tomine11
Well-Known Member
Kyllähän tuonne legendaaristen Cannoneiden joukkoon melkoisen heikkojakin tekeleitä mukaan mahtuu.. kuten vaikkapas tässä seuraavat kolme..
..suurin osa toki sellaista keskivertoa.. ”keskiryönää”… ihan viihdyttäviä mutta se viimeisin monesti jää kuiteskin uupumaan.. monesti vallan huisia ideoita ja ihan mielellään kylä kahtoo.
Toki siellä on sitten aivan helmi kans kamaa vastapainona juurikin puhtaan & viihyttävyyden suhteen väsättyjä filmejä, kyllä useammankin filmin kera kans.
Tässä kuitenkin niitä heikkoja tekeleitä (kolme kappaletta), vaikka ennakko odotuksia näitä kohtaan oli ihan reippaastikin... Sitten yksi hieman "yllättävämpi" tapaus.
Firewalker (1986)(Tulijalka)
Erään legendan varjollahan tässä koetellaan ratsastella kohti seikkailua unohtumatonta (jos hommassa onnistuttaisiin), jonka Harrison Ford todella loihti elämään valkokankailla, elikkäs Indiana Jonesin suuria saappaita yritetään tosiaan jollain muotoa täyttää.. hankalaksi hommaksihan tuo on osoittautunut kerta toisensa perään ja niin myös tällä kertaa..
..omin eväin tämän pitäis kuitenkin matkaa taittaa ja hirmuisen ravitsevat ne eivät tällä kertaa ole, vaikka etukäteen jotain aivan muuta luulisikin. Toki tässä on parivaljakko pääosassa (yleensähän nämä sankarit tuppaavat olemaan yksinäisiä susia, tai no korkeintaan nainen siinä ”rinnalla”) tai tässä oikeastaan jopa trio. Kaksi aarteenmetsästäjää (Chuck Norris sekä Louis Gossett Jr.) päättävät pistää päänsä yhteen erään naisen (Melody Anderson) kanssa joka omistaa aarrekartan… määränpääksi tällä kertaa valkkautuu Keski-Amerikassa sijaitseva viidakko. Näyttelijöinä hieman siellä sivummassa on lisäksi mm. John Rhys-Davies, Sonny Landham, Will Sampson, Ian Abercrombie, Miguel Angel Fuentes..
Jollain tasolla sellainen puolikomediallinen ote tässä sen kaikista vahvimman otteen ottaa..
..huumori nyt ei kuitenkaan mitenkään erityistä hersyvää ole kauttaaltaan, itse seikkailullinen fiiliskin jää aikamoisen puolitiehen tai ei ainakaan sitä tenhoa ja ryminää ole jota tästä todellakin toivoisi irti saavan ! Seikkailullinen puoli on tässä hyvin pitkälti sellaista hakuammuntaa ja ruimimisräimimistä sinne tänne ja toivotaan että johonkin summa mutikassa osuttais, mut kun ei vaan oikein meinaa osua kunnolla siltä osin oikein mihinkään.. ei välity ja tunnu sellaista fiilistä että nyt ollaan oikein kunnon Seikkailun äärellä, enempikin sellaista tyngän ja nysän tuntua sillä seikkailullisella puolella..
..tosiaan sitten jos aletaan kunnolla komediallista puoltakin tuomaan tai erittäin vahvaa huumoria, niin lieköhän Chuck Norris siihen ihan pätevin veikko ? noh aisaparina ei sentään ole Steven Seagal, siinähän sitä oliskin ollut ihmettelemistä kun tämä kaksikko komediaa pistäis menemään koreasti.
