Vastaus: Far Cry 3 [PS3/X360]
Juoni taitaa olla vielä aika alkutaipaleilla, tänään kului suurin osa ajasta siihen kun metsästin laatikoita, valtasin tukikohtia, kiipesin mastoihin (joista jokainen on muuten onneksi erilainen) ja metsästin eläimiä ja jengipäälliköitä, ohessa tuli tehtyä pari juonitehtävää. Tämä peli on aika pitkälle sitä mitä FC2:n piti olla. Nyt ei vihut spawnaile enää kuin ehkä todella harvoin, joka oli selkeästi kakkosen pahin lapsus, jopa sen verran ärsyttävä että jäi peli kokonaan kesken.
Plussaa tälle kolmoselle ehdottomasti hyvin toimivasta vapaasta maailmasta, tarina on taasen ollut aika kaksijakoinen, osa putkijuoksua ja kädestä pitämistä, toisinaan taas saa mennä hyvinkin vapaasti. Pelin päähenkilö on myös aika kaksijakoinen tapaus, itse pelitapahtumat ja välivideot on aika pahasti ristiriidassa. Päähenkilö surkuttelee ja on paskat housuissa ja morkkis päällä jatkuvasti kun tulee tapettua ja kuitenkin aina pelatessa pyssyt laulaa ja veri lentää. No saas nähdä onko lopussa jotain selitystä tai muutosta päähenkilön suhteen.
Plussaa myös ehdottomasti tuosta taistelu/pelattavuusominaisuuksen avaamisesta. Pysyy mielenkiinto yllä kun oma ukko paranee ominaisuuksiltaan pikkuhiljaa. Helpottaa myös huomattavasti juonitehtäviä kun jaksaa ensin koluta aseita ja ominaisuuksia ukoille sivutehtävien kautta. Vihollisten tekoäly sen sijaa saa hiukan moitteita. Joskus vihut spottaa jo kaukaa ja toisinaan saa olla metrin päässä naaman edessä eivätkä reagoi mitenkään.
Muutaman kerran tullut pelästyttyä oikein kunnolla, esim. kun en vielä tajunnut että pelissä on myös krokotiileja. Ajoin vesiskootterilla rantaan ja olin kävelemässä pois kaikessa hiljaisuudessa kun yhtäkkiä takaapäin nappasi kroko jalkaan kiinni.
Hitto mutta pelästyin. Muutenkin nuo elukat aiheuttaneet aika hyvin randomilla kaikkea. Kerran väijyin tukikohdan vieressä tutkien mistä aloittaa vihujen lahtaaminen ja samaan aikaan tiikeri hyökkäsi tukikohtaan vihujen kimppuun ja hoiteli koko jengin kylmäksi ennen kuin ehdin kissaa sanoa. ![Big Grin :D :D](https://cdn.jsdelivr.net/joypixels/assets/8.0/png/unicode/64/1f600.png)
![Big Grin :D :D](https://cdn.jsdelivr.net/joypixels/assets/8.0/png/unicode/64/1f600.png)
Kerran taas joku riikinkukon tapainen tappoi oman jengiläisen juuri kun olin menossa hakemaan toiselta omalta tyypiltä tehtävää. Ei kuitenkaan onnistunut tehtävän hakeminen kun muut alkoivat suremaan kuollutta toveriaan vieressä. Piti tehdä muuta välissä ja palata uudelleen takaisin ennen kuin onnistui.
Moninpeli vielä kokeilematta joten siitä paha sanoa mitään. Yksinpeli ainakin yllättänyt positiivisesti. Grafiikat myös upeaa katseltavaa, välillä ruudunpäivitys hiukan hidastuu mutta ei mitenkään häiritsevästi.