Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

FIFA 16

FIFA 16 [Hype]

Kyllähän tämä on todella paljon parempi kuin fifa15 ja on ollut nautinto pelata. Toki toisessa on moni asia paremmin, mutta kyllä tässä lisenssit painaa niin paljon että kun näin hyvä muiltakin osa-alueilta on niin kyllä kelpaa pelailla.

Se mikä oli positiivinen yllätys jo änärissä, on näköjään myös tässä. Eli AI tosiaan jo laukoo. Ollut useampia matseja joissa vastustaja laukoo jopa selkeästi enemmän kuin minä (pelaan manulla).

Lisäksi siinä, missä aikaisempina vuosina voitin käytännössä kaiken, niin nyt jostain syystä joudun ihan tosissaan vääntämään. Sama juttu oli änärissä. Eli jossain on EA:lla menty paljon eteenpäin.

Ei voi kuin kehua!
 
Vastaus: FIFA 16 [Hype]

Ei jumalauta. Miten voi tuntua siltä, että kaikki pieni kiva mitä oli Demossa loistaa nyt täysversiossa poissaolollaan. Jokainen pallonriisto on rike (minun toimesta), puolustaminen on aivan vitullista tervanjuontia ja puolen metrin syötöt viisi metriä ohi. Eikä niitä katkojakaan tule AI:n toimesta samaan malliin kuin demossa. Ihan sama tuntuma kuin viime versiossa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: FIFA 16 [Hype]

Ei jumalauta. Miten voi tuntua siltä, että kaikki pieni kiva mitä oli Demossa loistaa nyt täysversiossa poissaolollaan. Jokainen pallonriisto on rike (minun toimesta), puolustaminen on aivan vitullista tervanjuontia ja puolen metrin syötöt viisi metriä ohi. Eikä niitä katkojakaan tule AI:n toimesta samaan malliin kuin demossa. Ihan sama tuntuma kuin viime versiossa.

Ei kuulosta hyvältä!!:mad:
 
Vastaus: FIFA 16 [Hype]

Olis pari koodia ylimääräsenä joilla voi ladata pelin PS4-versioon 15 FUT Gold -pakettia. YV:llä voi kysellä.

EDIT. Koodit meni jakoon.
 
Vastaus: FIFA 16 [Hype]

löytyiskö tätä kautta suomalaista ps4 pro clubs porukkaa? toivottavasti ok jos lainaan tätä ketjua. mulla taustaa FUT-seasons ja normiseasons division 1 kannut viimesistä ~5 fifasta ja noin 100 peliä pro clubsia aika satunnaisesti eri porukoissa. voi ottaa yhteyttä vaikka seuraavista:

skype: teuski3
ps4: teuski_
 
Vastaus: FIFA 16

Career näemmä samaa peruskuraa mitä tähänkin asti, mikään muu ei ole muuttunut kuin se pelaajien treenaaminen itse ja tuo ihme alun harjoitusturnaus.

Ei tullut yllätyksenä, mutta voi ***** EA nyt jo oikeasti saatana, kuinka mones vuosi putkeen kun pelaa samaa saakutin peliä uudestaan ja uudestaan? Simuloin kauden siis Manager Careeria Hull Cityllä, kun EA Accessissa aikaa vielä oli.
 
Vastaus: FIFA 16

Career näemmä samaa peruskuraa mitä tähänkin asti, mikään muu ei ole muuttunut kuin se pelaajien treenaaminen itse ja tuo ihme alun harjoitusturnaus.

Ei tullut yllätyksenä, mutta voi ***** EA nyt jo oikeasti saatana, kuinka mones vuosi putkeen kun pelaa samaa saakutin peliä uudestaan ja uudestaan? Simuloin kauden siis Manager Careeria Hull Cityllä, kun EA Accessissa aikaa vielä oli.

Kai ne panostaa tohon online-puoleen?? :confused:

Mites pelattavuus 16:ssa?Onko parempiku 15..miten prässääminen?Vieläkö CPU hallitsee täysin?
 
Vastaus: FIFA 16

Ei taida porukka manuaali asetuksilla paljoo tätä peliä pelata. Ei taho oikee löytyy vastustajia. Ainoa oikea asetusmuoto. Kuka viittii pelata assistedit päällä. Futtii ei tietenkää saa manuaali asetuksia.
 
Vastaus: FIFA 16

Ei taida porukka manuaali asetuksilla paljoo tätä peliä pelata. Ei taho oikee löytyy vastustajia. Ainoa oikea asetusmuoto. Kuka viittii pelata assistedit päällä. Futtii ei tietenkää saa manuaali asetuksia.

No kyllä tasan saa manuaaleilla pelattua FUTtia. Mutta siihen ei oo filtteriä et saisit pelata manuaalivastustajia vastaan. Manuaaleillakin kyllä pärjää ainakin jotenkin FUTissa, varsinkin kun 16 on kovin erilainen kuin toi 15 oli
 
Vastaus: FIFA 16

Onko tähän jo jotain realistisia slidereita olemassa? Meinasin vaan kun ite tykkään professional tasolla ja vähän turhan harvoin on tiukkoja pelejä.
 
