Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

FIFA 19

Nyt alkoi mullakin sujumaan, kun säätelin slidereita lisää googlailun avustuksella.
Nyt Chievolla isoja joukkueita vastaan joko häviän, tai saan 0-0 tasurin taisteltua.
Oman tasoisia ja heikompia vastaan tulee jopa voittoja.

Ostin Kiinan liigasta Hulk:n kun sen sai halvalla ja äijän manageri ehdotti mulle 12k palkkaa ja alle 50k allekirjoitusbonusta. :S
Vaikka RM onkin, niin istuu myös ST rooliin ja on kyllä niin vahva äijä siellä, että aloin saamaan maaleja vain äijän fysiikan vuoksi. :D

Alkoi peli maistumaan jo ihan toiselta ja sain sentään World Class tason jo käyttöön ja voinen kyllä nostaa takaisin legendarylle.
 
Siis vastustajan tekoäly vai? Aivan erilainen, nyt tekoälyä vastaan on ihan kiva pelata.

Omien pelaajien tekoälyyn voi vaikuttaa, taktiikoissa, jotka ovat nyt entistä syvemmät. Asia joka kuitenkin itseäni ärsyttää, oma veska saattaa syöksyä palloon ja nyrkkeillä pois, haluaisin itse tehdä kaikki ulostulot myös kulmissa. FIFA19 on huomattava parannus edellisiin osiin juuri pelillisesti.

FUT arcade pelleilyt sitten oma juttunsa, tai online matsejen vaihteleva nopeus. Sohvalla kaverien kanssa melkoinen kokemus jos peli on muuten hyvin hallussa.

Ai tekoälyä vastaan kiva pelata?Ei mun mielestä..

Aika on vissiin ajanu jo mun ohi..on elämässä tärkeempääki miettimistäku joku futis..
 
Nytkun olen pelannut muutaman kymmenen peliä Madridilla , niin täytyy sanoa ettei tää ole muuttunut yhtään viimevuodesta, siis pelattavuudeltaan. Onhan valikot uusia jne, mut ne ei tee peliä paremmaksi oli millaiset vaan.
Samat selostukset ja selostajat, samat tekoälyn huijaukset ja kämmit. Jaa, yksi joka huonontunut, maalin teon jälkeen sälli törmäilee kuin päätön kana mihin sattuu, useimmiten menee maaliin jauhaan paikallaan!
Ei tämä huono peli ole mutta aivan sama kuin viime vuonnakin, olis saanut jäädä ostamatta! Joka yksinpelissä huomaa parannuksia niin sopii kertoa :=)
 
Joka yksinpelissä huomaa parannuksia niin sopii kertoa :=)
On siinä aika paljon eroa, kun jouduin tiputtamaan vaikeustasoa kahdella pykälällä.
Sekä omat, että vastustajan AI pelaajat katkoo syöttölinjoja ihan toisella tavalla nyt. Myös First Touch mahdollistaa täysin erilaisen pelin. Nyt pystyy todella paljon pienemmässä tilassa myls syöttelemään ilman flipperiä jne.

Kun uusi pelimoottori tuli, niin otettiin isoin mahdollinen harppaus, mutta sen ulkopuolelta tää on isoin muutos juuri gameplayn osalta. Siihen auttaa toki paljon syvällisemmät taktiikat kentällä, kuin valikoissakin.

Ja juurikin se, että eurooppa liigassa ja chämppärissä on eri selostaja kuin normaalilla liigakaudella on todella piristävää.

Noin muutoin olen jo vuosia nauttinut suunnattomasti siitä, että kun pelaa puolassa, pistää selostuksen puolaksi, Italiassa italiaksi jne. Todella paljon enemmän fiilistä, eikä kyllästytä kun kieli vaihtelee ja ei ymmärrä. Kuulostaa vaan siltä et ne on ihan fiiliksissä ja tuo tunnelmaa.
 
Kertokaa avuttomalle, että slidereita säätäessä pitääkö esim. shot erroria nostaa nyt ihan varmasti ylöspäin kohti sataa jos haluan esim. AI:n laukauksia paskemmiksi? Rupeaa tässä usko jo loppumaan ja kaikkea epäilemään. Aikaisemmissa peleissä ollut omat säädöt slidereille vuodesta toiseen samat, mutta tässä tuntuu tekoäly olevan aivan jäätävä viimeistelemään ja syöttelemään aiemmista peleistä hyväksi todetuilla säädöillä ja legendaryllä. Nyt on shot error jo 75 (aiemmassa jotain 52), mutta vielä mitä. Esim. 6 edellistä matsia ja jokaisessa vastustaja tehnyt 2-3 maalia ja kahta vaille kaikki vetoja kahdesta kympistä yläkulmiin. (Kaksi muuta kulmista, joita on myös mahdoton puolustaa kun kone niin päättää.) Sarjataso on divaria ja pelaajien taitotasot keskinkertaista. Millaisissa lukemissa itse pidätte näitä säätöjä, että tekoälyn viimeistelytehokkuus suhteessa paikkoihin pysyy suht realistisena?

