Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

F1 2018

Voiko Dual Shock-ohjaimen värinällä olla vaikutusta ajettavuuteen? Autot, kun lähtee lapasesta mutkasta poistuessa. Tai sitten painan liian herkästi kaasunappia.
 
Testailin vähän demoa. Aikalailla samalta tuntuu kuin 2017 ja 2016.
Auton etupää kelluu ja takapää yliohjaa ihan ihmeellisesti, ihmetyttää kyllä ne puheet siitä että ajomalli ois mennyt eteenpäin.
Pohja on pysynyt monta vuotta samana, mun mielestä se on ihan pielessä, eikä ole mukava ajaa.
Suurin ongelma on se että keulaan ei saa kunnon tuntumaa.

Onneksi löytyy pelejä missä pääsee ajamaan huomattavasti laadukkaammilla fysiikoilla toteutettuja openwheelereitä.
 
Nyt kun uusi kausi on alkamassa niin on hyvä aika pyyhkiä omankin ratin päältä pölyt ja tulla ajamaan KFINin uudelle kaudelle, joka alkaa sopivasti tulevana torstaina kello 20.00. Ahkerasti ollaan ajettu syyskuusta lähtien hyvällä porukalla jo viisi kautta, mutta ihan ei saatu viime kaudella lähtöruutukkoo täyteen niin uusia kuskeja mahtuu mukaan. Mukaan voi ilmoittautua laittamalla mulle viestiä, vaikkapa pleikkarilla käyttäjälle Thuto.

Muuten voisikin liittyä joukkoon ajelemaan mutta pelaatte "väärällä" konsolilla :(
 
Vaikka ei liigakisoja ajamaan pääsisikään, niin tervetuloa kuitenkin seuraamaan virallista KFIN-liigaa suorana. Kisat selostetaan joka viikkoa YouTubessa kanavallani.

Tänään starttaa kuudes kausi. Tule mukaan virittäytymään oikean elämän F1 kauden alkamiseen. Tänään kisataan Australiassa.
Kuka vie voiton? Huonot selostamon supertriplat ja kultaiset ananakset selviävät täällä: Aika-ajo starttaa klo 20, kisa n. 20.30

Tuli otettua gamepassi 3kk käyttöön ja tämä oli siellä sopivasti tarjolla. Tykkäsin kovasti F12017, tämä näköjään vaan parantaa tuota entisestään. Tekoäly on varsinkin taas parantunut kivasti.
Pädille myös tämä tuntuu hyvin toimivan, ohjaustuntuma on loistava.
 
Ajattelin itsekin gamepassista latailla. Onko jotain ohjainasetuksia mitkä kannattaa tehdä. Ainakaan 2017 ei pysyny mulla lapasessa pädillä.
 
Ajattelin itsekin gamepassista latailla. Onko jotain ohjainasetuksia mitkä kannattaa tehdä. Ainakaan 2017 ei pysyny mulla lapasessa pädillä.
En tehnyt muutoksia asetuksiin.
Traction controllin pidän mediumilla, muuten ajoavut pois niin noilla tuntuu ajaminen kivalta. Tarkkana saa kyllä olla kun pitää damaget simuna, ei anna paljon silloin peli anteeksi.
 
Mä haluaisin pitää luistoneston pois päältä, mutta ei tosta mitään tule.
Ohjaus tuntuu kaikilla asetuksilla tosi hitaalta ja tuntuu ettei auto lähde kääntymään kuin isolla viiveellä. En tykkää jotenki yhtään.
Eka F1 peli mitä nyt 2017 lisäksi koitan pädillä, kaik muut menny aina ratilla.
 
Nytten kun tuo F1 2018 on kaikkien saatavilla game passissa niin saataisiinko jonkinlaista kautta pystyyn liven puolelle?
 
Mä haluaisin pitää luistoneston pois päältä, mutta ei tosta mitään tule.
Ohjaus tuntuu kaikilla asetuksilla tosi hitaalta ja tuntuu ettei auto lähde kääntymään kuin isolla viiveellä. En tykkää jotenki yhtään.
Eka F1 peli mitä nyt 2017 lisäksi koitan pädillä, kaik muut menny aina ratilla.
Itse tykkään myös autopeleistä ilman luistonestoa ajaa, mutta tässä tuntuu tuo Medium pädille sopivalta. Siltikin saa oikeasti ajaa ja perä saattaa luisttaa.
 
