nielsen… leffassa myös hetken aikaa pyörähtää David ”Sledge Hammer” Rasche kans ! :)

Eräs veitsifirma on muuten rahoittanut tätä elokuvaa, joten kyseisen firman veitset ajoittain elokuvassa pääsevät paistattelemaan oikein viimeisen päälle. Myös Jatimatic ilmeisesti antoi tälle elokuvalle hitusen sponsorointia, kyseessä siis tuo ase joka kannessa ja julisteessakin on SS:n kädessä. Asehan on sitten suomalaisen suunnittelema, yhden käden rekyylitön konepistooli.

Yllättävän erinomainen toimintaelokuva. Tuntuu että jää aina aivan täysin kaikkien muiden nimien varjoon jos/kun toimintaelokuvissa aletaan puhumaan ja luetteloimaan, en tiedä miksi ihmeesä noin !? Tämä on nimittäin oikeasti yllättävän hyvä elokuva omassa genressään. Asenteesta tämä ei jää kiinni, sillä siitä tämä on tehty, omalla tavallaan raju ja raaka mutta ei inhottavalla tavalla kuitenkaan.

Jos toimintahammasta kolottaa, niin tässä on erinomainen lääke ja paikka siihen ! :) Oikeasti ”mainettaan” todella paljon parempi. Nämä nykyajan (uudemman polven) nössönysväke ohjaajat sekä pimpelipompeli actionnäyttelijät pitäis istuttaa leffateatterin penkkiin ja näyttää niille tämä elokuva ja sanoa näin sitä toimintaleffaa kuuluisi tehdä, ottakaahan oppia ! Nooooh.. Onneksi sentään silloin tällöin aina jokin uusikin yrittelijä toki onnistuu mainiolle tasolle itsensä kampeamaan :)

trailer..


-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Skyscraper (2018)

Tämä siis se nykyajan mitättömyys, jota ei pidä siihen toiseen sekoittaa. Täysin saman niminen elokuva tuli kans vuonna 1996 jota tähdittää Anna Nicole Smith ja on aivan toista puuta & maata, kuin tämä mitäänsanomaton rainaruikkaus.


Dwayne "The Rock" Johnsonille mittatilaustyönä räätälöity oma versio Die Hardista, ekasta sellaisesta siis. Vähemmän yllättäen tässä ei legendaarisen esikuvan tasolle ylletä. Toki ei tämä aivan yksi yhteen olekaan väsätty, tällä kertaa pääjeppe hommailee aika paljon pilvenpiirtäjän ulkopuolelta käsin, joten sinällään tilanne aivan päinvastainen...

...hepun vaimo (Neve Campbell) ja lapsi jäänyt ansaan palavaan osioon hökkelistä samaan aikaan kun rosvot tekevät tekosiaan myöskin sisälle linnoittautuneena. Muissa rooleissa mm. Chin Han, Roland Moller, Noah Taylor.... ohjauksesta vastaa Rawson Marshall Thurber.

Ajoittain ihan messevää, vaikkei mieleen millään tavalla jääkään silmäräpäystä pidemmäksi ajaksi, erikoistehosteilua vailla realismin häivää, joten realismi heitetään täysin romukoppaan. Toki välillä vedetään hommat niin överiksi että kovinkin "muoviselta" alkaa jo lavasteetkin vaikuttamaan väkisinkin... kiiltoa, hohtoa ja kimaltelua tuntuu olevan joka paikka täynnä.. harmi ettei kunnon syvyysvaikutelmaa pääse tulemaan niissä kohdissa missä pitäis korkeanpaikankammoisten edes jonkin sortin vilunväristystä kokea, joten siltä osin hukattua potentiaalia on paljon kun korkeuksiin päästään.

Totaalisen ennalta-arvattavaa menoa ja ajoittain meininkiä. Kun ei vaan irtoa ja lähde niin ei, ei oikein mikään eikä millään. Unohdettavuuden roviolla.

trailer...


--------------------------------------------------------------------------------------------------
Fast & Furious 7 (2015)

Suurin into leffaa kohtaan heräsi tuon ohjaajan takia, James Wan kyseessä siis.. eikä varsinaisesti ole siis tunnetuksi itseään toimintaleffojen ohjaajana tehnyt.

Itse tosiaan joskus jonkusen alkupään Fast & Furious leffan nähnyt, tämä siis jo seitsemäs ! moni tuntuu kehuvan sarjan vitosta parhaaksi (ainakin ennen tätä). Tainnut tulla jo kasikin sittemmin ja lisäksi vielä jonkin SpinOff leffakin !