Cannon & Golan Globus on tässä ottanut muilta isommilta tuotoksilta ne perusideat sinne pohjalle ja tehnyt ne hieman pienimuotoisempana versiona sitten tässä leffassa kasaan.. yleensä kuitenkin sen omalla överiydellä sekä silkalla asenteella korvaten ja aikamoisen ylitsekin vetäen.. tässä jää noilta perus Cannonin elementeistä todella paljon piippuun tai oikeastaan jopa lataamatta niitä aineksia mitkä niistä sitä huikeaa viihdettä tekevät. Sitähän ne kyllä (seikkailullisten leffojen saralla) pyrkivät tekemään jo kahdessa Allan Quartermainissa ja tietyllä tavalla jopa Sahara elokuvassa kans…
…näiden/noiden neljän elokuvan perusteella, Cannon ei ollut täysin kotonaan puhtaasti Seikkailuelokuvia tehdessään vaan homma oli enempi vähempi heillä hakusessa kerta toisensa perään, heidän eliksiirinsä toimi huomattavasti paremmin ja viihdyttävämmin muissa genreissä, erityisesti ehtaan puhdas toiminta oli se heidän juttunsa. Toki onhan tässä tietyllä tapaa vielä astetta isompi nimi mitä ns. kulttinäyttelijöihin tulee elikkäs CNorris pääosassa ja sitten LGossett Jr. joka tais ihan pystejäkin isommissa pippaloissa kerätä sinne takan reunalleen näyttelijänurallaan..
..jos tähän puolihuumoriin pääsee messiin niin leffa ehkä eniten voi sillä saralla tarjota !
Huumoria on sellaista kevyttä höpöä jota ”puolihuolimattomasti” suusta viljellään (hyvin lapsekasta pitkälti ja todella nuorelle väelle suunnattua), sille joko lämpenee nopeasti (heti ensimmäisestä kohtauksesta alkaen) tai sitten siihen pysyy melkoisen viileät suhteet läpi leffan.. tietyllä tavalla variaatiota ei tuossa huumorissa hirveästi ole, se on sitä mitä heti alussa katsojalle esitellään.
Käsikirjoitus tai ylipäätään tarinallisesti eteneminen leffassa on aikamoista ! Tuntuu että alussa vedellään todella nopeasti todella isoin pompuin menemään, ei harppauksin tai pitkin askelin vaan aivan jättimäisin pompuin. Kaiken näköistä sakkia tämä maailma tämän perusteella maan päällänsä kantaakin ! sen syvällisemmin ei oikein kenenkään tutustuta oikein millään tavalla tai ketään hahmoista pohjusteta yhtikäs mitenkään.. on tosiaaan ne pari seikkailijaa, sit onkin jotain atsteekki intiaaneja ja seuraavassa hetkessä mystisiä paikkoja koluamassa ”jossain” ja kaikki pompiskelu tapahtuu kuin sormia napsauttamalla tai silmiä räpäyttämällä..
..käsikirjoitus tuntuu että se on tehty vähän kuin jokin maalaus jossa vaan räiskästään sudista maalia paperille ja se on sit sellainen kuin on ja maaliruimasut ovat siellä täällä erillään toisistaan, missä nyt ovatkaan.. pompitaan sitten niiden pisaroiden väliä vähän pisimpiäkin matkoja..
..tuntuu että leffan alkupuolella tässä ei ole oikein päätä eikä häntää.. suurimman osan ajasta tuntuu etenevän täysin päämäärättömästi ja katsoja ei osaa yhtään arvata mihin suuntaan ollaan milloin menossa tai oikestaan mitä tekemään. Kaikki on ikään kuin levällään ja ne pyritään sitten kasaamaan sillä että jotain höpöä huumoria sitten suusta töräytetään, tai miksei välillä myös ihan visuaalisesti tapahtumienkin muodossa höpöä tilannetta tarjota.
Seikkailullisesti tämä oli itselleni vähän kuin vetämätön vieteri ja sen puristusvoima, sitten huumoriosasta oli lopulta aikamoisen lepsuhkoa.
Jollain tasolla tästä tulee aika paljon mieleen Eddie Murphyn leffa nimeltään Kultainen Lapsi (1986) (josta täällä onkin toisaalla tullut mietteitä laitettua). Ajoittain sen luokan huuhaata että katsojakin alkaa jo epäilemään itseään että onkohan sitä itse ihan kadoksissa tämän parissa.
