Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Euroviisut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dark Santa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastaus: Euroviisut

Makuasioitahan nämä. Itse rakastin Bosnia & Herzegovinan kappaletta! Symppis ja tarkoituksellisen naivi, ei kuitenkaan nolo.

Mutta niinhän se on, että nykyään viisumenestys lasketaan aikalailla sitä kautta, että:
- Kuka pelkää eniten Venäjää (antaa sille siis hyvin pisteitä)
- Kenellä on kivoimmat naapurit ja
- Missä maassa on eniten turkkilaisia maahanmuuttajia

Tästäkin huolimatta pidän henkilökohtaisesti viisuista, ja katson varmasti ne myös ensi vuonna. Hyvä vaan, ettei Suomi menestynyt. Jos vaikka vihdoin suomalaiset tajuaisivat, ettei samalla tempulla voiteta joka vuosi, ei ainakaan, jossei se ole samalla tasolla alkuperäisen kanssa.
Rohkeasti uutta etsimään ensi viisuihin!
 
Vastaus: Euroviisut

Kannanpa korteni tähän keskusteluun ja tuon esille oman näkemykseni. Tänä vuonna en katsonut Euroviisuja, kuten en edellisenäkään vuonna, enkä erityisen tarkasti pari vuotta sittenkään.
Lordin voitossa oli sellainen puoli, että se osallistui kilpailuun juuri oikeaan aikaan, nimittäin Euroviisut on ollut todella pitkään varsin pystyynkuollut kilpailu, jota piti hieman ravistaa ja siinä Lordi oli täydellinen paketti (oli bändistä mitä mieltä tahansa).

Piti Lordin biisistä tai ei, se on tarttuva ralli, joka tuo mieleen hieman Alice Cooperin takavuosien tuotannon, muutenkin Lordin visuaalisuus oli jotakin ennen näkemätöntä tuossa kisassa ja heillä kuitenkin oli aika rock-asenne ja esityksensähän he hoitivatkin varsin näyttävästi.
Euroviisut olivat jo pitkään tarvinneet potkua perseelle ja sen Lordi antoi. Edellisen kerran jotakin vastaavaa tapahtui kun Abba esitti Waterloon muutama vuosikymmen takaperin.

Kyllähän jo siitä Hanna Pakarisen viime vuotisesta renkutuksesta olisi pitänyt oppia, ettei sama kaava (josta puuttui paljon sitä mitä Lordi tarjosi) toimi uudestaan. Tänä vuonna olisi kyllä pitänyt jo valmiiksi tietää, että ei tällaisilla eväillä kannata edes yrittää. Miten ihmeessä (sori vaan Tb-fanit) voidaan edes kuvitella, että muuta Eurooppaa kiinnostaa kuunnella suomenkielistä kikkeliheviä, kun sitä ei jaksa kuunnella kaikki edes Suomessakaan (itse en tunne henk.koht. yhtään ihmistä, joka oikeasti pitäisi ko. kööristä)? :eek:

Ei ne hevi ja iskelmät ole ainoa vaihtoehto, vaikka ne valitettavan paljon Suomessa myyvätkin. Niiden väliin mahtuu hyvin paljon muuta ja vieläpä parempaa. ;) Mutta, mutta Suomihan on aina ollut kovin mustavalkoinen joko-tai-maa.
 
Vastaus: Euroviisut

Aivan väärä biisi voitti!

Manasin jo ennen kisaa, että on vääryys jos Venäjä, Bosnia-Hertzegovina tai Saksa voittaa.

Ja kuten ennenkin, kaikki Itäblokin maat äänestävät naapurimaitaan ja äiti-Venäjää...

Ei, ei ja ei. Jos kyseessä olisi ollut oikea musiikkikilpailu, top 5 olisi ollut tällainen:

1. Portugali
2. Suomi
3. Armenia
4. Ukraina
5. Ranska

Jos kyseessä ois ollut musiikkikilpailu, niin Suomi olis pitänyt jumbo-paikkaa... Foxia lainaten, 'kammottavaa shittiä' :P
 
Vastaus: Euroviisut

Jos kyseessä ois ollut musiikkikilpailu, niin Suomi olis pitänyt jumbo-paikkaa... Foxia lainaten, 'kammottavaa shittiä' :P

Jos kyseessä olisi oikea musiikkikilpailu, sillä olisi viisitoista katsojaa ja televisiointi kahteen maahan.