Eniten tämä leffa taisi julkisuutta saada kun Paul Walker menehtyi romutettuaan autonsa totaalisesti kesken ? elokuvan teon. Mieshän on oli monessa sarjan leffoista päähenkilönä yhdessä Vin Dieselin kanssa.. jotain muitakin noita näyttelijöitä kun Walker myöskin on välillä olleet noissa mukana ja välillä taasen ei..

..Dwayne "Rock" Johnson on ainakin liittynyt myöhemmin messiin, mut toi mimmi (Michelle Rodriguez) oisko peräti ollut ekassa.

Ainakin ensimmäiseen tässä on melkoisestikin eroa.. tämä alkaa jo enempikin muistuttamaan jonkin sorttista "konnakopla" versiota Vaarallisesta Tehtävä leffoista, mikä nyt sinänsä ei hassumpi lähtökohta ole.. kunhan ei liiallisuuksiin sorruta matkimisessa.. tosin ehkä enempi rällättelyä ja pöristelyä olisin nelipyöräisillä menopeleillä siltikin odottanut (toki kun sitä tarjolla oli niin todellakin mentiin nastalaudassa jarruja säästelemättä ja muutamasta ylilyönnistä huolimatta suht kiitettävää menoa oli siltä osin tarjolla, toki siinäkin lähdettiin jo korniuden rajamaille vaeltelemaan ja raja-aitoja oikein uralla kumoon ajamaan)…

…sentään bikinimisuja näkyi enempi kuin keskimäärin Suomen kesässä, tosin siihen ei paljoa vaadita ja hitusen pula-aikaa myös noista oli leffassa kans.

Pienoisena yllätyksenä tuli että tuollaisella gatling-konetykillä tykitetään menemään, tai no jos realistisuudesta puhutaan niin se kyseinen rätättelijä on USAn poliisivoimissa, jotka taitavat nykyään ammuskella ensin ja kysellä sitten (jos sittenkään) joten josko siinä sitä realismia sittenkin mukana ois !?..

..muistelisin että ensimmäinen leffa oli yllättävänkin realistinen, tässä taas vedettiin heti ensikohtauksessa aivan totaalisesti ylitse (muutoinkin heppu kylvää tuhoa sellaisella tavalla ja tahdilla että Iiiiison Arksan Terskanaattorikin helottaisi kateudesta nuppi punaisena, tuollaisten tuho-orgioiden jälkeen ! kyllä näin on näppylät !

Leffasta löytyy näyttelijöiden saralla mm. Jason Statham, Djimon Hounsou, Kurt Russell, Ronda Rousey, Jordana Brewster olla jotenkin tutunkuuloinen nimi, nimeen omaan jostain näistä leffoista, oisko peräti ollut ekassa ? ja lempi siinä leiskunut johonkin suuntaan ? ..

..tokihan alussa itseäni häiritsi se kun aika paljon tuntui olevan viittauksia menneisiin, niin henkilöiden kuin tapahtumien osalta niin ei kovin kärryillä ollut. Toki sarjan kokonaan mukana köröttäneille ja siitä tasaisesti action nautintonsa ammentaville tuo ei mikään ongelman liene, vaan pikemminkin hyvä asia, lie ?

Ei tämä onneksi nyt mikään mahalasku ollut tyyliin käsipohjaa uppeluksissa, että siinä mielessä myös Paul Walker sai kunniakkaan lähdön tämän myötä näin valkokankailla. Kivasti myös leffan loppu oli varsin onnistunut ja todella hieno kunnianosoitus suoraan Paul Walkeria kohtaan ja sitä mitä tälle leffasarjalle merkitsi.

Antaneeko paljonkin koko sarjan suurnielijälle, siis enempi hurrattavaa kuin yksittäiselle sunnuntaisuhari katsojalle, jolle action pläjjäytyksiä löytyy taatusti parempiakin… ainakin menneisyydestä, ei välttämättä niinkään nykyisyydestä ja liekö tulevaisuudestakaan !? ken voisi tietää ! joten liekö Barbieta pitäis varmaan kuulustella ja kovistella että miten on :) Toki kyllähän siellä hilluu tasaisin väliajoin nykypäivänä Ethan Hunt porukoineen ja James Bond kans piipahtelee kans käynneil silloin tällöin. Nuo ovat välillä ihan vetreässä vireessä ja välillä taas hitusen ruosteessa, vähän päivän kunto niillä vaihtelee.

trailer….
 
Ylös Bottom