..omin eväin tämän pitäis kuitenkin matkaa taittaa ja hirmuisen ravitsevat ne eivät tällä kertaa ole, vaikka etukäteen jotain aivan muuta luulisikin. Toki tässä on parivaljakko pääosassa (yleensähän nämä sankarit tuppaavat olemaan yksinäisiä susia, tai no korkeintaan nainen siinä ”rinnalla”) tai tässä oikeastaan jopa trio. Kaksi aarteenmetsästäjää (Chuck Norris sekä Louis Gossett Jr.) päättävät pistää päänsä yhteen erään naisen (Melody Anderson) kanssa joka omistaa aarrekartan… määränpääksi tällä kertaa valkkautuu Keski-Amerikassa sijaitseva viidakko. Näyttelijöinä hieman siellä sivummassa on lisäksi mm. John Rhys-Davies, Sonny Landham, Will Sampson, Ian Abercrombie, Miguel Angel Fuentes..
Jollain tasolla sellainen puolikomediallinen ote tässä sen kaikista vahvimman otteen ottaa..
..huumori nyt ei kuitenkaan mitenkään erityistä hersyvää ole kauttaaltaan, itse seikkailullinen fiiliskin jää aikamoisen puolitiehen tai ei ainakaan sitä tenhoa ja ryminää ole jota tästä todellakin toivoisi irti saavan ! Seikkailullinen puoli on tässä hyvin pitkälti sellaista hakuammuntaa ja ruimimisräimimistä sinne tänne ja toivotaan että johonkin summa mutikassa osuttais, mut kun ei vaan oikein meinaa osua kunnolla siltä osin oikein mihinkään.. ei välity ja tunnu sellaista fiilistä että nyt ollaan oikein kunnon Seikkailun äärellä, enempikin sellaista tyngän ja nysän tuntua sillä seikkailullisella puolella..
..tosiaan sitten jos aletaan kunnolla komediallista puoltakin tuomaan tai erittäin vahvaa huumoria, niin lieköhän Chuck Norris siihen ihan pätevin veikko ? noh aisaparina ei sentään ole Steven Seagal, siinähän sitä oliskin ollut ihmettelemistä kun tämä kaksikko komediaa pistäis menemään koreasti.
Cannon & Golan Globus on tässä ottanut muilta isommilta tuotoksilta ne perusideat sinne pohjalle ja tehnyt ne hieman pienimuotoisempana versiona sitten tässä leffassa kasaan.. yleensä kuitenkin sen omalla överiydellä sekä silkalla asenteella korvaten ja aikamoisen ylitsekin vetäen.. tässä jää noilta perus Cannonin elementeistä todella paljon piippuun tai oikeastaan jopa lataamatta niitä aineksia mitkä niistä sitä huikeaa viihdettä tekevät. Sitähän ne kyllä (seikkailullisten leffojen saralla) pyrkivät tekemään jo kahdessa Allan Quartermainissa ja tietyllä tavalla jopa Sahara elokuvassa kans…
…näiden/noiden neljän elokuvan perusteella, Cannon ei ollut täysin kotonaan puhtaasti Seikkailuelokuvia tehdessään vaan homma oli enempi vähempi heillä hakusessa kerta toisensa perään, heidän eliksiirinsä toimi huomattavasti paremmin ja viihdyttävämmin muissa genreissä, erityisesti ehtaan puhdas toiminta oli se heidän juttunsa. Toki onhan tässä tietyllä tapaa vielä astetta isompi nimi mitä ns. kulttinäyttelijöihin tulee elikkäs CNorris pääosassa ja sitten LGossett Jr. joka tais ihan pystejäkin isommissa pippaloissa kerätä sinne takan reunalleen näyttelijänurallaan..
..jos tähän puolihuumoriin pääsee messiin niin leffa ehkä eniten voi sillä saralla tarjota !
Huumoria on sellaista kevyttä höpöä jota ”puolihuolimattomasti” suusta viljellään (hyvin lapsekasta pitkälti ja todella nuorelle väelle suunnattua), sille joko lämpenee nopeasti (heti ensimmäisestä kohtauksesta alkaen) tai sitten siihen pysyy melkoisen viileät suhteet läpi leffan.. tietyllä tavalla variaatiota ei tuossa huumorissa hirveästi ole, se on sitä mitä heti alussa katsojalle esitellään.
