Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Far Cry 5

Tiedän, että Far Cry vitonen ei kaikkia juurikaan miellyttänyt, mutta itselleni se kyllä kolahti erittäinkin hyvin. Jotenkin nuo vinksahtaneet lahkosisarukset eri alueiden bosseina ja heidän vähintään yhtä vinksahtaneet rivikulttilaiset on sellainen sopivan kieroutuneen ja jopa ajoittain mustaa huumoria tihkuvan huvittava ja kutkuttava kokonaisuus, jossa on myös se omanlaisensa kieroutuneen tiivis tunnelmansa. Myös Jenkkilän punaniskamaaseutu toimi varsin hyvin jylhän luontonsakin voimalla. Aivan erinomainen peli itselleni, ja sanoisin, että vaikka Far Cry 3, 4 ja 5 kamppailevat itselleni oikeastaan kohtuullisen tasaisesti parhaan Far Cryn tittelistä, niin kyllä tuon tittelin vie minulle kuitenkin loppujen lopuksi Far Cry 5.

Kutonen ei sitten oikein enää itselleni toiminutkaan. Jotenkin tarina tai hahmotkaan eivät saaneet minua enää innostumaan samaan tapaan kuin aiemmissa Far Cry-peleissä. Lisäksi pelattavuuteen oli tuotu erittäin outoja ja suorastaan surkeasti toimivia ratkaisuja, jotka hyydyttivät peli-iloani, kuten esim. vihollisten mukaan vaihdettavat luodit yms. paskaa. Kesken on siis kutonen jäänyt. En tiedä sitten muuttuisiko mielipiteeni pelistä, jos saisin sen joskus jatkettua loppuun? No, muiden Far Cryiden kohdalla ei ainakaan vastaavaa tylsistymistä ja turhautumista tullut missään vaiheessa, kuin kutosen kohdalla jonkun reilun kymmenen tunnin pelaamisen jälkeen.

Jos vitosesta tulee vielä nykykonsoleille versio, niin tuonhan voisin ehkä vielä kertaalleen pelata läpi - vaikkapa pleikkarilla tällä kertaa, kun aiemmin tuli pelattua jo boxilla. Voisihan sitä ottaa trophyt talteen pleikkarillakin. Sen verran hyvä peli on tosiaan kyseessä itselleni, että voisin jopa vielä uudelleen läpi pelata, mitä en sitten todellakaan pelien kohdalla normaalisti tee. Vain itseäni aivan erityisesti innostaneiden pelien kohdalla on sitten näinkin voinut äärimmäisen harvoin käydä.

Mulle oli syy ostaa far cry 5 juuri samoista syistä, edellinen oli far cry 3, mut sit 4 ja prime ei jotenki napannut. Tässä just tämä "idyyli" suburb american dream" ja vinksahtanut kultti jotenki viehätti, oli vielä joku huikea tarjous kun ostin nii ei kaduta yhtään. Sit kutonen jotenki taas lässähti.
 
Juu tässä on kyllä kieltämättä ihan mielenkiintoinen juoni ja hahmot. Ja pidän myös siitä että ettei ole sitä torneihin kiipeämistä, vaan objekteja saa ihan keskustelemalla ja lukemalla vaikka lappuja. Ja muutenkin paljon parempi kuin kutonen. Kutosessa ei ollut oikein tarpeeksi uutta. Toki ei tässäkään varsinaisesti, mutta tapahtumapaikka pelastaa paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Joo kyllä itsellekin pelin tapahtumapaikka antoi paljon. On muutenkin tosi iso asia itselle pelissä miten paljon viihtyy. Esim. Ghost of Tsushima joka noudattaa hyvin tyypillistä open world kaavaa nousee 10x pelifiilis sen teeman ja pelialueen takia. Ei mikään muu Far Cry ole lähelläkän, paitsi ehkä 2.
 
Nyt kun tätä pelasin niin tuli mieleen mikä tuntui olevan pielessä farcry 6:ssa... 5 on sopivan pelkistetty, 6 taas on pelillisesti täynnä älyttömästi asioita joista tulee jonkinlainen infoähky.. lentokielto alueet, tankit, leirien virtuaali tehtävät, selkäreppy systeemi, monimutkaisempi ammustyyppi vs vihut jne jne.
Tässä 5:ssa paluu peliin vuosien jälkeen meni taas melko kivuttomasti, ja nyt alkaa olla loppupuolella, enää muutamia sivu ja linnoitus tehtäviä jäljellä loppubossin ohella.
 
Kakkosessa oli pelialue tosiaan aika mielenkiintoinen, tosin sen pelin pilasi itselleni täysin ikävät pelisuunnitteluratkaisut, kuten tuo vähän väliä häiritsevä Malaria ja siihen pillereiden etsintä, ja myöskin tyhjästä hyvinkin tiheään tahtiin respawnaantuvat viholliset. Lisäksi sinänsä upea ympäristö oli lähes tyhjänään eläimistä. Afrikassa kun juuri olisi hyvinkin monipuolista ja mielenkiintoista eläimistöä, niin sitä ei kyllä hyödynnetty juuri ollenkaan. Muuten kaikesta viestissäsi sinänsä samaa mieltä.
 
Joo kyllähän se nykyään vaatisi fiksauksia että olisi pelattavassa kunnossa ilman et menee hermot.
 