Lordin voitosta on kysyttävä vielä, että varmaan kaikki muistaa sen kertsin, eikö? Kuka muistaa Jari Sillanpään tai Geif Röningwhateverin tai vaikka viimevuotisen Serbian voittajan kertsin? Minä en oikeasti muista minkään muun euroviisuvoittajabiisin kertsiä kun tuon Lordin. No okei, on siellä se yks Abba.....
 
No eihän noita voi muistaa. Lauletaan tunteista sun muusta "Haaveilen aina susta, jee jee!" -tyyliin. Pistetään liikaa urheileva nainen, joka käy solariumissa 8 kertaa viikossa, ja botoxit päälle. Ja jos luulette, että liioittelen, niin katsokaa vaikka Puolan naislaulajaa.

Siis oikeesti, noi kappaleet on niin soopaa, ettei enää seur. vuonna viitti katsoa. Hard Rock Hallelujah antoi toivoa, että muut ottaisivat mallia, ja tekisivät tulevaisuudessa omaperäisempiä biisejä. Mutta kun ei..
Ja kun Suomen semi-finaalia katoin, niin manasin Kreikkaa, kun ajattelin: "oho, onpa huono biisi, ei voi menestyä". Sieltä se vaan tuli ja veti kakkoseksi. Saanko kysyä, mikä siinä oli hyvää? Eka ihan surkee kappale, ja vähennetään vaatteita ja tanssitaan. OK!

Itä-Eurooppa äänestää Itä-Eurooppaa. Ja nehän muodostaa äänestyksessä yli puolet maista. Hmm.. Milleköhän maalle esim. Montenegro antaa 12? Serbialle, oho! Kun Itä-Eurooppa antaa ääniä, niin yhdeksän 10:stä äänestä menee toiselle I-E:n maalle. Jee..

Kuten joku viisas oli sanonut, niin pitäisi olla erikseen Itä-Euroopan laulukisat, ja sitten loput Euroopasta pitää omat. Italiahan boikotoi Euroviisuja eikä osallistunut lainkaan. Ei kuulemma arvosteta hyvää musiikkia. Eihän ne I-E:n ihmiset minkäänlaista musiikkia arvosta, vaan arvostavat heille pisteitä antavia naapureitaan.

Yritin todellakin hillitä itseäni, kun kirjoitin tota viestiä..
 
Vastaus: Euroviisut

Minusta TB:n sijoittuminen oli hämmästyttävän hyvä. En ikinä olisi uskonut, että finaaliin on mitään asiaa. Eli ihan kelpo valinta jälkiviisaasti todeten. Kyllä se loppukilpailupaikka on Suomelle ollut harvinaista herkkua.
 
Vastaus: Euroviisut

Kuten joku viisas oli sanonut, niin pitäisi olla erikseen Itä-Euroopan laulukisat, ja sitten loput Euroopasta pitää omat.
Näinhän se nykyisin on, kun Itä-Euroopasta tulee niin suuri määrä maita kisoihin. Aika pitkäänhän Euroviisut ovat tuntuneet "äänestä maata, älä biisiä" -kisoilta, kunnes Lordi tuli ja näytti mistä hirviö pissii. Toki silloinkin oli Venäjä aika lähellä. Nykyisin vaaditaan siis aivan ylimaallinen akti/biisi, jotta Itä-taika olisi rikottavissa.
 
Eipä siellä kyllä näiltä Länsimailta kovin usein ole mitään loistavia biisejä tullut ja kyllähän sieltä aika moni on paikkansa ansainnut kuten I-B, Saksa, Ranska. Norjalla oli ihan OK pätkä ja silti tuli viidenneksi, ja sai ääniä myös näiltä Itä-mailta.
Mutta kyllähän tuo äänestyssysteemi kusee, mutta Suomi antoi 12 Norjalle 10 Venäjälle 7 Islannille -> naapurimaita. Ruotsi 12 Norjalle 7 Islannille. Norja antoi Tanskalle 12. Islanti Tanskalle 12, 10 Norjalle ja 7 Suomelle. Ja Tanskahan se vasta peluri olikin kun 12 Norja, 10 Islanti, 8 Ruotsi

Eli ns. turhaan sitä Neuvostoliiton aluetta syyttelemään. Ratkaisu vain pitäisi keksiä, jos palataan takaisin raatiin niin katsojat menetetään ja myös puhelintuloja. Ei sitä rajanaapuria voi kieltää äänestämästäkään koska siellä saattaa oikeasti olla hyvä biisi ja silloin Venäjälle ei olisi ikinä mahdollisuutta voittaa.
 