Entäs millaisia asetuksia teillä on sprint speed asetuksissa? Rupeaa vituttamaan kun ei 90 nopeuksisella kärjellä pääse irti 50 nopeuksisesta pakista pallon kanssa, vaan pakit juoksee kiinni. Pääsääntöisesti toki hyvä ettei pelkällä nopeudella pärjää, mutta joku tolkku sentään.

Jostain syystä careerin ekat 6 peliä oli suurta hupia legendaryllä tasaisine matseineen, sitten ultimatelle nostettua tuli kolmessa pelissä 12-16 maalieron matsit ja legendarylle paluun jälkeen ollut yhtä tuskaa sen 10-15 peliä tammikuulle asti.
 
Nytkun olen pelannut muutaman kymmenen peliä Madridilla , niin täytyy sanoa ettei tää ole muuttunut yhtään viimevuodesta, siis pelattavuudeltaan. Onhan valikot uusia jne, mut ne ei tee peliä paremmaksi oli millaiset vaan.
Samat selostukset ja selostajat, samat tekoälyn huijaukset ja kämmit. Jaa, yksi joka huonontunut, maalin teon jälkeen sälli törmäilee kuin päätön kana mihin sattuu, useimmiten menee maaliin jauhaan paikallaan!
Ei tämä huono peli ole mutta aivan sama kuin viime vuonnakin, olis saanut jäädä ostamatta! Joka yksinpelissä huomaa parannuksia niin sopii kertoa :=)

väite: "Ei ole muuttunut yhtään pelattavuudeltaan"
vastaus: okei

väite: "Samat selostukset ja selostajat, samat tekoälyn huijaukset ja kämmit"
vastaus: aijaa, jassoo

toive: "Joka yksinpelissä huomaa parannuksia niin sopii kertoa"
vastaus: olen huomannut että olisi ehkä vähän eroa edelliseen versioon, mutta en ole varma

Kiitos jos ehdit lukea. Terveisin FIFA-mestari. Vittu EA vaan rahastaa aina. Oikeasti. Ei taaskaan mitään eroa missään, pelkkää huijausta. EA osti itselleen UCL-lisenssin, mutta huijasi taas siinäkin. Maksoivat Bitcoineilla samuraille, eikun FIFA:lle, Bitcoineja ei ole edes olemassa, on vaan jenejä, jedejä, jne. Loppu. Grrrr... slurps! Mmmm....
 
Hei auttakaas mua! Mistä johtuu että tietokone vaihtaa pelaajien pelipaikkoja keskenään ottelun sisällä? Siis vaikka CAM vaihtuu LM:ksi. Siis mun joukkueessa tapahtuu.. ärsyttävää, mikähä viddu tuota herjaa?
 
Hei auttakaas mua! Mistä johtuu että tietokone vaihtaa pelaajien pelipaikkoja keskenään ottelun sisällä? Siis vaikka CAM vaihtuu LM:ksi. Siis mun joukkueessa tapahtuu.. ärsyttävää, mikähä viddu tuota herjaa?
Vaihdatko taktiikkaa ristinäppäimestä ja olet sinne eri hyökkäystaktiikoihin asettanut ne niin?

Sieltä taktiikoista säädetään siis omat taktiikat ulta defensivelle ja defensivelle, normi taktiikka ja sit attacking ja ultra attacking.
Sulla siis voi olla siellä eri järjestykset pelaajilla ja sen vuoksi pelipaikat vaihtuu aina jos säädät ristinäppäimestä sitä.

Asiasta toiseen. Nostin nuoria pelaajia joukkueeseen ison läjän, koska nykyisin saa ne heti lainalle. Jokaista pelaajaa kysytään toisten toimesta lainalle, hyväksyn sen ja kahden päivän jälkeen tulee ilmoitus et tämä toinen joukkue lopetti neuvottelut. Jokaisen pelaajana kohdalla. 3kk nyt yrittänyt saada lainalle, yhtäkään ei ole mennyt.
 
Vaihdatko taktiikkaa ristinäppäimestä ja olet sinne eri hyökkäystaktiikoihin asettanut ne niin?