Käsikirjoitus tai ylipäätään tarinallisesti eteneminen leffassa on aikamoista ! Tuntuu että alussa vedellään todella nopeasti todella isoin pompuin menemään, ei harppauksin tai pitkin askelin vaan aivan jättimäisin pompuin. Kaiken näköistä sakkia tämä maailma tämän perusteella maan päällänsä kantaakin ! sen syvällisemmin ei oikein kenenkään tutustuta oikein millään tavalla tai ketään hahmoista pohjusteta yhtikäs mitenkään.. on tosiaaan ne pari seikkailijaa, sit onkin jotain atsteekki intiaaneja ja seuraavassa hetkessä mystisiä paikkoja koluamassa ”jossain” ja kaikki pompiskelu tapahtuu kuin sormia napsauttamalla tai silmiä räpäyttämällä..
..käsikirjoitus tuntuu että se on tehty vähän kuin jokin maalaus jossa vaan räiskästään sudista maalia paperille ja se on sit sellainen kuin on ja maaliruimasut ovat siellä täällä erillään toisistaan, missä nyt ovatkaan.. pompitaan sitten niiden pisaroiden väliä vähän pisimpiäkin matkoja..
..tuntuu että leffan alkupuolella tässä ei ole oikein päätä eikä häntää.. suurimman osan ajasta tuntuu etenevän täysin päämäärättömästi ja katsoja ei osaa yhtään arvata mihin suuntaan ollaan milloin menossa tai oikestaan mitä tekemään. Kaikki on ikään kuin levällään ja ne pyritään sitten kasaamaan sillä että jotain höpöä huumoria sitten suusta töräytetään, tai miksei välillä myös ihan visuaalisesti tapahtumienkin muodossa höpöä tilannetta tarjota.
Seikkailullisesti tämä oli itselleni vähän kuin vetämätön vieteri ja sen puristusvoima, sitten huumoriosasta oli lopulta aikamoisen lepsuhkoa.
Jollain tasolla tästä tulee aika paljon mieleen Eddie Murphyn leffa nimeltään Kultainen Lapsi (1986) (josta täällä onkin toisaalla tullut mietteitä laitettua). Ajoittain sen luokan huuhaata että katsojakin alkaa jo epäilemään itseään että onkohan sitä itse ihan kadoksissa tämän parissa.
Sahara (1983)
Erikoinen elokuva siinä mielessä kun on Cannon Groupin (1967-1994) käsialaa ja yleensä tiesi että oli todella mahtipontista tykitystä ja ylitsevuotavaa toimintaa tiedossa ! niissä ei paljoa anteeksi pyydetty vaan tehtiin mitä haluttiin ja katsojat ihmetteli että jopas jotain ! näinkin voi tehdä, pöyhkeästi ja ylpeydellä mutta ei silti ylimielisesti katsojaa kohtaan..
..heidän suurimpia action nimiä tais olla pitkälti Charles Bronson sekä Chuck Norris jolle tehtailivat isommankin nipun elokuvia mutta myös paaaaljon muitakin ! joilleka toki enempikin sit yksittäisiä filmejä, kuten vaikkapa Jean Claude Van Damme, Sylvester Stallone, Dolph Lundgren… ja loppuaikoina tuli enempi myös muitakin genreja kuin armotonta actionia. Menahem Golan sekä Yoram Globus kaksikko siis miehet tuon ”ilmiön” takana. Suosittelen ehdottomasti katsomaan asiaan liittyvän dokumentin nimeltään Electric Boogaloo: The Wild, Untold Story of Cannon Films
…mutta nuo jutut ei kyllä tämän elokuvan kohdalla alkuunkaan toteutuneet, toinen oli Mata Hari (1985) joka oli heiltä todella vaisuja viritelmiä, Mata Harissa oli lähinnä Sylvia ”Emmanuelle” Kristel ja mimmin rintoja ja kroppaa siinä heruteltiin mutta eipä elokuvalla juuri oikein mitään annettavaa ollut, vaikkei mikään softiseroottisleffa edes ollut kyseessä.. noh takas aiheeseen ja nokka kohti Saharan autiomaata !