Vastaus: Euroviisut

Itä-Euroopan maat panostaa huikeasti enemmän kappaleidensa valintaan, kuin Länsi-Euroopan maat. Katsokaa vaikka Saksaa, Ranskaa, Espanjaa, Brittejä tai Irlantia muutaman viime vuoden ajalta. Ihan tajutonta roskaa. Myös kappaleiden promoaminen on ihan eri tasoa. No, okei Ranskalla oli tänä vuonna ihan kiva kappale, mutta se ei pelkästään riitä. Lordinkin kappale oli melkoisen kaamea, jopa näin hevifanin näkökulmasta, mutta sitä markkinoitiin ahkerasti. Lordi ei lyönyt hommaa silti leikiksi, kuten britit tuntuu tehneen omien viisuedustejiensa kanssa jo pitkään. Ja mitä entisen Jugoslavian alueen maiden ristiinäänestämiseen tulee niin hommahan on täysin samanlaista myös Pohjoismaiden keskuudessa.

Geir Rönningin aikanaan viisuissa esittämä Why oli todellakin hieno kappale. Esitys oli kuitenkin niin vaisu ettei menestystä voinut tulla. Nuorekkaammalla laujalalla ja sopivalla taustaesityksellä olisi finaalipaikka voinut irrotakin.
 
Mielestäni läskiksi on vetänyt myös Irlanti. Tänä vuonna ei päässyt jatkoon, eikä ihme. "Päälaulajana" toimi käsinukke, joka oli pöydällä. Kappale muutenkin oli niin lapsellinen.
Muistellen myös viime vuosia Irlannin osalta...
 
Vastaus: Euroviisut

Taas on se aika vuodesta kun discopallo pyörii ja glamouria on koko loppuvuoden edestä.

Saas nähdä miten Suomen nyt käy. Eipä biisikään ole oikein mistään kotoisin. Omat suosikit löytyy sieltä Israelin ja Bosnian suunnalta. Serbia olisi myös joukossa, mutta taisi tipahtaa semifinaaleissa. Muuten aika tasokkaan oloinen finaali tiedossa, kun pelle hermannit jäivät tällä kertaa kotia.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Euroviisut

Pakko tunnustaa, että ei se Waldon biisi ihan onneton kipale ole. Matkalla töihin se soi YleX:ltä harva se päivä, ja kesti pitkään ennen kuin tajusin kyseessä olevan juuri se Euroviisu-biisi.

Mitään kovin kummoista menestystä en kuitenkaan jaksa odottaa. Ja ennen kaikkea en aio katsoa koko tapahtumaa. Lordin voiton jälkeen mikään ei ole tuntunut enää miltään - Euroviisuissa siis. ;)
 
Vastaus: Euroviisut

Olipa mitäänsanomattomia noi ekat neljä biisiä, taidan melkeen jättää katsomisen tähän.. Toki haluan nähdä suomen esiintyjät vaikka kipale ulkomuistista taisikin aika skeida olla =P
 
Vastaus: Euroviisut

Jos voittaja pitäisi valita esittäjän ulkonäön perusteella, olisi valinta jo selvä. Islanti.

:D
 
Vastaus: Euroviisut

Jos voittaja pitäisi valita esittäjän ulkonäön perusteella, olisi valinta selvä. Islanti.

:D

Ei vaan Portugalin uskomattoman typerän näköisesti heiluva rumpali toisi voiton :p
Eihän siinä pystynyt koko biisiin keskittymään aina kun sitä kaveria kuvattiin.
 
Vastaus: Euroviisut

Pakko tunnustaa, että ei se Waldon biisi ihan onneton kipale ole. Matkalla töihin se soi YleX:ltä harva se päivä, ja kesti pitkään ennen kuin tajusin kyseessä olevan juuri se Euroviisu-biisi.

Sepä se, kun biisi on parhaimmillaan videolla tai radiossa - ei suurella lavalla live-esityksenä. Video on loistava, mutta sen perusteella tuskin vielä pisteitä jaetaan. Tai mistä sen tietää mitä kaikkea noi ammattilaisraadit huomioi.

No, peukkuja pidetään kaikesta huolimatta Waldon puolesta.
 
Ylös Bottom