Sieltä taktiikoista säädetään siis omat taktiikat ulta defensivelle ja defensivelle, normi taktiikka ja sit attacking ja ultra attacking.
Sulla siis voi olla siellä eri järjestykset pelaajilla ja sen vuoksi pelipaikat vaihtuu aina jos säädät ristinäppäimestä sitä.

Juu näinhän se oli kiitos nopeasta kuitista! Slaidereita säätämällä täähän on ihan mukava peli. Ei toki likimainkaan niin realistinen kuin kilpasisko pessiina, mutta onhan Fifa muuten paljon laadukkaampi tekele yksinpelaavalle.
 
Slaidereita säätämällä täähän on ihan mukava peli.

Juu on ja tää on pelillisesti tosi paljon edellä viime vuotta.
Mutta..viime versioon asti pelasin ja pelasin ja pelasin ja pelasin. Vielä yks..täytyy lopettaa mut pakko vieläki yks. Oho koko kausi meni jo.
Nyt ei. Toki on ihan valtaisa pelitulva myös ollut ja monena vuonna kyllä Fifan peluu on lisääntynyt keväällä vasta, mutta silti.
Nyt on jotenkin kokoajan fiilis, että tästä puuttuu hauskuus ja rentous. Train Sim Worldissä se on hyvä, se on niin vakava simu. Mut tässä se on aina ollut tärkeä osa peliä, että voi rennosti vetää aivot kiinni ja nollata arkea pelatessa matsia matsin perään.

Nimittäin nyt jotenkin peli on mennyt vakavampaan suuntaan. Pelillisesti siis paljon paremmaksi, mutta sen rentouden ja hauskuuden kustannuksella. Peli on paljon vaikeampi, kaikki ohjaukset täytyy tehdä tarkemmin, kaikki haltuunotot juuri oikealla tekniikalla ja näppäincombolla, enemmän joutuu harhauttelee ja kaikki on vaikeampaa.
Sinällään pelatessa tuntuu kokoajan hyvältä ja peli tuntuu paremmalta kuin vanhat. Mutta matsin jälkeen on fiilis ettei tässä nyt omat akut latautuneet, päinvastoin oon just vartin keskittynyt ihan hulluna.

Oon julkaisun jälkeen päässyt nyt ekan kauden puoliväliin vasta, kun normaalisti olisi jo takana 2-3 kautta.
 
Maalivahdit on liian hyviä kyllä tässä. Slidereistä joutunu tiputtaa arvoja, taitaa 46 olla nyt. Tuo timed finishing on kyllä aika turhake. Ite ainaki otin sen jo pois käytöstä, koska jossei osu ihan kohdilleen, niin veto menee ihan vituixmän. Pelitempo on muuten ihan älytön, slowllakin jopa. Oon miettiny jopa, että onko tässä nyt joku bugi itellä? Koska ei ole ennen ollut fifat näin älytöntä box to box ravia.. silti tätä vaa tulee pelattua, koska kaikki pelin ulkopuoliset asiat rullaa niin loistavasti!
 
Se timed shot on ihan tietyssä paikassa missä sitä edes yritetään. Muutoin ei paineta uusiksi.
Ja se täysin myöhästynyt on sama kuin normi tapa ilman timed shottia. Jos taas painat ajoissa menee pieleen. Eli painat ihan viimetipassa, jolloin tulee joko normi laukaus tai täydellinen ajoitus. Pelkkää plussaa tuosta järjestelmästä.
 
Pelaatko omenaR minkälaisilla slaidereilla? Ja onko ihan oletuspituus matsilla eli se kymmenen. Mä pelaan normi 2x5 min otteluita, ja se on oikeastaan se sopivin itselle, kun tottunu pessissä samaan. Maaleja tulee suht realistinen määrä, mutta alkanu vähä kyrsimään nuo tolppavedot joita tuntuu nyt tulevan se 2-3 per peli vähintään. Slidereitä säätämällä jos pääsisi tuosta riesasta.

Sitten on vähän ongelmaa syöttöjen kanssa. Mulla on tällä hetkellä päällä semi- asetus normi syötöissä, mutta lähtee siitä huolimatta syötöt pari metriä ukosta ohi vähintään! Varsinkin ne kovat maatapitkinsyötöt tuuppaa mennä aina ohi omasta ukosta. Jotain hämärää tossa on, koska pessissä pelaan manuaaleilla, ja siinä syötöt menee sinne mihkä yrittääkin. Täs fifassa on pallo muutenkin jotenki arvaamaton, ja siitä uupuu täysin massan tuntuma.
 
Ylös Bottom