Itse tykkään myös autopeleistä ilman luistonestoa ajaa, mutta tässä tuntuu tuo Medium pädille sopivalta. Siltikin saa oikeasti ajaa ja perä saattaa luisttaa.
Joo pakko se oli nöyrtyä ja pääsi aika kivaan vauhtiin. Joutu vain todella kauan totuttelemaan tuohon ohjauksen kankeuteen. Vedin nopeasti Australian kisan ja Alfalla sijalta 15 nousin kuudenneksi.

Saa kyllä todella tarkkana olla, kun auto hajoaa. Ois saanu tälläinen vauriomallinnus olla silloin kun mikä ajoin vielä ratilla.

Edit: niin ja nöyrryin vielä automaattivaihteisiin, kun ei jotenkin kuule niitä vaihteita kunnolla.
 
Itsellä myös automaatti päällä ja medium traction control. Noilla ajo on kyllä maukasta, vaikeustason pidän noin 60.
Ura on viellä aloittamatta, mutta ehkä senkin kohta voisi. Alottaisiko heti kärkitallista vai keski joukon talleista, saa nähdä.
Jotenkin tuolla keskikastissa on hyvää taistelua sijoituksista ja tapahtuu mukavasti.
 
Mä haluaisin pitää luistoneston pois päältä, mutta ei tosta mitään tule.
Ohjaus tuntuu kaikilla asetuksilla tosi hitaalta ja tuntuu ettei auto lähde kääntymään kuin isolla viiveellä. En tykkää jotenki yhtään.
Eka F1 peli mitä nyt 2017 lisäksi koitan pädillä, kaik muut menny aina ratilla.

Onko tässä 2018 versiossa paremmat äänet kuin -17 painoksessa? Oletan että xbox on sillä saralla samanlainen kuin Pleikkari. Sain ton vanhemman pelin kokeiluun Ps Now:sta ja F1 2017 on surkeimmat ajopeliäänet mihin törmännyt pitkäänaikaan. Moottoriäänet kyllä hyvät, mut rengasäänet ihan onnettomat ja muutenkin kokonaisuus heikko ja bugittaa edelleen, esim varikkoradio käyttäessä. Sen verran F1 nälkä heräs, että harkitsen nyt tän uudemman hommaamista Plekelle, äänet täytyy olla kyllä paremmat.
 
Köh köh, onks tässä paremmat rengasäänet kuin 2017 versiossa? On nyt sopivasti alessa Ps-storessa, niin oon kiikun/kaakun hommaanko.
 
Köh köh, onks tässä paremmat rengasäänet kuin 2017 versiossa? On nyt sopivasti alessa Ps-storessa, niin oon kiikun/kaakun hommaanko.

Itse, itselleni vastaten :D

Latasi demon ja ajoin sen tarjolla olleen Australian viikonlopun kokonaan. Itse rengasäänet ei jotain pieniä lisä-ääniä lukuun ottamat ole hirveästi parantuneet, mut muuten äänien säätö oli tehty selkeen helpoksi, sai ihan hyvin balanssiin. Edelleen välillä jää äänet vaimeelle kun käy varikonkanssa viestittelyä, mut onneks se lähtee pois seuraavalla L1 painalluksella.

Meni demon perusteella ostoon. Ajoavut veks, niin menee hyvin ajomalliltaan kevyempään ajonälkään. Pikku säädöillä on just passeli pädiohjaus ja pelissä tuntuu olevan paljon sisältöä.

Olikos tässä menossa joku Suomi-liiga pleikkarin puolella? edit. löyty Thuton viesti ja liigat samalla.
 
Viimeksi muokattu:
Uusi F1 esport kausi starttaa karsinnoilla 8-21.4, onko kukaan aikaisempina vuosina osallistunut ja jos on niin kuinka pitkälle päässyt?
Mielenkiinnosta päätin että kokeilen tänä vuonna, taso on varmasti todella kova ja tuskin itse ilman sen ihmeempää treeniä kovin korkealle pääsee.

https://f1esports.com/
 
Viimeksi muokattu:
Uusi kausi on taas ensi viikolla alkamassa, uusia mahtuu mukaan.

Ylös Bottom