Poikkeuksellisen hengetön kokonaisuus tämä kuivakkaan autimaansa kera on, valitettavasti vaikka kuinka yrittäis kierrellä ja kaarrella niin ei tästä paljoa kehuttavaa löydy.. kait tämä jokin Indiana Jones ”kopio” pyrki olemaan mutta lähes kaikessa mentiin metsään siltä osin. Pääosassa on hehkea aikansa omanlainen naapurintyttömäinen ”seksipommi” Brooke Shields, joka pomppas suuren yleisön tietoisuuteen Sininen Laguuni elokuvan muodossa.
Tarina on mitä on, kahtelkaa ite ja ihmetelkää.. huumori on heikkoa, vitsit enempikin itkettää kuin naurattaa. Näytteleminen on aivan hulppean hupaisan heikkoa suurimmissa määrin, ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraako välillä temmellykselle mitä ruudulla tapahtuu. Melkoinen räpellys.
Yllättävää ehkä, mutta tässä musiikista vastaa peräti Ennio Morricone. Mut ei oikein jäänyt silläkään saralla mitään erityistä mieleen tai kätöseen, kun lopputekstit tulla tupsahti ruudulle, eikä ois niin väliksi ollut vaikka ois vähän pikaisemminkin sieltä vastaan tulleet.
Uskaltaisko tälle vielä joku päivä antaa toisen katsomiskerran, vaikka en usko että tämä millään tasoa yhtään kummoisempi ois, vaikka millaisessa mielentilassa tämän kahtelis.. ei se siitä todennäköisesti kummemmaksi muutu ! kehno mikä kehno, tässä elokuvassa ei oikein lopulta ole mitään mistä saisi kunnolla kiinni. Massiivinen pettymys.
..heidän suurimpia action nimiä tais olla pitkälti Charles Bronson sekä Chuck Norris jolle tehtailivat isommankin nipun elokuvia mutta myös paaaaljon muitakin ! joilleka toki enempikin sit yksittäisiä filmejä, kuten vaikkapa Jean Claude Van Damme, Sylvester Stallone, Dolph Lundgren… ja loppuaikoina tuli enempi myös muitakin genreja kuin armotonta actionia. Menahem Golan sekä Yoram Globus kaksikko siis miehet tuon ”ilmiön” takana. Suosittelen ehdottomasti katsomaan asiaan liittyvän dokumentin nimeltään Electric Boogaloo: The Wild, Untold Story of Cannon Films
…mutta nuo jutut ei kyllä tämän elokuvan kohdalla alkuunkaan toteutuneet, toinen oli Mata Hari (1985) joka oli heiltä todella vaisuja viritelmiä, Mata Harissa oli lähinnä Sylvia ”Emmanuelle” Kristel ja mimmin rintoja ja kroppaa siinä heruteltiin mutta eipä elokuvalla juuri oikein mitään annettavaa ollut, vaikkei mikään softiseroottisleffa edes ollut kyseessä.. noh takas aiheeseen ja nokka kohti Saharan autiomaata !
Poikkeuksellisen hengetön kokonaisuus tämä kuivakkaan autimaansa kera on, valitettavasti vaikka kuinka yrittäis kierrellä ja kaarrella niin ei tästä paljoa kehuttavaa löydy.. kait tämä jokin Indiana Jones ”kopio” pyrki olemaan mutta lähes kaikessa mentiin metsään siltä osin. Pääosassa on hehkea aikansa omanlainen naapurintyttömäinen ”seksipommi” Brooke Shields, joka pomppas suuren yleisön tietoisuuteen Sininen Laguuni elokuvan muodossa.