Vastaus: FIFA 16

Tietyt samat ongelmat ja bugit tässäkin pelissä toistuu, osa samoja ja osa edellisen painoksen variaatioita. Edelleen tekoäly peruuttelee ukkoja pois jopa maaliviivalta, vaikka olis miten selvä tilanne jäädä kärkkymään palloa verkon perille. Jotenkin mua on alkanu ärsyttämään se miten noista tilanteista vaan lähdetään pois just ratkaisevalla hetkellä...ja miten se vaihtaminen ei vieläkään onnistu sille samalle pelaajalle vaikka miten monta kertaa hakkais nappeja tai tattia. Joukkueen kokonaisllike on parempaa, mutta noihin yksittäisiin nopeisiin reagointeihin ja sijoittumisiin tekoälyä pitäis säätää vielä rankalla kädellä ja siihen olennaisesti liittyen olis jo aika saada kriittisimmässä paikassa olevat ukot haltuun, eikä niitä kaikkia muita jostain ruudun ulkopuolelta. Ilman näitä on ihan sama vaikka katselis jotain Manager-simulaatiota missä seuraat sivusta mitä kentällä tapahtuu, jos tilanteisiin ei kunnolla pääse iskemään.

Pilkkuja vihelletään ihme kyllä vielä naurettavammista paikoista. Vastustaja potkaisee mun pelaajaa - pilkku, vastustajan ukot törmää keskenään eikä mun pelaajaa lähelläkään - pilkku, vastustajan pelaaja potkaisee ohi pallosta (ehdottomasti huikein tähän mennessä) ja kaatuu eikä mun pelaajaa lähelläkään - pilkku...:confused::)

Edellisessä painoksessa mulla oli jossain vaiheessa jopa 5-10 tolppaa/ylärimaa per peli ja kaava toistui ihan koko ajan. Tämän vuoden vastaava juttu näyttäis olevan vetojen osuminen vastustajiin. 4-5 kertaa pelissä veto osuu avopaikassa yhteen tai useampaan pelaajaan ja yleensä pomppii siitä ulos päätyrajasta tai tyhjään maaliin. Vetoja blokataan ihan epärealistisen paljon. Ekassa, julkaisun aikaan tulleessa päivityksessä korjattiin ilmeisesti pelaajien sijoittumista kulmapotkuissa, mutta kyllä ne aika samalla tavalla joka kerta siellä seisoo ja korkeassa pallossa, esim. maalipotkussa asetelma on lähes aina sama, oma ukko on keskiympyrässä ja vastustajan pelaaja heti siinä takana ottamassa palloa vastaan.

Kuten todettu onhan tähän paljon lupaavia muutoksia saatu, mutta jotenkin samat bugit ja tietyt toistot/kaavamaisuudet saa pelifiilistä tällä hetkellä miinuksen puolelle. Testit jatkuu, mutta odotukset oli jossain paljon korkeammalla.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: FIFA 16

Moro, en löytänyt erillistä FIFA 16 Pro Clubs-ketjua, joten ilmoitan tänne, että kovan luokan maalintekijä etsii joukkuetta!

PSN: mir02k1
 
Vastaus: FIFA 16

Tulipa ostettua tämäkin ja hyvin on lähtenyt La liga manager modessa käyntiin 4 voitolla ja yhdellä tasurilla. Voisi koettaa hieman väännellä noita slidereita haastavammiksi kuitenkin. Rankkuja tosiaan tulee kyllä jos ei joka pelissä niin ainakin joka toisessa ja kortit viuhuu myös aivan yhtenään. Toivottavasti nuo korjataan mahdollisimman pian. Pari kertaa on tullut keltainen kortti, kun olen ympyrällä ottanut AI:lta pallon pois niin ettei kumpikaan ole edes kaatunut. Online -pelaaminen ei tässä niinkään kiinnosta, niin olis kiva saada tuo yksinpeli viimeisen päälle kuntoon.
 
Vastaus: FIFA 16

Rankkuja tosiaan tulee kyllä jos ei joka pelissä niin ainakin joka toisessa ja kortit viuhuu myös aivan yhtenään. Toivottavasti nuo korjataan mahdollisimman pian. Pari kertaa on tullut keltainen kortti, kun olen ympyrällä ottanut AI:lta pallon pois niin ettei kumpikaan ole edes kaatunut.

Tuollaisia on vaikea korjata, kun tuntuvat olevan aika paljon kiinni siitä millaisilla asetuksilla pelaa. Itse pelaan world class, full manual ja slow -asetuksilla, tarkemmin ottaen näillä.

En pysty millään allekirjoittamaan, että kortti viuhuisi liikaa. 2-4 korttia tulee peliä (15 mins/puoliaika) kohti, tekoäly ehkä ottaa hieman vähemmän virheitä kuin minä. Slowlla peli kun ei tunnu olevan pelkkää juoksemista niin ei ihollekaan oikein pääse niin herkästi että virheitä tulisi.

Ligue 2:sta lähdin aloittelemaan Clermont Footilla. Treeniturnauksesta tuli harjattua pokaali, mutta kausi on alkanut kahdella tasapelillä (2-2, 0-0) ja cupista tippumisella (1-2). Sliderit ovat siis hyvin maukkaasti nyt kohdallaan. Maaleja tulee järkevä määrä, jokaisen paikan eteen täytyy tehdä älyttömästi hommia ja AI kämmäilee niin syöttöjä, keskityksiä kuin vetojakin aika loogisesti.
 
Ylös Bottom