Mossy
Well-Known Member
Kävin katsomassa Klaus Härön ohjaaman Ei koskaan yksin. Elokuva kertoo juutalaisten elämästä Suomessa toisen maailman sodan aikana. Päähenkilönä on Abraham Stiller, liikemies ja hyväntekijä, kenen silmistä tarinaa kerrotaan.
Minulla ei juuri ollut odotuksia elokuvaa kohtaan etukäteen, mutta harvemmin suomalaiset elokuvat toimivat omalla kohdallani. Tässä aihe oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen ja pieni positiivinen pöhinä elokuvan ympärillä sai varaamaan liput leffateatteriin.
Elokuva oli kaikin puolin positiivinen yllätys ja suosittelen ehdottomasti jokaiselle, varsinkin jos historia kiinnostaa. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo todella koskettavan tarinan. Ohjaus oli erinomaista ja jokainen näyttelijä onnistui roolissaan mainiosti. Elokuva sopii myös täydellisesti tähän maailman aikaan ja kertoo varoittavan esimerkin siitä, miten helposti asiat voivat lähteä vaarallisille raiteille.