Tarina on mitä on, kahtelkaa ite ja ihmetelkää.. huumori on heikkoa, vitsit enempikin itkettää kuin naurattaa. Näytteleminen on aivan hulppean hupaisan heikkoa suurimmissa määrin, ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraako välillä temmellykselle mitä ruudulla tapahtuu. Melkoinen räpellys.
Yllättävää ehkä, mutta tässä musiikista vastaa peräti Ennio Morricone. Mut ei oikein jäänyt silläkään saralla mitään erityistä mieleen tai kätöseen, kun lopputekstit tulla tupsahti ruudulle, eikä ois niin väliksi ollut vaikka ois vähän pikaisemminkin sieltä vastaan tulleet.
Uskaltaisko tälle vielä joku päivä antaa toisen katsomiskerran, vaikka en usko että tämä millään tasoa yhtään kummoisempi ois, vaikka millaisessa mielentilassa tämän kahtelis.. ei se siitä todennäköisesti kummemmaksi muutu ! kehno mikä kehno, tässä elokuvassa ei oikein lopulta ole mitään mistä saisi kunnolla kiinni. Massiivinen pettymys.
Mata Hari (1985)
Golam & Globus kaksikko tykitti parhaimpina päivinään supertuottajina huikeita leffoja. Äärettömän viihdyttäviä, joita ei hirveästi ole kriitikot tai se oikein suuri yleisö ylistänyt alkuunkaan mutta leffat löytäneet” sitäkin enemmän nautiskelleet.
Valitettavasti tämä on sieltä heikosta päästä. Loppuaikoinaan ne koetti uusiutua mutta vallan kehnosti ne aikeet menivät, kun yrittivät tehdä sellaista mitä eivät yksinkertaisesti vain osanneet tehdä ja viihdyttävyys oli tipotiessään sitten.
Tässä on siis pääosassa viehättävä ja upean kropan omaava Sylvia ”Emmanuelle” Kristel joka esittää Mata Haria. Paljasta pintaa näytetään normihuttuhöttöjä huomattavasti enempi mutta ei kuitenkaan mitenkään ronskilla tavalla tahi roisialla revittelyllä että sillain siveellisesti kutenkin.. eikä tämä siihen pelkästään perustu. Harmi vain että se muut puoli ei sitten pelitä alkuunkaan. Toimintaa tässä ei suoranaisesti ole oikein nimeksikään, jotain agenttijuttua yritetään tehdä (olettaisin) mutta jännityselementti puuttuu niistäkin aikamoisen tyystin. Jännäristä ei siis juuri tietoakaan..
..varsin tylsä ja pitkähköveteinen kokonaisuus joka muodostuu mitä pidemmälle edetään sen enemmän pakkopullaksi, vaikka lopussa periaatteessa ne muutamat jotenkuten kiinnostavat tapahtumat ovat mutta niistäkään ei ole paljon hurraa huutoja saatu aikaiseksi revittyä.
Suuri pettymys oli tämä. Vaikka mistä vinkkelistä asiaa tiirailisi ja tarkastelisi.
Onkohan aiheesta tehty parempia tuotoksia !? rima ei nimittäin tämän suhteen ole kovin korkealle asetettu, tai no viehkeä päänäyttelijätär suloisella kropalla mutta eipä sitten juuri mitään muuta.
Valitettavasti tämä on sieltä heikosta päästä. Loppuaikoinaan ne koetti uusiutua mutta vallan kehnosti ne aikeet menivät, kun yrittivät tehdä sellaista mitä eivät yksinkertaisesti vain osanneet tehdä ja viihdyttävyys oli tipotiessään sitten.
Tässä on siis pääosassa viehättävä ja upean kropan omaava Sylvia ”Emmanuelle” Kristel joka esittää Mata Haria. Paljasta pintaa näytetään normihuttuhöttöjä huomattavasti enempi mutta ei kuitenkaan mitenkään ronskilla tavalla tahi roisialla revittelyllä että sillain siveellisesti kutenkin.. eikä tämä siihen pelkästään perustu. Harmi vain että se muut puoli ei sitten pelitä alkuunkaan. Toimintaa tässä ei suoranaisesti ole oikein nimeksikään, jotain agenttijuttua yritetään tehdä (olettaisin) mutta jännityselementti puuttuu niistäkin aikamoisen tyystin. Jännäristä ei siis juuri tietoakaan..