Yhdyn edellä kirjoittaneisiin. Far Cry 5:sessa viehätti kovasti fiktiivisen Montanan Hope county jylhine maisemineen ja estoton kultin kurmottaminen. Kaappauskohtaukset olivat vähän pakkopullaa, mutta sentäs perusteltu juonellisesti. Far Cry -sarjan perinteitä kunnioittaen pääpomo oli hieno hahmo. Ja se loppukohtaus! Yksi hienommista lähihistoriassa.

New Dawnia jaksoin työstää ilmeisesti melkin kalkkiviivoille saakka. Periaatteessa paluu Hopeen oli iloinen ja värikäs jälleennäkeminen, mutta skaalautuvat viholliset olivat mulle myrkkyä. Loppua kohden alkaa singosta loppumaan panokset ennen kuin saa vastustajan nurin. Loppuratkaisu jäi täten näkemättä. Niin ja New Dawnissa ei ollut tukea 60 fps:lle, vaikka peruspelissä se Xboxille jo tuolloin löytyi. Niin sitä vaan on tullut kultasilmäksi, että nimenomaan first person shooterissa tuo hidas ruudunpäivitys häiritsi. Parempi oli varmaan kun ei vielä tiennyt paremmasta. Originaalin Duke Nukemin pelasin varmaan paikoin 10 fps -tahdissa, eikä silmät vielä tuolloin tietäneet vuotaa verta :)

GamePassin etuna oleva Hours of Darkness DLC kiinnostelisi vähän pistämään Far Cry 5:n taas tulille. Vaan sekä kriitikoiden että käyttäjien kommenttien perusteella taitaa olla ehta sus.
 
Nyt kun tätä pelasin niin tuli mieleen mikä tuntui olevan pielessä farcry 6:ssa... 5 on sopivan pelkistetty, 6 taas on pelillisesti täynnä älyttömästi asioita joista tulee jonkinlainen infoähky.. lentokielto alueet, tankit, leirien virtuaali tehtävät, selkäreppy systeemi, monimutkaisempi ammustyyppi vs vihut jne jne.
Tässä 5:ssa paluu peliin vuosien jälkeen meni taas melko kivuttomasti, ja nyt alkaa olla loppupuolella, enää muutamia sivu ja linnoitus tehtäviä jäljellä loppubossin ohella.
Jep FarCry 6 tuli hankittua oikeastaan, koska muutakaan pelattavaa ei ollut.

Lentokieltoalueet vielä jotenkin menee, kun niillä vähän kuin avataan karttaa.

Ammustyypit sen sijaan aivan käsittämätön kurapäätös.

FarCry 5 tuntui sen rinnalla jopa hyvältä.
 
Nonnih, aikoinaan kesken jäänyt peli on nyt ns. pelattu läpi. Jäljelle jäi vain legendary eläinten poisto tehtävät, roadkill lihankeräys (autolla ajo niin tylsän oloista että ei jaksa) , jotkut lähetysasemien & palvontapaikkojen tuhoamiset ja kalastujutut. Noista vaan ei enää oikein hyödy pelaamisesta joten miksipä vaivautua. Kaikki pääperkit tuli saatua, vain niiden kavereiden nopeampi palautus jäi jäljelle.
Aseita tuli yllättävän vähän hankittua, ehkä sitä vain katsoi että mille minkäkin aselajin ehdokkaalle on parhaan oloiset statsit ja sillä tuli mentyä. Ajoneuvoissa vain ns pakolliset, autolla ajo ei tässä kiinnostanut pätkääkään joten pitkälti tuli patikoitua sinne minne halusi.

Pelaaminen oli hauskaa ja toiminnallisuudet sopivan simppeleitä eli ns. helppo pelattava. Juoni oli ihan ok, maisemat mukavia, grafiikan laatu hyvä noinkin vanhalle pelille. Loppukin oli ihan hassu, miksipä ei näin..

Arcade osuus kokematta, eikös tässä ollut karttaeditori..? saisikohan oman lähiön sinne kopioitua.. :)

Nyt sitten ehkä melkoisen infoähkyn aiheuttaneen 6 pariin, vieläkö sitä jaksaisi edistää..
 
Vaan kyllä se oli niin väsähtänyt lisäri kuin mitä arvostelut antoivat olettaa. Hukkaan heitetyt 1,5 tuntia.
Mitenkäs, pystytkö sormella osoittamaan miksi ei erityisesti toimi? Toki ainakin on todella lyhyt. Itseäni ärsyttää jo se usein lisäreissä, kun ovat melkein heti jo ohi. Odottaisin kestoa ihan minimissään nelisen tuntia ja mielellään selvästi ylikin. Sisältöähän ei puoleentoista tuntiin ole paljoa voinut olla.
 
Eniten tossa tökki tarinattomuus. Muutama halpa sarjakuvavetoinen cut scene tarjottiin löyhäksi kehykseksi, eikä sekään liittynyt muistaakseni mitenkään far cry 5:n tapahtumiin tai hahmoihin. Muutama ensi hetki Vietnamin viidakossa fc5:n moottorilla tuntui ihan hyvältä. Vaan kovin pikaisesti "tarina" olikin vain tuhoa 5/5 it-tykkiä, kaappaa 3/3 upseeria tai löydä kaikki sytkärit. Huoh. Puolentoista tunnin kesto oli itse asiassa ainoa helpotus tuosta keskinkertaisuuden suosta. Keskimääräistä kehnompi esitys ilman mitään uutta tarjottavaa. Harmi.
 
Ylös Bottom