..varsin tylsä ja pitkähköveteinen kokonaisuus joka muodostuu mitä pidemmälle edetään sen enemmän pakkopullaksi, vaikka lopussa periaatteessa ne muutamat jotenkuten kiinnostavat tapahtumat ovat mutta niistäkään ei ole paljon hurraa huutoja saatu aikaiseksi revittyä.
Suuri pettymys oli tämä. Vaikka mistä vinkkelistä asiaa tiirailisi ja tarkastelisi.
Onkohan aiheesta tehty parempia tuotoksia !? rima ei nimittäin tämän suhteen ole kovin korkealle asetettu, tai no viehkeä päänäyttelijätär suloisella kropalla mutta eipä sitten juuri mitään muuta.
Kid Vengeance (1976)(Elämän Julma Hinta)
Tässä eräs asia joka tekee tästä todella poikkeuksellisen tapauksen ! käytännössä aina kaikissa muissa tälläisissä niin tuon alun jälkeen kun se pikku lapsi on karmeudet joutunut kohtaamaan niin hypätään ajallisesti kunnon loikka eteenpäin ja lapsesta on tullut aikuinen mutta tässä ei tuota hyppäystä tehdä laisinkaan !
Tässä siis tuo lapsi lähtee kostamaan, joka tekee hommasta oikeastaan tosiaan täysin poikkeuksellisen tapauksen genreensä tuolta osin.
Lee Van Cleef tosiaan esittää todellista pahista ja jengin tunteetonta ja tylyä johtajaa, liekö miehellä olisi kuitenkin lisäksi oma ”akilleenkantapäänsä” johon voi koston muodossa iskeä, jopa oikein kunnolla.. kuitenkin tuota porukkaa ja sitä kautta tietysti tuota johtajaa tämä lapsi lähtee jahtaamaan kosto mielessä.. nähtyään ensin äitinsä raiskattavan, sekä isän ja äidin tylysti tapettavan.. sisko joutuu sen sijaan elävänä vangiksi paskiaisten mukaan..
..matkalla omat haasteensa tuo luonto ja sen vaaralliset eläimet, siis vastassa olevien ihmishirviöiden lisäksi.
Alussa tällä nuorella pojalla ei ole asetta laisinkaan joten enempi on älynsä sekä maaston käytön armoilla (kiviä, köysiä) kun alkaa kostoansa täyteen panemaan hyvin vinhaan tahtiin heti alkajaisiksi.. matkalla tapaa myös erään tummaihoisen miehen joka aika kinkkisen hankalassa tilanteessa myöskin henkeänsä koettaa ylläpidellä tässä raadollisessa maailmassa.. siitä sitten kumpikin alkaa auttamaan toisiaan parhaansa mukaan kun yhteinen kohde heillä tietyllä tapaa on.. lisäksi joukkoon ”sekoittuu” pari ”haahuilijaa”, sekä lopussa se ”akilleenkantapää” jolla saadaan loppuun koetettua sitä tunteen paloa roihahtamaan katsoja sisuksissa ja vähän sitä puolta myllertää ja tietynlaista ”eeppisyyttä” erityisesti siellä tunnepuolella luoda.. hieman yllättäen ja hämmentävästi sitä ei kuitenkaan oikeastaan sitten lopulta käytetä lainkaan, vaikka tilaisuus olisi ollut.
Jollain tapaa tässä jäävät tyypit toisensa perään oudon etäisiksi ja sillain ei kuitenkaan pysty katsojan sisuksissa oikein kunnon sykähdyttäviä hetkiä tarjoamaan, jota tämä olisi ehdottomasti vaatinut. Homma jää erikoisella tavalla ”pinnalliseksi”, eikä pureudu luihin ja ytimiin oikein räväkkäästi kuin muutaman harvan kohtauksen kera, siltä osin tämä jää kyllä vaillinaiseksi siihen nähden mihin tällä olisi saumat olla iskeä oikein kunnolla kynsin ja hampain.. nyt tämä jää vähän sellaiseksi ettei oikein ihan tiedä millainen elokuva tämä olisi lopulta halunnut olla..
..tokkiinsa tämän kahteli eipä siinä, että ei nyt aika pitkäksi tämän parissa kuitenkaan käynyt.
Poikkeuksellista että tekivät myös westernin, joten mainitaanpa siitäkin muutama sananen.. leffa ei nyt mikään surkea ole mutta ei kyl kovin pitkällekään potki westerneiden maailmassa.. aika erikoinen lähestymistapa ja yllättävääkin juttua oli tällö tarjota.
Tässä siis tuo lapsi lähtee kostamaan, joka tekee hommasta oikeastaan tosiaan täysin poikkeuksellisen tapauksen genreensä tuolta osin.
Lee Van Cleef tosiaan esittää todellista pahista ja jengin tunteetonta ja tylyä johtajaa, liekö miehellä olisi kuitenkin lisäksi oma ”akilleenkantapäänsä” johon voi koston muodossa iskeä, jopa oikein kunnolla.. kuitenkin tuota porukkaa ja sitä kautta tietysti tuota johtajaa tämä lapsi lähtee jahtaamaan kosto mielessä.. nähtyään ensin äitinsä raiskattavan, sekä isän ja äidin tylysti tapettavan.. sisko joutuu sen sijaan elävänä vangiksi paskiaisten mukaan..
..matkalla omat haasteensa tuo luonto ja sen vaaralliset eläimet, siis vastassa olevien ihmishirviöiden lisäksi.
Alussa tällä nuorella pojalla ei ole asetta laisinkaan joten enempi on älynsä sekä maaston käytön armoilla (kiviä, köysiä) kun alkaa kostoansa täyteen panemaan hyvin vinhaan tahtiin heti alkajaisiksi.. matkalla tapaa myös erään tummaihoisen miehen joka aika kinkkisen hankalassa tilanteessa myöskin henkeänsä koettaa ylläpidellä tässä raadollisessa maailmassa.. siitä sitten kumpikin alkaa auttamaan toisiaan parhaansa mukaan kun yhteinen kohde heillä tietyllä tapaa on.. lisäksi joukkoon ”sekoittuu” pari ”haahuilijaa”, sekä lopussa se ”akilleenkantapää” jolla saadaan loppuun koetettua sitä tunteen paloa roihahtamaan katsoja sisuksissa ja vähän sitä puolta myllertää ja tietynlaista ”eeppisyyttä” erityisesti siellä tunnepuolella luoda.. hieman yllättäen ja hämmentävästi sitä ei kuitenkaan oikeastaan sitten lopulta käytetä lainkaan, vaikka tilaisuus olisi ollut.
Jollain tapaa tässä jäävät tyypit toisensa perään oudon etäisiksi ja sillain ei kuitenkaan pysty katsojan sisuksissa oikein kunnon sykähdyttäviä hetkiä tarjoamaan, jota tämä olisi ehdottomasti vaatinut. Homma jää erikoisella tavalla ”pinnalliseksi”, eikä pureudu luihin ja ytimiin oikein räväkkäästi kuin muutaman harvan kohtauksen kera, siltä osin tämä jää kyllä vaillinaiseksi siihen nähden mihin tällä olisi saumat olla iskeä oikein kunnolla kynsin ja hampain.. nyt tämä jää vähän sellaiseksi ettei oikein ihan tiedä millainen elokuva tämä olisi lopulta halunnut olla..
..tokkiinsa tämän kahteli eipä siinä, että ei nyt aika pitkäksi tämän parissa kuitenkaan käynyt.
Poikkeuksellista että tekivät myös westernin, joten mainitaanpa siitäkin muutama sananen.. leffa ei nyt mikään surkea ole mutta ei kyl kovin pitkällekään potki westerneiden maailmassa.. aika erikoinen lähestymistapa ja yllättävääkin juttua oli tällö tarjota.
